Ilta-sanomien gallup: http://www.iltasanomat.fi/ Käykääpä vaikuttamassa!
Pitäiskö pappien saada siunata homopareja?
*miranda*
101079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikkein paras tapa on äänestää jaloillaan.
Minä olen usein miettinyt, että koska minä kuuluin uskonyhteisöön joka oli mahdoton, epäinhimillinen ja Raamattua pilkuntarkasti noudattava, jouduin lopulta uskon kriisiin ja kyseenalaistamaan niitä arvoja joita pidin elämässä totuuksina, heteroseksuaalisuus ja heteroseksismi mukaanluettuina.
Mutta luterilaisuus on nykyisellään niin vesitettyä ja laimeaa ettei usko koskan ajaudu kriisiin eikä omaehtoista pohdintaa synny.
On siis parempi että luterilaisuus on loukkaavaa ja karkeaa jolloin loputkin heräävät lähtemään siitä pois.
Luultavasti osuvinta mitä aiheesta on sanottu on: "papit siunaavat kyllä kauppakeskuksia, mutta eivät homopareja".
Siinä näkyy koko kirkon onttous. Itse en kirkkoa enää veroillani tue. Usko sen sijaan olkoon jokaisen oma asia, sekin kelpaa moraaliopin tarjoajaksi - mutta ei nykyinen kirkko siihen pysty.
olevansa luterilainen henkisesti, niin kirkosta lähteminen on huono juttu. Kirkolla on yhä ja tulee vastaisuudessakin olemaan yhteiskunnallista merkitystä (halusimme sitä tai emme). Joten on todella sääli, jos kaikki ajattelevat ja älykkäät ihmiset lähtee sieltä pois. Silloin kirkon päätöksenteosta jää vastuuseen yksinomaan se vanhoillinen porukka. Jos kirkko muuttuu, niin se muuttuu vain sisältä päin. Kirkosta eronneilla ei sitten ole kirkon asioihin enää mitään sanomista.
En usko, että nyt kanteluiden kohteeksi joutuneet papitkaan haluaisivat esim. heidän vuokseen tehtävän mitään joukkopakoa kirkosta. Päinvastoin, tukensa heille (ja heidän kaltaisilleen hienoille papeille) antaa parhaiten se, että jää kirkon jäseneksi. Ja sitten äänestää kirkkovaltuustoihin hienoja, mm. homofobiasta vapaita, ehdokkaita. Kirkko voi muuttua, mutta se vaatii aikaa ja pitkäjännitteistä ja aktiivista toimintaa.
Kuinka moni teistä kirkkoon kuuluvista äänesti viimeisissä seuarkuntavaaleissa? Ehdolla olisi ollut hienojakin ehdokkaita. Itse en valitettavasti voinut äänestää, kun en ole kristitty, enkä siis kirkon jäsenenkään. Silti kirkon asiat kiinnostavat, koska niillä on laajempikin (kuin ainoastaan kirkkoa koskeva)yhteiskunnallinen merkitys.
Fiksujakin pappeja ja muita hengenmiehiä- ja naisia on olemassa, ei unohdeta sitä!
Toki, olet oikeassa, jos jaksat uskoa siihen, että kirkon onttous ei ole niin kaikenkattavaa, että siitä paikkaamalla syntyy vielä hyvä.
Minusta niin ei ole. Arvelen paremminkin vanhoillisten ottavan kirkossa vallan ja tyhjentävän sen lopuistakin kannattajistaan. Siitä tulee oma helluntaiseurakuntansa, jossa kiihkoilu ja fanatismi ohittavat mennen tullen järjen äänen.
Kirkon lähinnä pelotteluun pohjannut yhteiskunnallinen vaikutusaika alkaa olla ohi, sillä on enää jäljellä seremonialliset valtit. Se taas johtuu vaihtoehtoisten seremonioiden heikkoudesta ja kehittymättömyydestä.
kirkon vanhoillisimmille voimille juuri sen mitä he haluavat. Eikö olisi fiksumpaa taistella parempien ja suvaitsevaisempien kristillisten arvojen puolesta kuin luovuttaa? Kirkko muodostuu seurakunnista ja seurakunnat ihmisistä. Minun on vaikea uskoa, että valtaosa ihmisistä olisi niin "onttoja", etteikö muutos parempaan päin olisi mahdollinen.
nyt ekaa kertaa kirkollisvaaleissa, ja ehdokkaani poimin Tulkaa Kaikki liikkeen listalta. Muutenkin hän oli tarpeeksi kaltaiseni, samantyyppisistä asioista kiinnostunut nainen.
Eivät ne suvaitsevaisemmat kristilliset arvot katoa ajattelusta, vaikka kirkkolaitos ne hukkaisikin.
Ehkä onttous ei ole oikea sana, sanotaan sitten että jäykistynyt. Jos kirkko, eli sen parissa työskentelevät ihmiset olisivat sitä mitä väittävät, ei ongelma olisi koskaan esille noussutkaan.
Elävä kirkko kritisoi koko ajan itseään. Kuten elävä mikä tahansa liike. Jos sisäistä kritiikkiä ei ole, se on jämähtänyt. Eikä elä kauan.
Kirkkohistoria kuitenkin kertoo eniten siitä, että yleensä uudistuminen on tapahtunut eroamisten jälkeen, Wycliffestä Lutheriin ja muihin.
Virallisten kirkkojemme homovastaiset kannat ovat järkyttäviä. Parisuhteen rekisteröinti on maassa laillista ja luulisi näin tarkoituksellisen suhteen vakiinnuttamishalun olevan moralistien mieleen, vaan eipä. Pönäkästi poljetaan uskovaisen vähemmistön harrasta pääsyä seurakunnan täyteen jäsenyyteen, ihmisenä jumalan rakkauden ja armon alaiseksi, kelpoiseksi suhteen siunaukseen. Paimen siis valitsee tai pakotetaan valitsemaan, keitä laumastaan kaitsee ja ketkä hylkää omille teilleen, kokonaan tai osaksi. Kirkossa on onneksi muutosta haluavia, joiden ääni on voimistunut.
Todellakin, kyllä siunataan kauppakeskuksia, eläimiä, pääsiäismunia ja vaikka mitä, mutta ei ihmislasten liittoa edes silloin, kun he samaa sukupuolta olevina vilpittömin ja vakain mielin haluavat rakastaa ja tukea toisiaan aina. Pappien ei sallittaisi auttaa tällä tiellä.
Arkkipiispa Paarman mukaan on silloin kyseessä virkavirhe. Siis kun vain siunataan, ei vihitä avioliittoon! Mielestäni Paarma itse on pahin virkavirhe, mihin ev.lut. kirkko on viime vuosina syyllistynyt, ko. "itikka" haluaa jatkaa naispappien syrjintää "pastoraalisin järjestelyin" vielä 20 vuotta naispappeuden hyväksymisen jälkeen, vaikka tuuli muutoin näyttäisi piispainkokouksen enemmistössä jo kääntyneen. Kahden edellisen arkkipiispan ajattelu oli aivan toisella tasolla.
Pastori Leena Huovinen on tämänhetkinen silmätikku, siunaava rikollinen, josta kaikkein oikeaoppisimmat oikeassaolevat teologian opiskelijat ovat kannelleet Hgin hiippakunnan tuomiokapituliin. Siellä uskon oikeudenmukaisuuden voittavan, ymmärtääkseni kirkkohallitus on se orgaani, joka on jälkeenjäänein. Ihmettelen vain kantelijoita, nuoria ihmisiä, itsensäkorottavia miekanheiluttajia. Mikseivät ne huku miekkaansa? Edes 2000-luvulla?
Erosin kirkosta vajaat 30v sitten vastalauseena silloiselle naispappeuden ties monennelleko hylkäämiselle. Money talks, ajattelin, ja liityn takaisin kun asia on järjestyksessä. Sitä se ei ole, ei niin kauan kuin naisia syrjitään kirkon viroissa, ei vielä yhtään naispiispaakaan. Liittymiskriteereihin nousi myöhemmin myös ei-heteroseksuaalien ihmisoikeuksien tunnustaminen vastaavalle tasolle kuin heteroseksuaaleilla. Etenee etananvauhdilla, virallinen kirkko on hienotunteinen vain vanhoilliseen suuntaan, muita jäseniään se on valmis kohtelemaan kaikkea muuta kuin hienotunteisesti tai lämpimästi.
Olen ruvennut pohtimaan, josko sittenkin liittyisin takaisin, humaanit muutosvoimat tarvitsevat tukea. Muuten ihmistä tukeva rakkaus jää kirkossa tuomioita julistavien kiivailijoiden jalkoihin, kuten tässäkin letjussa on todettu. Ei voi olla tarkoitus uskoa kirkkoon, vaan jumalaan, siispä kirkon organisaationa on osoittauduttava luottamuksen arvoiseksi.
Vuosien saatossa etenkin ev.lut. kirkko on luopunut jo niin monista periaatteistaan pelkästään säilyttääkseen jäsenensä, että on vaikeaa tuntea minkäänlaista kunnioitusta sitä kohtaan.
Kyllä papit vielä siunaavat homoliittoja ja hyvä niin. Aikaa siihen varmaan kuluu vielä jonkin verran. Kysymyshän on vain siitä, milloin nykyisistä jäsenistä tarpeeksi suuri osa ei enää ole moista vastaan. Nykyinen tilanne nimittäin lienee sellainen, että monet ovat valmiita vaihtamaan kirkkoa, mikäli homoliittojen siunaaminen hyväksytään. Ihmiset tuppaavat olemaan viimeiseen asti niin ahdasmielisiä... Kymmenen vuoden kuluttua tilanne voi jo olla parempi.
Itselleni on oikeastaan aivan sama mitä ev.lut. kirkko mistäkin ajattelee, sillä sen ratkaisut ovat aina olleet ja tulevat olemaan populistisia.
Monilla on tarve uskoa, hartaasti tai jossain mitassa. Useimmat jäävät siihen kirkkoon, mihin ovat "syntyneet", jotkut pohdiskelevat, etsivät henkistä kotia, joka vastaisi heidän käsitystään oikeasta tiestä, oikeudenmukaisuudesta, armosta. Pohdiskelijat mahdollisesti vaihtavat uskontoa/lahkoa/filosofis-uskonnollista ajattelua.
Ateisteilla on samaten moraalifilosofiaan liittyviä eettisiä normeja, melkoinen osa niistä jokseenkin samaa kuin valtauskontojen ydinsanomissa. Ihmiskunnan vanhaa etiikkaa ja ihanteita. Ne ovat kaikki olleet hitaassa muutosmyllyssä ajan myötä. Moni asia, rangaistus, teko, mikä vain 2000 tai 500 vuotta sitten oli normaalia ja sallittua, on meidän mielestämme nyt hirveää, brutaalia. Populismiako? Vai jotain muuta.
Minä ainakin kavahdan rautauskontoja, fundamentaalisen vanhoillista oikeaoppisuutta, joka perustuu muinaisten käsitysten mukaisiin, ammoin tehtyihin tulkintoihin, ja joita papatetaan temppeleissä ja pyhäköissä yhä uudestaan "pyhien isien" (eivät ne koskaan naisia ole) tiukassa johdossa. Niissä ihannoidaan muuttumattomuutta yksityiskohtia myöten, se on arvo sinänsä.
Kristitystä mailmasta parhaiten oikeudenmukaisuustarvettani vastaavat luterilaiset/protestanttiset kirkot, muut ovat paljon enemmän vanhaan tarrautuvia, jopa ihmiskielteisiä tuomitessaan normaaliksi katsottavan käyttäytymisen (vaikkapa ehkäisyn), naisten ihmisoikeuksia alistavia ja huomattavan keskusjohtoisia.
Sukupuolet arvotetaan selvästi eriarvoisiksi. Räikeimmin naisia valtauskonnoista alistaa islam, missä alistaminen naamioidaan kaunistellen suojeluksi, ja terroriteot eriuskoisia vastaan julistetaan useimpien korkeiden uskonnollisten johtajien suusta "pyhiksi".
Mieluummin aikaansaseuraava populismi sellaisissa kysymyksissä, mitkä uskonopin kannalta eivät ole ydinasioita, vaan lähinnä sivulauseista noussutta kohua ja uustulkintaa. Hierarkkisen organisaation virka-asiat eivät voi olla ydintä, eivät myöskään reunahuomautuksina annetut yksityiskohtaiset käyttäytymisohjeet muinaisiin tilanteisiin. Kun uskonto on elävää, ei kiteytynyttä, mutta perussanoma pysyy, voi siitä saada rauhaa/voimaa. Kivettyneet uskonnot pakottavat alistumiseen ja pelkoon uhkausten avulla.