Tapahtui muutama vuosi sitten,olin silloin 23v ja vapaa.Sain kesätöitä siivoojana eräästä toimistosta.En siis ollut minkään siivousfirman palveluksessa. Työ oli vapaa ja sain tehdä sen 16 ja aamu 8 välillä,joten aikaa jäi omiinkin menoihin.Olinkin siihenaikaan kova öykiitäjä.
Kesä oli lämmin enkä pitänyt työtakin alla kuin
rintsikat ja pikkuhousut.
Koska luulin olevani yksin jätin ylä ja alanapit auki,oli mukavampi työskennellä.Olin juuri kumartuneena ottamaan roskita kun johtaja käveli sisään.Arvasin kaulaaukkoni antaneen vapaan näkymän pienten liivien peittämiin rintoihini, vaistomaisesti yritin korjata asuani.
Ei noin kaunista näkymää pidä peittä,johtaja sanoi ja nauroi. Jatkoin töitä ja johtaja meni omaan huoneeseensa jota en ehtinyt vielä siivota.
Jokin piru iski minuun ja aloin ajatella tilannetta,jossa olin johtajan kanssa kahden, minulla vaan puoliksi avoin työtakki josta rinnat näkyivät jos kumartui vähääkään ja helmasta auki puolireiteen.
Seuraavana oli vuorossa johtajan huone,aloitin pyyhkimällä pöytää jonka takana hän istui,selaten jotain papereitaan. Kaula-aukkoni antoi vapaan näkymän ja rintani keinuivat pyyhkimisen tahtiin.
Huomasin hänen katseensa,jatkoin kuin mitään erikoista ei tilanteessa olisi.
Voitko pyyhkäistä tuotakin lamppua. Pöydän päällä oli valaisin johon en ylettynyt vaan nousin tuolille ja kurotuin siitä.Samalla kuitenkin horjahdin ja jouduin notamaan toisen jalan pöydälle tukea saadakseni.Johtajalla oli näkymä suoraan jalkojeni väliin.Ennenkuin ennätin korjata asentoa oli johtajan kädet reisieni ympärillä. Olitpa pudota,autan sinut alas sieltä.
Olin hänen sylissään kun minut laskettiin lattialle,tunsin käden paljasta reittäni vasten.
Jäimme seisomaan vastakkain,varmaan viivyttelyni irrottautua hänestä rohkaisi. Tunsin lämpimän käden pakarallani jolla ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois,ja sitten ensimmäiset varovat tunnustelut.Tiesin etten vastustelisi,tapahtui mitä vaan.
Nyt kädet kulkivat estottomasti työtakkini alla.
Alkoivat avata nappeta.Kun takki putosi lattialle
ja kädet avasivat liivieni hakaset vapisin hiukan. Liekkö ollut kiihko vai tilanteen jännitys. Suudeltuaan rintojani hän käänsi minut
selin,toinen käsi nipisteli nännesäni ja toinen hakeutui kohti kuumottavaa jalkoväliäni.Olin aivan märkä sormen löytäessä tien perille.
En estellyt kun minut nostettiin pöydälle johon jäin makaamaan jalat päädystä roikkuen.
Kuului vyön kilahdus ja vaatteen kahinaa,
sitten housuni vedettiin pois, olin alasti pöydällä ja tunsin kovan ja kuuman etsivän tietä sisääni. Sain silloin ensimmäisen todellisen orgasmini.Senjälkeen niitä on ollut sitten lukemattomia. Suhteemme jatkui se kesän.Niistä kerron sitten jos joku haluaa kuulla.(sain muuten johtajan pöydän lähtiessäni pois,kirjoitan tätä nyt siinä)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Anna tulla vaan lisää, mehukkaasti kun kerrot!