Maalla ei viitsineet opettajat edes valvoa välitunteja. Isommat veteli pienempiä turpiin ja kertoa ei saanut.
Koulukiusatut
kertokaa tarinanne
9773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eipä meillä ope siihen aikaan edes välittänyt vaikka sanoin että minua kiusataan, Ei 70-80 luvulla ainakaan meän koulussa siihen puututtu, takki likaisena, kengät piilotettu, ym.. ja ope vaan katteli. Tässä kerran näin häntä kuntosalilla ja hän muistelemaan minun luokkaa ja menneitä.. Teki mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta nieleskelin pintaan nousseen kiukun, vanha se raukka jo oli...
OTTAVAT LAPSET POIS ÄIDILTÄÄN, ÄITI SAATTAA OLLA VAIKKA KOTIÄITI JA SITTEN LAPSIPARKA JOUTUU SELLAISEN PETOLAUMAN KYNSIIN.
Turpiin tuli joka päivä, ei kiinnostanut ketään, opettajat katseli muualle. pitivät minua luokan terroristina, ei ole vieläkään valjennut miksi? Olin pienin, en pärjännyt joukkueurheiluissa, isosta perheestä jossa vanhemmilla pienet tulot >>
heijastui pukeutumiseen ym. tavaroihin jotka olivat tärkeitä -80 luvun nuorille.
Luokanopettajan mielestä minusta ei ollut mihinkään, kannustus opiskeluun oli siis mahtavaa..
Luokanopettaja oli pohjoisen miehiä, oli muka ollut uitoissa jätkänä ja tiesi kaiken kaikesta ja varsinkin minun kohdalla sen että "räkänokastakin tulee mies, mutta ei tyhjän naurajasta"..
Näin tämän "kannustajan" muutamia vuosia sitten ja siitä tapaamisesta tuli minulle ikimuistoinen koska muistelin hetken menneitä ja kerroin että jos minun lapsilla olisi yhtä välinpitämätön ja paska opettaja niin se opettaja saisi lähteä.
Tänä päivänä työskentelen maailmanlaajuisen brändin omaavassa yhtiössä väliportaan johdossa ja alaisinani on mm. kaksi lapsuuteni kiusaajaa,heistä ei vaivaa ole ja kaikesta kaunasta huolimatta arvostan heitä ammattilaisina ja osoitan heille tasa-arvoisesti heidän ammattitasonsa töitä.
Itse kuuluin siihen kiusaajien ryhmään. En kadu koska homma kuului asiaan, sille ei voi mitään. Piti olla heikko tai vahva..valitsin vahvan. Usein puhutaan että sen ajan kiusaajat on tänä päivänä spurguja tai muuten huonosti menestyviä mutta itse olen kyllä ihan normaalisti asettunut yhteiskuntaan, jopa hieman keskivertoa paremmin.
Olen kyllä tavannut sittemmin baarissa jne. henkilöitä, joita aikoinaan kurmotettiin mutta eipä noille ole edelleenkään mitään sanottavaa, taisi joku kerta eräs mainitakkin ohimennen mutta heitin vaan kommentin että so what.. se jäi sit siihen.
Pienenä en kuulunut varsinaisesti kumpaankaan ryhmään, ts. sain yleensä olla rauhassa kavereiden kanssa. Olin suht rauhallinen ja kiltti.
Vähän vanhempana aloin arvostaa tiettyjä agressiivisia piirteitä, oman edun ajamista sekä selkeitä kannanottoja. Hiljaiset ja epävarmat ärsyttivät suunnattomasti, joten "kouluttamismielessä" saatoin heitä psyykkisesti alistaa.
En edelleenkään arvosta itsesääliin taipuvaisia itkeskelijöitä. Pelkään sen näkyvän työssäni esimiesasemassa, tosin vältän palkkaamasta turhan nöyrän oloisia "alistujia".
Myös ekaluokkalaiselle lapselleni opetan, että jos on pakko valita, kannattaa mieluummin olla kiusaaja kuin kiusattu.
Sinäkin saat osasi, voit olla varma siitä. Se minkä pahana itsestäsi ulos työnnät, sen saat kaksinverroin takaisin. Tässä tiedossa on meidän kaikkien potkittujen hyvä elää.
Esimerkkejä:
Yksi rinnakkaisluokkalainen tyttö, joka yritti henkisesti nujertaa minua hissukkaa, "heikompaansa" on tätä nykyä henkitoreissaan sairaalassa, kymmeniä kertoja leikkauksia läpikäyneenä, syövän antaen sen lopullisen tuomion.
Toinen myöhäisempi, lukioaikainen tyrkkijäni menetti perheensä ja talonsa ja on tätä nykyä alkolisoitunut ja istuu päivät bussiaseman aulassa itsekseen höpisten.
Kolmas tapaus, kaverini henkinen pahoinpitelijä yläaste-ajoilta....jäi auton alle vuosi sitten ja kulkee nyt vaikeavammaisena elämäänsä eteenpäin.
Niin, jokaisella tulee aikansa, sinullekin. Vielä voit ehtiä hyvittämään, tai sitten et. Arvaa kumpaa minä toivon....
Ei tarvittu muuta kuin väärän värinen paita ja rillit yhdessä ujohkon olemuksen kanssa, niin sai kuulla herjaa joka päivä. Helpottaa kun tietää kahden näistä olevan rappiolla ja velkaantuneena.
15-vuotias kyllä käsittää jo miten satuttaa, turha selittää muuta. Kantakoon vastuun heti tai myöhemmin tyhjiä pulloja laskien.
Edes aika ei anna anteeksi, arvet jää.....
Mua kiusattiin jo ala-asteella, johtuen siitä että vanhempani olivat siihen aikaan helluntalaisia. Itse olin vanhempien iltatähti, ei ollut turvaa sisarruksista, hekun olivat jo muuttaneet pois. Muutenkin olin aika arka, ja todella huono itsetunto, joka vaan huononi kun ikää tuli.. Ylä-asteelle mentäessä kiusaaminen jatkui, ja muuttui pahemmaksi. seiska ja kasiluokka oli yhtä helvettiä. Päälle räkiminen, herjaaminen, haukkuminen, ulkovaatteiden piilottelu oli melkein jokaista arkipäivää. haudoin mielessäni itsemurhaa, ja ajattelin että siitä kiusaajani saisivat "hyvän" opetuksen. ysillä tilanne rauhoittui, koska isoin osa kiusaajista vaihtoivat silloin koulua. Suurin osa kiusaajista oli myös poikia. varhaisteininä olin ruma, suoraan sanottuna. honkkeli, lyhyt hiuksinen, silmälasipäinen tyttö, ja rinnaton koko elämäni. sekin oli jo iso "syy" kiusaamiselle.
itselleni tapahtui suuri muutos siinä aikuistumisen kynnyksellä, ja nytkun katson häpeillen vanhoja kuviani, niin en voi uskoa että olen sama tyttö! nyt voin sanoa olevani kaunis, kuulostamatta itserakkaalta. jonkun arvenhan nuo kiusatut 10 vuotta jätti: hain jatkuvasti hyväksyntää miehiltä, aluksi tiedostamatta sitä itse. eli paljon lyhyitä suhteita. kun olin saanut mitä halusin, sanoin miehelle heihei. mikä nautinto olikaan kun kävin vanhempien luona, ja poikkesin lähikuppilassa. siellä pari kiusaajaa istui, ja näyttivät aivan samalta kuin ennenkin. minua eivät tunnistaneet. nauroin mielessäni ajatukselle että pokaan tuosta kiusaajan samaan matkaan, ja jätän hänet kesken kuumimman leikin.. no, se oli vaan pelkkä ajatusleikki.
tällä hetkellä työskentelen kauneudenhoito-alalla, ihana mies kotona ja pari tenavaa.
Kiusaamisesta kyllä lapseni ovat kuulleet, ja se on varmaa että he eivät koskaan tule olemaan niitä kiusaajia, vaan heikompien puolustajia, siitä pidän huolen.
Mua kiusattiin kymmenen pitkää vuotta, esikoulussa se alkoi. Kiusaamisen syyksi arvelen sen, että olin kauhean kiltti ja miellyttämishaluinen sekä arka. En uskaltanut puolustautua. Sekä tytöt että pojat kiusasivat, enemmän tytöt. Luulivat että olin hyvä koulussa vaikka oikeasti se meni aika lailla penkin alle, koska vihasin niin paljon olla siellä. Fyysistä väkivaltaa en joutunut kokemaan, hyvä niin, en olisi luultavasti kestänyt sitä. Henkistä väkivaltaa sen sijaan oli joka lähes joka päivä. Ne päivät joina sain olla rauhassa, olivat hyviä päiviä ne. Mua haukuttiin rumaksi ja tyhmäksi, tavaroita varasteltiin ja piiloteltiin. Usein myös jätettiin syrjään toisten jutuista, mikä tuntui kaikkein pahimmalta. Nykyäänkään en yhtään siedä sitä jos mua kohdellaan kuin ilmaa. Kenellekään en ikinä hiiskunut mitään, en edes vanhemmille, mikä varmaan johtui siitä ettei kotona saanut olla heikko ja näyttää tunteitaan. Onneksi mulla oli aina koulussa myös ystäviä, niiden avulla selvisin päivän kerrallaan. Kiusaaminen loppui kuin seinään kun menin lukioon, kiusaajat itse menivät lähinnä amikseen. Nykyään olen jo lähes täysin parantunut arvista jotka kiusaaminen jätti, mutta kyllä se paljon vaati työtä. Piti rikkoa rajojaan oikein kunnolla, että huomasin että kyllä mäkin pystyn mihin vain enkä ole huonompi kuin muut. Pääsin amk:hon ja sain ihan hyvän ammatin ja nyt elämä jopa hymyilee. Ja kuten edellisellä kirjoittajalla kävi, myös tässä tarinassa rumasta ankanpoikasesta kuoriutui joutsen, tosin prinssi ei ole vielä karauttanut pihaan valkealla ratsullaan (tai avoautollaan). Pakko myöntää että saan tyydytystä siitä kun näen, miten entisillä kiusaajillani menee nykyään. Suurin osa heistä on alkoholisoituneita luusereita, pöhöttyneitä ja kaljuuntuneita. Onpa yksi heistä yrittänyt iskeäkin mua baarissa, mikä tuntui tosi absurdilta. Ei varmaan tunnistanut samaksi tytöksi, jota vuosikaudet nöyryytti.