Kauhajoella tapahtunut pikkutytön ahdistelu..

siis tämä on jo törkeyden huippu.

Iltasanomien nettisivuilta.

Poliisi kaipaa havaintoja pikkutytön ahdistelijoista 25.1.2007 15:35

Kauhajoen poliisi kaipaa lisää yleisöhavaintoja, jotka liittyvät tiistaina tapahtuneeseen pikkutytön ahdistelutapaukseen.

Poliisi tutkii tapausta alustavasti lapseen kohdistuneena seksuaalisena väkivaltarikoksena.

Rikoskomisario Hannu Haapalan mukaan myöskään törkeän raiskauksen mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois.

Tapahtuma sai alkunsa tiistaina, kun 8-vuotias koulutyttö oli palaamassa pyörällä kotiin ystävänsä luota. Ryhmä arviolta murrosikäisiä poikia oli pysäyttänyt tytön Tiililäntien ja Rekitien risteyksen paikkeilla kello 17-18 aikaan.

Itse rikos on tapahtunut Anturatie 12:ssa sijaitsevassa autiossa omakotitalossa.

Poliisi on kuullut tyttöä torstaina. Tytön kertoman mukaan tapahtumassa oli mukana ainakin kolme poikaa. Heillä kaikilla oli tiettävästi jalassaan farkut.

Rikoskomisario Haapalan mukaan poliisi on saanut asiasta vihjeitä, mutta tekijöiden nimiä ei ole vielä saatu selville. Poliisi pyytääkin edelleen yleisöhavaintoja Kauhajoen Tiililäntien-Rekitien-Anturatien alueella tehdyistä havainnoista, erityisesti punaisiin vaatteisiin pukeutuneesta tytöstä ja hänen seurassaan liikkuneista muista henkilöistä.

Havainnoista voi ilmoittaa numeroon 06-2317 111.

(STT)
317427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Kyllä vaan menee aina vaan hirveämmiksi uutiset.

Lisää vaan nettipornoa ja väkivaltaa lasten nähtäville. Ennen morkattiin tv:tä, mutta nyt on tämä netti ja sen törkyjutut. Televisiossa näytettävät asiat ovat murto-osa kaikesta saastasta, mitä lapset näkevät nykyään netistä.

Lisäksi tämänpäivän uutisissa on taas ikävää ja järkyttävää luettavaa, mitä kaikkea aikuiset (mutta sairaat)ihmiset voivat lapsilleen tehdä.

Äänestä

Eikä kukaan varmasti arvaa, miksi tuntomerkkejä ei ole julkaistu...

Äänestä

  • ... mutta idässä pistetään ... kirjoitti:

    Yksivuotiasta pahoinpideltiin törkeästi Savonlinnassa

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701255658774_uu.shtml

    Lukekaa juttu, mutta älkää menettäkö yöunia. Tää on nimittäin aika rankkaa tavaraa! varoitettu on.

    rangaistus tuollaisille vanhemmille olisi vähintään 25 vuoden vankeus ja siitä osa julkisesti keskellä vilkasta toria samanlailla paketoituna.

    Äänestä

  • oikeutta kirjoitti:

    rangaistus tuollaisille vanhemmille olisi vähintään 25 vuoden vankeus ja siitä osa julkisesti keskellä vilkasta toria samanlailla paketoituna.

    ... mene läpi kuin törkeänä pahoinpitelynä, mistä mahdollisena ensikertalaisena istuu ehkä KORKEINTAAN 2 vuotta.

    ja noin vakavasti luonnevikainen tyyppi kuuluisi lukita loppuiäkseen, joka tuon ikäisellä kaverilla voi olla 50-70 vuotta. Ei "Jammu-setä" Siltavuortakaan ole voitu vapaaksi päästää.

    Äänestä

  • ... mutta idässä pistetään ... kirjoitti:

    Yksivuotiasta pahoinpideltiin törkeästi Savonlinnassa

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701255658774_uu.shtml

    Lukekaa juttu, mutta älkää menettäkö yöunia. Tää on nimittäin aika rankkaa tavaraa! varoitettu on.

    hyvä jumala.. mihin tää maailma on menossa.. yks vuotias LAPSI!?

    Äänestä

Pienen tytön elämä on pilalla, jos pahin on tapahtunu.
Pohojalaasena miähenä voin sanua notta tekijät
rääkyy viälä tekojansa mikäli isät o pohojamaalta !
Poikain teot sovitaha kotona remmillä persuuksihi !
Tänä päivänä puhutaha kurinpiroos lastensuojelusta - tähän o
tultu - pieneltä tytöltä vierähä lapsuus ja mahrollisesti rakas loppu elämä . Tekis
miäli kiroolla tähä päälle mutta tuoraha nyt vihiroo
viime kuripito kunniaha ! Itte oo kokenu kurinpiron
ja oon tyytyvääne että mua kuritettihin asiasta.

Äänestä

mokomat paskiaiset löytyvän noin pienestä paikasta jos vain on halua. Vai ovatko joidenkin kunnan napahahmojen jälkikasvua, jolloin tutkinta voi olla "hankalaa".

Äänestä
  • En edes viitsi sanoa mitä tollasille pitäis tehdä. Muistakaapas ihmiset julkasta niitä nimiä kun tieto tekijöistä leviää. Se ois tärkee homma, sillä muut tahot ei näitä nimiä saa virallisesti julkasta. Moni haluis nuo henkilöt saada selvitetyksi.

    Äänestä

  • Rupeaa todella tuntumaan että olet oikeilla jäljillä...

    Äänestä

  • RUPEAA kirjoitti:

    Rupeaa todella tuntumaan että olet oikeilla jäljillä...

    helvatti kaikki nimet esiin, oli sitten vaikka prkle kunnanvaltuutettujen lapsia, tekijät pitää saada kiinni! aarrrgghhh!!! ei voi muuta sanoa kuin että voimia omaisille ja uhrille, helevetti tällääsiä..

    Äänestä

  • mahd. pian kirjoitti:

    En edes viitsi sanoa mitä tollasille pitäis tehdä. Muistakaapas ihmiset julkasta niitä nimiä kun tieto tekijöistä leviää. Se ois tärkee homma, sillä muut tahot ei näitä nimiä saa virallisesti julkasta. Moni haluis nuo henkilöt saada selvitetyksi.

    Alaikäinen on alaikäinen joka tapauksessa. Suhtautuisitko samoin jos olisi oma lapsi kyseessä? Laittaisitko oikein lehteen ilmoituksen kuvineen?
    En puolustele tekoa, mutta on se nyt ihme jos ei tuon ikäisestä huomaa onko kyseessä törkeä raiskaus vai jotain kopelointia.
    Tuomittavaa ilman muuta, mutta joukossa joskus tyhmyys tiivistyy.

    Äänestä

Kuolemanrangaistus käyttöön!!!

Äänestä

asianmukaisiin toimiin.
Mitä ne sitten ovat, jää nähtäväksi.
Jos tekijät ovat itsekin vain 13 vuotiaita, niin aika lapsia ovat itsekin. Teko on kuitenkin niin törkeä, että nimet voitaisiin hyvin julkistaa jolloin tekijöiden vanhemmat voisivat hieman katsoa peiliin. Kuinka joku onnistuu kasvattamaan lapsestaa moisia ääliöitä?

Koittakaapa vanhemmat kuvitella omalle kohdallenne, tai paremminkin oman alle 10 vuotiaan rakkaan tyttärenne kohdalle. Vaikka kauheita asioita ei saisi tehdä kuten tässä yritin selittää, niin en silti menisi itsestäni takuuseen, mitä tekisin jos tekijät tiedettäisiin. Eikä kohteena olleen lapsen tarvitsisi olla edes oma.

Jos tekijät olisivat täysi-ikäisiä (ei lapsia) ja ne tiedettäisiin, niin he voisivat olla varmoja että saisivat lopun ikäänsä elää silmät takaraivollakin.

Sitten tässä uutisoitiin vielä tuosta Savonlinnan tapauksesta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701255658774_uu.shtml
Kyllä kirveellä on töitä edelleen ja aina vaan lisääntyy. Savonlinnalainen on aikuinen joten hänen kohtalonsa lienee yksiselitteinen.

Äänestä
  • Kun pojat on saatu kiinni heidät pitää minun mielestä tuomita kuin aikuiset.. Tuo on kyllä niin törkeätä että..

    Äänestä

  • samanikäisen tyttären äiti.. kirjoitti:

    Kun pojat on saatu kiinni heidät pitää minun mielestä tuomita kuin aikuiset.. Tuo on kyllä niin törkeätä että..

    .. miettimään uudestaan mahdollisuutta omista lapsista. miten tänne voi edes tehdä omia lapsia jos ei keskellä kirkasta päivää voi edes luottavaisin mielin päästää lasta kotoa kaverille.. vaikkei kaikkea näin saisi ajatella, silti se putkahtaa aina mieleen uudestaan ja uudestaan. maailma ei ole turvallinen enää missään, ei edes kotona kuten savonlinnassa jo nähtiin...

    Äänestä

  • maikki4 kirjoitti:

    Raamattuhan ennusti jo mitä tuleman pitää...kaikenmaailman pedofiilit vaanivat lapsiamme (jopa opettajissaym. )Maailma on sairas.

    Äänestä

  • samanikäisen tyttären äiti.. kirjoitti:

    Kun pojat on saatu kiinni heidät pitää minun mielestä tuomita kuin aikuiset.. Tuo on kyllä niin törkeätä että..

    on 5 lasta ja autolla haemme ja viemme mihin on tarvis. Asun muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupungissa, mutta täälläkin on nähty ja kertoneet,jopa koulun liepeillä nähdyn omituisia hiippareita. Itse en uskalla päästää 10 vuotiastakaan tytärtäni yksin pyöräilemään kaverereiden luo, vaan vien autolla.

    Äänestä

  • Ei Jammuille! kirjoitti:

    Olen kovasti miettinyt Kauhajoen tapausta,mikä on todella järkyttävää.
    Olen kiinnittänyt huomiotani kaupungilla kulkiessani pornokauppojen julkeisiin,hävyttömiin ikkunasomistuksiin. Usein näiden pornokauppojen ikkunoiden takana juuri tämän ikäiset pojan koltiaiset koulumatkillaan tihruhstelevat hieromapalveleujaan tarjoavien,haarojaan levittävien,alastomien naisten kuvia,pumpattavia barbaroita,tekokulleja ym fibroja.
    Eikö kenellekään viranomaiselle kuulu valvoa pornokauppojen ikkunoita?!

    Äänestä

  • Eikö kuulu kenellekään valvoa kirjoitti:

    Kauhajoella ei ole ko. aikuisten lelukauppaa. Ehkä katseet pitäisi kääntää television ja internetin suuntaan?

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    Kauhajoella ei ole ko. aikuisten lelukauppaa. Ehkä katseet pitäisi kääntää television ja internetin suuntaan?

    Aivan.En tunne Kauhajokea,mutta suurimmissa kaupungeissa löytyy Hleisgistä ,Turusta (kaikkein rivoimmat muuten),Tampereelta ja monista muista kaupungeista.
    Telkkarissa, videoissa ja tietokoneissa on on/off nappula ja vanhemmat jotenkin voivat haölutessaan seurata jälkikasvunsa puuhasteluja,mutta haarvemmien enää saattelevat kouluun murkkuikäisiään.Joten nuoret ovat vapaata riistaa pornokauppojen hävyttömyyksille.
    Ja matkustelevathan nykynuoret varmasti kauhajokisetkin Seinäjoelle ainakin.

    Äänestä

  • Turku rivoimmasta päästä kirjoitti:

    kaikkein syntisin? Voisit pistää paremmuus järjestykseen ja noista muista kaupungeista myös, kun sinulla tuntuu olevan kokemusta niistä.

    Äänestä

  • paikka Turussa kirjoitti:

    kaikkein syntisin? Voisit pistää paremmuus järjestykseen ja noista muista kaupungeista myös, kun sinulla tuntuu olevan kokemusta niistä.

    Ei ole sen kummempaa kokemusta,mutta mihin silmäsi laitat kulkiessasi kaduilla.Ehdottanet seuraavaksi kulkemista rätti silmillä julkisilla paikoilla,kenties.
    Minuun moiset törkyikkunat eivät vaikuta,mutta olinkin huolissani nuorista varsinkin,ettei tulisi tällaisia vakavia, Kauhajoen tapaisia kohtalokkaita ylilyöntejä.Nuroten on yhä vaieampaa vetää rajaa sivelliselle käytökselle jokatuutista tulee pornoa.

    Äänestä

  • kadulla kulkiessasi kirjoitti:

    ohi kulkiessa kiinnitettyä huomiota missään kaupungissa, enkä ole huomannut muidenkaan tiirailevan. Tuota paljasta pintaahan on joka paikassa näkyvillä.

    Yhtä hyvin voisi kieltää koirien parittelun julkisilla paikoilla, eiköhän siitäkin joku saa ideoita.

    Äänestä

  • ole tullut kirjoitti:

    Taidat kulkea rätti silmillä havainnoimatta ympäristöäsu. Asiat voidaan selittää haluamallaan tavalla.

    Äänestä

  • maailmanlopun kirjoitti:

    Raamattuhan ennusti jo mitä tuleman pitää...kaikenmaailman pedofiilit vaanivat lapsiamme (jopa opettajissaym. )Maailma on sairas.

    papit ja saarnaajat syyllistyneet samaan toimintaan.....

    Äänestä

  • Pornokaupat häiritsevät kirjoitti:

    Taidat kulkea rätti silmillä havainnoimatta ympäristöäsu. Asiat voidaan selittää haluamallaan tavalla.

    että turun pornokauppojen ikkunat olisivat jotenkin hävyttömiä... niiden kauppojen ohi joiden olen kävellyt ikkunat ovat mielestäni sellaiset ettei niistä tule mieleen heti mikä kauppa on kyseessä... et laitappa joku esimerkki kaupasta....

    Äänestä

Pojat on poikia. Iso haloo nousi.

Äänestä
  • mitäs jos joku homppeli kävisi vetäsee sua kakkoseen ihan vaan noin huvillaan niin sanoisitkohan siitäkin, että "pojat on poikia" tai kenties "sattuuhan sitä". Varmasti sattuisi!

    Äänestä

  • Noloa olisi kirjoitti:

    mitäs jos joku homppeli kävisi vetäsee sua kakkoseen ihan vaan noin huvillaan niin sanoisitkohan siitäkin, että "pojat on poikia" tai kenties "sattuuhan sitä". Varmasti sattuisi!

    Naisethan on luotu naitaviksi. Pieni tilannearvion kömmähdys tosin pojilla on sattunut kun 8 vuotiaan ovat vieneet, mutta sattuuhan sitä.

    Äänestä

  • J.J.H kirjoitti:

    Naisethan on luotu naitaviksi. Pieni tilannearvion kömmähdys tosin pojilla on sattunut kun 8 vuotiaan ovat vieneet, mutta sattuuhan sitä.

    jumankekka, joku raja meilläkin on vaikka sun mielesetä me ollaan luotu naitaviksi. ei tuollasta virhetilannearviota satu terveelle nuorelle miehelle, vaan joka on suorastaan sairas.
    mutta täältähän meiltä taisi löytyä juuri yksi uusi jammu-setä, nyt ymmärrän miksi olet tuota mieltä.. kuvottaa tuollaiset ihmiset.

    jos mä olisin käynyt ahdistelemassa sun 8 vuotiasta pientä, tokaluokalla olevaa poikaa, olisin saanut jo kuulan kalloon! mietippä sitä omalle kohdalle. miltä tuntuisi kun sulle täysin uusi juttu - seksi - tulee ahdistelun ja raiskauksen seurauksena tutuksi, varmasti tulee vietettyä normaalia elämää sen jälkeen. niin varmaan, senkun näkis!

    ajattele ensin, kirjoita vasta sitten! suoranaisesti vituttaa tuollaiset ihmiset.

    pojat haulikolla matalaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maikki4 kirjoitti:

siis tämä on jo törkeyden huippu.

Iltasanomien nettisivuilta.

Poliisi kaipaa havaintoja pikkutytön ahdistelijoista 25.1.2007 15:35

Kauhajoen poliisi kaipaa lisää yleisöhavaintoja, jotka liittyvät tiistaina tapahtuneeseen pikkutytön ahdistelutapaukseen.

Poliisi tutkii tapausta alustavasti lapseen kohdistuneena seksuaalisena väkivaltarikoksena.

Rikoskomisario Hannu Haapalan mukaan myöskään törkeän raiskauksen mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois.

Tapahtuma sai alkunsa tiistaina, kun 8-vuotias koulutyttö oli palaamassa pyörällä kotiin ystävänsä luota. Ryhmä arviolta murrosikäisiä poikia oli pysäyttänyt tytön Tiililäntien ja Rekitien risteyksen paikkeilla kello 17-18 aikaan.

Itse rikos on tapahtunut Anturatie 12:ssa sijaitsevassa autiossa omakotitalossa.

Poliisi on kuullut tyttöä torstaina. Tytön kertoman mukaan tapahtumassa oli mukana ainakin kolme poikaa. Heillä kaikilla oli tiettävästi jalassaan farkut.

Rikoskomisario Haapalan mukaan poliisi on saanut asiasta vihjeitä, mutta tekijöiden nimiä ei ole vielä saatu selville. Poliisi pyytääkin edelleen yleisöhavaintoja Kauhajoen Tiililäntien-Rekitien-Anturatien alueella tehdyistä havainnoista, erityisesti punaisiin vaatteisiin pukeutuneesta tytöstä ja hänen seurassaan liikkuneista muista henkilöistä.

Havainnoista voi ilmoittaa numeroon 06-2317 111.

(STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu