Niin, kaikki jotka ovat/ovat olleet alkossa töissä, pistäkää kokemuksia. Kiinnostaisi hakea mutta on kuullut kaikenlaista negatiisivista juttua (no,mistäpä ei kuulisi!). Mutta kuitenkin, kirjoitelkaa.
Kokemuksia
Alkosta kiitos:)
1340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei vaan,
olin muutama vuosi sitten tekemässä pidemmän sijaisuuden Alkossa, ja itse en ainakaan huomioinut mitään negatiivista työssä tai työpaikassa. Työtoverit olivat todella mukavia, ja työ vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Oppimista toki oli valtavasti tuotevalikoimaa ajatellen, mutta se teki työstä haastavaa. Toki jotkut asiakkaatkin tekevät työstä haastavaa, mutta mielestäni ratkaisevassa asemassa on kuitenkin myyjän asenne työhönsä. Työhön perehdyttäminen oli mielestäni Alkossa ensiluokkaista, ja ohjeistus kaikkiin tilanteisiin yksiselitteisen selkeää. Voisin hyvin ajatella hakevani töitä jatkossakin Alkosta, mikäli työt nykyisessä duunissani syystä tai toisesta päättyisivät.