Verkkokalvon irtauma

likinäköinen

Minulta leikattiin joulukuussa verkkokalvon irtauman vuoksi silmä, korjaava leikkaus siitä kuukauden päästä. Nyt odotellaan viikon päästä kontrollia, onko verkkokalvolle nesteet lähteneet pois.Nyt sitä hoidetaan asentohoidolla, ja siinä meinaa mennä järki, se vähäinenkin.

Onko muita, joille on tehty silmäleikkaus verkkokalvon irtauman vuoksi ?

Itselläni tällähetkellä vielä silmään laitettu kaasu näkyy näkökentässä, ja näkö on sumea. Myös näkökentän laitamille on jäänyt musta alue, jolla ei näe mitään. Näkökenttä on myös samea, lääkärin mielestä pitäisi vielä kirkastua tästä.

Lääkäreiltä ei tunnu liikenevän aikaa ennusteiden antamiseen, sen kertomiseen palautuuko näkö entiselleen. Itse on ollut aina niin järkyttynyt uudesta käänteestä lääkärin vastaanotolla, ettei ole tajunnut kysyä asioista...

94

33876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiihtelijä merenjäältä

      Minltakin on verkkokalvo joskus 20 vuotta sitten osittain reunalta irronnut ja leikattu. Kertoivat laittaneensa silikonista (?) tehdyn renkaan silmämunan ympärille jotta irtauma ei etenisi. Näkökenttä on melkein täysi, mutta se missä ei ole, niin siihen ei sitä tule. Toinen silmä kompensoi, eikä sitä huomaa mitenkään. Suoraan katsoen leikatulla silmällä jää nenänvarsi näkemättä.

      Näkökentässä liikuu vähäisiä määriä mustia rihmoja vieläkin...melkein sanoisin että vähemmän kuin alkuvuosina. Joskus hiukan saattoivat häiritä kirkaalla valkoisella merenjäällä hiihdettäessä, mutta ei muuten. Rihmat liikkuvat siten, että ne seuraavat vähän hidastetusti silmän liikkeitä ja näkyvät selvinä vain kun niihin kohdistaa näön. (Vähän vaikea kuvata sanoilla.)

      Kaasusta eivät puhuneet silloin mitään. Eräs optikko lipsautti, että laitetu rengas (cerlake) poistettaisiin joskus, mutta ilmeisesti ei ollut oikeassa. Ei siinä muuta mutta kun sanoivat olevan silikonia...No, ei ole kukaan mitään ehdottanut sen suhteen. Kai se vielä siellä on.

      Asennosta leikkauksen jälkeen sanoi jotakin sairaanhoitaja, mutta lääkäri korjasi vierestä heti, että ei sillä niin merkitystä ole. Sinulla on varmastikin toinen tilanne. Noudata vain ohjeita. Eiköhän ne muutu pian.

      Taida saada vielä lääkitystä, laajennustippoja tai jotakin. Laajennus saattaa samentaa näköä. En muuta osaa sanoa. Itselläni ei ole muutosta huonompaan suuntaan vuosien varrella tapahtunut, eikä mitään ongelmia. Petrasin hiukan elämäntapojani ravinnon suhteen ja aloitin liikunnan. Ehkä se on auttanut...en tiedä.

    • TO242

      Joo-o, sitä on tavallisesti niin sekopäinen vastaanotolla ettei aivokapasiteetti riitä järkevien tai oikeastaan minkäänlaisten kysymysten tekemiseen, saati sitten vastausten ymmärtämiseen. :( Olen itse kokenut ihan samaa.

      Minulta on leikattu kumpikin silmä verkkokalvon irtauman takia, eri vuosina liki 20 vuotta sitten. Kuten Hiihtelijä-nimimerkille, minullekin laittoivat silikonia silmiin pitämään verkkokalvoa kuosissaan. Parikymmentä vuotta sitten ei tuo kaasukuplahomma tainnut olla edes olemassa. Mutta se on kuitenkin niin erilainen hoitomuoto että enpä osaa sanoa miten silmä siihen suhtautuu ja mitä on odotettavissa. Tuo asentohoito käsittääkseni kannattaa ottaa ihan vakavasti vaikka taitaa tylsää ollakin: sen avulla pyritään se kaasukupla pitämään silmässä oikeassa paikassa painamassa verkkokalvoa paikalleen.
      Itselläni muinaiset leikkaukset menivät hyvin vaikka jälkeisinä päivinä ja viikkoina särkyä oli aika lailla ainakin eka kerralla. Ekaksi leikatussa silmässä näkyy edelleen irtaumakohdassa kaikki sameana, itse asiassa valon pystyy erottamaan muttei yksityiskohtia. Näkö palasi sille alueelle tällaiseksi hiljalleen tilanteesta, ettei alueella nähnyt yhtään mitään.

      Toiseen silmään laitettu silikonivyö on minulla vuosien mittaan alkanut jotenkin turvota ja aiheuttaa nyt silmään kohouman, joka ei kuitenkaan näkemistä haittaa. Onkohan kenelläkään sattunut vastaavaa? Olisi mukava vaihtaa kokemuksia.

    • verkkokalvo nyt kiinni

      Minulla irtosi osittain verkkokalvo lokakuussa 2005. Siihen ensin laitettiin sil.blombi, kahden viikon päästä uusi leikkaus, lait. kaasu ja lisää laserilla paikattiin. Helmikuussa 2006 blombi pois, koska se ei ollut kunnolla paikallaan ja maaliskuussa 2006 vielä leikkaus ja silikoniöljy sisään. Tammikuussa 2007 öljy ja kaihi poistettiin. On ollut leikkauksia ja asentohoitoja ym. ongelmia ja nyt pitäisi olla valmis työelämään, vaikka käytössä on yksi silmä.Hyvä asia on että yleensä näen!

      • likinäköinen

        Nämä leikkaukset tuntuvat olevan mutkikkaita, ainakin itselläni samaan aikaan leikatullakin on ollut vastaavia ongelmia kuin sinulle. Olitko tässä välillä töissä, vai sairaslomalla? Itse olen nyt kahden sairasloma kuukauden jälkeen töissä, kunto ei kylläkään mitenkään hyvä. Mitään raskasta en saa nostella, sitä ei lääkäri osannut sanoa, miten pitkään näin. Hyvinkö toimii näkösi yhdellä silmällä?
        Asentohoito on kyllä vaikeaa kestettävää, sitä ei varmaan kokematta usko.
        Minulla tuntuu nyt kuivuvan silmä melkoisesti, ja punoittaa. Yritän kostutella vähän väliä, välillä auttaa välillä ei.

      • verkkokalvo nyt kiinni
        likinäköinen kirjoitti:

        Olen vielä sairaslomalla. Olin välillä töissä, mutta marraskuussa jäin pois ei enää jaksanut. Silmänpaineen vuoksi oli kova lääkitys päällä ja sekin rassasi aika paljon. Nyt ei onneksi ole mitään lääkkeitä. Minulle taas sanottiin että mitään ei tarvitse varoa, normaalia elämää. No, heti kun pakkaset loppuvat yritän hiihtämistä, tosin hyvin varoen.Nukuin yhdeksän kuukautta kyljelläni, silikoniöljyn takia, se oli uuvuttavaa.

    • 3v. sitten tehty

      Minulla tuli verkkokalvoon reikä, tarkan näön alueelle. Hoidoksi leikkaus, vitrektomia, kaasuineen. Leikkaus onnistui hyvin mutta näkökyky ei enää palannut. Heti kun huomasin nökäkyvyn huonontuneen, otin yhteyttä silmälääkäriin mutta liian myöhään sittenkin. Kaikki aistinsauvasolut olivat jo tuhoutuneet toimintakyvyttömiksi. Näen toisella silmällä vain epätarkan hämärästi. Minulla on lapsesta asti ollut - näkö. Pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle silmäsairauden vuoksi koska stereonäkö ja syvyysnäkö puuttuvat, joita olisin tarvinnut työssäni.
      Tulen hyvin toimeen nyt, ei kipuja, eikä ongelmia. MUTTA jos sama tulee terveeseen silmään, on suuri ongelma. Nyt sen huomaan kuitenkin ihan heti, jos ainoa näkevä silmä alkaa nähda vääristyneitä kuvia.

      • minullakin

        Oliko sinullakin leikkauksen jälkeen asentohoito eli oltava kasvot alaspäin viikon verran, kuten minulle on sanottu että joudun olemaan. Miten se onnistuu? Esim. yöllä, mistä sitä tietää miten nukkuessaan kääntyy. Miten voi laittaa silmätippoja tai syödä. Vai eikö aina tarvitse olla naama alaspäin, jotkut sanoivat nukkuneensa kyljellään. Miten tulitte leikkauksesta kotiin kun pitää olla kummallisessa asennossa.

    • Kyllä se kirkastuu

      Hei, minulla homma alkoi 2000 syksyllä. Yhtenä aamuna heräsin enkä nähnyt toisella silmällä mitään. Ulospäin ei mitään näkyvää, mutta niin iso reikä verkkokalvolla, että vuotanut veri oli vienyt väliaikaisesti näön kokonaan. Reikä paikattiin laserilla ja näkö palasi melko pian. Vuoden päivän paikkailtiin laserilla pieniä reikiä kummastakin silmästä kunnes 2001 tuli ensimmäinen verkkokalvon irtauma. Silmä leikattiin, laitettiin plombi ja rengas painamaan verkkokalvoa. Plombin kanssa oli ongelmia ja vähän muutakin: silmää korjaitiin varmaan neljä kertaa. Sitten vähän aikaa kaikki ok, kunnes tuli uusi irtauma. Nyt laitettiin leikkauksen jälkeen kaasua silmään. Kaasu katosi lähes kokonaan vähän yli kuukaudessa, mutta edelleen näkyy pieniä kaasupalloja kun on pitkällään. Rengastakin on pitänyt korjailla, kun se tarketui johonkin silmän lihakseen ja silmän kääntäminen sattui tosi paljon. Sitten leikattiin kaihi (JES: entinen -11 on vaihtunut -4,5 keinomykiöön) ja sitten vielä irroteltiin laserilla jälkikaihi (yleinen tällaisilla "nuorilla" (46v) kaihipotilailla). MUTTA: kaikesta huolimatta nyt ei ole tarvinnut tehdä silmälle mitään yli vuoteen. Joten kyllä se sinullakin varmaan siitä. Ei kannata turhia murehtia, nykylääketiede hoitaa hommat hienosti.

    • ONKO TULOSSA TOINEN LEIKKAUS?

      Minulta leikattiin verkkokalvon irtauma n. 9 päivää sitten ja nyt vielä näössä sumua,epätarkkuutta, näkökenttä on pienempi ja vinossa....pelkään, että korjausleikkaus on tulossa vaikka lääkäri viimeksi sanoi,että verkko on kiinnittymässä...kuinka hidas prosessi se on? Minulla ei mitään tietoa. Asentohoitoa olen harrastanut koko ajan. Mitään näkyvää muutosta näössä ei ole tapahtunut mihinkään suuntaan näkyvästi.Onko joku joka tietää enemmän asiassa ?

    • ongelmia paranemisessa jne.

      kuukausi sitten leikattiin verkkokalvon irtauma, laitettiin plombi...ja asentohoitoa jne. Tilanne edelleen silmä haristaa (ei muutosta parempaan), syy kuulemma johtuu silmän leikatuista lihaksista ja silmän turvotuksesta...pitäisi asettua? lisäksi näkökettässä esineet pienempiä ,osittain vääristyneitä ja lähitarkuus lähes olematonta. Lisäksi värit tummenpia ja valoisuutta puuttuu, hämäränäkö heikompi jos vertaa terveeseen silmään. Lääkäri sanoi viimeksi , että nestettä vielä kalvon takana joka pitäisi poistua...luonto hoitaa...mutta terkkuunäkö ei tule palautumaan entiselle tasolle koska makula ollut irti? ... Autoa voin ajaa vain pitämällä toista silmää kiinni, väsyn helposti. Kuinka kauan pitää odottaa, että silmä näkyvästi alkaa parantua onko vastaavia kokemuksia jollakin....kertokaa...

      • Likinäköinen

        Olen ollut verkkokalvon kiinnitysleikkauksessa suurin piirtein samaan aikaan kanssasi eli 14.4. Ensimmäinen leikkaus oli vaivaton (plombi jäädytys) ja näkö korjaantui n. kahden viikon sisällä normaaliksi. Ainoa vika oli se, ettei verkkokalvoa saatu kiinnitettyä. Toinen leikkaus huhti-toukokuun vaihteessa: lasiainen pois, Fluoron tilalle laserointi ja vielä uusintalaserointi 2 vk kuluttua, kun verkkokalvo oli painunut kiinni pohjaansa. Fluoron vaihdettin johonkin fysiologisempaan nesteeseen kaksi viikkoa sitten. Kiinnitetty kohta verkkokalvosta on pysynyt hyvin kiinni, mutta ongelmana tällä kertaa se, että verkkokalvo irtosi kiinityskohdan vierestä, isommalta alueelta ja lähempää tarkan näön pistettä. Lasiaiseen ehti myös tulla jonkinlaisia samentuia keinoaineen vuoksi eli mahdollinen kaihileikkaus edessä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä odotellaan poistuisiko neste verkkokalvon alta luonnostaan eli kontrolli heinäkuun välissä.
        Minun pitäisi osata nyt sitten tarkkailla sumealla silmälläni pysyykö näkökenttänä samanlaisen vai kapeneeko se vielä lisää; sanoisin, että on melko lailla ahdistavaa. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen ja toivoa parasta, vaikka välillä meinaa usko paranemiseen loppua. Tsemppiä. Toivotaan parasta.

      • Aniraak1

        17.5.2009. Vuosia sitten kirjoitettuun, vähän minun kokemuksia. Nyt kontrolli 21.10.2013, ei vielä tietoa milloin näkee. Tai kuinka edes öljyn poiston jälkeen. Nyt kuitenkin vielä vääristymiä. Lähinnä otin tuon vuosia sitten olleen kirjoituksen esille, mainittiinhan siinä autolla ajamisen yhdellä silmällä. Kuinkahan se yleensä kielletään? Minä kysyin sitä ja tuli suullinen kielto. Eikä vielä kumminkaan kolmannenkaan leikkauksen jälkeen auton rattiin. Tai itse päättelen näin. Kuinkahan oheinen henkilö on sitten ajanut autoa? Minullakin voisi mennä toinen silmä kiinni. Linja-autossa katselin valkoista penkereen viiva, suoralta näytti. Kuitenkin vasemmalle kaartuessa näytti osaksi kaksi viivaa, jotka sitten yhtyivät.. Tuntuisi, että pystyisin ajamaan, mutta liikenteen takia ei uskalla. Kuinka pian olette lähteneet ajamaan autoa?

    • La su

      Kohtalontovereita taitaa olla jonkinverran, niistä yksi olen minä.
      Itselleni tehtiin silmäleikkaus verkkokalvon irtautuman vuoksi 11/2009 Seinäjoella
      operaatio onnistui todella hyvin, ja tilanne silmässä on hyvä. Sairaslomalla olin yhden kuukauden.
      Asentohoitokin tuli koettua, enkä voi sanoa, että se mitenkään mukavaa on, mutta hoito-ohjeita
      kannattaa todella noudattaa tarkasti, ei niitä huvikseen määrätä.
      Vielä haluan mainita kuinka onnekas olin, kun operaatio suoritettiin Seinäjoella, leikkaus salissa oli
      ihana "joukko" osaavia naisia, myös kirurgi oli alansa huippua edustava nainen.
      Myös osastolla olevat hoitajat tekivät kaikkensa, että näköni säilyy.
      Kontrolli käyntejä oli muutamia, ja nekin hoitui todella hienosti... Kiitos heille kaikille näköni pelastamisesta.
      Lisäksi korostan vielä kaikille leikkauksessa olleille, tai sinne meneville itsehoidon tärkeydestä, tehkää
      kaikki määrätyt asiat tarkasti, eikä sinnepäin ! kaikella on tarkoituksensa, varsinkin asentohoidolla !

      • Paljon kysyttävää

        Minulla todettiin eilen makulareikä (ainakin sellaiseksi sen ymmärsin) olen HUS.n leikkausjonossa. Tarkoitus on että lasiainen poistetaan ja laitetaan kaasutyyny, minkä päälle tulee tämä asentohoito.
        Lääkäri sanoi, että ei odottaisi leikkausta kuukautta pitempään, jos olisi oma silmä.

        HUS:n jono kai on 2 -3 kuukautta. Kun kuulen paikkani, päätän sitten, menenkö yksityiselle.
        Kun luin teidän kertomuksia, tuli tunne, että teen nyt töitä vauhdilla, jos leikkaus viekin näön. Harmittaisi, jos kiirehtisi leikkaukseen, jonka lopputulos olisi saman - näön menetys - kuin kuukautta paria myöhemminkin tehty leikkaus.

        Pari kysymystä teille kanssakärsijät
        Lääkäri ei sanonut mitään, pitääkö varoa kaikkea nostamista, saako käydä jumpassa jne leikkausta odotellessa. Onko kellän tietoa

        Olen yrittäjä ja teen pääasiassa päätteellä töitä. Miten pitkään teillä on sairasiloma kestänyt. Toinen silmäni on aika hyvässä kunnossa, vaikka kauhistuttaakin, jos näkö menee toisesta.

        Tämä asentohoito, tullaanko leikkauksen jälkeen suoraan kotiin, vai ollaanko sairaalassa asentohoidon ajan.

      • Leikattu
        Paljon kysyttävää kirjoitti:

        Minulle tehtiin leikkaukset 2006 ja ennen leikkauksia lääkäri kielsi kaiken nostelun. Tosin en tajunnut tilanteen vakavuutta alkuun, koska kävin yksityisellä tarkastuksessa ja hän sanoi, että laittaa minulle Tyksiin ajanvarauksen. Vasta kun menin Tyksiin sain kuulla, että silmäni leikataan samana päivänä.

        Eli leikkausta odotellessa kävin mm. bodypumpissa ja elin normaalisti, mutta eipä se kai tilanteeseen vaikuttanut tuona kk:n aikana, jolloin leikkausta odotin. Mutta se ei siis ole sallittua, joten ole sinä fiksumpi :)

      • nNäkö säilyiull
        Paljon kysyttävää kirjoitti:

        Minulla todettiin eilen makulareikä (ainakin sellaiseksi sen ymmärsin) olen HUS.n leikkausjonossa. Tarkoitus on että lasiainen poistetaan ja laitetaan kaasutyyny, minkä päälle tulee tämä asentohoito.
        Lääkäri sanoi, että ei odottaisi leikkausta kuukautta pitempään, jos olisi oma silmä.

        HUS:n jono kai on 2 -3 kuukautta. Kun kuulen paikkani, päätän sitten, menenkö yksityiselle.
        Kun luin teidän kertomuksia, tuli tunne, että teen nyt töitä vauhdilla, jos leikkaus viekin näön. Harmittaisi, jos kiirehtisi leikkaukseen, jonka lopputulos olisi saman - näön menetys - kuin kuukautta paria myöhemminkin tehty leikkaus.

        Pari kysymystä teille kanssakärsijät
        Lääkäri ei sanonut mitään, pitääkö varoa kaikkea nostamista, saako käydä jumpassa jne leikkausta odotellessa. Onko kellän tietoa

        Olen yrittäjä ja teen pääasiassa päätteellä töitä. Miten pitkään teillä on sairasiloma kestänyt. Toinen silmäni on aika hyvässä kunnossa, vaikka kauhistuttaakin, jos näkö menee toisesta.

        Tämä asentohoito, tullaanko leikkauksen jälkeen suoraan kotiin, vai ollaanko sairaalassa asentohoidon ajan.

        Hei!
        Verkkokalvon irtauman leikkaus tehtiin 2.11.10 ja olen vielä sairauslomalla. Ensi viikolla tarkoitus yrittää töihin näyttöpäätelasian avulla. Työssä joudun käyttämään paljon tietokonetta ja tarkka näkö ei ole palautunut leikkauksen jälkeen. Näkö heikkeni 50 % toiseen silmään verrattuna eikä normaaleilla laseilllani voi asiaa korjata. Verkokalvon irtauma ei ollut ehtinyt näkevälle alueelle mutta silti näkö heikkeni näin paljon. Syynä verkkokalvon irtaumaan oli kaksi vuotta sitten tapahtunut lasiaisen irtauma, joka teki verkkokalvoon reikiä, niitä laseroitiin, mutta pari oli piilossa ja näistä lasiaisneste pääsi verkkokalvon alle.
        Asentohoitona oli vasen kylki ja pystyasento kaksi viikkoa. Kotiin pääsin seuraavana päivänä leikkauksesta.
        Hikijumppa oli kielletty sairausloman ajan. Kaasu oli silmässä viisi viikkoa, kaksi ensimmäistä viikkoa näkö kokonaan poissa, vähitellen alkoi yläreunasta näkyvyys palata. Plen kuitenkin kiitollinen että tämänkin näkökyky säilyi, pystyy lukemaan ja katsomaan TV:tä.null

      • lasiaisirtauma
        nNäkö säilyiull kirjoitti:

        Jos lasiainen oli irronnut jo kaksi vuotta sitten, niin oliko sinulla tässä välissä mitään oireita ?
        Mistä sitten huomattiin, että verkkokalvo oli irtoamassa?

    • Prinsessa Tähtisilmä

      Minulle tuli reilu vuosi sitten tuli verkkokalvon irtauma, joka laseroitiin, lasiainen poistettiin ja laitettiin tilalle silikoniöljy. Vuoden ajan olin enemmän tai vähemmän yksisilmäinen: sankalasit päässä näin leikatulla silmällä pelkkää sumua, oikean vahvuisilla piilareilla näin joten kuten. Tarkka näkö ei kuitenkaan pelittänyt, esim. lukeminen ei leikatulla silmällä onnistunut.

      Tällä viikolla olin suunnitellussa silikoniöljyn poistossa. Myöntää täytyy, että olin toiveikkaampi lopputuloksen suhteen. Toivoin, että vääristymät ja epätarkkuudet poistuisivat öljyn myötä ja silmästä tulisi lähes entisenlainen. Eipä tullutkaan, vaan tuollaiseksi apusilmäksi se näköjään jää. :( Edelleen viivat vääristyvät, on sameita kohtia ja esim. lukiessa näyttää siltä, kuin tekstiä olisi vääristetty kuvankäsittelyllä keskeltä pienemmäksi eikä siitä saa selvää. Lisäksi näkökentässä killuu mustareunainen rengas, joka on kuulemma ilmakupla. Leikkauksesta on vasta muutama päivä, joten ehkä jotain voi vielä parantua... vaikka toiveajattelua tämä lienee, sillä lääkäri sanoi ainakin vääristymien jäävän paikoilleen.

      Lisäksi vielä kuulin, että näköhermojeni päissä on glaukoomaan viittaavia muutoksia. Edessä on siis näkökenttätutkimus ja mahdollisen diagnoosin tullessa hoidot kyseiseen tautiin. Eihän tuo vielä varmaa ole, voi kuulemma olla normaalejakin tuollaiset muutokset... Mutta kyllä tässä sulattelemista on. Ikää on vasta 35 , enkä ollut ajatellut viettää loppuelämääni yksisilmäisenä/näkövammaisena. Toinen silmähän minulla on vielä kunnossa, mutta mieleen tulee kauhukuvia senkin vioittumisesta.

      Mutta niin kai se on, että jokainen meistä alkaa rapistua jostain päin. Minun rapistumiseni sitten alkoi tästä, muuten kun olen saanut olla terve. Pahoittelen negatiivista viestiä, mutta en tällä hetkellä osaa olla asian suhteen järin positiivinen.

    • Hei kaikille !

      Itselläni todettiin makulanreikä pääsiäisen aikoihin ja 16.6. oli operaatio Päijät-Hämeen keskussairaalan silmäklinikalla. Pelkäsin ihan sikana kyseistä operaatiota, ja ihan turhaan! Silmä leikattiin ja asennettiin kaasukupla, samalla tehtiin kaihileikkaus, eli uusi mykiö samentuneen tilalle. 10 päivän asentohoito tuntuu hurjalta ajatukselta, mutta itselläni on nyt 10:s päivä menossa eikä ole ollut ongelmia sen toteutuksessa kun käyttää mielikuvitusta ja suhtautuu rauhallisesti asiaan. Täytyyhän pää nostaa tippojen laittoa varten ja samoin kontrollikäynnin aikana.

      Asun Lappeenrannassa ja menin Lahteen taksilla ja samoin seuraavana päivänä kotiin. Sairaala kirjoitti taksille todistuksen jolla se voi hakea Kelalta korvauksen kyydistä. Itselle jäi vain omavastuu n.10e.

      Sanoisin vain kaikille leikkausta odottaville tai suunnitteleville että ei tarvitse pelätä operaatiota. Toipuminen vie varmasti aikaa mutta sen voi ottaa lomana ja itsensätutkiskelun aikana.

      Kipuja ei ollut leikkauksessa eikä sen jälkeenkään. pari särkylääkettä olen ottanut joskus kun niska meinaa oikkuilla.

      Jos kiitokset menisivät tässä perille, lähettäisin ne P-H ks silmäklinikalle. Aivan ihania ja asiansa osaavia ihmisiä!!!

      Tsemppiä kaikille jotka odottavat näkönsä korjausta ! :)

    • Paikattu

      Karjalaistyttö: kerrottiinko, miksi tuo makulareikä oli tullut? Entä tiesitkö kaihista? Itseltäni on muutama vuosi sitten laseroitu pieni verkkokalvon repeämä, ja siitä jäi paljon jälkioireita, vaikka pienempi operaatio.

      • Moicca!

        Ei kerrottu mistä makulanreikä oli tullut. Todennäköisesti ikärappeuma. Minulla on aina ollut tosi huono näkö kyseisessä silmässä. Eli olen likinäköinen, en nähnyt hyvin kauas. Kaihista sain tietää vasta leikkauspäivänä. Tulipahan hoidettua kaksi asiaa kerralla kuntoon. Silmään asennettu mykiö tekee sen että en tiedä tarviinko silmälaseja enää tämän jälkeen. Nyt on kaasua vielä niin paljon silmässä jäljellä että en näe kun noin kolmasosalla silmän yläreunasta. Näkyy tosi hyvin ja kirkkaasti. Ääriviivat selvät ym.

        Olen kyllä tyytyväinen jo tähän mitä nyt on!

        Nyt kun kaasua vielä on, en uskalla lähteä yksin kävelylle ulos, koska vippaa päästä kun leikattu silmä on kuin vedellä täytetty ja "hölskyy" inhottavasti kun päätä liikuttaa.

        Mutta kyllä tämä tästä paremmaksi muuttuu päivä päivältä!

        Näön asettuminen vakioksi tapahtuu n.puolen vuoden sisällä. mutta kaasu poistuu n.kuukaudessa.

        Tämä tässä tällä kertaa!

    • Hei!

      Nyt on kuukausi mennyt makulanreikä korjauksesta. Kaasu on poistunut kokonaan ja perjantaina kävin jo tilaamassa uudet silmälasit, koska kaihileikkauksen ansiosta silmän näkö parani niin paljon, että vanhoilla laseilla en näe sillä silmällä oikeastaan mitään. Ilman laseja sensijaan voin lukea melko pientäkin tekstiä.

      Tosin esim. tämänkokoisen tekstin sanojen keskeltä edelleenkin kirjaimet näkyvät vääristyneinä, mutta pystyn kuitenkin hahmottamaan sanat. En tiedä korjaantuuko se yhtään ajanmyötä vai jääkö sellaiseksi. Optikon mielestä ei ainakaan korjausleikkausta kannata harkita, voi mennä huonompaan suuntaan.

      Pärjään kyllä näinkin, kunhan vain toinen silmä pysyisi terveenä. Lääkärin mukaan on 25% mahdollisuus, että myös toinen silmä sairastuu. Jos niin kävisi, olisi suuria ongelmia tiedossa. Mutta toivotaan ettei niin käy.

      Hankalaa kun ei tiedä pystyisikö siihen miten itse vaikuttamaan, ettei niin tapahtuisi. Vaikuttaako asiaan esim . stressi, painavien tavaroitten nostelu, kiire ym. Jos joku tietäisi asiasta enemmän , voisiko kertoa?

      Nyt olen kuitenkin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja odotan innolla uusia silmälaseja ( 2-3 viikkoa) :)

    • Prinsessa Tähtisilmä

      Onko kenelläkään verkkokalvon irtauman kokeneella esiintynyt maculan turvotusta leikkausten jälkeen?

      Minulla lääkäri sanoi tällaista olevan. Ensimmäisestä leikkauksesta on 1,5 vuotta, toisesta (silikoniöljyn poisto) 4 kk. Keskeinen näköni on huonontunut jonkin verran muutamassa kuukaudessa, nyt visus 0,3. Lääkäri sanoi, että maculani on turvonnut ja jotenkin rappeutuu (?). Olen yrittänyt etsiä tietoa maculan rappeumasta, mutta joka paikassa tulee vastaan vain ikärappeuma. Siitä ei minulla ole kyse, vaan kuulemma leikkauksen jälkitilasta.

      Seuraavaksi on vuorossa OCT-kuvaus, mutta olen hermona näiden avointen kysymysten kanssa. Vastaanotolla ei koskaan tajua kysyä kaikkea, etenkin jos tulee uutta tietoa ja uusia termejä. Jälkikäteen sitten googlettelee ja huolestuu entistä enemmän.

      • Näkyy aika hyvin

        Silikoniöljy ilmeisesti tuhoaa aistinsoluja, sen takia se yleesä poistetaankin viimeistään vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen alle voi myös kertyä nestettä, joka tehokkaasti heikentää näköä. Ja lisäksi verkkokalvon irtauman ja/tai leikkuksen jälkitautina makulaan voi kasvaa arpikudosta (macular pucker), joka voidaan poistaa uudella leikkauksella.
        Minulla ei ole ollut silikonia, mutta muuten sain näistä oireista parin kuukauden aikana (OCT-kuvatkin otettiin) neljä erilaista diagnoosia. Aina piti googlettaa uudestaan. Lopuksi silmästä poistettiin arpikudos eli macular pucker ja näkö palutui alle 0,1 tasolta 0,7 tasolle.
        Ei voi muuta kuin toivottaa sinulle jaksamista. Jos kyse on silikonin aiheuttamista vaurioista, niin luulisi niiden loppuvan kun silikoni on poistettu.

      • ykssilmäinen
        Näkyy aika hyvin kirjoitti:

        Silikoni on tosi haitallista silmälle, jos sitä ei poisteta. Omalla kohdalla kävi näin, että silikonia ei poistettu, koska lääkäri epäili verkkokalvon irtoavan uudestaan. Silmässä oli heikko näkö sitten jonkin aikaa (n. pari vuotta), mutta vähitellen silmä sokeutui täysin. Leikkaus oli v. - 97.
        Nyt olen miettinyt, eikö lääketiede ole vieläkään keksinyt muuta konstia tuon haitallisen silikonin tilalle? Pelottaa, jos toisellekin silmälle käy samoin, silloin on täysi sokeus edessä:(

      • Aniraak 1
        Näkyy aika hyvin kirjoitti:

        Silikoniöljy ilmeisesti tuhoaa aistinsoluja, sen takia se yleesä poistetaankin viimeistään vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen alle voi myös kertyä nestettä, joka tehokkaasti heikentää näköä. Ja lisäksi verkkokalvon irtauman ja/tai leikkuksen jälkitautina makulaan voi kasvaa arpikudosta (macular pucker), joka voidaan poistaa uudella leikkauksella.
        Minulla ei ole ollut silikonia, mutta muuten sain näistä oireista parin kuukauden aikana (OCT-kuvatkin otettiin) neljä erilaista diagnoosia. Aina piti googlettaa uudestaan. Lopuksi silmästä poistettiin arpikudos eli macular pucker ja näkö palutui alle 0,1 tasolta 0,7 tasolle.
        Ei voi muuta kuin toivottaa sinulle jaksamista. Jos kyse on silikonin aiheuttamista vaurioista, niin luulisi niiden loppuvan kun silikoni on poistettu.

        "NÄKYY AIKA HYVIN" Ihan tässä opettelen kirjoittamaan, en edes arvannut tulevan näkyviin kirjoitukseni. Kuinkahan minulle käy, kun on laitettu silikoniökjy. Pidettävä vähintään kolme kk. Minulla verkkokalvon irtautuma,tai repeämä. Kävin ensin vaan TK-lääkärillä kesäkuun alussa, kun näkökenttään tuli "kärpäsiä".Eipä tiennyt mitään. Olsi laittanut edes lähetteen johonkin. Sitten vaan jätin asian, kunnes silmälasit rikkoutuivat, vanhoja sovitellessani huomasin tumman kohdan. Silmälääkärille tilasin aikaa, sain 12.9.2013. Sitten olinkin jo kahdesti ollut silmäleikkauksessa ja sain perua ajan. Ottivat sentään sairaalaan heti, kun kuvailin näköäni. Nyt kolmannen leikkauksen jälkeen ei vielä näe. Tuli kolmeviikkoa siitä. Jos olisi toivoa, että vielä näkee. Näitä kirjoituksia ei ole tullut ihan lähivuotena. jos katson paremmin myöhemmin.

      • Anonyymi
        Näkyy aika hyvin kirjoitti:

        Silikoniöljy ilmeisesti tuhoaa aistinsoluja, sen takia se yleesä poistetaankin viimeistään vuoden kuluttua. Tarkan näön alueen alle voi myös kertyä nestettä, joka tehokkaasti heikentää näköä. Ja lisäksi verkkokalvon irtauman ja/tai leikkuksen jälkitautina makulaan voi kasvaa arpikudosta (macular pucker), joka voidaan poistaa uudella leikkauksella.
        Minulla ei ole ollut silikonia, mutta muuten sain näistä oireista parin kuukauden aikana (OCT-kuvatkin otettiin) neljä erilaista diagnoosia. Aina piti googlettaa uudestaan. Lopuksi silmästä poistettiin arpikudos eli macular pucker ja näkö palutui alle 0,1 tasolta 0,7 tasolle.
        Ei voi muuta kuin toivottaa sinulle jaksamista. Jos kyse on silikonin aiheuttamista vaurioista, niin luulisi niiden loppuvan kun silikoni on poistettu.

        Miten poistettiin arpikudos?

    • Sädetikku

      Ikäviä kokemuksia, voimia kaikille! Mielenkiinnosta kysyisin, että minkä ikäisiä olette? Minkä vahvuiset lasinne on, ja miten verkkokalvo-ongelmanne tulivat esille? Itse olen myös käynyt läpi useampia verkkokalvolaserointeja, ja nyt jännityksellä odotan että mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      • Prinsessa Tähtisilmä

        Sädetikku, minä olen alle nelikymppinen. Ennen irtaumaa lasit noin -4.

    • Prinsessa Tähtisilmä

      Pitäisikö silikoniöljyn haittavaikutusten sitten päättyä, kun öljy poistetaan? Minulla oli heti öljyn poiston jälkeen visus stenooppisella reiällä 0,9. Nyt 4 kk myöhemmin siis 0,3. Periaatteessa näen silmällä kohtuullisesti, laitaosilla melko hyvinkin. Mutta siis keskeisen näön alue temppuilee. Siinä kuva on vääristynyt (johtuu kuulemma irtauman arvesta) ja paikoitellen kummallisen sumea.

    • Prinsessa Tähtisilmä

      Ohoh. Huomasin tänään tuttavan laseja lainatessani, että minähän näen leikatulla silmälläni plus-laseilla lähelle. Ilman laseja tai miinuslaseilla en näe pientä tekstiä (isompia otsikoita vain), mutta 4 vahvuisilla näin lukea aikakauslehteä. Lehti oli kyllä 10 cm:n päässä naamastani, mutta silti. Kauas sen sijaan näen pluslaseilla pelkkää suttua. Kauas visus on huono, eikä siihen ilmeisesti auta minkäänlainen linssi.

      Jotain positiivista siis (?)

    • ainoanneli

      todella mielenkiintoista lukea monista viesteistä verkkokalvon irtautumisista. Lyhyesti tarinani: 41 vuotta sitten irtosi oikesta silmästä verkkokalvo ja 40 vuotta sitten vasemmasta.Osasin pelätä, koska olin likinäköinen - 11,5 oikea silmä. Laser oli jo keksitty, mutta ei ollut kuin kolme Suomessa. Näköni saatiin korjattua. Mutta nyt huomasin 29.9.2012 varjoa oikeassa silmässä ja minut kiidätettiin Hus:iin, jossa Mikkelinpäivänä tehtiin leikkaus ja kaasua silmään ja viikon asentohoito. Verkkokalvossa on reikä edelleen, kerran sitä laseroitiin ja nyt melkein joka viikko käyn silmäpolilla tutkittavana. Silloin 1971 olin alle 40 vuotias, ja pelkäsin sokeutuvani. Nyt on seuraavaks´ kahdeksankymppiä mittarissa, niin toivottavasti näkö loppuelämän säilyy. Tsemmpiä kaikille kirjoittajille

      • aniraak1

        Minä tässä yritän yhden silmän kanssa kirjoittaa. Suurennuslasia tosinpitää käyttää lukiessa. 19.7.2013 ensimmäinen, 8.8.13 toinen ja 17.9.13 viimeinen. Olisikin ollut hyvä, että olisin osannut / pystynyt lukemaan näitä teidän kommenteja. Olisikin ollut vaikka puhelimessa saada tietoa leikkauksista.Sitä jotenkin ajatteli olevansa ainoa, jonka leikkaus ei kerralla onnistu.Nyt tämän viimeisen leikkauksen jälkeen vasta yksi kontrollikäynti.Loppukuusta seuraava. Nyt vähän ajattelen olisiko pitänyt pisempään katsoa siihen kolmanteen leikkauseen menoa. puhelimessa kerroin näkökentän vääristyneen, laittoivat tutkimuksen jälkeen heti KYSiin. Kaksi kertaa kaasu, viimeksi öljy. Nukutus, paikallispuudutus, viimeksi taas nukutuksessa. Aikoihin ei kai pysty uusia laseja. Kylkiasentoja noudatin yli kaksi viikkoa.

      • eric3
        aniraak1 kirjoitti:

        Sama tilanne täälläkin. Minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia 67 vuoteen noissa silmissä, joten en edes osannut epäilläkkään tuon vasemman silmäni verkkokalvon irtoamisen oireita, kunnes puolisilmää oli pimeänä. Onneksi oli viimein tajua soitella tuonne Pohjoiskarjalan Keskussairaalan päivystykseen, josta seuraavana päivänä passitettiin Kysiin ja leikkaukseen, jossa saivat melkein kokonaan irronneen verkkokalvon parsittua paikoilleen ja kaasua, sekä asentohoitoa jatkoksi. Nyt on mennyt kolmisen kuukautta toipumiseen, mutta näkökenttä on samentunut päivä päivältä. Kuulemma se kaasu on provosoinut tuota mykiötä, että tulee pikavauhtia ns, harmaakaihi ja senleikkauksen jälkeen pitäisi kirkastua? Onneksi vielä toinen silmä on kondiksessa.

    • 9+9

      Näetkö leikatulla silmälläsi mitään vai näetkö vaan huonosti?
      Öljy vääristää näkökenttää aika pahasti. Eikä se siitä korjaannu ennen kuin silikoni otetaan kokonaan pois.

      • aniraak1

        9 9 Käyn silloin tällöin katsomassa tätä sivustoa. Eipä ole uusia kirjoituksia tullut. Nyt tähän vähän vastausta. Näen kyllä leikatulla silmällä, mutta vääristyy aika pahasti. TV:tä katsoessa vallankin vaakasuorat aaltoilee. Tai se vääristymä alkoi jotoisen leikkauksen loppupuolella. Nyt kontrolli 10.12.13. Kolme kk. pidettävä se öljy. saa nyt "nähdä" otetaanko se pois. Joulukortteja kirjoittaessani ehkä rasittu, kun pidin leikattua silmää kiinni. Olisi ollut vaikea suurennuslasin avulla kirjoittaa, Jos vaikka pahemmaksi menee. Odotan uusia kirjoituksia. HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA!

    • Aniraak1

      HYVÄ! Nyt on minullakin vähän "keskustelua", vuonn 2013. Tämä toisiltansa kysely on heti parempi, kuin lääkärin laitteilla katsoma. Harmitti KYKsissä, kun ehti vaihtua toinen lääkäri aamulla tutkimuksee, ei puhunut mitään. Toiselle naiselle oöi hyvin selostanut mitä oli tehty. Nyt voin kertoa mitä kolmannen leikkauksen jälkeen näen. Heti leik. edeltävänä aamuna sanoin (lapun poistettua), että MINÄ NÄENKIN, heti perään kuitenkin VÄÄRISTYMIÄ. Tavallaan ei alkanut aivan alusta. "Kuva" ei kuitenkaan ollut niin kirkas, kuin toisen leikkauksen jälkeen, joka kuitenkin vääristyi lopussa. Noita "pyörteitä" on kuitenkin samanlailla yläkulmas- sa. Soittaessani KYK ja kysyessäni niistä, sain vaan vastaukseksi "Vaikea sanoa näin puhelimessa" En sitten tiedä onko normaalia. Edel.leik. "HYRRÄ" pyöri alakulmassa. Kontrolli huomenna.

      • Aniraak1

        Tulihan niitä painovirheitä, kun en heti lauseen perään tarkastanut suurennuslasilla. Tässä kyllä muuten tulee toimeen, muttta lukeminen huonoa.Suljetteva vielä oikea, sairassilmä yrittessä katsoa. Televisioruudusta näkee hyvin tuon vääristymän. Eikä siinä näkö niin tarkka, kuin toisen leik. puoliväli. Silloin KAUHISTUIN peilistä itseäni. Oli "tuore" silmä. Aina muutoin vahvat silmälasit päässä. 2.9.13 Kontrollissa sanoinkin lääkärille kuinka kamalan nåköinen olin vessan peilistä katsoessani, totesi vaan, "etten ollut ensimmäinen, enkä varmaan viimeinen joka niin sanoo". Nyt ei ole enää niin tarkka näkö tuossa. Jotakin "hyvää". Kuinkahan pakkasella silmä tarkenee. Oli vähän outo tunne. Saa nyt nähdä kuinka huomenna menee. Kaksi kertaa JKL kontrollista suoraan Kuopioon, kerran ehdin käymään kotonakin.

      • Aniraak1
        Aniraak1 kirjoitti:

        Olisipa ollut mukava, että joku muukin olisi kirjoittanut tälle sivulle. Minulla sitten öljynpoisto 18.2.2014. Aika vaikeaa ollut, kun edelleenkään ei pysty lukemaan. Silmää pidettävä kiinni, tai suurennuslsia käytettävä. Ei ehkä tuo vääristymä parane

      • sirpali

        Voimia sulle. Minulla oli tuo verkkokalvon irtauma toistakymmentä vuotta sitten. Leikkaus tuli liian myöhään eikä saatu pysymään verkkokalvoa paikallaan, että nyt se on täysin sokea silmä. Toisessa silmässä ollut heikompi näkö syntymästä asti, mutta sillä tässä mennään. Yhden silmänkin kanssa oppii elämään. Oliko sinulla paljon miinusta vai mistä irtauma johtui?
        Nyt talvella kylmä ottaa aika pahoin tuohon leikattuun silmään ja alkaa vetistää. Myös painetta tuli silmään leikkuksen jälkeen.

      • Aniraak1
        sirpali kirjoitti:

        KIITOS SINULLE SIRPALI. Ehkä olet lukenutkin noita aijemmin kirjoittamiani sepustuksia? Niistä ehkä saat tietoa tapauksestani. Kyllä minulla on paremmin plussaa, ainakin vahvat moniteholasit. Vielä keväällä hommasin uudet, ehkä oli vanhoissa kapea lukuosa. Nyt on vähän isommat. Nyt tiistaina on soittoaika hoitajalle. Aikaisemmin piti vastata moniin kysymyksiin, vaikka on vaan öljynpoisto.Tai niihin kolmeen leikkaukseen ei ehditty paljoa kyselemään. Nyt on hyvä, että otettava mukaan lasien vahvuudet. Toivon tietysti, että näkövääristymät paranee, tai pelkään pahinta, että menee huonommaksi. Lukiessani käytän suurennuslasia ja tässä näppäillessäni pitää sulkea tuo toinen silmä. Öljynpoisto on 18pv. toivottavasti jossain vaiheessa näen paremmin. Kuukausi ainakin taas menee, joko vasemmalla, tai oikealla kyljellä.Aniraak

        Odotin niin näkeväni täällä uusia kirjoituksia, ikävä vaan tässä yksikseni sepustan. Nyt on öljyt poistettu. Yllätys oli, kun näinkin paremmin leikatulla silmällä ilman vahvaa pluslinssiä. Kokeilin vanhoista laseista irroittaa linssin, jopa optikolla pyysin irroittamaan nykyisistä. Pyysin kyllä laittamaan takaissin. 1.4. kuitenkin vaihdettiin "ikkunalasi".Totuttelua siihen. Nyt vielä JKL kontrollikäynti. Tilasin jo silmälääkärille aikaa, jos saisi vähän vahvuutta linssiin. Mitä sairaalan silmälääkäri sitten sanoo. Suullinen ajokielto peruttiin suullisesti, vaikka näkyy se kumoaminen paperissakin. Odotan nyt kuitenkin näitä loppukuun tutkimuksia. On tässä ollut kaikenlaista 19.7.13. lähtien. Öljynpoisto oli muuten "mielenkiintoista", kun paikallispuudutuksessa tehtiin.

    • Moro Pirkanmaalta! Mielenkiintoisia kohtaloita...Lyhyesti omastani: Olen 55-vuotias mies, oik. silmän kaihileikkaus keväällä 2013. Iloni loistavasta näkökyvystä vaihtui kauhunsekaiseen ihmetykseen nyt helmikuussa, kun leikattuun silmään ilmestyi tasalaitainen varjo, joka kahdessa päivässä peitti näkökentän kuin joku kuunpimennys tai ikäänkuin katselisi samean veden läpi. No, kolmantena päivänä silmän leikanneen lääkärin pakeille, joka totesi retinan irronneen käytännössä kokonaan, siis 2 päivässä. Samalla tietysti makula lähti liikenteeseen, mikä oli se huono uutinen. Lähete kourassa TAYS:in uuteen ja hienoon Silmäkeskukseen, mutta sen päivän leikkuriajat olivat jo menneet, joten seur. aamuna makasin puudutettuna pöydällä, ja kiinnitysleikkaus oli ohitse 45 minuutissa. Koska makulaa ei saatu enää kohdilleen, lopputulos oli odotettu eli kehno, mitä tulee tarkan näön palautumiseen; se ei palaa. Muuten retinaa laseroitiin ja C3F8- kaasua pumpattiin silmään, se haihtui sopivasti kahdessa kuukaudessa kontrolliin mennessä. Raskain vaihe 4 viikon saikun aikana oli asentohoito ekat 2 vk; onneksi sain katsella edes alaviistoon, ei tarvinnut maata vatsallaan. Nukkuminenkin sujui tyydyttävästi, kun muutenkin nukun kyljelläni. Apusilmäni pysyy siis sellaisena loppuelämän, pahoja vääristymiä, katseen tarkka kohdistus ei onnistu jne. -Syitä retinan ablaatioon kohdallani on lääkärin mukaan useitakin mahdollisia, suurimpana tehty kaihileikkaus, lisäksi verkkokalvoni reunat ovat, ehkä, synnynnäisesti hauraat, mikä edesauttaa irtautumista. -Mutta näillä nyt mennään, onneksi vasen silmä pelittää vielä alkavasta kaihista huolimatta kohtuullisesti, mutta senkin kanssa ongelmia siis on ajan mittaan odotettavissa. Kohtalotovereille kaikesta huolimatta aurinkoista kesää!

      • Aniraak1

        Mukava, että tälläkin sivulla uusia kirjoituksia. Tai sehän tässä vaikeaa, kun on vieläkin puolisilmäinen lukiessa. Ehkä oletkin lukenut noita minun sepustukiani. Nyt vaikka ensin viimeiset kuulumiset. Eilen laitoin lukulasit tilaukseen. Lukeminenhan on vallan vaikeaa, vaikka tuo vasen silmä pitäisi olla jotenkin kunnossa. Ei yksin auta. 8.10.2013. lähtien on noita minun "sairauskertomuksia", jos vaikka kiinnostaa. Tai johonkin väliinkin laitoin, kun oli tuo autolla ajo mielessä. Nyt olen saanut katsastettua auton 27.5.14. Vakuutukset olisi pitänyt heti 19.7.13 katkaista. Älysin vasta , kun laitettiin öljynpoistoleikkausjonoon. Minimissään pidettävä kolme kk. Ensimmäisen verkkokalvoleikkauksen jälkeen tuli suullinen ajokielto. Se peruutettiin kyllä jo 29.3.2014. On tuossa ollut kaikenlaista, etten ole rohjennut autonrattiin, kun nyt vasta, kun vein autoa katsastukseen, muutoin olisi ollut jo helmikuussa. Siis pidin sitä "ikkunalasiakin" kuukauden verran. Uutta silmälääkärin määräämää linssiä odotin lähes saman. Ajattelin sitten vasta autoilemaan. Kyllä petyin, ei ollut oikein hyvä, vääristelee vielä jonkin verran. Mutta tiedän itse miten, paha olisikin joku muu näillä silmillä. Minullakin kaikenlaista niiden kolmen leikkauksen jälkeen. Itse öljynposto oli mielenkiintoinen, kun tehtiin paikallispuudutuksessa, kuten # leikkaus oli. Silloin en tainnut vaan nähdä oikein mitään. ÖP.leikkauksessa näkyi kuinka niitä "riekaleita" jollain pinseteillä poistettiin. Oliko Sinulla ihan normaali kaihin poista silloin keväällä -13? Joten sen seurauksenako tämä keväinen juttu? Minulla on myös leikkauksen yhteydessä leikattu kaihi. Tai noita papereita selannut, vaikkei niin ymmärrä. Ehkä tuossa vasemmassakin on, hoitaja jotain mainitsi, että voi leikata tasaparisemmaksi oikean kanssa. Raukka kyselin heti autolla ajosta. En silloin edes tiennyt että on vallan eripariset nyt. Auttaahan tuo aikalailla, jos ei tarvitse suurennuslasia käyttää, pääsee paremmin lukemaan näitä sivustoja. Ihan mukavasti tullut uusia kirjoituksia "Verkkokalvon repeämä" sivulle. Siellä aika murheellinen kirjoitus tullut vielä työssä olevalta naiselta. Minulla ei sen puoleen, kun olen vanha. PARANEMISTA JA TOIPUMISTA!!

        Kyllä nolottaa, kun samoja juttuja kirjoitan. Suurennuslasin kanssa luen muiden kirjoituksia eikä jaksa sitten omia, eikä muista mitä tuli kirjoitettua. Nyt toivon pian saavani lukulasit ja toivottavasti täyttävät toiveeni, että voin lukea. HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!

    • kapapa591

      Joo, kohdallani se viimevuotinen kaihileikkaus oli aivan tavallinen ultraäänileikkaus, ei siis laser- tms. Nyt talvella tehdyn retinan takaisin laiton kontrollissa kysyin lääkäriltä, miksi kaihileikkaus lisää riskiä retinan irtautumiseen. Hän sanoi jotenkin niin, että kaihileikkaus saattaa aiheuttaa jonkinlaisia silmän sisäisen paineen kiristymisiä tms, jolloin ne kiristykset voivat pahimmillaan irrottaa verkkokalvon. Niin kai sitten, samantekevää. Onneksi tämän apusilmän kanssa ei tarvitse surra autolla-ajon vaikeutumista tai loppumista, kun en ole ikinä harrastanut autoilua. Toisessa silmässäni kasvavaa kaihia ei lääkärin mielestä ole syytä ihan vielä alkaa operoida; ehkä hän mietti samaa kuin minäkin eli entä jos siitäkin silmästä leikatun kaihin jälkeen irtoaa verkkokalvo...Palaan ´sairauskertomukseeni´, kun/jos jotain uutta ja mullistavaa ilmenee. Lämmintä kesää kaikille lukijoille!

      • macular pucker

        Olen aikoinaan kirjoitellut paljon näillekin palstoille, nyt en enää oikein ole jaksanut vaikka tiedän että vertaistuelle olisi tarvetta.
        Kaikki alkoi lasiaisirtaumasta vuonna 2008. Aluksi vakuutettiin, ettei verkkokalvo ole vaurioitunut kunnes se sitten kuukauden päästä osittain irtosi. Irtauma paikattiin laseroinnilla, mutta viereen tuli uusia irtaumia.Ilmeisesti niiden laseroiminen laukaisi arpikudoksen kasvun ja näöntarkkuus romahti parissa viikossa. Onneksi pääsin nopeasti leikkaukseen, jossa lasiainen poistettiin, arpikudos kaavittiin irti ja verkkokalvo laseroitiin kiinni koko ympärysmitaltaan.
        Näkö korjautui sen jälkeen aika hyvin, kunnes silmään kaihi ja linssi jäykistyi niin että olisi tarvinnut tosi vahvat kaukolasit. Kaihi leikattiin ja näkö palautui hetkeksi, mutta jälkikaihi kasvoi muutamassa kuukaudessa. Nyt sekin on operoitu ja silmä on sitten toivottavasti pysyvässä tilassa. Tässä samalla myös toisen silmän lasiainen on vähitellen irtoillut ja aiheuttanut näköongelmia. Myös toisen silmän verkkokalvoon on tullut pieniä reikiä, joita on laseroitu. Mutta arpikudosta ei onneksi ole kasvanut. Kaikkeen tähänkin on vähitellen tottunut, enkä enää ole päivittäin huolissani asiasta. Toki joka aamu ensiksi varmistan, että näen kummallakin silmällä.
        Kaikki tämä on kestänyt jo yli kuusi vuotta. Olen olosuhteisiin nähden tyytyväinen näkööni ja voin esim. ajaa autoa ja käydä töissä. Lukeminen on vaikeampaa eikä aina onnistu ollenkaan. Yhteisnäköä ei juuri ole ja korkeuserojen tajuaminen on sen takia huonoa. Kolhin itseäni jatkuvasti.
        Suuremman irtauman silmässä on keskellä pieni näkökenttäpuutos ja lisäksi näkökenttä on mutkalla.

      • silmä silmästä
        macular pucker kirjoitti:

        Löysin tämän ketjun.. verkkokalvon irtauma laseroitiin maaliskuussa ja silmään laitettiin pitkäkestoinen kaasu. Pallo keikkui silmässä suurena yli kaksi kuukautta ja nyt on hajonut kuplaparveksi, joka ryöpsähtää näkyviin kun olen selälläni. Lääkäreiden mukaan paraneminen sujuu hyvin, eli verkkokalvo on kiinni. Näe en, näkö huononi dramaattisesti, suurin kirjain näkyy sameasti laseilla.
        Nyt vähän huolettaa, kun suljetussa leikatussa silmässä näkyy valoa, vaikka on pimeää huoneessa. Luulisin sen johtuvan laserista, mitä arvelette, onko näkynyt silmissä outoja valoja pari kuukautta leikkauksen jälkeen?
        Seuraava kontrolli on kolmen viikon päästä..
        Kokemuksena koko juttu on sellainen,että en toivo pahimmalle vihamiehellenikään moista. Pahinta ehkä se epätietoisuus, joka jää jäytämään: parantuuko silmä, million kaihileikkaus ja mitä siitä seuraa,milloin toinen silmä räpsähtää sillä lasiaiset höllyy jo sielläkin.
        Kaikille kohtalotovereille jaksamista.

      • Aniraak1
        silmä silmästä kirjoitti:

        KIITOS KIRJOITUKSISTA. Minä "sinnikkäästi" kirjoittelin, kun jotenkin näen. Uudella innolla luen kaikki taas läpi, jos ne lukulasit hyvät. "Silmä silmästä" jos olet lukenut näitä juttujani, niin ehkä huomaat kolmesti ollut verkkokalvoleikkauksessa ja öljynpoistossa. Kahdesti laitettu kaasu. Kaasun kanssa nokisadetta ja mustia täpliä, senverran kirkasta, hölskymistä myös. Öljyn kanssa oli pyörteitä ja väpätyksiä, vilkkuvaloja ym. mitä olen kirjannut allakkaan. Merkintöjä parinkin kk. jälkeen. Öljy mimimissään kolme kk. minulla noin viisi. Sinulla hyvin, minä sen eka 19.7.13 leikkauksen jälkeen nähnyt kuin harmaata savea, joka kupli. Vajaa kk niin jo taas leikkaus. Kukaan ei varmaan jaksa lukea kirjoituksiani, kun tulee toistoja. Kirjoitanhan vielä "Verkkokalvo/repeämä" sivullekin. Voisit lukea sieltäkin, toiset kirjoittaa tosi hyvin. Minä kun en tiennyt edes mikä Visus on. Kirjoittele uudelleen, mielenkiintoista lukea, kun näin alkuun olet löytänut nämä sivut. PARANEMISTA JA TOIPUMISTA!

      • Silmästä silmään

        Kiitos Aniraak! Kävin yksityisellä kontrollissa, kun en jaksanut odottaa poliaikaa. Ja kaihileikkaukseen tuli lähete, näkö 0.1, muuten kaikki oli hyvin. Ja kyllä, olen lukenut kirjoituksiasi muiltakin sivuilta, ja mielestäni on aivan upeaa, miten olet jaksanut jakaa kokemuksiasi niinkin pitkältä ajalta ja hyvin sinä kirjoitat. Minä olen ainakin saanut paljon sinulta, positiivisuus mikä kirjoituksistasi kaiken jälkeen kumpuaa, on lohdullista luettavaa. Toivon sinulle kaikkea hyvää!!

      • Aniraak1
        Silmästä silmään kirjoitti:

        KIITOS, SINULLE MYÖS KAIKKEA HYVÄÄ JA TULEVAAN KAIHILEIKKAUKSEEN. Positiivisesti ajattelin nytkin, kun "Livahti" koko kirjoitukseni. Ajattelin vaan, että turhan pitkästi kirjoitin, kun painoin jostakin sen häviämään. Kirjoitan sitten uudelleen, kun saan lukulasit, ei tarvi tätä suurennuslasia. HYVÄÄ KESÄÄ!

        ......jatkoa vähän tuohon. Lauantaina sain "lukulasit", lyhyesti vaan etteivät vastanneet odotuksia. Lukeminen ei oikein suju, ei ole tarpeeksi suurta. Näitä kirjoituksia olen lukenut kyllä ilman suurennuslasia. Kuten olen kertonut tuo uusi linssi monitehosissa ei myöskään oikein hyvä. Autolla ajaessa pitää siristää silmiä tarkennukseksi. Mutta kokeilin saman tien mökiltä (kukkia laitoin) tullessani lukulaseja. Melkein paremmin näin lukulaseilla ajaa mökkitietä. Jotenkin ei tarvinnut siristellä. Polkupyörälläkin ajanut. EI TAIDA OLLA OIKEIN VAHVUUDET??

      • Eye for an eye

        Hei Aniraak, kuinka voit? Kesä kauneimmillaan juuri nyt ja mieli valoisa. Kesäloma menossa sairasloman jälkeen ja syksyllä sitten töihin, tosin odottelen edelleen kaihileikkausta, saa nähdä koska tulee kutsu. Leikkauksesta jo yli neljä kuukautta ja vieläkin purskahtaa näkyviin pienien kaasukuplien rykelmä, kun olen selälläni. Kaksi eri lääkäriä eivät ole kaasua silmässä nähneet, joten pitää varmaan minunkin olla niitä näkemättä..huolettaa hiukan, loppukesästä olisi lentokoneeseen lähtö ja kovasti siitä on varoiteltu,jos kaasua on vielä silmässä. No, molemmat lääkärit sanoivat, että voi lentää. Kaunista kesän jatkoa sinulle! Miten lukulaisten kanssa sujuu?

      • For an eye
        Eye for an eye kirjoitti:

        Siis tarkoitin, miten lukulasien kanssa sujuu..

      • Aniraak1
        For an eye kirjoitti:

        Siis tarkoitin, miten lukulasien kanssa sujuu..

        KIITOS, kyllä tässä aika hyvin menee. Viime viikolla näin taas "kärpäsen" josta sitten vähän soittelin. Kehoittivat tulla tarkastukseen, jossa eilen olin. Ei ollut mitään hälyttävää. Tuli vaan mieleen vuoden takainen, kun jouduin eka leikkaukseen 19.7.2013. Nythän ei tosin ollut mustaa kohtaa näkökentässä jonka huomasin silloin. Naislääkäri ei ruvennut sanomaan mustareunaisia öljykuplia ilmakupliksi. Helmikuisen öljynpostoleikkauksen jälkeen näkyy selvästi valkoista taustaa vasten vielä yksi isompi n.sentin ja pienempikin vielä. Minulla ne kaasukuplat oli yhtenäinen, jota seurasin pienenevän. Vielä niin kauan oli "hyvä", kun pystyssä oli kuin veden pinta. Sitten kaartui alas, tuli vääristymät näköön. Oliko Sinullakin verkkokalvon irtoama? Minulta leikattiin kaihi samalla, joten nyt vallan "eriparisilmät". Onneksi katsoi eilen tuota vasentakin silmää, saattaa siihen tulla kaihileikkaus myöhemmin. Lukulasit ovat hyvät ainakin näin kirjoittaessa. Lehtien luku vähän huonompaa. OIKEIN HYVÄÄ KESÄÄ JA LENTÄMISTÄ MYÖHEMMIN!

      • mummo 48

        Hei, täällä uusi kohtalotoveri. Minun silmäleikkaus oli 8.8-14 ja näkö siinä on ihan olematon tällä hetkellä. Hakeuduin silmälääkärin vastaanotolle kun oikeaan silmään tuli harmaa alue ja nokisadetta ja valonvälähdyksiä. Lääkäri totesi verkkokalvon irtauman ja laittoi pikaisen lähetteen KYS silmäleikkaukseen, leikkaus oli jo kahden vrk päästä. Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa ja se kesti 1, 5 tuntia. Laserointi ja kaasukupla sekä kaihileikkaus samalla. Nyt sitten asentohoitoa vielä jonkun aikaa. Yhdellä silmällä yritän tulla toimeen.

      • Aniraak1
        mummo 48 kirjoitti:

        Mummo 48. Sinua onnistanut, että noin pian pääsit silmäleikkaukseen. Yhden silmän kanssa sitä pärjättävä, nyt kuitenkin jo pystyt toisella silmällä kirjoittamaan. Minulla ei tietoa olisinko pystynyt mitään, en vielä ollut "keksinyt" näitä sivustoja joihin sitten kirjoitellut. Olisinpa heti saanut tietoa muilta vastaavasta leikkauksesta. Oletko pystynyt lukemaan yhdellä silmällä näitä kohtalotovereiden kirjoituksia? Taisi olla jo toinen leikkaus, kun vasta löysin Verkkokalvon irtauma ja -repeämä sivut. Kolmanteen jouduttuani, tiesin edessä olevan ainakin silikoniöljyn poistaleikkaus. En mitenkään pelottele, mutta tuon kaihin poisto samalla oli minulle yllätys. Enhän pystynyt lukemaan, mitä papereissa luki. Sitten kun kaasut (haihtui kahden leikkauksen jälkeen) ja öljy poistettiin olikin silmässä parempi näkö. Minulle jäi paha vääristymä toisen leikkauksen jälkeen. Tätä ei varmaan monella. SINULLE HYVÄÄ KESÄÄ JA TOIPUMISTA.

      • Mummo48

        Kävin jo ennen leikkausta lukemassa näitä kirjoituksia, joten osasin varautua mitä mahdollisesti tulee tapahtumaan. Nyt on kaksi viikkoa leikkauksesta ja silmän näkökyky onaika huono, yläosalla vähän näkee kauas ja lähinäkö on olematon. Ensi viikolla on kontrolli, saa nähdä mitä tohtori sanoo. Minulla ei ollut kaihia vaan lääkäri sanoi että tuo leikkaus edistää kaihin kehittymistä joten on parasta että se tehdään samalla, ei tarvitse heti perään toista leikkausta. Kaihin voi leikata vaikka sitä ei olisikaan.

      • Aniraak1
        Mummo48 kirjoitti:

        Toivottavasti kontrollikäynnin yhteydessä todetaan kaiken olevan hyvin. Sinulla on varmaan paremmat mahdollisuudet parantua, minulla tuo Glaugooma taustalla. Ehkä senkin takia jouduin niin moneen leikkaukseen. Kaikki asentohoidot tein hyvin, viimeisessä piti nukkua oikealla kyljellä. Vähän vaikeampi, kun oikea silmä leikattu. Minulla on sitten vasemmassa silmässäkin kaihi, leikkaavat jos vallan vaikea näillä eriparisilla silmillä. Yritän tässä jotenkin tulla toimeen. Tilasin kyllä aikaa silmälääkärille, lukulasit ei hyvät. Oli koko kesän lomalla, saa nähdä saanko uudet tilalle. Hakiessani laseja sanoin ettei nää hyvin, ainoastaan nenänpäähän laittaessani. Eikä sekään oikein riitä. Kerrohan kuulumiset kontrollikäynnin jälkeen. PARANEMISIIN!

        Kävin jälkitarkastuksessa viime viikolla ja lääkäri totesi että parantuminen on edistynyt hyvin, seuraava kontrolli 4 viikon päästä. Kaasua on vielä 40% joka näkyy näkökentän alareunassa heiluvana kuplana. Lukeminen ja muu tarkkaan katsominen onnistuu paremmin yhdellä silmällä, eli leikattu silmä kiinni.

    • Aniraak1

      Mukava lukea, että hyvin mennyt tarkastuksessa. Minä taas jouduin vajaan kk. jälkeen uudelleen leikkaukseen. Enkä sinä aikana nähnyt oikeastaan mitään. Noita muistiinpanojani lukiessani huomasin, että ensimmäisen kontrollikäynnin jälkeen jouduinkin taas leikattavaksi. Kaasu ei haihtunut kai paljoakaan. Toisen leikkauksen jälkeen kaasun ollessa puolessa välissä, näinkin itseni vanhana. Kolmannessa leikkauksessa laitetiinkin silikoniöljy, poistettiin noin 5 kk. jälkeen. HYVÄÄ VOINTIA JA TOIPUMISTA!

      • Aniraak1

        Eilen kävin Taysissa kaihiesitarkastuksessa tuon vasemman vuoksi. Eipä vielä tiedä milloin varsinainen leikkaus olisi. Kai yksinkertaisempi mitä nuo kolme verkkokalvoleikkausta ja öljynpoistoleikkaus olleet. Silmät olleet hyvin eripariset. Laseissa vahvat plussat ainakin muuttuvat.
        Täytyy etsiä tietoa silmien kaihileillauksista. Ainakin lukea uudelleen näiltä sivuilta.

        "Mummo48" Varmaan olet käynyt jo kontrollissa. Toivottavavasti kaikki mennyt hyvin. Minulle ei vielä tietoa milloin kaihileikkaus olisi, ehkä ihan loppuvuodesta? Sitä tulee aina katsottua tuleeko uusia kohtalotovereita, tai millainen nykyhetki on vanhoilla kirjoittajilla. Vuosia sitten kirjoittaneet ovat ehkä "unohtaneet" meidät.
        Leikattua silmää jomotti joku aika sitten. Nyt taas ok. joten ei tarvi niin ajatella sitä.
        Mummolle ja muillekin HYVÄÄ ALKUTALVEA! Toivoo myös mummo.

    • Lasiaisveto

      Kiinnostavia kirjoituksia. Ehdin lukea vasta osan. Olisi kuitenkin paljon informatiivisempaa, jos kaikki kirjoittajat kertoisivat aina lähtötilanteensa: ikänsä ongelmien alkaessa, mahdolliset aiemmat silmäsairaudet/silmiin vaikuttavat sairaudet ja silmäoperaatiot sekä ETENKIN mahdollisten miinuslasiensa vahvuuden ennen ongelmia.

      Itseäni kiinnostaa, kuinka yleistä likinäköisyys, erityisesti yli -6, käytännössä on silmäongelmien taustalla.

      • Aniraak1

        Minä täällä kirjoittelen vähän mitä sattuu. Tällä sivustolla "herättelin" 8.10.2013 keskustelua, olihan liki vuosi Ainoannelin 1.11.2012 kirjoituksesta. Hän sentään ilmoitti ikänsä, kahdeksankymppinen, minä 73.
        Sitten olen vielä kirjoitellut V.K.repeämäkin sivulle, joten saatan kirjoitella samojakin. Tai ehkä sinnekin aikojen päästä edellisestä. Nyt yritän kertoa alkuasetelman: Avokulmaglaukooma vuosia ennen verkkokalvoleikkauksia. Samoin ollut silmänpaineita.
        Minulla kyllä viimeiset lasini (ennen noita kolmea verkkokalvoleikkausta 19.7. 8.8. ja 17.9.2013 öljynpoistoleikkaus 18.2.2014) olivat vahvat plusmonitehot, kauas 5.00 4.75 lähelle 7.50 ja 7.25. Jostain luin, että herkemmin likinäköisille vaivoja verkkokalvosta. Leikkauksien jälkeen minullakin toinen silmä miinuksille. Kauas -0.25 5.00 lähelle 2.25 7.50.
        Tässsä ehkä toistoa sille repeämä sivulle. Kannattaa Sinunkin vilkaista niitä, varmaan sieltäkin saa keskustelua aikaiseksi ja voi kysellä. Minulle tuli kutsu kaihileikkaukseen tuosta vasemmasta silmästä 5.2.2015. Esitukimus oli 1.10.13. Mummo48 ei ole kirjoittanut 31,8.14 jälkeen. Minähän täällä nykyisin enemmän kirjoitellut. Toivon Sinua onnistavan paremmin.
        HYVÄÄ JA ONNEKASTA VUOTTA 2015!

    • Lasiaisveto

      Hyvää uutta vuotta sinullekin ja onnea kaihileikkaukseen!

      Olet varmaan aiemmissa kirjoituksissasi jo kertonut, mutta kysyn kuitenkin, johtuivatko verkkokalvo-ongelmat nimenomaan glaukoomasta.

      Olet kyllä aika konkari noissa leikkauksissa. Kysyy varmaan huikeasti kärsivällisyyttä. Yllättävää näin maallikosta, että sinulla on ollut pluslasit. Useinhan verkkokalvo-ongelmat ovat nimenomaan likinäköisten vitsaus.

      • Aniraak1

        KIITOS, yritän vähän kertoa omasta alusta näihin leikkauksiin. Enhän tosin tiedä onko se avokulmaglaukooma juuri aiheuttanut ongelmat. 2.6.2013 huomasin "kärpäsen" lentävän. Ensin vielä yritin hätistää sitä ja huomasin liikkuvan katseeni mukana. Sain ajan tavalliselle TK lääkärille. Eihän todennut mitään. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi kehoittanut edes silmälääkärille.
        En sitten ajatellut koko asiaa, kunnes silmälasini hajosi. Kokeilin monia vanhoja lasejani ja huomasin mustan alueen oikean silmän sisäkulmassa.(Olisinkin heti ajatellut jonkun sirun menneen, mutta vasen linssi irtosi)
        En tiedä olisiko joku tärähdys aiheuttanut, keinuin puutarhakeinussa 13.7.13. Ajan sain silmälääkärille 12.8.13. Peruin heti, kun 18.7.13 pääsin JKL tutkimuksiin ja sieltä saman tien KYS,iin. Olin sen glaukooman takia käynyt JKL. joten pääsin sinne tutkimuksiin.
        Minähän en osaa oikein lääketieteellisesti näitä juttujani kertoa. En edes tiennyt mitä esim. Visus tarkoittaa. Eipä ollut "visuksia" ollenkaan eka leikkauksen jälkeen. Kysyttäessä montako sormea näen, EN YHTÄKÄÄN. Kai jotain näin, kun liki nenää. Ei sitten toiveita näkemisestä, kun jälleen vajaan kk. kuluttua uudelleen leikkauksessa. En sitten tiedä mikä meni vikaan, kun leikattiin kolmannenkin kerran.
        Itse olen vähän ajatellut, onko moniteholinsseihin yritetty laittaa liiaksi vahvuutta lukemiseen. Ehkä olisi sitten erikseen lukulasit. Noitahan lukemia laitoinkin edelliseen.
        Kuinkahan sitten helmikuussa menee se kaihileikkaus. On jo ihan tarpeeksi ollut, jos ei kerralla onnistu. Tässä taas pituutta, vaikkei niin asiaa.

        Kuten todettu, olen ihan maallikko, mutta nuoresta asti jonkin verran perehtynyt silmäasioihin oman likinäköisyyden takia. Lähinnä tuli tuosta kertomuksestasi ja mainitsemastasi "kärpäsestä" mieleen, olisikohan lasiaisen irtauma voinut panna alulle verkkokalvo-ongelmat. Irtoava lasiainenhan nykii verkkokalvoa, mistä huonossa tapauksessa on seurauksena verkkokalvon repeämä. Lasiaisen irtaumahan sinänsä on varsin tavallinen ilmiö ja tapahtuu useimmille jossain vaiheessa harmittomasti.

        Itselläni on juuri tuo lasiaisen irtautumisongelma, kun ei irtoa "suosiolla", vaan kuukausikaupalla nykii verkkokalvoa.

      • Aniraak1
        Lasiaisveto kirjoitti:

        Kuinkahan on, oletko käynyt silmälääkärillä noiden tuntemuksien vuoksi. Varmaan ainakin kannattaisi, tai ehkä oletkin, ainakin tiedät jo lasiaisesta.
        Minulla sivutolkulla noita tutkimuspapereita ja aika tarkat tiedot mitä missäkin leikkauksessa tehty. Alkuunhan en pystynyt edes lukemaan niitä. Tietenkään ei puoliakaan ymmärtämytkään.
        Laitanpa tuosta JKL alkutiedot: Oik.silmä:Eo:t rauhalliset.SAK kirkas ja ehjä.EK ärsykkeetön. Mu mydriaasissa keskilaaja. Mykiössä ts kortikaalisia piikkejä. Lasiaistilassa ei merkittäv.pigmenttisoluja tai verta. Pupillissa reilu glaukoomaekskavaatio.(joten minulla siitä maininta) Macula siisti. Ylätemporaalisesti kookas ablaatiopussi, jossa todet.pieni reikä.Subretinaalineste ulottuu n.1.5PD päähän foveasta, macula siis kiinni. Alaos. verkkok. kontaktissa.
        KYKS aika samanlaiset, laitan vähän lyh."Mykiössö hiem.tumaskleroosia" "19.07.2013 Toimenpit. Vitrectomia per partem planam, phaco IOL,perfluoron,endolaser, nesteilmanvaihto, kaasu C3F8 O,dx"
        Sitten sivun verran itse toimenpiteestä. Ja kolmesti. Kontrollikäynnit sitten taas välillä JKL. Nyt minun käynnit TRElle. Katsovat kyllä oikeaakin silmää, nyt se kaihileikkaus vasempaan. Taas sitten lasit uusiksi. Näillä lukulaseillas aika hyvin koneella (jos vaikka anteeksi nämä pitkät sepustukseni), lehtiä lukiessa huonot.

    • TO242

      Hei!

      Täällä kohtalotoveri, oikea silmä leikattu Treella 1989 ja vasen 1993. Laseroitu myös, ja hyvin on verkkokalvot pysyneet paikallaan ja olen pystynyt elämään ihan normaalia elämää ja harrastamaan monenlaisia lajeja. Lasiaisirtaumaa tullut sen jälkeen, ja vasemman silmän plombi on myös nyt jotenkin pois paikaltaan mistä syystä silmä ei käänny kunnolla. Onko täällä ketään, jolla on vastaavia plombiongelmia ja/tai plombia poistettu? Millainen oli poistoleikkaus ja miten meni sen jälkeen? En uskalla mennä plombinpoistoleikkaukseen, vaikka tämä tilanne alkaa olla melkoisen rasittava kun sivulle katsoessa näkyy kaikki kahtena ja silmät väsyy. Olen yrittäjä eli ei mitään kunnon sairaslomien pitomahdollisuuksia ja teen tietokoneella hommia työkseni, joten kaikenlaiset mahdolliset komplikaatiot ja mahdolliset uudet irtaumat plombin poiston jälkeen pelottavat.

      • Aniraak1

        Minulla ei ole kokemusta plombista, muuta kuin se, että mainittiin kolmannen leikkauksen jälkeen siitä. Jos öljy ei pidä verkkokalvoa kiinni, jouduttaisiin seuraavaksi laittaa plombi.
        Aikaisemmin 23.10.2007 olleella myös ollut ongelmia, harmi ettei varmaankaan katso sivuja. Kerran kontrollikäynnin aikana tapasin nuoren naisen, tuli tutkimuksesta ja sanoi, ettei poisteta ollenkaan.
        "Lasiaisveto", myöskin 7.2.2011 kirjoittajalla vaikeuksia lasiaisen irtaumasta, ei myöskään ehkä kirjoittele. Minulla Sinulle ainakin kehoitus käydä silmälääkärillä. En tiedä vaikka minullakin tuossa vasemmassa silmässä lasiaisessa vikaa. Leijuu jotain, ei kuitenkaan niin musta, kuin se "kärpänen". Vajaan kuukauden kuluttua ehkä tietää mitä on ja kuinka käy.

    • TO242

      Silmälääkärillä käyn kerran vuodessa ja useamminkin jos jotain outoa huomaan. TAYSissa olen myös käynyt ja keskustellut poistoleikkauksesta, mutta sielläkin sanoin etten ainakaan vielä ryhdy moiseen, ennen kuin on aivan pakko. Ennen pitkää se pakko taitaa kyllä tulla eteen, ja siksipä kiinnostaisikin kuulla muiden kokemuksia.

    • opelomalla

      2011 kaihileikkaus , kun oli lievä kaihi molemmisa silmissä, leikkauksen jälkeen näin oikein hyvin kesään 2015 asti. yhtäkkiä kymmeniä tai jopa yli sata mustaa tai harmaata pientä pistettä vasemmassa silmässä. Odotin pari viikkoa ,sitten medilaserille, jossa nopea lähetys KYSin silmäpoliklinikalle. Laseroitiin pari kohtaa silmästä istualtaan. Kuitenkaan pisteet silmässä eivät loppuneet, vähenivät tosin jonkin verran.

      Taas Medilaseriin ,jossa todettiin siksi iso reikä että on leikattava. Leikkaus seuraavana päivänä KYSissä paikallispuudutuksessa, 40 min, ei ollut paha, ja C3F8 kaasu sisään ja vasemmalla kyljellä oloa.

      Viikon päästä yritin jo kevyttä hölkkää, kun tarkastuksessa lääkäri ei kieltänyt. Kuitenkin pian alkoi yläreunassa näkyä varjoa,

      2. leikkaus, nyt raskas silikoniöljy, paikallispuudutus. Öjy silmässä ei nähnyt kuin valoisampia esineitä ja nekin vääristyneet. Vain muutama päivä, varjoa tällä kertaa alhaalle. taas KYSiin, siellä erikoistuva lääkäri ei meinannut nähdä mitään.
      Onneksi soitti erikoislääkärin , joka heti näki irtauman ja passitti leikkaukseen

      3. leikkaus seuraavana aamuna, kevyt öljy ja panta, anestesia.
      Nyt 2 viikkoa mennyt, näkö sumea ja vääristynyt vasemmassa . Onneksi oikea silmä toimii vielä normaalisti.

      Ihmetyttää, milloin sameus vähenee, vielä 2 viikossa ei voi varmasti todeta sen vähentyneen. Myös vääristymät kuten 2 vk sitten. Lääkärit eivät ainakaan kysymättä kerro mitä odotettavissa.

      Siis mitä voisi odottaa tapahtuvaksi, kun oljy vaihdetaan suolaliuokseen? Ilmeisesti öljyn levätessä silmässä ei juuri näkö parane.

      Sen olen huomannut ,että erikoistuvan ja erikoistuneen välillä voi olla melkoinen ero, kokemus auttaa. Eli kannattaa jos mahdollista saada erikoistunut vilkaisemaan silmään

      • Aniraak1

        Huomasin tämän vanhan, jo lopetetun sivun "putkahtaneen" taas ruutuun. Aina silloin tällöin vilkaisen sivuja. Taisi uusikin kirjoittaa verkkokalvosta, luulinkin jotenkin yhdistyneen. (täytyy selata eteen päin) Nyt onkin aivan tänään uusi kirjoitus.
        Opelomalla, oletko vallan nyt kesän aikana ollut kolmessa leikkauksessa? Ihan tuli omat jutut mieleen, kun minä taisin olla kolmesti verkkokalvoleikkauksessa. Olikohan ihan sen kolmen kuukaudenn aikana. Öljynpoistoleikkaus reilun puolen vuoden jälkeen. Se olikin mielenkiintoinen operaatio, kun silmällä näki värejä ja kuinka silmään laitettiin tikit. Kai silmällä ei nähnyt muissa, tai yksihän oli nukutuksessa.
        Ehkä minun on pyrittävä lyhentämään näitä kirjoituksiani, kun vallan omia täynnä. Tai kirjoitan siitä vasemman silmän kaihileikkauksesta. Oli helmikuussa Tays:ssa. Nyt näkö aika hyvä, kun suunnilleen vahvuudet samat. Lähes vuoden oli aivan eriparisilmät. Vääristymä kyllä jäi oikeaan silmään, tuli toisen leikkauksen jälkeen. Öljyn ollessa silmässä ei leijaillut ja väpättänyt, kuten kaasun kanssa.
        Opelle hyvää syksyä, paranemista ja toipumista.

      • lavatanssija-49

        Hei kohtalotoverit! Olen 66-vuotias osa-aikaeläkkeellä oleva nainen. Kaksi vuotta sitten hankkiessani silmälaseja todettiin alkava kaihi toisessa silmässä. Nyt kävin silmälääkärillä, joka totesi kaihin lisäksi pseudoreiän. Uskoisin sen olevan sama, kuin maculareikä silmänpohjassa. Leikkaus tehdään paikallispuudutuksella, siis kaihi ja maculareikäleikkaus 17.11.2015. Kaasukupla laitetaan leikkauksessa ja viiden päivän asentohoito sen jälkeen eli katse suunnata koko aika alaspäin ja nukkua vatsallaan. Tämä kaikki tapahtuu yksityislääkärissä ja hintaan n.5000 e. Pelkään etukäteen ja olen luonteeltani ollut melkoinen jännittäjä aina. Unohdin kysyä puudutuksesta. Tapahtuuko se pistämällä tai aineella? Vasta vuorokausi on kulunut tästä tiedosta, mikä on tulossa edessäpäin ja stressaa kyllä melko paljon.

    • verkkokalvoirtauma

      Moikka! Minulla ainakin verkkokalvon irtaumaleikkauksessa puudutus pistettiin silmän viereen, muutaman kerran taisi pistää, vaan sen jälkeen muu ei kyllä tuntunutkaan enää. Mulle annettiin myös kanyylin kautta jotain rauhottavaa siinä samalla. Tsemppiä koitokseen kovasti!

      • lavatanssija-49

        Kiitos tsempistä! Yritän ajatella, että kolmen viikon päästä leikkaus on jo ohi.

    • Aniraak1

      Toivotan myös kaikkea hyvää leikkaukseen. Olen kokenut kahdesti sen nukutuksessa ja tavallaan kahdesti piikkipuudutuksessa, (toinen niistä öljynpoistoleikk.)
      Rohkaisen, että kyllä se hyvin menee. Tietenkin vähän pistää, muttei niin ettei kestäisi. Tuota hintaa vaan ihmettelen, 5000e ? Olisiko painovirhe, tuo leikkausaika, kai joulukuuta.
      Tsemppiä ja HYVÄÄ TOIPUMISTA ja JOULUN ODOTUSTA!

      • lavatanssija-49

        Kiitos Aniraak1, kyllä olin laittanut leikkausajan väärin. Se oli nyt joulukuussa ja meni aivan loistavasti, kun geelillä puuduttivat. Viisi vuorokautta olen ollut asentohoidossa kaasukuplan vuoksi. Viime tiistaina 22.12 sain nostaa pääni, joten niska ja hartiat ovat melko kipeät. Tänään näkökenttään on tullut mustia "hyttysiä"melkoinen parvi, josta olen nyt hiukan huolissani. Mitenkähän mahtaa olla, onkohan vaaratonta? Silmä ei ole kipeä. Kaasua noin puolessavälissä silmää vielä.

      • lavatanssija-49

        Unohdin laittaa leikkaushinnan. Se oli kokonaisuudessaan 4500, josta jäi Kelan lyhennyksen jälkeen maksettavaksi 4100 e.

        HYVÄÄ JOULUA!

      • pelkopois

        Pakko kysyä, miksi menet yksityisesti leikkaukseen? Hintahan on ihan sikn sikamainen!

      • pelkopois
        pelkopois kirjoitti:

        Pakko kysyä, miksi menet yksityisesti leikkaukseen? Hintahan on ihan sikn sikamainen!

        Minulla leikattiin verkkokalvon repeymä 7.12. Leikkaus meni hyvin. Ei ole ollut kipuja. Näkö vaan ei ole tullut vielä yhtään leikattuun silmään. Lääkäri kyllä sanoi ettei tulekaan ennenkuin kaasu häviää silmästä kokonaan, mutta kun jotenkin odotan että edes vähän näkisin.
        Leikkaus maksoi yleisellä puolella 164€ ja pääsin leikkaukseen kolmen päivän päästä toteamisesta.

      • lavatanssija-49
        pelkopois kirjoitti:

        Pakko kysyä, miksi menet yksityisesti leikkaukseen? Hintahan on ihan sikn sikamainen!

        Hei pelkopois! Menin yksityiselle sen vuoksi, koska leikkaava silmäkirurgi kertoi heillä olevan paremmat käytettävät välineet kuin yleisellä puolella. Odotushuoneessa juttelin rouvan kanssa, joka oli tullut Porista Helsinkiin samaan paikkaan, jossa minäkin ja kertoi olleensa aikaisemminkin ko paikassa, jossa sai hyvän hoidon. Porissa kertoi käytettävän erilaista kaasua kuin Helsingissä ja esim. asentohoito siellä vie pidemmän ajan kuin Helsingissä. Kun ensimmäisen kerran menin marraskuussa silmälääkärille hän sanoi, etten vielä pääse julkiseen leikkaukseen, koska vasemmassa silmässäni on 50% näkö, mutta oikeassa silmässä 80%. Kertoi, että täytyy olla molemmissa silmissä 50%, jos haluaa julkiselle leikkaukseen.

      • lavatanssija-49

        Nyt on kulunut leikkauksesta kaksi viikkoa. Eilen illalla huomasin kaasun lähteneen silmästä kokonaan. Nokisadetta oli eilen aiempaa vähemmän ja päivän kuluessa saan nähdä, onko sekin jo poistunut kokonaan. Huomaan jo nyt, että näen paljon paremmin vasemmalla silmälläni, kuin ennen leikkausta. Tippojen laittaminen jatkuu vielä kaksi viikkoa. Tänään on uuden vuoden aatto. Hyvää uutta vuotta 2016!

    • Aniraak1

      HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016 KAIKILLE! Lavatanssija, hyvä että näet jo paremmin. Kaiken kaikkiaan Sinulla mennyt hyvin, kun muistelen omia leikkauksen jälkeisiä aikoja. Vähän kuulsi näkökentässä ja vajaan kolmen viikon kontroollikäynnin jälkeen olinkin jo toisessa leikkauksessa. Molemmilla kerroilla laitettiin kaasu, kolmannella vasta öljy.
      Kerroit nähneesi nokisadetta ja senkin vähentyneen. On hyvä, ettet näe pyörteitä, väpätyksiä, sun muita ihmeellisiä. Öljyn kanssa minulla oli jo selkeämpää. Liiaksi olen näistä kirjoitellut. Haluaisinkin tietää vähän enemmän Sinun kokemuksista, kuinka kaasukupla näkyi esim. alas katsoessa? Oliko sellaista tunnetta, että pystyit peittämään vaikka jotain. Minä kokeilin matalan pyöreän pöydän "peittämistä" kuplalla. Sitten oli jännä tunne, kun oli tasainen kuin veden pinta, jossain vaiheessa tuli kovera.
      Oletko pärjännyt vanhoilla laseillasi, vai käytätkö laseja? Tavallaan Sinullakin parani näkö, kaihin leikkauksen myötä. Minä järkytyin katsoessani kerran ilman silmälaseja itseäni peilistä! Olihan "tuore silmä", en ollut tiennyt kaihikin leikattu siinä ensimmäisessä verkkokalvoleikkauksessa. Näin sitten itseni vallan vanhaksi. Eikä ole ihme, että olen joutunut hankkimaan monia laseja. Nyt alkuvuodesta leikattiin kaihi vasemmasta, joten nyt aika hyvät lasit.
      Pelkopois, haluaisin lukea Sinunkin kuulumisia! Toivottavasti näkösi parantunut! Jos pystyt kirjoittamaan miten olet toipunut kuun alun leikkauksen jälkeen.
      PARANEMISIA!

      • lavatanssija-49

        Hei Aniraak1! Kyllä kaasukupla oli näkökentässä niin, että esim. alaskatsoessa pystyin sillä peittämään jotain määrättyä ja viimeisenä päivänä, kun kupla oli aivan pieni se liikkui alaspäin katsoessani ylös ja taas päinvastoin. Käytän edelleenkin pari vuotta sitten ostamiani kaksiteholaseja. Näen melko samalla lailla oli lasit tai ei. Minäkin olen katsellut itseäni useamman kerran peilistä ilman laseja ja on kuin olisi pienessä ajassa tullut paljon lisää vuosia. Vatsallaan oleminen ainakin toi paljon otsaryppyjä lisää. Jollain lailla tykkään, että voin "peittää" vanhuuttani silmälaseilla. Mukava lukea näitä kirjoituksia, etkä mielestäni ole yhtään liikaa kirjoitellut.

    • Jkl2016

      Kirjoittelin tänne 2007, takana reikien paikkausta laserilla ja kaksi verkkokalvon irtaumaa. Ja useampi plombin ja cerklaakin korjausleikkaus. Silloin oli tehty kaihileikkauksian yhteen silmään, nyt toiseenkin. Ja molempiin jälkikaihin poisto. Mutta ei ole tullut uusia reikiä tai irtautumia yli kymmeneen vuoteen. Näkö ihan ok etenkin kun kaihileikkausten jälkeen näkö on -4,75 ja -2 entisten -10 ja -9 jälkeen. Silmät kuivuu herkästi, mutta kun laittaa yöksi silmävoiteen ja heti aamulla tippoja pärjää hyvin. Verkkokalvon irtaumien jälkeen olin pari viikkoa pois töistä, kaihileikkausten jälkeen päivän (toimistotyö, paljon päätellä). Ihan normaalia elämää ja esim. punttitreeniä kaikki nämä vuodet. Ikää nyt 54, silloin kun homma alkoi oli ikää 40. Eli kyllä nämä varmaan pääosin hyvin paranee, kiitokset KYSille

    • Aniraak1

      Kyllä se vaan on niin, että tulee katseltua onko uusia kirjoituksia. Olisi mukava lukea miten esim. "Prinsessa Tähtisilmä" (2011v.) nykyisin jaksaa. Sitä vertailee omaa näkökykyä, jos vuosien jälkeen vielä joutuisi leikkauksiin.
      Nyt kohta joutuu ajokorttia uusimaan. Ajattelin ottaa näkötarkastukseen toisetkin lasit. Ne ovat yksitehoiset ja hyvät muutoin vaikkei näe lukea. Hankin ne halvemmat samalla, kun vanhoihin kalliisiin kehyksin laitettiin monitehot.

    • lavatanssija-49

      Hei! Kävin eilen jälkitarkastuksessa ja hyvin on silmä parantunut. En tarvitse nyt kaukolaseja, koska näen paremmin ilman niitä. Toisessa silmässä näkyi myös arpi, joten saattaa olla, että tarvitsee myöhemmin käydä läpi samanlainen operaatio. Tällaisen leikkauksen myötähän saattaa tulla se jälkiseuraamus, että verkkokalvo voi irrota. Leikkaava lääkäri sanoi, että jos näitä irtaumamerkkejä silmään ilmaantuu, täytyy minun ottaa heti yhteyttä häneen suoraan, eikä mihinkään ajanvaraukseen. Jonkunverran olin jo tottunut käyttämään kaukolaseja ja hiukan oudolta tuntuu olla niitä ilman. Menen 7 viikon päästä vielä uudestaan jälkikontrolliin.

    • Aniraak1

      Hei Lavatanssija-49. ja muutkin. Taas kurkkasin näitä sivustoja ja pitäähän sitä vähän kirjoittaakin, kun tuossa aikaisemmassa mainitsin ajokortin uusimisesta.
      Sain uuden ja nykyisin käy kätevästi, että posti tuo ja vie. Lääkäritutkimuspapereihin piti laittaa kaikki leikkaukset ja minä laitoin verkkokalvoleik. -13 ja kaihileik. -15. Lääkärille kerroin kyllä olleen kolme verkkokalvoleik. ja öljynpoisto -14.
      Näin hyvin taulun merkit ja lääkäri poisti silmälasimerkinnän ajokortista. Että näin hyvin meni, eikä tarvinnut katsoa laseilla ollenkaan. Tai taisinkin sanoa, että katsoisin ensin ilman laseja. Oli kahdet mukana.
      Tuolla poistolla ei niin väliä, kun kuitenkin käytän näitä monitehoisia. On mukava, kun kuitenkin lukea näkee, eikä vekslata lasien kanssa. Olen niin pitkään käyttänyt laseja, ettei osaa olla ilman.
      Kerrohan kuinka kontrollikäynnissä meni. Toivottavasti hyvin, eikä uusia irtaumia tule. HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ ja KEVÄTTÄ1

    • Koviakokenut_

      Vanha viestiketju mutta päätimpä kirjoittaa! Viime marraskuussa kolarin yhteydessä lasinsirun palanen kulkeutui vasempaan silmään, joka sitten teki isoja tuhoja. Verkkokalvon repeämä, mykiön ja värikalvon tuhoutuminen. Onneksi pääsin nopeasti hoitoon ja seuraava päivänä onnettomuudesta leikkaus, jossa tehtiin väliaikaisia korjauksia verkkokalvolle. Viikon päästä olikin seuraava leikkaus, jossa verkkokalvo korjattiin ja tässä leikkauksessa vasta lasinsiru poistettiin, sillä edellisestä leikkauksesta olisi muuten tullut kuulemma liian pitkä. No silikoniöljy mulle pistettiin ja noin viikon kylkiasentohoito. Alkuun silmä oli tosi arka, melkein sietämätön mutta onneksi nyt jo paljon parempi, tosin valonarkuutta esiintyy silloin tällöin. Tässä ollaan kontrollikäynneissä ravattu ja verkkokalvo arpeutunut nätisti ja muutenkin silmä paljon parempi alkutilanteeseen nähden. No nyt olis noin viikon päästä edessä öljyn poisto, jota odoteltu kovasti, kun olis vihdoin kiva jotain nähdäkkin tällä silmällä. Öljyn poiston jälkeen olis tarkotus alkaa sitten suunnittelemaan mulle uutta mykiötä ja linssiä värikalvon kera, jotta saataisiin tää silmä ulkoisestikin kuntoon(tällä hetkellä kuin olisi musta pallo keskellä silmää). Ja vielä luomeakin joutuu ehkä korjailemaan myöhemmin, kun alussa paljon pidin silmää kiinni niin kerkes siinä vähän luomi "lurpsahtamaan". Paljon korjailtavaa tässä on ja välillä meinaa kyllä järki lähteä päästä kun niin pitkä projekti, mutta ei auta kuin odottaa ja toivoa parasta! Eniten jänskättää kuitenkin toi näön palautuminen, että mitenköhön palautuu...Ja ainiin, hajataittoakin löytyy vielä, saas nähä tehäänkö sille kans jotain.

      • Tervehdyksenis

        Hei! En voi kuvitellakaan, miltä tilanteesi tuntuu. Toivon kuitenkin suuresti sinullekin hyvinvointia ja pikaista paranemista. Aurinkoista kevättä, kaikesta huolimatta!

    • Aniraak1

      Samoin minä toivotan kaikkea hyvää, tulevaan öljynpoistoon! Tai olet jo siinä ollutkin, nythän jo huhtikuu. Toivotaan sitten, että näet "uudella"silmällä hyvin.
      Minä tässä juuri laitoin tilaukseen uusia laseja. Pitihän moinitehoiset ottaa, näkee samoilla lukea. Halvat lukulasit myös, millaisethan sitten ovat. Se vaakasuorien viivojen vääristymä edelleen. HYVÄÄ KEVÄTTÄ ja PÄÄSIÄISTÄ!

    • Anonyymi

      Missä paikassa poistavat uudella leikkauksella arpikudoksen irtauman jälkeen kun tuntuu kirjoituksista että jättävät ihmiset ilman sen poistoa sen ilmaannuttua irtoamaleikkauksen ja silikoniöljyn jälkeen? Mitä tuhlausta jos ei tehdä tuota jolloin näkö palautuisi. Minulla on ilmaantunut nyt arpikudosta makulaan ja haluaisin että poistoleikkaus tehdään. Kuka Tekee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3419
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe