irvistää

10kk. pentuni(uros)näyttää hampaita tyttärelleni(5v.) melkein aina kun tyttö lähestyykin sitä, poika ei ole vihainen, mutta vartio vietti on kova. onko normaalia vai pitäiskö tehdä jotain, että lopettais irvistelyn. olemme yrittäneet kieltoa ja tukkapöllyä(pojalle) ja tietysti pöllyä(tytölle) jos kiusaa, mutta ei tehoa?
6784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tyttäresi jossakin vaihteessa päässyt kiusaamaan pentua,tai sitten on kateus

Äänestä
  • Sun täytyy varmaan vahtia niitä aikalailla koko ajan jos ne on yhdessä tai samassa huoneessa... Sillä ennen pitkää se koira voi käydä kiinni tyttäreesi ja sen jälkeen ei auta muu kuin lopettaa koko koira tai se olisi luultavasti viisainta siinä tilanteessa...

    Äänestä

aikaisin kehittynyt puolustusvietti. Yleensä se tulee vasta noin 12- 15 kk iässä. Sinun tarvii nyt aika hyvin saada koulutettua koiraasi, opeta sille, että tyttö kuuluu perheeseen ja hänelle ei saa irvistellä. Tässä voi tietysti olla varjopuolena se, että se ei välttämättä puolusta tulevaisuudessa ketään teistä. Toki koiralla ja pojalla voi olla tosi hyvin hioutunut "suhde". Onko poikasi ollut aina enemmän koiran kanssa? Vaikea antaa tarkkoja ohjeita kun ei ole päässyt näkemään koiran käyttäytymistä ja menneitä tapahtumiakaan en tiedä. Sen haluaisin kommentoida, että koiralla ei ole mustasukkaisuutta, on vai laumajärjestys. Ihmiset haluaa kääntää sen aina mustasukkaisuudeksi. Mitään hätää ei ole lopettaa koiraa, kuten yksi jo ehti kirjoittaa. Tänne tulevia kommenteja tarvitsee suodattaa aika suurella seulalla.

Äänestä
  • siis koira=poika, tyttö=oma tytär.

    Äänestä

  • kiltti kirjoitti:

    siis koira=poika, tyttö=oma tytär.

    Meillä aikoinaan koira teki samoin poikaa kohtaan. Minä siinä tuumasin, että kun en koko ajan voi itse olla vahtimassa, niin opetin pojan ottamaan tilanteen haltuunsa - eli kaatoi pennun maahan ja istui päälle. Muutaman kerran jälkeen pentu oppi, että tämä on isompi ja sitä pitää totella. Mitään ongelmia ei sen jälkeen ollut. Koira kuoli 12 vuotiaana sairauteen.

    Äänestä

  • anonymus kirjoitti:

    siinä sen salaisuus.. opeta lapsellesi ettei koiraa kiusata.ja koiralle HETI selväksi ettei kellekään näytellä hampaita!! on jo kuitenkin sen kokoinen että turhaa on pikkutytön mennä selän päälle istumaan.voi käydä kalpaten. ensin luulot pois, sitten tarkka kuri molemmille =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiltti kirjoitti:

10kk. pentuni(uros)näyttää hampaita tyttärelleni(5v.) melkein aina kun tyttö lähestyykin sitä, poika ei ole vihainen, mutta vartio vietti on kova. onko normaalia vai pitäiskö tehdä jotain, että lopettais irvistelyn. olemme yrittäneet kieltoa ja tukkapöllyä(pojalle) ja tietysti pöllyä(tytölle) jos kiusaa, mutta ei tehoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu