Kävin vasta gynekologilla vatsakipujen ym. oireitten takia. Minulla on ollut parin vuoden ajan alavatsakipua ja eräitä muita oireita muutamien kuukausien ja viikkojen ajan.
Aikaisemmista lääkärikäynneistä ei ole ollut mitään hyötyä, joka kerta on otettu klamydia ja raskaustesti; negatiivisia. Tänään sairauteni sai lopulta nimen: endometrioosi. Se ei ole tietenkään 100% varmaa, täysi varmuus saadaan kevään aikana kunhan minulle tehdään KEVÄÄN AIKANA vatsaontelon tähystys (lääkärin mielestä asialla ei ollut kiire?!) Seuraavat ovat endometrioosin oireita
X Runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset(dysmenorrhea)
X Kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia
X Krooninen kipu lantion alueella
X Yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen
X Tärinäkipu
X Välivuodot
X Selkäkipu
Iskiaskipu
X Tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)
X Krooninen väsymys
Lapsettomuus
ja niistä minulla on tähän asti ollut kaikki X:llä merkatut, lapsettomuudesta ei tietenkään vielä tiedä kun ei olla vauvaa vielä yritetty, se on muutaman vuoden päässä vasta (olen 20-vuotias).
Alkoi vain huolestuttamaan että kuinkahan pahoja vauroita mahdollinen endo on jo voinut saada aikaan, jos se on alkanut jo kaksi vuotta sitten? Varsinkin jos mahd. hoidot aloitetaan vasta keväällä jos/kun saadaan täysi varmuus että mulla on endo.
Kertokaa kokemuksistanne..? Meinaa aika lailla pelottaa :(

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä uskoisin, että sinulla on hyvä tilanne, kun olet 20v. eikä endo ole vielä niin kauan päässyt kasvamaan. Tietysti endon kasvu on yksilöllistä, mutta sinun tilanteessasi olisin kuitenkin luottavaisilla mielin. Minulla on ollut endon oireita melkein ekoista menkoista lähtien ja nyt 29v. vasta pääsin läporoskopiaan. Minulta leikattiin isot endometrioomat, mutta omia munasarjoja pystyttiin vielä jättämään ja kohtukin on kunnossa, joten toivoa omasta lapsesta on. Endo ei automaattisesti tarkoita sitä, ettei ollenkaan saisi lapsia, mutta jotkut joutuvat käymään sitä varten hoidoissa. Endometrioosiyhdistyksen nettisivuilla on hyvä keskustelupslsta. Vertaistuki on minusta tärkeää, koska tämä on kuitenkin niin monitahoinen sairaus. Toivottavasti olet selvinnyt ilman suuria kipuja. Jaksamista skopian odottelussa!
.. se vatsaontelon tähystys on? Nukutetaan ja tongitaan jollain puikolla vatsaa? :( yök.. onko maha kauheen kipeenä sen tähystyksen jälkeen jos siellä on niitä endometrioimia ja ne leikataan? Pelottaa jo etukäteen.. mut on viimeksi nukutettu joskus 4-vuotiaana..
Kiitos kannustuksesta :)
Vatsaontelon tähystyksestä (laparoskopia) toipuu aika nopeasti. Joissain sairaaloissa voi jopa päästä samana iltana kotiin, jos oma vointi on hyvä. Nukutusta ei minusta tarvi jännittää (vaikka ainahan sitä kaikkea tulee mieleen), koska leikkaussalissa on kuitenkin hyvässä hoidossa ja jatkuvasti vointia tarkkaillaan. Sairaslomaa tulee n. 1-2 viikkoa. Olin itse sairaalassa pari yötä, koska minulla leikkaus oli vähän pitkällisempi isojen endometrioomien vuoksi, ja sain pari viikkoa sairaslomaa. Olen kuitenkin lukenut, että monet ovat päässeet kotiin samana iltana. Alkuvaiheessa täytyi nousta sängystä niin, että nosti itseään käsien varassa ylös, mutta tätä kesti vain muutaman päivän. Kaiken kaikkiaan laparoskopian jälkeen pääsi aika nopeasti takaisin normaaliin elämään.