Minne matkustit
repussasi salattu ikävä
jota en saanut koskettaa
Olisit uskaltanut
avautua edes vähän,
edes vähän
Mutta aina, aina sulkeuduit
ja väistit katsettani,
sinun kenkäsi ovenpielessä olivat enemmän
kuin kynttilät joita sytyttelin
huoneisiin, niihin silmäsi kääntyivät
silmieni tuikkeesta
Seison ikkunan luona
katson hämärään
Meri kohisee, tänä vuonna
luultavasti läpi talven
Ja vaikka suuret vedet jäätyisivät
vain unelmissa
voin kävellä luoksesi yli meren
Emme koskaan saa tietää mitä vaille jäimme
Kun pettymykset
joita olimme kohdanneet
sydäntemme uumeniin hautasimme,
peittelimme
Haparoivat sanat
myös minä huuliltani nielaisin
ja esiin pyrkivän hillittömän itkun
selkääsi katsellen,
tarttuessasi ovenkahvaan
Huokasin hiljaa huulta purren
mene siis
Olimme toisillemme vaarallisia,
kuori olisi voinut murtua,
eikö niin
Nyt meren kohinassa
ehkä yksinäinen kyynel poskellani
valon silta on, se askeltasi turhaanko
rannoilta odottaa?
Tule rakkaani,
riisuisit jo raskaan reppusi
jonkun eteiseen
- -
En oo ihan tyytyväinen tähän tekstiin. Yritin vähän hioa ja muotoilla mutta epätasaiseksi jäi, hajanainen ja epärytminen, mutta luulenpa että jokin tunnelma siitä silti välittyy, ehkä jollekulle mielenkiintoinenkin. Menköön näin. Voi olla että yritän myöhemmin muokata. Nyt tärkein
HYVÄÄ YÖTÄ. :-)
Vaikka monta kertaa niin kaukaisilla rannoilla
kuljemme,
kykenemättä erottamaan
onko ääni meren kohinassa ystävän ja rakkaan
vai oman sydämemme kaipauksesta
heijastus ja kaiku,
silti sama taivas tähtineen kaartuu yllä
sen tuikkeeseen katsoen
rakkaasti hymyilen
sinulle kallis ystäväni, jostain kaukaa täältä
tähtiyöhön vilkutan
repussasi salattu ikävä
jota en saanut koskettaa
Olisit uskaltanut
avautua edes vähän,
edes vähän
Mutta aina, aina sulkeuduit
ja väistit katsettani,
sinun kenkäsi ovenpielessä olivat enemmän
kuin kynttilät joita sytyttelin
huoneisiin, niihin silmäsi kääntyivät
silmieni tuikkeesta
Seison ikkunan luona
katson hämärään
Meri kohisee, tänä vuonna
luultavasti läpi talven
Ja vaikka suuret vedet jäätyisivät
vain unelmissa
voin kävellä luoksesi yli meren
Emme koskaan saa tietää mitä vaille jäimme
Kun pettymykset
joita olimme kohdanneet
sydäntemme uumeniin hautasimme,
peittelimme
Haparoivat sanat
myös minä huuliltani nielaisin
ja esiin pyrkivän hillittömän itkun
selkääsi katsellen,
tarttuessasi ovenkahvaan
Huokasin hiljaa huulta purren
mene siis
Olimme toisillemme vaarallisia,
kuori olisi voinut murtua,
eikö niin
Nyt meren kohinassa
ehkä yksinäinen kyynel poskellani
valon silta on, se askeltasi turhaanko
rannoilta odottaa?
Tule rakkaani,
riisuisit jo raskaan reppusi
jonkun eteiseen
- -
En oo ihan tyytyväinen tähän tekstiin. Yritin vähän hioa ja muotoilla mutta epätasaiseksi jäi, hajanainen ja epärytminen, mutta luulenpa että jokin tunnelma siitä silti välittyy, ehkä jollekulle mielenkiintoinenkin. Menköön näin. Voi olla että yritän myöhemmin muokata. Nyt tärkein
HYVÄÄ YÖTÄ. :-)
Vaikka monta kertaa niin kaukaisilla rannoilla
kuljemme,
kykenemättä erottamaan
onko ääni meren kohinassa ystävän ja rakkaan
vai oman sydämemme kaipauksesta
heijastus ja kaiku,
silti sama taivas tähtineen kaartuu yllä
sen tuikkeeseen katsoen
rakkaasti hymyilen
sinulle kallis ystäväni, jostain kaukaa täältä
tähtiyöhön vilkutan
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olitpa taas kovin kriitinen .
Pitäisikö niitä vielä hioa .
Eikö lapsikin ole kaunis syntyessään , ei
kuin ruma .
Elämä on kaunis rosoisena , rosoisenako vain .
Jäin miettimään , ja se on vähän .
kuin olisi tapahtunut..
"Voin minä sen silti tunnustaa
että tarvitsen ihmistä.
Ihmistä,jossa voin kuljettaa käsiäni
kuin sinussa
jota voin katsoa silmiin
kuin sinua
jota voin hamuta huulillani
kuin sinua
jota voin syleillä
kuin sinua
jota voin kaivata
kuin sinua"..
(Satu Hassi kirj.)
Inaaana ;)