Nyt sitten eilen alkoi hirmu kovat kuukautiset. Kun olin salilla, niin huomasin, että vuoto alkaa koventua ja ajattelin, että menenkin vasta kotona suihkuun. Kun tulin pihalle, niin vuotoa tuli niin paljon, että kaikki housut oli ihan veressä. SItä tuli ihan solkenaan. Käytiin illalla mieheni kanssa naistentautien osastolla. Lääkäri katsoi, että kaikki olisi poistunut kohdusta, mutta antoi varmuuden vuoksi lääkettä vielä, että varmasti nyt kaikki tulisi pois. Olisi ottanut myös minut osastolle yöksi, mutta halusin kotiin. Aamuyöstä taas alkoi todella runsas vuoto, että sai laittaa yöpaidat pesuun. Ei ainakaan vielä helpota yhtään.
Jos ei ala hiipua, niin kaavinta on edessä, jotta vuoto loppuisi. Rukoilen sydämeni pohjasta, ettei sitä tarvittaisi. Aina raskaus voi vaikeutua kun joutuu kaapimaan. Minulla jo kerran se tehty 98 kun tuli eka keskenmeno.
Ehkä se tästä helpottuu, toivottavasti.
Jos ei ala hiipua, niin kaavinta on edessä, jotta vuoto loppuisi. Rukoilen sydämeni pohjasta, ettei sitä tarvittaisi. Aina raskaus voi vaikeutua kun joutuu kaapimaan. Minulla jo kerran se tehty 98 kun tuli eka keskenmeno.
Ehkä se tästä helpottuu, toivottavasti.
Vastaukset 27
Vanhimmat
kuulostaa tosi kurjalta. Toivottavasti pääsisit sinäkin mahdollisimman pian normaaliin elämään kiinni ja toipumaan. Toivottavasti jaksatte, kovasti lähetän lämpimiä ajatuksia ja voimia :)
Meilläkin piina jatkuu vieläkin.. Nyt olen vuotanut taukoamatta jo yli kuukauden ja hcg arvo sahaa edes takaisin. On se hitaasti pudonnut 800 huipusta neljäänsataan, mutta tällä viikolla on taas vähän pirulainen noussut. Naistentautien poliin olen ollut tiiviisti yhteydessä ja verikokeita otetaan säännöllisesti, vielä ainakin viikko seurataan ennen kuin tehdään lopullinen hoitopäätös tai jatketaan vaan seuraamista. Viime viikonlopun olin osastolla kipujen takia, jotka ovat onneksi nyt lieventyneet. Tämä kohdunulkoinen on edennyt jo 8 viikolle ja alkaa henkiset voimat olla ihan loppu. Lääkärit eivät vaan jotenkin mielellään antaisi solumyrkkyä, vaan haluaisivat odottaa että tämä menisi itsestään ohi. Ollaan jo yli kuukausi eletty viikko kerrallaan aina uuteen verikokeeseen ja lääkärikäyntiin, voi kun tämä olisi jo ohi ja pääsisi kiinni normaaliin arkeen!
Koetetaan jaksaa uskoa että tämä tästä helpottuu, vaikka joskus tuntuisi ettei millään enää jaksa..
ikävää myös teillä. Luulisi, että tekisivät asialla pian jotain. Eikö ulkoinen raskaus ole kuitenkin vaarallista.. ettei vaan käy mitään vielä pahempaa. Toivottavasti ne eivät kovin pitkään odota.
On tää elämä välillä niin hemmetin raskasta. Nytkin tätä verta tulee ihan sorona. En millään haluaisi mennä lääkäriin. Aijon katsoa vielä tämän päivän. Jos ne pillerit vielä vaikuttaa. Ei onneksi hemoglobiini ollut vielä eilen kovin paljon laskenut, kun ottivat sen. Se oli 120.
Eiköhän normaali elämä ja onni joskus tule meidänkin kohdalle.
Elmerille: Tosi ikävää tuo sinun tilanteesi! Onneksi kuitenkin sun hb-arvo ei ole laskenut. On se kyllä niin väärin että edelleen joudut kärsimään niitä jälkimaininkeja. Toivon todella että kaavintaa ei sinulle tarvitsisi tehdä!!!
Ella: ihmetyttää kyllä minuakin tuo kohdun ulkoinen raskaus, siis se että asiaa vaan seurataan; miten kauan tällaista sitten voi jatkua, jos mitään ei tapahdu ja hg-arvo laskee vaan hitaasti?!
Joskus kyllä tuntuu, että elämä on niin kohtuutonta, varsinkin nyt teidän kohdalla! Jotta pystyisi jaksamaan eteenpäin, on kai vain uskottava siihen että JONAIN PÄIVÄNÄ nämä kaikki kärsimykset ja vastoinkäymiset kääntyvät vauva-onneksi!!
Uskoa parempaan huomiseen ja halauksia!!
nyt taitaa tuntua, että lähden tästä sairaalaan. Ilmoittelen kun olen selvinnyt tästä. Kiitos rohkaisusta, mutta nyt tuntuu niih hemmetin pahalta.
ihmetyttää lääkärien jahkailu tosi paljon. Miehellä on mennyt jo ihan hermot kun lääkäreiltä on vaikea saada ulos perusteluja päätöksille ja välillä tuntuu ettei nekään vaan tiedä miten pitäisi toimia ja mikä olisi nyt paras tapa.. Ollaan perusteluja kysytty ja ne vaan sanoo että todennäköisyys että menee itsestään ohi on suuri ja solumyrkyt ei välttämättä silloin hyödyttäisi meitä mitenkään.. En tiedä, ensi viikolla kyllä sanon etten enää jaksa jos arvo ei ole laskenut ja vaan taas seurataan..
Elmerille voimia sairaalareissuun, se sairaalassa oleminen on kyllä sellaista kurjuuden maksimointia, itse olin siellä viime viikonlopun ihan hajalla, kotona on niin paljon helpompi olla. Mutta pääasia että saadaan sut kuntoon!
voimia sinulle! olen itskkin hoidoissa ja tiedän miltä tuntuu menettää "lapsi" pitkän odottelun jälkeen,toivon kaikkea hyvää sinulle!
voi että....minuu alkaa ´keitttääääää.....vai vuotoa on ja nrm raskaus..huhuhuh...tämä on lapsettomien palsta...haloo....tänne valittaa ne jotka ei saa lapsia
mitä oikein tarkoitit? Tämänkin viestiketjun kirjoittajat ovat lapsettomuushoitojen seurauksena kokeneet keskenmenoja ja kohdun ulkoisia raskauksia. Ottaisit ensin asioista selvää ennen kuin alat muille kettuilemaan. Hyvää jatkoa vain sinulle.
vain sinulle kun et tiedä minun tilanteestani mitään. Olemme kohta kolme vuotta yrittäneet lasta ja hoidossa vuoden! Tämäkin raskaus on tullut IVF hoidon pakestealkiosta. Elä tule siis huutamaan ennen kuin tiedät asiasta jotain. Tuntui siis todella pahalta.
olen pahoillani kun niin töykeästi asian esitin.. ehkä vain katkeruus kaivaa sisälläni liikaa.. olen 7 v yrittänyt saada lasta ilman tulosta. ivf hoitoja useita ja kohdun ulkopuolisia yms kesken menoja kokenut minäkin.. pyydän nöyrimmin anteeksi ja toivotan onnea teille.
ja kiitos kun pyysit anteeksi. Voimia myös sinulle!
kuitenkin vielä tyksiin ennen kuin olin jo lähdössä. He sanoivat, että se runsas vuoto voi jatkua parikin päivää. En sitten vielä kuitenkaan uskaltanut lähteä sairaalaan, vaan olen vielä kotona.. Olo on onneksi vielä muuten on ok, ettei ole tullut heikotusta vuodosta huolimatta. Toki jos tää jatkuu vielä huomenna samanlaisena, niin kai sitten täytyy viimeistään tehdä jotain. Näköjään pelottaa menna sairaalaan.. Ilmoitan jos tulee jokin uusi käänne.. jälleen..
Oloani helpotti kummasti kun sain tänne kirjoittaa olostani.
Voimia myös sinulle Ella77! ja muille myös.
Toivon todellakin, että olosi ja tilanteesi helpottuu. Olet todella vahva kestettyäsi tämän vastoinkäymisen. Varsinainen selviytyjäluonne.
"Ei niin suurta surua, etteikö ilo koita.
Ei niin pitkää, pimeää yötä, etteikö päivä koita."
,jonka childless laittoi, oli juuri sellainen kun itsekin yritin etsiä aiemmin lähettämään viestiini, mutten löytänyt.
Kiitos childless ja jaksamista kaikille!
Voi kurjuus, kun sekä Elmeriä että Ellaa nyt koetellaan. Niinku tässä ei muutenkaan olisi hankalaa hoitojen yms keskellä ja nyt sitten näin.
Toivottavasti vointi on jo parempi?
Toivotan kovasti toipumisia molemmille!
Ippu
vuoto on jo pikkaisen alkanut hellittämään. Tänään olin töissä, mutta sain silti aika ahkeraan käydä vessassa.
Mieheni vaan on todella väsynyt tähän hoitojuttuun. Hän ei enää jaksaisi yrittää kuin yhden pass hoidon. Kuitenkin jos alkiot onnistuu sulatuksessa yhtä hyvin kuin ekassa, niin ehkä voisimme vielä kaksi yrittää. Mieheni mielestä on niin raskasta katsoa kun minä ole surullinen ja itkuinen. TOki se hänellekkin ottaa koville. No pidetetään peukkuja, että kolmas kerta toden sanoisi tai, että mieheni jaksaisi edes tämän ekan ivf hoidon viedä loppuun asti.
Kyllä tässä itselläkin välillä mehut on vähissä, mutta jotenkin sitä vaan keräilee niitä voimia ainakin hetkellisesti.
Ella: Mitä sinulle kuuluu?
kaikille jotka olette jaksaneet minua rohkaista.
Oli helpottavaa kuulla Elmeri että olet ainakin fyysisesti jo paremmassa kunnossa. Toivottavasti toivut niin että teillä on taas jotain mukavampaa odotettavaa, kuten se PAS.. Meillä kanssa mies on ollut ihan hajalla, häntä ahdistaa se että minun pitää kaikki nämä fyysiset jutut kärsiä. Hänellä myös ottaa koville omansa lisäksi minun ahdistukseni ja alitajuisesti varmaankin syyttää itseään, vaikka ollaan tuo "syyllisyysasia" kyllä puhuttu pois päiväjärjestyksestä. Yhdessä tämä elämä halutaan elää tuli mitä tuli.
Itse odottelen vaan taas torstaista lääkäriä. Verivuoto jatkuu jo toista kuukautta välillä runsaanakin, mutta muita oireita ei enää ole. Olen kyllä ihan varma etä arvo ei ole laskenut, tässä vaan varmaan lykätään väistämätöntä, eli niiden solumyrkkyjen antamista. Huomenna pitäisi ehtiä jossain välissä labraan ja torstaina sitten taas aamulla naistentautien polille. Viimeksi jouduin odottelemaan siellä varattua aikaani kaksi tuntia, nyt pitää heti sanoa, että en millään pysty odottamaan. Töistä en millään voi enää olla pois. On niin raskasta yrittää luovia töiden, labran ja sairaalan väliä, kun on vielä henkisesti ihan loppu. Jos eka tuoresiirto olisi vaan epäonnistunut, niin nyt näihin aikoihin oltaisiin jännätty PASsiin menoa, mutta tässä touhussa on kyllä saanut jälleen kerran todeta sen, että mikään ei tässä elämässä mene suunnitelmien mukaan.
Kiitos minunkin puolestani kaikille tukeneille, toivottavasti kukaan teistä ei joudu koskaan kaiken muun tuskan päälle käymään tälläistä läpi..
Elmeri: Tosi hyvä että vuoto on jo vähentynyt ja olet jo paremmassa kunnossa!!
Ellalle VOIMIA torstaiseen lääkärikäyntiin, kirjoittele sitten kuulumisia.
Kyllä tosiaan on näissä hoidoissa henkisesti jaksamista! Me ollaan vasta hoitojen alussa (eka ivf-tuoresiirto tehty, nyt pp 4)ja nyt vasta olen tajunnut miten tajuttoman raskasta tämä on jo nyt, puhumattakaan sitten epäonnistumisista, keskenmenoista jne!! Ja miehet varmasti yrittää parhaansa mukaan tukea, mutta onhan miestenkin jaksamisella rajansa. Ja kaikista hirveintä on varmasti katsoa oman naisensa kärsivän hirveesti yhteisen asian takia (jolle mies ei voi mitään). On tää naisena olo niin p*maista, kaikki ikävät asiat tapahtuu omassa kehossa!
Oletteko Elmeri miettineet että pitäisitte hoidoissa vähän taukoa? Mietin vaan että voisiko mies silloin sitten suhtautua eri tavalla asiaan, kun aikaa on vähän kulunut? Teilläkin on ollut nyt viime aikoina niin kovin raskasta! Toki ymmärrän myös sen, että hoitoja haluaisi kuitenkin jatkaa niin pian kun mahdollista...
Hei mikä teillä on muuten lapsettomuuden syynä? Meillä syy minussa, ovuloivattomuus ja vuotohäiriöt, ei kuitenkaan pco (lh arvo vähän alhainen kun pco:ssa on koholla)
vikaa molemmissa. Minulla on pco ja miehellä huonot siittiöt. Olen taukoakin miettinyt, mutta itse haluaa niin kuumeisesti sitä pienokaista perheeseen, että haluaisi vaan äkkiä taas toiseen yritykseen. Toki jos tämäkin menee perseelleen, niin sitten täytyy katsoa taas tilannetta uudestaan. Voi toki olla, että miestäkin tauko auttaisi. Tiedä sitä sitten. Kotonakin kun on välillä vähän "kuumat oltavat". Alkaa tää touhu syödä parisuhdetta, mutta en silti usko sen kaatuvan, vaan lopulta päinvastoin.
on hitaasti liikkuvissa siittiöissä. Hypättiin meilläkin suoraan IVF:ään inssejä kokeilematta. Lääkäri otti mieheltä juuri kasan verikokeita ja sanoi, että niiden perusteella voidaan sitten harkita jos mieheni söisi kuuriluontoisesti clomifenia. Rohkaisevia tuloksia siten on kuulemma saatu siittiöiden laadun paranemisella.. Onkohan kellään asiasta käytännön kokemusta..?
Yikru valtavasti onnea piinailuun!! Meillä siis tästä ekan IVF:n tuoresiirrosta tuli tämä kohdunulkoinen ja nyt sitten varovasti pikku hiljaa toipumiskuukausien mentyä siirretään ajatuksia jo PAS hoitoon..
Eli tänään sain tietää että HCG arvo on vaan vähän päälle 200, eli on laskenut viikossa yli 200 pinnaa! Lääkärin mukaan voidaan odottaa että se viikossa parissa on nollilla.. Olen niin helpottunut ja pitkästä aikaa kaiken tuskan ja epävarmuuden jälkeen ja sijaan tunnen iloa elämästä! Kiitos kaikille myötäeläjille, toipuminen alkoi onneksi vihdoin minullakin :)
Olipa tosi hyvä uutinen että arvo on lähtenyt laskuun. Toivotaan että arvo laskisi nyt nopeasti ja pääsisitte sitten suunnittelemaan uusia hoitoja!!!
alkaa valoa näkyä tunnelissa, samoin täällä. Kuukautiset ovat vähentyneet, mutta ei vielä kokonaan loppuneet. Psyykkinen puoli kyllä tuntuu pettävän. Tänään tiuskasin asiakkaalle, millä on vielä tuplasti raskempi elämä takana ja tällä hetkellä. Se taas pysäytti minut miettimään näitä elämän realiteettejä. On todellakin muita ihmisiä joilla on vielä raskaampaa, mutta jotenkin sitä vaan masentuu tästä omasta tilanteesta niin paljon. En tiedä mitä te tästä ajattelette..
Halaus Ella!
Hyvä että Elmerikin on fyysisesti jo paremmassa kunnossa!
Tuo henkinen puoli on kyllä sitten toinen juttu. Monesti sitä ajattelee tosiaan että meillä tilanne on todella huono, positiivisia puolia näkemättä. Aina silloin minua ainakin pikkasen helpottaa, kun ajattelen mm. yhtä kaveriani, joka on jo 40 vuotias, ja jolla lähtee viimeinen hoito käyntiin nyt parin viikon päästä. Onnistumismahdollisuudet heillä on todella pienet, mutta silti he yrittävät vielä tän kerran.
Meillä kun ei ainakaan ihan heti vielä tuo ikä ainakaan tule vastaan (mä oon myös vm.77 :=) Jos jotain positiivista tästä yrittää hakea. Ja lisäksi teillä molemmilla on jo raskaus alkanut, joka on aina hyvä ennuste!!
Voimia siis ja jaksamista!!
Niinhän se on että oman elämän surut on aina raskaimpia kantaa, ja kaikilla ihmisillä on ne omat tuskan aiheensa. Joillakin ne vaan on toisiin verrattuna ainakin ulkopuolelta katsottuna naurettavan pieniä. Huomaan itsestäni että olen tämän lapsettomuuden kriisin myötä herkistynyt ajattelemaan enemmän miltä muista tuntuu, pohjaton empatia on herännyt muita lapsettomia, sairaita ja kärsiviä kohtaan, mutta turhan ruikuttajia minun on nykyään vaikea jaksaa. Muutamasta liikakilosta murehtivien tai kännykkälaskuja valittavien tuttujen ja työkavereiden juttuja ei jaksa oikein edes kuunnella.
Tässä lapsettomuudessa ollaan kyllä niin syvillä vesillä ja elämän merkityksen peruskysymysten äärellä, että ei ihme jos pienen ihmisen pää ei aina ihan jaksa kestää ja käsitellä kaikkia tunteita mitä tämä herättää. Itse ainakin olen ajatellut, että jos joskus lapsen saamme, olen varmaankin aina sydämmessäni lapseton, niinkuin monet muutkin jotka ovat lapsen hoidoilla saaneet. En tarkoita sitä negatiivisena tai ahdistavana asiana, vaan rikkautena arvostaa lapsia ja elämää ihan eri tavalla.. On tämä niin ylösalaisn koko elämän ja arvomaailman laittanut..
saada hepulin kun eräs ystäväni(jolla kaksi lasta ja tullut eka yrittämällä) kysyi kuulumisiani, niin kerroin olevani nyt välillä tosi masentunut. Hän laittoi minulle takaisin, että koita nyt jaksaa ja, että minullakin todettiin laktoosi-intoleranssi, että on ikävää. Voi helvetti suoraan sanoen, että se kuulosti lähes vittuilulta. En sitten enää laittanut mitään viestiä takaisin.. En tiedä, mutta jotenkin en voi ymmärtää, etteikö ihmisillä ole mitään tajua tän asian kanssa.