Mulla on ollut pari vuotta tälläinen vanhempi maatiaiskissaherra sisäasukkina. Ensimmäinen kissani, joten ei ole oikein sairauksiin tullut perehdyttyä. Siksi haluisin tietää vähän muiden mielipiteitä ennenkuin marssin lekurille.
Parin viikon aikana kissa on alkanut käyttäytyä vähän kummasti; pari, kolme kertaa viikossa. Sen korvat heiluu eri suuntiin hulluna, eilen takajalka tärräsi (kuin silloin kun lihakset tärrää kun kissa on nukahtamassa, paitsi että herra oli ihan hereillä). Sitten se yhtäkkiä alkoi hulluna nuolemaan kylkeään, sekin taisi vähän täristä. Eilen se ei antanut ottaa syliin (yleensä antaa aina) ja kävi heti päälle. Tää kohtaus kestää n 5 min ja sitten kissa on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ajattelin ensin, että se voi olla turhautunut. Mutta hylkäsin idean kun kuitenkin leikitän sitä paljon ja käydään ulkonakin. Ja ikää tosiaan on jo 11 vuotta...
Paljonkos muuten tollanen tarkastusreissu lekurille maksaa?
PS. Kissa on madotettu

Vastaukset 9
Vanhimmat
käydä lääkärillä.
kuullostaa siltä, että kissalla on kipuja. syitä voi olla monia. voisikohan olla esimerkiksi jokin epilepsia kohtaus..?
hinnasta on vaikea sanoa, riippuu siitä tehdäänkö minkälaisia tutkimuksia. sanoisin, että varaudu ainakin 100 euron reissuun.. kannattaa kysyä hinta arvausta jo puhelimessa. hinnat vaihtelee paljon eläinlääkäreittäin ja paikkakunnittain.
eivät viittaa, jokin muu kissaa vaivaa.
epilepsiaa on montaa eri sorttia.
tuli mieleen epilepsiakohtaus.
Täällä Mikkelissä eläinlääkärin poliklinikkamaksu on 17 e ja käyntimaksu 30 e eli 47 e ja sitten siihen muut,jos lääkkeitä tarvitsee tai jotain lisätutkimuksia.
Se 100 e on aika lähellä mihin kannattaa varautua.
Joo, ja ne rokotuksetkin kannattaisi hoitaa kuntoon...
eipä rokotuksissani mitään puutetta ole,ne on kunnossa.
Ai niin tietysti tarkoitit kissojen rokotuksia,meillä nekin ovat kunnossa.
Sori, tarkoitin ketjun aloittajalle vastata, en tohon sun viestiin. :)
haittaa...
En vain voinut vastustaa kiusausta vastata....leikkimielellä hiiri kielellä sanoi tyttäreni kerran pienenä kun kissamme toi hiiren kotiin..
oletko seurannut 'Herran'masua! onko hän jotenkin lihonut? Kissan nopea paksuuntuminen vatsan
seudulta viittaa F.I.P. sairauteen (kissan tarttuva vatsakalvontulehdus).Sairaus voi ilmetä vanhemmalla
iällä.Aktivoituminen saattaa tulla esiin esim.stressaantumisesta.Ko.tauti on myös perinnöllinen,joten se voi aktivoitua iän lisääntyessä.Ota selvää ,esim.netistä:'Kissan tarttuva vatsakalvontulehdus'.Toivottavasti 'Herralla' ei ko.sairautta ole,koska sitä ei voi parantaa.