Olisko aika katsella suoraan eteenpäin jolloin tuettaisiin tasapuolisesti kaikkia urheilijoita, meidän kaikki hiihtäjämme on rangaistuksensa suorittaneet joten tuloket pitäisi ratkaista valinnat. Mielestäni jos dopingiin vihjaavat otsikot ovat luetuimpia tälläkin palstalla tänä päivänä on jokin asenne vika lukijoissa. Haluaisin todella että urheilijamme menestyvät ja voisivat nauttia saavutuksista ja myöskin koko Suomen kansa.
Katse eteen päin
urheiluun sitoutunut
6415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki tietävät, että nykyisin paras urheilija on se, jolla on parhaat mömmöt ja joka osaa parhaiten valehdella. Hiihtoliittokin on olemassa vain pimeitä bisneksiä, pomojen suojelemista ja valehtelemista varten. Ei sillä muuta tehtävää oikeasti ole. Kaikki on nähty ja ymmärretty jo aikaa sitten. Sun hurskastelus viittaa siihen, että olet melko tyhmä ja helposti kusetettava tapaus. Tommosia yleviä kusipäitä kansakunta tarvitsee.
Mielentilaasi on vain yksi lääke.Älä katso Otepään ja Davosin hiihtola telkasta.Riski on nääs melko suuri että Suomen tyttöjä seisoo taas pallilla.
Mullakun on muutakin elämää kun katsoa kun jotku suksii kilpaa kuka missäkin mömmöissä.
Täysjärkiset ihmiset eivät tuollaista epäreilujen urheilijoiden edesottamuksia jaksa seurata. Ja mitä sitte jos joku doping-urheilija sattuukin nousemaan pallille? Niinku oikeesti.... mitä sitte??
ensi viikolla kuinka uuden "elämän" hankkineet
kommentoivat Otepään "mömmöhiihtoja"...hehehe.
Toivottavasti Virpi tai Aikku voittaa sen verran ylivoimaisesti että "mömmöporukka" lirii taas pöksyihinsä.
..mistä valita kulttuurissakin toiset tykkää hiihdosta ym.urheilusta toiset tykkää oopperasta ym. ja tykkääpä joku käydä kapakassakin usein se on jokaisem oma valinta ja sitä on turha morkata millään tavalla.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Sama asia on myös TV katselussa ja voi itse valita mitä katsoo jos sulla on jotain muuta tekemistä kuin katsoa huippu-urheilua niin asia on ok. se on sinun valinta mutta älä morkkaa muita kun mekään ei morkata sinua.
Poltin tyhmyyksissni parikýmmetä vuotta tupakkia ja viihdyin paikoissa jossa poltetaan, nyt olen ollut yli kaksikymmentä vuotta polttamatta enkä taatusti halua olla paikoissa missä poltetaan. Mutta en liioin moiti heitä jotka polttavat. Urheilussa eri muodoissa olen ollut koko pikku ikäni, ja jos jossain elämän vaiheessa kyllästyn tähän hommaan en tule koskaan urheilupuolen keskustelupalstalle esittämään mitään negatiivista urheilusta. Uskon vakaasti että kaikelainen liikunta ja myös kilpaurheilu on meille kaikille eduksi.