että vielä nykyään kun kuuhunkin on lennetty jo 40 v. sitten löytyy ihmisiä jotka valitsevat Opelin? Ei kai tämä voi pitää paikkaansa?
Onko totta...
Mitä helvettiä?
9611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei todellakaan lennetty 40-vuotta sitten. Meehän amispelle takasin matikan tunnille..
No ehkä kuitenkin historian tunneilla puhutaan tuollaisista asioista. Edes historian opettajat eivät kuitenkaan tiedä, että itse kävin kuussa jo v. 63, siis jopa kuutisen vuotta ennen amerikkalaisia. kävin siellä koska sain silloin juuri ajokortin ja allani oli upouusi Pobeda.
Kaikesta sinäkin huolta kannat. Ostaa ne ihmiset vielä Ladojakin.
Käyhän sähköautotkin Marssissa ja me vain ajellaan polttomoottorivehkeillä, vaikka siitäkin tuli ensimmäinen versio jo vuonna 1859?
PS. Kyllähän ne sukkulatkin välillä leviää ja samoin Opelit.
Minä ainakin olen tyytyväinen Ooppeleihini.
On ollut sellainen jo yhtenä merkkinä kolmesta jo vuodesta 1985.
Monesta on hyviä kokemuksia, muta ei niin hyviä että olisin ostanut edes kaksi autoa samaa merkkiä.
On siis ollut perheessä ja 17 vuotta kolme autoa.
olen ostanut uuden 2-3 vuoden välein ja suurimman osan suoraan. Vanhan olen myynyt itse pois. kaikilla on perhe ajanut yli 120 000km ennen poismyyntiä.
Minulla on siis varaa valita merkki ja aina on kolmesta kokemuksia naapurin autoista.
Eli kertoisitko sinä tavallista kehittyneempi mikä on niin hyvä ettei Ooppeli ole enää mitään.
Harkitsen.
Miten niin "Ooppeli ei ole ENÄÄ mitään" ???
eihän se koskaan ole mitään ollutkaan. Ja sille kuussa käynti -viisastelijalle tiedoksi, että tommosia asioita opetetaan historian, - ei matikan tunneilla. Eikä amiksessa opeteta niitä ensinkään.
Totuus on että kuussa käytiin 40 v. sitten, ts. v -63. Kävijöinä tuolloin meikäläinen & kissa & koira, kävimme kuussa Pobedalla. Jenkki-ääliöt tulivat vasta vuosia myöhemmin perässä GM:llään.
ettei sivistys vieläkään ole jakaantunut tasaisesti vaikka on jo suhteellisen vanha keksintö. Onko aina arvoteltava ja provosoitava muiden valintoja ? Saako sellaisesta 'hyvän' mielen.
Idiootteja sikiää - minkäs teet, vanhempasi eivät yrmmärtäneet käyttää ehkäisyä pelehtiessään.
Joten emme tietenkään oleta sinun saaneen annosta suvaitsevaisuutta, seikka josta olemme kovin pahoillamme.
:)
En ymmärtänyt mitä tein tuon viestin kirjoittaessani: minähän loukkasin teitä, olen todella pahoillani hintit!
Elikkä,niinkun olen jo muutaman kerran kirjoittanu tänne palstalle.Asioista luulis voivan keskustella asiallisesti,tämä ei ole edelleenkään mikään yläastelaisten rehentelypaikka vaan keskustelupalsta.
Kaikki asiattomat viestit poistetaan.