Ja satavarmasti raitis perjantai! Huomenta kaikille!
26.1-07 Perjantai
22
1290
Vastaukset
- Oskari2
Minäkin tein aloituksen,mutta kun toin sen ruudulle, niin Sinäkin olit jo ehtinyt.
Sain poistaa oman viestini, mikä tuntui mukavalta.
Ei minulla mitään erikoista asiaa olisi ollut. Olisin vaan kertonut, että tästä tulee raitis päivä. Tulee se kuitenkin, vaikka en sitä aloituksessa saanutkaan kerrottua.Mutta olihan siinä se hyvänolontunne kuitenkin kun sait poistaa oman viestin, oikein hyvää ja raitista perjantaita sulle!
- åpoi
on oikein hyvä päivä raitistella
- veska58
samaa. Perskeles, vein vaimon töihin ja nyt keräilen voimia, että vois lähteä lumitöihin.
- karbidi
noin myöhään? Mää jourun viemään emännän junalle jo 5.30, mut onneks vaan tiistaisin!
Eikä lumitöitäkään tarvii tehä, ku emäntä tykkää tehä ne!
olis juomatta tänä perjantaina:)).
- Papio1
Raitis perjantai tänään.
- raitistelijasuotuulia
edelleen. Ei viinaksia tänään!
- olen sen päättänyt
nimittäin aion juoda aivan p...leesti vichyvettä.
Jotten sorry juomaan viinaa, kun muut ympärillä juovat kuitenkin. Isä ainakin juo ja lopulta äitikin kun ei jaksa katsoa.
Menen sitten lopulta jonnekin kaverille yötä, jottei tarvitse sitä tappelua kuunnella.- ambivalenttineN
Viikonloput on rankkoja, kun muut ympärillä juovat ja ja riitelevät. Onneks sulla on hyvä on toimintasuunnitelma ja kavereita, jotka ovat myös raittiina.
Itse aion viettää tämän perjantai illan töissä, joten luvassa on raitis päivä ja ilta. Odotan taas ihan innolla töihinlähtöä. :)
- raitista on täälläkin
se on oikein, että emme me luonnevikaiset ja henkisesti tasapainottomat päätämme enempää sekoita.
Alkoholillakaan. Kyllä se on melkoista taiteilua tuolla liikenteessä, kun joutuu noiden rallimiesten ja naisten? sekaan. Kyllä siellä tunsi itsensä ukoksi, mutta hengissä selvittiin kotiin. Pitää laitta sukset jalkaan, lähteä hiihtämän, kun on niin talvinen maisema. Tänään meinasin elellä ilman viinaksia, ei kannatte kaunista talvipäivää pilata kännäämisellä.
Raitista viikonloppua kaikille haluaville.taas yks työviikko takana.Pitänee viikonlopulla käydä vähän mäkee laskemassa,kun vihdoinkin on lunta maassa.
Terkkuja ja onnitteluja eräälle 1v7kk:sta.Raittius jatkuu ja jatkuu tällä ainakin,kuten uskoisin sielläkin:)
Hauskaa talvista viikonloppua kaikille!t pörriMutta sainhan kuiteks lumihommat tehdyks, no vaimo oli jo aamulla kertaalleen enimmät kolanna. Nyt on niin hauskan talvisen näköinen pihakin, kun on puhdasta lunta, ja lumivallitkin niinkuin talvella pitää ollakkin. "Liekköhän veska jaksanna lumikolaan tarttua, vähän epäilyttää?":)
Mutta tärkeintä on silti että olen tään päivää ollut raittiina, ja kohta lähden keitteleen vertaisryhmäläisille kahveeta, niin iltakin on varppina raitis.Eiks vaan ole kiva,että on lunta.Minäkin laitoin oikein ulkotulia pihalle.
Joo kyllä toi Veskan viesti oli vähän epäilevän oloinen:)On tainnut homma siirtyä huomiselle.Miten lienee sheriffillä.Varmaan teettänyt vaimolla lumityöt:)
Mukavaa iltaa toivottelee pörri- veska58
suotta ole huolissasi,kola´sin jopa kahteren kertaan.
- veska58
pörri.1 kirjoitti:
Eiks vaan ole kiva,että on lunta.Minäkin laitoin oikein ulkotulia pihalle.
Joo kyllä toi Veskan viesti oli vähän epäilevän oloinen:)On tainnut homma siirtyä huomiselle.Miten lienee sheriffillä.Varmaan teettänyt vaimolla lumityöt:)
Mukavaa iltaa toivottelee pörrikuinka väsyneet kädet mulla oli kun tuli noinkin lyhyeen tekstiin virheitä. Eikös se osoita,että lunta on puskettu tosissaan.
- tipat pois
Nimittäin selvä viikko taas mennä humahti tuossa ja eiköhän vaan jatketa samaan malliin.
- Cettuz!
Raittiina.
- karbidi
"nimpparionnittelut" Joonatanille !! :)
sinulle karbidi. Huomasin muuten ittekin eilen päivällä, ku kattelin kalenterii että mullahan on "nikin" nimmaripäivä, ja se oli väkiviinaton päivä se.
- ext
Kyllä, raitis oli tämäkin päivä. Siitä huolimatta että oli perjantai. Taisipa olla jo neljäs perjantai perätysten :-) (Se yksi töppäys tuli tehtyä lauantaina.) Kivalta tuntuu. Ja hiihtämäänki pääsee taas huomenissa...
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979
