Hei kaikki sijoitetut nuoret ja sijoituksessa olleet!
Haluaisin, että pohditte tänne, mitä asioita oli sijaisperheessä hyvin ja mitä huonosti?
Mitkä asiat vaikuttivat mielestänne sijaisperheiden käyttäytymiseen ja olisiko laitos tai joku muu vaihtoehto ollut parempi?
Oliko teidän mielestänne huostaanottonne tarpeellinen?
Sijaisvanhemmilta ja biologisilta vanhemmilta toivon asiallista kommentointia.
Siksi tällainen aloite, että oppisimme jokainen jotain. Jokainen kirjoittaja voi oman ja toisten tekstien kautta, käydä läpi omaa ajatusmaailmaa ja jäsentää sitä.
Kirjoituksia odotellen -! Toivottavasti saadaan piiiitkä ketju!
Haluaisin, että pohditte tänne, mitä asioita oli sijaisperheessä hyvin ja mitä huonosti?
Mitkä asiat vaikuttivat mielestänne sijaisperheiden käyttäytymiseen ja olisiko laitos tai joku muu vaihtoehto ollut parempi?
Oliko teidän mielestänne huostaanottonne tarpeellinen?
Sijaisvanhemmilta ja biologisilta vanhemmilta toivon asiallista kommentointia.
Siksi tällainen aloite, että oppisimme jokainen jotain. Jokainen kirjoittaja voi oman ja toisten tekstien kautta, käydä läpi omaa ajatusmaailmaa ja jäsentää sitä.
Kirjoituksia odotellen -! Toivottavasti saadaan piiiitkä ketju!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Perheessä, jossa itse asuin, tärkein merkitys oli tietenkin äidillä. Joka omasta mielestäni oli aseenteellinen, näidenkin vuosien jälkeen, kun olen pohtinut hyviä sekä huonoja asioita perheestä. Omasta mielestäni hän ei ollut kykenevä siaisäidin rooliin, vaikka hänessä oli hyviäkin puolia. Osaan asioita taas me muksut emme olleet valmiitaa ja luulen, että toiset asiat tulivat liian äkkiä meille. Me olimme myös aseenteellisia. Voi olla, että minä olin se syy miksi sioitus meni vikaan (myös veljilläni), en tiedä? Ehkäpä minun olisi pitänyt jäädä lastenkotiin ja veljieni mennä yhdessä perheeseen.
Alkututustumiset menivät hyvin. Perhe vaikutti kivalta, vaikka olimmekin varautuneita. Se lieneen luonnollista. Luulen, että hekin olivat varautuneita. Tuntui oudolta, että vieraat ihmiset haluaisivat meidät luokseen asumaan ja että heidän kodistaan tulisi meillekkin koti. Olimme asuneet tuolloin lastenkodissa yhteensä n. 3-vuotta. Huostaanottomme oli aiheellinen, sillä vanhempamme ovat alkoholisteja.
Tausta tietona voisin kertoa millaisia ipanoita olimme. Itse olin älyttömän kiltti (ns. kiltin tytön syndrooma) ja minun oli lähes mahdoton valehdella enkä kiukutellut oikeammin yhtään. Tähän kiinnitettiin huomiota myös lastenkodissa. Keskimmäinen meistä (eli toinen veljeni) oli taas villi, väkivaltaisuuteen taipuvainen, valehteli ja varastikin. Nuorin meistä oli aika lailla normaali. Eli ei mitään sen erikoisempaa mielestäni ollut, kuin mitä muillakaan sen ikäisillä. hirveän hellyyden kipeä oli tosin.
Kun muutto tapahtui, loppui se kuherruskuukausi siihen. Siaisperheen äiti tahtoi, että kutsumme häntä äidiksi (asian olisi voinut ehkä hienovaraisemmin hoitaa tai antaa meidän kysyä/päättä, miksi häntä kutsuimme) ja julisti, että tietää millaisia me olemme, valehtelioita ja varastelioita kaikki (taustastamme johtuen siis). Kaikkein aseenteellisin hän oli m,inua kohtaan. Hän oli ilmeisesti päättänyt alkuun, että minä en tee muuta kuin varastan ja valhetelen (ja yritti tämän myös todistaa useasti).
Nyt en kerkeäkkään tätä kirjoittaa, jatkan tästä, kun aikaa tulee taas. Joten tavallaan tähän viestiin ei edes kannata vastata viellä mitään, sillä tässä on vaan alku ja pohjustus, ei kaikkea, hyvää ja pahaa.
Kirjoitit hyvin ja kirjoitit vielä niin, että jäin ainakin itse miettimään asioita. Hienosti olet pohtinut kaikkea mikä on voinut vaikuttaa mihinkin ja ymmärrät katsoa asioita laajasti.
Toivottavasti näistä elämän tarinoista on hyötyä monelle sijaisvanhemmalle, niinkuin bioillekin ja toisille nuorillekin. Ja edelleen toivon pohdintaa myös toisilta, että päästäisiin miettimään mm. sijaisperheissä olevia ongelmia. Jospa oppisimme jotain näiltä nuorilta.
Mietin mm. tuota asenteellisuutta. Vaikka kirjoituksesi oli vasta alkua, niin halusin kertoa jotain ja tuoda pohdintojani esille.
Mietin monesti, että kuinka sijaislapsemme suhtautuvat sellaiseen kuin äidin "purkauksiin". Onhan normaalia, että sijaisäitinäkin hermostun joskus muiden äitien lailla, kun olen huolissani lapsista. Suuttuessa tulee ehkä joskus sanottua sellaisia asioita mitä ei pitäisi. Toisaalta pyydän kyllä anteeksi ja kerron, että nämä asiat eivät ole lapsesta riippuvaisia.
Ethän syyllistä itseäsi? Totesit tuolla, että ehkä sinun olisi pitäny jäädä lastenkotiin ja veljien mennä perheeseen. Ei ole sinun vikasi, jos sijaisperhe ei ole ollut vielä valmis teihin.
Koen ainakin itse kasvavani koko ajan. Virheitä teen ja yritän ottaa niistä opikseni. Joskus mietin, että kuinka sijoituksessa olevat lapset tuomitsevat minut aikuisena ja pitävät minua hirviönä. Toivottavasti ei, kun oppivat ajattelemaan asioita laajemmalta kannalta. Toivottavasti pystyn heille myös osoittamaan kuinka tärkeitä he ovat pelkästään sellaisina kuin ovat.
Tuo oli minusta hurjaa, että sijaisperheen äiti vaati teitä kutsumaan itseään äidiksi. Minusta äiti on vain nimi, siinä kuin Maija tai Eila tai täti. Itse olen ainakin sanonut lapsille, että voivat kutsua minua niinkuin haluavat. Olen sanonut myös lapsille, että en aio viedä heidän vanhempiensa paikkaa, enkä sitä vie ja että heidän vanhempansa rakastavat heitä kaikesta huolimatta tosi paljon.
Mitä isompi lapsi tai nuori, sitä vaikeampi on hyväksyä varmasti muutoksia ja hyväksyä sijaisäiti äidin sijaiseksi.
Itse aikuisena taistelen jatkuvasti sen kanssa, että en ns. leimaisi lapsia heidän taustansa ja mokiensa mukaan. Ei se ole kuitenkaan helppoa aina, niinkuin luottamuksen rakentuminen ja sen menettäminenkään.
Yritän kuitenkin parhaani.
Kauanko olit sijoituksessa ja minkä ikäisenä sinne menit?
Mielestäni sinun, nimimerkki "pohdintaa", tulee muuttaa asennettasi nuoriin. Mielestäni sinun pitäisi antaa nuorille tilaa kirjoittaa elämästään ilman, että rupeat kehumaan tai arvioimaan heidän taitojaan kirjoittajina, ovatko he pohtineet hienosti kaikkia ja ymmärtävätkö he katsoa asioita laajasti, kuten itse toivot, vai eivätkö ymmärrä. Joku voi haluta oikeutetusti ja kerrankin itsekkäästi katsoa asioita vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan. Mielestäni kaikilla sijoitetuilla nuorilla on oltava tilaa kirjoittaa vaupaasti, ilman mitään paineita, ilman miettimistä kuinka heidän odotetaan kirjoittavan, minkäläinen katsantokanta olisi hienoa ja kuinka laajasti tai suppeasti he haluavat asiansa nähdä ja ajatella. Toivon, ettei asenteesi ja ilmaisemasi hyväksyntä, eli ylistämällä alistamisesi, nosta sijoitettujen nuorten rimaa kirjoittaa tälle palstalle rehellisesti ja aitona itsenään, ilman mitään suorituspaineita. Ei ole miellyttävää luettavaa kun sijaisvanhempi täällä heti pohtii ja kehuu, että minä en kyllä ole toiminut noin kuin tuon nuoren sijaisäiti. Toivon, että kukaan ei pelästy. Toivon, ettei keneltäkään ruveta utelemaan enempää, kuin mitä hän on halunnut itse tuoda esiin. Näin vältämme aikuisten taholta niin yleisen ohjailun. Kyseessä ei ole ainekirjoituskilpailu eikä kyseessä ole kypsyystesti, eikä kyseessä ole muu, kuin juuri se nuori ihminen ja mitä hän haluaa sanoa. Toivon, että tuo nuori, joka jo aloitti, jatkaa kertomustaan.
Itse aloitin tämän ketjun siksi, että oppisin näiltä nuorilta jotain. Tarkoitukseni ei ollut millään lailla alistaa tai arvostella tätä nuorta, vaan olin hyvilläni hänen kirjoituksestaan.
Kerroin pohdinnassani omia kokemuksiani ketään vähättelemättä. Oli hyvä huomata, että jotain on tehnyt oikein, mutta jotain varmasti myös väärin. Ihmisiä kun ollaan.
Halusin rohkaista nuoria kirjoittamaan lisää, että voisimme miettiä, mikä olisi hyväksi näille lapsille jotka ovat meillä sijoituksessa.
Minusta liian vähän puhutaan siitä mikä vaikuttaa mihinkin ja toivon, että nämä nuoret pysäyttäisivät meidät huomaamaan miten voisi esim. toimia toisin.
Nuoret voivat kirjoittaa ihan rehellisesti omana itsenään. Ei tarvitse olla mikään ainekirjoittaja.
Kun kehuin nuoren kirjoittamaa tekstiä, niin tarkoitin, että oli hienoa kun hän kertoi tällaisia asioita, niin hyviä kuin huonoja.
Harmi, että sinun asenteesi on aina Helinä-keiju3, erittäin hyökkäävä ja toiset tuomitseva. Olenkin miettinyt usein, että onko sinun tarkoituksesi vain provosoida täällä palstalla?
Olisiko sinun asenteessasi jotain parantamisen varaa? Kannattaisiko sinun joskus olla myös epäitsekäs ja katsoa asioita vähän laajemmin? Voisiko olla, että jättäisit välillä tuomitsematta kaiken ja hymyilisit ja ajattelisit: hienoa, että sijaisvanhemmatkin haluavat oppia lisää ja ajatella, hekin ovat ihmisiä jotka tekevät virheitä, niinkuin minäkin?
Toivottavasti vielä nuoret kirjoittaisivat tänne ja kertoisivat rehellisesti miten kokevat elämänsä menneen sijaisperheessä. Itse ainakin haluan oppia lisää, että perheessämme elävät lapset saavuttaisivat tasapainoisen elämän.
Piti tähän väliin laittaa, että jos jollekin jäi nyt vielä epäselväksi tuo tarkoitukseni aloittaa tämä ketju.
Aloitin ketjun siksi, että oppisimme toisiltamme. Odotan, että niin sijaisvanhemmat, biovanhemmat ja sijoituksessa olleet nuoret, kommentoisivat ja kertoisivat omia tarinoitaan.
Täällä palstalla menee asiat liian usein "tappeluksi". Toivoisin, että saataisiin aikaan sopuisa ketju, jossa pohdittaisiin asioita mitä voisi tehdä toisin ja miten olen toiminut.
Näen suuren arvon nuorilla, joilla on kokemukset mukanaan. Mikä oli hyvää, mikä huonoa? Virheistä voi aina oppia, joten...
Olen kovasti miettinyt, miksi niin harvoin sijoitetut lapset ja nuoret kirjoittavat tällä palstalla. Lasten mielipidettä ei heidän sijoituksessaan juurikaan ole kuultu. En saata ymmärtää sitäkään, että jos lapsi haluaa takaisin kotiin sijaiskodista, niin sen ei sallita tapahtua. Jos kotona on niin kamalaa että on päädytty äärimmäiseen toimenpiteeseen, eli aiheelliseen huostaanottoon, niin ei lapsi haikaile takaisin. Niin moni perhe on rikottu ja Suomi on saanut moitteita YK:ta myöten lasten mielipiteen kuulematta jättämisestä ja mitätöimisestä. Mielestäni järjestys pitäisi mennä niin, että ensin kysytään lapsen mielipide (ikänsä edellytysten mukaisesti), sitten vanhempien mielipide ja viimeisenä, mikäli välttämätöntä, sossun kutsuman asiantuntijan mielipide ja lopullinen päätös tehdään käräjäoikeudessa. YK:n suosituksen mukaan jopa ihan pienenkin lapsen tahto voidaan selvittää. Hoitaja on toimeksisaantisopimuksella, joten hän ei ole asianosainen siinä mielessä, että mielipidettä tulisi kuulla. Mielestäni myös sijoituksessa lapsen pitäisi saada sanoa mielipiteensä siitä, onko perhe hänelle sopiva, vaikkei kotiin voisikaan palata. En välitä siitä, jos sijaisvanhemmat aikuisina ihmisinä kokevat mielipiteeni ei-toivotuiksi. Minulla ei ole jatkossakaan tarkoitus ruveta paapomaan aikuisia ihmisiä keskustelupalstalla.
mieltä, mutta miksi pitäisi viedä käräjäoikeuteen, jos asiasta on tiedossa kaikki tarvittava, eikö voisi ratkaisua tehdä lapsen edun mukaisesti ilman käräjäoikeuttakin. Kävisi huomattavasti kivuttomammin ja nopeammin.Eihän käräjäoikeudessa päätetä huotaanotoistakaan, vaan kiireelliset astuvat voimaan välittömästi. Pitäisi pystyä myös purkamaan aiheettomaksi todettu huosta yhtä nopeasti, eli siis välittömästi. En ymmärrä miksi se ei toimi yhtä tehokkaasti molempiin suuntiin. Liikaa byrokratiaa.
Koska kyseessä on perusoikeuksiin radikaalisti kajoava pakkotoimenpide, joka koskettaa lasta, äitiä ja isää ja heijastusvaikutuksin koko lapsen sukua, on asianosaisten oikeuksien takaamiseksi asia käytävä läpi käräjäoikeudessa. Sossutanttojen valmiudet eivät yksinkertaisesti riitä eikä heillä tule olla valtuuksia kajota ihmisten perusoikeuksiin oikeusvaltiossa. Sossutanttojen perimmäinen tehtävä on palvella ja auttaa kansalaisia eikä tuomita heitä ja määrätä heidän tulevaisuudestaan ja oikeuksistaan. Nämä perheen perusoikeudet voi poista vain oikeuslaitos erittäin raskauttavin juridisin perustein.
Nykytilanne, johon amalia vetosit, ei kestä päivänvaloa oikeusvaltion periaattein.
Sitäpaitsti, kun niin perustavaa laatua koskeviin yksityisoikeudellisiin asioihin mennään kuin perheen hajottaminen lapsen huostaanotolla, niin asian ripeä ratkaisu häthätää sossutanttojen tunnekylläisessä palaverissa ei missään tapauksessa saa olla vaihtoehto asian ripeään ratkaisuun käräjäoikeudessa.
että aina koet sijaisvanhempien mielipitee ei toivotuksi joten asia ei siitä miksikään muutu jossittelulla.
En rupe paapomaan sinua H-k3 sen kummemmin kuin muitakaan joilla asiattomia olettamuksia ja kuulopuheita kerrottavana. Miksi vedät tuota YK:suositus... joka väliin missä ne muut suositukset ovat eli juuri ne jotka ovat lähellä ruohonjuuritasoa siellähän me elämme ja toimimme. Sinä ratsastat niin korkealentoisesti että aivan hirvittää täältä alhaalta katsoa.
Se on monen bioäidin mielestä hyvin masentavaa kun teet asian niin hankalaksi toisin sanoen pelottavaksi.
Sinulla on taas niin paljon pitäisi, pitäisi, pitäisi, pitäisi.....lopeta myös jossittelu.
Eikä muuten käräjäoikeus tee lapsen vointia sen paremmaksi kokemusta on että asia ovat niin yksilöllisiä joka sinulla häviää aina joka jutussasi. Kaikki pitäisi olla kuten juuri sinä tahdot. Onneksi en ole katkera kuten sinun mielipiteistäsi saan kuvan että kärsit suurta ... niin mitä se lie sitten onkin. Biologisena vanhempana pelkään kaltaisiasi ihmisiä.
Minä koen pelottavana sen, että valta on Suomessa annettu aika kevyellä älyllisellä ja oikeudellisella kapasiteetilla varustetuille henkilöille, kuten nyt sosiaaliviranomaisille. On järkytys varmaan monelle, joutua alistumaan itseään tyhmemmän vallankäyttäjän toimenpiteiden kohteeksi ja neuvottavaksi. Siinä ehkä jopa yksi syy meillä niin yleisiin mielenterveysongelmiin. Yksi 50-kymppinen muistaakseni viiden lapsen isä kertoi jossain keskustelussa joutuneensa kuuntelemaan parikymppiseltä sosiaalialan osaajalta kasvatusohjeita. Sijaisvanhempien mielipiteitä en pidä ollenkaan ei-toivottuina, päinvastoin, on erittäin hyvä että ne tulevat kaiken kansan tietoon.
Minut sai ärsyyntymään se, että et nimimerkki "pohdintaa" kunnioittanut tähän ketjuun vastanneen nuoren vienoa toivomusta, kun hän mainitsi, että hänen viestiinsä ei kannata vielä vastata hänen joutuessaan keskeyttämään kertomuksensa.
Nimimerkki "pohdintaa", ei ottanut sitä kuuleviinsa itsekkyydessään, ylemmyydentunteessaan ja omahyväisyydessään, ja se sai minut ärsyyntymään ja kirjoittamaan hänelle kuten kirjoitin.
Sinulla on paljon hyviä ajatuksiakin, mutta miksi käytät niitä toisten tyrmäämiseen. Jos sinulta kysytään jotain, et koskaan vastaa. Kun joku puhuu asiaa ja kertoo faktoja, usein häviät ja hiljenet.
Ei sinun tarvitse ketään paapoa, mutta peiliin voisit katsoa. Joillakin on sydän kohdallaan ja he haluavat, että elämässä asiat sujuisivat paremmin. Tämä on keskustelu palsta, jonka näen paikkana, missä vaihdetaan mielipiteitä ja useimmat ihmiset pystyvät näiden keskustelujen kautta tutkailemaan omaa ajatusmaailmaansa.
Onko väärin kannustaa nuoria, kertomalla kuinka hienoa on, että hän rohkaistui kirjoittamaan?
Itse en koe olevani näitä nuoria ylempänä vaan samanvertaisena tavallisena ihmisenä. Meillä on varmasti näiltä nuorilta paljon opittavaa.
Valitettavaa on, että sinä Helinä pyrit olemaan muita ylempänä ja ylimielisellä suhtautumisellasi saat hyvätkin ajatukset romuttumaan ja jotkut luovuttavat, eivätkä jaksa enää kirjoittaa tänne ajatuksiaan.
Pelkäätkö, että täältä tulee vastaan jotain sellaista, mitä et halua kuulla? Riitelemään kyllä pystyt ja lakia lukemaan, mutta entäs sitten normaali elämä? Miksi olet katkeroitunut?
Elämä ei ole pelkkiä lakipykäliä ja jokainen sijaiskoti on erilainen.
Lopuksi, EI HELINÄLLE; hienoa kun nuoret jatkavat kirjoittelua ja kertovat elämästään!
miten voit noin olla katkera ja alistaa kaikki nuoret vanhemmat. Jos nyt itse stut olemaan yli viisikymppinen niin ei se sitä tarkita että ole hyvä kasvattaja lapsillesi.
Kyllä iästä riippumatta tarvitsemme neuvoja että sillee.
Tuossa nyt näätte sen eliitti H-k3 "vanhemman" tavan mollata muutenkin epävarmoja huostaanotettujen lasten vanhempia.
Koen sinut pelottavana lopeta ennenkuin saat aikaan huostaanotti buumin.Kuka tahansa saa synnytys psykoosin kun juttujasi lukee ja pelkää koska oveen kolkutetaan.
Toisekseen parikymppinen voi hyvinkin olla parempi kavattaja ja neuvonantaja kuin joku yli nelikymppinen. Jaksatko ajatella vielä asian ydintä. Suomessa ei ole mitään vaaraa siitä että lapsi tullaan ryöstämään ja otetaan huostaan. Syyt on soiset kuin miten sinä niitä estät.
On järkytys alistua ja uskoa sepustuksiasi niitäkin valitettavasti on.
asiaa. Minä puhuin ainoastaan huostaanoton purkamisesta.
Eli siis, jos sossu voi päättää huost.otosta ilman käräjäoikeutta ja tehdä kiireellisiä huost.ottoja, niin miksi ei voisi purkaa yhtä ripeästi, aiheettomaksi todettuja huostia.
Jos kaikki vietäisiin käräjäoikeuksiin, niin aiheelliset huostat viivästyisivät pahasti ja vastaavasti aiheettomat pitkittyvät turhaan, pelkästä byrokratiasta johtuen.
Olen samaa mieltä. Nykytilanne on kai sellainen, että sossu voi ottaa huostaan, mutta purkaminen pitää viedä hallinto-oikeuteen vaikka huostaanoton edellytykset eivät enää täyttyisi. Tämä käytäntö viittaa siihen, että pääsääntöisesti huostaanottoon päätyneen lapsen vanhemmat saavat heittää hyvästit lapselleen tyyliin aikuisena tavataan. Huostaanoton purku hallinto-oikeuspäätöksellä tarkoittanee sitä, että kyseessä on äärimmäisen harvinainen toimenpide ja poikkeustapaus, joka ei sossun toimivaltaan kuulu vaan vaatii rankkaa pohdintaa hallinto-oikeudessa toisin kuin huostaanotto.
Asian pitäisi olla päinvastoin, huostaanotto pitäisi päättää hallinto-oikeuden sijasta käräjäoikeudessa määräaikaiseksi, ja jos aihetta huostaanoton jatkamiseen määräaikaisuuden jälkeen ei enää ole se raukeaisi automaattisesti. Jos ennen määräajan päättymistä halutaan katkaista huostaanotto, sen voisi käsitellä käräjäoikeudessa.
Se 2-kymppinen tyttönen ei ollut itse äiti vaan sossutyttö. En ole halveerannut nuoria vanhempia, mutta sinä sen sijaan teit niin oletuksinesi.
Ei kirjoituksesi mitenkään ollut puolesta tai vastaan. Siis itselleni. Itseäni aikankin helpottaa kuulla siaisten mielipiteitä ja pohdintoja, siinmä nissä siaisten ehkö minun pohdintojani? Nyt tosiaan siarastuin tuon kirjoituksen jälkeen olen ollut töissä, joten jatkan sitä paremmalla ajalla, sitä kun vaatii. Ainakin omasta mielestäni se on niin monisäikeistä koko sioitus. Itse muuten halusin sioituksesta kotiin (sekä lastenkodista), mutta luojan kiitos en päässyt! Minua tarjottiin kyllä äidilleni, kun muutin pois sijaisperheestä, mutta äitini ei suostunut ottamaan, parastani ajatellen. Silloin olin tosin loukkaantunut ja hämilläni, kun siitä kuulin. Tosin nopeasti tajusin, että parasta se oli. Oma 8-vuotias veljeni on juuri tällähtekellä lastenkodissa, vaikka äitini on saanut monta tilaisuutta hänen kanssaan. En tiedä saako viellä yhden...siltä se näyttää. Itselleni on hirveän ristiriitaista, kun muistan omat tunteeni sekä kotona, että sioituksessa. Ja raivostuttavaa sekä surullista, sillä tiedän, että oma veljeni ei muuta toivoisi, kuin, että voisi olla kotona ja tulee aikuisen akohtaamaan ne samat ongelmat alkoholin kanssa mitä minä. Ei ole hauska huomata olevansa mustasukkainen/katkera ja kilpailevansa yhden onnettoman kaljapullon kanssa. Se myös vaikeuttaa ihan äärettömästi suhteidenluonnissa, kun oma lapsuus on jäänyt alkoholin varjoon. Ja kun ei ole mitään kunnollista mallia siitä mitä on perhe tai perhe-elämä tai perhettä niinkuin muilla. Itse olen adoptoinut mieheni perheen sekä kaverit itselleni perheeksi ;)
Toivottavasti tuosta selvän sai, vaikka oli virheitä ihan älyttömästi (liian nopeaa kirjoitusta ja liian väsynyt).
Minäpä kerron. mut otettiin huostaan 14-vuotiaana. aika myöhään siis kun vanhemmista oli jo toinen kuollu heroiiniin. en ollut käynty koulyua vuoteen ja vedin kaljaa ja pilvee. varasteltiin ja ajeltiin autoilla. Tappelin paljon, kaikki piti ratkaista nyrkeillä. asuin eteläsuomessa isossa kaupungissa ja sitten ku mut saatiin kiinni niin soskut sano, että nyt lähdet pohjoiseen ja sut on otettu huostaaan. asene oli että haistakaa ämmät v..., mä mihinkään lähde, mut ne tuli hakeen. Se oli shokki, ei saanu tehdä mitään, koko ajan joku komensi, siivoa petaa, kouluun siitä. sit mulla palo käämi ja mä kävin yhden toisen pojan kanssa ohjaajan kimpuun ja me aiottiin hakata se ja pölliä auto. Ne oli arvannu. Me saatiin 2 viikkoo semmosta kyytiä, etten tajuu miten ne jakso. Se oli mun elämän ratkasevimmat 2 viikkoo. Mä oon kelannu sitä jatkuvasti. ei ne meitä nöyryyttäny tai muuta, mut ne oli tiukkana ja me kuulemma parhaana päivänä käveltiin siellä korvessa 40 kilsaa.
sit mä päätin että mä koitan olla kunnolla, vaikka mutsi yritti koko ajan houkutella mua tekeen kaikkee tyhmää. toine ratkaiseva hetki oli kun mutsi kuoli, siit oli lehissäki, spurgujen hommia!! Kun mä siit pienest surust toivuin, oli elämä jotenkin helppoa ja mä hoksasin että jos mä hoidan hommat ja oon kunnolla, mun on oikeesti hyvä olla. kukaan ei koskaan puutunut mun menneisyyteen ja vittuillu siitä siellä sijoituksessa ja se oli hyvä.
Mihin olen päätynyt: Amiksen kävin ja sain ammatin, töissä ollut 6 vuotta ja viimeisin rikos tehty vuonna -99.
Mulla menee hyvin. Kateelline olen niille, joilla on hyvä perhe ja vanhemmat. Jaksakaa!
suosittelen uraa kirjailijana, aloita omaelämäkerrasta, tulet taatusti menestymään!
Mukavaa, että joku on taas viisaampi... ja pyh tuollaisille.
Niin teen, ei oo viel valmis!
sulle kovasti. Ihana lukea selviytymistarnoita. Niistä tulee aina jotenkin niin hyvä mieli. Toivottavasti joku saa tarinastasi myös uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Toi vaan jäi vähän kaikertamaan , ku sanoit, et viimeisin rikos, tarkoitit kai sanoa viimeinen? Toivon ainakin niin.
Terv. sijaritäti
Kirjallesi on tilausta. Onnea kirjoittamiseen ja elämääsi.