Hierontaa remix

Peach

Astun hämärään huoneeseen, ylläni on vain pienen pieni kylpytakki, joka hädin tuskin peittää pakarani. Arastelen, sillä tilanne on minulle täysin uusi, hämmentävä ja vieras. Ystäväni on hankkinut minulle hieronnan jossakin hämäräperäisessä laitoksessa, josta en tiedä mitään. Eikä ystäväni suostunut minulle kertomaan ajan ja paikan lisäksi mitään muuta. Hänen mielestään minun ei tarvitse tietää siitä mitään etukäteen, ja minun pitäisi luottaa hänen sanaansa.

Ystäväni on hieman erikoinen nainen, pitkä ja hoikka, hieman hippityylinen niin ulkonäöltään kuin elämäntavoiltaankin. Ehkä erilaisuudessamme piilikin syy siihen, miksi ystävystyimme. Olin aina tuntenut vetoa tuota naista kohtaan ja olikin melkoista kohtalonivaa, että juuri hän järjesti minulle jonkun ihmeen hieronnan jossakin typerässä paikassa, kun olisin halunnut jotakin juuri hänen kanssaan. Olin kuitenkin tehnyt kuten hän toivoi, ja olin siellä. Valmiina, mitä ikinä vastassa olikin.

Huoneessa ei ollut ainuttakaan lamppua, oli vain kynttilöitä. Ne loivat huoneeseen oudon hehkun, jännityksen tunteen, jota olisi voinut leikata veitsellä. Huoneen kalustus oli pelkistetty, vain hierontapöytä ja suuri nojatuoli ja sen vieressä pieni, pyöreä pöytä, täynnä kynttilöitä. Mietin kuinka kauan minun pitäisi odottaa, kuinka kauan täristä siinä viileässä huoneessa ennen kuin mitään tapahtuisi.

Äkkiä huoneen toisella laidalla ollut ovi avautui. Sisään astui pitkä hahmo, yllään samanlainen kylpytakki kuin minulla. Nainen ihan selvästi, vaikka hänen yllään olikin naamio, joka peitti kasvot melkein kokonaan, vain hieman otsaa ja huulet olivat näkösällä. Nainen hymyili pienesti, viittasi kädellään hierontapöytään päin ja otin vihjeestä vaarin. Riisuin pois sen ainoan vaatekappaleen mikä ylläni oli ja asetuin pöydälle.

Nainen käveli viereeni, melkein äänettä. Olin todella jännittynyt, hieronta tulisi siis enemmän kuin tarpeeseen. Nainen otti jostakin pullon, siitä ainetta kädelleen ja hieroi sen selkääni. En osannut rentoutua, vaan jännitin koko vartalollani, hengittäen hädin tuskin lainkaan. Naisen kädet tekivät kuitenkin ihmeitä. Välillä eksyen pakaroilleni asti hän hieroi selkääni, niskaani, hartioitani. Voimakkain vedoin, rusentamatta kuitenkaan. Vähitellen aloin nauttimaan kosketuksesta ja vereni lähti kiertämään kireissä lihaksissani. Tähän voisi vaikka nukahtaa. Kuten kävikin.

Hätkähdin hereille, kun nainen lopetti hieromisen ja eleillä kehotti minua kääntymään ympäri. Käännyin, nyt vailla jännitystä, vain rentoutumisen ihana tunne vartalollani. Silmät suljettuina makasin selälläni, kun naisen hennot, ja kuitenkin niin voimakkaat kädet alkoivat hieroa käsiäni. Hiljaa hieroen nainen käsitteli käteni, siirtyen sitten jalkoihini. Voi sitä tunnetta, kun hän hieroi jalkapohjiani. Olin joutunut työssäni juoksemaan tuli takamuksen alla paikasta toiseen ja jalat olivat rasittuneet enemmän kuin olin luullutkaan. Pikkuhiljaa hän siirtyi ylemmäs ja ylemmäs. Hänen kätensä eksyi reisieni sisäpinnalle. Hätkähdin hieman, mutta en välittänyt siitä. Tunsin sormien sivelevän reisiäni, pyörittävin liikkein. Levitin niitä vaistomaisesti, ja hätkähtäen tajusin mitä tein. Punastuin, mutta onneksi huoneen hämärässä punastuminen ei näkynyt, ellei se sitten kuulunut, sillä ainakin omissa korvissani kohisi melkoisesti veren kivutessa poskiini.

Nainen lopetti reisieni hieromisen ja olin pettynyt. Itsekö sain aikaiseksi hieronnan lopettamisen, levittäessäni jalkojani kuin mikäkin!? Huoleni oli kuitenkin turha, nainen siirtyi hieromaan vatsaani. Hänen sivellessä sitä, tunsin kuinka aloin kiihottua. Kosteus levisi hiljalleen hieronnan tahtiin vakooni ja kiitin jotakin ylempää tahoa mielessäni siitä etten ollut mies. Makasin rauhoittuneena, kireydestä ei ollut enää tietoakaan, kun tunsin hänen kätensä rinnoillani. Nännini olivat pystyssä olleet koko ajan, mutta nyt tuntui kuin ne olisivat kiristyneet entistä pystympään mikäli mahdollista. Pyörivät liikkeet suurilla rinnoillani saivat minut huokaisemaan kiihottuneena. En oikein tiennyt miten reagoida tilanteeseen, pelästyäkö, vai nauttia, antaa tunteiden kerrankin viedä. Päätin valita jälkimmäisen vaihtoehdon ja jatkoin nauttimista, passiivisena makaamista.

Voihkaisin ääneen, kun nainen puristi sormillaan nänniäni. Avasin silmäni ja katsoin naiseen, mutta näin vain hämärän huoneen taianomaisessa ilmapiirissä seisovan naamioituneen hahmon suoraan edessäni, mutta edes silmiä en nähnyt. Nainen oli sulkenut silmänsä. Hänen huulensa olivat hieman raollaan, ja kuulin kuinka hän hengitti raskaasti. En ilmeisesti ollutkaan ainoa kiihottunut siinä huoneessa.
Nainen jatkoi nännieni käsittelyä ja minä nautin, huohotin hetki hetkeltä enemmän, hieroin jalkojani yhteen saadakseni edes jotakin kosketusta kostuneeseen vakooni. Olin todella märkä, tunsin kuinka valuin siihen pöydälle, ja se sai minut hieman nolostuneeksi. Nolostuminen unohtui, kun tunsin kosketuksen hävylläni. Nainen painoi kätensä häpyni päälle, työntäen keskisormensa ulompien huulten väliin, suoraan kosteuteeni. Olisin voinut vannoa kuulevani naisen hymyn sormen löytäessä aarteeni. Nainen vetäisi minut jaloista laidemmas, niin että takapuoleni hädin tuskin pysyi pöydällä. Nainen siirtyi seisomaan eteeni, ja levitti vakoni avoimeksi. Tunsin kuinka hänen sormensa upposi sisälleni, ja levitin jalkani aivan avoimeksi, nostaen ne ilmaan. Hiljaa hän työnteli sormeaan sisään ja ulos, ja kohta tunsin hänen kielensä koskettavan kumpuani. Nopeasti hän löysi kovana törröttävän nappulani ja lipoi kielellään sitä ihanalla tavalla, jonka vain nainen osaa. Tunsin sormien työntyvän sisälleni kerta toisensa jälkeen, kielen työskentelyn klitorikseni ympärillä ja tiesin ettei kestäisi kauaa, kun olisin orgasmin partaalla.

Yhtäkkiä tunsin kosketuksen peräaukollani. Sormet lähtivät sisältäni ja ne sivelivät kosteuttani ryppyiselle reiälleni. Vavahdin, ja pian tajusin hänen työntävän sormensa peräaukkooni. Se tuntui todella ihanalle. Kohta hän työnsi jälleen sormet naiseuteenikin, ja hänen aloittaessaan rytmikkään nuolemisen, tuntiessani samanaikaisen sormityöskentelyn pillussani ja pyllyssäni, tunsin orgasmin
lähestyvän. Heilutin itseäni hervottomasti häntä vasten, en saanut häntä tarpeeksi itselleni, halusin enemmän, nopeammin, voimakkaammin, hitaammin.

Sitten se tuli. Se tuli voimakkaana, kuin hyökyaalto, nopeasti ja rajusti, tunsin kuinka sykin häntä vasten, puristaen jaloillani häntä lujasti, ehkä liiankin. En päästänyt ääntäkään. Orgasmin jälkeen päästin pitkän huokauksen, olin pidättänyt huomaamattani hengitystä ja ilma suorastaan pakeni keuhkoistani. Olin todella saanut hierontaa, kokonaisvaltaista ja paljon parempaa kuin alun perin luulin, olin enemmän kuin rentoutunut, olin voimaton suorastaan, veltto.

Yhtäkkiä tajusin olevani huoneessani yksin. Nousin ylös, laitoin kylpytakin päälleni takaisin, ja menin siihen huoneeseen missä riisuin vaatteeni pois alun alkaen. Puin päälleni nopeasti, tyydytettynä ja raukeana itsekseni hymyillen. Kiiruhdin sieltä ystäväni luokse pää kolmantena jalkana, halusin kiittää häntä elämäni parhaimmasta hieronnasta. Ovikelloa rimputin ja kesti ikuisuuden ennen kuin hän tuli avaamaan. Tai sille minusta tuntui, todellisuudessa aikaa ei ollut kulunut edes kahta minuuttia. Ystäväni avasi oven kysyvän näköisenä, ja aloin selittämään hengästyneenä hieronnan ihanuudesta. Joitakin osia jätin kuitenkin pois, ja ilmeisesti ystäväni huomasi pitämistäni tauoista milloin en kertonut kaikkea, sillä hän katseli minua hieman epäillen keskusteluryöppyni hiljentyessä. Ei yksi hierominen tuollaista vaikutusta voi tehdä, hän sanoi hymyn karehtiessa hänen suupielessään.

Vakuutin hänelle, että kyllä voi. Nauraen hän lähti keittämään teetä, sympatiaa en kuulemma edes kaipaa, ja minä jäin istumaan huoneeseen itsekseni. Vilkaisin makuuhuoneen ovea kohti ajatuksissani, kun huomasin sängyllä jotakin erikoista. Se oli jokin musta ja pieni, kuin pieni naamio. Nousin sohvalta hiljaa, hiivin makuuhuoneen oviaukkoon katse koko ajan tuossa mustassa läikässä hänen sängyllään. Se oli naamio, itse asiassa pirun tutunnäköinen naamio. Tästä puhutaan vielä, mietin itsekseni naurahtaen ja otin naamion käteeni.

7

5823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HervotonTonus

      Pittääpä kokeilla - kun vain tietäis missä ja kenen toimesta :)

    • upposi ;) -

      haluaisin kokea tuon saman - kiihotuin.

      (n)

    • hyvä

      "uusinta" tarina,tosi hyvä..mut kerrothan uuden,idea jutussa melkein sama mut ystävä hieroo,kummallakaan ei aiemmim bi juttuja ei edes haaveita!PS.eihän ole "kiire",eihän?

    • käsittämätömän uskomaton

      kiitos, kiitos, kiitos!!!
      Puit haaveeni sanoiksi.

    • Zahrah

      Puolessavälissä tarinaa tuli minulle tauko, sillä keäteni vei voiton. Luettuani tarinan loppuun tein sen uudestaan.

      Ihana ja kiihottava tarina. KIITOS

      Z

    • voi olla totta

      Voi kun tämä voisikin olla totta...

      Aivan ihana tarina. Paras koskaan lukemani!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      143
      2841
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      278
      2548
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      34
      1502
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      38
      1484
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1212
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      317
      935
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe