Aloitettava ihan uusi juttu taas...
kun tuossa alempana on niin kiivas väittely siitä kuka lasta saa hoitaa etävanhemman tapaamisilla kerron "meidän" tarinan;
Olemme olleet yhdessä 7 vuotta (minä siis se tyttöystävä). Miehellä lapsi 9v joka asuu miehen ex:n kanssa. Kolme vuotta sitten alkoi massiivinen taistelu tapaamisista. samaan aikaan me muutimme isompaan taloon.
Lapsen äiti oli sitä mieltä ettei luovuta lasta tapaamisiin koska ei tunne minua (tätä ennen lapsi oli elänyt meidän kanssa tätä norm. etäarkea). Samalla hän ilmoitti ettei suostu siihenkään että lapsi tulee meidän kotiin sillä sen täytyy olla lapselle vaarallinen paikka.
Soitin tästä asiasta sekä lapsen kotipaikkakunnan sos.työntekijöille että meidän kotikuntamme lastenvalvojalle. Kotikunnasta lv kävi tekemässä "kotitarkastuksen" minun pyynnöstäni. Lapsen asuinpaikkakunnan työntekijöiden luona kävimme yhdessä puhumassa keitä ja mitä olemme. Edelleen äiti kieltäytyi yhteistyöstä.
Viimein toivotin itse äidin henkilökohtaisesti tervetulleeksi meille (vaikka käräjäoikeus ja sos.tt olivat sitä mieltä ettei äidillä ole oikeutta vaatia päästä kotiimme ja tutustumaan minuun). Äiti tuli mutta käski minut pysymään poissa kodistani. Ei siis tutustuttu sen kummemmin silläkään kertaa.
Itse ajattelin että ehkä tapaamiset sujuisivat paremmin tämän käynnin jälkeen näin kuitenkaan käymättä.
Sitten alkoi seuraava kierros. Kahdella tapaamiskerralla vuoden aikana isä kävi kaupassa ja minä olin lapsen kanssa sen aikaa kotona (koska tämä oli vielä sairaana). Äiti eväsi jälleen tapaamiset vedoten siihen että tapaamiset ovat lapsen ja isän välisiä ja minun pitäisi olla silloin pois kotoani (omien lasteni kanssa). Äiti vei asian käräjille ja sai jo neuvotteluistunnossa tuomarilta vastauksen ettei asiassa ole mitään menestymismahdollisuuksia. Tuomari piti pitkän puhuttelun ja kertoi; lain mukaan äidillä on oikeutta puuttua isän toimiin etävanhempana vasta silloin kun jotain on todella pielessä, esim. lasta ei hoidettaisi. Äidille ei tarvitse kertoa menemmekö talvilomalla lappiin vai pysymmekö kotona. Tosin me kyllä aina ilmoitamme.
Näiden pohjalta toivon joidenkin saavan vastauksia.
-äippä 30-
kun tuossa alempana on niin kiivas väittely siitä kuka lasta saa hoitaa etävanhemman tapaamisilla kerron "meidän" tarinan;
Olemme olleet yhdessä 7 vuotta (minä siis se tyttöystävä). Miehellä lapsi 9v joka asuu miehen ex:n kanssa. Kolme vuotta sitten alkoi massiivinen taistelu tapaamisista. samaan aikaan me muutimme isompaan taloon.
Lapsen äiti oli sitä mieltä ettei luovuta lasta tapaamisiin koska ei tunne minua (tätä ennen lapsi oli elänyt meidän kanssa tätä norm. etäarkea). Samalla hän ilmoitti ettei suostu siihenkään että lapsi tulee meidän kotiin sillä sen täytyy olla lapselle vaarallinen paikka.
Soitin tästä asiasta sekä lapsen kotipaikkakunnan sos.työntekijöille että meidän kotikuntamme lastenvalvojalle. Kotikunnasta lv kävi tekemässä "kotitarkastuksen" minun pyynnöstäni. Lapsen asuinpaikkakunnan työntekijöiden luona kävimme yhdessä puhumassa keitä ja mitä olemme. Edelleen äiti kieltäytyi yhteistyöstä.
Viimein toivotin itse äidin henkilökohtaisesti tervetulleeksi meille (vaikka käräjäoikeus ja sos.tt olivat sitä mieltä ettei äidillä ole oikeutta vaatia päästä kotiimme ja tutustumaan minuun). Äiti tuli mutta käski minut pysymään poissa kodistani. Ei siis tutustuttu sen kummemmin silläkään kertaa.
Itse ajattelin että ehkä tapaamiset sujuisivat paremmin tämän käynnin jälkeen näin kuitenkaan käymättä.
Sitten alkoi seuraava kierros. Kahdella tapaamiskerralla vuoden aikana isä kävi kaupassa ja minä olin lapsen kanssa sen aikaa kotona (koska tämä oli vielä sairaana). Äiti eväsi jälleen tapaamiset vedoten siihen että tapaamiset ovat lapsen ja isän välisiä ja minun pitäisi olla silloin pois kotoani (omien lasteni kanssa). Äiti vei asian käräjille ja sai jo neuvotteluistunnossa tuomarilta vastauksen ettei asiassa ole mitään menestymismahdollisuuksia. Tuomari piti pitkän puhuttelun ja kertoi; lain mukaan äidillä on oikeutta puuttua isän toimiin etävanhempana vasta silloin kun jotain on todella pielessä, esim. lasta ei hoidettaisi. Äidille ei tarvitse kertoa menemmekö talvilomalla lappiin vai pysymmekö kotona. Tosin me kyllä aina ilmoitamme.
Näiden pohjalta toivon joidenkin saavan vastauksia.
-äippä 30-
Vastaukset 34
Vanhimmat
paljon, ja vastasi tuohon allaolevaan kiistelyyn hienosti.
Mutta itseasiassa minulla on ihan muunlainen vastaus samanlaisessa tilanteessa,sosiaalitoimisto ja oikeusaputoimisto.
Eli,äidin on oikeus tietää kuka ja millainen ihminen lasta hoitaa,tapaamisia voi harventaa,jos isä ei oikeasti läsnä,mutta kauppareissu kai ok,mutta esim. on 8h muualla tms.,niin silloin on syytä harkita muutosta tapaamisiin.
Näin.
Äiti lähi ja lapsen yleensä lähenpänä (lapsi kiintynyt) vanhenpana on vahvemmilla.
Monilla äideillä tietty heikko itsetunto ja pitää sitten tuolla tavalla pönkittää. Harvoin onneksi viranomaiset lähtevät mukaan tuollaiseen, lapsen etu on tärkeämpi kuin heikkopäisten äitien tunteet :p
Eron jälkeen ei ole tosiaan oikeutta puuttua toiseen perhe-elämään - paitsi jos lapsi vaarassa jolloin lastensuojelu tulee mukaan. Lapsella on oikeus elää sekä isän että äidin perheen kanssa ilman ex-puolisoiden sotkeentumista.
Kyllä joo.
Mun lapsen isä,vei joka kerta lapsen suoraan vanhemmilleen,kun oli tapaaminen.Ja itse huiteli baareissa.Koskaan en tiennut kun j.käteen asiasta.Itseasiassa lastenvalvoja vastas,että ei aja lapsen etua.Siis,hyvä on säilyttää lapsen välit/side isovanhempiin,mutta isä voisi olla siellä mukana.
Sama siis minusta koskee tässä,että ei nyksän tarvia lasta tapaamisilla hoitaa (aijempi keskustelu),voi toki tavata mutt ei hoitaa.Isän tapaaminen,silloin isä paikalla.
sinun kuvailemia ex-ukkoja on siinä missä juoppoja äitiäkin.
joka eron jälkeen ei välitä lapsistaan eikä heitä tapaa. Naapurissa taas ex mies kuuluu osana lasten elämään, ja viihtyy heidän kanssaan hirmusesti. Aina hakemassa ja tuomassa tai hoitamassa.
Ihan katteeks käy.
Se on ihmisestä itsestään kiinni miten elämänsä järjestää ja mitä tärkeenä pitää. Ei siihen muut voi vaikuttaa, tai niin mä luulisin. En tiiä.
Pitäisikö täällä puhua vain sanalla "etävanhempi", kun aina joku alkaa vetoamaan, että on niitä äitejäkin jotka tekee niin ja näin.
Aivan sama roikkuuko siellä jalkovälissä jotakin vai ei! Lapsestaan on huolehdittava!!
On olemassa vaarallisia vanhempia, sekä isejä että äitejä, sekä lähi- että etävanhempia. Lapsesta on huolehdittava - olisi sitten kyse äidistä tai isästä, lähi- tai etävanhemmasta.
Tilastotietojen mukaan eritysesti nuorten äitien alkoholinkäyttö on huolestuttavassa määrin lisääntynyt.
Jäin tuossa ihmettelemään että miksi et voi tavata tuota,onko se nyt exäsi nykyinen tyttöystävä??miksei exäsi anna sitä tavata,...musta on tosi outoa.Minusta on ihan normaalia ja kuuluu normaaleiden ihmisten tapoihin tavata uusi,jos on vielä lapset joita hän myös hoitaa!!kyllä oudoksuttaa..oletko kysynyt mikset saa häntä tavata??'
Pelkääkö se sun reaktiota siinä vai...MUN MIELESTÄ IHMISESSÄ TÄYTYY OLLA SITTEN JOTAIN OUTOA,JOS HÄNTÄ EI SAA TAVATA!
muuta outoa jos et saa tavata ihmistä jonka kanssa lapsesi viettää aikaa. musta, äitinä, aika itsestäänselvää että et anna lastasi jos et saa tavata ihmistä!
Tämä oli aivan eri kantilta kuin aiempi keskustelu "kuka saa lasta hoitaa tapaamisilla". Sinänsä ei edes liittynyt aiempaa keskusteluun, siinähän äiti nimenomaan olisi tahtonut saada varmuuden lapsensa hoitajasta. Sinä toimit oikein ja mies toimi oikein kun olisi esitellyt sinut, lapsensa äidin mieltä rauhoittaakseen. Näinhän sen pitäisi mennä, mutta ikäväkyllä ääripäitä löytyy kaikista. Yritä olla miehesi kanssa se aikuinen ja saada äitikin katsomaan asioita sieltä lapsien kannalta. Ja murkuista muistutan, että sellasta murkkua ei varmaan olekaan joka ei olisi tuossa tietyssä ikää alkanut nurista etä vklopuista. Kannattaa muistuttaa äitiä tästä lapsen isoksi kasvamisen hinnasta.
"Tuomari piti pitkän puhuttelun ja kertoi; lain mukaan äidillä on oikeutta puuttua isän toimiin etävanhempana vasta silloin kun jotain on todella pielessä."
Jäikö tuomarin sanojen jälkeen vielä jotain epäselväksi? Jos jäi, kannattaisi ehkä osoittaa kysymys aiheesta siihen suuntaan. Minusta tuomarin vastaus ja sanat olivat harvinaisen selkokielellä lausutut; TEIDÄN tapauksestanne. Tuskinpa tällä palstalla on enempää asiatietoa kiistassanne kuin tuomarilla ;)
Tai, paremminkin;
Te olette vain yksi tapaus, ja huoltajuuskiistanne teidänlaisenne. Ei ole kahta samanlaista kiistaa, joten yleistää ei voi. Harvoin kiusaatekevä vanhempi on noin selvästi sekopää, kuin teidän tapauksessanne. Ole kiitollinen siitä!
Jos lapsen äiti on yksinhuoltaja, ette voi viedä lasta Lappiin kysymättä äidin lupaa.
Miksi ihmeessä pitäisi olla äidin lupa jos menee lappiin? Ainoastaan jos vie ulkomaille tarvitsee huoltajan suostumuksen yksinhuoltotilanteessa ...
voi kuvitella että antasin lapseni lähteä lomalle edes viereiseen kaupunginosaan, jollen tietäisi missä lapsi on ja miten lapsen saa kiinni!
kyllä sentään joku raja on taaperon hoitamisessa! olen ainoa joka on ikinä ollut vastuussa ja hoitanut lastani ( siis vanhempana) olen myös kantanut lasta sisälläni 9 kk ja synnyttänyt hänet!! jotain rajaa vähän, kyllä äidillä joka on yksinhuoltaja sentään jotain sanottavaa on asiaan!
Lapsen vanhemmalla ei ole minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta kertoa missä on lapsen kanssa - puolin ja toisin - vaikka fiksua tietysti olisi. Jos toinen ei kerro niin kannattaisi ehkä mennä peilin eteen ja miettiä miksei suostu kertomaan. Kerrotko itse jatkuvasti exällesi missä liikut lapsen kansa?
Kuten ap:n viestissä kävi ilmi, lähivanhemmalla ei ole oikeuksia määrätä tapaamisten sisällöstä/paikasta/lomamatkoista.
jakamaasi viisautta vähän itse itseesi..
Nimittäin, fiksuahan se olisi, jos osaisi hoitaa asiat niin ettei niistä tule mitään kulmakiviä, siis tällaisetkin tapaukset kuin tiedätkö-kuka-lapsestasi-on-vastuussa- jutut, vai? Enkä nyt tarkoita mitään totaalista välinpitämättömyyttä.
Kannattaisi nyt vaan mennä peilin eteen ja miettiä, miksei osaa toimia niin fiksusti kuin täällä muita neuvoo.
itse hoidat välisi lapseesi ja hänen lähihuoltajaan, mutta meillä ainakiin minä määrään mitä lapsen kanssa tehdään. ja haluan tietää mitä etäisä hänen kanssaan tekee! ja tästä on meidän perheneuvola tietoinen ja tukee minua!
miltäs planeetalta oot kotoisin (transuplaneetalta, jaanahan on naisen nimi)
Eron jälkeen eletään omaa elämää lastemme kanssa, lomailemme, käydään kylässä/mökillä/ollaan kotona. Ei tulisi edes mieleen kysyä missä ovat - vaikka kyllähän lapset kertovat viimeistään jälkeenpäin jos ovat olleet jossain reissussa tms. Kyllähän exä jotain alussa yritti - mutta hänkin kai päässyt erosta yli ja keskittyy omaan elämäänsä.
Taisit tuossa aiemmin todeta, että valitettavasti vanhemmat eivät aina toimi niin fiksusti että kykenisivät kommunikoimaan keskenään, lapsiin liittyvistä asioista kuten esim. missä-kenen kanssa milloinkin lapsi on. Taisitpa vielä sanoa, että silloin olisi aiheellista katsoa peiliin, missä vika, jos toiseen vanhempaan ei saa "kontaktia"....
Nyt kehut, kuinka se sinunkin ex joskus aikoinaan yritti olla perillä lasten asioista, vaan eipä ole enää kun toimit niin vähemmän fiksusti ettei enää kysele.
Kyllä olet hauska. "Meilläpäin eivät ex:t määräile", hehe heh, on sulla tosiaan asenneongelmia kylliksee ;)
Meillä siis exä ei halunnut pelkästään tietää vaan hän halusi päättää miten me eletään/matkustellaan jne. Silloin ei ole kyse yhteistyöstä tai fiksusta toiminnasta vaan kontrolloinnista - mutta onneksi se loppui lyhyeen kun en suostunut sellaiseen. Jos hän olisi kysynyt niin toki olisin kertonut - mutta eihän sellaiseen pidä suostua että toinen rupeaa tekemään päätöksiä lomista jne. Ja nyt kyse pikkujutuista (lomailut jne) - ei siis kouluvalintoja, päätöksiä koskien lapsen terveyttä tms.
Toisaalta en nyt ihan tiedä miksi minun (tai exäni) pitäisi jatkuvasti tietää missä lapset ovat silloin kun ovat toisen luona?
Sinä olet ns kunnon äiti, ja exäsi on kunnon isä, jolle voi jättää lapset kevein mielin. Kaikki etät vaihtuvine ystävineen eivät sellaisia ole. Ymmärrän pointtisi, en minäkään vahtaa ja valvo exän ja lasten tekemisiä, ja mitä enemmän kulkevat, mukavaahan se lapsille on, MUTTA.... On olemassa todellakin sellaisia etiä ( nyxiä, kuten meillä), joiden luototus ei ole kunnossa, ja se on asia jota sinä et kykene ymmärtämään.
Kerran menetetty luottamus ei sormia napsauttamalla tai viranomaispäätöksellä takaisin tule.
Esitin vastakysymyksen lastensuojeluviranomaisen esittämään "neuvoon", joka liittyi lapsen vastentahtoiseen etän tapaamiseen ja sen mahdollisiin jälkiseuraamuksiin: Kirjoittavatko he kehoituksensa minulle mustaa-valkoisella ja kirjaavat siihen myös vastuunsa jos tapaamisten seurauksena lapselle tapahtuu jotain. Vastaus oli ympäripyöreä "älähän nyt ja voivoi .. ja lasten isästähän on kyse" jne.. puutaheinää. Toistin kysymykseni ja he sanoivat suoraan etteivät voi sellaista paperia kirjoittaa :)
Se oli siinä. MINÄ olen vastuussa lapsistani, heidän henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, olivatpa he MISSÄ TAHANSA. Pointti on se, että loppupelissä yleensä LÄHI on vastuunkantaja, LÄHI korjaa tapahtuneet virheet ja vääryydet.
Fiksu vanhempi kantaa vastuun - oli tämä vanhempi sitten lähi tai etä. Jos lähi kohtelee lasta kaltoin niin etä korjaa jäljet ja huolehtii lapsesta - ja päinvastoin. Onneksi suurin osa läheistä ja etistä on fiksua porukkaa - mutta mätämuniakin löytyy kummastakin porukasta.
Ja tosiaan lastensuojelu (ja muut viranomaiset) voivat puuttua vain räikeimmässä tapauksissa - muilta osin joutuu tyytymään siihen että auttaa lasta minkä voi.
"viranomaiset voivat puuttua vain räikeimmässä tapauksissa - muilta osin joutuu tyytymään siihen että auttaa lasta minkä voi"
Juuri tästä on kyse. Lähin velvollisuudesta/oikeudesta auttaa lasta MINKÄ VOI, vaikka koko maailma olisi asiaa vastaan. Räikein vääryys tapahtuu, kun lähi vain nöyrästi tyytyy pitämään näennäisiä välejä etään, vaikka lapsi tarvitsisi tukea :)
(Lastensuojelu-)viranomaisille on annettu oikeus päättää, mutta ei oikeudellista vastuuta päätöksistään ja niin kauan kuin minulla on vastuu, minä päätän mikä on lapsilleni parasta koska minä tunnen heidät, minä olen heidän uskottunsa.
Loppuneuvottelut käydään vaikka käräjillä,enkä fiksuna ihmisenä heppoisin eväin lähtisi sille retkelle.
Kyse ei ole lähin oikeudesta/velvollisuudesta vaan vanhemman (oli hän sitten lähi tai etä) huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Siinä joutuu usein myös miettimään että mikä on lapselle pienempi paha - vanhempien riitely vahingoittaa lasta ja vanhempien suhdetta lapseen ja näin ollen ei kannata pikkujutusta lähteä sotimaan. Lasta voi tukea myös siten että auttaa häntä jaksamaan vaikka toinen vanhempi sekoilee.
Eron jälkeen joutuu myös hyväksymään sen ettei voi enää kaikilta osin vaikuttaa mitä lapsen asiat hoidetaan.
kyllähän siihen vanhemmuuteen kuuluu myös se, että tarvittaessa uskaltaa ja osaa kyseenalaistaa ne lapsen kannalta ikävät asiat, JOS toisin toimiminen ei ole ylivoimaista.
Ei pidä sekoittaa turhaan puuttumista ja asiasta puuttumista, tai näkemyserojen yhteen sovittelua, jos sen haluaa suvereenimmin ilmaista. Jos näkee, että lapsi kärsii jostain toisen vanhemman tavasta ja jonka toisintoteuttaminen olisi mahdollista, ei pidä istua hiljaa ja silitellä päähän ja tukea lasta kestämään vaan yrittää asiallisesti saada muutosta siihen tilanteeseen. Ei se niin vaikeaa ole.
Sitten jos toinen vanhemmista on auttamattoman sekopää johon ymmärrys ja lapsen kannalta katsottu yhteistyö ei vaan uppoa, toimii tuo että kestetään vaikka sattuisikin, kunhan toteutuu edes jotenkin.
Sitäpaitsi se on karhunpalvelus etä vanhempaakin kohtaa olla hiljaa asiasta, jonkä näkee nakertavan etä-lapsi suhdetta (tai toisinpäin). Etävanhempi ei aina näe kokonaiskuvaa ja seurauksia yhtä hyvin kuin lähi, joka on läsnä 24/7, noin suurinpiirtein.
Kivasti kirjoitit, mutta jäin vielä miettimään kappaletta:
"Sitten jos toinen vanhemmista on auttamattoman sekopää johon ymmärrys ja lapsen kannalta katsottu yhteistyö ei vaan uppoa, toimii tuo että kestetään vaikka sattuisikin, kunhan toteutuu edes jotenkin"
Miksi? Miksi lapsen pitää kestää aikuisen sekoilua hinnalla millä hyvänsä mentaliteetilla "pääasia että toteutuu edes jotenkin"? Miksi lopputuloksen pitää olla aikuisen maailman tapaan diplomaattinen, vain koska se toinen sattuu olemaan vanhempi - joka ei itse asiassa edes välitä lapsesta ja lapsen hyvinvoinnista?
Odotetaan sen sekopään ymmärtävän roolinsa vanhempana? Kuinka kauan? 5,10,15 vuotta? Ja kuka maksaa laskun?
JK.Ei, en ole vieroittamassa lapsia isästään, isä tekee sen ihan itse. En vain jaksa enää tukea hänen kasvuaan isyyteen, vaikka laki niin velvoittaa minua lähinä tekemäänkin.
Ilman muuta pitää puuttua jos toinen on vaaraksi lapselle - mutta sillä on tosiaan hintansa. Voi olla että lapsi joutuu elämään riitojen keskellä vuosikausia, suhde toiseen vanhempaan voi tulehtua pahasti jolloin jatkossa yhteistyö on vielä vaikeampi, voi olla että lapsi menettää toisen vanhempansa totaalisesti tai ainakin pitkäksi ajaksi, voi olla ettei pysty puuttumaan jos viranomaiset näin päättävät, voi olla että itse menettää lapsen riitelyn seurauksena. Näin ollen joutuu harkitsemaan tarkkaan että missä tilanteissa kannattaa puuttua ja missä ei.
aiemman kommenttia, suurinpiirtein tähän että "kummankin vanhemman on vain hyväksyttävä toisen tavat ja puutteet ja autettava lasta kestämään" (ei mennyt ehkä ihan sanasta sanaan noin). En itse allekirjoita tuota toimintamalllia, toisille se näyttää kelpaavan.
Itse sanon aiheesta ja olen myös valmis vastaanottamaan palautetta. Enkä varmastikaan pystyisi katsomaan vierestä tukien lasta vain kestämään jos toinen vanhemmista satuttaisi tätä jatkuvasti omilla toimillaan. Minun silmissäni se olisi, kuin sanoisi lapselle että voi voi, etpä ole yrittämisen arvoinen, ei mahda minkää. Tahdon arvostaa ex:ää, mutta vielä enemmän arvostan lasta ja odotan kummankin osoittavan oman arvostuksensa lasta kohtaan.
Ehkä ne vanhemmat, jotka vain "tyytyvät" siihen että toinen vanhemmista mokailee lapsen kanssa miten sattuu, nojautuvat siihen oletukseen, että sitä mukaa kun se lapsen etän arvostus ropisee lapsen silmissä se oma arvostus nousee lapsen silmissä. Luulenpa, että näin ei välttämättä käy, ellei ole edes yrittänyt. Lopunikää ei tarvitse paukuttaa päätään seinään mutta minun mielestäni ei pidä heti automaattisesti vain "tyytyä" välttämättömimpään.
Ymmärrän hyvin tuon "kärsivällisyytesi" loppumisen isän jatkuvaan tukemiseen (oletan että saat tältä piutpaut antamastasi panoksesta jatkuvien mokien korjailemisten suhteen)...
Aiempia tekstejäsi lukeneena muistelisin että olet konstit jos toisetkin jo käyttänyt isä-lapsi suhdetta ylläpitääksesi.
Katsotaan nyt poistaako ylläpito tämänkin Jaanalla_ osoitetun eriävän mielipiteen.
Sanoisin vain, että on vähän ristiriitainen kommentti aiempiin mielipiteisiisi vedoten. Ei saa, ei pidä, pitää, ei pidä...Alan uskoa että olet pelkkä peikko.
Tottakai pitää edes yrittää puuttua, jos ymmärtää eron puuttumisella ja puuttumatta jättämisellä ja niiden seurauksilla. Eikai kukaan ole valmis vartomaan ja odottamaan vuosien päähän, josko puuttumatta jättämisellä ei olisikaan ollut niin kovin suurta vaikutusta, vai oliko, ja vahtaamaan sitten kiikkustuolissa mitä olisi pitänyt tehdä silloin joskus toisin, kun olisi voinut tehdä.
Aina kun ei tarvitse riidellä lapseen liittyvistä asioista, vaan niistä voi ja pitäisi kyetä kommunikoimaan rakentavaan sävyyn. Siis jopa eron jälkeen. Se ei vaadi kuin vähän aikuismaista otetta molemmilta.
Aivan oikein tuomarikin teki, ei näemmä kaikenmaailman vedätykset mene aina läpi.
Ja asiasta vielä; Enpä minäkään ole löytänyt sellaista lakipykälää tai asetusta, missä lähi-vanhempi voisi kontrolloida lasta tapaavia ihmisiä, saatika valita heidät.
Ainoastaan kumpainenkin vanhempi voi ottaa yhteyttä viranomaisiin ja pyytää sitä kautta apuja.
Ei riitä ei, että ei ole tavannut tai ei pidä jostain tyypistä/henkilöstä.
Ainoana rajoittavana tekijänä tulee mieleen, että lapsi sairastaa ja tarvitsee juuri siihen sairauteen koulutetun henkilön hoivaa jatkuvasti.
Itsellä myös ex-puoliso yritti, vielä valita/määrätä lastenvalvojan luona, missä lasten kanssa olen tai ketä he tapaisivat tai kenen laittamaa ruokaa saisivat syödä.