Allergia

Hei

onko kellään tietoa kuinka allergisoiva kani on? Olen kuullut, että kanit olisivat alllergiaa helposti aiheuttavia eläimiä.

Haluaisin kanin, mutta en oikein tiedä kannatteeko noin vaan ottaa kania jos on sitten allerginen sille. Allergia testiinkään ei noin vaan pääse.
Minusta on tärkeää ottaa ensin selvää onko allerginen ennen kuin ottaa kania.

Olen miettinyt, että jos ottaisi kanin hoitoon päiväksi pariksi. Laittaisi hoitopaikka ilmoituksen.


Mitä mieltä olette kanin omistajat?



Olen miettinyt ja muuten tutustunu kaneihin ja hoito-ohjeisiin yms. Allergiasta ei ole paljoa juttua missään.

Meillä on syyrialainen tyttöhamsteri n.8kk ikäinen. Hänelle en ole allerginen. Dunan pohjalla käytämme aina mörtti-röpöä. Ei aivastele hamsterikaan.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minä pääsin allergitesteihin lääkärin lähetteellä kun vaan sanoin että haluan. meni 3 päivää ennen kuin pääsin. JOs olet allerginen, ethän sä sitten voi hoitokaniakaan ottaa. Samalla tavalla se voi aiheuttaa allergiaa. Enkä edes usko, että kanin omistajat haluavat antaa kaniaan hoitoon ihmiselle joka terveydellisistä syistä ei kykene sitä hoitamaan. Allergitestit pitää aina tehdä ennen lemmikin hankintaa, ettei tule taas näitä "otin, mutta en voi pitää"-tapauksia.

Äänestä
  • Itse olen hyvin allerginen hevosille, kissoille, koirille, ruoka-aineille, pölyille...ja kas kummaa en kuitenkaan kaneille.
    Allergiatestissä kävin ennen pupun hankintaa. Ja multa testattiin vain kani. Yksityiselle pääsi saman tien.

    Nyt pupu on peuhannut meillä täysin vapaana, saa loikkia sohvalla ja makuuhuoneissa eikä mitään oireita ole tullut.

    Äänestä

  • ja taas...
    kanille voi allergisoitua sen hankittuaan vaikka kuinka allergiatesti näyttäisi ettei ole allerginen. Voit allergisoitua vaikka vasta vuoden, parin tai useammankin jälkeen.

    Äänestä

Hienoa että otat asioista selvän etukäteen!
Kani on tosiaan yksi allergisoivista-puhumattakaan heinästä joka on pakollinen lisä.
Varminta on siis tosiaan käydä allergiatesteissä ennenkuin kanin hankkii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


c",) kirjoitti:

Hei

onko kellään tietoa kuinka allergisoiva kani on? Olen kuullut, että kanit olisivat alllergiaa helposti aiheuttavia eläimiä.

Haluaisin kanin, mutta en oikein tiedä kannatteeko noin vaan ottaa kania jos on sitten allerginen sille. Allergia testiinkään ei noin vaan pääse.
Minusta on tärkeää ottaa ensin selvää onko allerginen ennen kuin ottaa kania.

Olen miettinyt, että jos ottaisi kanin hoitoon päiväksi pariksi. Laittaisi hoitopaikka ilmoituksen.


Mitä mieltä olette kanin omistajat?



Olen miettinyt ja muuten tutustunu kaneihin ja hoito-ohjeisiin yms. Allergiasta ei ole paljoa juttua missään.

Meillä on syyrialainen tyttöhamsteri n.8kk ikäinen. Hänelle en ole allerginen. Dunan pohjalla käytämme aina mörtti-röpöä. Ei aivastele hamsterikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu