Sanahelinää umpimetsästä oi armahin
Tuo asfalttinen suohetteikkö
jo tolaltaan saa riivantumaan
rientämään mielenrauhan kiusallakin
tanssahtelemaan ne kaikki hikiset tanssit.
Ei ujostuta kuohahtelut simapään ja -suun,
jo solmin kengännauhanikin itse
purriaisen ärriäisenä kiihkoilen,
ja lisää kerron muunneltuja totuuksia.
Mikä maa mikä valuutta?
Lisää tihutöisiä pilvilinnaisia saippuakuplivia
riettailuja kuiskuttelemaan keskenään,
metsästelemään valloitukset sydämeen.
Vaan miten olis kuppi kuumaa?
Lisänä kaikki kaistapäiset hysteeriset
sukulaisten hämähäkkiverkot riipiväiset,
kirjakaapin taustat salalokeroineen,
takkatulen hiilet hehkuvaiset,
puheensorinat ja naurut.
Heh-he-he-heeee! Hykerryttää!
Niin ahnas elämä jo kutsuu malttamattomana,
mut latoja ei siitä huolimatta kannata
maalata kamelinkarvasiveltimillä,
vaan hivellen hissukseen, sipaisten, riipaisten.
Kun metsästät niin jättäisitkö sittenkään
rauhaan tykkänään
nuo villisorsat tempperamenttiset ja tuliset
viheliäiset hourupäiset pedot?
Säätyläinen oot.
Siis tahdot rakastaa et kuolla,
kukkaniityillä kuuntele vain hiirenhiljaa,
ei suurta melua ei kiistaa.
Vaan talttuisiko veren kiihko!
Kuka haluaisikaan vaan unelmana olla?
Sinetit murtuu, askel astuu laelle,
hipoo vuorta kuuntelematta järjen harkintaa.
Niin vähästä ei voi tietää paljon.
Kuin sokkosilla houraillen ilman katumusta.
Auttaisiko edes paras asianajaja mitä löytyy,
jos ei edes muista saati myönnä
olleensa muissa maailmoissa.
Hui-hai! Huis-hais!
Kun nukut nuku kunnolla eikä mitään koiranunta.
Ja valveilla parasta nähdä ihmisten läpi.
Turha haikailla ikuisesti niitä äidin lihapullia,
paista vaan itse, onhan sulla resepti.
Tai räjäytä ne jo kappaleiksi!
Ihan muuten vaan
pistetään sut ulkoruokintaan
usko vaan!
Monesko kerta se on kun otit etäisyyttä?
Onhan jokainen päivä yksi taistelu.
Ylpeyttä, ylpeyttä olla pitää,
puuskuttaa ja läähättää,
ottaa kiltisti lauseet takaisin.
Ole hyvä, pliis, silvuplee.
Kerta kerran jälkeen
polvillesi kumartelemaan ja
uutta puhuria purjeisiin taas ottamaan.
Aina joku jää vaille taikka yli.
Puijausta, huijausta,
riippumista, kiikkumista riippuvaisuudessa,
nurisemista sotkuissa.
Oma sota ja julmuus pimentääkö taivaan?
Siis mikä päivä taas tänään onkaan?
Nää terät tikarin ja voihkinnat taakan alla.
Oletko rakastunut paviaaniin,
vai kaipuun tyhjään intohimoon,
sä sitä mieti!
Missä se lapsuudenaurinko paistaakaan
ja missä viipyy lihapullat?
Ryömisivätkö –kö ne tänne rotanpesään?
Oi sinä rakastunut satakieli!
Heh-he-heh-hee!
Lohduttaisko sua ensinkään
jos lupaan,
ettet ihan eksy ventovieraisiin:
Sut kainalooni tungen!
Tuo asfalttinen suohetteikkö
jo tolaltaan saa riivantumaan
rientämään mielenrauhan kiusallakin
tanssahtelemaan ne kaikki hikiset tanssit.
Ei ujostuta kuohahtelut simapään ja -suun,
jo solmin kengännauhanikin itse
purriaisen ärriäisenä kiihkoilen,
ja lisää kerron muunneltuja totuuksia.
Mikä maa mikä valuutta?
Lisää tihutöisiä pilvilinnaisia saippuakuplivia
riettailuja kuiskuttelemaan keskenään,
metsästelemään valloitukset sydämeen.
Vaan miten olis kuppi kuumaa?
Lisänä kaikki kaistapäiset hysteeriset
sukulaisten hämähäkkiverkot riipiväiset,
kirjakaapin taustat salalokeroineen,
takkatulen hiilet hehkuvaiset,
puheensorinat ja naurut.
Heh-he-he-heeee! Hykerryttää!
Niin ahnas elämä jo kutsuu malttamattomana,
mut latoja ei siitä huolimatta kannata
maalata kamelinkarvasiveltimillä,
vaan hivellen hissukseen, sipaisten, riipaisten.
Kun metsästät niin jättäisitkö sittenkään
rauhaan tykkänään
nuo villisorsat tempperamenttiset ja tuliset
viheliäiset hourupäiset pedot?
Säätyläinen oot.
Siis tahdot rakastaa et kuolla,
kukkaniityillä kuuntele vain hiirenhiljaa,
ei suurta melua ei kiistaa.
Vaan talttuisiko veren kiihko!
Kuka haluaisikaan vaan unelmana olla?
Sinetit murtuu, askel astuu laelle,
hipoo vuorta kuuntelematta järjen harkintaa.
Niin vähästä ei voi tietää paljon.
Kuin sokkosilla houraillen ilman katumusta.
Auttaisiko edes paras asianajaja mitä löytyy,
jos ei edes muista saati myönnä
olleensa muissa maailmoissa.
Hui-hai! Huis-hais!
Kun nukut nuku kunnolla eikä mitään koiranunta.
Ja valveilla parasta nähdä ihmisten läpi.
Turha haikailla ikuisesti niitä äidin lihapullia,
paista vaan itse, onhan sulla resepti.
Tai räjäytä ne jo kappaleiksi!
Ihan muuten vaan
pistetään sut ulkoruokintaan
usko vaan!
Monesko kerta se on kun otit etäisyyttä?
Onhan jokainen päivä yksi taistelu.
Ylpeyttä, ylpeyttä olla pitää,
puuskuttaa ja läähättää,
ottaa kiltisti lauseet takaisin.
Ole hyvä, pliis, silvuplee.
Kerta kerran jälkeen
polvillesi kumartelemaan ja
uutta puhuria purjeisiin taas ottamaan.
Aina joku jää vaille taikka yli.
Puijausta, huijausta,
riippumista, kiikkumista riippuvaisuudessa,
nurisemista sotkuissa.
Oma sota ja julmuus pimentääkö taivaan?
Siis mikä päivä taas tänään onkaan?
Nää terät tikarin ja voihkinnat taakan alla.
Oletko rakastunut paviaaniin,
vai kaipuun tyhjään intohimoon,
sä sitä mieti!
Missä se lapsuudenaurinko paistaakaan
ja missä viipyy lihapullat?
Ryömisivätkö –kö ne tänne rotanpesään?
Oi sinä rakastunut satakieli!
Heh-he-heh-hee!
Lohduttaisko sua ensinkään
jos lupaan,
ettet ihan eksy ventovieraisiin:
Sut kainalooni tungen!
Vastaukset 6
Vanhimmat
rakastunut paviaaniin, totisesti ;)
Tai poroon, punakuonoon, söpöön,
ainakin omasta mielestään ja miksei muidenkin..
No täytyyhän sitä itseään vähän kehaista, mut varovasti, ettei omakehu haiskahda.
Sinä narsistisen mielen muotokuva, niin syötävä,
mut katala, epävakaa ja epäluotettava!
Niin, tässä vähän lisää suolaa haavoihin,
suolaisiin haaveisiin...
unohdin laittaa runoni alle seli-seli-selityksen:
________
otin tämän tuolta kirjailijanalut Kuinka kirjoitetaan näytelmä -kohdasta:
"Kävin kirjastossa, mutta ei siellä ollut Huovisen näytelmiä, joten nappasin vaan hyllystä:
Claes Andersson Mania
Kari Heiskanen Pyhäin miesten päivä
Paavo Haavikko Soitannollinen ilta Viipurissa 1918
Henrik Ibsen Villisorsa
Kari Hotakainen Punahukka
On mulla nyt aika urakka. Taisin sittenkin liikaa ahnehtia, aika urakka kopsata kaikki viis ja keittää niistä kunnon soppa."
eli tänäänkin mun piti kirjoittaa näytelmää, mutta keräsin vaan kaikenlaista sälää noista näytelmäkirjoista, eli en saanut tänään aikaiseksi kuin tämän runon, jonka sitten sujautin taas näytille (ja tietysti niitä sanakiemuroita kirjoittaessani on aina mielessä kaikenlaisia piikikkäitä kurjasteluja ihan vaan sättäilyn sähinäksi...oujee...kivaa sanahelinää.
munkaan ollu kellekään henk.koht. Kunhan näpräsin :o
lepakko ei jää kainaloon..
terottelen kulmahampaitani.
Ei todellakaan,tätä ei kestä,tämä runo sisältää...vaikka mitä!!Vaikka mitä!
En erityisemmin pidä,joku muu ihailkoon.
Eikä tunnu rakkausrunolta.:(
voisi rakastua...