Ionisaattori

Iltaa päivää.

Tämmöistä minä nyt kyselisin että haluaisin tehdä itse ionisaattorin. Mutta mistä minä siihen tarvikkeet kun ei tuolta bebekin sivuilta löydy mitään ionisaattoriin viittaavaa. Kun joitain kirjoituspalstoja olen lukenut, niin on mainittu että bebekiltä löytyy. Tosin ne ovat joitain v.2003 kirjoitettuja.
Onko sille jotain muita nimiä? Kuuluuko otsooni siihen jotenkin?

Kiitollisena odotan hyviä vastauksia kokeneilta elektronisteilta :)
2218270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Otsoni ja ionisaattori liittyvät hyvinkin yhteen, eli ionisaattori saattaa synnyttää otsonia hyvinkin suurella todennäköisyydellä, joka ilmaa kevyempänä karkaa nopeasti pohjoisnavan ylle laajentamaan otsoniaukkoa, mutta uutislähteiden mukaan kuitenkin maanpinnan tasolla leijuva otsoni vaarantaa terveytemme ja sukukalleutemme. Pikkaisen epäilen, että tuon suhteen on virallisessa tiedonvälityksessä jonkinlainen isompikin (otsoni)aukko. Miten helvetissä ilmaa kevyempi aine voi aiheuttaa yhtään mitään ongelmia maanpinnan tasolla?

Äänestä
  • Tiedoksi vaan, että otsoni on ilmaa raskaampaa.

    Äänestä

  • Eihän ionisaattori ja otsonoija ole sama asia. Ionisaattori vaan muuttaa ilman sähkövarauksia, en nyt muista oliko positiiviseksi vai negatiiviseksi. Ionisaattoria käytetään yleisesti ilman puhdistamiseen, se sitoo esim. tupakan savun hiukkasia ym. Otsoni taas on haitallinen/vaarallinen kaasu eikä se liity ilman sähkövarauksen muuttamiseen. Otsonoijat, tai mikä niiden virallinen nimi liekään, on kalliita kapistuksia eikä niitä voi itse rakennella ja vaatis vierailua AGAn myymälään ja ne tuskin alkaa yksityisille otsonia myymään.

    Äänestä

  • mitä hemmettiä? kirjoitti:

    Eihän ionisaattori ja otsonoija ole sama asia. Ionisaattori vaan muuttaa ilman sähkövarauksia, en nyt muista oliko positiiviseksi vai negatiiviseksi. Ionisaattoria käytetään yleisesti ilman puhdistamiseen, se sitoo esim. tupakan savun hiukkasia ym. Otsoni taas on haitallinen/vaarallinen kaasu eikä se liity ilman sähkövarauksen muuttamiseen. Otsonoijat, tai mikä niiden virallinen nimi liekään, on kalliita kapistuksia eikä niitä voi itse rakennella ja vaatis vierailua AGAn myymälään ja ne tuskin alkaa yksityisille otsonia myymään.

    Ionisaattorissa syntyy koronapurkaus ja koronapurkaus puolestaan muodostaa otsonia (O3). Otsonihan on vain kolmisidoksinen happimolekyyli. Sitä syntyy aina sähköpurkauksissa, kuten kytkimissä, hiiliharjamoottoreissa, salamaniskuissa, sähköjunien liikkuessa jne.

    Äänestä

  • O. Zone kirjoitti:

    Ionisaattorissa syntyy koronapurkaus ja koronapurkaus puolestaan muodostaa otsonia (O3). Otsonihan on vain kolmisidoksinen happimolekyyli. Sitä syntyy aina sähköpurkauksissa, kuten kytkimissä, hiiliharjamoottoreissa, salamaniskuissa, sähköjunien liikkuessa jne.

    Ei ionisaattorissa synny koronapurkauksia!
    ionisaattori on kuin ilmassa oleva sähköisesti varautunut rautalanka, ei se kipunoi, vaan varaa kosketuksissa olevan ilman negatiiviseksi. Jos tämän rautalangan vie esim. lähelle maadoitusta niin silloin kipunoi.

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Tiedoksi vaan, että otsoni on ilmaa raskaampaa.

    Jos otsoni on ilmaa raskaampaa, niin miten ilmakehän yläkerroksissa voi olla otsoniaukko? Eihän siellä pitäisi olla otsonia ollenkaan missään?

    Äänestä

  • srhsrth kirjoitti:

    Jos otsoni on ilmaa raskaampaa, niin miten ilmakehän yläkerroksissa voi olla otsoniaukko? Eihän siellä pitäisi olla otsonia ollenkaan missään?

    syö paskas!

    Äänestä

  • srhsrth kirjoitti:

    Jos otsoni on ilmaa raskaampaa, niin miten ilmakehän yläkerroksissa voi olla otsoniaukko? Eihän siellä pitäisi olla otsonia ollenkaan missään?

    Koska sitä otsonia syntyy siellä yläilmakehässä.

    Äänestä

  • Otsoni ei laajenna otsoniaukkoa vaan täyttää aukkoa. Otsoniaukkohan on kohta jossa ei ole otsonia.

    Äänestä

Ionisaattori on helppo tehdä tikapuukytkennällä verkkojännitteestä diodeilla ja kondensaattoreilla.
Katso sivua:
http://www.saunalahti.fi/~vpv/saatajat/eslelektr.htm
kohta: polarisaatiojännitelähde.

Kytkennän voi tehdä turvallisesti suoraan pistorasiasta ilman erotusmuuntajaa, kun itse kytkentä on eristetyssä rasiassa ja tuo kärjessä oleva 10Mohmin vastus on tehty vaikkapa 5 kpl IMohmin vastuksien sarjakytkennästä...

Äänestä
  • "ja tuo kärjessä oleva 10Mohmin vastus on tehty vaikkapa 5 kpl IMohmin vastuksien sarjakytkennästä..."

    Piti tietysti sanomani:
    Kun tuo kärjessä oleva vastus on 5 kpl 2Mohmin tai mieluummin 10 kpl 1 Megaohmin 1/2 watin vastuksien sarjakytkentä. Tämä sen takia, että jännite ei hyppäisi vastuksien yli. Ja koko hoito vastuksineen päivineen hyvineristettyyn muovikoteloon, josta siis lähtee ulos verkkojohto ja ionisaatiojohto.

    Tikapuukytkentä pitäis olla niin pitkä, että syntyy 5 - 10 kV jännite.

    Äänestä

Rakentaan auton sytyspuola kytkennällä helposti? 555- yms hakkaan fetille kytkentä jännitettä ja vaihdetaan puolan - napojen jänniteet niin saadaan negatiivinen jännite ulos?

Äänestä
  • Bebek myi joskus kemon B-137 rakennussarjaa ionisaattoriksi. Luultavasti tuo on etsimäsi, mut ei taida olla enää bebekillä listoilla.

    Saako se ionisaattori pölyn kiinnittymään paremmin seiniin/tasoihin?

    Äänestä

  • pystyis kirjoitti:

    Bebek myi joskus kemon B-137 rakennussarjaa ionisaattoriksi. Luultavasti tuo on etsimäsi, mut ei taida olla enää bebekillä listoilla.

    Saako se ionisaattori pölyn kiinnittymään paremmin seiniin/tasoihin?

    Sen ionisaattorista tiedän että pölyt yms. epäpuhtaudet muuttuvat raskaammaksi, näin ollen tippuvan lattialle jne. josta sitten ne voi pessä pois.

    Myös hajut lähtee siinä samalla.

    Kiitos kaikille vastauksista ja pähkäilyistä.
    Kipasen tässä joku päivä elektroniikkakauppaan ja jos saisi tehdyksi moisen laitteen.

    Äänestä

Tikapuukytkentä negatiiviseen suuntaan ja lankaantenni toimii hyvin mutta likaa tapetit suhteellisen nopeasti.
Noki ja pöly varautuu negatiivisesti ja positiiviset seinät ja katto vetävät kovin puoleensa.
Varsinkin antennin vieressä näkee missä on siainnut.
Parempi kai seinissä kuin keuhkoissa nuo hiukkaset.
Kaupassa myytävät ilmanputsarit toimivat samoin mutta likastavat itnsä aika nopeasti mutta paljon helpompi pestä.

Äänestä
  • otsonigeneraattori on sama asia!

    Äänestä

  • vyah kirjoitti:

    otsonigeneraattori on sama asia!

    Otsonin tuotanto pitää estää ympäristössä missä oleskellaan vakituisesti. Niillä voidaan toki puhdistaa suljettu tila kertaluontoisesti -esim. auto.

    Äänestä

otsonigeneraattori

Äänestä

Palstalla on ilmeisesti selvännäkijöitä tai minä en ole selvinpäin, mutta nyt kuitenki tiedoksi että on myös vesi ionisaattoreita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Toka Vekara kirjoitti:

Iltaa päivää.

Tämmöistä minä nyt kyselisin että haluaisin tehdä itse ionisaattorin. Mutta mistä minä siihen tarvikkeet kun ei tuolta bebekin sivuilta löydy mitään ionisaattoriin viittaavaa. Kun joitain kirjoituspalstoja olen lukenut, niin on mainittu että bebekiltä löytyy. Tosin ne ovat joitain v.2003 kirjoitettuja.
Onko sille jotain muita nimiä? Kuuluuko otsooni siihen jotenkin?

Kiitollisena odotan hyviä vastauksia kokeneilta elektronisteilta :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu