"Minua jännittää". Yleisön edessä, pienen taikka ison; ihan kuinka vaan.
Mitähän ihminen yleensä jännittää, kun hän jännittää? Ettäkö pyörtyy, ääni vapisee, kädet tutisee jne. Vaiko sitäkö, mitä toiset nyt minusta ajattelevat, kun sanon näin ja näin...
Olisi se vaan tosi hienoa, jos voisi olla missä tahansa ja kenen kanssa tahansa ns. "Kuin haaleassa vedessä" :/
Jännittäjä, luonnollisesti, yrittää karttaa kaikenmoista esilläoloa. Mitäs tästä voi seurata? Juupa; häntä aletaan pitää ylpeänä.
Jännitätkö? Miten pärjäät jännittämisen kanssa? Oletko kenties "selättänyt" moisen?
Mitähän ihminen yleensä jännittää, kun hän jännittää? Ettäkö pyörtyy, ääni vapisee, kädet tutisee jne. Vaiko sitäkö, mitä toiset nyt minusta ajattelevat, kun sanon näin ja näin...
Olisi se vaan tosi hienoa, jos voisi olla missä tahansa ja kenen kanssa tahansa ns. "Kuin haaleassa vedessä" :/
Jännittäjä, luonnollisesti, yrittää karttaa kaikenmoista esilläoloa. Mitäs tästä voi seurata? Juupa; häntä aletaan pitää ylpeänä.
Jännitätkö? Miten pärjäät jännittämisen kanssa? Oletko kenties "selättänyt" moisen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
yritän olla vain oma itseni ja olla rento vaikka kuinka jännittäisi. Jännityksen lieventämiseksi olen oppinut sen, että opettelen itselleni esillä oloa merkitsevän asian osaamisen niin hyvin, että tiedostan osaavani vastata kaikkiin mahdollisiin aihetta koskeviin kysymyksiin. Sen lisäksi toimin siten, ett jos tuleekin kyssäri mitä en osaa vastata, niin otan kysyjät tiedot ylös vaikka tilaisduuden lopuksi ja kerron selvittäväni asian ja palaavani asiaan sen jälkeen ..
Tuo toimii ainakin minulla sen harvan kerran kun pitää olla esillä .. harvoin tosin ..
Jokainen jännittää kuitenkin enemmän tai vähemmän, jopa kokeneetkin esiintyjät eikä siinä ole mitään hävettävää vaan aivan normaalia .. :D
jännittää itseään. Joskus olen ollut tilaisuudessa, jossa esitelmöitsijä on jännittänyt - ihan selvästi. Kyllähän siinä tulee sellainen olo, että "Voi sentään. Älä nyt noin kovasti pelkää... tms."
Aika harvat, loppujen lopuksi, naureskelevat päin naamaa tuollaisessakaan tilanteessa. Vaivautuneita voivat olla, mutta naurut nauretaan, jos nauretaan, sitten nurkan takana...
Eikä kai kukaan ole kiveä :/
näyttää kivelle esiintyessään, ovat aiheensa läpiosaavia ja esiintyneet älyttömästi eli tulee rutiinia. Kyllä niilläkin puntti tutisee, kun on vähän uutta asiaa kerrottavana ja tärkeitä kuulijoita kuuntelemassa esitystä ..
Immeisiä nekin on vaan .. :D
Iskari Itä-Suomesta tässä hei, on se tosiaan aika haasteellista olla esillä. siihenkin kai voi itseään karaista. jotkut taitaa jopa nauttia siitä, siis esilläolosta. Voi opetella näyttelemään tyyntä...
Ja voi sitä upeata tunnetta kun on voittanut itsensä, eikä olekkaan alkanut änkyttää ja on osannut sanoa ainakin jotain suht älykästä.
...Jännitän jokaista tilaisuutta, jossa esillä pitää olla, ennen vielä enemmän. Outoa on, että kun olen tuollaisen tilanteen jälkeen asiasta puhunut, olen saanut kommentteja: Ei sitä ainakaan näy.
Kerrankin, kun tuntui ettei jalat kohta kanna ja istahdin pöydänkulmalle, jotta pysyisin edes pystyssä, sain kuulla "ei sua ainakaan jännittänyt, kun niin rennosti pöydälle istahdit".
Eli suurin jännitys taitaa olla kuitenkin niin sisäistä, ettei sitä toiset edes niin huomaa.
Tietenkin tuo DJ:n toteama on totta, pitää yrittää opetella asia hyvin, jotta sitten ei sitä tarvitse jännittää...
auttaa joo, mutta ei vie kaikkea jännitystä mennessään. Pieni jännitys auttaa skarppaamaan ja homma menee monasti sen ansiosta hianosti .. Oot sen näköjään itekin huomannut :D
*Taputtaa olalle kannustavasti*
...ja kyllä tuo vaatii toistoa...
Olen nyt muutaman vuoden ollut hommissa, joissa joudun olemaan esillä... joskus siitä jo jopa nautin... Yleisö tosin ei niin suuresti vaihtele, joten osaan aina ehtinyt tottua...
Jännittämistä tietenkin esiintyy sitten muissa tilanteissa....uusien ihmisten kohtaamisessa vaikkapa...kun ei heti ensimetreillä haluaisi esille tuoda koko blondiuttaan.. :)
Vaan nyt tuon elokuva vaatii huomioni...
Mukavaa illanjatkoa :)
samoin .. :D
*Siirtyy sohvalle katsomaan Clint Itäpuuta*
Itsestä tuntuu, että ääni vapisee, posket punottaa ja jalat tutajaa. Toiset ei huomaa mitään.
Aika kummallista.
on ollut pienestä asti "elämän suola". Silti se jännitys on aina olemassa; sen vuoksi myös tulos on aina tilanteeseen nähden paras. Ilman jännitystä esiintyvä henkilö ei saavauta itse mitään; se taas johtaa rutiiniin!
Kukaan ei jaksa kuunnella henkilöä, joka ei ole läsnä. Jännitys on se ainoa momentti, joka pitää esiintyvän henkilön "lavassa" kiinni. Silloin hän antaa kaikkensa; se on yleisön arvostamista.
Läsnäolon voimaa...
"Elämän suola" - voi hitsi. Päästäppä joskus tuolle asteelle :D
Läsnäoloa, juu... sitä kai sitten vain harjoiteltava
Pelkäsin ja jännitin lukioaikana esityksiä todella opaljon ja pelkäsin myös sitä, mitä muut ajattelevat ja miten "mentän kasvoni" kun töppään (omasta mielestäni). Itsetuntemus ja itsetunto oli silloin tasan nolla. Nyt vuosien päästä kun olen tehnyt työtä itseni kanssa ja itsetuntemukseni kanssa, toimin kouluttajana sekä isoille että pienille porukoille ja uskokaa tai älkää nautin tilanteista suunnattomasti. Yhä silloin tällöin mokaan tai unohdan jotakin mutta se ei haittaa; sitä sattuu kenelle vain ja on täysin inhimillistä. Tykkään esiintyä, en niin että "katsokaa kaikki minua" vaan on mukavaa kun osaa ja voi kertoa asioista joista tietää ja niin auttaa mahdollisesti muita. Mielestäni itsetuntemuksen kehittäminen on minulle ollut se voima ja kehittävä asia, joka on saanut itsetuntoni sen verran terveeksi että se kestää myös kolhuja ja epäonnistumisia.
Aivan identtinen minun kanssani.
Pienryhmien vetämisestä 700:n kuulijan kaksituntiseen.
15min infosta kahden viikon kurssiin. Vierailijoitakin on.
Takavuosien vaikeudet ilmeisesti vaikuttaneet siten että panen itseni likoon joka tilaisuudessa ja todella nautin kontaktin saamisesta läsnäolijoihin.
Aikanaan ei olisi voinut kuvitella että työstä, vieläpä tälläisestä, voi nauttia.
Koulutustapahtumat ovat päätyöhöni liittyviä sivuaskareita joiden osuus vuositasolla kokonaisjastani vaihtelee paljon.
Muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen.
Lukeminen kannattaa aina... Tänään luin erään julkkiksen haastattelun. Myös hän on jännittänyt esiintymisiä aikoinaan, jopa erittäin paljon. Sitten keksinyt mm. seuraavan selviytymiskeinon: Tee olosi mukavaksi. Itseeni tämä kolahti: Jos et ole "kotonasi" tällättynä jakkupukuun, bleiseriin yms. niin ÄLÄ pukeudu niin. Ole oma itsesi. Silloin olet paitsi uskottava, myös rennompi. Siis siinähän se on. Minulla on tulossa yksi tärkeä esiintyminen toukokuussa. Nyt jo ajattelen, että "Vissiin on pukeuduttava mahdollisimman tyylikkäästi ( Lue: epämukavasti itselleni) Mutta hitsit: Minä pukeudunkin siististi, asiallisesti, mutta myös mukavasti. Menen paikalle "itseni näköisenä". Varmasti auttaa.
Joku on antanut tälläisenkin ohjeen..
kuvittele kaikki kuulijasi alastomina,
niin et ehdi jännittämään.. ;))
Heh, siinä voipi tulla naurukin.. :DD
Huh :D Aikas lailla "paha".
Ai kamala, mikä kaljamaha tuolla Pertillä on? Eikö Paavolla olekaan rintakarvoja :) Siis jestas miten kamalasti Sirkalla on selluloosaa reisissä :)
Kääks. En kestä :)
...sillä olen kuvitellut sinut melko puheliaaksi ja ihmisiä pelkäämättömäksi...
Itseäni ei jännitä yleisön edessä. Joudun päivittäin työssäni yleisön eteen. Siihen jotenkin tottuu. Mitä enemmän ammattitaitoa puhumastaan asiasta on, sitä varmemmin esiintyminen sujuu.
yllättäviä asioita :)
"Työni" varjopuolia on se, että on oltava esillä. Ainakin silloin tällölin. Ihan reilusti on myönnettävä, että tällöin täytyy AINA turvautua beetasalpaajiin tms. Siis muuten ei tule yhtään mitään...
...jos täytyy jollain kemiallisilla myrkyillä jännitystä estää. Mielestäni esimiesten pitäisi ihan hyvässä hengessä tiedustella alaisiltaan, meneekö hän esiintymään?
Välillä näkee ihmisiä, jotka jännittävät todella paljon ja huomaa esiintyjän joutuvan koville. Ei ole hyvä juttu esiintyjille, eikä kuulijoille!
Ei ole tosiaankaan kiva. Sitä minä todella ihmettelen, miten toiset voi esiintyä jännittämättä.
Kuten aikaisemmin tuolla sanoin, niin jännittävää esiintyjää katsoo myötätuntoisesti tai sitten tulee sellainen "kelju" tunne toisen puolesta... Myötähäpeä tai joku. Itseäni ei moinen kyllä naurata - ei edessä, eikä takana.
...ja tunnen sääliä näitä esiintyjiä kohtaan. Työelämässä ei ketään pakoteta sinne esiintymislavalle menemään, pitäisi myös itsen pystyä sanomaan, jos tilanne on ylivoimainen. On se kamalaa, jos pahimmassa tapauksessa joku pyörtyy esiintymiskorokkeelle jännittämiseen!