Minkä ikäisenä kannaattaa mennä vaihtariksi? Pariisiin olisi ihana päästä, mutta pärjääkö horjuvalla englannin kielellä?
Vaihtariksi?
Berry@
61145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ensinnäkin vaihto-oppilaita ei sijoiteta isoihin kaupunkeihin, eli on ihan turha haaveilla vaihtovuodesta lontoossa, pariisissa, new yorkissa tai los angelesissa. ite olen lähössä australiaan vaihtoon, ja melkein kaikki vaihtarikaverit sijoitettiin pieniin kaupunkeihin. mutta osa mesistä, minä mukaan lukien, pääsimme n. reilu miljoonan asukkaan kaupunkiin. tosin saattaa johtua siitä, että australiassa suurin osa väestöstä asuu isoissa kaupungeissa ja siksi perheetkin löytyy usein sieltä.
vaihto-oppilasjärjestöjä on ns. kaupalliset (eli myös kalliimat) ef, ja sts ja ei-niin-kaupallisia afs, yfu, rotaryt ja asse. ite
tosiaan vaihtariksi kannattaa ehdottomasti lähteä, mutta sinuna rupeaisin ajattelemaan vähän reaaliseemmin. muutenkin vaihtovuoden aikan tulee jonkin verran ongelmia, eikä se todellakaan ole mitään bilettämistä vuoden ympäri. arki koittaa ja joskus voi olla todella vaikeaa sopeutua, koti-ikävää jne. ota asioista paljon selvää etukäteen, niin ei tule sitten pettymyksiä :)
Kiitos yritän etsiä tietoa mahdollisimman paljon. Entä heiluva englannin osaaminen?
Eipä kielitaidon puute estä vaihtoon lähtöä, siellä ulkomaillahan se kieli opitaan. Moni lähtee vaihtoon ilman maan kielen osaamista ja hyvin sen ovat kaikki varmasti oppineet vaihdossa ollessa.
Jos lähdet Ranskaan, ei englannista ole hirveästi apua, ei sitä siellä mielellään puhuta. Tosin Ranskaan lähtijöiltä vaaditaan parin vuoden ranskan opintoja ennen vaihtovuotta, ja kyllä se mielestäni riittää ihan hyvin.
Jos lähdet englanninkieliseen maahan, niin on hyvä tietää, että niihin maihin menee vaihtoon useita nuoria maista, joissa kielenopetuksen taso on heikko, ja heidän kielitaitonsa on siten olematon. Usein hekin oppivat kielen nopeasti. Muista, että Suomeenkin tulee vaihtareita, jotka eivät ole suomea koskaan opiskelleet, ja silti hekin pärjäävät hyvin ja oppivat suomea vuotensa aikana yllättävän hyvin, vaikka suomi onkin vaikea kieli.
Tuosta keskiarvosta mikä tarvitaan kun haetaan vaihto-oppilaaksi.
Jos käy lukion toista luokkaa ja aikoisi lähteä seuraavana vuonna vaihto-oppilaaksi jonnekkin, katsotaanko peruskoulun keskiarvoa vai lukion menestystä?
En ole asiantuntija, mutta luulen koko koulumenestyksen vaikuttavan asiaan. En kyllä todellakaan tiedä...
itse olen lähdössä ensi syksynä vaihtoon amerikkaan. olen tällähetkellä lukion toisella ja tämä on periaatteessa viimeinen mahdollisuuteni lähteä sillä yli 18 vuotiaat eivät vaihtovuodelle pääse (näin olen ainakin ymmärtänyt). itselläni englannin arvosanat ovat vaihdelleet lukion aikana 5-7 välillä, joten voisin sanoan englantini olevan helvetin heikkoa, eikä sillä kovin hyvin - ainakaan aluksi - tule pärjäämään. sillä kuitenkin mennään. hakutilanteessa vaihto-oppilasvuotta hakevalle tehdään haastattelu ja sen jälkeen seuraa kaikennäköisten paperien täyttämistä ym muuta paperisotaa. ei siinä koulu menestystä sen kummemmin katsottu, varoittelivat vain järjestöstä että alku saattaa todellakin olla takkuilevaa ja vaikeaa, mutta kyllä se siitä. lähde ihmeessä jos vuosi ulkomailla on sinunkin haaveesi, se on varmasti avartava ja unohtumaton kokemus jota ei ikinä muuten voisi kokea! :)