Terve!Taannoin lehdessä kaupungin h:lstö päällikkö
kertoi kuinka hyvä on kaupungin työntekijöillä työilmapiiri.Kertokaapa hyvät työntekijät asioita eri hallintokunnista.Onkohan asiat ihan noin ruusuisesti kuitenkaan? Mitä toreilla kuiskitaan
monella alkaa mittari olla punaisella;(
kertoi kuinka hyvä on kaupungin työntekijöillä työilmapiiri.Kertokaapa hyvät työntekijät asioita eri hallintokunnista.Onkohan asiat ihan noin ruusuisesti kuitenkaan? Mitä toreilla kuiskitaan
monella alkaa mittari olla punaisella;(
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei minusta!!Itse töissä terv.huollon puolella ja tiukkaa on!! Kyllä meinaa välillä itku päästä kun on hermot koetuksella, lähinnä siitä kun ei ole tarpeeksi henkilökuntaa hoidettavien määrää nähden ja tuntuu aina että jotain jää väkisinkin tekemättä. Kyllä saa olla aika virtuoosi jos meinaa kunnolla tahdissa pysyä mukana. Paljon ollut juttua kuinka Imatran vanhuksia hoidetaan mukamas huonosti, mutta ei se asia ole niin. Kaikkemme olemme tehneet jotta asiat hoituisi/hoito olisi hyvää!!
voimia kaikille työn sankareille!!!
Kyselyn vastausprosentti oli n. 60%.Alhainen luku kertoo työntekijöiden todellisen mielipiteen asioista.Miksi vaivautua,kun asioihin ei tälläkään kertaa tule muutosta.Ainakaan parempaan... ;(
60% ei ole todellakaan huono saavutus.
Henkpääll. ym päällikkö mm. entinen ay-aktiivi junailivat kaiken. Telkkari paikalle ja ruskeakieliset kehumaan. Voi että hävetti.
En tiedä kuka ne vastaukset oikein analysoi, mutta tais olla ko. henkilöllä pahemmanluokan lukihäiriö.
Ensinnäkin kysymyksiinhän sai vastata KAIKKI työntekijät, eli työllistetyt, määräaikaiset ja ehkä harjoittelijatkin. Onko heillä välttämättä oikea kuva työstä?
Ensin oli vuosia, kun minkäänlaista kartoitusta henkilöstön hyvin-/ pahoinvoinnista tehtiin ja sitten saatiin aikaan odotettu tulos, joka osoittaa, että kaikki on hyvin. Kuka tätä uskoo, kun kuitenkin sairaus poisssaolot ovat lisääntyneet ja henkilöstö voi todella huonosti.Ikävää on, että paikallinen mediakin on mennyt tähän farssiin mukaan (kenen leipää syöt, sen lauluja laulat tyylillä ). Tilanne on lohduton. Kuitenkin elää pieni toive siitä, että uusi kaupunginhallituksen puheenjohtaja asioihin hyvin perehtyneenä paneutuu asiaan, kun hänellä on jo näyttöä asioitten oikeasta tavasta hoitaa tarkastuslautakunnan puitteissa. Muuta toivoa kaupungin työntekijöillä ei ole.
Tein eräseen yhtiöön muutamavuosi sitten sos. ja terveysministeriön ohjeistuksen ja rungon mukaisen kartoituksen riskeistä. Muuten kartoitus oli ihan tavallinen riskien arviointi paitsi että mukana oli henkisenhyvinvoinnin asiat.
Kokouksissa ja palavereissa kaikki oli hyvin. Johto vakuutti että asiat on kunnossa, tämän osion voit jättää pois.
Vastoin kieltoja tein kartoituksen myös henkisellepuolelle. Monenlaista pahaa oloa ja kiusaamista paljastui. Laitoin KAIKEN tietokantaan ja esittelin kokohenkilöstön palaverissa tulokset. Lopuksi käsittelin henkisenpuolen riskit. Esittelyn jälkeen istuimme hiljaa n. 10 min, kukaan ei sanonut mitään. Tämän jälkeen projektini alkoi olemaan finaalissa, työt eivät jatkuneet.
Kuulemani mukaan asiaa ei käsitelty myöhemminkään. Tämä tuskin on ainoa tapaus tässä maassa.
Raul Lehto
Oliko henkilöstöpäällikön tyytyväisyys jo mitattu ? Seuraavaksi voisi tehdä kunnollisen vanhanajan työnmitoituksen näille tehottopmille päälliköille ja suhertajille, jotka istuvat kokouksissa, seminaareissa ja koulutuksissa aivan turhaan, sillä koskaan mitään hyvää ne ei saa aikaan.
Kukaan viisas ei edes vastaa tuollaisiin kyselyihin. Turha on turhaa, kun tulokset muokataan ja medialle annetaan valheellista tietoa. Eikä työntekijöillä ole aikaaakaan sellaisten kyselyjen täyttämiseen, sekin aika käytetään asiakkaan hyväksi.
Narisijat taas vauhdissa.Hakeutukaa ihmeessä "huippu ammattilaiset" muualle töihin se on tällä hetkellä helppoa. PÄTEVÄT ja TEHOKKAAT saavat valita työpaikkansa niin julkiselta kuin yksityiselltäkin puolelta.Veronmaksajatkin olisivat tyytyväisiä kun näistä haittakustannuksista päästäisiin eroon.
ps.ennen seuraavan työsopimuksen allekirjoitusta lukekaa sopimus ja ennenkaikkea pyrkikää YMMÄRTÄMÄÄN mihin siinä sitoudutaan.
Kauanko olet ollut työelämässä mukana?
Et tarinasi mukaan kovinkaan kauan...
Kovin on kapeakatseista puhetta.
Meidän toimialalla,meiltä puuttuu johtamiskulttuuri ja avoimmuus.Odotan suurella mielenkiinnolla kun tulee selvitys toimialoittain
kyselyn tulokset.Kyllä tilanne on vaikea ja joskus
jopa surkuhupaisaa.Tässä yhteisössä olisi ehkä helpoin hengittää jos töihin tullessa jättäisi aivot narikkaan kotia odottamaan ja hymyilisi.
Omia etujaan, puhumattakaan työyhteisön eduista
ei saa ääneen lausua.Tulee mieleen kuinka vaikeaa
on tuolla sairaaloissa ja vanhainkodeissa, kun meilläkin on asiat saatu syvälle ojanpohjalle.
Johoporukka ei tarvitse edes narikkaa, kun ei niillä ole aivoja. Työntekijöillä on siinäkin suhteessa vaikeaa, kun pitää tehdä tavallisen työnkuvan lisäksi aivotyö pomon puolesta. Lisäksi työntekijällä on asioista käytännön kokemus. Tekisi hyvää nähdä määräajoin ne pomot toteuttamassa omia visioitaan ja vouhotuksiaaan. Tietokoneella moni asia on aivan erilainen, kuin käytännössä. Ei taida niillä rohkeus riittää esimerkin näyttämiseen, komentoja ja nuhteita kyllä osataan antaa. Hävyttömät !
Pelkkävät työpaikkojensa puolesta,eikä uskalla sanoa jos on asiat päin persettä.Sukkulakadun suunnassakin on asiat ihan viturallaan, mutta eipä ilkee inahtaa, ettei taas mene työpaikka!