Mökillä

Esa

Yhtenä kesäisenä perjantaina olimme menossa kavereiden kanssa vanhenpieni mökille. Päätin itse lähteä jo torstaina lämmittämään mökin valmiiksi. Mukaani lähti torstaina myös Sanna jolla oli sopivasti vapaata koulusta loppuviikoksi. Sanna on kaverini, jonka olen tuntenut jo pienestä asti.

Pakattuani tavarani ja laitettuani kassini autoon hain Sanan kyytiin ja lähdimme ajamaan mökille. Matka kesti muutamia tunteja ja pysähdyimme kerran syömään huoltoasemalle.

Perille päästyämme aloin purkamaan kasseja autosta ja Sanna meni ihailemaan järveä jonka rannalla mökki sijaitsi. Hän katseli siinä vähän aikaa kunnes riisui kenkänsä ja alkoi kahlata rannalla. Olin jo vienyt laukut sisälle kun menin hänen seuraksi rantakalliolle istuskelemaan. Hän kehui järveä ja sanoi haluavansa tälläisen mökin itsekkin. Höpöttelimme siinä hetken aikaa, kunnes menimme sisälle mökkiin. Sanna alkoi purkamaan laukkujaan ja minä lähdin hakemaan puita liiteristä.

Illemalla pelailimme korttia ja lämmittelimme saunaa. Kun sauna oli lämmin me päätimme arpoa korteilla kumpi menee saunaan ensin. Suuremman kortin saanut saa mennä ensin. Minä vedin ensin ja sain risti kasin. Sekoitin pakan ja Sanna otti pakan päällimmäisen, se oli hertta kasi. Katsoimme toisiimme ja Sanna päätti että menisimme sitten yhtä aikaa.

Puimme uikkarit ja ryntäsimme veteen. Vesi oli aika kylmää vuodenaikaan nähden joten emme viihtyneet vedessä kauaa. Lähdimme saunalle päin ja menimme lämmittelemään lauteille. Koska mökissä ei ollut suihkua sekoitin lämpimän veden ämpäreihin. Sanna katseli hölmistyneenä ja ihmetteli miten tässä nyt itsensä pesee. Herrasmiesvaistoni heräsi ja lupauduin pesemään hänet.

Sanna asettui makaamaan mahalleen lauteille ja toin ämpärin ja saippuan hänen viereen. Hieroin saippuaaa käteeni ja aloin levittää saippuaa hänen jalkoihinsa. Hieroin ensin hänen jalkapohjiaan ja siirryin niistä pehmeästi nilkkoihin. Lisäsin saippuaa käsiini ja hieroin hiljalleen hänen pohkeensa ja siirryin reisiin. Sannalla oli bikinit yllään ja herrasmiesmäisesti pesin hänen pakaransa ja siirryin alaselkään. Huomasin kuin Sannan hengitys alkoi pikkuhiljaa tasaantua alkujännityksen jälkeen. Hieroin hänen selkänsä pyörivin liikkein, kunnes tulin hänen bikineiden yläosan kiinnikkeen kohdalle. Sanna avasi ne ja pyysi jatkamaan eteenpäin. Yllätyin hiukan, mutta yritin olla mahdollisimman rauhallinen. Jatkoin nyt kohti olkapäitä ja sieltä siirryin käsiin. Kun koko selkä puoli oli saippuassa otin vesiämpärin viereeni ja kauhoin sieltä lämmintä vettä pienellä kipolla. Kaadoin vettä pikkuhiljaa Sannan selän ja käsien päälle, samalla pehmeästi hieroen. Huomasin hymyn Sanna kasvoilla kun kaadoin vettä hänen selkänsä päälle ja vesi alkoi valua hänen kyljilleen. Jatkoin kohti jalkoja ja hän värähti hiukan kun hieroin hänen pakaransa puhtaaksi. Pian olin jo kantapäissä ja Sanna ilmoitti että etupuolen vuoro.

Sanna kääntyi hiljalleen ja samalla veti auki olevien bikinien yläosan pois. Hän hymyili hiukan ja sulki silmänsä. Aloin taas levittää saippuaa hänen jalkoihinsa. Aloitin varpaista ja etenin kohti hänen karvattomia sääriä. Hieroin hänen reisiään pehmeästi ulko-ja sisäpuolelta. Otin lisää saippuaa käsiini ja siirryin epävarmasti lantioon. Hieroin hänen lantionsa sivut pehmeästi, mutta nopeasti. Hänen hengitys oli taas nopeutunut ja siirryin vatsalle. Hieroin hetken hänen vatsaansa ja siirryin kohti hänen paljaita rintojaan. Pyörittelin rintojen ympäristöä ja siirryin kohti nännejä. Sanna avasi silmänsä rauhallisesti ja katsoi minuun. Hän nousi istumaan ja huomasi, että minulla seisoi. Hän veti minut lähemmäs ja suutelimme varovaisesti. Kun huulemme irtosi, katsoimme toisiamme silmiin ja Sanna veti hiljalleen uikkarini alas. Potkin ne jaloistani ja kaadoin Sannan takaisin lauteille makaamaan. Siirryin hänen päälleen ja suutelin häntä ensi suulle ja sitten leualle. Siirryin suudellen hänen rintoihin ja jatkoin matkaani kohti napaa. Pujotin hiljalleen käteni hänen bikinien sivuille ja vedin ne hiljaa alemmas. Jatkoin suutelua kohti Sannan häpykarvoitusta ja katsoin vielä hänen silmiinsä. Sanna sulki silmänsä ja nojasi taaksepäin, kun alon rauhallisesti suutelemaan hänen häpyhuuliaan. Pian lipaisin kielelläni varovasti häntä ja hän värähti hieman. Jatkoin nuolemista nyt pidemmillä vedoilla ja raotin käsilläni hieman huulia. Muutaman vedon jälkeen siirryin takaisin hänen rintoihinsa ja nostin hänet istumaan. Hän kiipesi hiljalleen syliini ja ohjasi minut sisään. Rauhallisesti hän alkoi liikkua sylissäni ja suutelin samalla hänen rintojaan. Vauhti pysyi rauhallisena ja tunsin tulevani kohta. Yritin pidätellä mahdollisimman kauan, mutta turhaan. Laukesin hänen sisäänsä ja hän nojautui päälleni. Halasimme siinä hetken ja huomasin miten hänen nänninsä olivat kovettuneet. Hän nosti varovasti päänsä olkapäältäni ja hymyili. Olimme siinä vielä hetken aikaa paikallamme kunnes siirryimme lauteilta alas.

Aamulla heräsimme toistemme kainalosta ja loikoilimme puoleenpäivään asti sängyssä. Kun kuulimme auton ääntä, nousimme ja toivotimme kaverimme tervetulleiksi.

8

24785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soap

      Tarina oli ihan hyvä. Vähän enemmän yksityiskohtia olisi saanut olla. Jäi vaivaamaan, että eikö suussa maistunut saippualle kun et huudellut sitä pois ennen kuin aloit suudella hänen vartaloaan?

      • rose

        hyvä tarina, hellä..:)


      • mää vaan.,,,,
        rose kirjoitti:

        hyvä tarina, hellä..:)

        Tosi hyvä!!!Mutta enemmän yksityis kohtii olis voinu olla!!!


    • Miijja

      Hyvä tarina, varmaan tapahtunu joskus oikeestikkin? :) Oli varmaan ihanaa..

    • Miijja

      Hyvä tarina, varmaa tapahtunu oikeestikkin? :) Oli varmaan ihanaa..

    • tiina

      Ihan kiva, mutta lisää yksityiskohtia.....

    • Adalmiina

      Kauniisti kirjoitit...siis todella. romanttinenkin vielä...=)

    • myyty

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      217
      2890
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      171
      2546
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1082
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1038
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1035
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      994
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      332
      971
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      919
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe