Nyt on pojalla päällä se ikäkaudelle(9v)tyypillinen lemmikki hinku, eli koira oisi saatava, ja tilanne on tämä.Koirista ja kissoista hän pitää, kuten itsekin, kaksi kissaa on ennestään.Asumme maalla, iso piha(ei aidattu), metsät ympärillä, tie ei näy mutta kuuluu, luonnonvaraisia elukoita pyörii nurkissa, jäniksistä hirviin asti, paljon pojan kavereita käy meillä touhuamassa, naapureita ei lähellä ja lähimmistä naapurikoirista ei tietoo.Minulla ei periaatteessa mitään asiaa vastaan mutta, muutamia seikkoja on.Minulla työpäivät ja pojalla koulu, jolloin koira yksin, koiran hoitohan jäisi minulle todennäköisesti, en ole kovin innostunut ajatuksesta opettaa koiraa perusteellisesti, ja vanhat kissaparat vs uusi asukki.Minun ajatus on, koiran pitää pysyä omalla pihalla vapaana, tultava lasten kanssa toimeen, uskottava vahti, pojan seura ja turva (poika paljon yksin kotona).Vielä on varmaan seikkoja joita pitää ottaa huomioon, mut nää pääpiirteet.Löytyykö yhtälöön ratkaisua.Tiedän kyllä että, jos sanon ei, niin se on sillä selvä, mutta jos koirasta olisi pojalle seuraa ja turvaa niin voisin asialle lämmetä.
Kertokaa nyt..
hyvät koira(ihmiset).
141133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Minulla työpäivät ja pojalla koulu, jolloin koira yksin, koiran hoitohan jäisi minulle todennäköisesti, en ole kovin innostunut ajatuksesta opettaa koiraa perusteellisesti"
ajattelet näin ja silti vaadit tätä:
"koiran pitää pysyä omalla pihalla vapaana, tultava lasten kanssa toimeen, uskottava vahti, pojan seura ja turva." Nämä asiat ovat ristiriidassa koska luettelemasi tavat eivät tuosta vaan tapahdu ja vaativat koulutusta, silti sanot ettet ole innostunut perusteelliseen koulutukseen.
Sanomalla asioita kuten uskottava vahti ja pojan turva oletan, että koira olisi vähintään keskikokoinen. Tuollainen 35kg saa massallaan jo paljon aikaiseksi jos murrosiässä päättää pojan kanssa ruveta painimaan (saattaa innoissaan kaataa ym.) ja tämän voi hillitä ainoastaan koulutuksella!! johon sinä et halua panostaa.
Lisäksi, koiran täysipainoinen vastuu, koulutus ja hoito on alaikäisen lapsen vanhemman vastuulla AINA. Poikasi ei ole tarpeeksi vanha ymmärtämään mitä pyytää kun koiran haluaa. 3x päivässä lenkki, hampaitten hoito, korvien hoito, kynsien hoito, turkin hoito, koulutus, aktivointi ym. lista jatkuu loputtomiin. lapset voi tietysti ottaa mukaan koiran hoitoon ja antaa pieniä tehtäviä, mutta päävastuu on AINA sinulla. Sinun on ehdottomasti asennoidutava niin että pitkänkin työpäivän jälkeen sinun on koulutettava, aktivoitava ja lenkitettävä koiraa kymmenenkin vuotta.
Kertomasi perusteella en tällä hetkellä suosittele sinulle koiraa. Koska et vaikuta ihmiseltä joka on valmis kaikkeen tähän vielä työpäivänkin jälkeen. Vastuuta et voi antaa lapselle, kuvittele mitä tapahtuu kun poikasi tulee murrosikään ja muut asiat alkavat kiinnostaa. Koiran hoito saattaa täysin jäädä sinulle.
Näin se vain on, koiran kasvatus (koulutus) ja pääasiallinen hoito on aikuisten vastuulla.
Jos sinulla ei ole koiran koulutuksesta (jotta tavoittaisit ne odotukset varmuudella, joita sinulla koiraa ajatellen on) kokemusta ja työn lisäksi sinulla on jo lapsi, josta huolehtia, niin voi kokonaispaketista kasvaa yllättäen melko suuri.
Itselläni on nyt 11 kk ikäinen paimenkoiravillikko ja jo sen "yksinhuoltajana" saan tehdä toisinaan ihan hartiavoimin (siis melko puhtaasti henkisellä tasolla näissä koulutusasioissa) töitä. Olen törmännyt moniin aika yllättäviin ongelmiin (tämä on kolmas koirani) ja joutunut todella hakemaan tietoa yhdestä sun toisesta paikasta ratkaistakseni ne. Riittääkö sinulla "paukut", jos/kun ongelmia koiran kanssa tulee? Mielestäni ihan aiheellinen kysymys, jonka itsekin jouduin kysymään ennen uuden pennun ottamista, enkä silti osannut varautua ihan näin villikkoon "kakaraan"... :)
että lemmikin hoito- ja kasvatusvastuu on sinulle eikä alaikäisellä lapsella. Rotuihin kannattaa tutustua netin ja kirjojen kautta. Sitten, kun joku alkaa lämmittää mieltä, siirrytte käytännössä tutustumaan eri rotuihin. Eli koirakentille, kenneleihin jne. Varaudu odotusaikaan. Juuri nyt ei välttämättä ole haluamaasi pentua missään, mutta niitä tulee lisää...
Koira ei saa olla liian iso, jotta 9v kykenee hallitsemaan sen. Suomen lapinkoira on kaunis ja paimentava rotu, jos olen oikein ymmärtänyt. Eikä liian iso. Mutta ei kannata hötkyillä. Tutustu rotuihin, ominaisuuksiin ja myös terveystilastoihin. Samoin mieti, mitä teidän perheenne todella haluaa koiralta. Se on pitkä pieti, kun ottaa koiran 10 - 15 vuotta.
Onnea etsintään.
Hei! Olet viisaasti ajatellut jo asiaa monelta kantilta. Nartut pysyvät pihassa paremmin, kun ne ovat vapaana, sillä uros voi lähteä ihanan naisen tuoksun perään. Tulevalla koirallanne ei saisi olla kovin suurta intoa metsästykseen. On onneksi rotuja, jotka ajavat kyllä kurren puuhun ja pupun puskaan, mutta eivät silti lähde kodin näköpiiristä mielellään kauemmaksi. Jos pihalla on asianmukainen häkki ja siinä eteisellä ja varsinaisella eristetyllä nukkumaosalla varustettu koppi, niin moni rotu tykkää viettää päiviään ulkona. Roduista tulee mieleen jo edellisen kirjoittajan mainitsema suomenlapinkoira ja sitten samojedin koira ja mittelspitz. Kunkin rodun oman rotuyhdistyksen sivuilla on lisätietoa roduista ja sitten kasvattajien yhteystietoja.
Terve!
sinun kannattaa haudata koko koiranostoasia jo pelkästään yhden mainitsemasi asian perusteella: Sinua ei järemmin kiinnosta kouluttaa koiraa. Älä ota koiraa, jos sinua ei kiinnostaa panostaa elävän olennon elämänlaatuun. Se on väärin koiraa kohtaan ja kouluttamattomuudesta saattaa tulla iso ongelma tulevaisuudessa, koska asiat jotka haluat koiran osata(pihassa pysyminen ym.)eivät tapahdu itsestään.
Odottakaa muutamia vuosia niin poikasikin voi ottaa enemmän vastuuta koiran hoidosta.
Yksi asia minua jäi myös mietityttämään tekstistäsi. Miksi 9-vuotias poikasi on paljon yksin kotona? On niin kovin nuori:(
täyttää toiveesi kunnolla koulutettuna. Huonona puolena on että on vähän kova uimaan eli saattaa talvellakin saada päähänsä uida, jos näkee vapaata vettä ja jos ei halua koiraa uimaan kesällä, niin voipi joutua laittamaan mökillä kiinni. Muuten se on vedessä heti kun tekin.
musta ne ei ainakaan ui talvella. tai ainakaan meijän koira ei ui talvella. mutta en viitti alkaa ilkeeksikkään. mutta minä ainakin laitan peukut pystyyn että sei uis. käy kattoon täältä:)labradorinnoutaja.com
LOPPU
ps.me hankittiin ainakin sellanen siksi että se olis ihmisien kaveri.
En suosittele koiran ottamista tilanteessa, jossa tilanne on se, että aikuinen on töissä kaiken aikaa ja toisena hoitaja on 9v lapsi. Käytännössä katsoen vastuu on sinulle ja hoitotaakka jää myös sinulle.
Varmasti lapsi on alussa kovinkin innokas, mutta odotas kun tulee muutama vuosi lisää, kun muut asiat alkavat kiinnostaa enempi kuin koiran kanssa rämpiminen vesisateessa.
Lapsellahan on jo kissat, lapsi pitää opettaa huolehtimaan näistä sen sijaan, että lapselle annetaan kaikki mitä lapsi haluaa. Vaan lapsen tulee opetella siihen, ettei eläimet ole hetken huvi vaan elävät pitkälte toistakymmentä vuotta.
Niin,miten olisi jos hankkisitte jo aikuisen koiran,joka olisi jo peruskoulutettu?Kun etsii aktiivisesti niin monia hyviä koiria on tarjolla.Monet joutuvat luopumaan terveistä koulutetuista koirista esim allergian tai eron takia.Ja moni olisi varmasti onnellinen jos voisi antaa koiransa maalle asumaan.Terveen aikuisen eläimen lopettaminen ei ole helppo eikä aina paras ratkaisu.Aloittakaa aktiivinen etsintä niin oma pihanvahti löytyy varmasti,ei jokainen koiranomistaja tässä maassa ole varmasti mestarikouluttaja ja silti asiat sujuu.Onnea koiran etsintään!
en ehkä kyllin selkeästi osannut ilmaista asiaa, mutta kiitän kaikkia kantaa ottaneita.Niin, aikuinen koira, peruskoulutettu. Meillä on yksi tuttava perhe, ja heillä on nyt 3v labbis.He saivat koiran ihmiseltä,joka elämäntilanteesta johtuen ei voinut koiraa pitää.Koira oli vuoden ikäinen heille tullessaan, koulutettu, ja on hyvin sopeutunut uuteen perheeseen.
Älä oleta, että jos otat aikuisen koiran se on valmiiksi koulutettu ja sinun ei tarvitsisi sitä kouluttaa. Jokaiseen koiraan on luotava side erikseen juuri kouluttamalla ja varsinkin aikuisen koiran huonoja tapoja on TODELLA vaikea karsia pois kun ne ovat tulleet koiralle tutuiksi. Jos tutuillasi sopeutuminen on tapahtunut hyvin, älä oleta että se välttämättä teillä tapahtuisi niin koska mainitsitkin ettet ole "niin kiinnostunut kouluttamisesta"...joka on mielestäni todella idioottimaisesti ajateltu jos on koiraa ottamassa, huolimatta onko se aikuinen vai ei!!? haloo??
Korostan että jokainen koira on yksilö ja samankin rodun sisällä voi olla lepsuja tapauksia ja sitten niitä todella kovapäisiä riiviöitä ja jos sellainenkin teille sattuisi esim juuri tuossa 1-1,5 vuotiaana niin olisitte suoraan sanoen aika kusessa tuolla mentaliteetilla mikä sinulla on. Luuletko että 9v lapsi pärjäisi murrosikäisen kohtuu kokoisen rajojaan koittelevan luupään kanssa? Ei tietenkään!! Se on sinun hommasi. Sinun tulee EHDOTTOMASTI olla innostunut ja kiinnostunut koiran kouluttamisesta jos aiot vähääkään olla sitä mieltä että sen hankitte.
tässä asiassa.Mistäpä sen tietää miten koira on koulutettu ja millä opein aikaisemmin. Vaikka koiria koulutetaan tietyn opin mukaan, jokainen soveltaa itse.Luulisi että, siinähän koira sekaisin meneekin, jos uusi omistaja opettaakin aivan eri tavalla kuin edellinen..haloo vaan, kerropa tähänkin se oikea vastaus, pyydän.
koiraa vielä tässä vaiheessa. itselläsi kerran ei ole innostusta kouluttaa(peruskoulutus) koiraa ja poika on vielä lapsi niin yhtälö on -
koira tarvii alkuun paljon aikaa myös öisin. itse käytin koiraa 4 kertaa yöllä ulkona ja se oppi varhaisessa vaiheessa sisäsiistiksi. vaikka poika lupaa "minä varmasti käytän koiraa ulkona ja pesen pissit ja kakat lattialta" käytännössä se on niin että kun tulet töistä niin paskoo ja kusta on lattiat puolillaan. onhan siitä koirasta seuraa kun se kasvaa ja järkee tullee päähän mutta pentuna se on samanlainen kuin pieni lapsi tarvii turvaa, huolenpitoa ja seuraa miettikää tarkkaan...itelläni on 4 lasta 8v ja 15v väliin mahtuu kaikki, alkuun(n.3vk) käyttivät ulkona ja pesivät tarpeet lattialta,mutta nyt on niin että minä sen koiran huolehdin. onneksi työskentelen kotona (maatila)joten koira ei joudu olemaan yksin 2h pitempään.