Onko Joensuussa

lapsettomuuspoliklinikalle? Olisi kiva jos joku osaisi kertoa, missä mennään. Pian olisi esissä sinne hakeutuminen.
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos et nyt jotain tiettyä tutkimusta tarkoita niin eihän sinne tavallaan jonoa olekkaan.

Kun lähete on tullut sinulle kotiin, sinua suositellaan varaamaan ensimmäinen aika kuukautiskierron 10-12 päiväksi. Aina se ei ole niin tarkkaa mutta niin lähetteessä pyydettiin. Itse kävin kiertopäivänä 17 koska sen ajan minulle antoivat. Aika oli noin kuukausen sisällä puhelinsoitosta.
Toinen käynti minulla on jo heti seuraavien kuukautisten jälkeen joten kuukauden sisällä on nämä ensimmäiset kaksi tutkimusta.
Jatkosta en tiedä mutta eikös nämä käynnit jaksotu pitkälti kuukautisten jälkeiseen aikaan tai ovulaatio-aikaan.
Meille tehdään tutkimusta vielä syystä, voisin kyllä kuvitella että jos hoitoihin joutuu niin sillä puolella hieman enemmän odotusta koska myös henkilökunnan lomat ja muut vapaat vaikuttaa asiaan kovasti. Itse olen henkisesti valmistautunut käymään tämän prosessin läpi aika nopsaan joten ollaan varauduttu käymään myös yksityisellä jos joudutaan odottelemaan kovasti.

Äänestä

Varsin nopeasti lähetteen jälkeen saapuu kirje, että ajan voi varata. Lapsettomuuden syyn selvittyä, ei ainkaan omalla kohdalla tarvitse jonottaa, vaan heti ( seuraavana kuukautena) tarvittavat hoidot/toimenpiteet alkavat.

Äänestä
  • vastauksista! Niistä oli paljon apua.
    Plussatuulia toivotan teille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkä jonot kirjoitti:

lapsettomuuspoliklinikalle? Olisi kiva jos joku osaisi kertoa, missä mennään. Pian olisi esissä sinne hakeutuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu