Aamuyöstä rupesi tekemään pahaa ja rinnan alla ollut päivän pakotusta Nyt se on vähän helpottanut ja kuumetta on 38,1. Huono olo on vieläkin, mutta oksentanut en ole. Onko se sappi?
Onko sappivaiva
Mummu 65-v.
102872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sappi sijaitsee oikean kylkikaaren alla.
Mene lääkäriin
Sappivaivat ovat aivan toisellaiset.
sydämmen alapuolella niinkuin kivi olisi ollyt puristamassa.Istualtaan piti nukkuakkin.Kesti monta päivää.Lääkäristä saa jotain tabletteja jotka auttaa.Ei kannata jäädä kärsimään aina selleisessa on joku syy.
jotain flunssan tapaista liikkeellä. Minullakin oli muutama päivä tällainen ällö olo, lämpöäkin vähän. Nyt on helpottanut.
Toisilla nousee kuume nimenomaan öisin, sitten kiertää ja kaartaa mahassa oikein kunnolla. Vahtelee
tapausten mukaan joko yrjöttää tai "täysistuntoa" kuralla ollen. Ei hätää! Kolmen vrk jälkeen lääkäriin ellei parane itekseen. Tätä tautia on koko maassa niin etelässä kuin pohjoisessakin. Eivät saa sairaslomaakaan ellei karkaa äänikin. Tyttäreltäni katos ääni niin sai sairaalasta lomaa,kun siellä tarttee ääntä.
ollessani meillä sai olla kolme päivää poissa ilman lääkärintodistusta. Olin harvoin sairas, mutta jäin yleensä heti kotiin, kun oli oireita. Silloin tervehtyy nopeammin.
Mene heti lääkäriin! Kuulostaa joko sydänkohtaukselta tai happivaivalta; en jäisi arvuuttelemaan!
Kipin kapin tohtorille! Kannattaa tarkistaa olisiko kyse sydämestä, naisten infarktia edeltävät vaivat ovat erilaisia kuin miesten. Tässä iässä kannattaa aina ottaa huomioon vastaavat oireet sydänperäisinä. Sappi on muuten oikealla puolella, minultakin sappikivet leikattu ja sappitulehdus ollut, eivät ne kivut kertomiasi vastanneet.
Kiitos vaan vastauksista! Kaipa se joku noro-virus oli, nyt tuntuu ainakin siltä, että elämä jatkuu, ei ole kuumetta ja on muuten hyvä olo - vatsa vaan on vielä hiukan arka.
Eiköhän se tästä ala taas menemään!
aikoja kun sai syödä mitä vaan ja vatsa ei reagoinut mitenkään.
Iän mukana oikuttelu alko ja kaikki närästää tai kerää ilmaa.
Kokeisikohan liikuntaa ja jättäs tämän löhötuolin välillä.