Lapsi hoidossa,

Pari päivää sitten eräs äiti kirjoitti tällä palstalla siitä, kuinka hän oli vienyt lapsensa osa-aikaisesti päivähoitoon, vaikka (käsittääkseni) oli itse kotona. Kysyisinkin, että onko tuo yleisti mahdollista, vai kuntakohtaista? Itse olen siinä tilanteessa, että äitiysloman päättyessä parin kk:n päästä olen ajatellut viedä lapsen 1-10 pv/kk hoitoon, vaikka pääsääntöisesti olen kotona.
15838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

joko yksityisen hoidontuen(en tiedä kunnan jutuista mutta siis yksityiselle ainaki) tai kodin hoitotuen lapsesta, jos jää kotiin. eli jos laitat lapsen hoitoon niin et saa kodinhoidon tukea.

Äänestä
  • ei ole jäädä hoitovapaalle, mutta en usko töideni alkavan heti, kun vanhempainvapaa päättyy. Voiko muuten työttömäksi ilmoittautua jo ennen kuin vanhempainvapaa päättyy?? Isä nimittäin pitää isyyslomansa viimeisen viikon tuolloin, jolloin olisin reservissä jo viikkoa aikaisemminkin.

    Lähinnä mietin sitä, että onko ylipäänsä mahdollista hoidattaa lasta kodin ulkopuolella, jos äiti on kotona? Siis kunnallisessa hoitopaikassa.

    Äänestä

  • tarkoituksena kirjoitti:

    ei ole jäädä hoitovapaalle, mutta en usko töideni alkavan heti, kun vanhempainvapaa päättyy. Voiko muuten työttömäksi ilmoittautua jo ennen kuin vanhempainvapaa päättyy?? Isä nimittäin pitää isyyslomansa viimeisen viikon tuolloin, jolloin olisin reservissä jo viikkoa aikaisemminkin.

    Lähinnä mietin sitä, että onko ylipäänsä mahdollista hoidattaa lasta kodin ulkopuolella, jos äiti on kotona? Siis kunnallisessa hoitopaikassa.

    Eli osa-aikasta ei saanut tohon tarhaan, meillä on sopimus, että lapsi on tietyn määrän päiviä kuukaudessa hoidossa. Tällöin tuntimäärä ei ratkaise, vaan kaikista päivistä veloitetaan täysi hinta, vaikka lapsi olisi vain pari tuntia. Meillä on perheyritys, mikä rahallisesti mahdollistaa mun kotona olon ilman mitään kotihoidontukia tai muita avustuksia.

    Äänestä

Miksi viet lapsen hoitoon, vaikka olet kotona? Se on sinun työsi tällä hetkellä! Ei kukaan työssäkäyväkään voi hankkia itselleen sijaista silloin tällöin, että saisi itse pitää videot ja irtokarkki - päivän.

Äänestä

tuo onnistuu ainakin. Melko typerä tuo irtokarkki ja video- kommentti. Sulla on varmaan vähän eri syyt tuohon hoitoon laittamiseen kuin nuo!

Äänestä
  • Mitä syitä voisi muita olla? Mielestäni on todella typerää, jos äiti vetää kotona viinirypäleitä ja kotihoidontukea, niin tenava viedään hoitoon. Ymmärrän, jos on opiskelut kesken tai osa-aikatyötä tarjolla. Muuten en.

    Äänestä

  • anna-onerva kirjoitti:

    Mitä syitä voisi muita olla? Mielestäni on todella typerää, jos äiti vetää kotona viinirypäleitä ja kotihoidontukea, niin tenava viedään hoitoon. Ymmärrän, jos on opiskelut kesken tai osa-aikatyötä tarjolla. Muuten en.

    Arvasinkin, että tuonsuuntaisia kommentteja voi tulla. En silti käynyt selvittämään tilannettani tarkemmin.

    Olen töissä yliopistolla muutamana päivänä kuukaudessa jatkossa; täyttä työviikkoa en pääse tekemään ennen kuin tutkimusprojekti käynnistyy. Lapsen hoito on mahdotonta järjestää, ellei isällä satu olemaan vapaa-päivää juuri kyseisenä päivänä. Toisekseen, teen väitöskirjaa, ja tarkoituksenani on suorittaa siihen liittyviä tenttejä nyt kevään aikana. Olen huomannut, että tentteihin lukeminen on lähestulkoon mahdotonta, kun on kotona lapsen kanssa. Tuo on pääsyy siihen, miksi haluan lapsen hoitoon, vaikka olenkin toistaiseksi "työtön". Tenttien suorittaminen työn lomassa voisi jatkossa ottaa liikaa voimille, näin perheenäitinä.

    Ne viinirypäleet ja videot jätän suosiolla muille äideille.

    Äänestä

  • Alkuperäinen äiti kirjoitti:

    yksi äiti joka otti relaa ennen pikkukakkosen syntymää ja aikasempi poika oli hoidossa aamupäivät.

    Mielestäni jokainen perhe saa tehdä niin kun tykkää ja näkee parhaaksi vaikka äiti pitäisikin irtokarkki päivän.

    Mieheni siskolla on myös molemmat lapset hoidossa vaikka onkin kotona. Ei kahden pienen lapsen kanssa mitään töitä haeta. Tosi kiva olla "virallisesti" puhelimessa kun toinen huutaa "pippeli, pippeli" korvan juuressa (tai jotain muuta yhtä korrektia)

    Äänestä

  • meppe kirjoitti:

    Joissain tapauksissa on pelkästään hyvä, jos äiti saa hetken hengähtää. Jokuhan voi kärsiä vaikkapa masennuksesta tmv., eikä edes jaksa hoitaa lasta. Ei minusta ole kenenkään asia arvostella sitä. Lapsen kanssa oleminen on yllättävän raskasta välillä! Muistelen vaan, että aikaisemmin lapsi ei saanut hoitopaikkaa, jos äiti oli kotona. Mutta ilmeisesti tuo on muuttunut siten, ettei sitä kauheasti tarvitse perustella.

    Omalla kohdalla positiivista on myös se, että hoitopaikassa lapsi tapaa ikätovereita ja on mahdollista, että hänestä tulee jopa sosiaalinen ihminen! :)

    Äänestä

  • Äp. äiti kirjoitti:

    Olen kasvatustieteiden maisteri, ja alaani on varhaiskasvatus. Voin kertoa sinulle, että ihmisestä tulee sosiaalinen jos on tullakseen vaikkapa sitten kotihoidossa. Suuntautuminen ihmisten joukkoon tai vastaavasti sieltä pois ovat pitkältä sidoksissa ihmisen luontaiseen temperamenttiin.

    Ja toinen tutkimustulos, jota ei ole kukaan onnistunut kumoamaan on se, että alle 3-vuotiaan lapsen paras paikka on eittämättä kotona. Ellei kotona tosiaan sitten ryypätä tai tapella tms. Olen itse työskennellyt päiväkodissa, ja havainnut sen paikan päällä, että taaperot eivät ole kykeneväisiä sosiaalisiin kontakteihin keskenään. Jos katsot itsekin taaperoita hiekkalaatikolla, huomaat etteivät he siellä kovin sosiaalisesti toimi. Myös kehityspsykologiset tutkimukset puhuvat sen puolesta, että pienet lapset eivät ole yksinkertaisesti valmiita solmimaan kontakteja. Eli tuollaiset taidot kehittyvät kotona jopa paremmin kuin päiväkodissa.

    Tarkoitus ei ollut paasata kotihoidon puolesta. Itsehän teet ratkaisusi. Halusin vain oikaista noita käsityksiäsi.

    Äänestä

  • vaimo ja äiti kirjoitti:

    "pienet lapset eivät ole yksinkertaisesti valmiita solmimaan kontakteja."

    Eli pienet lapset eivät oli valmiita solmimaan kontakteja keskenään. Tuon he oppivat 3-vuotiaina keskimäärin. Tottakai lapsella on heti syntyessään kontakti äitiin ja myöhemmin tulee muitakin aikuissuhteita: lapsi ei kuitenkaan synnytä / ylläpidä noita suhteita itse aktiivisesti vaan aloitteen tekijä on se aikuinen.

    Ja vielä sellainen tutkimustulos, että pienelle lapselle suunnaton määrä ihmissuhteita on ennemmin haitaksi kuin hyödyksi.

    Äänestä

  • vaimo ja äiti kirjoitti:

    Olen kasvatustieteiden maisteri, ja alaani on varhaiskasvatus. Voin kertoa sinulle, että ihmisestä tulee sosiaalinen jos on tullakseen vaikkapa sitten kotihoidossa. Suuntautuminen ihmisten joukkoon tai vastaavasti sieltä pois ovat pitkältä sidoksissa ihmisen luontaiseen temperamenttiin.

    Ja toinen tutkimustulos, jota ei ole kukaan onnistunut kumoamaan on se, että alle 3-vuotiaan lapsen paras paikka on eittämättä kotona. Ellei kotona tosiaan sitten ryypätä tai tapella tms. Olen itse työskennellyt päiväkodissa, ja havainnut sen paikan päällä, että taaperot eivät ole kykeneväisiä sosiaalisiin kontakteihin keskenään. Jos katsot itsekin taaperoita hiekkalaatikolla, huomaat etteivät he siellä kovin sosiaalisesti toimi. Myös kehityspsykologiset tutkimukset puhuvat sen puolesta, että pienet lapset eivät ole yksinkertaisesti valmiita solmimaan kontakteja. Eli tuollaiset taidot kehittyvät kotona jopa paremmin kuin päiväkodissa.

    Tarkoitus ei ollut paasata kotihoidon puolesta. Itsehän teet ratkaisusi. Halusin vain oikaista noita käsityksiäsi.

    Aamen. (Täällä toinen KM.) Tunnen itse myös lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan alle 3-vuotiaan paras paikka on koti. Olettaen tietysti, että koti on täyspäinen. Äidin ja isin kanssa tehtävät pienet puuhastelut ovat ihan riittävästi, eikä taapero tarvitse vertaisseuraa. Tosin meidän tyttö lähtee tammikuussa 2008 (on tuolloin 1 v 2 kk) kahtena päivänä viikossa puolipäivähoitoon. Teen tuolloin opintojani. Mutta nythän ei keskusteltukaan siitä, saako lasta viedä hoitoon vai ei. Ainoastaan kai pyritään oikaisemaan faktat tutkimustiedon valossa.

    Äänestä

  • annette* kirjoitti:

    Olenkin teknokraatti - en humanisti.

    Äänestä

  • Ap. äiti kirjoitti:

    Olenkin teknokraatti - en humanisti.

    Jos olet Helsingissä, niin tiesitkö, että yliopistolaisille on tarjolla Lapsiparkki. Sinne voi jättää lapsensa pari kertaa viikossa, ja hinta on 3 e / tunti. Minun mielestäni jatko-opiskelijatkin saavat käyttää sitä. Lapsiparkki on Vironkadulla Krunikassa ja henkilökunta on ammattitaitoista.

    Äänestä

suomen laki tarjoaa kaikille alle kouluikäisille lapisille subjektiivisen päivähoito-oikeuden riippumatta siitä ovatko vanhemmat työssä vai nukkuvat kotona väsymystään. Tätä lakipykälää jotkut kunnat pyrkivät kiertämään tarjoamalla kotona olevien vanhempien lapsille ainoastaan puolipäivähoitoa. Terveisin myöskin yksi kasvatustieteen maisteri

ps ärsyttää ihmisten pikkumaisuus ja toisten asioihin puuttuminen, alkuperäinen ei käsittääkseni kysynyt keneltäkään kannanottoja hoitoon viemiseen vaan saako hoitopaikan, ei tarvitse selitellä kenellekään miksi vie lapsensa hoitoon ja eritellä omia syitään

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti kotona kirjoitti:

Pari päivää sitten eräs äiti kirjoitti tällä palstalla siitä, kuinka hän oli vienyt lapsensa osa-aikaisesti päivähoitoon, vaikka (käsittääkseni) oli itse kotona. Kysyisinkin, että onko tuo yleisti mahdollista, vai kuntakohtaista? Itse olen siinä tilanteessa, että äitiysloman päättyessä parin kk:n päästä olen ajatellut viedä lapsen 1-10 pv/kk hoitoon, vaikka pääsääntöisesti olen kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu