Lujan tarjous lujassa

Onko kukaan saanut etelä-suomeen tarjousta luja-kivitalosta? Pidettiin edustajan kanssa palaveri ja lupasi palata asiaan tarjouksen muodossa. Kului kuukausi, toinen ja otin yhteyttä. Sanoi siirtäneensä asian toiselle henkilölle. Soitin tälle henkilölle, joka lupasi laskea tarjouksen. Taas kului kuukausi, eikä mitään kuulunut. Soitin hänelle uudestaan ja hän alkoi puhelimessa kiukuttelemaan, "piirustukset on niin pirun huonot, ei niistä voi laskea". Totesin, että Lammi ja Jämerä pystyivät näistä tunnetun SAFA-arkkitehdin tekemistä luonnoksista hyvin laskemaan tarjouksen ja että palvelu oli heillä nopeaa ja ystävällistä.

Että näin lujaa menoa Lujalla. Taitaa vaatia aika hyvät hermot, että tuohon menoon uskaltaa kyytiin.
41299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lujan mielestä talo on monimuotoinen jos kulmia on enemmän kuin 4. Heille maksimi näyttäisi olevan 8. Jos siis talossasi on mitään muita kuin perusratkaisuja, voi tosiaan olla ettei Lujan myyjä kykene sitä laskemaan.

Äänestä
  • Miksi tosiaan eivät sitten ilmoittaneet alkup. kysyjälle, etteivät voi/halua tarjota?

    Hyvä, että Lohja-Rudus tulee myös valuharkkomarkkinoille kesällä.

    Äänestä

  • asdlfjs kirjoitti:

    Miksi tosiaan eivät sitten ilmoittaneet alkup. kysyjälle, etteivät voi/halua tarjota?

    Hyvä, että Lohja-Rudus tulee myös valuharkkomarkkinoille kesällä.

    Viime keväällä saimme tarjouksen tosi nopeasti ja samaten sopimusluonnoksen ja siihen toivotut muutokset. Otimme siis harkko"paketin" - emme lämpövalmista pakettia. Edustajamme taitaa toimia Lohjalla.

    Äänestä

  • mmz kirjoitti:

    on se vähemmän mukava piirre, että talomyyjän kate tulee harkkoihin päälle, vaikka kysymys on rautakauppatavarasta, vieläpä bulkkisellaisesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hss4 kirjoitti:

Onko kukaan saanut etelä-suomeen tarjousta luja-kivitalosta? Pidettiin edustajan kanssa palaveri ja lupasi palata asiaan tarjouksen muodossa. Kului kuukausi, toinen ja otin yhteyttä. Sanoi siirtäneensä asian toiselle henkilölle. Soitin tälle henkilölle, joka lupasi laskea tarjouksen. Taas kului kuukausi, eikä mitään kuulunut. Soitin hänelle uudestaan ja hän alkoi puhelimessa kiukuttelemaan, "piirustukset on niin pirun huonot, ei niistä voi laskea". Totesin, että Lammi ja Jämerä pystyivät näistä tunnetun SAFA-arkkitehdin tekemistä luonnoksista hyvin laskemaan tarjouksen ja että palvelu oli heillä nopeaa ja ystävällistä.

Että näin lujaa menoa Lujalla. Taitaa vaatia aika hyvät hermot, että tuohon menoon uskaltaa kyytiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu