niin, ettei loukkaisi ketään? Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista. En halua ns. teilata ketään, vaikka syytäkin olisi ;/ Haluan enemmänkin luoda toivoa ja uskoa siihen, että elämä kantaa ja jaloilleen voi nousta...
Minulla on myös tiettyjä ongelmia ja tiedän, etten ole niiden kanssa "yksin". Kuinka kertoa, eikä kuitenkaan mässäillä aiheella ja tulla leimatuksi? Itsetunto ei anna myöten ottaa vastaan herjoja ja ennakkoluuloja.
Runot ovat hyvin vaikeita saada läpi kustantajan seulasta.
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Kiitos jo etukäteen.
Minulla on myös tiettyjä ongelmia ja tiedän, etten ole niiden kanssa "yksin". Kuinka kertoa, eikä kuitenkaan mässäillä aiheella ja tulla leimatuksi? Itsetunto ei anna myöten ottaa vastaan herjoja ja ennakkoluuloja.
Runot ovat hyvin vaikeita saada läpi kustantajan seulasta.
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse olen naamioinut oman elämäni hankaluuksia useisiin eri kässäreihin. En ole purkanut kaikkea yhteen ja samaan. Ja nimet ja paikat on hyvä naamioida jotenkin, se on jokaisen oman pähkäilyn tulos.
Jotkin oikein hankalat tapahtumat olenkin kääntänyt huumorin kautta päälaelleen.Ja silloin niihin saa etäisyyttä .
"Jos pelkäät sanoilla osuvasi johonkin sinulle tärkeään, niin lyö ohi."
- Eva Wahlström -
kirja on aina kirjoittajan omasta elämästä - ja niin ovat hänen loputkin kirjansa.
Mutta vaikka niin olisikin, (tai sen takia) kannattaa ehkä välttää kirjoittamasta niin, että henkilöt tunnistaa. Muuttaa ainakin ulkonäköä. Voi ottaa piirteitä sieltä ja täältä, ja tapahtumia, mutta ei raportoida kaikkea.
Minulla on sama tilanne. Haluan kirjoittaa omasta elämästäni. Halusin ensin kirjoittaa kostoksi. Sitten selitykseksi. Nyt se on muuttumassa jotenkin siihen suuntaan, että haluaisin kirjani inspiroivan näkemään asioita uudella, inhimillisemmällä tavalla, olematta niin valmis tuomitsemaan ja pilkkaamaan toinen toistamme. Ai niin, ja en ole vieläkään päässyt kirjoittamisen alkuun. Ajatukset muhivat päässäni, suunnittelen, luen kirjoittamisen oppaita. Mutta en kirjoita. Vain kirjoittamalla oppii. Sen neuvon kuulee tuon tuosta, ja se varmaan pitää paikkansa. Jokin pidättelee aloittamasta. Mutta tämä kirja on minulle pakkomielle.
Kannattaa ehkä miettiä, onko aihe kiinnostava muillekin. Itsellehän se voi olla hyvin koskettava, koska se tapahtui juuri itselle, mutta se ei välttämättä tee siitä bestselleriä muille. Tietysti se saattaa olla hyvinkin onnistunut idea.
Yksi tuttuni kirjoitti tarinan omasta elämästään ja antoi sen minulle luettavaksi, innosta loistaen. Hänen mielestään hän oli elänyt todella jännittävän elämän. Mutta kirjoituksessa ei ollut mitään muuta kuin arkipäiväistä turinaa jokapäiväisistä asioista. Latteita kuvauksia tilanteista, joista hän oli aikoinaan nauttinut. Ehkä joku mestarikirjoittaja olisi pystynyt sepustamaan jotain kiinnostavaa hänenkin elämästään, mutta sellaisia mestareita on harvassa.
Ehkä kannattaa ensin kirjoittaa koko juttu juuri niin, kuin se tapahtui, juuri sillä tavalla kuin sen itse näki. Tämä on hyvää terapiaa. Sitten kun se on kirjoitettu, voi alkaa miettiä, voisiko tuosta aineistosta muokata jotain, jolla saattaisi olla vielä laajempi lukijakunta.
Mietin oman kirjani kohdalla, että on ehkä parempi kirjoittaa se kolmannessa persoonassa, ja ehkä jonkun toisen näkökulmasta kuin sen henkilön, joka kuvailee kirjoittajaa itseään. Sillä tavalla saisi ehkä paremman perspektiivin tapahtuneisiin.
Siinäpä se. Ken kokee asiat henkilökohtaisina, painii niiden juttujen kanssa. Ulkopuolisin silmin katsottuna ja varsinkin jos oma elämä on vielä "pahempi", voi teksti tuntua "pläppläppläp" -jutskalle.
Onhan näitäkin, jotka julkaisevat mummonsa ja ukkinsa rakkaustarinan. Sen ihmeellisen ja ainutlaatuisen. Lukijoita löytyy vain kourallinen, koska tarina ei kuitenkaan iske riittävästi.
Se on niin vaikeaa. Ehkä omaa elämää voi käyttää jollakin tavalla; osasina ja aineistonakin. Romaanin kirjoittaminen on minulla vielä hakusessa... Niitä on niin hirvittävän paljon maailmassa; tarjolla kustantajille jne. Huh, huh.
Siispä mitä voitat odottelemalla, jotain oikeaa tyyliä tai tilannetta. Aloita rohkeasti ja katso mitä sait aikaiseksi. Sehän voi olla hyvä jo ekalla vedolla, mutta sitten sinulla on ainakin teksti, jota voit muuttaa, jos siihen on tarvetta. Eikä se mitenkään mene hukkaan. Tunnet varmasti tehneesi jotain.
Itselläni on myös haave saada joskus julkaistuksi kirja, mutta en pelkästään kirjoita siksi, vaan se tuntuu hyvältä ja antaa aihetta mietiskellä muutakin , kuin oman navan ympärystä!
Mottona:
"Kaiken mitä voit tehdä tänään, tee, sillä huomenna se voi olla jo myöhäistä"
voi piilottaa kirjailijanimen taakse. Silloin ei olisi niin väliä, vaikka henkilöt olisivat luonnosta. Toisaalta nykyään on vaikea pitää kirjailijanimeä salaisuutena. Olen itse harkinnut sitä, mutta se on mutkikas juttu. Millä nimellä saa sitten palkkionsa?
Joku väitti, että todellisten ihmisten tuominen tarinaansa on vahingoksi tarinalle. Se ei ole enää kirjoittajan luova hengentuote. En tiedä.
Ehkä voisi kirjoittaa minä-muodossa, ja kutsua sitä reilusti muistelmaksi.