Iltakävelyllä käydessäni pisti silmään, että yllättävän monella on vielä jouluvalot ikkunassa. Lieneekö laiskuuta vai ovatkohan jotain ulkomaalaisia, joille ei ole kerrottu, että ne Suomessa tavataan poistaa jo loppiaisena? No, eipä sillä väliä, kauniin näköisiähän ne ovat ja tuovat varmasti omistajilleen sitä valoa jota näin pimeän aikaan kaipaamme.
Jouluvaloista
Pisti silmään
6651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihmettelin hiukan samaa asiaa jo syksyllä, kun firman pikkujouluristeilyä ehdotettiin tammikuulle. Noh, pörssiyhtiö ehkä yritti säästää, mutta silti tuokin hylättiin. Mutta asiaan: ehkä tosiaan joidenkin mielestä adventtiaika jatkuu pidempään kuin perinteet velvoittavat...
ihan kynttelikköjä, tähtiä ym. sellaisia.
Usein paheksutaan ulkona olevia valoja, mutta ne eivät ole jouluvaloja. En ole nähnyt yhtään sellaista valolaatikkoa jossa lukisi jouluvalo. Laatikoissa lukee yleensä valoköynnös ulkokäyttöön - valoverho ulkokäyttöön jne. Eivät siis ole jouluvaloja. Mukavannäköisiä pienenä määränä puutarhassa vielä nytkin.
Ihan hyvä vaan, jos pihoilla näkyy valoköynnöksiä piristimässä. Ja ne eivät ole jouluvaloja!
kyllä ne on jouluvaloja miksi ne muuten ei sitten pala juhannuksenaki? mikään ei ole typerämpää ku polttaa näitä letkuvaijereita ym. valoja vielä loppiaisenkin jälkeen. LAISKUUTTA se on ku ei niitä pois saada päältä.
jos ne nyt olisi vain pihavaloja niin miksi ne sytytetään sopivasti joulukuussa?
Jotain laumasielujen valaistuksellista saastetta ne ovat!
Ei siinä voi olla laiskuus sillä miksi ne sitten pistää valot palamaan. Vietnameilla on aika monesti myös joulun jälkeen palamassa nuo jouluvalot.
Juhannuksena ei kannate niitä polttaa kun ne ei erotu hyvin auringon valossa ja muutenkin kesäyöt on suomessa niin valosaa.
Minä ite otin kaikki krääsät pois ennen loppiaista.