Eli mitä todisteita on syyttömyyden puolesta?
Jos Nils on syytön
perustelut_tänne
1935751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 193
Vanhimmat
ei mennyt edes Hoviin...bähähähHÄÄÄ!
Voi sinua ihmisrauniota.
Menisit vaikka hiihtämään.
Nilssin ja todistajan kertomuksissa on kuvailtu samannäköinen mies, joka myöskin todennäköisesti murhasi nämä ihmiset.
Sitäpaitsi Nilssillä oli itselläänkin vammoja ja hän oli tajuttomanan teltan päällä. Jos Nils olisi ollut syyllinen, olisi hän lähtenyt karkuun, eikä jäänyt teltan päälle makaamaan.
välittömästi olisi ollut ykkös epäilty. Jos on murhaaja,niin fiksu liike oli jäädä makoilemaan teltan päälle ja tulla löydetyksi.
Jaha, no kukas aiheutti nuo Nilsin vammat? Ovat tuossa alhaalla lueteltuna.
Boismanko? Hänellä oli toisessa kädessä pieni nirhauma. Ei rystyset kasassa eikä muuta merkkiä käsissä, että olisi aiheuttanut nuo monilukuiset vammat Nilsille.
Meinaan että on sitten ollut se pienen nirhauman käteen jättänyt lyönti varsinainen hevosenpotku, murtanut luita sieltä ja täältä kalloa ja tehnyt vielä muita ruhjeita.
Tässä suoraan oikeuden päätöslauselmasta:
"Neurokirugi Juha Öhmanin mukaan Gustafssonilla on ollut murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla, vasemmassa poskiluussa sivuseinämssä ja katossa sekä poskikaaressa, minkä lisäksi otsaluun ja poskiluun liitos on auennut sekä ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla on ollut murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on ollut ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa sekä viiltohaava oikeassa kyynärvarressa."
Näistä siis jäänyt lyöjälle käteen pikkuriikkinen nirhauma.
ja
"Neurologi Olli Tenovuon mukaan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan."
ja
"Aikaisemmin todetun tavoin Bosmanilla ja Mäellä on ollut vähäisiä vammoja käsissä, jotka ovat voineet olla torjuntavammoja mutta ovat voineet tulla muualtakin kuin kamppailusta."
miksikähän tekijä viilsi teltan päädyn auki,hän olisi nähnyt kurkistus luukusta miten sisällä oltiin.eihän hänellä pitänyt olla tarvetta mennä teltan sisä puolelle.ja nyt kaiken lisäksi yksi pääsi jopa pakenemaan ulkopuolelle.kun sitten lopuksi kuitenkin teltan narut katkaistiin,ja lyötiin veitsellä telttakankaan läpi.mutta kuitenkin tapahtui moka,kun yksi jäi eloon,ja ei saanut osumia veitsestä,vaikka oli joukon suurin,eli vei suurimman tilan teltasta.
DNA-jäljet osoittivat, että Nisse oli teltan sisällä hyökkäyksen sattuessa.
Järjen vastaista olisi se, että hän olisi ollut samaan aikaan teltan sisäpuolella vastaanottmassa iskuja ja ulkopuolella antamassa niitä.
Oho. Enpä ole ennen kuullutkaan, että DNA tutkimuksella voidaan osoittaa noin tarkasti, missä ihminen on sijainnut mihinkin kellonaikaan. Ja vieläpä yli 40 vuotta tapahtuman jälkeen! Luulin, että DNA -tutkimuksella voidaan vain yksilöidä tietty kudosnäyte tiettyyn ihmiseen. Voi että se on sitten hyvä tuo DNA...
todistavat nissen puolesta. Noita ei aiheuteta itselle ja Nissen syyttäminen oli anteeksiantamatonta, hän on oikea surija kavereilleen joiden vanhemmat kuuluisi pistää kokemaan se miltä tuntuu menettää läheinen ja sitten olla syyttömänä epäiltynä tästä.
Niin kuin monen muunkin.
Otteita oikeuden päätöslauselmasta. Tutkijoina siis ammatti-ihmiset, ei sairaalloisen pahantahtoiset kotitekoiset "tutkijat", jotka muutaman kuluneen netissä olevan kuvan perusteella tekevät "päätelmiään".
"Gustafssonin verijäljet teltan sisällä, jotka jäljet ovat olleet kosketusverta/valumaverta, sijaitsevat siinä osassa telttaa, missä hän on ilmoittanut nukkuneensa ja ovat jokseenkin siinä missä hänen päänsä on tuolloin ollut eli teltan suuaukosta katsoen vasemmanpuoleisen pitkän sivun ja takapäädyn nurkka-alueella.
Teltan sisällä olevat Gustafssonin verijäljet tukevat siten vahvasti johtopäätöstä, että hän on ollut teltan sisäpuolella makaamassa kun verijäljet ovat syntyneet."
"Gustafssonin verijälkien löytyminen teltan sisältä tukee vahvasti sitä johtopäätöstä. että hän on ollut yksi väkivallan uhreista."
Matalaenergisiä tappeluvammoja,
ei jäänyt mitään pysyvää.
Ei ole joutunut käyttämään lääkkeitä, kuntoutumaan vanhemmitenkaan.
Isot vammat nuorella vahvalla miehllä.;(
Lukuisia esimerkkejä ettei ihminen putoa leuan seudun murtumista.
Rsitiriitainen puheissaan paitsi välivuosina.
Nilsin nukkumapaikka ei ollut nurkassa vaan keskiviivan vas.puolella verkkoikkunan alla.
Verijäljet ei stemmaa, eller hur tycker du, om den där saken.
Vi hörs.
Tässä suoraan oikeuden päätöslauselmasta:
"Neurokirugi Juha Öhmanin mukaan Gustafssonilla on ollut murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla, vasemmassa poskiluussa sivuseinämssä ja katossa sekä poskikaaressa, minkä lisäksi otsaluun ja poskiluun liitos on auennut sekä ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla on ollut murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on ollut ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa sekä viiltohaava oikeassa kyynärvarressa."
Näistä siis jäänyt lyöjälle käteen pikkuriikkinen nirhauma.
ja
"Neurologi Olli Tenovuon mukaan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan."
"Gustafssonin verijäljet teltan sisällä, jotka jäljet ovat olleet kosketusverta/valumaverta, sijaitsevat siinä osassa telttaa, missä hän on ilmoittanut nukkuneensa ja ovat jokseenkin siinä missä hänen päänsä on tuolloin ollut eli teltan suuaukosta katsoen vasemmanpuoleisen pitkän sivun ja takapäädyn nurkka-alueella.
Teltan sisällä olevat Gustafssonin verijäljet tukevat siten vahvasti johtopäätöstä, että hän on ollut teltan sisäpuolella makaamassa kun verijäljet ovat syntyneet."
"Gustafssonin verijälkien löytyminen teltan sisältä tukee vahvasti sitä johtopäätöstä. että hän on ollut yksi väkivallan uhreista."
kokonaisuudesta.
Mikään yksittäinen seikka ei todista syyllisyyden tai syyttömyyden puolesta.
Sinun vakuuttumisellesi on aivan sama, mutta eiköhän muut näitä lukevat osaa laittaa ammatti-ihmisten tutkimusten tulokset aivan oikeaan valoon.
Jospa Nisse sammui teltan päälle, selittäisi muistamattomuuden?
"Jospa"-alkuisia pikku tarinoita voi suuntaan jos toiseen kehitellä määrättömän määrän.
Täällä netissä on omat palstansa luovalle kirjoittamiselle.
luottaa suurimpaan osaan ammattilaisista eli pitää Nisseä syyllisenä.
Kaikki kolme ovat voineet puolustautua muutenkin kuin rystysillä. Esim. jaloilla ja mitä teltassa on sattunut olemaan. Uskomatonta ettei tuollaista tajua kertomattakin.
Myös parhaassa iässä olevilla tytöillä on melkoiset voimat, kun taistelevat hengestään.
Vammat voineet syntyä myös tappelusta ennen murhia tai muun tapahtuman seurauksena, vaikkapa pyörällä kaatuessaan. Jos olivat tapelleet aikaisemmin kuten paljon mahdollista, niin saattoi olla varautunutkin puolustautumaan.
Verta voi olla missä tahansa teltassa, kun aukoista puukottaessaan vuotanut sisälle ja myös käynyt sisällä.
Mikään ei todista Nisseä syyttömäksi, niin kuin sinä vähemmillä henkisillä kyvyillä varustettu raukka yrität vakuuttaa.
ollut mitään merkkiäkään kuvittelemastasi taistosta Nissen kanssa?
Menisit hieman runkkaamaan välillä. Ehkä pääsi selviäisi tai tulisit edes raukeammaksi ja rauhoittuisit.
"tukee", kun niin hautaan uskoa. Varmasti on valunut verta ja kosketusjälkiäkin syntynyt puukottaessa ja maatessaan riekaleiden päällä.
Paljon todennäköisempää on, että Nissen kengät olivat surmaajan jalassa tekohetkellä, eikä niitä peittänyt mikään muu pelkästään suuaukon kohdalta.
myös uskonasiolle. Voisit perustaa foorumin vaikka Nisseuskoville tai mihin tahansa ilman todisteita uskoville.
"luottaa suurimpaan osaan ammattilaisista eli pitää Nisseä syyllisenä."
Heh! Mitähän tuokin tarkoitti? Tuon toisen "suurimman osan" voi saman tien heittää roskakoriin, se on vain sinun oma pieni maailmasi, mutta tuo että "suurin osa ammattilaisista pitää Nisselä syyllisenä" on kyllä pohjanoteeraus sulta.
"Kaikki kolme ovat voineet puolustautua muutenkin kuin rystysillä. Esim. jaloilla ja mitä teltassa on sattunut olemaan."
pannanpa tämä taas:"Neurokirugi Juha Öhmanin mukaan Gustafssonilla on ollut murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla, vasemmassa poskiluussa sivuseinämssä ja katossa sekä poskikaaressa, minkä lisäksi otsaluun ja poskiluun liitos on auennut sekä ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla on ollut murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on ollut ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa sekä viiltohaava oikeassa kyynärvarressa."
Näistä siis jäänyt lyöjälle käteen pikkuriikkinen nirhauma.
"Neurologi Olli Tenovuon mukaan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan."
Keneltäkään ei löytynyt muita merkkejä kuin pieniä nirhaumia käsissä. Jaloissa ei mitään merkkejä. Sitten "mitä teltassa on sattunut olemaan". Arveletko, että se mitä siellä on sattunut olemaan ei ole ollut erittäin tarkkaan tutkijoiden syynissä aikanaan? Mitään lyömäaseeksi viittaavaa ei ole löytynyt.
"Myös parhaassa iässä olevilla tytöillä on melkoiset voimat, kun taistelevat hengestään."
Heh!
"Vammat voineet syntyä myös tappelusta ennen murhia tai muun tapahtuman seurauksena, vaikkapa pyörällä kaatuessaan. Jos olivat tapelleet aikaisemmin kuten paljon mahdollista, niin saattoi olla varautunutkin puolustautumaan."
Jaha. Taas lukaise nuo vammat. Eli että Nilsillä ne on, sen jälkeen elellään normaalia leirielämää aikansa. Tytöt luultavasti olisivat ehtineet juosta muutaman kerran Bodomin ympäri. mutta jäivät siis tirskumaan teltalle että voi noita poikia. Lue taas tuo vammakuvaus.
"Verta voi olla missä tahansa teltassa, kun aukoista puukottaessaan vuotanut sisälle ja myös käynyt sisällä."
Eli siinä hiivatin pienessä teltassa rampannut ees taas ulkona ja sisällä?
Voi sinua ihmisrauniota, menisit tosiaan vaikka hiihtämään.
Jos katsot olevasi pätevämpi arviomaan kuin Keskusrikospoliisin verijälkitutkijat ja muut alan ammatti-ihmiset niin mikäpä se siinä.
Eikun perustaisin forumin niille, jotka luottavat verijälkitutkijoiden ja muiden ammatti-ihmisten lausuntoihin. Koska he ovat perehtyneet tapaukseen huomattavasti paremmin kuin katkeruudessaan ihmisraunioiksi muuttuneet nettisalapoliisit.
Ammattitaidon lisäksi heillä on ollut huomattavasti enemmän materiaalia, ei vain jokin netistä kaapattu kulunut kuva.
Palstan, joka luottaa Suomen oikeuskäytäntöön ja sen tekemiin päätöksiin, varsinkin kun ei ole minkään sortin näyttöä sitä horjuttaa.
mutta kommenttisi juuri todistaa, miten vaarallista liika runkkaaminen on.
Jalka oli vain yksi vaihtoehto, mutta varteenotettava sellainen.
Yksi potkaisu kantapäällä riittää helposti murtamaan leuan, jos sellaista edes tapahtui, eikä kantapäähän useinkaan jää mitään jälkeä.
Mielenkiintoista, ettei ole mitään kuvia tai tietoa tukiraudoista murtuneessa leuassa ja kasvoissa, kun nykyään raudoitetaan näkyvästi pitkäksi aikaa. Suoranainen ihmeparantuminen.
Jos Iltalehdessä ei ollut kuvaa Nissestä tukiraudoissa, ei se tarkoita sitä, etteikö niitä voinut olla.
Pihiset kiukusta, runkkari :-)
Sinusta elämän täytyy olla melkoista komediaa, kun et ymmärrä puoliakaan. No, ehkä sentään on parempi ymmärtää asioita, kuin pitää niitä koomisina tai uskoa sokeasti mihin tahansa.
Lääkäreistä, tutkijoista, oikeusoppineista ym. suurin osa pitää Nisseä todennäköisenä syyllisenä, mutta emme silti pidä sitä 100% varmana, toisin kuin teikäläiset, joille riittää mutu tieto varmuudeksi syyttömyydestä.
Olet ilmeisesti heiveröinen tyttö. Minä keskimääräistä vahvempana miehenä kunnioitan täysillä taistelevan naisen voimia. Tutkitustikaan niissä ei niin valtavaa eroa ole ja kaksi tyttöä on kova vastus monellekin pojalle.
Leuan murtuma ei välttämättä näy yhtään päälle päin ja lisää vammoja (tai kaikki) voinut tulla puukottaessa.
Tirskuminen on omaa käyttäytymistäsi ja mielikuvitustasi.
Unohdit sitten ne isot aukot, joista verta on voinut valua ja tavaroita hakiessa, ruumiita siirrellessä on todellakin joutunut "ramppaamaan" sisällä.
Lääkäreistä, tutkijoista, oikeusoppineista ym. suurin osa pitää Nisseä todennäköisenä syyllisenä, mutta emme silti pidä sitä 100% varmana, toisin kuin teikäläiset, joille riittää mutu tieto varmuudeksi syyttömyydestä
-Maanantaina sitten menet omalääkärillesi ja pyydät apua tuskiisi...
siellä ne ystäväsi ovat.
kuvissa ei ole tukirautoja ja parin viikon kuluttua otetuissa kuvissa ei ole jälkeäkään mistään vammoista.
Ainakaan sinä et minua saa kiukustumaan, etkä juuri kiihottavaltakaan vaikuta.
Tuo oli taas niin tyhjää lätinää ja musta tuntuu-menoa ettei vaadi kommentteja.
mihinkään noista ammateista, saati osallistuneeni tutkimuksiin, vaikka oppinut olenkin.
Sinulla on epäilemättä enemmänkin kokemusta potilaana olosta. Minulle noita lääkärissä käyntejä on kertynyt kiitettävän vähän.
....mutta emme silti pidä sitä 100% varmana.
Sanoit noin ja viittasit, että itsekin kuuluisit joukkoon.
Olet ääliö.
Todistajat eivät ole kuulleet metelöintiä murhaniemestä saati moottoripyörän ääniä, joten siellä ei ole tapeltu eivätkä vammat ole syntyneet esimerkiksi onnettomuudesta.
> Leuan murtuma ei välttämättä näy yhtään päälle päin ja lisää vammoja
Jos et pian lopeta järjettömiä horinoitasi, sitä joudutaan käytännössä kokeilemaan.
on jäänyt joillakin kovin heikolle tasolle.
"ym. suurin osa", tuo "ym." tarkoittaa ynnä muut noiden ammattien lisäksi.
Ehkäpä nykyään pitäisi kirjoittaa plus muut, mutta tuo vanha lyhenne on edelleen yleisesti käytössä ja useimmiten myös ymmärretään oikein.
Linkitäthän myös kuvat leuasti ennen ja jälkeen. Odotan mielenkiinnolla.
keskusteluissa moneen kertaan kerrottu kuulohavainnoista molempien suhteen.
Nukkuvat ihmiset eivät välttämättä kuulisikaan mitään.
Lääkäreistä, tutkijoista, oikeusoppineista ym. suurin osa pitää Nisseä todennäköisenä syyllisenä, mutta emme silti pidä sitä 100% varmana, toisin kuin teikäläiset, joille riittää mutu tieto varmuudeksi syyttömyydestä.
:::::::::::::::::
Haista nyt kuule, kuka ikinä oletkin, kukkanen ja mene häpeämään!
Kerropa sen oikeusoppineen nimi, joka pitää Nisseä syyllisenä! Ai, niin. Santavuori:-))))) Nissen puolesta ottivat kantaa Santanen, Wuori ja se yksi ylipoistomies, joka oli niissä tupakkajutuissa mukana. Myös hovioikeudenneuvos Kemppinen epäili varovaisesti jutun kestävyyttä.
Kuinkahan monelta läääkäriltä olet kysynyt? Yksikään oikeudessa ollut lääkäri ei ottanut kantaa syyllisyyteen, kertoivat vain kuinka todennäköisenä väitettyä vammaa pitävät. Kun Tenovuo kertoi lääketieteen kannan, pysyivät syyttäjän asiantuntijat hiljaa.
Tutkijoista tiedän tasan kahden pitäneen Nisseä syyllisenä, Haapalan ja Tuomisen. Krp:ssä oli kaiken aikaa oppositio, joka piti teoriaa heikkona, jotkut täytenä huuhaana. Vai viittasiko kirjoittaja siihen täällä silloin tällöin esitettyyn ankkaan, jonka mukaan ulkolaiset tutkijat näkivät verijälkien todistavan Nissen syyllisyyden puolesta? - Viimeisen kerran, väite on täyttä p...kaa. Ulkolaiset labrat eivät ylipäänsä ottaneet kantaa syyllisyyteen, ja toisaalta juuri ne löysivät verta myös kengän sisältä.
Näin me päättelimme tapahtuneen.
tuo jatkuva runkkaamisesta ajattelemisesi menee ohi, kuuluu murrosikään eikä vaadi lääkärissäkäyntiä.
Jos kuitenkin aikuisenakin ajattelet pelkästään sitä ja yhdistät vielä murhajuttuihin, niin sitten on syytä huoleen.
tietenkin tuon seuraavan viestin jälkeen.
perusteella asia todellakin on niin. Myös tuttavapiirini koostuu sen verran normaaleista ihmisistä, että osaavat muodostaa kantansa todennäköisyyksien mukaan.
En yhtään ihmettele ulkomaisten rikoslaboratorioiden kannanottoa kenkien verijälkien suhteen.
Pelkästään venykkeessä sisäpuolella oleville jäljille on vain yksi järkevä selitys, mutta ei kukaan estä, vaikka haluaisit uskoa niiden olleen kengurun jaloissa.
Ehdoton varmuutesi syyttömyydestä tekee sinusta lähinnä naurettavan.
freudilainen lipsahdus? Kirurgi, byääähahhhahhha!
Ehdoton varmuutesi syyllisyydestä tekee sinusta lähinnä naurettavan.
Allekirjoittanut on kertonut keskustelleensa Rackaruddenin väen kanssa, ja he kertoivat, että isänsä oli kuullut avunhuutoja yöllä. Prätkän ääniä ei kukaan todistettavasti paikalla ollut ole väittänyt kuulleensa.
Ngläisten pätevyys seiska-lehden toimittajiksi vahvistuu päivä päivältä. "on sanottu", "on kuultu", "moneen kertaan kerrottu", jne. jne. Ja suoli työntää tavaraa niin, että raikuu.
Olisi kyllä mukava kuulla jokin teoria siitä, mikä Tuomista eniten kiinnosti.
-No, mites sitä viinaa otettiin? Älä nyt jankkaa siitä viidestätoistavuodesta ja tekemisistäs, vaan kerro kuinka kuppia kalistettiin, ja miks te ylipäänsä päädyitte just Bodomille?
Ovat tosiaan velhoja tulkitsemaan noita verijälkiä. Ja lisäksi lukisin mielelläni matemaattisen tahi muun perustelun tuolle lauseelle, jonka mukaan on todennäköisempää, että kengät olivat jalassa kuin, että Nisse teltassa. Samaala voisi myös selvittää miksi Tuulikki Mäen verta löytyi kenkien sisältä.
Olet käyttänyt niin paljon aikaa jutun kimpussa, muttet ole pystynyt todistamaan Nisseä syyttömäksi tai ketään muuta syylliseksi. Olisikohan johtopäätösten aika?
siihen miten verta joutui venykkeeseen, muttei muualle sisälle? Mitä jos käyttäisit ihan vaan logiikkaa tai lukisit miten se on aikaisemmin selitetty.
Nisse itse on kertonut, että kengät olivat ulkopuolella, mutta tuskinpa ulkopuolisen murhaajan jaloissa.
että kengän sisältä löytyi verta?
viimeksi Nisse on teot voinut tehdä tai olla tekemättä. 60-luvun poliisi olisi heti alussa pitänyt ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon,ennen puliukkojen tai muiden maankiertäjien jahtaamista.
Homman selvittely alkaa syyllisyyden selvittämisestä. Siitä ei ollut mitään näyttöä. Poliisin visiot olivat puhdasta spekulatiota.
Yksi tärkeimpiä NG:n syyttömyyttä osoittavia todisteita oli teltan pohjalta löytynyt NG:n veri. Juuri siitä, missä hän kertoi nukkuneensa. Iskujen tullessa hänen on siis täytynyt olla teltan sisällä, kuten muutkin, ei sen ulkopuolella, sisään pyrkimässä, kuten Tero Haapala ja sjä Tom Ifström satuilivat.
Pekkala kirjoitti:
"Nilssin ja todistajan kertomuksissa on kuvailtu samannäköinen mies, joka myöskin todennäköisesti murhasi nämä ihmiset".
NG ei kertonut tällaisesta kulkijasta, eikä olisi voinut sellaista nähdä, koska hän oli tajuton. Muilla todistajilla sen sijaan todella oli tällaisai havaintoja, ja niitä painotti myös Espoon käräjäoikeus.
"Kateeksi" runoili:
"Lääkäreistä, tutkijoista, oikeusoppineista ym. suurin osa pitää Nisseä todennäköisenä syyllisenä..."
Missähän tällainen gallup on tehty, ja kenen toimesta? Minkähän alan "tutkijoista" mahtaa olla kysymys?
Poliisi kokosi lääkäriryhmän, jonka piti yrittää osoittaa NG:n 1960 vammat vähäisiksi. Heistä ylilääkäri Olli Hirvensalo käsi kuulustelussakin painostamassa NG:tä.
Valalla kuultuna Hirvensalo & kumpp olivat kuitenkin hyvin vaisuja. Heidän teoriansa ampui armotta upoksiin puolustuksen todistaja dosentti Olli Tenovuo.
Missä ovat oikeusoppineet, jotka ovat vakuuttuneita NG:n syyllisyydestä? Pystytlö nimeämään edes 1-2?
Poliisit eivät oikeusoppineita ole. Syyttäjä Tom Ifström on juristina vain huono vitsi, joten koeta keksiä joitain muita.
Ja ne tutkijat. Keneltä olet kysynyt? Joltain sanskriitinkielen yliassistentilta, vai?
aiheutti teltan sisältä tulleet potkut.
Muiden mentyä nukkumaan, Nisse jäi ulos, tai mahdollisen aikaisemman riidan johdosta poistunut väliaikaisesti teltan lähistöltä.
Nisse tuli takaisin ja alkoi tikkaamaan raivoissaan teltan läpi kavereitaan.
Teltassa olleet heräsivät ja alkoivat puolustautua sillä ainoalla konstilla, millä makuulla oleva ihminen puolustautuu, eli potkivat.
Selällään oleva nainenkin potkaisee kuolemanhädässä kun muuli.
Tämän takia ei teltassa olevien rystysistä löytynyt murtumia, koska he puolustautuivat potkimalla, kukaan ei varmaan älynneet tutkiakaan jalkoja.
Sitä paitsi aika harva pystyy nyrkillä murtamaan raavaan miehen naamanluita, potkimalla se kyllä onnistuu naiseltakin.
Eli kun Nisse tuota tikkausta suoritti, niin väkisin otti potkuja naamaan, josta vammat. Nissellähän ei ollut mainittavia viilto tai pistohaavoja, joka sekin puhuu Nissen syyllisyyden puolesta.
Nisse ei ole voinut samaan aikaan pätkiä muita kuoliaaksi teltan ulkopuolella ja maata teltan sisäpuolella iskuja vastaanottomassa kuten DNA-tutkimuksen tulokset osoittivat. Jos voi, kertonet miten se käytännössä onnistuu.
Voi sinua ihmisrauniota, sairaalloinen mielikuvitus ainakin juoksee.
Ensinnäkin pistään riidasta teltalla ei ole löytynyt merkkejä, sen totesi oikeus päätöslauselmassaan. Ja koska siitä ei löydy merkkejä niin mistä semmoisen riidan loihitii muualta kuin sairaasta mielikuvituksesta?
Nuo vammakuvaukset voi kopsata vielä tähän, mutta lue ne uudestaan. Jos Ng niitä olisi tippumalla saanut, niin varmasti mies olisi tipahtanut toviksi, jolloin porukat olisivat voineet paeta tai ainakin juosta muutaman kerran Bodomin ympäri. Sen verran vakavia vammat olivat, se selviää lääkärin lausunnoista.
Lisäksi eiköhän se nyt ole aika varmaa että uhrit on syynätty hyvin tarkkaan, ja jos jaloissa olisi merkekjä että niillä on potkittu luita poikki niin varmasti näkyisi. Lisäksi esimerkiksi posken läpi verta vuotava haava. Jaloilla? Ja muitakin verta vuotavia haavoja, jolloin jaloissa olisi myöskin ollut verta.
Jos tavaat vielä kerran tuon päätöslauselman, niin siellä mainitaan monessa kohtaa että "puhuu G syyttömyyden puolesta".
Tuommoiset krijoitusket sinun tosiaan kannattaisi siirtää sinne luovan kirjoituksen palstoille.
kengillä,sen suuntaisesti mihin mäki isketty.
Kenkä ei fysiikan lakien mukaan pysy yksin teltan päällä ilman painoa eikä teltan lieve yksin luikertele kengän sisään.
Kengissä oli väljät suuaukot joten mäen verta pääsi kengän sisäänkin.
Nissen verta on Irmelin nukkumapaikalla.
Nissen verta teltan ulkopuolella IV sivu?
Nissen vaatteissa ei verta.
Kai poski ois lorottanut ja muiden veri sotkenut teltassa kiemurrelleen nuoren miehen.
Sukat ois imaisuut verta.
> kengillä,sen suuntaisesti mihin mäki isketty.
Hyvällä mielikuvituksellä ehkä. Oikeudessa kuulleille asiantuntijoille eivät spekulaatiot kelvanneet.
> Nissen vaatteissa ei verta.
Silminnäkijöiden mukaan Nisse oli "sellainen verinen möykky". Dokumenttia, johon olisi kirjattu Nissen vaatteiden verisyys, ei ole säilynyt.
Nissen verta on Irmelin nukkumapaikalla.
Nissen verta teltan ulkopuolella IV sivu?
NG on valunut verta maatessaan paikalla josta hänet löydettiin, pää lähellä Irmelin takamusta, jalat polulle päin. Teltta ollut jo tuhannen mytyssä, joten verta valunut sekä ulko-että sisäpinnalle.
Ja siinä vaiheessa makasi liki Irmelin nukkumapaikkaa.
Mutta onko sulla tosiaan semmoinen tunne, että olet pätevämpi verijälkitutkija kuin mitä Keskusrikospoliisin ammattilaiset tai Euroopan verijälkitutkijat?
Tuo sinun vakaumuksen syvä rintaääni kyllä piipittää kuin eksyneellä pikkulinnulla.
aika yksiselitteisesti uhrin/Nissen kasvojen verisyydestä, mutta ei vaatteiden.
Tässä muistin virkistykseksi.
9.00
" M Kolin vaimo oli tullut tapahtumapaikalle 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Hän on kävellyt aivan mytyssä olleen teltan viereen ja ensin oli luullut seurueen nukkuvan juovuksissa ja tapelleen keskenään. Teltan päällä oli ollut selällään mies, jonka kasvot olivat vereentyneet ja joissa oli ollut käpäsiä. Miehen jalat olivat olleet koukussa ja muutaman kerran toinen polvi oli pudonnut alas, jolloin hän oli nostanut tai vetänyt sen hiljaa ylös. Muutoin mies vaikutti tiedottomalta. Tytöt olivat vierekkäin ja poika reunassa. Todistajan muistikuvan mukaan toisen tytön pää oli ollut ikään kuin alaspäin.
M.Koli oli soutanut rantaan, kun näki vaimonsa saapuneen sinne. Todistaja kuvaa, että töyräällä olevan teltan narut on katkaistu ja sen harja oli vedetty puukolla auki.Päällimmäisenä ollut henkilö hengitti, mutta alimmaisia ei paljon näkynyt. Todistajan muistikuvien mukaan teltassa oli ikään kuin puukolla tehty reikiä ja toinen tytöistä oli puettu ja toisella oli ainakin rintaliivit.
10.30
Paikalle saapuu Nils-Erik Blomqvist. Hän näki teltan päällä makaavan verisen mieshenkilön, joka liikahteli hieman, mutta kouristuksen omaisesti. teltta oli hänen mukaansa viilletty keskeltä halki ja teltasta löydettiin myöhemmin puukonreikiä.Blomqvistin serkku Siv muistaa Gustafssonin naaman olleen veristä sohjoa.
Jokin aika myöhemmin 10-vuotias Kari( Johansson?)
löytää kasalla olevan teltan ja näkee yhden "aivan kuin nukkuvan telttakankaan päällä, jonka poski oli hurjan turvonnut. Karin isä ( Esko Johansson?)lähtee tekemään hälytyksen poliisille, joka saapuu n. tunti myöhemmin.
11.00
Esko Johansson oli tullut uimaan poikiensa kanssa ja yhden naapurinpojan kanssa tapahtumaniemelle. Hän havaitsee kasassa olleen teltan, jonka päällä oli ollut verta ja neljä henkilöä, joista yksi elossa. Todistaja oli lähtenyt yhdessä S Vuolasmaan kanssa vesilaitoksen rakennustyömaan konttorihuoneeseen hälyttämään poliisin.Tämän jälkeen he palasivat tapahtumapaikalle.
Elossa ollut mies oli maannut päällimmäisenä selällään kädet ristissä rinnan päällä ja poikkipäin teltan suuntaan nähden, sen oviaukon vastakkaisessa päässä.Hänellä oli ollut yllään farmarihousut, harmaa villapaita ja sukat. Asusteet olivat kunnossa. Miehen vieressä teltan oviaukon puolella oli ollut vasemmalla kyljellään koukussa, alaruumiltaan osaksi paljaaksi riisuttu nainen. Toinen nainen oli ollut edellsisiin nähden poikittain ja maannut oikealla kyljellään siten, että pää oli ollut teltan peitossa. Niemen kärjen puoleisen teltan sivulla oli ollut teltan peitossa, sen pituussuunnassa selällään makaamassa toinen nuori mies.
11.30
Ambulanssimiehet saapuvat poliisien kanssa yhtäaikaa ja nostavat Nilsin teltan päältä ja tutkivat onko teltassa muita eloonjääneitä."
Yhteenvetona mm: Kukaan ei mainitse vaatteiden verisyydestä - vain kasvojen. Muistettakoon sekin, että NG on kuulusteluissa sanonut "lainanneensa" Irmelin uimapukua, koska hänellä itsellään ei ollut uimahousuja mukana.
Sitä on spekuloitu, oliko uimapuku päällä pahimman verilöylyn aikaan...tuo uimapuku on kadonneiden tavaroiden joukossa.
vaatteitten verisyydestä? Eikö sopinut kuvioihin? Jospa todistajat olisivat kertoneetkin ikävästi, että vaatteet olivat veriset...
eivät ole yleisesti tiedossa kuin ei myöskään esitutkinta-aineisto. Osa esitutkinta-aineistosta julistettiin salaiseksi, jos joku ei satu muistamaan. Salaisen uskotaan sisältäävn seksiin liittyvät, kuten kondomien käytön ym... Mitä muuta se pitää sisällään, sitä emme tiedä.
voit ihan itse hakea tietoja, jos jostain vielä löytyy, muut saavat päättää itse, kertovatko kantansa julkisesti.
"Elossa ollut mies oli maannut päällimmäisenä selällään kädet ristissä rinnan päällä ja poikkipäin teltan suuntaan nähden, sen oviaukon vastakkaisessa päässä.Hänellä oli ollut yllään farmarihousut, harmaa villapaita ja sukat. Asusteet olivat kunnossa."
Asusteet kunnossa eli tuskinpa kovin veriset. Myös harmaa väri mainittu.
Hyvä, kun joku jaksaa hakea näitä tietoja!
ei antanut kysyä...
Siteeraa mieluummin alkuperäistä kuulustelupöytäkirjaa, jossa Kolit kuvailevat Gustafssonia "sellaiseksi veriseksi möykyksi". Jostain syystä kuvaus on jätetty pois esitutkintapöytäkirjan tiivistelmästä.
Ei vaatteet ole N.G. Se, mikä näkyi, oli kasvot ja ne olivat "verinen möykky".
toisen puolesta, että kyllä tuo säälittävä piipitys ilmenee tämän nimittelijän teksteissä.
eikö merkkejä riidasta.
Helvetinmoinen tappeluhan siellä oli.
Nilsin mukaan:saivat ansionsa mukaan, jep.
kun ajattelee mitä seuraukset olivat.
Olisiko siellä pitänyt olla paperille kirjoitettuna jokaisen sanomiset?
Vai ei ollut merkkejä riidasta, varsinainen älyn väläys.
Jaloilla potkitaan rikki paljon kummempaakin ilman jälkiä jalkapohjissa. Jossainhan oli lääkärin kertoma, että se "melkein hampaat näkyvissä" oli tyypillinen tappelu vamma ja kuusi jalkaa saa paljon pahempaa aikaan kuin kaksi nyrkkiä.
Missä on kerrottu, ettei jaloissa ollut verta, ei missään.
Siitä surullisen kuuluisasta päätöslauselmasta ei kannattaisi mainita enää mitään.
> Vai ei ollut merkkejä riidasta, varsinainen älyn väläys.
Kuten on useaan kertaan todettu faktana, eivät oikeudessa esiintyneet vakavat todistajat olleet kuulleet mitään, vaikka olivat päivystäneet lähimaastossa todennäköisenä murhahetkenä.
Kannattaa pistäytyä Bodomin murhapaikalla. Mittasuhteet ovat pienet. Jopa normaali keskustelu kuuluu niemeltä toiselle hiljaisena kesäaamuna. Vähänkin ärhäkkäämmmän mekkaloinnin olisivat todistajat kuulleet varmasti.
Oikeus ja sen asiantuntijat eivät tosiaan mistään todistusaineistosta eivätkä lausunnoista löytäneet pienintä merkkiä riidasta.
Jos jaloista olisi uhrien tutkimusten yhteydestä löytynyt verta tai muita jälkiä potikimisesta, olisi tämän päivän Bodom-tarina aivan toisenlainen. Se kuuluisi taatusti yhtenä faktana kertomukseen, kuinka uhrit olivat potkineet murhaajaansa.
"Siitä surullisen kuuluisasta päätöslauselmasta ei kannattaisi mainita enää mitään."
Tuossa on oikeastaan koomisin kohta, eli kun päätöslauselmassa on koottu kemistien, verijälkitutkijoiden sun muiden alan ammattilaisten lausunnot ja niiden pohjalta oikeuden tekemät päätelmät ja päätökset, niin kun se ei miellytä pieniä netin salapoliiseja niin sille haistatetaan. Heh! Lapsellista.
Aivan kuin eri alojen kokeneet ammattilaiset eivät tietäisi mitä tekevät, vaan siellä kotosalla se pikkuriikkinen etsivätoimisto tietäisi paremmin. Se on aika huvittavaa.
toista kunnolla nyrkillä poskeen vastassa oleva hammasluu rikkoo posken...arvaa mitä siitä seuraa..? Millainen on jälki? Olen muuten nähnyt.Kumma ettei Nissellä ollut muualla kropassaan haavoja. Ei ainakaan ole kerrottu.
Jos oli niin puukon tikkaama kohde(puukkoa alkoi tulemaan niin...), niin olisi puukkoa osunut kaulalle ja ylävartaloonkin. Vaatteetkin olivat säilyneet ehjinä ja olleet "kunnossa", kuten silminnäkijät olivat todenneet, eivätkä olleet kovin verisiä.
"Neurokirugi Juha Öhmanin mukaan Gustafssonilla on ollut murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla, vasemmassa poskiluussa sivuseinämssä ja katossa sekä poskikaaressa, minkä lisäksi otsaluun ja poskiluun liitos on auennut sekä ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla on ollut murtuma. Lisäksi Gustafssonilla on ollut ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa sekä viiltohaava oikeassa kyynärvarressa."
"Neurologi Olli Tenovuon mukaan aineiston perusteella syntyy looginen näyttö aivovammasta, eikä mikään tieto puhu aivovamman olemassaoloa vastaan."
Heh! Muuten ei muillakaan ollut kropassaan haavoja. Kaikkien neljän vammat olivat pitkälle samankaltaiset.
Kannattaa tutustua Bodomiin.
Et siis nimeämään yhtään oikeusoppinutta, joka olisi ilmoittanut pitävänsä NG:tä todennäköisesti syyllisenä.
Et kehtaa mainita edes eläkeläistä Ritva Santavuorta, jonka oppineisuus rajautuu vuosia sitten päättyneeseen syyttäjän uraan. Santavuori kirjoitti Bodom-oikeudenkäynnistä kolumnin joka päivä Iltalehteen, vaikka ei käynyt oikeuspaikalla kertaakaan, eikä teksteistä päätellen ollut viitsinyt lukea myöskään esitutkintapöytäkirjoja.
Heh! Olipa nöyryyttävä pako.
Luulis sinua nyt sielä vituttavan ja hävettävän.
muillakaan ollut haavoja ja laitoin syötiksi sulle...arvasin mitä vastaat.
Mutta jos sinä lukisit enemmän tietäisit ettei suuri osa lääkäreistä ole Tenovuon kans samaa mieltä...ei ainakaan vammojen vakavuudesta.
Ja se mikä on tullut esille tuhansia kertoja, että miksi NG annettiin kandin hoidettavaksi, jos oli hengenvaarassa, miksi ei viety teholle ym.. ja sen ajan aivokuvauksetkin näyttivät toteen ettei ollut vakava tila.
on tuttu ja keskenään tutut tappelijat ja toimii nopeasti taktikoiden, ei välttämättä kukaan ehdi huutaa tai juuri älähtää. Jotkut ovat kuulema lavastaneet ja kokeilleet leikisti. Ei ehdi reagoida tai huutaa hirveästi, varsinkin jos on väsynyt tai puoliks nukuksissa. Ensin voimakkain hiljaiseksi ja sitä rataa..
Niinhän kehitteli Nissen puolustuskin, jospa se olikin joku muu joka murskasi tyttöjen kallot kivellä nissen köllötellessä kuutamolla vieressä.
Heh! Taas sinä ihmisraunio, ja samalla tavalla yrität peittää vähäistä tietämistäsi Bodomista kuin yritit piiloutua sitä että et ressukka tiennyt että Imeli ei kirjoittanut lauluvihkoon.
Luulis sinua ainakin hävettävän ja harmittavan.
Ja naurettavaa tuo että "suurin osa lääkäreistä" kun et osaa nimetä yhtään. Olet jo tässäkin ketjussa joutunut syömään sanasi olemattomista heitoista, joissa ei ole ollut toden hiventäkään.
Sääliksi käyt, Bodom on sinut ajanut ihmisraunioksi vaikka et edes tiedä siitä mitään.
kun on heilunut aamuyöhön, niin uni alkaa maistaa ja voi vaikuttaa tiedottomalta ja sammuneelta. Viinaksia oli mukana ja ne olivat ETP:n mukaan; Litran pullo Salmisaaren viinaa, 0,35 litran pullo citrus-likööriä. Liköörin vahvuus oli 33% ja Salmisaaren 38%. Matkalle oli ostettu myös kondomeita, mutta määrää ei ole ETPK:ssa tarkemmin mainittu.
Rikospaikkatutkinnassa tapahtumapaikalta löytyi 2 pilsneripulloa, joista toinen tyhjä, tyhjä citrus-likööri pullo ja limsapulloja. NG on kuulusteluissa kertonut ristiriitaisesti kuuluiko pilsneripullot heille.Vuonna 1960 on sanonut, että ostivat pullot matkalla kaupasta, mutta 2004 on kieltänyt, että ne olisivat olleet heidän.
Pojat ainakin käyttivät alkoholia, sillä lauluvihkoon oli kirjoitettu(ETPK):" 5 p:nä Poodomjärvellä Sepi ja Nisse olivat kännissä. Ylös yöllä 2 aikaa. Sepi metskaamassa."
Sepin alkoholi oli palanut aamuun mennessä (siihen kun henki lähti)sillä vainajista otettiin pitoisuudet, jotka olivat 0, mutta Nissestä eivät ottaneet näytettä.
itse esittäisitte yhdenkin todisteen Nissen syyttömyydestä, kun siitä olette niin kovasti vaahdonneet. Ei vaan ole tullut, vaikka on monta kertaa pyydetty.
Jos ette seuraa lehtiä ja TV:tä, niin oma on ongelmanne. Aika vaikea niitä on linkittää jälkeen päin.
On myös mahdollista ettei uhrien alkoholipitoisuutta verestä edes mitattu, jotta heidän maineensa ei tahraudu. Sillä kun ei pidetty olevan mitään merkitystä asiaan (siksi Nisseltäkään ei mitattu). Pullot oli kerätty myös pois rikospaikka valokuvista.
> Helvetinmoinen tappeluhan siellä oli.
Ei ollut.
> Nilsin mukaan:saivat ansionsa mukaan, jep.
Ei Nils ole sanonut tuollaista. Lue muita kuin roskalehtiä.
Tutut leikisti puolinukuksissa. No, sehän on sillä selvä.
oli juuri ennen murhaa, ahaa!
Lainaus
"Litran pullo Salmisaaren viinaa, 0,35 litran pullo citrus-likööriä"
Uusi luku ngläisten keksimiin todisteisiin. Oikeasti 0,5l ja 0,37 litraa. Hivenen kun kuluu aikaa, niin varmaan siellä oli korillinen.
Erittäin terävä havainto Nissen ristiriitaisista puheista pilsneriin liittyen. Itse muistan jokaisen elämäni aikana juomani pilsun ja mielestäni jokainen huonompaan tarkkuuteen päätyvä on potentiaalinen valehtelija ja murhaaja.
Teltan pohja oli veressä ja uhreja vielä vedetty jaloista? verisin käsin ulos, mutta jalat kuitenkin pysyivät putipuhtaina, -vaikka verta oli roiskunut teltan ulkopuolella oleville kengillekin, -jotka olivat sopivasti suuaukosta peitettyinä.
Mahtava päättelykyky!!!
Et ole sattunut huomaamaan, että kantapäässä on melkoisen paksu nahka. Ihmisiä jopa kidutetaan hakkaamalla jalkapohjiin, koska niihin ei jää jälkiä.
Varsinkaan ensimmäisestä potkusta jalkaan ei verta ehtisi edes tarttua ja yksikin riittää murskaamaan kasvot.
Yleisimmin sanottiin, ettei verijäljistä voi päätellä tapahtumien kulkua. Huomattavasti järkevämpää, kuin pitää Nisseä syyttömänä, vain koska verta sattui olemaan myös oletetulla nukkumapaikalla, johon sitä on voinut joutua monessakin yhteydessä.
Ehkäpä sinun kannattaa hakea komiikkaa vaikkapa Aku Ankasta, sehän on myös erittäin selventävästi kuvitettu.
Todisteita syyttömydestä, kun kerran taas pyydettiin
1) Nilsin vammat - Oikeus uskoi Tenovuon esittämää lääketieteen kantaa, jonka mukaan Nilsin vammoissa kaikki viittasi toimintakyvyttömyyteen, jonka aikana piilotusreissu ei oli onnistunut
2) Silminnäkijähavainnot - Oikeus uskoi silminnäkijöitä, jotka olivat nähneet ulkopuolisen henkilön murhaniemessä ja sen lähettyvillä. Rantaojantiellä asuneen maanviljelijä H:n lausuntoa ei edes tarvittu, vaikka hänkin näki vaaleaan pikkutakkiin sonnustautuneen miehen kulkevan Rantaojantiellä noin kuuden aikoihin.
3) Kadonneet tavarat - Murhapaikalta katosi joukko tavaroita, tärkeimpänä murha-ase. Nils ei olisi kyennyt niitä hävittämään.
4) Ulkopuolisen jättämät jäljet - Spermainen ja verinen tyynyliina sekä sormenjäljet.
nimimerkkisi?
Päättelykyvystäsi kertoo hyvin, että vastaat aina kuin kuvittelisit eri mieltä olevia ja tänne kirjoittavia olevan vain yhden henkilön.
Sinun "tyylistäsi" sen sijaan ei voi erehtyä.
pikkutakkeineen ja teryleenihousuineen ei vaikuta oikein murhaajalta - vai? Joku ohikulkija joka ollut juhlimassa helluntaita, vaatteetkin sitä luokkaa.
Olikohan mies ollut ns "vieraissa" kielletyn naisen aitassa tms kun ei uskaltanut ilmoittautua. Mysteeri on ja pysyy ja kansasta 58-60% uskoo edelleen yhteen ja samaan tekijään.
Tavaroiden hävittämisestä on olemassa eri teorioita. Oikeus teki ainoan oikean päätöksen. Vapautti syytteistä Nissen, sillä "palapeli" ei täysin valmistunut ja mahdotonta se on 45 vuoden jälkeen.
Otsikossa kaikki.
ja hän sitten vertavaluvana olisi onnistunut listimään muut, ilman että olisi vuotanut verta teltan päälle?
HehhehhehHEHHHAHA! Case is closed...
edes silloin kun seurueesta joku on murhattu? Kun olet ainoa henkiin jäänyt? Sinua epäillään?
Nissen syyttömäksi. Sinulla on varmaan tuhat pölynimuria...
Vamiiksi nauretut juttusi ovat olleetkin ajantuhlausta. Heippa!
Ei sinulla helppoa ole.
syyttömäksi, mutta muuta oikeus ei voinut tehdä. Pitäisi löytyä niin vahva näyttö, että aukkoja ei jää ja sellaista ei ainakaan enää voi saada. Joten tyydymme oikeudenpäätökseen. Nisse on saanut tavallaan "tuomionsa" ja oli itsekin valmis tunnustamaan teot tappoina, joten aika selvää on, kuka on syyllinen.
Hän kyllä tietää milloin ja mihin tavarat vei. Ei hän sentään ollut koko aikaa siinä kunnossa , missä löytyi...on voinut viedä tavaroita (suunnitellut teot) ennen surmia...moottoripyörän ääniä kuultiin kahteenkin otteeseen...spekulaatio jatkuu, mutta heippa kaikille rikosfriikeille!!!
kuten sinulla...
Älä suostu valheenpaljastustestiin äläkä ryhdy selvännäkijäksi.
Oli taas niin typerää lässytystä, mutta sanotaan nyt ensinnäkin että olet siis sitä mieltä että poliisit sotkivat ruumiit vereen? Että oikein verisin kourin niitä riepottelivat?
Ja oikein jalkapohjista kiinni? Ei nilkoista?
Tuota nyt ei kyllä usko kukaan, säälittävä olet.
Vai ettei kannata verijälkiin nyt luottaa, kun ei pikku kotietsivät saaneetkaan uhriaan? Vaikka niiden DNA tunnisteisiin vannottiin kuin Hapalan nimeen.
Mutta sekin sulta pikku etsivältä jäi kertomatta, että kuvitteletko todella olevasi pätevämpi siellä pikku etsivätoimistossa kuin oikeuden käyttämät eri alojen asiantuntijat?
Eikös se murhaaja niitä vetänyt ulos teltasta.
Sinullahan menee pikku pää ihan pyörälle.
Olet joko täysin seonnut vähäisten Bodomin tietojesi kanssa tai katkeruus on sinut lopullisesti ajanut ihmisraunioksi.
Toivottavasti sinulla ei ole läheisiä jotka joutuvat kärsimään luonteestasi.
Että murhaaja veti uhrit ulos teltasta?
Lue hyvä ihminen edes mallin vuoksi papereita, kuinka aamun silminnäkijät esimerkiksi kertovat kuinka poliisi veti uhreja ulos teltasta sanoen että "tämä on selvä"... Löytyy kyllä kun etsit, ja nielet tuon katketuutesi jonka häviösi ja varsinkin se kun julkisesti nolaat täällä itseäsi tuottaa.
Sinä se jaksat. Palapeli ei valmistunut alkuunkaan, koska paloissa oli vain ulokkeita, joten ne eivat sopineet toisiinsa alkuunkaan.
Matalotsaisimmat tosin yrittivät hihitellen sovittaa toisiinsa kahta pelkästään ulokkeita sisältävää palaa. Voi sitä ähellyksen ja pään seinään lyömisen tuskaa.
Ei Nisseä kukaan ulos vetänyt, vaikka itse niin väittää, mutta hän veti ainakin Irmeliä, joka oli puoliksi riisuttukin, eikä muutkaan ainakaan kokonaan sisällä olleet.
Tietysti sinä epätoivossasi uskot ennemin mitä tahansa väitettä kuin vaikkapa poliisin piirrosta.
Sinulla ei ei ole pienintäkään mahdollisuutta saada minua tuntemaan katkeruutta tai häviötä, mutta siellä sitä tuntuu olevan.
Taas yksi Bodom-myytti.
Oikeasti poliisit kantoivat ruumiit ulos teltasta.
"Tää on selvä."
vetää se piirroksen tehnyt poliisi oikeuteen virkavirheestä ja miksi et ole kertonut totuutta poliisille.
Sinunhan täytyykin olla murhaaja, kun ainoana tiedät miten asiat oikeasti on.
Ethän muuten voisikaan olla varma Nissen syyttömyydestä.
Nyt jäit kiinni.
No, teitähän riittää, eikä poliisikaan ota vakavasti.
Syyttömyyttähän ei tarvitse osoittaa.
Nisse on syytön, kun häntä ei voitu osoittaa aukottomasti syylliseksi. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko Nisse oikeasti syyllinen vai ei.
Yleensäkään mikään syytekohta ei tullut näytetyksi toteen, ei yksikään.
Joten tuo "osoittaa aukottomasti syylliseksi" on virheellinen muoto, koska mitään syyllisyyteen viittaavaa ei oikeudessa löytynyt.
Jos taas ajatellaan että oikeuden päätöksellä ei olisi mitään tekemistä rikosten ratkaisuissa, niin silloin mennään jonnekin korkeamman henkimaailman psykedelian osastolle.
Yleisesti käytetty ja hyväksytty sanamuoto.
Oikeudessa ei todellakaan todistettu aukottomasti kumminkaan päin, joten vapautettiin syytteistä. Tuomarin mielipiteellä taas ei ole paljonkaan merkitystä pitävien todisteiden puuttuessa.
Onkohan (toivottavasti on) kyseessä yksi ja sama hullu/idiootti, joka päivästä toiseen kirjoittaa, ettei Nisseä oikeudessa voitu tuomita 100% näytön puuttuessa. Esittää muka jotain oikeusoppinutta tai oikeusjärjestelmän kannattajaa, mutta on tosiasiassa pihalla kuin poro jängällä, kun ei pysty tajuamaan, ettei näyttöä syyllisyydestä ollut lainkaan, vaan oikeus katsoi nimenomaan tulleen todistetuksi, että tekijä oli ulkopuolinen.
Et ole ainoa, jolle nämä asiat ovat liian vaikeita ymmärtää.
syyttömyyden puolesta ei tarvita mitään todistelua. Syyttäjä on velvollinen näyttämään syytteensä toteen, eikä ole nyt sitä kyennyt tekemään. Jokainen on syytön, kunnes on oikeudessa syylliseksi todettu.
Aivan, eikä mitään todisteita syyttömyyden puolesta esitettykään. Oikeudelle riitti vihjaus että "se saattoi olla joku muu".
Oikeudelle riitti se, että mikään ei sitonut NGtä murhaajaksi, vaan mahdollisuus siihen että teot olisi tehnyt joku ulkopuolinen oli erittäin suuri.
Tällöin tullaan siihen, että tekijäehdokkaita on ääretön määrä, varsinkin kun ei oltu ns. suljetussa tilassa vaan ulkosalla jossa aivan hyvin on voinut liikkua aivan ketä tahansa.
Aikamoisia heittoja. Suurimmalla osalla suomalaisistakin on alibi tekohetkelle. Laskitko mukaan kenties ufohenkilötkin. Äärimmäisen huono sanavalinta.
Ei siellä liikkuneita kovinkaan paljoa ole ollut tuohon aikaan ja mahdollisia tekijöitä vain muutama Nissen lisäksi.
Sillä tavalla ääretön määrä, että ei ole mitään mahdollisuutta näyttää toteen esimerkiksi sitä, kuinka monta ihmistä tienoilla on liikkunut illan ja yön aikana.
Väkeä on ollut illalla ja aamulla, ja koska paikka tuollainen avoin, aivan hyvin kesäyössä on voinut liikkua väkeä (tai vain yksi, murhajaa) joista/josta ei ole mitään havaintoa.
Sillä tavalla ääretön.
"Ei siellä ole kovinkaan paljon liikkujia ollut tuolloin, ja Nissen lisäksi vain muutama syyllisehdokas".
Huimaavaa käsitteiden sekoittamista.
Surmat on tehnyt luultavasti vain yksi henkilö.
Sillä kuinka runsaasti maastossa on murha-aamuna liikkunut ihmisiä ei ole merkitystä.
Jos tuo lainaus piti olla viestistä johon vastasit, niin kannattaisi opetella kopioimaan teksti, eikä luottaa muistiin.
Se viesti taas oli kommentti aikaisempaan.
Siinä olet oikeassa, ettei siellä todellakaan tarvinnut olla noiden neljän lisäksi muita, yksi henkiin jäänyt riittää.
nähnyt, että alueelta poistui selvästi TEURASTAJAN "näköinen mies" verissäpäin, verisin vaatteein ja juoksujalkaa ?? Sellainen verinen taistelu ja mylläkkä,jossa sinkoili hampaat ja hiustukot lenteli ilmassa, niin on täytynyt jäädä aikamoisia jälkiä...ja Nissehän löytyi ruumispinon päällimäisenä "suht siistiin" vaaleanharmaaseen villapaitaan puettuna. Oliko ollut aikaa vaihtaa puhdasta päälle? Villapaita taisi olla ruutupaidan päällä. Samanmoisen ruutupaidan Nisse kertoi "hypnoosissa" olleen tappajan päällä. Näki jopa napitkin, vaikka toisaalta kertoo, että ei ehtinyt mitään nähdä ... "kun puukkoa alkoi tulla helvetisti"...
jos oli lähes veretön. Keskellä maatessa uhrina olisi luullut toisten veri lentäneen päälle aika lailla.
Päinvastoin, todistaja R Koli kehui veriseksi möykyksi.
oli ja näytti todennäköisesti "veriseltä möykyltä". Tyypillistä silloin, kun kasvoihin osuu nyrkki/kävelee pahki seinää tms, silmät muurautuvat umpeen ja verta vuotaa pään alueelta "herkemmin" kuin muualta...mulla on paljon kirran puolelta( myös ensiapu) hoitajana kokemuksia.
Se tuossa "mysteerisssä" on myös merkillistä, että aamulla alueella liikkui ja käveli miltei vierestä (muutaman metrin päästä)ihmisiä, mutta eivät silloin "havainneet" mitään erityistä - erityistä verisyyttä ym.?
Teltta kumossa ja ja päättelyt, että onpa juhlittu rankasti...
Sä olet hoidettu.
Ei kukaan todistaja ole väittänyt, että NG olisi ollut veretön. Sen sijaan ovat kertoneet, että oli verinen möykky.
pää näytti veriseltä möykyltä...eli ei voinut olla veretön, miksi ihmeessä sinä möykkäät?
Minäkin muistan tosin sellaisia keskusteluja(kun asia oli kuumimmillan) että moni ihmetteli, että Nissen vaalea paita oli erikoisen siisti muuhun verisyyteen verrattuna. Lieneekö tuosta todisteita, kuvaa tms?
ESH, siis erikoistunut kirurgiaan ja sisätauteihin, mutta työskennellyt pääosin kirurgian puolella. Kokemusta liki 30 vuotta. Revi siitä! Jos voisin kaiken kertoa...mutta olkoon...
ettei Nisse voinut olla murhaaja, kun vaatteet eivät olleet veressä. Aika huvittavaa miten väännetään joka suuntaan.
Muistelen kyllä itsekin lukeneeni, että olivat vähemmän veressä kuin muilla.
Mikäihmeen hulluus ngläisiin on taas iskenyt? Pitääkö joka päivä keksiä uusi satu, jota toistellaan kuin jotain mantraa?
Nyt heti faktoja tuosta vaaleasta paidasta!!!!!!
paksuunsuoleen.
kaivaisi nyt sen kuvan tai ne kuvat ( joita kyllä oli eri foorumeilla nähtävillä). Moni muu muistaa nähneensä ja yritin etsiä, mutta ei aukea enää sellaiset missä niitä oli mm Waldemar...moni arkisto on suljettu näköjään...
Muistan yhden kuvan selkeästi, otettu ilmeisesti kun Nisse makasi paareilla. Nissellä päällimmäisenä vaalea pyöreällä kaula-aukolla varustettu neulepaita(sileää neuletta, aika ohut paita, melkein kuin nykyiset gollegepaidat) ja alta näkyy ruutupaita. Verta ei juuri näy.
Sellaisia neulepaitoja oli juuri 60-70-luvulla.
Noita kuvia siis esiin jos mahdollista.
saatko kovankin seisokin itsellesi provoillasi?
Hienoa.
Heh! Tuo on jo huippu! Tämä ihmisraunio on siis nähnyt valokuvan jossa Nils on paareilla. Ihanko siellä Bodomilla otettu, ja ollaan lähdössä sairaalaan vai? Vaikka ekat valokuvaajat saapuivat tunteja sen jälkeen kun Nils oli jo viety sairaalaan?
Ja vielä "moni muu muistaa nähneensä..." sinähän se varsinainen ilopilleri olet.
Marjatta, eikö hoitaja kieltänyt käyttämästä tietokonetta?
kuva!!!!!!! Marjatallahan oli kertomansa mukaan kamera mukana ja oli ottanut Nissestäkin kuvia. Näin siis kertoi Marjatta. Kamera oli ilmeisesti mukana myös, kun Marjatta kumppaneineen kävi katsomassa aamupäivällä murhaniemen tapahtumia. Eihän kameraa jätetä teltalle, kun mennään kilometrin päähän kuikuilemaan tapahtumia. Mukana se oli.
Marjatta, nyt kuvat Seiskaan ja kunnon tili itselle. Kyllä siitä kerrossiivoojalle kertyisi mammonaa.
Jos olisit älykkäämpi, niin voisit kehitellä teksteihisi jotain hauskuuttakin, mutta nyt tuo on pelkkää säälittävää räpellystä.
mutta minkäs sinä itsellesi mahdat, Herr Doktor.
Harvemminhan sitä erehdytään luulemaan maailman arvostetuimman ammatin eli kirurgin edustajaksi.
Muuten nuo sepustuksesi saavat aikaan pelkästään lievää sääliä.
Kärsi.
se, että Obs-rouvaa, Marjattaa oltaisiin kuulusteltu 1960-luvulla, mutta silloinen poliisi oli hukannut lausunnon? Tuosta oli jollain Bodom-sivulla mainintaa.
faktoja Nissen paidan väristä?? Missä pimennossa olet ollut, jos et tuota ole tiennyt, kun siitä on vuosia puhuttu?
Obsissa väitettiin, että Marjatta olisi antanut poliisille lausunnon 60-luvulla. Saman hengenvetoon todettiin, ettei poliisi ole tästä tietoinen, mutta skuupistaan sokaistunut toimittajareppana lisäsi, että se on ymmärrettävää, koska vuosien varrella on kuulusteltu niin monia henkilöitä.
Poliisin kuulustelussa Marjatta sitten yksiselitteisesti kiistää tämän tiedon, ja toteaa, ettei poliisin kanssa keskusteltu 60-luvulla.
holhoojasi? Etkö enää saa käyttää tietsikkaa???
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/erikoissivut/Bodom/1038765/1045551
Löytynee "jokaiselle jotakin" - puolesta kuin vastaan, mutta lukekaa sitten kaikki.
Jos samanlaiset kengät jalassa uhrattaisi lammas, ja vertailtaisi roiskeita ?
Nissellä oli flanellipaita eikä lampaita.
kannattaisi lopettaa ja yrittää pohtia mitä murhayönä todella tapahtui.
Itse pidän Nissen syyllisyyttä yhtenä mahdollisuutena, mutta ulkopuolista todennäköisempänä.
yhtään kiukkuista vastausta, kun pidät ulkopuolista todennäköisempänä.
runkata ohutta kaluasi.
Olet yksinäinen, katkeroitunut, keski-ikäinen mies, jolla ei toimi ylä- eikä alapää.
pian on ketju taas täynnä... Vaikka turhaa tietysti, osapuolet pysyvät asemissaan vaikka maailman tappiin. Mitä sanoisi vaikka Markkula?
Missä järjestyksessä ja miten kaikki tapahtui..? Siitä on varmasti monella perehtyneellä kuvio mielessä...Muillakin kuin tutkijoilla. Älkääkä sanoko, että ei heillä mitään ollut. Kaikkia todisteita ei tuotu julki oikeudenkäyntiin koko kansan setvittäviksi ja osa julistettiin salaisiksi. Tuntui siltä, että oikeudessa puitiin vain dna:ta ja verijälkiä...missä kukin oli jne...ei viinaksia, seksiä, riitoja, mustasukkaisuutta ym...
Koko aineisto oli tietysti Leppiniemen ja oikeuden käytössä. Muuten ei Leppiniemi olisi julistanut, että ensisijaisesti päämieheni on syytön ja toissijaisesti olemme valmiit tunnustamaan teot tappoina. Teo vanhenivat tappoina 1980 (20v jälkeen) ja mitä teki Nisse? Lähti "tuulettamaan" etelän matkalle...
tulevaisuutta ajatellen DNA-todisteiden riittävyydestä oikeudessa.
Useimmille tuomareille olisi varmaan riittänytkin.
http://usdarksite.tripod.com/
on ketään ulkopuolista kuvitella.
Irmeli tuntuu olleen kovin vapaamielinen, niin olikohan housut valmiiksi alhaalla kun Nisse tuli jostain teltalle. Toinen poika oli paremman näköinen ja taisikin kiinnostaa enemmän.
Tai jos kiinnosti Nisseäkin. Kumman pienen teltan oli neljälle hengelle hommannut...
Se oli kiva raina se Levottomat!
Menikö taas väärin, sinulla?
Aika erikoista, jos pitää paikkansa , että Sepolla oli housun napit auki, mutta Tuulikki täysissä pukeissa.
No, oletetaan että kaikki heteroita. Muut oli suht selviä, mutta Nisse viinan rohkaisemana alkoi kopeloida Irmeliä, tämä pisti vastaan, jolloin Nisse yritti väkisin.
Toiset ajoivat Nissen ulos, josta tämä tietysti hermostui ja päätti kostaa.
Viilsi teltan auki ja alkoi hakata, mutta joku ehti potkaista kasvoihin. Se ei estänyt kuitenkaan hoitamasta puukotusta loppuun.
Tajusi tekonsa, joten lavastuksen vuoksi kävi piilottamassa tavaroita.
Riisui vielä Irmeliä lavastaakseen tai kiihkossa. Voimat loppui tai tuli häirityksi ja päätti jäädä samaan kasaan löydettäväksi.
Luovalle kirjoittamiselle on oma ryhmä. Mene sinne.
keksimään uskottava selitys Nissen syyttömyydelle.
Ei tarvita. Riittää tutustuminen tosiasioihin.
oli nuoria, oli viinaa.. oli himoja.
Kyllä kansa tietää siitä tarpeeksi.. se on sipuli
et ulkopuolinen "varas" vei pientä arvotonta tavaraa ja vaatetta, mutta jätti Nissen nahkatakin koskematta?? Kummallista!
Jos murhaaja olisi ollut Nisse, niin ilman muuta hän olisi jemmannut nahkatakin ja muut arvotavarat, jotta olisi syntynyt vaikutelma ryöstömurhasta.
Mitään arvokasta ei kuitenkaan viety.
Kaikenmaailman tanopäät ja amatöörit kehottavat varastamaan täysin veristä takkia. Lapsellista.
Kaikenmaailman tanopäät ja amatöörit kehottavat varastamaan täysin veristä takkia. Lapsellista.
Niinpä, ehkäpä takki ei ollutkaan Nilsin päänalusena vaan murhaajan päällä. Veriroiskeinen takki piti piilottaa kuten muutkin murhaajalla olleet vaatteet!
Eihän Nissen takkia kukaan piilottanut. Olet näköjään idiootti.
kun luuli saavansa puhtaaksi. Valitteli vielä viime aikoina, että hyvä takki meni piloille. Ihan kuin olisi ollut tärkeämpi kuin ystävien kuolema.
Jorisee paljon yhdentekeviä, takki piloilla, ei saatu kalaa,hyi karvasta, ketään ei nähty,
älyttömän ristiriitaista.
"mielenkiintoinen" vanha ketju vahingossa eteen eräällä hakusanalla. Jatkuuko vielä vääntö?
Kuka sen kertoo kun ei nyt se tule mieleen.
Oikeus totesi, että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
Lisäksi oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka tukivat vahvasti Nilsin syyttömyyttä.
Yhtä ainoaa, edes pienen pientä kohtaa, ei oikeus löytänyt joka edes hivenen viittaisi syyllisyyteen.
Eli jos niitä haluaa, ne pitää repiä jostain mustan mielikuvituksen pimeästä eikä niille ole pienen pientä viitettä eikä katetta.
Eli normaaliälyiselle tuo riittää aivan loistavasti todisteeksi syyttömyydestä, tietenkin ihmisrauniot Hessun syyllistämisorgioissa rypevät kiimassaan ja ajattavat omaa häntäänsä kuin vesikauhuiset rakit mutta ei siinä sen enenpää:)
redulla (slangia)
Konstaseni idolisi asiaat ei ole todellakaan niin kuin itsellesi todistelet. Sen tietää koko suomen kansa.
Valitan. Sorry.
Nätti-Hessu, en minä todistele vaan Suomen oikeuslaitos on todistanut:)
redulla (slangia)
enkä muuten ole konsta.
Suomen oikeuslaitos ei ole mitään todistanut. Tai jos on, niin laittaisitko todisteet tänne kaikkien nähtäväksi.
Oikeus totesi, että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
Lisäksi oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka tukivat vahvasti Nilsin syyttömyyttä.
Yhtä ainoaa, edes pienen pientä kohtaa, ei oikeus löytänyt joka edes hivenen viittaisi syyllisyyteen.
Eli jos niitä haluaa, ne pitää repiä jostain mustan mielikuvituksen pimeästä eikä niille ole pienen pientä viitettä eikä katetta.
Eli normaaliälyiselle tuo riittää aivan loistavasti todisteeksi syyttömyydestä, tietenkin ihmisrauniot Hessun syyllistämisorgioissa rypevät kiimassaan ja ajattavat omaa häntäänsä kuin vesikauhuiset rakit mutta ei siinä sen enenpää:)
redulla (slangia)
Oli pelkästään:
Oikeus totesi, että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
Lisäksi oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka tukivat vahvasti Nilsin syyttömyyttä.
Ilman perusteita kaikki.
he voivat olla ylpeitä päätöksestään jolle ei taida olla mitään perusteita, jos niitä ei voi julkisesti esittää.
Niin?
Siis mitä ihmeen perusteita teillä siellä syyllistämisorgioissa vaaditaan:)?
Kun ei ole siis kerrassaan mitään mikä viittaisi siihen että Nils olisi syyllinen. Ei kerrassaan mitään.
Siinä on aivan riittävästi perusteita.
Eli kaikki syytekohdat on kumottu. Niille ei ole mitään perustetta, näyttöä eikä edes viitettä että niiden mukaan olisi tapaus mennyt. Ei mitään.
redulla (slangia)
Neljä menee metsään ja kolme tapetaan - tämä yksi on kokonaisuudessaan niin että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että tämä olisi tehnyt väkivaltaa näille kolmelle muulle.
Hyvää uutta vuotta Espoon KO. Teille nauraa koko Suomi. Laamanni Makkoselle erityiset kiitokset.
No nyt Hessu olet oikeassa kun alat aivan alusta Bodomisi:)
Eli aivan totta, neljä menee retkelle ja heistä kolme surmataan. Neljäs saa vakavia vammoja, kuusi erilaista murtumaa eri puolille päätä, leukaluu on ainakin yhdestä kohtaa poikki, murtuma korvan seudulla ohimossa, läpireikää poskessa ja ruhjeita ja haavoja eri puolilla päätä.
Aivan oikeassa olet siinäkin että ei tosiaan ole mitään mikä edes kokonaisuutena arvioiden osoittaisi että tämä vakavasti loukkaantunut olisi tehnyt väkivaltaa surmatuille.
Hienoa, nyt olet Nätti-Hessu oikeilla jäljillä:)
redulla (slangia)
Varmasti harmitti.
Eli perusteita ei Suomen oikeuslaitokselta löytynyt. Niinhän se oli?
Syyttömyyden perusteeksi riittää oikein hyvin se että ei ole kerrassaan mitään mikä viittaisi siihen että Nils olisi syyllinen. Ei kerrassaan mitään.
Siinä on aivan riittävästi perusteita.
Eli kaikki syytekohdat on kumottu. Niille ei ole mitään perustetta, näyttöä eikä edes viitettä että niiden mukaan olisi tapaus mennyt. Ei mitään.
redulla (slangia)
Jos syytetään näyttö on jo niin vahva että sen kumoamiseen tarvitaan perusteet.
Voi sinua Hessu-parkaa:)
Syytettiin, ja oikeus teki sen mikä on oikeuden tehtävä. Mitään näyttöä ei ollut, kohta kohdalta oikeus kumosi kaikki.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä mustasukkaisuudesta.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä leiriläisten keskinäisestä riidasta. ym.ym.
Miten nuo vielä lisäksi "perustelisi" sinne syyllistämisorgioihin?:)
Ei ole olemassa mitään näyttöä.
Sen sijaan esimerkiksi teltan sisältä löytyneet Nilsin verijäljet tukivat vahvasti että hän oli sisällä teltassa hyökkäyksen tapahtuessa.
Teltalta nähtiin kriittiseen aikaan poistuvan tuntemattomaksi jäänyt mies. ym.ym.
Lisäksi oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
redulla (slangia)
"Sen sijaan esimerkiksi teltan sisältä löytyneet Nilsin verijäljet tukivat vahvasti että hän oli sisällä teltassa hyökkäyksen tapahtuessa."
Teltan sisältä löytyneet verijäljet olivat reikien kohdalla jotka yhtälailla tukivat reikien kautta tulleen, teltan ulkopuolisen hyökkääjän mahdollisuuutta.
Tämä Makkoselle tiedoksi.
Wkt idiootti kuin idiootti sä oot
Voi Nätti-Hessu tuota sinun yksinkertaisen idiootin ajatusmaailmaasi:) No, ei kai sitä juuri muuta voi vaatia mieheltä joka pitää päässsään viisi numeroa liian pientä pikkupoikien villinlännenhattua.
Otetaan uusintana.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä mustasukkaisuudesta.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä leiriläisten keskinäisestä riidasta.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä että leirillä olisi oltu örvelökännissä aamuyöstä. Päinvastoin.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä että joku olisi suljettu teltan ulkopuolelle.
Miten nuo vielä lisäksi pitäisi "perustella"sinne syyllistämisorgioihin?:)
Ei siis ole olemassa mitään näyttöä syytteessä esitetyistä asioista.
Sen sijaan esimerkiksi teltan sisältä löytyneet Nilsin verijäljet tukivat vahvasti että hän oli sisällä teltassa hyökkäyksen tapahtuessa. Näin tulkitsivat poliisin verijälkitutkijat. Nätti-Hessu voi tietenkin tehdä ikiomia "verijälkitutkimuksia" mutta ne voi tosiaan jättää omaan arvoonsa.
Teltalta nähtiin kriittiseen aikaan poistuvan tuntemattomaksi jäänyt mies. ym.ym.
Hyvin kriittiseen aikaan Karjalainen näkee pojat rannalla viettämässä idyllistä leirielämää, ei merkkiäkään viinan käytöstä saati riidasta. Noin tunteroinen tuosta ja teltta on lytyssä ja teltalla nähdään tuntemattomaksi jäänyt mies.
Tuulikki tekee hyvin myöhään merkintänsä lauluvihkoon joka kuvastaa ikävystyneisyyttä ja rauhaa leirillä. Mitäänsanomattomia ja arkisia merkintöjä.
Lisäksi oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
redulla (slangia)
En tähän enempää puutu.
oli se nahkatakki?
Puristaako Nätti-Hessu se pikkupoikien villinlännenhattu noin:)?
Kovin penee pieneksi ja avuttomaksi tuo sinun piiri.
Mitäpä jos sitä verta on riittänyt myös takin ulkopuolelle, saihan Nils pään alueelle vakavat vammat.:) Vai epäiletkö poliisin verijälkitutkijoita salaliitosta?
Oikeus totesi mm:
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä mustasukkaisuudesta.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä leiriläisten keskinäisestä riidasta.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä että leirillä olisi oltu örvelökännissä aamuyöstä.
Ei ole olemassa mitään viitteitä saati näyttöä että joku olisi suljettu teltan ulkopuolelle.
Miten nuo vielä lisäksi pitäisi "perustella"sinne syyllistämisorgioihin?:)
Ei siis ole olemassa mitään näyttöä syytteessä esitetyistä asioista.
Teki Nisse sen tai ei, niin näytöt puuttuu. Oikeus ei tuomitse ketään näytön puuttuessa, vaikka mille vaikuttais. Siksi jotkut käyttää omankädenoikeutta, kun sillon todennäköisesti oikeus toteutuu. Jotkut saa pikkurikkeistä rangaistuksia, vaikka ois tahattomia tekoja, mitä ei normaalijärkinen voi käsittää. Mut niin armoton on oikeus tai armollinen, jos ei ole todisteita. Oikeudenpäätökselle ei voi mitään.
Verijälki teltan pohjalle syntyikin reijästä telttaan tehdyn. Oikeus senkin todistaa todeksi ?
Takki oli murhaajan päällä se on täysin faktaa mahdollisesti. Kenkä jätti jäljen mahdollisesti - tai varmasti.
Poliisi tietää murhaajan takuu varmasti.
On ollut satumaista tuuria, oli sitten murhaaja kuka tahansa, ettei mitään tappelun ääniä kuulunut...avunhuutoja tms...mikä selittää sen, että oli niin hiljaista, eikä kukaan lähistöllä oleillut kuullut mitään riidoista, tappelusta...? Kuitenkin lopputulos oli kolme vainajaa, yksi henkiinjäänyt.
Yksi mysteeri näyttää olevan sekin, että paikalle tullut poliisi Lönnberg ei muista, kuka antoi henkilötiedot ainoasta hengissä olevasta, saati että muistaa millä kulkuneuvolla eloonjäänyt vietiin sairaalaan? Olettaisi, että sellainen jäisi mieleen, kun oli kyse ainoasta henkiinjääneestä?
Mysteereitä kerrakseen...