katselin erään rotuni kasvattajan kotisivuja. Oli vienyt viimeiselle piikille kolme koiraa, kun olivat liikana. Nuoria koiria olivat. Samaan aikaan oli uusi pentue.
Olen sitä mieltä, että jos teettää pentuja, on oltava valmis myös pitämään pennuista huolta, jos ei löydä koirille uusia koteja. Itse en pystyisi viemään lopetettavaksi tervettä nuorta koiraa.
Olen sitä mieltä, että jos teettää pentuja, on oltava valmis myös pitämään pennuista huolta, jos ei löydä koirille uusia koteja. Itse en pystyisi viemään lopetettavaksi tervettä nuorta koiraa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ei ole ilmiselvää että kaikille koti heti löytyisi,sitten ei auta kuin ruokkia ja toivoa parasta.
pentuja kaupan koska uusi pentue jälleen luulen että kasvattaja poisti koirat joita ei tarvinnut jalostussyistä tms. ..ja joista ei rahaa saa koska on vanhempia vaikkei vielä olisi vanhojakaan.
lukenut että lopetetut oli nuoria?
nuori koira on minulle alle seitsemän sen jälkeen vanha joka on vaikeammin sijoitettava...mutta tosiaan vaikea määritellä kun ei ole tarkkaan sanottu. :)
Ikä on liikkuva käsite.."olihan se vielä nuori turha sitä oli lopettaa"..voi olla viisivuotiaskin..kö? Oletan että koska uusi pentuekin oli tulossa että kauppias tietää että pentuja menee vielä kaupaksi muuten hän tuskin niitä teettäisi..ja rotukoiran pennut vaikka vanhemmatkin menee kyllä aina jos myyjä tinkii hinnasta. Sekarotuisilla eri asia.
eikä ole pitkä aika kun kuulin saman eräältä kasvattajalta että uudisti linjojansa ja laittoi (tosin vanhat) poistoon eli lopetti myös kolme kerralla. Eli kyllä tuota lienee kasvattajilla usein tapahtuvan ja olen muutamilta kasvattajilta bongannut heidän sivuiltaan että ovat ns. pienkasvattajia jotka antavat myös eläkekodin kotonaan koirilleen. Minkä luulisi tosin olevan itsestään selvää...
vaihteleva käsite ja sekin on totta että moni laittaa tavalla tai toisella "vanhoja"nurkista pois jotta tulee nuorille tilaa.Pennut ja vahemmat pennut,aina sitä "kannattaa" teettää se uusi pentue,helpompi ne on taas myydä kuin vaikka puolivuotiaat,niin moni haluaa pentunsa 7 viikkoisena.
lopettaa koiria tuosta noin vaan "kertasatsina"?Olen yhden koiran lopettanut ja se oli sairas,mutta tutkinut lääkäri ja paikka oli eri kuin lopetus paikka.Kyllä silloin tentittiin että miksi kun koira on ihan terveen oloinen vanhus(oli alle 4v),päälle ei näkynyt tuo ennenaikainen vanheneminen ja kivut nivelissä vaan lääkäri luuli koiran olevan 10 ,viimeinen piikki sai koiran kävelemään hetkeksi kuten sen ikäisen olisi pitänyt,reippaasti.
..mikä oli hyvä juttu..
itseäni edelleenkin harmittaa että naapurin villakoira lopetettiin turhaan vaikka oli terve ja kiltti, omistajan kiireiden ja koiran haukkuminen (naapurien valitus koiranpidosta)oli syy. Eli ei hankittu uutta kotia..jotkut aattelee ettei vanha yli nelivuotias enään sopeudu..mutta sopeutuu ne kun perhe on hyvä ja perhtynyt/sitoutunut koiraan.
rotuina soveltuvat kodin vaihtoon paitsi tälläiset kuten monet mastiffit,laumanvartijat ja muut yksilöt jotka ei välitä yhtään muista ihmisistä vaan ainoastaan omasta perheestä,niitä on vaikea sijoittaa,mutta suuri osahan koirista tykkää vähän kaikista.
on elävä ja tunteva eläin. Jalostussyistä ei lopeteta ketään, vaan etsitään uusi koti. Jos uutta kotia ei jostain syystä löydy, koira pidetään ja kunnon oloissa. Jos ei ole valmis pitämään jalostuskelvottomia koira ja ei löydä niille uutta kotia, on parempi olla tuottamatta uusia pentuja.
Itselläni on nyt useampi vanhus. Ei tulisi mieleenkään lopettaa niitä, kun ne ei tuota mitään. Ne on iloisia ja suloisia koiravanhuksia ja niillä on oikeus elää arvokas vanhuus. Suren jo sitä, että ne ei elä enää kovin montaa vuotta.
Jos se on rahasta kiinni, niin halpaa koiranruokaa löytyy ja makaroni on halpaa. Töitä myös löytyy, jos ihan oikeasti haluaa tehdä töitä ja on valmis tekemään mitä vaan. Itse olen ollut työttömänä puoli vuotta vuonna 1992. Sen jälkeen on aina löytynyt töitä.
Ja jos on rahasta kiinni, niin uusia pentuja ei tehdä eikä käydä näyttelyissä, vaan huolehditaan koirista, kunnes rahaa taas on.
Koirat oli alle 3 v.
se, kun pennut ei mun rodussa mene kovin hyvin kaupaksi. Aina voi kuitenkin toivoa, että nyt sattuisi menemään. Ja jos ei mene, niin voihan ne sitten hävittää :(
Rotu on vielä melko pitkäikäinen. 14-15 v ei ole harvinaisuus.
..yleensä kasvattajat kyllä tietävät onko pennuille kysyntää ja teettävät pentuja harvemmin mikäli vaikeammin kysytty rotu outoa tuossa on että jos pennut menee huonosti kaupaksi niin miksi toinenkin pentue noin tiheästi..
ja yleensä silloin kun pentujen hinta alhainen ne menee viimeistään kaupaksi eli mitä hintaa se kasvattaja pyysi pennusta?
Ymmärrän että on rotuja joille kotia ei niin helpolla löydä esim varmaan isohko kuolaava vihikoira tai isot mastiffit tälläisiä mutta olen utelias mikä rotu kyseessä..
jääköön mainitseatta. Kyseessä on pieni rotu ja rodun harrastajien moraali koiraa kohtaan elävänä olentona on hävettävän alhainen. Näin kirjoittaessani saan muut silmilleni, vaikka se onkin totta. Mä ja muutama toinen kasvattaja ollaan porukan "mustialampaita". Monelle koira on vaan urheiluvälinen tai statussymboli, jonka voi hävittää, jos ei kerää palkintoja ja mainetta. Kasvattajat tuntevat lähes kaikki toisensa.
Hintaa kai alunperin oli 900 e.
Rodussa ei koirat mene välillä, vaikka ilmaiseksi antaisi, mutta sitten on kasvattajan velvollisuus huolehtia kasvateistaan. Uusia pentuja ei pitäisi tehdä, jos ei pysty huolehtiään edellisistäkään. Itsellänikin on käsiin jääneitä kasvatteja. Välillä olen onnistunut löytämään asiallisen kodin aikuisille koirille. Onneksi mulla ei ole ongelmia huolehtia koiristani.
kaupaksi jos hintaa laskee...tai sitten antaa ilmaiseksi..900e on paljon pyydetty rodusta joka ei menisi kaupaksi...silloin hinta olisi n. 600e Esim moni metsästyskoirarotu myydään 600 e paikkeilla...ja pikkukoirat on haluttuja..eikä niistä tule kyllä yhtään rotua mieleen jota ei ostettaisi varsinkin hiukan pienemmällä hinnalla.
Sekarotuiset on vaikeampia sijoittaa mutta niissäkin pikkukoirista voidaan pyytää korkeata hintaa toisin kuin isoista..
määrällisesti pieni, rotu ei ole kovin yleinen Suomessa. Kyseessä on keskikokoinen rotu.
..olen kyllä kuullut että esim. määrällisesti pieni perunkarvaton olisi ollut hankala saada eteenpäin koska moni arastaa koiran karvattomuutta ja pukemista talven pakkasiin..mutta en silti ole kuullut ettei eteenpäin koiriaan olisi saanut ..satunnainen koiralenkkeilijä oli itse rotunsa ostanut suht edullisesti 6oo eurolla..toki taas kun pentuja syntyy harvoin on niissä myös ostajia jotka odottavat pentuaan..
mutta tuntuu kyllä oudolta että hintaa pyydettäisiin jopa 900 mutta ei sitten saadakaan kaupaksi..koska yleensä se on markkinat jotka nostaa rodun hintaa eli rodun haluttavuus ja siksi esim. chihuahua ja silkkiterrieri tai italian vinttikoira voi maksaa 1300 ja beaglen tai ajokoiran, kettiksen pennun voi saada 600eurolla tai jos yli-ikäisiä jopa halvemmalla...
eli outoa kyllä tuolta kasvattajalta...
on alkanut pitämään koiriakin tuotantoeläimenä...eli olen kuullut usean kasvattajan laittavan poistoon "eläkeläiset" ei tuottavat koirat joko antavat pois tai lopettavat vain kylmästi. Surullista että rakkaus koiriin muuttuu hyödyntämiseksi ja liiketaloudeksi. Eikö silloin pitäisi heitä verottaa kun kyse on liiketoiminnasta?? Miten verotus menee kenneltuotannoilla?
oli 50000mk,nykyään en tiedä,sen jälkeen menee toiminnasta veroa(pitäisi)
vaikka antaa terveet nuoret koirat johonkin hyvään kotiin kuin vie piikille. käsittämätöntä.
tuntuu olevan,ennemmin lopetetaan kuin lahjoitetaan jotain "rahan arvoista" josta kukaan ei oikeastaan kuitenkaan olisi valmis rahaakaan tarjoamaan jos koittaisi myydä.Outoa toimintaa.
laumaa. Me voimme arvostella täällä miten vain tietämättä mikä on syynä lopetukseen joissakin kenneleissä. Jos kyseessä on rotu jolla ei kysyntää paljoakaan niin aika vaikeaa lähteä antamaan ns. osaamattomiin käsiin koiria. Mikä on iältään nuori koira, tuntuuko se nuorelta vai onko se tosiasiassa jo ehkä vetsku. Vai onko ehkä 5-6 vuotias. Asioissa on aina muutakin kuin vain se yksi puoli ja ainoastaan kasvattaja ja piikin antanut eläinlääkäri tietävät syyn tekoon.
Vähennetäänkös teidänkin laumaa näin????
tehdä uusia pentuja, jos edellisetkään ei mene kunnolla kaupaksi, eikä pysty/halua huolehtia edellisistä.
Terveen koiran lopettaninen on aina moraalitonta, jos syynä on vain se, ettei ole saanut pentuja/koiria myytyä ja ovat nyt sitten uusien tiellä. Todennäköisesti näille uusillekin, ainakin osalle, käy samalla tavalla. Tuolla tavalla kasvattavien toimita pitäisi saada loppumaan.
Hävitetyt koirat olivat alle 3v ylijäämä koiria. Tiedän myös, etteivät koirat olleet sairaita.
ehkä olisi hyvä katsoa nykyään myös kenneltoimintaa tältäkin kannalta eli jatkossa koirani ostan kunnolliselta kasvattajalta joka pitää koiransa vanhoiksi asti eli ei käsittele niitä pelkästään tuotantoeläiminä ja rekisteröinti on kunnossa ja sisäsiitosta ei harrasteta...surullista tosiaan :(
yhtä huono asia kuin tehtailu...tai sitähän se on lisää tehdään vaikka aiempiakaan ei ole eteenpäin saatu...