Kravattikaulat

Naapurin kravattikaula käy hyvin esimerkistä,miten voimat ovat huvenneet koulun penkille.Periaatteessa kaikki toimii.Rapaa jynssää autonsa laseja heiveröisillä käsillään.Käsiä voisi sanoa paremminkin kärhiksi,vähän niin kuin noilla hernekasveilla...
3682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Läheppä ajoissa sossuun ja avusta raapimisessa maaorjan suurilla käpälillä. Saat muutakin liikuntaa, kuin mäyriksen kantoa sossun rahoilla.

Äänestä

Nykyaikana jolloin henki vie voiton lihasvoimasta, ei useankaan ihmisen tarvitse työn puolesta enään käyttää ruumillista voimaa. Ei edes sen tavallisen tehdasduunarin.

Tekniikka on kehittynyt helpottamaan ihmisen askareita. Siksipä olisikin hyvä jos kynäniskat urheilisivat vapaa-ajallaan. Tosin suomessa ajetaan työlliset niin kovaan ahdinkoon, että aina on oltava töissä ja ei vain kerkeä enään omiin harrastuksiin.

Kuvittele. Ensin maksat 50% veroja jotta kaikki saatanan pakolaiset ja pummit saavat elää sossuyhteiskunnassa (sossu on tässä tapauksessa SDP). Sitten teet pitkää päivää jotta nalkuttava akka kotona saa tuhlata tilisi. Lopuksi tulee ero ja akka vie lapset ja omaisuuden. Vaatii vielä kerran kuussa elareita.

Tämän jälkeen ei voi kuin ryhtyä ryyppäämään ja käymään salilla jotta saisi vetää turpaan kaikkia jotka vittuilevat tai edes katsovat väärin.

Äänestä

...ei kannata enää kesken lopettaa, kun olet jo möyhentänyt aivosi mömmöillä.

Voit sentään turista mukavia kaltaistesi kanssa siellä salilla. Oikeassa maailmassa näet tarvittaisiin vähän muutakin kuin kykyä nostaa suhteellisen painava esine maasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hikolevat kirjoitti:

Naapurin kravattikaula käy hyvin esimerkistä,miten voimat ovat huvenneet koulun penkille.Periaatteessa kaikki toimii.Rapaa jynssää autonsa laseja heiveröisillä käsillään.Käsiä voisi sanoa paremminkin kärhiksi,vähän niin kuin noilla hernekasveilla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu