Menossa esitutkimukseen

silmien laserleikkausta varten.
Jännittää jo nyt, vaikka on kyse tosiaan vasta esitutkimuksesta ei vielä itse leikkauksesta.
Uskaltauduin vihdoin ja viimein varata ajan tuohon esitutkimukseen. Viimeiset pari vuotta olen "valmistautunut tositoimiin"; hakenut tietoa leikkauksista, kysellyt leikkauksen käyneiltä tutuilta, seurannut leikkausta tekevien yritysten tiedotusta aiheesta, kysellyt silmälääkäreiltä jne. Nyt tuntuu, että olisin valmis koitokseen...
Asiassa on vaan pieniä mutkiakin matkassa ja yksi niistä varmaan kaikkein isoin eli minulta löytyy likinäköä melkein -10 kummastakin silmästä. Joten ainakin leikkausmenetelmä rajoittuu tiettyihin ja rahaakin pitää löytyä tuplasti enemmän kuin halvimmissa menetelmissä. Mutta raha nyt ei ole pääasia, vaan leikkauksen onnistuminen tietenkin!
Tätä palstaa seuranneena olen törmännyt ainakin siihen seikkaan, että monet kirjoittajat, jotka ovat laserleikkauksessa käyneet, ovat omanneet aika pieniä voimakkuuksia (verrattuna itseeni siis).
Nyt olisinkin perännyt sellaisia laserleikkauksessa käyneitä henkilöitä, joilla on ollut silmien likinäköisyyttä enemmän kuin -5. Teidän kokemuksenne kiinnostavat kovasti; mikä leikkausmenetelmä, miten onnistui, hämäränäkökyky leikkauksen jälkeen, missä leikkaus tehty, onko silmien kuivumisongelmia ja muita olennaisia asioita, joita haluaisit painottaa.
Itsestäni voisin vielä mainita, että ikää löytyy reilut 30, ja näkö on pysynyt samana jo 5 vuotta.
Olisin kovin kiitollinen, jos joku vastaisi!
141902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ensinnäkin onnea esitutkimukseen! :)

Omasta leikkauksestani (Lasik Zyoptix) tulee kohta 2kk. Ikää on 28 vuotta ja lähtöarvot olivat -8 ja -8.5. Minullakin näkö on pysynyt samassa reilut 5 vuotta.

Olen kauhea jännittäjä ja halusinkin leikkaukseen esilääkityksen. Jälkeenpäin ajateltuna jännitin turhaan, mutta esilääke rauhoitti mukavasti... ;) Leikkaus meni putkeen ja toipuminen oli nopeaa. Kipuja ei ollut ollenkaan (otin buranaa), mutta epämiellyttävää hiekan tunnetta silmissä parin tunnin ajan leikkauksen jälkeen. Silmät leikattiin tiistaina ja töihin menin seuraavana maanantaina: halusin lisää sairaslomaa, koska näkö oli välillä utuinen ja silmät väsyivät helposti (näyttöpäätetyö). Silmät olivat myös kuivat, mutta kuivuus helpotti parin viikon jälkeen, kun lopetin antibiootti-kortisonitipat. Kosteutustipat ovat nytkin olleet ahkerassa käytössä, mutta tarve on selvästi vähentynyt.

Tällä hetkellä näkö on hyvä - joskin hieman plussan puolella, mutta paranee koko ajan. Jännittää vähän painuuko takaisin miinuksen puolelle vielä joskus (ja koska), kun lähtöarvot olivat noin huimat... se jää nähtäväksi, toipuminen on kuitenkin kaikilla yksilöllistä. Nyt ainakin tuntuu, että leikkaus oli oikea ratkaisu ja jonka euron arvoinen! =)

Ai niin, hämäränäössä en ole huomannut mitään muutoksia... tuntuu, että minulla oli muutenkin tavallista kehnompi hämäränäkö ja ainakaan se ei ole entisestään huonontunut...

Äänestä
  • sinulle miinus_kasi vastauksestasi!
    Minua tosiaan kiinnostaa tuo hämäränäköasia, koska itse joudun ajamaan paljon autolla töiden takia ja myös pimeän aikaan. Tällä hetkellä hämäränäköni on kohtuullinen, mutta jos tästä vielä huononee, niin eipä ole pimeällä auton rattiin asiaa.
    Huomenna menen esitutkimukseen ja saan kuulla, onko leikkaus kohdallani edes mahdollinen. Jos on, sitten alkaa pohdinta, että uskallanko monista riskeistä huolimatta lähteä leikkaukseen. Mutta odotellaan nyt huomiseen...
    Ja jos joku vielä vastaisi noihin ekan viestin kysymyksiini, niin olisin edelleen kiitollinen :=)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    sinulle miinus_kasi vastauksestasi!

    Minä olen myös menossa tänään esitutkimukseen. Silmälasiarvoni ovat -8 paikkeilla ja ikänäköä jo vähän. Toivon todella pääseväni laseista eroon, joita olen käyttänyt 7-vuotiaasta asti, ja nyt yli 40.Leikkausta olen harkinnut todella kauan ja kaikki viestit varmaan täältä lukenut. Silti luotan silmälääkäreiden tietotaitoon ja koko ajan kehittyviin laitteisiin ja todella toivon helpompaa tulevaisuutta ilman laseja. Peukkuja myös sinulle ap esitutkimukseen!

    Äänestä

  • Lasik kirjoitti:

    Joo, nyt on esitutkimus takana. Kävin Medilaserissa perjantaina ja nyt vasta alkaa näkö olla entisellään niiden mustuaislaajentamistippojen jäljiltä.
    Minulla on tosiaan -9.50 voimakkuutta kummassakin silmässä ja hajataittoakin löytyy vasemmasta silmästä ihan "kivasti".
    No, tutkimuksen tulos oli se, että ZyoptixLasik-menetelmään minulla on liian ohuet sarveiskalvot ja yhdistettynä siihen vielä vas. silmän hajataitto, niin kyseistä leikkausta ei voi minulle tehdä. Vaihtoehtoja jäi silloin kaksi jäljelle: silmän sisäinen linssi tai Zyoptix-PRK. Lääkäri suositteli enemmän tuota PRK:ta.
    En varannut leikkausaikaa, täytyy vielä tarkkaan pohtia asiaa.

    Hei ap! Juttelimmeko Medilaserissa perjantaina? Tippojen vuoksi näkö todellakin tänään vasta normaali.Minulle ehdotettiin Zyoptix Lasikia, mutta -0 tavoitteeseen ei toisen silmän kohdalla päästä johtuen sen huonommasta näöstä ja ohuista sarveiskalvoista. Myös nk. autoilulasit voin joutua hankkimaan ja Tiimarin lukulasit myöhemmin. Minua ne eivät kuitenkaan haittaisi, koska muutoin pääsisin eroon laseistani. Varasin jo leikkaukseen ajan, mutta kyllä hiukan hirvittää...kun lukee täältä ongelmista. Mutta toisaalta olen niin kauan haaveillut lasittomuudesta. Miettimisaikaa tosin on vain viikko... Mitäs sinä meinaat tehdä? menetkö?

    Hei vaan Lasik!
    En ole ainakaan tällä hetkellä menossa leikkaukseen. Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, niin PRK olisi minun kohdallani jäljelle jäävä vaihtoehto ja lääkärin mukaan siitäkin toipuminen kestäisi tavanomaista kauemmin juuri noiden voimakkuuksien ja hajataiton takia. Silmään laitettavaa linssi -menetelmää en edes harkitse moninkertaisen hinnan takia ja Suomessa on tehty niin vähän niitä leikkauksia.
    Zyoptix Lasikilla olisi päästy -1.5 lukemiin maksimissaan ja vasemmalla silmällä sekin on jo luvattu yläkanttiin. Ja uusintaleikkaukseen (jos olisi sitten tarvetta...) ei jää enää sarveiskalvoon varaa, mitä leikellä.
    PRK:ssa oikeastaan eniten hirvittää leikkauksen jälkeinen kipu ja sitten se arpikudoksen mahdollinen kasvu. Muutoinhan niitä leikkauksia on kaikkein pisimpään tehty Suomessa ja monilla tutuillakin on onnistunut tosi hyvin. Eräskin yli kymmenenen vuotta sitten PRK:ssa käyneenä ei ole tarvinnut laseja sen jälkeen.
    Kerrohan sitten kokemuksiasi, jos päätät käydä leikkauksessa.

    Hei ap! Minulla leikkaus huomenna. Arvaa vaan jännittääkö. Minulla myös ohuet sarveiskalvot, joten uusintaleikkaukseen ei ole mahdollisuutta, jos miinukset palaavat. Lääkäri sanoi, että ehkä voin joutua hankkimaan jossain vaiheessa ns.autoilulasit, mutta ettei näkö palaudu koskaan niin huonoksi, että tarvitsisin laseja koko ajan. Ja minulle se riittää, pääasia, että kaikkien näiden silmälasivuosien jälkeen voisin mennä uimahalliin, saunaan, kesällä uimaan ym. ilman laseja tai piilareita. Kirjoittelen tänne sitten, miten leikkaus sujui.

    leikkaukseen!! Minä en ole pahemmin nyt leikkausta pohtinutkaan, on ollut niin paljon muita kiireitä. Ja jotenkin latisti vähän innostusta, kun tietää, ettei pääse Lasik-leikkaukseen.
    Kerrohan sitten kuulumiset leikkauksen jälkeen, ja onnea vielä kerran siihen operaatioon!

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Hei ap! Hyvin meni leikkaus ja nyt siis kirjoitan tätä ilman rillejä tai piilareita! Hiukan on vielä sumuista välillä, mutta se on normaalia tässä vaiheessa. Silmätippojen jälkeen ei näe vähään aikaan mitään, mutta sitten kirkastuu. Olen jo nyt erittäin tyytyväinen operaatioon, eikä se ollut yhtään paha. Nyt pitää joutuu tästä koneelta pois, joten kirjoitan lisää toisena päivänä.

    mikä on nyt tilanteesi tällä hetkellä? Miltä silmät tuntuvat ja näetkö edelleen hyvin? Olen menossa esitutkimukseen 20.2 ja leikkausaika varattu 21.2. Jännittää kovin koko homma...

    Äänestä

  • Rillirousku77 kirjoitti:

    mikä on nyt tilanteesi tällä hetkellä? Miltä silmät tuntuvat ja näetkö edelleen hyvin? Olen menossa esitutkimukseen 20.2 ja leikkausaika varattu 21.2. Jännittää kovin koko homma...

    Silmät tuntuvat edelleen ok, ei kuivuuden tunnetta, ei kipua, ihan ok. Kostutustippoja olen kuitenkin laittanut ja sen jälkeen sumenee vähäksi aikaa.Näkö nyt suht ok, välillä hieman sumea. Illalla pimeällä kävin ulkona ja siellä huomasin että en ainakaan vielä lähtisi autolla ajamaan, katulamput ja autojen valot "hajoaa" ja näkö ei ole kovin hyvä. No, onhan leikkauksesta vasta 4päivää. Koska silmäni leikattiin "toispuoleisiksi" eli toiseen jätettiin vähän miinusta ikänäön vuoksi, huomaan selvästi, että toisella näkee paremmin lähelle kuin toisella. Menee varmaan jonkin aikaa, ennen kuin aivot tottuvat toispuolisuuteen. Olen toiveikas, että näkö tästä vielä paranee, kunhan aikaa kuluu, mutta mitään sen kummempia ongelmia ei ole.On vain tosi outoa, kun koko ajan tuntuu siltä, että ois piilarit...Leikkaus jännitti kyllä muakin tosi paljon, mutta se oli ihan ok. Ei kipua ollenkaan.Laseroinnin haju oli ehkä pahinta siinä.

    Äänestä

  • Lasik (zyoptix) kirjoitti:

    Hei vaan!
    Kiva, kun kirjoittelit kuulumisiasi! Ja onpa mukavaa, että leikkaus onnistui hyvin.
    Minua on alkanut harmittaa, kun en pääse siihen Lasik-leikkaukseen. Se olisi ollut menetelmänä niin paljon PRK:ta parempi. Sullakaan ei tainnut olla mitään kipuja operoinnin jälkeen? PRK:ssa taas niitä kipuja ja inhottavuuksia on odotettavissa; leikkauksen jälkeen silmissä oleva kipu sekä kokoaikainen roskan tunne ei ole niitä kivoimpia olotiloja...
    Oliko sulla sekä lähi- että kaukonäkö heti hyvät leikkauksen jälkeen? Kirveleekö niiden tippojen laitto silmiä?
    Ajattelin vielä kysäistä siltä lääkäriltä, että voiko mulle tehdä toiseen silmän Lasikilla sen leikkauksen, koska oikeassa silmässä ei ole sitä hajataittoa niin paljon häiritsemässä. Jos se ei onnistu, niin sitten en ole näillä näkymin menossa leikkaukseen.

    Äänestä

  • Lasik (zyoptix) kirjoitti:

    Silmät tuntuvat edelleen ok, ei kuivuuden tunnetta, ei kipua, ihan ok. Kostutustippoja olen kuitenkin laittanut ja sen jälkeen sumenee vähäksi aikaa.Näkö nyt suht ok, välillä hieman sumea. Illalla pimeällä kävin ulkona ja siellä huomasin että en ainakaan vielä lähtisi autolla ajamaan, katulamput ja autojen valot "hajoaa" ja näkö ei ole kovin hyvä. No, onhan leikkauksesta vasta 4päivää. Koska silmäni leikattiin "toispuoleisiksi" eli toiseen jätettiin vähän miinusta ikänäön vuoksi, huomaan selvästi, että toisella näkee paremmin lähelle kuin toisella. Menee varmaan jonkin aikaa, ennen kuin aivot tottuvat toispuolisuuteen. Olen toiveikas, että näkö tästä vielä paranee, kunhan aikaa kuluu, mutta mitään sen kummempia ongelmia ei ole.On vain tosi outoa, kun koko ajan tuntuu siltä, että ois piilarit...Leikkaus jännitti kyllä muakin tosi paljon, mutta se oli ihan ok. Ei kipua ollenkaan.Laseroinnin haju oli ehkä pahinta siinä.

    tarkoititko, että tuntuu, että olisi piilarit siksi, että on roskantunnetta vai siksi että näet ilman laseja? huh huomaan tosissasin, että olen hermostunut jo nyt kun esitutkimus ja leikkaus ensiviikolla. paljon olen kuullut hyvää, mutta myös ikäviä kokemuksia löytyy. Kertoile kuulumisiasi! mielenkiinnolla seuraan miten silmäsi voivat ja näkösi kehittyy... Kerron sitten miten itselleni kävi. Minulla näkö tosin siinä -2,75 hajataiton kanssa eli ei yhtä paljon kuin itselläsi oli. Odotan suunnattomasti sitä että pääsen elämään ilman rillejä!!

    Äänestä

Miten meni esitutkimus?
Päädyitkö leikkaukseen,missä ja millä menetelmällä?
Minua kiinnostaa koska mulla on samanverran miinuksia ja olen jo vuosia haaveillut leikkauksesta ja kerännyt rohkeutta...
Suurkiitos jos viitsit vastata!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ylihuomenna kirjoitti:

silmien laserleikkausta varten.
Jännittää jo nyt, vaikka on kyse tosiaan vasta esitutkimuksesta ei vielä itse leikkauksesta.
Uskaltauduin vihdoin ja viimein varata ajan tuohon esitutkimukseen. Viimeiset pari vuotta olen "valmistautunut tositoimiin"; hakenut tietoa leikkauksista, kysellyt leikkauksen käyneiltä tutuilta, seurannut leikkausta tekevien yritysten tiedotusta aiheesta, kysellyt silmälääkäreiltä jne. Nyt tuntuu, että olisin valmis koitokseen...
Asiassa on vaan pieniä mutkiakin matkassa ja yksi niistä varmaan kaikkein isoin eli minulta löytyy likinäköä melkein -10 kummastakin silmästä. Joten ainakin leikkausmenetelmä rajoittuu tiettyihin ja rahaakin pitää löytyä tuplasti enemmän kuin halvimmissa menetelmissä. Mutta raha nyt ei ole pääasia, vaan leikkauksen onnistuminen tietenkin!
Tätä palstaa seuranneena olen törmännyt ainakin siihen seikkaan, että monet kirjoittajat, jotka ovat laserleikkauksessa käyneet, ovat omanneet aika pieniä voimakkuuksia (verrattuna itseeni siis).
Nyt olisinkin perännyt sellaisia laserleikkauksessa käyneitä henkilöitä, joilla on ollut silmien likinäköisyyttä enemmän kuin -5. Teidän kokemuksenne kiinnostavat kovasti; mikä leikkausmenetelmä, miten onnistui, hämäränäkökyky leikkauksen jälkeen, missä leikkaus tehty, onko silmien kuivumisongelmia ja muita olennaisia asioita, joita haluaisit painottaa.
Itsestäni voisin vielä mainita, että ikää löytyy reilut 30, ja näkö on pysynyt samana jo 5 vuotta.
Olisin kovin kiitollinen, jos joku vastaisi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu