Minkalaisia kokemuksia teillä on tunnesiteen kehittymisestä? Se tuntuu jokaisen kohdalla kehittyvän eri tavalla. Ja suuri merkitys siinä tuntuu olevan varhaisen vuorovaikutussuhteen syvyys.
tunnesuhteen kehittyminen
yritän ymmärtää
251390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kiintymyssuhteen kehittyminen määräytyy hyvin pitkälle sen mukaan minkä ikäinen lapsi on kun sidettä aletaan rakentaa. Mitä pienempi lapsi on sitä helpompi on suhteen rakentaminen. Mutta itse olen huomannut, neljän sijaislapsen äitinä, että vuosi on aika lyhyt aika lopullisen kiintymyksen syntymiseen. Ihminen ei ole kone ja vaati aikaa tutustua toisiinsa ja rueta luottamaan. Vauvan kanssa asia on toisin. luottamus syntyy hoitamisesta ja turvasta. Kaksivuotias on jo erilainen ja vaatii enemmän yhteisiä kokemuksia ja aikaa... Mutta on erittäin hedelmällistä ja antoisaa nähdä kun suhde kehittyy ja luottamus syntyy. Prosessia ei oikein voi nopeuttaa, vaan on annettava ajan kulua.
samanlaisia kokemuksia on vuosien varrelta minullakin. Se vaan on jännä juttu, ettei se suhteen kehittyminen ole vain iästä kiinni. Murrosikäisenkin kanssa voi edetä nopeastikin. Toisaaltahan kyllä sanotaan, että murrosiässä on uusi mahdollisuus luoda kiintymyssuhde. Mutta mikä muu siinä vaikuttaa kuin ikä mielestäsi?
Mielestäni paljon vaikuttaa myös niinsanottu sielujensympatia, kuten muisssakin ihmissuhteissa. Myös se vaikuttaa pakostikin miten lapsen tulevaisuus on suunniteltu ja se miten pitkä yhteinen taival ehkä on edessä. Epätietoisesti myös aikuinen "antaa" itsensä kiintyä nopeammin ja paremmin jos suunniteilla on yhteinen "elämä". En tiedä olenko oikeassa, mutta itse olen itseäni tarkkaillut kriittisesti ja tällaisen olen itsestäni huomannut. Itselleni kiintymys on todella kokonaisvaltainen tunne ja sitoutuminen lapsen parhaan ajatteluun, oli se sitten mikä tahansa. Itselläni on kokemusta vain aivan pienistä lapsista vauvasta kahteen vuoteen. Lapsen paras on oikeasti rakastava vanhempi oli se sitten sijais- tai biologinen. Mutta rakkauteen kuuluu monenlaista, sehän tiedetään...
Lisään vielä äskeiseen, että yllättävän paljon vaikuttaa kiintymyksen muodostumiseen se, millainen on suhde biologiseen vanhempaan. Lapsi tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ja huomaa kyllä jos joku mättää. Sujuvat välit kaikkien kanssa, jos mahdollista, helpottaa paljon lapsen luottamuksen syntyä. Itselläni on ollut sellainen onni, että välit kaikkiin osapuoliin ovat olleet hyvät, alkuvaikeuksien jälkeen. Olemme jopa saaneet uusia "sukulaisia" jotka käyvät kylässä ja auttavat jos apua tarvitaan. Mielestäni se on hyvä pohja lapsen elämälle, jos toinen osapuoli on sellainen, että yhteistyö toimii edes jollainlailla. Lapselle tunne tärkeiden asioiden jatkuvuudesta ja ennustettavuudesta ovat tärkein pohja kaikelle muulle.
sielujen sympatia kolahti mulle heti, juuri sitä olen kokenut itsekin. Toisten kanssa sielujen sympatia voi löytyä jo ensi tapaamisella, ja siitä onkin hyvä jatkaa tunnesuhteen kehittämistä kiintymyssuhteeseen...
usein vaarassa.
Lapsi kasvaa perheessään jossa yh äiti ja hänellä alkoholiongelmat sekä muita ihmissuhdeongelmia.
Lapsi katselöee miten oma rakas äiti toimii.
Miehiä on elämän viertotiellä kuka määrän tietää. Äidillä ei yhtään todellista ystävää eikä yhtään ystävätärtä.
No lapsi oppi käyttäytymismallin ja sitä jatkuu eikä ole helppoa opettaa uutta siveellisempää mallia jonka lapsi omaksuisi.
Lapsi sai kaiken sen kaipaamansa huomion näiltä alkkis ukoilta ja sitä huomiota hän hakee edelleenkin myös terveestiajattelevilta miespuolisilta henkilöiltä. Ihmettelee kovasti jos ei saa odottamaansa viestiä ja hyväilyjä, haukkuu heitä homoiksi.
Naiset sekä tytöt ovat jotenkin kuin kilpailijoita hänen ajatusmaailmansa poika ja miesmarkkinoilla.
Jos olemme jossakin naisporukassa ja sitten sattuu tulemaan joku mies niin kyllä lapsi muuttuu heti ja käytös on sitten niin huikeaa ei siinä enään naiset häntä kiinnosta tekivät he sitten mitä hauskaa tahansa.
Tämä on uskomaton ongelma koska hänellä on niin voimakas sympatia näihin "elämänsä miehiin".
On selvää että se on sitä tuttua joka on ollut hänen arkeaan.
Nyt sitten se arki on pois suljettu ja kaipuu sinne on niin voimakas että tekee melkein mitä vaan saadakseen istua puistonpenkillä alkkiksen sylissä samalla saada kehuja sekä hyväilyjä.
Onko jollakin itsellä tällainen oma elämäntilanne tai sitten onko lapsi joka sijoitettu jolla ongelmana tällainen käytös.
On muuten hyvin ajateltava missä liikkuu lapsen kanssa että ei ryöstäydy miesten kimppuun.
Ymmärrän mitä sinä meinaat sielun sympatialla mutta minulle kolahti mieleen tämä meidän ongelmalapsen sympatia joka on silti aivan toista mitä sinä meinaat.
Lapsi voi olla todellakin oppinut väärän tavan kohdata ihminen. Silloin ei olekaan sielujen sympatiaa, koska kohtaamiseen ei sisälly syvää ymmärrystä.
Mitä lapsi hakee? Hyväksyntää keltä vaan. Miksi hän haluaa miellyttää ihmissuhteissaan?
Meillä oli ainakin kyse siitä, että tyttöä oli loukattu seksuaalisesti hyvin pienenä, paljastui sitten kun selviteltiin outoa käytöstä.
lapsi terapiassa. Tuo kaikki käytös on selvä merkki siitä, että häntä on seksuaalisesti hyväksi käytetty. Eli ei ole jäänyt pelkkään setien paijailuun ja kehumiseen. Lapsi on henkisesti pahasti riekaleina, vaatii paljon terapiaa. Ei hänen käytöstään voi mitenkään ns."siveellistää". Siinä on tehtävä paljon töitä, että hän pystyy suhtautumaan itseensä ja vastakkaiseen sukupuoleen normaalisti, jos yleensä koskaan. Hänelle on tehty niin paljon pahaa. Lapsen mieli on sairas, järjestä hänelle pikaisesti apua, ettei tule pahempia seurauksia. Voi pientä raukkaa.
ja käynyt jo viidenvuoden ajan. Mutta syy terapiassa käyntiin alkujaan oli muut ongelmat mutta samalla tämä ongelma tuli niin vaikeaksi ja rasittavaksi monella tavalla että se tuli puheissa esille niin voimakkaasti että nyt terapia suuntautuu seksuaaliseti hyväksi käytetyn lapsen erikois terapiaan.
Nyt alkaa sitten se "purkautumis" terapi juuri tuosta mahdollisesta seksuaaliseta hyväksi käytöstä.
Meillä on kokoajan ollut se käsitys myös että näi on ollut "biokodissa" lasta käytetty seksuaaliseti hyväksi.
Aina kun asiasta ruvettiin puhumaan terapiassa niin bioäidillä kova kiire tavata lpsi ja laittaa suu tukkoon.Ajatella mikä kauhea tuska lapsen mielessä. Nyt jos asiaa bioäidiltä kysymme niin ei hän ole asiasta koskaan edes kuullut puhuttavan vaan syy on nyt meidän. Onneksi mustaa valkoisella että asiasta on puhuttau myös bioäidin kuullen.
Tuo käyttäytyminen on niin outoa että luulisi sen olevan päinvastaista että karttaisi kaikkia miehiä mutta nyt kuitenkin on valtava halu tulla seksuaaliseti käyttäytymällä hyväksytyksi.
Tätä on ilmennyt myös koulussa miesopettajia kohtaan sekä poikia kohtaan. Pojat kiertävät kaukaa kun satutaan samalle tielle. Nyt on ruvennut sinkoilemaan herjauksia huutoja sekä kännykkä viestejä, mailin kautta ja myös nuorten chatti keskusteluissa on ollut hänestä juttuja joita on jouduttu poistamaan.
Lapsen mieli on todella sairas.
Perheen isään suhtautuminen on jo normalisoitunut mutta on paljon vielä kehittämistä.
En voi kertoa miten oli ensivuodet niitä ei kukaan uskoisi ja ei niistä ole myöskään mitään hyötyä tässä keskustelussa.
Tunteiden näyttöä ja osoituksia on jouduttu harkitsemaan monet kerrat ei ole niin selvää mitä se sitten tuo tullessaan kun aika kypsyttää ja ajatukset hakeutuu menneeseen. Perheen isä ei ole kylämtunteinen vaan rajat asettava ja sama koskee tuttavapiirin miehiä/poikia.
se onkin ihannetilanne, jos saa ympäristön miespuoliset asettamaan selkeät rajat. Se vaan on vaikeaa saada kaikki ymmärtämään. Ja monestihan lapsen sylissäpitämiselle vieraan taholta on vieraan ihmisen oma tarve.
sinulta arkoja asioita? Älä vastaa, jos tuntuu ettet halua tai vaitiolovelvollisuus rikkoutuu?
Menetin aikoinani oman lapseni sijoitukseen juuri minun (siis lapsen äidin) kokeman hyväksikäytön vuoksi. Lapseni on jo kauan sitten kotiutunut, mutta voisitko kertoa, millaista tuon insesti-lapsen käytös oli alussa?
Miten hän oireili?
Ketä lähestyi, ketä pelkäsi tai vihasi?
Oma äitini käyttäytyy juuri samoin kuin sinun sijoitetun lapsesi oma äiti.
Jos asiasta aletaan puhua joululomilla tai kesäisin, hän sotkee puheen ja sählää ja häslää sen kun kerkiää.
Eli se olisi merkki, että hän tietää insestistä, mutta ei halua puhua??
Kertomasi olisi minulle "kullanarvoista", koska terapiani on kestänyt pitkään ja todella hitaasti muistan niitä karmeita asioita??
Kiitos jo etukäteen vastauksestasi!
jotka herättivät meidän ajatukset.
Lapsella vaikea ongelma hän pissasi housuihinsa jatkuvasti, myös kakka tuli housuihin aivan oudoissa tilanteissa. Eikä nämä häntä mitenkään vaivanneet.
Nykyään vieläkin pissat lirahtelee housuihin. enään ei suostu käyttämään housusuojaa ongelmasta huolimatta.
Poikia ja miehiä kohtaan on käytös ollut aina hyvin tunkeilevaa ja epämiellyttävä siis seksuaaliseti ei hyväksyttävää käytöstä.
Näin kaikkialla missä vaan miehiä kuten kaupassa esim. Riisui takkinsa pois päältään paidan napit auki napaan saakka sanoi että oli niin lämmin vaikka olisi talvi. Kassan likuhihnalle asettuu melkein makaamaan että poka näkisi puseron sisälle flirttailee ja esiintyi kuin joku vamppi. Tätä tyyliä siis jokapaikssa, myös lääkärissä jos ollut mieslääkäri. Tätä käytöstä ollut jo seitsemän vuotiaasta lähtien mitä me tiedämme. Lääkärin lausunnolla saimmekin pika lähetteen terapiaan.
Kaupungilla hakeutui hyvin helposti juuri humalaisten seuraan ja on kuin vanha tuttu heidän kanssaan. Nyt ollaan saatu se käyttäytyminen jo melkein loppumaan.
Itsensä paljastelua miehiä/poikia kohtaan on ollut ja sitä on edelleenkin vaikka hän jo murrosiässä.
Ei pidä siitä että häntä valokuvataan vaikka silti keikistelee että joku ottaisi hänestä valokuvan.
En ole huomannut että mitenkään pelkäisi ketään tai mitään.
Sitten barbie nukeilla leikkiminen oli/on hyvin seksuaali täyteistä sitoi ja teippasi nuket sekä pahoinpiteli niitä.
Myös leikeissä sitoi kaverinsa kiinni milloin tuoliin milloin sänkyyn, puihin jne.
koskaan ei uskaltanut lasta jättää yksin kavereitten kanssa leikkimään. Eikä uskalla vieläkään jättää yksin kotia kavereiden kanssa.
Kaikki on hänen kavereita joiden kanssa hän on vaihtanut jonkun sanan. Eli se kaveruus on jotakin sellaista irrallista jossa ei tunnetta mukana ollenkaan.
Ei hyväksy oikein tyttöja ja naisia on silloin enempi kuin normaali käytöksinen mutta mies seurassa on kokoajan kuin jokin ihastuksen kohde eli niin mairee ja aikuista siis jo 7 vuotiaasta lähtien.
Alussa perheenisän lähentely oli kuin kuhertelua ei siis mitään normaalia ilta satujen lukemisia,-halausta tai pusua poskelle vaan aivan muuta lääppimistä lapsi olisi halunnut. Samoin perheemme poikia kohtaan aivan rasittvan tunkeileva. Aluksi tuli yllätyksiä ja ihmettelyjä että mitä tuo lapsi meinaa.
Niistä on selvitty aika hienosti ja nyt miehet kotona saavat olla rauhassa ainakin siedettävästi mutta kuitenkin aina on muistutettava ja sanottava suoraan ei mitenkään peitellysti vaan rajat ovat siis selvät. Sen lapsi nyt ruvennut ymmärtämään.
Näistä myös puhuimme terapiassa bioäidin läsnä ollessa niin sen äiti heti laittoi meidän syyksi että ei hän koskaan ole tuollaista nähnyt eikä kuullut kun lapsi oli kotona tapaamisissa. Bioäiti myös lapsen sanojen mukaa ei kuuntele eikä puhu asioista mitä lapsi haluaisi puhua. Kuin välttäisi lapsen kanssa kahdestaan oloa.
Tässä vain hiukan niitä vähemmän hankalia tilanteita.
Pyydä äitisi mukaan terapiaan onhan se myös hänen ongelmansa.
Hyväksy itsesi ja elämäsi tilanne sellaisena kuin se nyt on ja pyri näkemään niitä hyviä puolia siinä arjen vaatimattomuudessakin.
vielä, että laita äitisi koville ja syytä suoraan häntä, että hän sallinut sen kaiken mitä sinulle on tehty. Se olisi sinun kannalta erittäin tärkeää, ettet pidä sitä kaikkea vääryyttä sisälläsi mitä olet kokenut. Äitisi on joka tapauksessa laiminlyönyt sinun suojelemisesi, muuten tuollainen ei olisi mahdollista ja hänen käytöksestään voi päätellä, että on myös tiennyt mitä tapahtunut. Sinulla on oikeus ja syy olla hänelle siitä vihainen ja katkera. Kaada se paha olosi äitisi niskaan, jospa se edes vähän helpottaisi omaa oloasi.
kohdallani tapahtunutta hyväksikäyttöä? Hän väittää, että on ollut aina läsnä? Lapsuudenkotini oli suuri maalaistalo ja silti hän on mukama huomannut kaiken?
Äitini oli yhdessä terapiaistunnossa mukana ja aina kun häneltä jotain kysyttiin, hän vetosi muistamattomuuteen?
Yritin joululomalla laittaa hänet koville asiasta? Hän alkoi ulvoa kuin susi, että mitä tänne tuutte minua syyttämään sellaisesta, mitä ei ole tapahtunut!
Sitten vetosi sydämeensä. Saa kuulemma infarktin, jos vielä syytän häntä aiheettomasti.
Kukaan suvusta ei suostu kertomaan mitään ja ihmistä kun ei voi pakolla vaatia puhumaan totuutta?
Asia on rikosoikeudellisesti vanhentunut, joten sekin reitti sulkeutui.
Tämän asian selvittely on kuin palapelin kokoaminen. Jokin pieni lauseen pätkä kun muistuu mieleen lapsuudesta, kirjoitan sen heti ylös ja käymme läpi terapiassa. Muuta tietä ei ole?
Kiitos Sinulle, joka vastasit sijoitetun tytön oireista. Itkettävän tuttuja asioita? Liian tuttuja?
Mutta ne avasivat minulle taas tietä eteenpäin. Puhun samoista muistikuvista omassa terapiassani.
Kun saisi kaikki insestiin taipuvaiset ihmiset ymmärtämään, miten HIRVEÄN vamman he jättävät uhrille?
Saisikohan sekään heitä lopettamaan.
tarkoituskaan syventyä ja rakentua kovin pysyvästi, koska on kyse sijarista. Hoidat lasta tai nuorta sen ajan kuin hän hoitoa tarvitsee ja sitten annat lapsen/nuoren lähteä.
Lujat tunnesuhteet luodaan vain omiin omaisiin. Äitiin, isään, mummoon, pappaan, setiin, täteihin jne.
Muistakaa, että olette tilapäisiä hoitajia ja nuori valitsee ihmissuhteensa, kun hän "saa luvan" niistä itse päättää!!
"toistaiseksi" olotilassa? Jos sijoitus jatkuu vuosikausia... aina vaan kiintyä "vähän", "toistaiseksi" "ei aidosti" jne.
Lapselle päiväkin on pitkä aika, ja jos jatkuvasti muistutetaan, että oikeastaan et kuulu tänne missä yösi nukut ja päiväsi vietät, on se aika ankeaa. Kyllä kiintyä pitää saada ihan täysillä. Uusi kiintymisen aika alkaa sitten jos ja kun kotiutus tapahtuu. Voisi verrata avioeroon - et kai ekassa avioliitossa ajattele kiintyäväsi "vai tilapäisesti" tähän puolisoon, koska seuraava odottaa jo jossain?
Mutta teidän kanssa on turha väittää.
Mummot ja papat ja tädit ja sedät on erikseen. Niihin kiinnitään kuten sukulaisiin, eikös vaan.
Homma hoituu ihan käden käänteessä Theraplay-kurssilla, näin olen ymmärtänyt.
mielestäni myös lapsen iästä. Mitä nuorempi lapsi, sen helpompaa on, noin pääsääntöisesti. Tietysti myös kaikella sillä mitä lapsi on aiemmin kokenut on myös suuri merkitys.
Olen miettinyt usein juuri näitä "aiheettomia huost.ottoja", mistä biot ovat täällä kertoneet, että kyllä olisin lapsesta ainakin itse huomannut, jos hänellä ei olisi ollut ongelmia esim. äitisuhteessaan. Sellaisella lapsella ei ole edes tarvetta löytää varaäitiä ja hän todella ikävöi omaansa ja varmaan pitkään. En usko, että sellainen lapsi koskaan hyväksyy ketään toista äidikseen sydämessään, joka on saanut omalta äidiltään sen mitä lapsi tarvitsee ja on saanut kokea ihan oikeaa äidin rakkautta. Sellaista ei kukaan toinen voi korvata, mutta nämä lapset, jotka eivät ole sitä kokeneet, tarrautuvat kiinni heti sellaiseen, joka heille sitä heidän tarvitsemaansa hellyyttä ja huolenpitoa heille antaa. He saattavat jopa toivoa, että tämä heidän arkiäitinsä olisi myös heidät synnyttänyt.
Varhaislapsuuden kokemukset, eli juuri ne vuodet, kolmevuotiaaksi asti, ovat todella tärkeässä asemassa.
Jos siellä häikkää varhaisessa vuorovaikutussuhteessa juuri esim. äidin kanssa, niin käsitykseni mukaan heijastusvaikutukset kulkevat lapsessa läpi elämän, jää tunnevammaiseksi eikä ehkä koskaan pysty tuntemaan sellaista toisia kohtaan, mistä itse on jäänyt paitsi.
Lapsi kyllä hakee turvaa ja takertuu ensimmäiseen turvalliseen aikuiseen heti, mutta varsinainen kiintymyssuhde ja se että lapsi oppii jollainlailla löytämään itsensä sisältä ratkaisun ongelmiin, sekä luottamaan siihen tärkeään aikuiseen ja hänen toimintaansa, se vie aikaa ja lapsi tarvitsee aikaa. Elämää ja kehittymistä varten lapsi tarvitsee myös taidon selvitä itse, kiintymyssuhteen muodostumisessa on monta vaihetta, kuten vauvalla ensimmäisenä ikävuotenaan. Tällaisen luottamuksen muodostuminen on vaikeampaa kerran jo epäonnistuneelle ihmisen alulle.
ajan kanssa se kiintymys kasvaa molemmin puolin. En voi sanoa itsekään, että olisin tuntenut meille sijoitetut lapset ensimmäisellä ovan avauksella heti omikseni. En tietysti edelleenkään suhtaudu heihin omien, mutta kiintynyt olen ja tiedän, että myös he minuun.
Kiintymys ja luottamus ovat sitten vielä vähän eri asioita.Lapsi voi kokea aikuisen luotettavaksi vaikka ei kauheesti kiintymystä olisikaan. Sen luottamuksen taas saavuttaa sillä, että on johdonmukainen ja oikeudenmukainen kaikessa ja rehellinen. Lapset kyllä äkkiä huomaavat luotettavuuden, saattavat jopa testata sitä eri tavoin ja jos joka kerta huomaavat, että luotettavuus säilyy, niin alkavat uskoa siihen.Kiintymykseen menee paljon kauemmin aikaa.
ymmärretään kiintymys kasvaa ja se on molemminpuolista.
On olemassa kiintymissuhdehäiriö/-puute ja se onkin sitten hankaluuttamassa kiintymistä kehenkään.
Me olemme kiintyneet ja lapsi on kiintynyt. Samoin meidän jo aikuisetkin lapsemme ovat kiintyneet häneen/heihin. Eikä kiintyminen ollut mikään hetken prosessi vaan siinä on ne omat kehitysvaiheensa jotka on käytävä läpi.
Kiintyyhän lapsi opettajaansakin ja useampaankin opettajaan. Myös harrastusten vetäjiin, kavereihin niihinkin lapsi kiintyy.
Me aikuiset teemme samoin.
Lapsi kiintyy myös lastentarhan työntekijöihin sekä päivääitiin ym.ym. Entä mummut ja papat, naapurit, ystävät jne. Siinä onkin joillakin vartioimista jos yrittävät estää lastensa kiintymistä muihin kuin itseensä.
Saavatkohan tällaisten vanhempien lapset lupaa koskaan rakastua? Sekin voi olla ongelma sitten joskus???
Siis sitä on esim. biovanhempien turha kieltää että lapsi ei saa kiintyä kehenkään muuhun kuin heihin.
Lapsi valitsee itse kiintymyssuhteensa sitä ei voi äiti ja isä valita ja opettaa.
On siis heistä biovanhemmista kiinni miten suhteensa lapsiin hoitavat.
Eikä ole sijaisvanhempien vika jos lapsi on kiintynyt heihin.
Lapsi imee itseensä tunteita ja varsinkin jos on niistä ollut paitsi.
Vie ensin oman aikansa kun lapsi testailee sitä luotettavuutta ja peilaa niitä omia kohteitaan lähellä olevista ihmisistä niin lapsista kuin aikusisistakin. Nyt teillä "äippä" ja "amalia"on todella hienosti ymmärretty asiat tunteista.
Emme omi ketään vaan rakastamme heitä.
Uskomme että näin lapsikin oppii rakastamaan kun saa luvan kiintyä.....
se onkin uskomatonta, että sitä rakkauttahan riittää, molemmin puolin. Eli ei rakkautta mitata litran mitalla, vaan sitä riittää kaikille osapuolille. Mutta rakkaus syntyy ja kasvaa vain suotuisissa olosuhteissa. Ei lasta voi pakottaa rakastamaan biologista taustaansa, jollei siihen ole suotuista kasvualustaa...
Itsestä tuntuu kummalta, että mistä se rakkaus tulee. Aina joskus tuntuu, ettei ketään voi rakastaa näin paljon... aikaa kuluu ja uudessa tilanteessa huomaa taas rakastavansa niin paljon.
Juuri tällä samalla palstalla sijoitettuna olleita nuoria oli kirjoittanut sijoitusajastaan.
He kertoivat, että ruokaa, vaatteita ja katto pään päällä oli, mutta rakkaudesta ei puhettakaan.
Ja lasten suusta sen totuuden kuulee, sanoo jo vanha sananlaskukin.
Kun lapset tai nuoret kertovat tällaisista kokemuksista, niin tarkistelkaapa touhujanne. Ette ilmeisesti suurin osa kykene rakastamaan kuin omaa itseänne.
Tämä heijastui kyllä nuorten kirjoituksista, kun moni vielä sanoi ettei halua pitää yhteyttä enää lainkaan?
Teitä ei ilmeisesti rakasta kukaan muu? Ainakin ympäristön ihmiset karsastavat teikäläisiä, sossupummeja.
Siksi ehkä itserakkaus jää ainoaksi!
Ps. ei koske fiksuja sijareita.
etkö sinä saa keltään rakkautta? Eikö sinulla ole kotia mihin mennä?
Meiltä on jo lähtenyt maailmalle monta nuorta - ja siivet kantaa. Viikonloppuisin, juhlapyhinä varsinkin, kokoonnutaan kaikki tänne kotiin ja rakkautta riittää puolin ja toisin.
että sääli on sairautta. Rakkautta saan sijaiskodista pelastamiltani nuorilta ja omaisiltani.
Kyllä näyttäisi tuo yläkertakin olevan sateen pitävällä katolla eristetty.
Eivät nuoret ole ainakaan kastuneet.