Hei

Hei vaan kaikille!

Meillä on ollut kaikilla jo kauan aikaa koirakuume. Nyt olisi mahdollisuus sellainen hankkia, mutta juuri silloin ei rotua löydy! Jos joku voisi auttaa meitä mikä rotu voisi olla sopiva.. Tässä vähän meistä:
Olen 13vuotias tyttö, asun isäni luona ja viikonlopuisin käyn äitin luona. Meillä on iso piha ja koiran haluttaisiinkin täten melko helppokoulutettavaksi! Koira tulisi käymään noin 4km lenkeillä, ei tietenkään aina ja joskus metsässä vierailu tuntuu mukavalta. Mahdollisesti rotu tulisi olla vähintään 50cm eli joku keskikokoisen luokkaan. Koiran kanssa ei pahemmin mitään harrastettisi, mutta liikuntaa se saisi! Koiran luonne ei siis saa olla itsenäinen taikka muuten jääräpäinen. Hyvä kotikoira, helppokouluttaa ja ihmisrakasta odotetaan ongenkoukkuun! Itse olisin ajatellut saksanpaimenkoiraa taikka kultaistanoutajaa.. Mitä te?


- Mat&In :)
6328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kyllä sanoisin kultainen noutaja. se on nimensä mukaisesti todella kultainen luonne, ystävällinen ja kiltti.

Äänestä

vaatii perehtymistä eli kunnon kasvatuksen/koulutuksen ja toimintaa eli ei niinkään helppo koulutettava eikä sovi pelkäksi seurakoiraksi siten kultainen noutaja parempi vaihtoehto...

.... iso villakoira tai collie olisi kaikesta huolimatta minun suosittelemat rodut teille.

Äänestä

Älä hyvä tyttö ainakaan saksanpaimen koiraa noilla kriteereillä ota. Se täytyy kouluttaa ja sen kanssa puuhata paljon. Joku pienempi esim. suomenlapinkoira voisi olla parmepi vaihtoehto.

Äänestä

Kiitos kaikille! Nyt siis on mietinnän alalla: Kultainen noutaja,iso villakoira,suomenlapinkoira ja collie! Kiitos ja kumarrus kaikille avuliaille ;)

Äänestä
  • multakin ääni, upea luonteisia hauvoja...

    Äänestä

  • Noutajasta kirjoitti:

    multakin ääni, upea luonteisia hauvoja...

    Kultaisennoutajan ja collien kannalla olen. Tuntemani yksilöt ovat mitä kultaisimpia.

    Otat minkä rodun tahansa, muistathan, että koira voi rodusta huolimatta olla todella vaikea. Ei pidä ottaa koiraa, jos koulutukseen ei ole aikaa!:)

    Ehkä voisitte ottaa aikuisen ja koulutetun koiran? :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helmipuuro kirjoitti:

Hei vaan kaikille!

Meillä on ollut kaikilla jo kauan aikaa koirakuume. Nyt olisi mahdollisuus sellainen hankkia, mutta juuri silloin ei rotua löydy! Jos joku voisi auttaa meitä mikä rotu voisi olla sopiva.. Tässä vähän meistä:
Olen 13vuotias tyttö, asun isäni luona ja viikonlopuisin käyn äitin luona. Meillä on iso piha ja koiran haluttaisiinkin täten melko helppokoulutettavaksi! Koira tulisi käymään noin 4km lenkeillä, ei tietenkään aina ja joskus metsässä vierailu tuntuu mukavalta. Mahdollisesti rotu tulisi olla vähintään 50cm eli joku keskikokoisen luokkaan. Koiran kanssa ei pahemmin mitään harrastettisi, mutta liikuntaa se saisi! Koiran luonne ei siis saa olla itsenäinen taikka muuten jääräpäinen. Hyvä kotikoira, helppokouluttaa ja ihmisrakasta odotetaan ongenkoukkuun! Itse olisin ajatellut saksanpaimenkoiraa taikka kultaistanoutajaa.. Mitä te?


- Mat&In :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu