SAAKO KOIRA OLLA VAPAANA

JÄÄLLÄ??

Olen joskus kuullut, että koiran saa pitää vapaana jäällä esim. kaupungin laitamalla olevalla järvellä kunhan koira on välittömästi kytkettävissä. Onko totta, kertokaa jos tiedätte asian varmaksi???

Tässä uskossa olen ollut ja siksipä kaupungissa asustaen kävin tänään läheisellä järvellä kävelemässä koiran ollessa vapaana. Heittelin leluja ja keppiä sen kanssa, vietimme aikaa ja koira nautti kun sai temmeltää rauhassa. Kyseisellä järvellä menee paljon hiihtolatuja ja muutenkin ihmisä liikenteessä. Tänään päivällä siellä ei ollut ketään, mutta silti vältin menemästä hiihtolatujen läheisyyteen, koska ei ole kiva, että koira sotkee ladut. Sinne tuli sitten eräs mies näköjään hiihtämään kun kantoi suksia mukanaan. Huusi noin sadan metrin päähän minulle, että kytke koirasi helvetti kiinni ennen kuin kutsun poliisit. Ihmettelin äijän käytöstä, koska olimme koirani kanssa niin kaukana hänestä ja muutenkin jatkamassa matkaa, jotta mies saa rauhan laittaa sukset jalkaan ja lähteä hiihtämään. Mies jatkoi huuhtelemista minulle, haukkui ja nimitteli ja sanoi, että mikään koira ei saa olla vapaana jos se häiritsee ihmistä. Suivaannut hänelle ja sanoin, että oman tietoni mukaan koira saa jäällä olla vapaana kunhan se ei aiheuta kenellekään haittaa ja tässä tapauksessa mies itse aiheuttaa haittaa minulle huutamalla ja haukkumalla. Mies uhkasi kutsua poliisit ja itse kimpaannuin jo ja sanoin, että tulee sitten hakemaan koirani ja kytkee sen itse. Ei tullut, minä lähdin. Kimpaannuin vain kovasti ja jäinkin miettimään nyt jälkeen päin kumpi oli oikeassa. Meidän jälkeen sinne järvelle meni moni koiranulkoiluttaja ja päästi koiransa vapaaksi. Ei se niille huutanut. Minulla oli sitten varmaan vaan väärä koira mukana..

Mutta kertokaa jos tiedätte! Olenko väärässä? Saako koira olla vapaana jäällä jos se on välittömästi kytkettävissä?

T:Saksanpaimenkoiran omistaja

24

4389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olla..

      taajama-alueella lainkaan ja muuallakin vain maanomistajan luvalla mikä koskee myös vesialueita.

      • tieto__

        No eikä varmana koske. Järjestyslaki ei koske vesialueita. Eli jäällä SAA koiraa pitää vapaana. Tietysti kannattaa katsoa, että se häiritse ketään tai sotke latuja. Itse olen myös hiihtänyt koiran kanssa jäällä menevillä laduilla.

      • ristiriitaista vastausta
        tieto__ kirjoitti:

        No eikä varmana koske. Järjestyslaki ei koske vesialueita. Eli jäällä SAA koiraa pitää vapaana. Tietysti kannattaa katsoa, että se häiritse ketään tai sotke latuja. Itse olen myös hiihtänyt koiran kanssa jäällä menevillä laduilla.

        mutta itse olen myös sitä mieltä, että koira saa olla vapaana jäällä. Taidan ottaa vielä yhteyttä kaupungin talolle taikka poliisiin. Kiitos kaikille vastanneille!

      • Väärin
        tieto__ kirjoitti:

        No eikä varmana koske. Järjestyslaki ei koske vesialueita. Eli jäällä SAA koiraa pitää vapaana. Tietysti kannattaa katsoa, että se häiritse ketään tai sotke latuja. Itse olen myös hiihtänyt koiran kanssa jäällä menevillä laduilla.

        Järjestyslaki koskee joitakin vesialueitakin ja järjestyslain ohessa täytyy huomioida että koiran vapaana pitämiseen on AINA kysyttävä myös maanomistajan ja vesialueen omistajan tai muun oikeuksien haltijan lupa.

    • pikkukoiran omistaja....

      itse kyllä pelkäisin jos iso sakemanni olisi vapaana. ei ole kiva jos semmonen rynnii kohti etenkin jos nuori koira..(ei vihainen tarvi olla)tai muutenkaan semmosia koiria jotka juoksevat omia teitä eivätkä tottele huutojasi tarvitse pitää vapaana, varsinkaan jos ne rynnivät toisten koirien luo..

      Itse kyllä pidän pikkukoiraani vapaana,mutta se ei ketään häiritse sillä on chihua hiukan isompi ja köpöttelee jatkuvasti perässäni eikä eksy toisten koirien tai ihmisten luo..

      elikä jos sinulla iso koira,sen pitää olla supertottelevainen,eikä poistua luotasi jahtaamaan hiihtäjiä,muita koiria.-.

      • emmi39

        Ainoat koirat jotka nöffiäni ovat yrittäneet purra ovat pienemmät (anteeksi nyt vaan, on poikkeuksiakin). Koira on kiinni, mutta auta armias mikä rähinä on kun ohittaa yritetään. Ei se koiran kokoa katso, onko koira vihainen vai ei. Terävät hampaat ne pienelläkin koiralla on. Eli laita sinäkin koirasi kiinni...

      • Laura-

        Minä ainakin pelkään pikkukoiria. Kimppuuni on monesti hyökännyt pikkukoira. Naapurin piski hyökkää aina kadulla päälle ja räksyttää, kuin hullu. Älä pidä itsestäänselvänä sitä, että ihmiset rakastavat koiraasi.

        Ainiin, mutta pikkukoirathan saa riehua niin paljon kun huvittaa. Jos riehuja taas on iso koira niin asiahan on ihan eri. No ei todellakaan ole!!

    • teräshermo

      Kyl koira saa olla jäällä vapaana.Sulla tais olla todellekin väärän rotuinen koira. Itselleni on käynyt samoin ja olen kysynyt poliisilta,vastaus oli et jos koira tottelee omistajaa niin voi pitää vapaana. Nauti koirasi kanssa vapaudesta ja älä välitä tiukkapipoisista ihmisistä.

      • vastanneille, otin asiasta ...

        ja järjestyslaki ei todella koske vesialueita, mutta vesistöilläkin on omistajansa ja siksi pitää kysyä heiltä lupa. Yleensä vesialueet omistaa siis kunta tai kaupunki, joten poliisin ja ympäristöhallituksen uusimman tiedon mukaan (minkä siis sain tänään) koira SAA OLLA VAPAANA ROTUUN KATSOMATTA jäällä kunhan ei ole haitaksi muille ihmisille. Ja poikkeusena on myös kunnostetut ladut sekä luistelualue, jonka lähistöllä koira ei saa olla vapaana, jottei siis sotke latuja ym.

        Ja vielä haluaisin sanoa aiemmalle kirjoittaneelle, että se on aivan sama onko mulla matkassa pikku sinttikoira taikka 50kiloinen seeferi. Jos koiran antaa olla vapaana "julkisilla paikoilla" tottakai koiran täytyy olla kontaktissa omistajaan nähden koko ajan, koiran tulee olla siis hallittuna koko ajan. On se sitten chihu tai saksanpaimenkoira, tulee sen totella. Jäi kirjoituksestasi jotenkin kuva, että kyllä pikku koirat tottelee mutta isojen koirien tulee olla SUPERTOTTELEVAISIA jos ne pitää vapaana. Ja mikököhän poikkeus tuo sitten on? Myös sen pikkukoiran tulee olla SUPERTOTTELEVAINEN jos sen pitää vapaana. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin se, että kuljet oman koirasi kanssa ulkona ja sitten tulee vastaan pikku terrieri taikka chihu vapaana ja omistaja huutaa perässä, että " se on ihan kiltti koira, ei se tee mitään!". Niinpä, mikä oikeus pikku koiralla on tulla haistelemaan minun koiraani vaikka olisi kuinka kiltti. Mitä jos minun koira onkin opetettu niin, että lenkillä ollessa ei "sosiaalisteta" muihin koiriin. Joten samat säännöt rotuun ja kokoon katsomatta. Se on vain ihmisten nuppien välissä tuo, että ison koiran pitää olla jotenkin todella tottelevainen ennenkuin saa olla vapaana tms. Sama juttu niille pienille. Ei ole kiva, että tulevat räksyttämään jalkoihin vaikkei mitään tekisikään.

      • kuka tyhmä edes
        vastanneille, otin asiasta ... kirjoitti:

        koiraansa vapaana pitäisi alueella, missä on toisia ihmisiä tai koiria, jos ei koira tottele? Tyhmäähän se on.

      • koiria itselläkin

        Tärkeänä pointtina huomauttaisin tähän vapaana pitämiseen, että muistakaa omistajan vastuu kun koira on vapaana. Jos koiranne joutuu toisen koiran kanssa tappeluun, on koiransa vapaaksi päästänyt velvollinen korvaamaan aiheutuneet vahingot. Eli jos toisen koira on kytkettynä ja se sattuu puremaan tikkausta vaativan reiän SINUN koiraasi , joudut ITSE maksamaan ell-kulut ja samalla toisen koiran paikkaukset.Eli noudatetaan niitä sääntöjä ja pidetään koirat kytkettynä taajamassa, myös taajaman metsissä.

      • jos...
        koiria itselläkin kirjoitti:

        kytkettynä oleva koira käy sinun vapaana olevaan koiraan (joka on siis vapaana luvatulla alueella, esim. koirapuisto, jääalue tai oma kotipiha) kiinni niin, että vapaana ollut koira ei ole tilannetta provosoinut vaan kytkettynä ollut koira on päästetty lähelle haistamaan ja riita syntyy, niin molemmat hoitavat oman koiransa lääkintäkulut ja pahimmassa tapauksessa kytketyn koiran omistaja korvaa myös vapaana olleen koiran hoitokulut JOS siis tilanne on niin, että kytkettynä ollut koira on päästetty niin lähelle vapaana olevaa koiraa, että tappelu on syntynyt.

      • on asia
        jos... kirjoitti:

        Eli jos et pysty pitämään koiraasi aloillaan, kun se on kytkettynä, olet myöskin vastuussa sen tekemisistä. Esim. koira vetää itsensä väkisin toisen koiran luo. Näissä nimenomaan tilanteet joissa toisetkin koirat kytkettyinä.

      • kipi84
        vastanneille, otin asiasta ... kirjoitti:

        ja järjestyslaki ei todella koske vesialueita, mutta vesistöilläkin on omistajansa ja siksi pitää kysyä heiltä lupa. Yleensä vesialueet omistaa siis kunta tai kaupunki, joten poliisin ja ympäristöhallituksen uusimman tiedon mukaan (minkä siis sain tänään) koira SAA OLLA VAPAANA ROTUUN KATSOMATTA jäällä kunhan ei ole haitaksi muille ihmisille. Ja poikkeusena on myös kunnostetut ladut sekä luistelualue, jonka lähistöllä koira ei saa olla vapaana, jottei siis sotke latuja ym.

        Ja vielä haluaisin sanoa aiemmalle kirjoittaneelle, että se on aivan sama onko mulla matkassa pikku sinttikoira taikka 50kiloinen seeferi. Jos koiran antaa olla vapaana "julkisilla paikoilla" tottakai koiran täytyy olla kontaktissa omistajaan nähden koko ajan, koiran tulee olla siis hallittuna koko ajan. On se sitten chihu tai saksanpaimenkoira, tulee sen totella. Jäi kirjoituksestasi jotenkin kuva, että kyllä pikku koirat tottelee mutta isojen koirien tulee olla SUPERTOTTELEVAISIA jos ne pitää vapaana. Ja mikököhän poikkeus tuo sitten on? Myös sen pikkukoiran tulee olla SUPERTOTTELEVAINEN jos sen pitää vapaana. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin se, että kuljet oman koirasi kanssa ulkona ja sitten tulee vastaan pikku terrieri taikka chihu vapaana ja omistaja huutaa perässä, että " se on ihan kiltti koira, ei se tee mitään!". Niinpä, mikä oikeus pikku koiralla on tulla haistelemaan minun koiraani vaikka olisi kuinka kiltti. Mitä jos minun koira onkin opetettu niin, että lenkillä ollessa ei "sosiaalisteta" muihin koiriin. Joten samat säännöt rotuun ja kokoon katsomatta. Se on vain ihmisten nuppien välissä tuo, että ison koiran pitää olla jotenkin todella tottelevainen ennenkuin saa olla vapaana tms. Sama juttu niille pienille. Ei ole kiva, että tulevat räksyttämään jalkoihin vaikkei mitään tekisikään.

        tossa ollaan jo oikeessa.. koiran koko on ihan sama kun vastassa voi olla aina isompi.. itselläni pikku terrieri ja vanha metsästys koira eikä siedä muita koiria ollenkaan.. jotan se pysyy AINA remmissä. olin sitten jäällä tai kaupunki alueella.

        meilläkin tässä asuu yks naapuri ja koirat on jo kaks kertaa ottanut yhteen kun se pitää sitä vapaana ja luulee hallitsevansa koiransa.. kysyin siltä eilen siinä tapahtuman keskellä että ymmärtääkö järki puhetta? väitti ymmärtävänsä. sit sanoin että kun kerran koiria on pidettävä kaupunki alueella kiinni niin se tarkoittaa että ne pidetään kiinni.. ni se osas väittää että mua ottaa päähän se että en itse voi pitää koiraani vapaana. mielestäni tommosille ihmisille ei tarvitse antaa koiraa ollenkaan kun ei tiedä sen oikeita rajoja.. mikä vaikeus on pistää koira siksi aikaa kun toinen koira on näkö piirissä... tekis mieli ampua se jätkä.......kun ei ymmärrä.... ps, voi olla paljon kirjotus virheitä on kiire...

    • ---

      Sattuiko tämä tapaus vaasassa. itse meinaan törmäsin tänään siellä samanmoiseen hiihtäjään:)

      • muuallakin? =)

        Ei tapahtunut Vaasassa =) Järvenpäässä..

    • koirahullu

      heippa!
      Kyllä koiran saa pitää irti kunhan se tulee takasin kun sitä/niitä pyydetään. sinä olet ihan oikeassa.Se mie valitti sinulle ihan turhaa.Ehkä se huusi sinulle sen takia ,että hän pelkäsi sitä sinun koiraa.Tai ainakin minä uskon asian olevan niin.

      • Järjestyslaki

        "Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

        1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;"

        "Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa."

      • saman järjestyssäännön
        Järjestyslaki kirjoitti:

        "Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

        1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;"

        "Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa."

        mutta jälleen kerran poikkeuksena on VESIALUEET JOITA YLEINEN JÄRJESTYSLAKI EI KOSKE. Toki sielläkin saa kulkea vain maanomistajan luvalla. Mutta isoissa kaupungeissa, isoissa järvissä omistajanahan on kunta/kaupunki itse. Tällöin toki kannattaa varmistaa aina ko. kaupungin kanta koiran vapaana pitoon jäällä, mutta periaatteessa koira saa olla vapaana vesialueella.

    • _Kyra_

      En tiedä faktaa ihan tarkkaan jäällä irtipidon suhteen, enkä erityisesti järven jäällä, mut meren jäällä saa pitää koiraa irti kun on yli 100metriä rannasta merelle päin, siinä loppuu kuulemma taajama-raja, joten koiran irrallaan pito on hyviä tapoja noudattaen sallittua.

    • -mie-

      Koira saa olla vapaana vaikka keskellä kylää kunhan ei ole vaaraksi muille ja tarpeen vaatiessa sen saa heti kytkettyä.
      Näin se vaan on!

    • VAPAANA....

      Mutta asiasta ei säädetä järjestyslaissa, vaan metsästyslaissa.

      Metsästyslain mukaan koiraa ei saa pitää milloinkaan irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Koirat on pidettävä kytkettyinä tai välittömästi kytkettävissä maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään saakka, mikä koskee myös maanomistajia.

      Aidatulla pihalla ja koirapuistossa koira voi juosta vapaana.

    • Tuo että saako koira juosta jäällä irti on paikka kohtaista tai niin ainakin aattelen, kun moni sanoo kirjoituksissaan ettei ja toiset että joo. Mutta täällä pienessä pitäjässä Kuopion kuppeessa ei ole koirapuistoa eikä paljon muutakaan koirien virkistykseen. Soitin kunnantalolle ja kysyin että missäs mustini juoksutan kun ei ole koirapuistoakaan... ja tämä sanoi kovin kohteliaasti että joko maanomistajan luvalla hänen tiluksillaan ja talviaikaan jäällä. Saa olla irti kunhan on kytkettävissä. Talvella jäällä saattaa olla irti toistakymmentä koiraa ja kaikkilla on hauskaa... Kunnioitamme hiihtajiä emmekä mene laduille.. Tilaa on kaikille! T: sakemannin omistaja myös

    • Anonyymi

      Koira ei saa olla koskaan irti ilman maanomistajanlupaa.Eli, alueen imistajalta oltava lupa.Jos ei ole, koira oltava aina kiinni!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1786
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1397
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1346
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1273
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1250
    6. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1229
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1186
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      632
      1162
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      9
      1044
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      984
    Aihe