PAS TN ??

Onko jollain antaa tilastotietoa (tai vaikka lääkärin 'veikkailuja') PAS:n onnistumistodennäköisyyksistä?

Todennäköisyys alkion selviytymiselle sulatuksesta lienee 70% luokkaa. Entäpä alkaneen raskauden todennäköisyys? Tai "lapsi kotiin" -todennäköisyys?
6614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi!

Meille piti juuri tänään tehdä pas. Ei kuitenkaan ollut mitään siirrettävää, koska ainokainen alkiomme ei selvinnyt sulatuksesta. Kyselin juuri viime viikolla tays:n lääkäriltä kyseisiä prosenttilukuja. Viime vuonna tays:ssa alkio kesti sulatuksen 72%ssa ja lapsi kotiin luku oli 17%.
Onnea hoitoonne!

Äänestä
  • Niin huomommat prosentit on, mulle vaan kans sanottiin et jonkin verran alhasemmat kuin tuoresiirrossa.

    Meillä oli neljä pakkasessa ja yksi slviytyi. Testipäivä olisi ensi torstai, mutta kauhean toiveikas en sen suhteen ole. Oli siirrettäessä 9-soluinen kolmeluokkainen.

    Äänestä

Olen yksityisessä klinikassa hoidossa. Heillä on tilastojen mukaan PAS:sta raskaustodennäköisyys hieman alle 30 %, lapsi kotiin -todennäköisyys vähän alhaisempi (en kysynyt tarkkaa lukua), mielestäni kuitenkin väh. 20 %. Tietty yksilön kohdalla todenäköisyydestä ei koskaan tiedä, mutta toivoa on joka tapauksessa!!

Äänestä
  • Me ollaan Tampereen VL:lla, pitänee sieltä kysyä sitten PAS:n lähestyessä tarkemmin. Tuoresiirrossa sanoi lääkäri meille, että todennäköisyys on jopa 40% luokkaa. Että tuo 30% kuulostaa siihen nähden ihan järkevältä luvulta..:/ Tietty varmaankin erityisesti siinä tapauksessa, kun siirrettävä alkio on hyvä.

    Äänestä

  • *TT* kirjoitti:

    Me ollaan Tampereen VL:lla, pitänee sieltä kysyä sitten PAS:n lähestyessä tarkemmin. Tuoresiirrossa sanoi lääkäri meille, että todennäköisyys on jopa 40% luokkaa. Että tuo 30% kuulostaa siihen nähden ihan järkevältä luvulta..:/ Tietty varmaankin erityisesti siinä tapauksessa, kun siirrettävä alkio on hyvä.

    ja stakesin sivuilla on laaja selostus lapsettomuudesta ym. siihen liittyvästä.

    Äänestä

  • väestöliton sivuilta kirjoitti:

    ja stakesin sivuilla on laaja selostus lapsettomuudesta ym. siihen liittyvästä.

    Löytyikin ihan mielenkiintoisia kaavioita. Tänks!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*TT* kirjoitti:

Onko jollain antaa tilastotietoa (tai vaikka lääkärin 'veikkailuja') PAS:n onnistumistodennäköisyyksistä?

Todennäköisyys alkion selviytymiselle sulatuksesta lienee 70% luokkaa. Entäpä alkaneen raskauden todennäköisyys? Tai "lapsi kotiin" -todennäköisyys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu