Voisimme jatkaa keskustelua vähän positiivisemmassa
hengessä kuin tähän asti.Toivotan kaikille hyvää
alkanutta vuotta ja jaksamista Las Palmasin ilmastossa.
Suomalaiset Las Palmasissa
205
26911
Vastaukset
- Jatkako
ÄLÄMÖLÖT1
- onnettoman
käynnistää vielä uusi palsta! Minä kun luulin jo hetken, että tämä turhanpäiväinen p....n jauhaminen olisi loppunut tähän.
- Sinun mielestäsi
Vaan laskin ,että kolmella nyt täynnä olevalla palstalla on ollut kävijöitä yli 51200.
Siitä voimme päätellä ihmisten olevan kiinnostuneita Kanarian Suomikerhon tapahtumista.
Uskon tämänkin palstan vielä täyttyvän, jopa ennenkuin olemme tämän vuoden vuosikokouksessa asti.
On täällä olemassa noita palstoja ei älämöillekin. Pysykää te joilla ei ole asiaamme kiinnostusta siellä ja antakaa meidän älämöidä täällä rauhassa. Joko positiivisesti tai negatiivisesti, kukin tarpeittensa mukaan. - Nyt viitsi
Sinun mielestäsi kirjoitti:
Vaan laskin ,että kolmella nyt täynnä olevalla palstalla on ollut kävijöitä yli 51200.
Siitä voimme päätellä ihmisten olevan kiinnostuneita Kanarian Suomikerhon tapahtumista.
Uskon tämänkin palstan vielä täyttyvän, jopa ennenkuin olemme tämän vuoden vuosikokouksessa asti.
On täällä olemassa noita palstoja ei älämöillekin. Pysykää te joilla ei ole asiaamme kiinnostusta siellä ja antakaa meidän älämöidä täällä rauhassa. Joko positiivisesti tai negatiivisesti, kukin tarpeittensa mukaan.ÄLÄMÖLÖILLÄ!
- Vuosikokous
Sinun mielestäsi kirjoitti:
Vaan laskin ,että kolmella nyt täynnä olevalla palstalla on ollut kävijöitä yli 51200.
Siitä voimme päätellä ihmisten olevan kiinnostuneita Kanarian Suomikerhon tapahtumista.
Uskon tämänkin palstan vielä täyttyvän, jopa ennenkuin olemme tämän vuoden vuosikokouksessa asti.
On täällä olemassa noita palstoja ei älämöillekin. Pysykää te joilla ei ole asiaamme kiinnostusta siellä ja antakaa meidän älämöidä täällä rauhassa. Joko positiivisesti tai negatiivisesti, kukin tarpeittensa mukaan.on päämäärä.
- niinkään
Sinun mielestäsi kirjoitti:
Vaan laskin ,että kolmella nyt täynnä olevalla palstalla on ollut kävijöitä yli 51200.
Siitä voimme päätellä ihmisten olevan kiinnostuneita Kanarian Suomikerhon tapahtumista.
Uskon tämänkin palstan vielä täyttyvän, jopa ennenkuin olemme tämän vuoden vuosikokouksessa asti.
On täällä olemassa noita palstoja ei älämöillekin. Pysykää te joilla ei ole asiaamme kiinnostusta siellä ja antakaa meidän älämöidä täällä rauhassa. Joko positiivisesti tai negatiivisesti, kukin tarpeittensa mukaan.ollaan kiinnostuneita, mutta uteliaita kylläkin. Ihan kiva lukea ja nauraa näille typerille kirjoituksille. Miten aikuiset ihmiset viitsivätkin. Niinkuin luulisin sinunkin huomaavan, ettei nämä kirjoitukset ole kovinkaan järkeviä puolin eikä toisin.
- Merkitään
Sinun mielestäsi kirjoitti:
Vaan laskin ,että kolmella nyt täynnä olevalla palstalla on ollut kävijöitä yli 51200.
Siitä voimme päätellä ihmisten olevan kiinnostuneita Kanarian Suomikerhon tapahtumista.
Uskon tämänkin palstan vielä täyttyvän, jopa ennenkuin olemme tämän vuoden vuosikokouksessa asti.
On täällä olemassa noita palstoja ei älämöillekin. Pysykää te joilla ei ole asiaamme kiinnostusta siellä ja antakaa meidän älämöidä täällä rauhassa. Joko positiivisesti tai negatiivisesti, kukin tarpeittensa mukaan.Jokaisen kommentin avaaminen,olen lukenu palstat läpi joten olen noin 500 kävijää,todellinen kävijämäärä on 200-500,ja heistä suurin osa ei asu Kanarialla vaan ympäri maailmaa.Kirjoittajia on noin 50 ja heistä(meistä) puolet ei ole koskaan edes käynyt Kanarialla .
- Älämölöille
Pistäkkä oma palstanne pystyyn!!
http://www.foorumi.info/uusi-foorumi.html - paistaa sinun
kaksinaamaisista helposti tunnistettavista kirjoituksistasi. Selvä päämäärä oli myös tällä, että avasit uuden palstan muka "positiivisessa
hengessä".- avaaja
Tämä on niille,jotka haluavat keskustella.Ei tänne
ketään pakoteta.Oli tarkoitus olla kirjoittamatta
negatiivisia. - voi olla myös
mukava jutustelu.Eikö se meiltä onnistu?Opetellaan!
- paistaa jo
avaaja kirjoitti:
Tämä on niille,jotka haluavat keskustella.Ei tänne
ketään pakoteta.Oli tarkoitus olla kirjoittamatta
negatiivisia.kauaksi sinusta ja kirjoituksistasi!
- noin negatiivinen?
paistaa jo kirjoitti:
kauaksi sinusta ja kirjoituksistasi!
Paistaa ja paistaa,ainakin aurinko,niin hyville kuin
pahoillekin. Kyllä se taas paistaa,odota huomiseen! - Myös sinun
Negatiivinen tyylisi on helposti tunnistettava.
Joku syy sinullakin on palata tänne aina vaan uudelleen.Tarkoitushakuisuutta vai vaan yleistä pahoinvointiako?
Mitä jos vihdoinkin kertoisit oikean asiasi ja jättäisit turhat vinkumiset vinkumatta. - negatiivisuutta
Myös sinun kirjoitti:
Negatiivinen tyylisi on helposti tunnistettava.
Joku syy sinullakin on palata tänne aina vaan uudelleen.Tarkoitushakuisuutta vai vaan yleistä pahoinvointiako?
Mitä jos vihdoinkin kertoisit oikean asiasi ja jättäisit turhat vinkumiset vinkumatta.ja sitten piste ja loppu.
Olli ei ollut enään puheenjoht, oli saanut silloin jo lenput, tiedät sen kyllä, Tiedät kyllä ketä kutsutaan nykyisin pomoksi, hänellä niihin tilikirjoihin oli vielä vähenmin oikeutta, olet varmaan samaa mieltä. Mutta kun olet tietämätön kaikesta ja väität muuta, niin olkoon näin. Henkilöllisyydestäsi minulla ei ole mitään epäselvyyttä, yrität olla niin monta persoonaa saman aikaisesti, että laskuissa menen minäkin sekaisin, siitäkään ei sen enenpää.
Tämähän on ollut kaksin kirjoittelua, kenen muiden kirjoituksista et voi mennä takuuseen? Todistelemaan en halua edes alkaa, kun vastassa on sinä ja muut pojat!! Kaikenhan sitä pystyt kuitenkin teilaamaan valheiksi ja panetteluksi. Siitäkään ei sittten sen enenpää.
Kysymykseen suhteehtasi kerhon ihmisiin , et edes yrittänyt vastata. Oli liian suora kysymys nähtävästi. Se siitä. Tämä on mennyt niin henk. kohtaselle tasolle, järkevintä on siis pistää tälle piste. Saat ruoskia asioita tai asiattomuuksia, lukeminen riittää minulle. - älämölöille!!
negatiivisuutta kirjoitti:
ja sitten piste ja loppu.
Olli ei ollut enään puheenjoht, oli saanut silloin jo lenput, tiedät sen kyllä, Tiedät kyllä ketä kutsutaan nykyisin pomoksi, hänellä niihin tilikirjoihin oli vielä vähenmin oikeutta, olet varmaan samaa mieltä. Mutta kun olet tietämätön kaikesta ja väität muuta, niin olkoon näin. Henkilöllisyydestäsi minulla ei ole mitään epäselvyyttä, yrität olla niin monta persoonaa saman aikaisesti, että laskuissa menen minäkin sekaisin, siitäkään ei sen enenpää.
Tämähän on ollut kaksin kirjoittelua, kenen muiden kirjoituksista et voi mennä takuuseen? Todistelemaan en halua edes alkaa, kun vastassa on sinä ja muut pojat!! Kaikenhan sitä pystyt kuitenkin teilaamaan valheiksi ja panetteluksi. Siitäkään ei sittten sen enenpää.
Kysymykseen suhteehtasi kerhon ihmisiin , et edes yrittänyt vastata. Oli liian suora kysymys nähtävästi. Se siitä. Tämä on mennyt niin henk. kohtaselle tasolle, järkevintä on siis pistää tälle piste. Saat ruoskia asioita tai asiattomuuksia, lukeminen riittää minulle.Minä en käynnistnyt palstaa, äskeinen oli ensinmäinen ja viimeinen.
- "ensinmäinen"
älämölöille!! kirjoitti:
Minä en käynnistnyt palstaa, äskeinen oli ensinmäinen ja viimeinen.
vai viimeinen negatiivinen kirjoituksesi?
- ilmenee
"ensinmäinen" kirjoitti:
vai viimeinen negatiivinen kirjoituksesi?
jotakin positiivista, en käännä sitä negatiiviseksi!!
- Siitä
negatiivisuutta kirjoitti:
ja sitten piste ja loppu.
Olli ei ollut enään puheenjoht, oli saanut silloin jo lenput, tiedät sen kyllä, Tiedät kyllä ketä kutsutaan nykyisin pomoksi, hänellä niihin tilikirjoihin oli vielä vähenmin oikeutta, olet varmaan samaa mieltä. Mutta kun olet tietämätön kaikesta ja väität muuta, niin olkoon näin. Henkilöllisyydestäsi minulla ei ole mitään epäselvyyttä, yrität olla niin monta persoonaa saman aikaisesti, että laskuissa menen minäkin sekaisin, siitäkään ei sen enenpää.
Tämähän on ollut kaksin kirjoittelua, kenen muiden kirjoituksista et voi mennä takuuseen? Todistelemaan en halua edes alkaa, kun vastassa on sinä ja muut pojat!! Kaikenhan sitä pystyt kuitenkin teilaamaan valheiksi ja panetteluksi. Siitäkään ei sittten sen enenpää.
Kysymykseen suhteehtasi kerhon ihmisiin , et edes yrittänyt vastata. Oli liian suora kysymys nähtävästi. Se siitä. Tämä on mennyt niin henk. kohtaselle tasolle, järkevintä on siis pistää tälle piste. Saat ruoskia asioita tai asiattomuuksia, lukeminen riittää minulle.Tiesin sinun olevan pelkkä suunsoittaja.
Sen jälkeen kun Olli sai ne"lenput" , kerholla vaihdettiin lukot. Miten Olli" pomonsa" kanssa pääsi vielä senkin jälkeen käsiksi tilikirjoihin?
Anteeksiantamatonta huolimattomuutta , jos niin tapahtui.
Paha juttu etten osaa vastasta sinun mielesi mukaisesti, mutta ne ovat minun vastauksiani.
Minä havaitsin sinut höyhensarjaan kuuluvaksi.
Uhkailet ja lupailet suuria paljastuksia , tosipaikassa sinulla ei ole muuta kuin samaa vanhaa suunsoittoa.
Sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemasi ja kirjoittaa osaat vain välttävästi.
Sairas sinä olet tai pähkähullu.
Anteeksi palstan avaaja, mutta minun positiivisuuteni ei riitä näin pitkälle. - tutkittu
Siitä kirjoitti:
Tiesin sinun olevan pelkkä suunsoittaja.
Sen jälkeen kun Olli sai ne"lenput" , kerholla vaihdettiin lukot. Miten Olli" pomonsa" kanssa pääsi vielä senkin jälkeen käsiksi tilikirjoihin?
Anteeksiantamatonta huolimattomuutta , jos niin tapahtui.
Paha juttu etten osaa vastasta sinun mielesi mukaisesti, mutta ne ovat minun vastauksiani.
Minä havaitsin sinut höyhensarjaan kuuluvaksi.
Uhkailet ja lupailet suuria paljastuksia , tosipaikassa sinulla ei ole muuta kuin samaa vanhaa suunsoittoa.
Sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemasi ja kirjoittaa osaat vain välttävästi.
Sairas sinä olet tai pähkähullu.
Anteeksi palstan avaaja, mutta minun positiivisuuteni ei riitä näin pitkälle.kerholla!! Oletpa todella tietämätön! ja kuitenkin väität kerhon asioista tietävän jos vaikka, ja puhuvasi vain totuuksia!!Mitään paljastuksia en luvannut, ja jos lupasin, paljastan tietoni sinulle nokatusten. Jos olen pähkähullu, osaan hakeutua hoitoon, sinä et osaa, joten jääppä hulluilemaan ja sanailemaan ja osoita täällä jotenkin, että olet muutakin kuin suunpieksiä.
- edistytty
tutkittu kirjoitti:
kerholla!! Oletpa todella tietämätön! ja kuitenkin väität kerhon asioista tietävän jos vaikka, ja puhuvasi vain totuuksia!!Mitään paljastuksia en luvannut, ja jos lupasin, paljastan tietoni sinulle nokatusten. Jos olen pähkähullu, osaan hakeutua hoitoon, sinä et osaa, joten jääppä hulluilemaan ja sanailemaan ja osoita täällä jotenkin, että olet muutakin kuin suunpieksiä.
samalta "pojulta" jo toinen anteeksi pyyntö. Alkaakohan ukko pehmeneen.
Muuttuu muuten nyt tylsäksi, kun taistelevat metsot erosivat!! tuo taisto kyllä päättyi tasapeliin, mutta eiköhän uusi metsoja tule tilalle.
Muutama mielenkiintoinen juttu kyllä ilmeni, meinaan noi tilikirjat. Niistä ei ole kukaan hiiskunut vielä sanaakaan. - vaikka "Pomolla"
Siitä kirjoitti:
Tiesin sinun olevan pelkkä suunsoittaja.
Sen jälkeen kun Olli sai ne"lenput" , kerholla vaihdettiin lukot. Miten Olli" pomonsa" kanssa pääsi vielä senkin jälkeen käsiksi tilikirjoihin?
Anteeksiantamatonta huolimattomuutta , jos niin tapahtui.
Paha juttu etten osaa vastasta sinun mielesi mukaisesti, mutta ne ovat minun vastauksiani.
Minä havaitsin sinut höyhensarjaan kuuluvaksi.
Uhkailet ja lupailet suuria paljastuksia , tosipaikassa sinulla ei ole muuta kuin samaa vanhaa suunsoittoa.
Sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemasi ja kirjoittaa osaat vain välttävästi.
Sairas sinä olet tai pähkähullu.
Anteeksi palstan avaaja, mutta minun positiivisuuteni ei riitä näin pitkälle.Oli avaimet?
- luulisit
vaikka "Pomolla" kirjoitti:
Oli avaimet?
niiden sopivan?
- Ne muutkin
Siitä kirjoitti:
Tiesin sinun olevan pelkkä suunsoittaja.
Sen jälkeen kun Olli sai ne"lenput" , kerholla vaihdettiin lukot. Miten Olli" pomonsa" kanssa pääsi vielä senkin jälkeen käsiksi tilikirjoihin?
Anteeksiantamatonta huolimattomuutta , jos niin tapahtui.
Paha juttu etten osaa vastasta sinun mielesi mukaisesti, mutta ne ovat minun vastauksiani.
Minä havaitsin sinut höyhensarjaan kuuluvaksi.
Uhkailet ja lupailet suuria paljastuksia , tosipaikassa sinulla ei ole muuta kuin samaa vanhaa suunsoittoa.
Sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemasi ja kirjoittaa osaat vain välttävästi.
Sairas sinä olet tai pähkähullu.
Anteeksi palstan avaaja, mutta minun positiivisuuteni ei riitä näin pitkälle."Uhkailet ja lupailet suuria paljastuksia, tosipaikassa sinulla ei ole muuta kuin samaa vanhaa suunsoittoa."
Niin, onhan sillä härskilläkin joku "ÄSSÄ" hihassa, niin miksei jollain muullakin!
Monet kyllä ymmärtävät lukemansa, vaikka kirjoitus onkin vain välttävää! - Pieni otos
tutkittu kirjoitti:
kerholla!! Oletpa todella tietämätön! ja kuitenkin väität kerhon asioista tietävän jos vaikka, ja puhuvasi vain totuuksia!!Mitään paljastuksia en luvannut, ja jos lupasin, paljastan tietoni sinulle nokatusten. Jos olen pähkähullu, osaan hakeutua hoitoon, sinä et osaa, joten jääppä hulluilemaan ja sanailemaan ja osoita täällä jotenkin, että olet muutakin kuin suunpieksiä.
Kirjoituksestasi aiemmin. "Ikävä oikaista sinuakin taas, mutta haluatko todella että kerron mitä tiedän, ja lupaat että, raastupaan asti ei mennä!!! sen jos takaat tässä ja nyt, niin tarina tulkoon muidenkin luettavaksi".
Surkeat ovat tietosi, jos ei ole muuta tarinoitavaa kuin se miksi joku tutki jossakin tilikirjoja.
Vielä vähemmän ymmärrän sitä miksi tivaat minulta vastausta siihen kysymykseen.
a) minulla ei ole avaimia kerholle
b) en kuulu kerhon hallitukseen , enkä ole työssä kerholla.
c) en ole kenenkään pomo
Miten siis minulla voisi olla tietoa kuka sieltä kuljettaa mitäkin. Moni kerholta poistuu muovikassi kourassa , mutta en ole kysellyt mitä kenenkin kassissa on.
Valitkaa vuosikokouksessa kerholle sisäinen tarkastaja, joka tutkii kaikkien uloslähtijöiden kassit, ettei tulevaisuudessa tapahdu noin vakavia tietovuotoja.
Sitten kirjoitukseni positiivinen osa:
Nyt kun olet kirjoittanut ensimmäisen ja monta viimeistä kirjoitusta tällekin palstalle, niin toivotan sinulle mukavia iltoja tarinankertojana mutkapenkillä. Sieltä löytyy kiitollinen ja kaikkeen uskova tolvanajoukko yleisöksi.
Hienoa että poistuit täältä arvokkaasti. - en ole
tutkittu kirjoitti:
kerholla!! Oletpa todella tietämätön! ja kuitenkin väität kerhon asioista tietävän jos vaikka, ja puhuvasi vain totuuksia!!Mitään paljastuksia en luvannut, ja jos lupasin, paljastan tietoni sinulle nokatusten. Jos olen pähkähullu, osaan hakeutua hoitoon, sinä et osaa, joten jääppä hulluilemaan ja sanailemaan ja osoita täällä jotenkin, että olet muutakin kuin suunpieksiä.
kenestäkään eronnut.
1.3 2007 asti olen ilonanne palstalla.
Tuo toinen osapuoli vaan on minuun hermostunut, sille en voi mitään. Odottakaa vaan saamme häneltä kuitenkin taas pitkän selvityksen omalla nimellä kirjoitettuna, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. - kuulu
Ne muutkin kirjoitti:
"Uhkailet ja lupailet suuria paljastuksia, tosipaikassa sinulla ei ole muuta kuin samaa vanhaa suunsoittoa."
Niin, onhan sillä härskilläkin joku "ÄSSÄ" hihassa, niin miksei jollain muullakin!
Monet kyllä ymmärtävät lukemansa, vaikka kirjoitus onkin vain välttävää!mitenkään minulle, mutta tänne jäljelle jäänyt skitso, jos kuka on pomo. Kyttäile vaan ihmisten muovipusseja, parenman puutteessa. Jospa siellä todella kanniskellaan jotain "raskauttavaa.
- Kiusatko pikkuista
Pieni otos kirjoitti:
Kirjoituksestasi aiemmin. "Ikävä oikaista sinuakin taas, mutta haluatko todella että kerron mitä tiedän, ja lupaat että, raastupaan asti ei mennä!!! sen jos takaat tässä ja nyt, niin tarina tulkoon muidenkin luettavaksi".
Surkeat ovat tietosi, jos ei ole muuta tarinoitavaa kuin se miksi joku tutki jossakin tilikirjoja.
Vielä vähemmän ymmärrän sitä miksi tivaat minulta vastausta siihen kysymykseen.
a) minulla ei ole avaimia kerholle
b) en kuulu kerhon hallitukseen , enkä ole työssä kerholla.
c) en ole kenenkään pomo
Miten siis minulla voisi olla tietoa kuka sieltä kuljettaa mitäkin. Moni kerholta poistuu muovikassi kourassa , mutta en ole kysellyt mitä kenenkin kassissa on.
Valitkaa vuosikokouksessa kerholle sisäinen tarkastaja, joka tutkii kaikkien uloslähtijöiden kassit, ettei tulevaisuudessa tapahdu noin vakavia tietovuotoja.
Sitten kirjoitukseni positiivinen osa:
Nyt kun olet kirjoittanut ensimmäisen ja monta viimeistä kirjoitusta tällekin palstalle, niin toivotan sinulle mukavia iltoja tarinankertojana mutkapenkillä. Sieltä löytyy kiitollinen ja kaikkeen uskova tolvanajoukko yleisöksi.
Hienoa että poistuit täältä arvokkaasti.Sillä on muutenkin vaikeaa. Ihmise koko on metriviiskymmentä monot jalassa ja hiippalakki päässä .
Jokanen päivä pelkkää tuskaa ku menivät vietävät tekemään liian korkian tiskipödän. Nyt joutuu kurkottelemaa ja varpustamaa aamusta ehtooseen soppalautasen etehen.
Tuskastuu siinä parempi hermonenki.
Hallitusväkiki tuntu olevan pahuksen flekmaattista joukkoo, yhre pikkuse rauka täytyy olla niittenki edusmiähenä.
Surkkia surkkia on, mut olkko vaan. Me kaik olla tälläkki viikol piru positiivareita. - annos "positiivisuutta...
Kiusatko pikkuista kirjoitti:
Sillä on muutenkin vaikeaa. Ihmise koko on metriviiskymmentä monot jalassa ja hiippalakki päässä .
Jokanen päivä pelkkää tuskaa ku menivät vietävät tekemään liian korkian tiskipödän. Nyt joutuu kurkottelemaa ja varpustamaa aamusta ehtooseen soppalautasen etehen.
Tuskastuu siinä parempi hermonenki.
Hallitusväkiki tuntu olevan pahuksen flekmaattista joukkoo, yhre pikkuse rauka täytyy olla niittenki edusmiähenä.
Surkkia surkkia on, mut olkko vaan. Me kaik olla tälläkki viikol piru positiivareita.Samalla näyte siitä, millaista jälkeä syntyy, kun
imbesilli saa internetin käyttöönsä. Kenen ulkonäkö otetaan seuraavaksi käsittelyyn? - nyt herää
annos "positiivisuutta... kirjoitti:
Samalla näyte siitä, millaista jälkeä syntyy, kun
imbesilli saa internetin käyttöönsä. Kenen ulkonäkö otetaan seuraavaksi käsittelyyn?todellakin epäilys siitä, ken täällä panettelee ja parjaa. Luulee olevansa kaikkitietävä, jos hän on sama henkilö joka käsittelee muiden ulkonäköä. Huh, sohasinkohan ampiaispesää......?
- Otat kantaa omiin esityksiisi.
kuulu kirjoitti:
mitenkään minulle, mutta tänne jäljelle jäänyt skitso, jos kuka on pomo. Kyttäile vaan ihmisten muovipusseja, parenman puutteessa. Jospa siellä todella kanniskellaan jotain "raskauttavaa.
Sinulle on ollut mahdottoman tärkeää tietää kuka vei tilikirjat ja mitä hän niistä tutkii.
Tässä yksi vaihtoehto.
Ehkä Ollille oli jäänyt epäselväksi kuinka paljon hän oikein ehtii pölliä kerholta ja halusi tarkastaa kuinka paljon hän jätti kerholle, vai jättikö peräti liian paljon.
Huomasi jälkikäteen , että olisi voinut ottaa enemmänkin, kun kerran kerho päätti lahjoittaa koko summan hänelle.
Mies taisi päästä kerholla ollessaan peräti rikastumisen makuun? Ennen hän omisti vaan vanhat rytkyt päällään.Puheenjohtajaksi päästyään hän osti uuden auton Kanarialta ja nyt kun muutti maaseudun rauhaan osti vielä toisenkin, uuden/vanhan auton ja samalla vei yhden vanhan mummon mukanaan.
Toivottavasti ei tule olemaan mummolla sama kohtalo kuin Saagalla. - Mahtavaa
Otat kantaa omiin esityksiisi. kirjoitti:
Sinulle on ollut mahdottoman tärkeää tietää kuka vei tilikirjat ja mitä hän niistä tutkii.
Tässä yksi vaihtoehto.
Ehkä Ollille oli jäänyt epäselväksi kuinka paljon hän oikein ehtii pölliä kerholta ja halusi tarkastaa kuinka paljon hän jätti kerholle, vai jättikö peräti liian paljon.
Huomasi jälkikäteen , että olisi voinut ottaa enemmänkin, kun kerran kerho päätti lahjoittaa koko summan hänelle.
Mies taisi päästä kerholla ollessaan peräti rikastumisen makuun? Ennen hän omisti vaan vanhat rytkyt päällään.Puheenjohtajaksi päästyään hän osti uuden auton Kanarialta ja nyt kun muutti maaseudun rauhaan osti vielä toisenkin, uuden/vanhan auton ja samalla vei yhden vanhan mummon mukanaan.
Toivottavasti ei tule olemaan mummolla sama kohtalo kuin Saagalla.Hyvä hyvä, vauhti senkun kiihtyy ja entistä lyhyemmiksi ja hölmömmiksi jutut ovat kehittyneet.
Kiirettä tuntuu pitävän,että keritään vielä nauttia täällä etelässä olosta ennenkuin on lähdettävä kotimaahan puhisemaan ja ottamaan uutta nitro annosta jotta jaksettaisiin vielä tulevanakin syksynä palata ystäviä tervehtimään Suomikerholle.
Pitäkääkin kiirettä tämän riidan kanssa,sillä noutaja tulee meille ennenkuin huomaammekaan,
nähty on jo kuulemma Inglisistä tännepäin tulossa.
Aurinkoista päivää ja muistakaa rannalla voidella itsenne hyvällä kertoimella ,ettei nahka kärähdä ainakaan auringosta. - että noutaja
Mahtavaa kirjoitti:
Hyvä hyvä, vauhti senkun kiihtyy ja entistä lyhyemmiksi ja hölmömmiksi jutut ovat kehittyneet.
Kiirettä tuntuu pitävän,että keritään vielä nauttia täällä etelässä olosta ennenkuin on lähdettävä kotimaahan puhisemaan ja ottamaan uutta nitro annosta jotta jaksettaisiin vielä tulevanakin syksynä palata ystäviä tervehtimään Suomikerholle.
Pitäkääkin kiirettä tämän riidan kanssa,sillä noutaja tulee meille ennenkuin huomaammekaan,
nähty on jo kuulemma Inglisistä tännepäin tulossa.
Aurinkoista päivää ja muistakaa rannalla voidella itsenne hyvällä kertoimella ,ettei nahka kärähdä ainakaan auringosta.tulee,ennenkuin ehdimme olla valmiita.Silloin ei merkitse
mitään,mistä olemme taistelleet tai jättäneet taistelematta.
Sanonta:"Vanhuus ei tule yksin,
vaan siinä on paljon lieveilmiöitä",pitää paikkansa.
Mutta: Vanhuus ja viisaus!Mitä se on? - on,
Mahtavaa kirjoitti:
Hyvä hyvä, vauhti senkun kiihtyy ja entistä lyhyemmiksi ja hölmömmiksi jutut ovat kehittyneet.
Kiirettä tuntuu pitävän,että keritään vielä nauttia täällä etelässä olosta ennenkuin on lähdettävä kotimaahan puhisemaan ja ottamaan uutta nitro annosta jotta jaksettaisiin vielä tulevanakin syksynä palata ystäviä tervehtimään Suomikerholle.
Pitäkääkin kiirettä tämän riidan kanssa,sillä noutaja tulee meille ennenkuin huomaammekaan,
nähty on jo kuulemma Inglisistä tännepäin tulossa.
Aurinkoista päivää ja muistakaa rannalla voidella itsenne hyvällä kertoimella ,ettei nahka kärähdä ainakaan auringosta.ja sinunkin viestisi todella typerä, pysyppäs itsekkin rannalla ja nauti. Ne joita noutaja ei kutsu vielä, jatkavat varmaan siitä mihin keväällä jäädään, ei tää soppa muuksi muutu.
- Jäsenillä
on, kirjoitti:
ja sinunkin viestisi todella typerä, pysyppäs itsekkin rannalla ja nauti. Ne joita noutaja ei kutsu vielä, jatkavat varmaan siitä mihin keväällä jäädään, ei tää soppa muuksi muutu.
Sen kun heitätte sen vuosikokouksessa siihen malliin että henkilöt hallituksesa vaihtuvat .
Se on ainoa oikea vaihtoehto kerhon parasta ajatteleville. - Vaihtopelaaja
Jäsenillä kirjoitti:
Sen kun heitätte sen vuosikokouksessa siihen malliin että henkilöt hallituksesa vaihtuvat .
Se on ainoa oikea vaihtoehto kerhon parasta ajatteleville.Ei onnistu tämä peli vaikka heittelisitte pallejanne puolelta toiselle.Peli on kestänyt liian kauan
Vilttiketjuun olisi pitänyt heittää porukkaa jo yli vuosi sitten.Mitään muutosta ei tule ennenkuin peli vihelletään lopullisesti poikki ja mahdollisesti vaihdetaan pelipaikkaakin.
Tämä asia on pyörinyt netissä niin kauan,että kannattaisi virittää vedonlyönti siitä kuka voittaa kisan.Vetoa voisi yrittää pyörittää Ahvenamaan pelibisneksen kautta,sillä Veikkaus ei varmaan tätä katsoisi lailliseksi.Osaanottajia löytyy varmaan jo runsaasti ympäri Suomea ja mahdollisesti muistakin EU maista. - puuttuja
annos "positiivisuutta... kirjoitti:
Samalla näyte siitä, millaista jälkeä syntyy, kun
imbesilli saa internetin käyttöönsä. Kenen ulkonäkö otetaan seuraavaksi käsittelyyn?On pohjanmaalta,vähintään 180cm pitkä,ei käytä päähinettä?täysin kielitaidoton,luultavasti entinen aliupseeri tai poliisi tai muuten juntti.
- suuntaa.
puuttuja kirjoitti:
On pohjanmaalta,vähintään 180cm pitkä,ei käytä päähinettä?täysin kielitaidoton,luultavasti entinen aliupseeri tai poliisi tai muuten juntti.
Vakka-Suomen murteesta huolimatta.
- Väliä
puuttuja kirjoitti:
On pohjanmaalta,vähintään 180cm pitkä,ei käytä päähinettä?täysin kielitaidoton,luultavasti entinen aliupseeri tai poliisi tai muuten juntti.
Kuka tai Mikä.
Hyvä vaan että joku iskee takaisin niin että tuntuu. - "härskähtävä"
Väliä kirjoitti:
Kuka tai Mikä.
Hyvä vaan että joku iskee takaisin niin että tuntuu.kommentti.
- kehiin
Väliä kirjoitti:
Kuka tai Mikä.
Hyvä vaan että joku iskee takaisin niin että tuntuu.Uusi aika ja uudet suunnat alkavat jo näkyä
Eilisessä kerhon johtokunnan kokuksessa
agressiivinen ja humalainen lainvalvoja
vaikkakin vain varajäsen varasti koko shown.
Kun on tiettyjen herrojen kaveri,
saa koheltaa ja saa vielä kiitokset.
Näitä tullaan sitten näkemään
johtopaikoilla , kun vanhat saadaan huudettua ulos.
Kerholle on kait tulossa nyt hellapoliisin virka,
varokaa kaikki soppakuppianne, että annos ei
ylitä normeja. - profilointi.
puuttuja kirjoitti:
On pohjanmaalta,vähintään 180cm pitkä,ei käytä päähinettä?täysin kielitaidoton,luultavasti entinen aliupseeri tai poliisi tai muuten juntti.
Lähes ammattilaisen käsialaa!
- Stressi tekee
kehiin kirjoitti:
Uusi aika ja uudet suunnat alkavat jo näkyä
Eilisessä kerhon johtokunnan kokuksessa
agressiivinen ja humalainen lainvalvoja
vaikkakin vain varajäsen varasti koko shown.
Kun on tiettyjen herrojen kaveri,
saa koheltaa ja saa vielä kiitokset.
Näitä tullaan sitten näkemään
johtopaikoilla , kun vanhat saadaan huudettua ulos.
Kerholle on kait tulossa nyt hellapoliisin virka,
varokaa kaikki soppakuppianne, että annos ei
ylitä normeja.Yhden sun toisen pipoa kiristää siihen malliin, että "lääkitystä "tarvitaan.
Eikös tämä ole jo toinen kerta tämän talven aikana kun johtokunnan jäsen on työkuvioissa liikuttuneessa tilassa?
Ensimmäisellä kerralla asialla oli pitkäaikainen johtokunnan jäsen, nyt sitten uuden polven vaikuttaja.
Siltä osin puntit on tasan.
Ei muuta kun odottamaan seuraava showta! - hei!
Stressi tekee kirjoitti:
Yhden sun toisen pipoa kiristää siihen malliin, että "lääkitystä "tarvitaan.
Eikös tämä ole jo toinen kerta tämän talven aikana kun johtokunnan jäsen on työkuvioissa liikuttuneessa tilassa?
Ensimmäisellä kerralla asialla oli pitkäaikainen johtokunnan jäsen, nyt sitten uuden polven vaikuttaja.
Siltä osin puntit on tasan.
Ei muuta kun odottamaan seuraava showta!Vastaavaa ei ole nähty aiemmin,
ehkä silloin sinun aikanasi,
siitä en tiedä.
Sittenhän palataankin vain
vanhaan käytäntöön.
Ei ole myöskään kysymys
stressistä, mies odottelee kulisseissa,
ei toimi kerholla - solvausta!
kehiin kirjoitti:
Uusi aika ja uudet suunnat alkavat jo näkyä
Eilisessä kerhon johtokunnan kokuksessa
agressiivinen ja humalainen lainvalvoja
vaikkakin vain varajäsen varasti koko shown.
Kun on tiettyjen herrojen kaveri,
saa koheltaa ja saa vielä kiitokset.
Näitä tullaan sitten näkemään
johtopaikoilla , kun vanhat saadaan huudettua ulos.
Kerholle on kait tulossa nyt hellapoliisin virka,
varokaa kaikki soppakuppianne, että annos ei
ylitä normeja.En ole nähnyt kyseistä herraa vielä koskaan alkoholin
vaikutuksen alaisena.En kuulu johtokuntaan enkä siis
ole ollut paikalla,mutta silti en usko edelliseen juttuun.
Jos hehkilöllä mahdollisesti on ollut vakavaa sanottavaa ja hän on selvästi näyttänyt oman
mielipiteensä,ei silloin ole tarvinnut olla humalassa.Kyllä täällä on ennenkin käännetty asioita
päälaelleen.Ihmettelen muuten,miten suljetusta kokouksesta tulee tällaisia kertomuksia edes ulos. - ja valehtelua
kehiin kirjoitti:
Uusi aika ja uudet suunnat alkavat jo näkyä
Eilisessä kerhon johtokunnan kokuksessa
agressiivinen ja humalainen lainvalvoja
vaikkakin vain varajäsen varasti koko shown.
Kun on tiettyjen herrojen kaveri,
saa koheltaa ja saa vielä kiitokset.
Näitä tullaan sitten näkemään
johtopaikoilla , kun vanhat saadaan huudettua ulos.
Kerholle on kait tulossa nyt hellapoliisin virka,
varokaa kaikki soppakuppianne, että annos ei
ylitä normeja.Olen haastatellut joitain kokouksessa olleita ja
kuullut,että asia on täysin puppua,nimittäin tuo
humalaisuus.Kyllä pitkälle mennään ns. vaalitaistelussa.
Vai mitä tämä on?Kaukana rehellisestä pelistä! - kerta kun
ja valehtelua kirjoitti:
Olen haastatellut joitain kokouksessa olleita ja
kuullut,että asia on täysin puppua,nimittäin tuo
humalaisuus.Kyllä pitkälle mennään ns. vaalitaistelussa.
Vai mitä tämä on?Kaukana rehellisestä pelistä!Määrätyt tahot pistävät perättömiä juoruja liikkeelle .
Mahdolliset hallituehdokkaat on mustamaalattava jo hyvissä ajoin ennen vuosikokousta.
Tuttuakin tutumpaa touhua.
Kovat piipussa ja pehmeät housuissa.
- Kalervo Kytölä
Olette varmaankin kuullut, että Las Palmasin Suomi-kerholla kuohuu ja kovasti. Kerhon johtokunta on syyllistynyt rikolliseen toimintaan ja laiminlyönteihin. Suurin laiminlyönti on koko kerhon hukkaaminen ja tutkimuspyyntö rikoksista on tekeillä Espanjan viranomaisille. Suomen viranomaisille on tehty useitakin rikostutkimuspyyntöjä.
Kuohunnasta voi lukea Etelä-Suomen Sanomien keskustelupalstalta viitesanalla “terveisiä pirunsaarelta”. Tosiasiassa kerhon johtokunta on tehnyt verovapaasta kerhotoiminnasta täysin liiketoiminnan periaatteella toimivan liikeyrityksen, kuitenkin siten, että yritys ei maksa minkäänlaisia veroja. Palkat maksetaan “kulukorvauksina”. ei makseta musiikin tekijöille heille kuuluvia tekijänosuuksia. Ja paljon muuta tehdään Suomen valtion nimeä hyväksikäyttäen ja Suomea liaten. Ymmärrettävästi naapuriyrittäjät ovat “mustasukkaisia”.
Kun tiedän, että konsulaatilla on yhteistoimintaa Suomi-kerhon kanssa, en halua, että konsulaatti ja konsuli tukisivat rikollista toimintaa. En tosin voi tuntea kaikkia yhteistyömuotoja, mutta haluaisin kiinnittää lähiajan yhteistoimintaan huomiotanne.
1) Tiedossani on, että aivan lähiaikoina on suomalaisten oppaiden ja konsulin tilaisuus, joka aikaisemmin on järjestetty Suomi-kerholla. Mielestäni tilaisuus voitaisiin hyvin tasapuolisuuden perusteella järjestää Skandinaviska Klubbenilla, mikäli Klubben pystyy/haluaa järjestää tilaisuuden.
2) Konsulaatti on järjestänyt itsenäisyyspäivän juhlan monesti meren rannalla olevassa Club de Nauticossa. Paikka on hyvä vastaisuudessakin, mutta juhlakutsu ei mielestäni kuulu Suomi-kerhon johtokunnan jäsenille eikä kaikille toimivallekaan jäsenelle. Katson, että konsulin juhliin ei ole sopivaa kutsua myöskään vankilassa olleita vaikkakin nyt jo rikoksensa sovittaneita kerhon toimijoita.
3) Suomi-kerhon itsenäisyyspäivän juhlaan valtiovallan tervehdyksen voi tuoda joku muukin konsulaatin virkailija kuin konsuli itse.
4) Konsulaatin laatimassa kielenkääntäjien luettelossa on suuri joukko henkilöitä, jota eivät antamistaan käännöspalveluista maksa veroja. Uuteen painokseen olisi hyvä tarkistaa, että listaan tulee vain verovelvollisuutensa hoitaneita kielenkääntäjiä.
Tämän sanomani tarkoitus on, että miettisimme jo ajoissa, missä seisotte. Espanjan viranomaisille olisi hyvä aikanaan selittää, että ette ole millään lailla tukenut rikollista toimintaa ja haluatte viranomaisten tutkivan kaikki rikosepäilyt.
Las Palmas 15.10.2005
Allekirjoitus( ei allekirjoittajaa)- Kalervo Kytölä
Kun vallankaapparit saivat Suomi-Kerhon hallintaansa 20.2.2006. ja VTPUHJOHT. pääsi ystävineen käsiksi Suomi-Kerhon arkistoon, niin
1. ensimmäiseksi hän tarkisti tilikirjoista KUINKA PALJON SUOMI-KERHO MAKSAA “SASUSALLE” * PALKKAA? Kun uskoivat jo omiin, moneen kertaan toistettuihin valheisiinsakin.
Kun vastausta ei omin keinoin löytynyt tuli vtpuhjohtajan vaimo kysymään apua:
“ Sano nyt sinä, joka tiedät enemmän kirjanpidosta, mistä se Sasusan palkkatili löytyy, kun emme sitä itse löydä“?
Vastaus: “ Jaa-a! Vai ei löydy? Onpa ihme! Ehkä se johtuu siitä, että sitä ei ole.
Suomi-Kerho ei maksa Sasusalle, eikä kellekään muullekaan, palkkaa.
Näin kaappareille piti tuleman selväksi, että Suomi-Kerho EI MAKSA SASUSALLE PALKKAA!
Mutta muuttuivatko kirjoitukset? Kyllä! Entistä röyhkeämmiksi ja valheellisemmiksi.
Kun Suomi-Kerho maksaa nykyiselle kirjanpitäjälle Agaetesta (tämä on kaupungin nimi) kulukorvausta niin se on jonkinlaista salapalkkaa, verotonta tietenkin, mutta kun Suomi-kerho maksoi aikanaan samanlaista kulukorvausta Entiselle puheenjohtajalle Playa del Inglesistä (myös kaupungin nimi), niin se oli vain oikeaa kulukorvausta.
*SASUSA on Kaappareiden eniten vihaamalleen henkilölle antama arvosana .
2. Joko vtpuhjoht. tai joku hänen kaappariystävistään VARASTI JUURI EROTETUN PUHEEN JOHTAJAN HENKILÖKOHTAISESTA MAPISTA( mikä odotti Kerholla lukitussa kaapissa noutajaansa ) SASUSAN HÄNELLE JA VARAPUHEEN-
JOHTAJALLE OSOITTAMAN käsin kirjoitetun OHJEKIRJEEN, JOKA OLI LAADITTU KERHOLLE SAAPUNEEN KONSULILLE OSOITETUN PELOTTELUKIRJEEN JOHDOSTA YNNÄ NETISSÄ OLLEISTA VASTAAVISTA LUKUISISTA POLIISILLA PELOTTELUISTA.
KOSKA KERHOLLA TIEDETTIIN, KETKÄ OLIVAT TÄMÄN JO KAUAN JATKUNEEN HÄIRINTÄ- JA HERJATYÖN TAKANA HEIDÄT MYÖS NIMETTIIN TÄSSÄ SASUSAN KIRJEESSÄ.
Nyt jälkeenpäin me ehkä tiedämme miksi puheenjohtaja pelkäsi NIIN paljon ja pyysi neuvoa, kun ei tiennyt minne kaikkialle Konsulikirje oli lähetetty ja minkälaiset kuulustelut siitä seuraa, mutta lokakuussa 2005. me emme vielä tienneet. ( joka toisin väittää, valehtelee )
Nyt me kyllä tiedämme, että Konsulikirje ei lähtenyt mihinkään muualle kuin Suomi-Kerholle ja Las Palmasin Konsulaattiin.
Myös seuraavassa tekeleessä uhataan lähettää “TIETO” lehdistölle vaan ei koskaan lähetetty sitäkään. Tämä on KAAPPAREIDEN NORMAALIA PELOTTELUA.
Pian vallankaappauksen epäonnistuttua
( 6.3.2006 ) tämä varastettu ja käsin kirjoitettu ohjekirje, joka JULKAISTIIN NETISSÄ 8.1.2007 KLO. 03.28, tuli katulevitykseen KONEELLA KIRJOITETTUNA ja Sasusan allekirjoitus väärennettynä ja sen takapuolella oli seuraavanlainen “ Tietoisku”:
ONKO SKP ( SUOMI-KERHO PALMASISSA)
KOSKAAN REHELLISYYDEN TIELLÄ???
Vuosikokouksen jatko-osassa 6.3.06 läsnä olleen jäsenen näkemyksiä.
Kokouksen alussa ilmoitettiin, että kokous tapahtuu entisin säännöin koska
---- ---- oli espanjankielentaitoisen henkilön kanssa käynyt Gobiernossa
pyytämässä ja hakemassa SKP:n viimeisen voimassa olevan säännöstön.
He olivat saaneet lähes 30 vuotta vanhat säännöt ja maininnan ettei tuoreimpia
ole olemassakaan heillä. Johtunee nähtävästi valituksesta, joka on tehty
koskien uutta “siansaksaksi” sekä muutenkin epäpätevää SASUSA:n laatimaa
sääntöehdotusta joka on viety “Primer Instancia?an tutkimuksia varten.
Joka tapauksessa kokous vietiin läpi vanhojen sääntöjen mukaan, jotka lain
kirjaimen mukaan ovat vanhentuneet 1.10.2004. Tuon 2 viikon miettimisajan
jälkeen puh.johtaja ei antanut pyydettyjä puheenvuoroja jatkokokouksessa
vastakkaisen näkemyksen omaaville säännöistä yms. protestoiville jäsenille,
vaan nuiji pöytään suuren sekamelskan vallitessa päätöksiä oman mielensä
mukaan mitä oman asioita salaavan klaanin ehdotuksista ilmeni.
Tämän tilanteen vallitessa oppositio marssi mielenosoituksellisesti ulos haluamatta
ottaa osaa moiseen heidän mielestään laittomaan järjettömyyteen.
20.2.2006 valitun… Tässä on nimetty Kerhon toimihenkilöt….
Johtokunnalle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus ilman tilintarkastuskertomusta
ilman mitään selvitystä tehdyistä kavalluksista ja varkauksista kerholla puhumattakaan mainittujen rikosten selvittämisestä poliisiviranomaisten avulla.
Nämä asiathan vaatisivat erikoistilintarkastuksen eikä lakaisua maton alle.
Kokouksessa kiellettiin lukemasta kääntöpuolella olevaa Sasusan laatimaa
ja varapuheenjohtajalle sekä puheenjohtajalle osoitettua rikokseen yllyttävää
järjenvastaisesti suunniteltua kirjelmää. Tämä kirjelmä on selvä näyttö siitä kuinka pitkälle halutaan laittomuuksissa mennä voidakseen estää ja salata ilmitulemasta
niitä tehtyjä rikkomuksia joita SKP:ssa on vuosikausia harrastettu
raha- yms. asioissa. Siinä lopussa kielletään ehdottomasti kertomasta edes parhaalle ystävälle tai lähimmäiselle kirjeen sisältöä. Nyt se on jo jakelussa ja
miettiköön itse kukin ovatko tällaiset “miehet?” sopivia luottohenkilöitä hoitamaan niitä asioita joista kerholla on vuosikausia riidelty ja tullaan jatkossakin
riitelemään, sillä kirjanpitäjä valheellisilla väitteillään polkee toiset alleen.
Mikä on Suomi-Kerhon maine, kun tämä lehdissä julkaistaan?
Lukekaa ja miettikää tarkasti kerhon tulevaisuutta.
Tässä on viisi nimeä allekirjoituksena.
Tässä vaiheessa en kommentoi tätä enempää kuin sanomalla:
1. SASUSAN “SIANSAKSA” SEKÄ MUUTENKIN EPÄPÄTEVÄSTI LAATIMA SÄÄNTÖEHDOTUS HYVÄKSYTTIIN JO TOISEN KERRAN JA LÄHETETTIIN HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ TAKAISIN GOBIERNOON KOSKA KAAPPARIT EIVÄT ITSELLEEN VAATIMASTAAN OIKEUDESTA HUOLIMATTA PAREMPAAN PYSTYNEET
2. Kyllä vuosikokouksen puh.joht. antoi puheenvuoroja riittävästi mutta lopetti myös turhan jankuttamisen.
Eikä ollut sekamelskaa niin kuin kokouksen ensimmäisessä osassa.
3. On aivan turha väittää ettei politiikka ole Kaapparien touhussa mukana. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun he vihjaavat SKP:hen tai Moskovan yliopistoon.
Itse he ovat Washingtonin Republikaanisen Yliopiston kasvatteja.
He ovat Suomi-Kerhon herja- ja kaatopuuhissaan hakeneet oppinsa USA:n äärikonservatiiveilta heidän hyökätessä Bill Clintonin hallintoa vastaan. Kun USA:ssa konservatiivien herjauskampanja päättyi Floridassa tapahtuneeseen Bushmannien vallankaappaukseen, niin täällä Las Palmasissa Oppipoikien vallankaappaus epäonnistui. Toistaiseksi.
NYT kommentoin aikaisemmin saamaani “palautetta“:
On aivan totta, että
ENSIMMÄISEN KESKUSTELUPALSTAN aloitti seurakunnasta eronnut kanttori 20.02.2005 Osoitteessa : ess.fi/keskustelu/Terveisiä Pirunsaarelta.
Palsta alkoi Las Palmasin SeuraKunnan sisäisestä kähinästä.
Palstan tarkoitus oli jatkaa keskustelua Las Palmasin SeuraKunnan sisäisistä asioista mutta KÄRHÄMÄN TOINEN OSAPUOLI, ERÄS NAINEN, KÄÄNSI SEN HYÖKKÄYKSEKSI JA HERJAKSI SUOMI-KERHOA VASTAAN.
Siksi nimitin hänet Vallankaappauskertomuksessani Primus Motoriksi.
Mutta Vallankaappareiden hierarkiassa hän on vasta pronssimitalilla.
Hänen edellään on kaksoisvoitolla Veljekset Kulta ja Hopea.
Joka tapauksessa vuoden kestäneen herja- ja valhekiihotuksen seurauksena ajauduimme kertomaani Vallankaappaukseen 20.02.2006.
TOISEN PALSTAN aloitin minä Vallankaappaustarinassa kertomastani syystä.
Jos luetun ymmärtäminen puuttuu niin ei voi mitään.
KOLMANNEN “KESKUSTELU”PALSTAN aloititte te Kaapparit kun teillä
“oli vielä niin paljon kerrottavaa”.
NELJÄNNEN “KESKUSTELUPALSTAN” aloititte taas te Kaapparit kun “halusitte toivottaa Hyvää Joulua“. Kun tämäkin palsta tulee aikanaan täyteen te aloitatte
VIIDENNEN PALSTAN vaikka kyselemällä Jupiterin kuista nimimerkillä Tiku ja Taku, mutta viikkoa myöhemmin te herjaatte jo uusilla nimimerkeillänne Suomi-Kerhoa entistäkin härskimmin kun ette vielä siihen mennessä ole saaneet Kerhoa nurin.
Että sellaista “Suomi-Kerhon hyväksi toimintaa”.
JK. Nythän te olette jo aloittaneet sen VIIDENNEN PALSTANNE JA KUN SE TULEE TÄYTEEN ALOITATTE KUUDENNEN JNE….. - Huomioi seuraavaa
Kalervo Kytölä kirjoitti:

JK. Nythän te olette jo aloittaneet sen VIIDENNEN PALSTANNE JA KUN SE TULEE TÄYTEEN ALOITATTE KUUDENNEN JNE…..Sinun nimittämäsi VT.puhenjohtaja oli Ollin lähdöstä, 2006 vuosikokoukseen eli helmikuun loppupuolelle asti Paavo. Syytätkö hänen varastaneen salaisia papereita Ollin kaapista?
Vaikka en mikään Paavo fani ole, niin ihmettelen miksi hän olisi varastanut Ollin kaapista paperin, jonka sisällön hän tunsi hyvin ennenstäänkin.
Eikka valittiin puhenjohtajaksi vasta helmikuun loppupuolella, siinä vaiheessa salaiset kirjeet
olivat hakelussa. - Kaapparit saivat

JK. Nythän te olette jo aloittaneet sen VIIDENNEN PALSTANNE JA KUN SE TULEE TÄYTEEN ALOITATTE KUUDENNEN JNE…..Kerhon hallintaansa ja toisaalla sanot "kaappaus epäonnistui."
Voitko vihdoinkin vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen kertoa, kuinka siinä oikein kävi?
Jäljempänä kaksi suoraa lainausta tänään palstalle tulleesta kirjoituksestasi.
Kaappareiden kerhonhyväksitoimintaa
Kalervo Kytölä 1.2.2007 klo 11.02
Kun vallankaapparit saivat Suomi-Kerhon hallintaansa 20.2.2006. ja VTPUHJOHT. pääsi ystävineen käsiksi Suomi-Kerhon arkistoon, niin
Pian vallankaappauksen epäonnistuttua
( 6.3.2006 ) tämä varastettu ja käsin kirjoitettu ohjekirje, joka JULKAISTIIN NETISSÄ 8.1.2007 KLO. 03.28, tuli katulevitykseen KONEELLA KIRJOITETTUNA ja Sasusan allekirjoitus väärennettynä ja sen takapuolella oli seuraavanlainen “ Tietoisku”: - Asukas

JK. Nythän te olette jo aloittaneet sen VIIDENNEN PALSTANNE JA KUN SE TULEE TÄYTEEN ALOITATTE KUUDENNEN JNE…..Miten sinä Kytölä,tai tiskari joka ei ylety edes pöydän pinnan tasolle,voit puhua täyttä paskaa,koska se Koskisen kirje oli jo luettavissa
yleisölle jo kuukautta ennen vuosikokousta,kerropa sinä Helin puolesta miten tämä on mahdollista,että kirje ,joka oli varastettu vuosikokouksen jälkeen,ns.puh.joht.lukitusta kaapista,vt.puh joht.aikana vuoti jo kuukautta ennen.Kerro Sinä se Meille,täyttä paskaa koko homma. Se on MORO
- Kalervo Kytölä
Suomi -Kerho Club Finlandia: Säännöt
1 § Yleistä
Suomi -Kerho Club Finlandia on itsenäinen, oikeustoimikelpoinen ja liiketaloudellista voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka toimintaa ohjaavat Espanjan perustuslain nojalla laadittu yhdistäytymisoikeutta säätelevä laki* ja tämän lain nojalla laadittu Kanarian Yhdistyslaki** sekä näiden lakien soveltamista koskevat asetukset ja nämä säännöt.
*) Ley Orgánica 1/2002, reguladora del Derecho de Asociación
**) Ley 4/2003, de Asociaciones de Canarias
Nämä säännöt muodostavat yllämainittuja lakeja täydentävän asiakirjan yhdistyksen identiteetin ja organisaation määrittelemiseksi lain vaatimalla tavalla.
2 § Kotipaikka.
Yhdistyksen kotipaikka sijaitsee Gran Canarian saarella Las Palmasin kaupungissa. Yhdistyksen osoite on Calle Portugal 13, 35010 Las Palmas de G. C.
3 § Tarkoitus ja toimintamuodot
Yhdistyksen tarkoitus on ylläpitää kohtaamispaikkaa yhteisiä tapaamisia ja sosiaalista kanssakäymistä varten Gran Canarian saarella asuville ja siellä vieraileville suomalaisille sekä edistää kulttuurivaihtoa paikallisen väestön kanssa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää viihde- ja kulttuuritilaisuuksia, retkeilyä ja matkoja, liikunta- ja harrastetoimintaa sekä ylläpitää kirjastoa.
4 § Toiminta -alue
Yhdistyksen toiminta -alue on Gran Canarian saari
5 § Jäsenet
Yhdistyksen jäseniksi hyväksytään pääasiassa vain suomalaisen alkuperän omaavia luonnollisia henkilöitä. Erityisen harkinnan jälkeen voidaan jäseneksi hyväksyä myös muu luonnollinen henkilö, jolla on läheisiä suhteita Suomeen tai suomalaisiin, kuten esim. perheen jäsen.
Jäsenyyttä haetaan kirjallisesti yhdistyksen johtokunnalta. Jäsenyyden ehtona on, että hakija on tutustunut yhdistyksen sääntöihin ja sitoutuu niitä noudattamaan, kuitenkin ottaen huomioon, mitä alempana on mainittu jäsenmaksun suorittamisesta.
Vuosittainen jäsenmaksu on maksettava aina etukäteen edellisen vuoden loppuun mennessä. Jos maksu jää suorittamatta, ei jäsenyys tältä vuodelta ole voimassa.
6 § Yleiskokous
Yhdistyksen yleiskokous kutsutaan koolle ilmoittamalla siitä vähintään kahta viikkoa ennen yhdistyksen huoneuston ilmoitustaululla. Koollekutsun ajankohdasta lähtien on jäsenten saatavilla oltava kokouksen työjärjestys sekä päätettävien asioiden harkintaa varten tarpeelliset asiakirjat.
Jos yhdistyksen jäsen haluaa jonkin määrätyn asian käsiteltäväksi yleiskokouksessa tulee hänen jättää tästä kirjallinen pyyntö johtokunnalle viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta.
Yhdistyksen yleiskokous valitsee johtokuntaan viisi jäsentä kahdeksi vuodeksi. Eniten ääniä saanut toimii puheenjohtajana. Kaksi vähiten ääniä saanutta ovat varajäseniä.
Vaali toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä.
Johtokunta valitsee hyvissä ajoin ennen yleiskokouksen koollekutsua jäsenistöstä kolme henkilöä, jotka muodostavat itsenäisesti toimivan ehdollepanotoimikunnan. Ehdollepanotoimikunta valitsee halukkaiden joukosta riittäväksi katsomansa määrän ehdokkaita valittavaksi erovuoroisten tilalle. Vastuu- ja toimihenkilöiksi valitut eivät voi asettua ehdolle.
Yleiskokouksessa voidaan kuitenkin äänestää myös muita ehdokkaita.
Erovuoroisen välitön uudelleenvalinta ei ole mahdollista.
Jäsen voi kokouksessa edustaa toista jäsentä yhdellä valtakirjalla
7 § Johtokunta
Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin. Muut yhdistyksen toimintaa varten tarvittavat vastuuhenkilöt johtokunta nimittää jäsenistöstä harkintansa mukaan.
Johtokunnan kokoukset kutsuu koolle puheenjohtaja.
Johtokunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Ellei johtokunta pääse riittävään yksimielisyyteen jossakin asiassa, voidaan se jättää yleiskokouksen ratkaistavaksi.
Johtokunta laatii yhdistyksen toimintaa varten sisäisen johtosäännön, jossa myös määritellään eri vastuu- ja toimihenkilöiden toiminta- alueet ja niiden yhteensopivuus. Johtosääntö tulee pitää ajan tasalla ja uudistaa aina tarpeen vaatiessa.
Puheenjohtajan tulee perehtyä riittävässä määrin 1 §:ssä mainittujen lakien sisältöön sekä tarpeen vaatiessa turvautua asiantuntijan apuun.
Johtokunnan tulee toiminnassaan pyrkiä kaikinpuoliseen avoimuuteen jäsenistön suhteen. Kokousten päätöksistä tulee välittömästi tiedottaa yhdistyksen huoneuston ilmoitustaululla.
8 § Taloushallinto
Yhdistyksen tilikausi on 1.1.-31.12.
Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan jäljelle jäänyt omaisuus Las Palmasin Caritas-järjestölle.
9 § Kurinpidolliset toimenpiteet
Kurinpidollisia toimenpiteitä varten johtokunta valitsee kaksi yhdistyksen jäsentä suorittamaan tutkimuksen asiassa lain vaatimassa järjestyksessä ja tekemään joutokunnalle ehdotuksen toimenpiteestä. Johtokunnan päätöksen asiassa tulee olla yksimielinen.
Kurinpidollisia toimenpiteitä ovat varoitus tai määräaikainen jäsenyyden menetys.
10 § Jäsenten oikeudellinen suoja
Yhdistyksen sisäisessä toiminnassa ovat voimassa paikalliset lait aivan kuten yhdistyksen ulkopuolellakin. Jäsenten saatavilla tulee olla näiden sääntöjen lisäksi Kanarian yhdistyslain II-V lukujen sekä yhdistäytymisoikeutta koskevan lain 12. ja 40. artiklan suomennos yhdistyksen toimintaan soveltuvista kohdista.
Yhdistyksen kokoukset voivat käsitellä ja tehdä päätöksiä vain yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista koskevissa yhteisissä asioissa, eivätkä siten voi puuttua jäsenten välisiin keskinäisiin kiistoihin.
___________________________________________________________________
Kommenttini: Tässä se kokonaisuutena oli.
Tätä sääntöehdotusta kyseltiin viime syksyn “ keskustelussa” . Kun kukaan ei sitä kyselyistä huolimatta julkaissut, esitän sen tässä.
Kun “ siansaksa” sekä muutenkin epäpätevä AK:n laatima sääntöehdotus”,
tämä oli Kaappareiden lentolehtisen siteeraus, on nyt hyväksytty hallituksen esityksenä ja tämä Kaappareiden itselleen ottamalla oikeudella tekemä sääntöehdotus on hylätty
( jo kauan sitten) , ei liene kovin suuri vääryys jos sen julkaisee kaikkien jäsenten ihmeteltäväksi.
Tämän sääntöehdotuksen itseoikeutettuna johtajana on ollut Kaappaustarinan
“ Oikeustiet.- ja kielitiet. maisteri” , assistenttina on ollut “ Kovaääninen” ja apulaisina 2 - 3. naista.
Lukekaa ja kommentoikaa.- Kalervo Kytölä
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani.
On aivan OIKEIN, että kun Kaapparit VAATIVAT saada tehdä OIKEAT säännöt niin puheenjohtaja ANTOI heille sen tilaisuuden.
Oikein on myös se, että julkaisin ne kaikkien jäsenten arvioitavaksi vaikka ne oli jo hallituksessa hylätty. Näin jäsenistö sai myös nähdä hylkäämisen syyn ja jurnutus niistä loppuisi.
Miksei kukaan kommentoi ehdotuksen SISÄLTÖÄ??
JO viime talvena heti epäonnistuneen kaappauksen jälkeen huhuttiin sääntöjen poisvetämisen aikoihin siitä, että hallitus pienennetään 6 3:sta 4 2:een ja siinä yhteydessä KAIKKIEN ON JÄTETTÄVÄ PAIKKANSA ISTUVASSA HALLITUKSESSA.
Ja KUN ON SE KANARIAN YHDISTYSLAIN PYKÄLÄ, JOKA KIELTÄÄ EDUSTAMISEN NELJÄN VUODEN JÄLKEEN, NIIN TÄLLÄ TAVALLA PÄÄSTÄÄN KAIKISTA “VANHOISTA HORISKOISTA” EROON KERTA HEITOLLA. Tämä oli hallituksen pienentämisen todellinen syy.
O.P ei vielä ole osoittanut minulle sitä Kanarian Yhdistyslain kohtaa, joka kieltää edustuksellisen demokratian neljän vuoden jälkeen. Eikä ole tullut vastausta muihinkaan kysymyksiini. Eikä ehkä tulekaan, koska niihin ei löydy kaappareiden haluamaa vastausta.
Nyt kesän aikana kaapparit panivat vielä paremmaksi!
6 § …“Hallitukseen viisi jäsentä kahdeksi vuodeksi”…
Tuleeko helpommaksi kaapata valta?
Varsinaiset jäsenet : puh.joht varapuh.joht sihteeri
Ja kaksi äänetöntä varamiestä. Näinkö sen piti menemän?
Kenelle tämä oli räätälöity? Kerhon hallintaan saattaminen äänestäjiä kiihottamalla helpommaksi kun ensimmäinen kerta epäonnistui?
6 § …“Erovuoroisen välitön uudelleenvalinta ei ole mahdollista”…
Kaksi vuotta ja pois ( ja sitten lasku, jos on vielä mistä maksaa).
“Kaksi vuotta ja takki on tyhjä“, julisti varapuh.joht.( ja erovuoroisilla yksi?)
Tämähän voittaa jo “Kanarian Yhdistyslainkin“.
Eihän tässä ole mitään jatkuvuutta, untuvikkoja aina. No, ei horisko-ongelmaa.
Kuinka erovuoroisuus määräytyy? Miten hallitus uusiutuu? viidestä kaksi ?
Puheenjohtajan kausi kaksi vuotta?
Mikä tässä mättää? - kahdessa vuodessa?

Mikä tässä mättää?Hänen tavallaan takki on kyllä täysi,
mutta kassa tyhjä - takki olevan tyhjä
kahdessa vuodessa? kirjoitti:
Hänen tavallaan takki on kyllä täysi,
mutta kassa tyhjäeräällä sanansaattajallakin,kun jaksaa siirtää kommenttejaan ja samoja asioita palstalta palstalle.
Jos niissä olisi edes todellista asiaa,mutta tyhjää,tyhmää suunsoittoa!! - Hapatusta.
Kalervo Kytölä kirjoitti:
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani.
On aivan OIKEIN, että kun Kaapparit VAATIVAT saada tehdä OIKEAT säännöt niin puheenjohtaja ANTOI heille sen tilaisuuden.
Oikein on myös se, että julkaisin ne kaikkien jäsenten arvioitavaksi vaikka ne oli jo hallituksessa hylätty. Näin jäsenistö sai myös nähdä hylkäämisen syyn ja jurnutus niistä loppuisi.
Miksei kukaan kommentoi ehdotuksen SISÄLTÖÄ??
JO viime talvena heti epäonnistuneen kaappauksen jälkeen huhuttiin sääntöjen poisvetämisen aikoihin siitä, että hallitus pienennetään 6 3:sta 4 2:een ja siinä yhteydessä KAIKKIEN ON JÄTETTÄVÄ PAIKKANSA ISTUVASSA HALLITUKSESSA.
Ja KUN ON SE KANARIAN YHDISTYSLAIN PYKÄLÄ, JOKA KIELTÄÄ EDUSTAMISEN NELJÄN VUODEN JÄLKEEN, NIIN TÄLLÄ TAVALLA PÄÄSTÄÄN KAIKISTA “VANHOISTA HORISKOISTA” EROON KERTA HEITOLLA. Tämä oli hallituksen pienentämisen todellinen syy.
O.P ei vielä ole osoittanut minulle sitä Kanarian Yhdistyslain kohtaa, joka kieltää edustuksellisen demokratian neljän vuoden jälkeen. Eikä ole tullut vastausta muihinkaan kysymyksiini. Eikä ehkä tulekaan, koska niihin ei löydy kaappareiden haluamaa vastausta.
Nyt kesän aikana kaapparit panivat vielä paremmaksi!
6 § …“Hallitukseen viisi jäsentä kahdeksi vuodeksi”…
Tuleeko helpommaksi kaapata valta?
Varsinaiset jäsenet : puh.joht varapuh.joht sihteeri
Ja kaksi äänetöntä varamiestä. Näinkö sen piti menemän?
Kenelle tämä oli räätälöity? Kerhon hallintaan saattaminen äänestäjiä kiihottamalla helpommaksi kun ensimmäinen kerta epäonnistui?
6 § …“Erovuoroisen välitön uudelleenvalinta ei ole mahdollista”…
Kaksi vuotta ja pois ( ja sitten lasku, jos on vielä mistä maksaa).
“Kaksi vuotta ja takki on tyhjä“, julisti varapuh.joht.( ja erovuoroisilla yksi?)
Tämähän voittaa jo “Kanarian Yhdistyslainkin“.
Eihän tässä ole mitään jatkuvuutta, untuvikkoja aina. No, ei horisko-ongelmaa.
Kuinka erovuoroisuus määräytyy? Miten hallitus uusiutuu? viidestä kaksi ?
Puheenjohtajan kausi kaksi vuotta?
Mikä tässä mättää?Kaksiselta ei näytä sinunkaan KERHON HYVÄKSI TOIMINTA.
Et taida tosiaan ymmärtää kuinka paljon pahaa aiheutat kerholle ja varmasti itsellesikin.
Tässä tilanteessa hallituksen pitäisi kerhon edun nimissä marssittaa sinut ulos ja pikavauhtia. - Ja viisas
Kalervo Kytölä kirjoitti:
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani.
On aivan OIKEIN, että kun Kaapparit VAATIVAT saada tehdä OIKEAT säännöt niin puheenjohtaja ANTOI heille sen tilaisuuden.
Oikein on myös se, että julkaisin ne kaikkien jäsenten arvioitavaksi vaikka ne oli jo hallituksessa hylätty. Näin jäsenistö sai myös nähdä hylkäämisen syyn ja jurnutus niistä loppuisi.
Miksei kukaan kommentoi ehdotuksen SISÄLTÖÄ??
JO viime talvena heti epäonnistuneen kaappauksen jälkeen huhuttiin sääntöjen poisvetämisen aikoihin siitä, että hallitus pienennetään 6 3:sta 4 2:een ja siinä yhteydessä KAIKKIEN ON JÄTETTÄVÄ PAIKKANSA ISTUVASSA HALLITUKSESSA.
Ja KUN ON SE KANARIAN YHDISTYSLAIN PYKÄLÄ, JOKA KIELTÄÄ EDUSTAMISEN NELJÄN VUODEN JÄLKEEN, NIIN TÄLLÄ TAVALLA PÄÄSTÄÄN KAIKISTA “VANHOISTA HORISKOISTA” EROON KERTA HEITOLLA. Tämä oli hallituksen pienentämisen todellinen syy.
O.P ei vielä ole osoittanut minulle sitä Kanarian Yhdistyslain kohtaa, joka kieltää edustuksellisen demokratian neljän vuoden jälkeen. Eikä ole tullut vastausta muihinkaan kysymyksiini. Eikä ehkä tulekaan, koska niihin ei löydy kaappareiden haluamaa vastausta.
Nyt kesän aikana kaapparit panivat vielä paremmaksi!
6 § …“Hallitukseen viisi jäsentä kahdeksi vuodeksi”…
Tuleeko helpommaksi kaapata valta?
Varsinaiset jäsenet : puh.joht varapuh.joht sihteeri
Ja kaksi äänetöntä varamiestä. Näinkö sen piti menemän?
Kenelle tämä oli räätälöity? Kerhon hallintaan saattaminen äänestäjiä kiihottamalla helpommaksi kun ensimmäinen kerta epäonnistui?
6 § …“Erovuoroisen välitön uudelleenvalinta ei ole mahdollista”…
Kaksi vuotta ja pois ( ja sitten lasku, jos on vielä mistä maksaa).
“Kaksi vuotta ja takki on tyhjä“, julisti varapuh.joht.( ja erovuoroisilla yksi?)
Tämähän voittaa jo “Kanarian Yhdistyslainkin“.
Eihän tässä ole mitään jatkuvuutta, untuvikkoja aina. No, ei horisko-ongelmaa.
Kuinka erovuoroisuus määräytyy? Miten hallitus uusiutuu? viidestä kaksi ?
Puheenjohtajan kausi kaksi vuotta?
Mikä tässä mättää?Herra Kytölä.
Oletko kertaakaan pysähtynyt miettimään sellaista mahdollisuutta, että joutuisit vastaamaan kirjoituksistasi ? - nimellään kirjoittavat
Ja viisas kirjoitti:
Herra Kytölä.
Oletko kertaakaan pysähtynyt miettimään sellaista mahdollisuutta, että joutuisit vastaamaan kirjoituksistasi ?tietävät vastaavansa kirjoituksistaan. Toisin ovat nämä viemäriviisikon nimimerkkien taakse piiloutuvat "suoraselkäiset suomalaiset", jotka ovat toistaneet samoja "liturgioitaan" näillä palstoilla jo kahden talven ajan. Siitä vaan kanteiden tekoon, jos on kanttia! Pelkäänpä, ettei löydy näyttöjä. Salaisessa "kiertokirjeessä" löytyvät vielä tarvittaessa näiden kerhoon kuulumattomien häiriköiden allekirjoitukset.
Viime kerralla pyydettin akkamaisesti apua palstan sheriffiltä ja saatiin poistettua kirjoitukset, koska ei kestetty nähdä omaa tekstioksennusta. - On keskustella
Kalervo Kytölä kirjoitti:
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani.
On aivan OIKEIN, että kun Kaapparit VAATIVAT saada tehdä OIKEAT säännöt niin puheenjohtaja ANTOI heille sen tilaisuuden.
Oikein on myös se, että julkaisin ne kaikkien jäsenten arvioitavaksi vaikka ne oli jo hallituksessa hylätty. Näin jäsenistö sai myös nähdä hylkäämisen syyn ja jurnutus niistä loppuisi.
Miksei kukaan kommentoi ehdotuksen SISÄLTÖÄ??
JO viime talvena heti epäonnistuneen kaappauksen jälkeen huhuttiin sääntöjen poisvetämisen aikoihin siitä, että hallitus pienennetään 6 3:sta 4 2:een ja siinä yhteydessä KAIKKIEN ON JÄTETTÄVÄ PAIKKANSA ISTUVASSA HALLITUKSESSA.
Ja KUN ON SE KANARIAN YHDISTYSLAIN PYKÄLÄ, JOKA KIELTÄÄ EDUSTAMISEN NELJÄN VUODEN JÄLKEEN, NIIN TÄLLÄ TAVALLA PÄÄSTÄÄN KAIKISTA “VANHOISTA HORISKOISTA” EROON KERTA HEITOLLA. Tämä oli hallituksen pienentämisen todellinen syy.
O.P ei vielä ole osoittanut minulle sitä Kanarian Yhdistyslain kohtaa, joka kieltää edustuksellisen demokratian neljän vuoden jälkeen. Eikä ole tullut vastausta muihinkaan kysymyksiini. Eikä ehkä tulekaan, koska niihin ei löydy kaappareiden haluamaa vastausta.
Nyt kesän aikana kaapparit panivat vielä paremmaksi!
6 § …“Hallitukseen viisi jäsentä kahdeksi vuodeksi”…
Tuleeko helpommaksi kaapata valta?
Varsinaiset jäsenet : puh.joht varapuh.joht sihteeri
Ja kaksi äänetöntä varamiestä. Näinkö sen piti menemän?
Kenelle tämä oli räätälöity? Kerhon hallintaan saattaminen äänestäjiä kiihottamalla helpommaksi kun ensimmäinen kerta epäonnistui?
6 § …“Erovuoroisen välitön uudelleenvalinta ei ole mahdollista”…
Kaksi vuotta ja pois ( ja sitten lasku, jos on vielä mistä maksaa).
“Kaksi vuotta ja takki on tyhjä“, julisti varapuh.joht.( ja erovuoroisilla yksi?)
Tämähän voittaa jo “Kanarian Yhdistyslainkin“.
Eihän tässä ole mitään jatkuvuutta, untuvikkoja aina. No, ei horisko-ongelmaa.
Kuinka erovuoroisuus määräytyy? Miten hallitus uusiutuu? viidestä kaksi ?
Puheenjohtajan kausi kaksi vuotta?
Mikä tässä mättää?Sääntöehdotuksesta, joka on hallituksen toimesta pistetty roskiin monta kuukautta sitten?
Jos säännöistä keskustelua haluat, niin
hyödyllisempää olisi pistää tänne palstalle se sääntöehdotus, joka on lähetetty viranomaisten hyväksyttäväksi.
Sitten voit vielä mennä tarkastamaan viranomaisilta missä vaiheessa sääntökäsittely etenee.
Jäsenten olisi hyvä tietää mitä sääntöjä kokouksessa noudatetaan, ettei käy taas niin, että puolessavälissä vaihdetaan toiset säännöt.
Sekin kun on kerholla koettu, kuten hyvin tiedät. - näkökulmasta:
takki olevan tyhjä kirjoitti:
eräällä sanansaattajallakin,kun jaksaa siirtää kommenttejaan ja samoja asioita palstalta palstalle.
Jos niissä olisi edes todellista asiaa,mutta tyhjää,tyhmää suunsoittoa!!Joillekin meistä tämä päivä saattaa olla elämämme viimeinen päivä. Jos se muistaisi joka aamu, tulisi sanotuksi ja tehdyksi asioita, joilla on merkitystä.
Millaisia kommentteja haluaisimme hautajaisissamme:
"No jo oli aika senkin tosikon mennä - niin kapeakatseinen ja pitkäpiimäinen tylsimys."
"Ihan on ikävä häntä - hänestä pitivät kaikki - hän oli sellainen rauhanrakentaja, että hänen lähellään tuli itsellekin hyvä mieli."
"Hyvä että siitäkin riitapukarista päästiin."
Ja minne sitten kuoleman jälkeen siirrymmekin, tuskin siellä kysellään, olimmeko jonkin mummokerhon puheenjohtajana. Eikä meillä varmaan siinä vaiheessa sellainen asia enää omassakaan mielessä pyöri.
On sääli, jos elämä on ollut niin henkisesti köyhä, että jonkun kerhopahaisen 'johtopaikasta' tulee elämän ainoa sisältö! Millainen turha, turhantärkeä, huvittava vanha hölmö sellainen ihminen onkaan. - kirjoituksesi
näkökulmasta: kirjoitti:
Joillekin meistä tämä päivä saattaa olla elämämme viimeinen päivä. Jos se muistaisi joka aamu, tulisi sanotuksi ja tehdyksi asioita, joilla on merkitystä.
Millaisia kommentteja haluaisimme hautajaisissamme:
"No jo oli aika senkin tosikon mennä - niin kapeakatseinen ja pitkäpiimäinen tylsimys."
"Ihan on ikävä häntä - hänestä pitivät kaikki - hän oli sellainen rauhanrakentaja, että hänen lähellään tuli itsellekin hyvä mieli."
"Hyvä että siitäkin riitapukarista päästiin."
Ja minne sitten kuoleman jälkeen siirrymmekin, tuskin siellä kysellään, olimmeko jonkin mummokerhon puheenjohtajana. Eikä meillä varmaan siinä vaiheessa sellainen asia enää omassakaan mielessä pyöri.
On sääli, jos elämä on ollut niin henkisesti köyhä, että jonkun kerhopahaisen 'johtopaikasta' tulee elämän ainoa sisältö! Millainen turha, turhantärkeä, huvittava vanha hölmö sellainen ihminen onkaan.on yli vuoden myöhässä.
Mieti mitä lokaa ja valheita
on kerhon ihmisten niskaan
heitetty. On jo aika nousta
vastustamaan. Totuus on siitä mukava, ettei
se ei aiheuta jälkihurskasteluja.
Totuutta vain on vaikea valheilla
mitätöidä, eikä enää auta heit-
täytyä armoillekaan. Nyt täytyy
löytyä näyttöä, muuten käy
kuin entiselle miehelle ja jo
paljon ennen pääsiäistä!!! - ajankohtaisempi
kirjoituksesi kirjoitti:
on yli vuoden myöhässä.
Mieti mitä lokaa ja valheita
on kerhon ihmisten niskaan
heitetty. On jo aika nousta
vastustamaan. Totuus on siitä mukava, ettei
se ei aiheuta jälkihurskasteluja.
Totuutta vain on vaikea valheilla
mitätöidä, eikä enää auta heit-
täytyä armoillekaan. Nyt täytyy
löytyä näyttöä, muuten käy
kuin entiselle miehelle ja jo
paljon ennen pääsiäistä!!!vuosi sitten kuin nyt?
Oh-hoh. Mietipä uudelleen. - Mikä on lokaa ja valhetta
kirjoituksesi kirjoitti:
on yli vuoden myöhässä.
Mieti mitä lokaa ja valheita
on kerhon ihmisten niskaan
heitetty. On jo aika nousta
vastustamaan. Totuus on siitä mukava, ettei
se ei aiheuta jälkihurskasteluja.
Totuutta vain on vaikea valheilla
mitätöidä, eikä enää auta heit-
täytyä armoillekaan. Nyt täytyy
löytyä näyttöä, muuten käy
kuin entiselle miehelle ja jo
paljon ennen pääsiäistä!!!Täällä on kirjoitettu kerholla tapahtuneista taloudellisista väärinkäytöksistä, joita väitetään valheiksi.
Tässä muutama asia.
Vuoden 2005 joulukuussa kerhon Pj. erosi/erotettiin? taloudellisten väärinkäytösten johdosta? Hänen kerrottiin varastaneen päivittäiskassta 750 euroa , sekä epäiltiin kavaltaneen enemmänkin rahaa. Summan 16000 euroa arvioi kerhon kirjanpitäjä eräällä palstalla?
Kahdessa vuosikokouksessa on tilintarkastajien mukaan kerhon taloudenhoidossa ollut moitittavaa , eivätkä he suosittaneet tili-ja vastuuvapauden myöntämistä?
Totta on, että jäsenille on jaettu kirjanpitäjän puheenjohtajalle kirjoittamaa kirjettä , jossa käsitellään erään hallitusjäsenen käyttäneen omaa pankkitiliään retkimaksujen yhteydessä. Myös minä olen kirjeen saanut.
Onko kirje jonkun ulkopuolisen kaapparin keksintö ja kirjoittama, vai sen allekirjoittaneen omaa käsialaa?
Tosiasia , joka on varmasti helppo todistaa on se, että yhdistyslain vaatimassa ajassa kerho ei ole uusia sääntöjä kyennyt tekemään, vai onko?
Vuoden 2005 vuosikokous oli pelkkää sekoilua, joka huipentui siihen että kesken kokouksen otettiin 30 vuotta vanhat säännöt uudelleen käyttöön?
Kokouksen ensimmäisen osion aikana hallitus erosi luottamuspulan takia pariinkin kertaan, mutta toisessa osiossa päättivätkin sitten jatkaa?
Ovatko edellä kirjoitetut tapahtumat totta, vai tarua?
Täällä eräs suoraselkäinen , omalla nimellä kirjoittava on etunenässä väittämässä kaikkea hallituksen arvostelua valheeksi.
Nyt sinulla olisi mahdollisuus kertoa meille mitkä edellämainitusita asioista ovat lokaa ja valhetta. Olisi mukava , jos myös perustelisit omat vastauksesi. Kiitos - nautiskelija
näkökulmasta: kirjoitti:
Joillekin meistä tämä päivä saattaa olla elämämme viimeinen päivä. Jos se muistaisi joka aamu, tulisi sanotuksi ja tehdyksi asioita, joilla on merkitystä.
Millaisia kommentteja haluaisimme hautajaisissamme:
"No jo oli aika senkin tosikon mennä - niin kapeakatseinen ja pitkäpiimäinen tylsimys."
"Ihan on ikävä häntä - hänestä pitivät kaikki - hän oli sellainen rauhanrakentaja, että hänen lähellään tuli itsellekin hyvä mieli."
"Hyvä että siitäkin riitapukarista päästiin."
Ja minne sitten kuoleman jälkeen siirrymmekin, tuskin siellä kysellään, olimmeko jonkin mummokerhon puheenjohtajana. Eikä meillä varmaan siinä vaiheessa sellainen asia enää omassakaan mielessä pyöri.
On sääli, jos elämä on ollut niin henkisesti köyhä, että jonkun kerhopahaisen 'johtopaikasta' tulee elämän ainoa sisältö! Millainen turha, turhantärkeä, huvittava vanha hölmö sellainen ihminen onkaan.Se on aivan sama mitä minustakin haudalla ajatellaan ja keskustellaan, mutta kirjoituksen asia muuten on juuri näin.
Näitä turhanpäiväisiä vanhoja hölmöjä siellä tuntuu riittävän.
Yritellään me nautiskella täällä ja pysyä pois näistä huurapäiden kiistoista. - nautiskelen
nautiskelija kirjoitti:
Se on aivan sama mitä minustakin haudalla ajatellaan ja keskustellaan, mutta kirjoituksen asia muuten on juuri näin.
Näitä turhanpäiväisiä vanhoja hölmöjä siellä tuntuu riittävän.
Yritellään me nautiskella täällä ja pysyä pois näistä huurapäiden kiistoista.huurapäiden kiistoja lukiessani. Ja kirjoitan omatkin kommenttini - ei heidän sotkuistaan, joista ei ota erkkikään selvää heidän sepustustensa perusteella, vaan kommentoin heidän hölmöyttään.
Kai tämäkin on aika hölmöä. - "vastaukseni"
Mikä on lokaa ja valhetta kirjoitti:
Täällä on kirjoitettu kerholla tapahtuneista taloudellisista väärinkäytöksistä, joita väitetään valheiksi.
Tässä muutama asia.
Vuoden 2005 joulukuussa kerhon Pj. erosi/erotettiin? taloudellisten väärinkäytösten johdosta? Hänen kerrottiin varastaneen päivittäiskassta 750 euroa , sekä epäiltiin kavaltaneen enemmänkin rahaa. Summan 16000 euroa arvioi kerhon kirjanpitäjä eräällä palstalla?
Kahdessa vuosikokouksessa on tilintarkastajien mukaan kerhon taloudenhoidossa ollut moitittavaa , eivätkä he suosittaneet tili-ja vastuuvapauden myöntämistä?
Totta on, että jäsenille on jaettu kirjanpitäjän puheenjohtajalle kirjoittamaa kirjettä , jossa käsitellään erään hallitusjäsenen käyttäneen omaa pankkitiliään retkimaksujen yhteydessä. Myös minä olen kirjeen saanut.
Onko kirje jonkun ulkopuolisen kaapparin keksintö ja kirjoittama, vai sen allekirjoittaneen omaa käsialaa?
Tosiasia , joka on varmasti helppo todistaa on se, että yhdistyslain vaatimassa ajassa kerho ei ole uusia sääntöjä kyennyt tekemään, vai onko?
Vuoden 2005 vuosikokous oli pelkkää sekoilua, joka huipentui siihen että kesken kokouksen otettiin 30 vuotta vanhat säännöt uudelleen käyttöön?
Kokouksen ensimmäisen osion aikana hallitus erosi luottamuspulan takia pariinkin kertaan, mutta toisessa osiossa päättivätkin sitten jatkaa?
Ovatko edellä kirjoitetut tapahtumat totta, vai tarua?
Täällä eräs suoraselkäinen , omalla nimellä kirjoittava on etunenässä väittämässä kaikkea hallituksen arvostelua valheeksi.
Nyt sinulla olisi mahdollisuus kertoa meille mitkä edellämainitusita asioista ovat lokaa ja valhetta. Olisi mukava , jos myös perustelisit omat vastauksesi. Kiitosoli kommentti siitä, miten on parempi olla pidetty kuin 'oikeassa' mutta epämiellyttävä. Ja kirjoitin:
"Ja minne sitten kuoleman jälkeen siirrymmekin, tuskin siellä kysellään, olimmeko jonkin mummokerhon puheenjohtajana. Eikä meillä varmaan siinä vaiheessa sellainen asia enää omassakaan mielessä pyöri.
On sääli, jos elämä on ollut niin henkisesti köyhä, että jonkun kerhopahaisen 'johtopaikasta' tulee elämän ainoa sisältö! Millainen turha, turhantärkeä, huvittava vanha hölmö sellainen ihminen onkaan."
Jos olet eri mieltä jonkun näistä mielipiteistäni kanssa, kerropa, minkä, ja miksi. Uskotko, että kuoleman jälkeen sinulta kysytään: 'Olitko eläkeläiskerhon puheenjohtajana?' ? Ja uskotko, että jos joudut alta kulmain myöntämään, ettei sinua sellaisiin hommiin kukaan halunnut valita, joudut helvettiin? Jos näin uskot, silloin sinun varmaan täytyy edelleen pyrkiä johtajan pallille. Koska uskonasioistahan ei tule kiistellä. - mainita,
"vastaukseni" kirjoitti:
oli kommentti siitä, miten on parempi olla pidetty kuin 'oikeassa' mutta epämiellyttävä. Ja kirjoitin:
"Ja minne sitten kuoleman jälkeen siirrymmekin, tuskin siellä kysellään, olimmeko jonkin mummokerhon puheenjohtajana. Eikä meillä varmaan siinä vaiheessa sellainen asia enää omassakaan mielessä pyöri.
On sääli, jos elämä on ollut niin henkisesti köyhä, että jonkun kerhopahaisen 'johtopaikasta' tulee elämän ainoa sisältö! Millainen turha, turhantärkeä, huvittava vanha hölmö sellainen ihminen onkaan."
Jos olet eri mieltä jonkun näistä mielipiteistäni kanssa, kerropa, minkä, ja miksi. Uskotko, että kuoleman jälkeen sinulta kysytään: 'Olitko eläkeläiskerhon puheenjohtajana?' ? Ja uskotko, että jos joudut alta kulmain myöntämään, ettei sinua sellaisiin hommiin kukaan halunnut valita, joudut helvettiin? Jos näin uskot, silloin sinun varmaan täytyy edelleen pyrkiä johtajan pallille. Koska uskonasioistahan ei tule kiistellä.että puhun kokemuksesta. Joudun aina riitaan joka suomalaisporuksassa. Lie se sitten minun vikani vai muiden. Siihen en osaa sanoa. Yhteinen tekijä oli joka riidassa - läsnä olin minä. Siitä voi vetää johtopäätöksiä.
Siis, uskoisin, että on parempi olla pidetty kuin saada viimeinen sana, ja olla aina oikeassa niuhotuksineen. Minulla saattaa vielä olla aikaa oppia, koska olen vain puolet sinun iästäsi. Tai eihän sitä tiedä, milloin bussi ajaa päälle. - Syytetty
näkökulmasta: kirjoitti:
Joillekin meistä tämä päivä saattaa olla elämämme viimeinen päivä. Jos se muistaisi joka aamu, tulisi sanotuksi ja tehdyksi asioita, joilla on merkitystä.
Millaisia kommentteja haluaisimme hautajaisissamme:
"No jo oli aika senkin tosikon mennä - niin kapeakatseinen ja pitkäpiimäinen tylsimys."
"Ihan on ikävä häntä - hänestä pitivät kaikki - hän oli sellainen rauhanrakentaja, että hänen lähellään tuli itsellekin hyvä mieli."
"Hyvä että siitäkin riitapukarista päästiin."
Ja minne sitten kuoleman jälkeen siirrymmekin, tuskin siellä kysellään, olimmeko jonkin mummokerhon puheenjohtajana. Eikä meillä varmaan siinä vaiheessa sellainen asia enää omassakaan mielessä pyöri.
On sääli, jos elämä on ollut niin henkisesti köyhä, että jonkun kerhopahaisen 'johtopaikasta' tulee elämän ainoa sisältö! Millainen turha, turhantärkeä, huvittava vanha hölmö sellainen ihminen onkaan.Mutta kyse ei ole mummokerhon johtajan paikasta.
Jos sinusta on parempi kääntää selkä ja juosta karkuun koko elämäsi ajan varmistellessasi taivasosuutta, niin tee se.
Ehkä joku muu ajattelee, että ihmisellä on myös velvollisuus, puuttua epärehellisyyteen ja laittomuuksiin.
Meille kaikille on annettu oma tie kuljettavaksi, myös omat taistelut taisteltaviksi.
Minulle on yhdentekevää vaikka kerhon hallitus tanssisi haudallani riemusta, jos minun perheeni ja ystäväni muistelevat minua rakkaudella ja arvostuksella.
Kerhon ympyröissä yksikään ihminen ei osaa olla niin että olisi kaikkien mieleen. Jos edes yrität, sanotaan välittömästi että se nyt kumartaa joka suuntaan ja mielistelee kaikkia, ei sellaiseen ihmiseen voi luottaa.
Kukaan ei voi olla kaikkien mieleen, se on paras meidän jokaisen hyväksyä.
Minä olen ratkaissut asian niin, että yritän elää omatuntoni kanssa sovussa, enkä vaivaa päätäni, sillä mitä minun haudallani puhutaan.
Ja kun me ihmiset ollaan , mitä ollaan, niin oli kyseessä vaikka kuinka kamala riivinrauta, juoppo tai varas, tai mitä tahansa, niin hautajaispuheissa kukaan ei sano sitä ääneen. (Minun ja muiden onneksi)
Yläkerran porteilla ei sinun tai minun mielipiteillä ole mitään painoarvoa,
jos siellä Pyhä Pietari portteja aukoo, niin hän tekee päätöksen puolestamme. - on perustanut
Mikä on lokaa ja valhetta kirjoitti:
Täällä on kirjoitettu kerholla tapahtuneista taloudellisista väärinkäytöksistä, joita väitetään valheiksi.
Tässä muutama asia.
Vuoden 2005 joulukuussa kerhon Pj. erosi/erotettiin? taloudellisten väärinkäytösten johdosta? Hänen kerrottiin varastaneen päivittäiskassta 750 euroa , sekä epäiltiin kavaltaneen enemmänkin rahaa. Summan 16000 euroa arvioi kerhon kirjanpitäjä eräällä palstalla?
Kahdessa vuosikokouksessa on tilintarkastajien mukaan kerhon taloudenhoidossa ollut moitittavaa , eivätkä he suosittaneet tili-ja vastuuvapauden myöntämistä?
Totta on, että jäsenille on jaettu kirjanpitäjän puheenjohtajalle kirjoittamaa kirjettä , jossa käsitellään erään hallitusjäsenen käyttäneen omaa pankkitiliään retkimaksujen yhteydessä. Myös minä olen kirjeen saanut.
Onko kirje jonkun ulkopuolisen kaapparin keksintö ja kirjoittama, vai sen allekirjoittaneen omaa käsialaa?
Tosiasia , joka on varmasti helppo todistaa on se, että yhdistyslain vaatimassa ajassa kerho ei ole uusia sääntöjä kyennyt tekemään, vai onko?
Vuoden 2005 vuosikokous oli pelkkää sekoilua, joka huipentui siihen että kesken kokouksen otettiin 30 vuotta vanhat säännöt uudelleen käyttöön?
Kokouksen ensimmäisen osion aikana hallitus erosi luottamuspulan takia pariinkin kertaan, mutta toisessa osiossa päättivätkin sitten jatkaa?
Ovatko edellä kirjoitetut tapahtumat totta, vai tarua?
Täällä eräs suoraselkäinen , omalla nimellä kirjoittava on etunenässä väittämässä kaikkea hallituksen arvostelua valheeksi.
Nyt sinulla olisi mahdollisuus kertoa meille mitkä edellämainitusita asioista ovat lokaa ja valhetta. Olisi mukava , jos myös perustelisit omat vastauksesi. Kiitosulkosuomalais-osastolle toisen palstan, joka on tarkoitettu ei jäsenille. Sinä savolaisvääpeli kirjoita jatkossa sille palstalle, koska et ole enää aikoihin ollut kerhon jäsen. Sitä paitsi koko viestisi tuntuu olevan jatkuvasti vanhan toistamista. Lähes sata kertaa olet toistanut samaa jo moneen kertaan käsiteltyä asiaa.
Jos matkanjärjestäjä on ajattelemattomuuksissaan kierrättänyt rahojaan oman tilinsä kautta, ei hänen ole tarvinnut silti syyllistyä väärinkäytöksiin, koska rahat ovat päätyneet kuitenkin kerhon tilille.
Onko sinulla näyttöä kavalluksesta? Kavalluksesta tai petoksesta voidaan puhua esimerkiksi siinä yhteydessä, kun entinen puheenjohtaja on myynyt vanhan tietokoneensa uutena kerholle.
Vuosikokokouksen yhteydessä tapahtunut sekoilu taas johtui sinun aateveljiesi aiheuttamasta kokouksen häiriköinnistä.
Toivottavasti sinun kaksi vuotta jatkunut sairaalloinen kirjoittelusi ja kiinnostuksesi kerhon asioihin lopuu tähän, koska et aikoihin ole enää ollut kerhon jäsen. - Sekoilu
on perustanut kirjoitti:
ulkosuomalais-osastolle toisen palstan, joka on tarkoitettu ei jäsenille. Sinä savolaisvääpeli kirjoita jatkossa sille palstalle, koska et ole enää aikoihin ollut kerhon jäsen. Sitä paitsi koko viestisi tuntuu olevan jatkuvasti vanhan toistamista. Lähes sata kertaa olet toistanut samaa jo moneen kertaan käsiteltyä asiaa.
Jos matkanjärjestäjä on ajattelemattomuuksissaan kierrättänyt rahojaan oman tilinsä kautta, ei hänen ole tarvinnut silti syyllistyä väärinkäytöksiin, koska rahat ovat päätyneet kuitenkin kerhon tilille.
Onko sinulla näyttöä kavalluksesta? Kavalluksesta tai petoksesta voidaan puhua esimerkiksi siinä yhteydessä, kun entinen puheenjohtaja on myynyt vanhan tietokoneensa uutena kerholle.
Vuosikokokouksen yhteydessä tapahtunut sekoilu taas johtui sinun aateveljiesi aiheuttamasta kokouksen häiriköinnistä.
Toivottavasti sinun kaksi vuotta jatkunut sairaalloinen kirjoittelusi ja kiinnostuksesi kerhon asioihin lopuu tähän, koska et aikoihin ole enää ollut kerhon jäsen.vuosikokouksessa aiheutui siitä,että puheenvuoroja ei annettu ja kokouksen toisessa osassa toimittiin laittomasti.Turha syytellä ketään vääpeleitä tai aateveljiä!
- taaskin
Syytetty kirjoitti:
Mutta kyse ei ole mummokerhon johtajan paikasta.
Jos sinusta on parempi kääntää selkä ja juosta karkuun koko elämäsi ajan varmistellessasi taivasosuutta, niin tee se.
Ehkä joku muu ajattelee, että ihmisellä on myös velvollisuus, puuttua epärehellisyyteen ja laittomuuksiin.
Meille kaikille on annettu oma tie kuljettavaksi, myös omat taistelut taisteltaviksi.
Minulle on yhdentekevää vaikka kerhon hallitus tanssisi haudallani riemusta, jos minun perheeni ja ystäväni muistelevat minua rakkaudella ja arvostuksella.
Kerhon ympyröissä yksikään ihminen ei osaa olla niin että olisi kaikkien mieleen. Jos edes yrität, sanotaan välittömästi että se nyt kumartaa joka suuntaan ja mielistelee kaikkia, ei sellaiseen ihmiseen voi luottaa.
Kukaan ei voi olla kaikkien mieleen, se on paras meidän jokaisen hyväksyä.
Minä olen ratkaissut asian niin, että yritän elää omatuntoni kanssa sovussa, enkä vaivaa päätäni, sillä mitä minun haudallani puhutaan.
Ja kun me ihmiset ollaan , mitä ollaan, niin oli kyseessä vaikka kuinka kamala riivinrauta, juoppo tai varas, tai mitä tahansa, niin hautajaispuheissa kukaan ei sano sitä ääneen. (Minun ja muiden onneksi)
Yläkerran porteilla ei sinun tai minun mielipiteillä ole mitään painoarvoa,
jos siellä Pyhä Pietari portteja aukoo, niin hän tekee päätöksen puolestamme.Mitä sillä on väliä minulle, mitä sinun hautajaisissasi sanotaan?! Sinulle sen sijaan voisi olla tärkeää kehittyä ihmisenä. Sillä on enemmän merkitystä SINULLE kuin niuhottamisellasi.
Teepä nyt jotain luonteellesi vierasta ja ravistele itseäsi uuteen suuntaan: Sano jotain huvittavaa itsestäsi! Naura itsellesi hiukan. Ihan vain yksi pieni asia. Toiset tekevät jo niin. Ja he nauravat enimmäkseen sille, että olet tosikko, joka ei osaa nähdä omia huvittavia puoliaan. Naura itsellesi ihan kiusallasikin. Saatat huomata, että se tuntuu hyvältä vaihteeksi.
Ja tuhannennen kerran: jos rikoksia ja väärinkäytöksiä on tapahtunut, vie tekijät oikeuteen, poliisille, jonnekin. Lopeta sekavan höpötyksesi suoltaminen nettipalstoilla. SIITÄ EI OLE ASIALLESI APUA!!! - monenlaista
taaskin kirjoitti:
Mitä sillä on väliä minulle, mitä sinun hautajaisissasi sanotaan?! Sinulle sen sijaan voisi olla tärkeää kehittyä ihmisenä. Sillä on enemmän merkitystä SINULLE kuin niuhottamisellasi.
Teepä nyt jotain luonteellesi vierasta ja ravistele itseäsi uuteen suuntaan: Sano jotain huvittavaa itsestäsi! Naura itsellesi hiukan. Ihan vain yksi pieni asia. Toiset tekevät jo niin. Ja he nauravat enimmäkseen sille, että olet tosikko, joka ei osaa nähdä omia huvittavia puoliaan. Naura itsellesi ihan kiusallasikin. Saatat huomata, että se tuntuu hyvältä vaihteeksi.
Ja tuhannennen kerran: jos rikoksia ja väärinkäytöksiä on tapahtunut, vie tekijät oikeuteen, poliisille, jonnekin. Lopeta sekavan höpötyksesi suoltaminen nettipalstoilla. SIITÄ EI OLE ASIALLESI APUA!!!TERAPEUTTIA!!!
- Ajattelemattomuutta
on perustanut kirjoitti:
ulkosuomalais-osastolle toisen palstan, joka on tarkoitettu ei jäsenille. Sinä savolaisvääpeli kirjoita jatkossa sille palstalle, koska et ole enää aikoihin ollut kerhon jäsen. Sitä paitsi koko viestisi tuntuu olevan jatkuvasti vanhan toistamista. Lähes sata kertaa olet toistanut samaa jo moneen kertaan käsiteltyä asiaa.
Jos matkanjärjestäjä on ajattelemattomuuksissaan kierrättänyt rahojaan oman tilinsä kautta, ei hänen ole tarvinnut silti syyllistyä väärinkäytöksiin, koska rahat ovat päätyneet kuitenkin kerhon tilille.
Onko sinulla näyttöä kavalluksesta? Kavalluksesta tai petoksesta voidaan puhua esimerkiksi siinä yhteydessä, kun entinen puheenjohtaja on myynyt vanhan tietokoneensa uutena kerholle.
Vuosikokokouksen yhteydessä tapahtunut sekoilu taas johtui sinun aateveljiesi aiheuttamasta kokouksen häiriköinnistä.
Toivottavasti sinun kaksi vuotta jatkunut sairaalloinen kirjoittelusi ja kiinnostuksesi kerhon asioihin lopuu tähän, koska et aikoihin ole enää ollut kerhon jäsen.Se tietysti oli.
Ensin vastaan kysymykseesi. Ei Minulla ei ole tämän asian yhteydessä todisteita kavalluksesta, enkä niitä tarvitse. En ole tämän asian yhteydessä syyttänyt ketään kavalluksesta. Olen kertonut kirjeestä jossa käsitellään rahojen kierrättämistä oman tilin kautta.
Koska kirje on kaupungilla sattunut minunkin käsiini, niin laitan siitä joitakin lainauksia kirjoitukseni jatkoksi.
Mitä sanot seuraavasta:
"Tilinteko on sekava, siitä ei saa tolkkua.
OLI PUHE KEVÄÄLLÄ, että menot/ tulot hoidetaan pankin kautta.
Nyt on yksi henkilö mukana ilman mitään suoritteita.
Miksi O nostaa rahat kerhon tililtä ja maksaa menot omalta tililtään?
Tasapuolisuus puuttuu".
Tuloihin ja menoihin liittyen suluissa on merkintä(" Ei mitään kuitteja maksusta SK:lle , eikä Tuoviselle) Ihmetystä tosin herättää tuo ajattelemattomuus senkin jälkeen kun pelisäännöt menojen/tulojen käsittelyn osalta oli tehty.
Minä vastaavasti kysyn sinulta, onko sinulla todisteet, siitä että kaikki rahat ovat tulleet kerhon tilille?
Sinun kirjoittelusi ei tietenkään ole yhtä sairaalloista, kuin minun, vaikka olet kirjoittanut yhtä kauan, syytäen savolaishyökkäyksiäsi, ilman mitään todisteita
Minulla on todiste kirjeestä,josta nuo lainaukset ovat.
Minulle jää kirjeestä sellainen tuntu, ettei edes kerhon kirjanpitäjä hyväksynyt matkanjärjestäjän tapaa toimia. Kuinka luulisit virallisten tilintarkastajien asiaan suhtautuvan?
Ei muuta kun väittämään kirjoitustani valheeksi ja viemärikirjoitukseksi.
Laittakaa vaikka kahdeksas nimi syytelistaanne, mutta tätä kirjettä et saa tekemättömäksi. - sairaalloista
Ajattelemattomuutta kirjoitti:
Se tietysti oli.

Laittakaa vaikka kahdeksas nimi syytelistaanne, mutta tätä kirjettä et saa tekemättömäksi.mielenkiintoasi Kerhon asioita kohtaan, vaikka et ole ollut jäsen aikoihin. Mikset kommentoinut sitä tietokonekauppaa, joka on sinulle paljon läheisempi?
- lukenut
nimellään kirjoittavat kirjoitti:
tietävät vastaavansa kirjoituksistaan. Toisin ovat nämä viemäriviisikon nimimerkkien taakse piiloutuvat "suoraselkäiset suomalaiset", jotka ovat toistaneet samoja "liturgioitaan" näillä palstoilla jo kahden talven ajan. Siitä vaan kanteiden tekoon, jos on kanttia! Pelkäänpä, ettei löydy näyttöjä. Salaisessa "kiertokirjeessä" löytyvät vielä tarvittaessa näiden kerhoon kuulumattomien häiriköiden allekirjoitukset.
Viime kerralla pyydettin akkamaisesti apua palstan sheriffiltä ja saatiin poistettua kirjoitukset, koska ei kestetty nähdä omaa tekstioksennusta.Sattumalta satuin lukemaan Kytölän 14.1. palstalle kirjoittaman herjakirjoituksen Suomi-kerhon antennihölmöilystä. Valitettavasti kirjoitus sittemmin poistettiin näkyvistä. Siinä kirjoituksessa todella kepeästi käännettiin sekin asia pyllylleen, kuten niin moni muukin asia on tehty. Oletan, ettei Kytölä ollut paikallakaan asian tapahtumahetkillä, vaan hän on kuunnellut erilaisia juorupuheita ja uskotteluja ja valinnut niistä itselleen sopivimmat. Ne hän esittää pyhänä totuutena, jota ei sovi epäillä. Se on kuin Jumalan sanaa.
Tässäkin kirjoituksessa hän heittää syyn silloisen puheenjohtajan niskaan, välittämättä lainkaan tapahtumien kulusta. Hän oikein korostaa ettei Paavo Yrtti ole syyllinen. Siinä hän vetoaa hallituksen kokouksen pöytäkirjaan. (Miten lie päässyt näkemäänkään sen?) Siitä taas hän ei mainitse lainkaan, että antennin tilasi Paavo Yrtti sopien, että liike myös asentaa sen. Vasta tämän jälkeen Yrtti toi asian silloisen hallituksen hyväksyttäväksi. Näin oli varmistettu se, että jos hanke onnistuisi, voisi Yrtti paistatella antennin hankkijan kunniassa, mutta jos asia epäonnistuisi, silloinen puheenjohtaja saisi kantaa vastuun. Olihan asia pöytäkirjassakin.
Kun sitten kävi ilmi, ettei saatukaan lupaa asentaa antennia katolle eikä juuri muuallekaan, Päätti Yrtti myydä antennin suurella alennuksella, olihan antenni jo maksettukin. Myynnin tuotolle 600 € kävi sitten niin kuin kävi ja kaikki koitui kerhon tappioksi.
Näistä asioista Kytölä vaikenee ja selittää asian täysin toisin päin. Tämä melkein voittaa jopa A.K:n
kootut selitykset, mikä on melkoinen suoritus. - jaksaa kaivella
lukenut kirjoitti:
Sattumalta satuin lukemaan Kytölän 14.1. palstalle kirjoittaman herjakirjoituksen Suomi-kerhon antennihölmöilystä. Valitettavasti kirjoitus sittemmin poistettiin näkyvistä. Siinä kirjoituksessa todella kepeästi käännettiin sekin asia pyllylleen, kuten niin moni muukin asia on tehty. Oletan, ettei Kytölä ollut paikallakaan asian tapahtumahetkillä, vaan hän on kuunnellut erilaisia juorupuheita ja uskotteluja ja valinnut niistä itselleen sopivimmat. Ne hän esittää pyhänä totuutena, jota ei sovi epäillä. Se on kuin Jumalan sanaa.

kootut selitykset, mikä on melkoinen suoritus.vanhoja asioita kuin entinen arkeologi. On oikein otettu printit ja kaikki Kytölän poistetuista kirjoituksista. Kova on kaipuu kerhon jäseneksi. Eikö edes ulkojäsenyyttä voitaisi myöntää?
- yhdelle jos
lukenut kirjoitti:
Sattumalta satuin lukemaan Kytölän 14.1. palstalle kirjoittaman herjakirjoituksen Suomi-kerhon antennihölmöilystä. Valitettavasti kirjoitus sittemmin poistettiin näkyvistä. Siinä kirjoituksessa todella kepeästi käännettiin sekin asia pyllylleen, kuten niin moni muukin asia on tehty. Oletan, ettei Kytölä ollut paikallakaan asian tapahtumahetkillä, vaan hän on kuunnellut erilaisia juorupuheita ja uskotteluja ja valinnut niistä itselleen sopivimmat. Ne hän esittää pyhänä totuutena, jota ei sovi epäillä. Se on kuin Jumalan sanaa.
Tässäkin kirjoituksessa hän heittää syyn silloisen puheenjohtajan niskaan, välittämättä lainkaan tapahtumien kulusta. Hän oikein korostaa ettei Paavo Yrtti ole syyllinen. Siinä hän vetoaa hallituksen kokouksen pöytäkirjaan. (Miten lie päässyt näkemäänkään sen?) Siitä taas hän ei mainitse lainkaan, että antennin tilasi Paavo Yrtti sopien, että liike myös asentaa sen. Vasta tämän jälkeen Yrtti toi asian silloisen hallituksen hyväksyttäväksi. Näin oli varmistettu se, että jos hanke onnistuisi, voisi Yrtti paistatella antennin hankkijan kunniassa, mutta jos asia epäonnistuisi, silloinen puheenjohtaja saisi kantaa vastuun. Olihan asia pöytäkirjassakin.
Kun sitten kävi ilmi, ettei saatukaan lupaa asentaa antennia katolle eikä juuri muuallekaan, Päätti Yrtti myydä antennin suurella alennuksella, olihan antenni jo maksettukin. Myynnin tuotolle 600 € kävi sitten niin kuin kävi ja kaikki koitui kerhon tappioksi.
Näistä asioista Kytölä vaikenee ja selittää asian täysin toisin päin. Tämä melkein voittaa jopa A.K:n
kootut selitykset, mikä on melkoinen suoritus.toiselle. Paavon antennihankinta on kuitenkin
olemattoman pieni verrattuna nykyisen vpj:n liesihankintaan, johon paloi yli kymmenkertainen määrä kerhon rahoja. - satakertainen
yhdelle jos kirjoitti:
toiselle. Paavon antennihankinta on kuitenkin
olemattoman pieni verrattuna nykyisen vpj:n liesihankintaan, johon paloi yli kymmenkertainen määrä kerhon rahoja.määrä!
- Kytölälle
yhdelle jos kirjoitti:
toiselle. Paavon antennihankinta on kuitenkin
olemattoman pieni verrattuna nykyisen vpj:n liesihankintaan, johon paloi yli kymmenkertainen määrä kerhon rahoja.Todenperäisiä tietoja ja myöntäkää omat virheenne, niin ei tarvitse kenenkään kaivella ja oikaista valheellisia tietoja.
Sillä hellalla olisi varmasti ollut kerholla käyttöä enemmän kuin sillä antennilla.( Mikäli olisitte vaivautuneet opettelemaan sen käyttöä) - itsesi
lukenut kirjoitti:
Sattumalta satuin lukemaan Kytölän 14.1. palstalle kirjoittaman herjakirjoituksen Suomi-kerhon antennihölmöilystä. Valitettavasti kirjoitus sittemmin poistettiin näkyvistä. Siinä kirjoituksessa todella kepeästi käännettiin sekin asia pyllylleen, kuten niin moni muukin asia on tehty. Oletan, ettei Kytölä ollut paikallakaan asian tapahtumahetkillä, vaan hän on kuunnellut erilaisia juorupuheita ja uskotteluja ja valinnut niistä itselleen sopivimmat. Ne hän esittää pyhänä totuutena, jota ei sovi epäillä. Se on kuin Jumalan sanaa.
Tässäkin kirjoituksessa hän heittää syyn silloisen puheenjohtajan niskaan, välittämättä lainkaan tapahtumien kulusta. Hän oikein korostaa ettei Paavo Yrtti ole syyllinen. Siinä hän vetoaa hallituksen kokouksen pöytäkirjaan. (Miten lie päässyt näkemäänkään sen?) Siitä taas hän ei mainitse lainkaan, että antennin tilasi Paavo Yrtti sopien, että liike myös asentaa sen. Vasta tämän jälkeen Yrtti toi asian silloisen hallituksen hyväksyttäväksi. Näin oli varmistettu se, että jos hanke onnistuisi, voisi Yrtti paistatella antennin hankkijan kunniassa, mutta jos asia epäonnistuisi, silloinen puheenjohtaja saisi kantaa vastuun. Olihan asia pöytäkirjassakin.
Kun sitten kävi ilmi, ettei saatukaan lupaa asentaa antennia katolle eikä juuri muuallekaan, Päätti Yrtti myydä antennin suurella alennuksella, olihan antenni jo maksettukin. Myynnin tuotolle 600 € kävi sitten niin kuin kävi ja kaikki koitui kerhon tappioksi.
Näistä asioista Kytölä vaikenee ja selittää asian täysin toisin päin. Tämä melkein voittaa jopa A.K:n
kootut selitykset, mikä on melkoinen suoritus.jo alas viemäristä, alat olla jo ympäristöuhka näillä valheittesi löyhkällä. Miten voi vanha ja raihnainen mies olla vuosia noin katkera, ja vain siksi, ettei nepotismisi enää saanut jatkua ja vallanhimoiset unelmasi toisensa jälkeen ovat sortuneet.
Tosiaan nepotismi (sukulaisten suosinta virkatehtävissä) oli kerholla sinun aikanasi sitä luokkaa, ettei siellä kukaan muu mitään mennyt ilman teidän kahden lupaa tekemään. Eikä siitä antennistakaan koskaan maksettu muuta kuin käsiraha josta saatiin vielä takaisinkin.
Mutta kun veljesi kanssa junailitte tietokonekaupan, kaikki luvatut rahat meni ja vielä kilometrikorvaukset ja muut työlaskut lisäksi ja mitä kerho sai: veljesi vanhan tietokoneen. Siitä ei vielä tänäkään päivänä ole mitään kaupan laskua olemassa, omat tekeleesi vain ja siinä sentään meni ainakin 3500 euroa kerhon rahaa sylttytehtaalle.
Kun näitä filunkeja itse harrastaa, sitä uskoo samaa muista. Ääretön katkeruus on kova kannustin, kun muuta ei sitten olekaan ja muistisikin alkaa jo rakoilla ja onhan sitä mahdoton kaikkia nimimerkkejään ja niiden kirjoituksia enää muistaakaan ja eikö ne poistaneet sinut tämän edellisen palstan sheriffinkin tehtävistä, heheheh - on töitä
monenlaista kirjoitti:
TERAPEUTTIA!!!
näiden juupasjoopasmummojen parissa. Vanhuudenhöperyyttä ei kai voida parantaa, tosin.
Näin aina, tällaisten pappojen kanssa 'keskustellessa'; jos sanottava sattuu kohteeseensa, asiaa ei kommentoida, vaan nimitellään sanojaa.
Se on yhteistä useimmissa kommenteissa näissä tyhmissä papparaisketjuissa - sen sijaan, että puhuttaisiin asioista, ja tuotaisiin esille tosiasioita, panetellaan, nimitellään joka suuntaan, ja sekavasti. Eli koko mössöllä ei ole mitään merkitystä mahdollisten väärinkäytösten selvittelyssä. Nolaatte vain itsenne, kumpikin puoli. - Mieleeni
on perustanut kirjoitti:
ulkosuomalais-osastolle toisen palstan, joka on tarkoitettu ei jäsenille. Sinä savolaisvääpeli kirjoita jatkossa sille palstalle, koska et ole enää aikoihin ollut kerhon jäsen. Sitä paitsi koko viestisi tuntuu olevan jatkuvasti vanhan toistamista. Lähes sata kertaa olet toistanut samaa jo moneen kertaan käsiteltyä asiaa.
Jos matkanjärjestäjä on ajattelemattomuuksissaan kierrättänyt rahojaan oman tilinsä kautta, ei hänen ole tarvinnut silti syyllistyä väärinkäytöksiin, koska rahat ovat päätyneet kuitenkin kerhon tilille.
Onko sinulla näyttöä kavalluksesta? Kavalluksesta tai petoksesta voidaan puhua esimerkiksi siinä yhteydessä, kun entinen puheenjohtaja on myynyt vanhan tietokoneensa uutena kerholle.
Vuosikokokouksen yhteydessä tapahtunut sekoilu taas johtui sinun aateveljiesi aiheuttamasta kokouksen häiriköinnistä.
Toivottavasti sinun kaksi vuotta jatkunut sairaalloinen kirjoittelusi ja kiinnostuksesi kerhon asioihin lopuu tähän, koska et aikoihin ole enää ollut kerhon jäsen.Sellainen muistikuva, että ensimmäinen kerhon tietokone ostettiin Topin ollessa puheenjohtaja?
Yksi vanha kone kerholla oli ennestään , sen oli lahjoittanut kerholle silloinen konsuli.
Olenko oikeassa?
Tulee jopa ajatus että olette sekoittaneet koneet , puheenjohtajat ja kaiken muunkin sekaisin.
Tässä taidetaan kaataa savolaispuheenjohtajan kontolle taas asioita joidenkin tahojen kostonhalun ajamina.
Nyt suosittelen että Kytölä lukiessaan johtokunnan pöytäkirjoja tarkastaa samalla kirjanpidosta ostokuitit ja niiden päivämäärät. - ei onnistunut.
Mieleeni kirjoitti:
Sellainen muistikuva, että ensimmäinen kerhon tietokone ostettiin Topin ollessa puheenjohtaja?
Yksi vanha kone kerholla oli ennestään , sen oli lahjoittanut kerholle silloinen konsuli.
Olenko oikeassa?
Tulee jopa ajatus että olette sekoittaneet koneet , puheenjohtajat ja kaiken muunkin sekaisin.
Tässä taidetaan kaataa savolaispuheenjohtajan kontolle taas asioita joidenkin tahojen kostonhalun ajamina.
Nyt suosittelen että Kytölä lukiessaan johtokunnan pöytäkirjoja tarkastaa samalla kirjanpidosta ostokuitit ja niiden päivämäärät.Ensimmäinen tietokone ostettiin Kerholle juuri savolaisveljesten valtakaudella. Konsulaatin lahjakone on asia erikseen. Kaupanteossa on ollut muuten hauska asetelma: ostaja ja myyjä on ollut sama henkilö. Savon vääpeli on puheenjohtajana hyväksynyt kaupan ja myyjänä saanut rahat. Etenkin ostajan on täytynyt olla todella tyytyväinen kauppahintaan!
- tätä.
Ajattelemattomuutta kirjoitti:
Se tietysti oli.
Ensin vastaan kysymykseesi. Ei Minulla ei ole tämän asian yhteydessä todisteita kavalluksesta, enkä niitä tarvitse. En ole tämän asian yhteydessä syyttänyt ketään kavalluksesta. Olen kertonut kirjeestä jossa käsitellään rahojen kierrättämistä oman tilin kautta.
Koska kirje on kaupungilla sattunut minunkin käsiini, niin laitan siitä joitakin lainauksia kirjoitukseni jatkoksi.
Mitä sanot seuraavasta:
"Tilinteko on sekava, siitä ei saa tolkkua.
OLI PUHE KEVÄÄLLÄ, että menot/ tulot hoidetaan pankin kautta.
Nyt on yksi henkilö mukana ilman mitään suoritteita.
Miksi O nostaa rahat kerhon tililtä ja maksaa menot omalta tililtään?
Tasapuolisuus puuttuu".
Tuloihin ja menoihin liittyen suluissa on merkintä(" Ei mitään kuitteja maksusta SK:lle , eikä Tuoviselle) Ihmetystä tosin herättää tuo ajattelemattomuus senkin jälkeen kun pelisäännöt menojen/tulojen käsittelyn osalta oli tehty.
Minä vastaavasti kysyn sinulta, onko sinulla todisteet, siitä että kaikki rahat ovat tulleet kerhon tilille?
Sinun kirjoittelusi ei tietenkään ole yhtä sairaalloista, kuin minun, vaikka olet kirjoittanut yhtä kauan, syytäen savolaishyökkäyksiäsi, ilman mitään todisteita
Minulla on todiste kirjeestä,josta nuo lainaukset ovat.
Minulle jää kirjeestä sellainen tuntu, ettei edes kerhon kirjanpitäjä hyväksynyt matkanjärjestäjän tapaa toimia. Kuinka luulisit virallisten tilintarkastajien asiaan suhtautuvan?
Ei muuta kun väittämään kirjoitustani valheeksi ja viemärikirjoitukseksi.
Laittakaa vaikka kahdeksas nimi syytelistaanne, mutta tätä kirjettä et saa tekemättömäksi.Et ole kerhon jäsen. Keräilet kerhon kirjanpitäjän matkanjärjetäjälle antamia kirjausohjeita, jotka julkaiset tällä palstalla.
"En syytä ketään kavalluksesta", kirjoitat, mutta kuitenkin kerrot:"minulle on jäänyt se tuntu, ettei edes kerhon kirjanpiäjä hyväksynyt matkanjärjestäjän tapaa toimia". Millä tavalla sinä katsot tällaisten asioiden ja vihjailujen kuuluvan kerhon ulkopuoliselle henkilöille? Onko pohdiskelusi enää normaalin ihmisen toimintaa?
Mielestäsi sinun olisi korkea aika suunnata mielenkiintosi muualle, tai joudut ennen pitkää pakkomielteinesi turvautumaan ammattiauttajan apuun.
Tilintarkastajista vielä. Vuosikokouksen valitsemat tilintarkastajat ovat aina virallisia tilintarkastajia heidän pätevyydestään riippumatta. He käyvät vuosittain kirjanpidon läpi ja puuttuvat tarvittaessa virheellisyyksiin. - jo huomaa
tätä. kirjoitti:
Et ole kerhon jäsen. Keräilet kerhon kirjanpitäjän matkanjärjetäjälle antamia kirjausohjeita, jotka julkaiset tällä palstalla.
"En syytä ketään kavalluksesta", kirjoitat, mutta kuitenkin kerrot:"minulle on jäänyt se tuntu, ettei edes kerhon kirjanpiäjä hyväksynyt matkanjärjestäjän tapaa toimia". Millä tavalla sinä katsot tällaisten asioiden ja vihjailujen kuuluvan kerhon ulkopuoliselle henkilöille? Onko pohdiskelusi enää normaalin ihmisen toimintaa?
Mielestäsi sinun olisi korkea aika suunnata mielenkiintosi muualle, tai joudut ennen pitkää pakkomielteinesi turvautumaan ammattiauttajan apuun.
Tilintarkastajista vielä. Vuosikokouksen valitsemat tilintarkastajat ovat aina virallisia tilintarkastajia heidän pätevyydestään riippumatta. He käyvät vuosittain kirjanpidon läpi ja puuttuvat tarvittaessa virheellisyyksiin.Tämä sama katkero on antanut ohjeet näille muutamille tilintarkastajille,
miten kirjanpidosta on löydyttävä jotain, millä rassata.
Kun ei oikeita asioita löytynyt piti
jotain tilalle keksiä ja niinpä pihistettiin
kirjeet ja pantiin mukavasti höystettyina viemärikiertoon.
Niitä kierrätetään yhä, vaikka jokainen jo tietää
miten ja miksi ne on tehty.
Umpiluu on ainut, johon ei vieläkään mene totuudet sisään.
Siinä meni parin miehen kunnia. Tosin kunnian
miehet harvoin ryhtyvät tahalliseen vääristelyyn.
Nykykyiset tarkastajat eivät ota häneltä
ohjeitaan ja hän tietää sen, joten sitä pitää sitten mustata jo etukäteen. - on selityksen makua
ei onnistunut. kirjoitti:
Ensimmäinen tietokone ostettiin Kerholle juuri savolaisveljesten valtakaudella. Konsulaatin lahjakone on asia erikseen. Kaupanteossa on ollut muuten hauska asetelma: ostaja ja myyjä on ollut sama henkilö. Savon vääpeli on puheenjohtajana hyväksynyt kaupan ja myyjänä saanut rahat. Etenkin ostajan on täytynyt olla todella tyytyväinen kauppahintaan!
Näyttää siltä,että ainakin kolme kirjoitusta melkein peräkkäin on
samalta henkilöltä.On tosi tarve selitellä ja puo-
lustella.Jos mitään ei ole väärin tehty,selittelyjä
ei tarvita! - Sinä tavallinen rassukka
tätä. kirjoitti:
Et ole kerhon jäsen. Keräilet kerhon kirjanpitäjän matkanjärjetäjälle antamia kirjausohjeita, jotka julkaiset tällä palstalla.
"En syytä ketään kavalluksesta", kirjoitat, mutta kuitenkin kerrot:"minulle on jäänyt se tuntu, ettei edes kerhon kirjanpiäjä hyväksynyt matkanjärjestäjän tapaa toimia". Millä tavalla sinä katsot tällaisten asioiden ja vihjailujen kuuluvan kerhon ulkopuoliselle henkilöille? Onko pohdiskelusi enää normaalin ihmisen toimintaa?
Mielestäsi sinun olisi korkea aika suunnata mielenkiintosi muualle, tai joudut ennen pitkää pakkomielteinesi turvautumaan ammattiauttajan apuun.
Tilintarkastajista vielä. Vuosikokouksen valitsemat tilintarkastajat ovat aina virallisia tilintarkastajia heidän pätevyydestään riippumatta. He käyvät vuosittain kirjanpidon läpi ja puuttuvat tarvittaessa virheellisyyksiin.Kannat minun mielenterveydestäni huolta, vaikka itse puhkut ja puhiset vihaa ja katkeruutta.
Huomasitko kysyvää sävyäni tietokoneen ostoa koskevassa asiassa? No. tarkastetaan päivämäärät, niin nähdään kuinka asia on.
Toivottavasti tuleva viikon loma, auttaa sinut pois sinua piinaavista viemäreistä ja löydät positiivisemman tyylin vaalikampanjallesi. - Itsellesi
itsesi kirjoitti:
jo alas viemäristä, alat olla jo ympäristöuhka näillä valheittesi löyhkällä. Miten voi vanha ja raihnainen mies olla vuosia noin katkera, ja vain siksi, ettei nepotismisi enää saanut jatkua ja vallanhimoiset unelmasi toisensa jälkeen ovat sortuneet.
Tosiaan nepotismi (sukulaisten suosinta virkatehtävissä) oli kerholla sinun aikanasi sitä luokkaa, ettei siellä kukaan muu mitään mennyt ilman teidän kahden lupaa tekemään. Eikä siitä antennistakaan koskaan maksettu muuta kuin käsiraha josta saatiin vielä takaisinkin.
Mutta kun veljesi kanssa junailitte tietokonekaupan, kaikki luvatut rahat meni ja vielä kilometrikorvaukset ja muut työlaskut lisäksi ja mitä kerho sai: veljesi vanhan tietokoneen. Siitä ei vielä tänäkään päivänä ole mitään kaupan laskua olemassa, omat tekeleesi vain ja siinä sentään meni ainakin 3500 euroa kerhon rahaa sylttytehtaalle.
Kun näitä filunkeja itse harrastaa, sitä uskoo samaa muista. Ääretön katkeruus on kova kannustin, kun muuta ei sitten olekaan ja muistisikin alkaa jo rakoilla ja onhan sitä mahdoton kaikkia nimimerkkejään ja niiden kirjoituksia enää muistaakaan ja eikö ne poistaneet sinut tämän edellisen palstan sheriffinkin tehtävistä, hehehehViemärineuvos.
Oma suoraselkäinen mies oli mukana johtokunnassa tekemässä päätöstä tietokoneen ostosta ja mukana hyväksymässä sen ostosta koituneet kulut.Onko päässyt unohtumaan?
Vaimon velipuoli Nuhanenä ja siskokultakin nähtiin teidän aikananne työssä kerholla.
Nepotismia niin, siinä pataa kattilaa soimaa kun oma muistikin jo rakoilee. - kiertelemättä
Sinä tavallinen rassukka kirjoitti:
Kannat minun mielenterveydestäni huolta, vaikka itse puhkut ja puhiset vihaa ja katkeruutta.
Huomasitko kysyvää sävyäni tietokoneen ostoa koskevassa asiassa? No. tarkastetaan päivämäärät, niin nähdään kuinka asia on.
Toivottavasti tuleva viikon loma, auttaa sinut pois sinua piinaavista viemäreistä ja löydät positiivisemman tyylin vaalikampanjallesi.yhteen ainoaan kysymykseen: mikä saa sinut, kerhon ulkopuolisen, jatkuvasti kirjoittamaan ja esittämään valheellisia vihjauksiasi Suomi-Kerhon asioista?
Siis: mikä on motiivisi? - teki päätöksen
Itsellesi kirjoitti:
Viemärineuvos.
Oma suoraselkäinen mies oli mukana johtokunnassa tekemässä päätöstä tietokoneen ostosta ja mukana hyväksymässä sen ostosta koituneet kulut.Onko päässyt unohtumaan?
Vaimon velipuoli Nuhanenä ja siskokultakin nähtiin teidän aikananne työssä kerholla.
Nepotismia niin, siinä pataa kattilaa soimaa kun oma muistikin jo rakoilee.UUDEN tietokoneen hankinnasta, eikä käytetyn, vanhanaikaisen tietokoneen hankinnasta uuden koneen hinnalla. Siinä on mielestäni oleellinen ero.
- Boca Raton
Toivon että taas palataan entiseen !
- Sinulta
Mihin ENTISEEN?
- REPUNKANTAJA
Sinulta kirjoitti:
Mihin ENTISEEN?
Kysyn vain,että mihin entiseen.Siihenkö haluatte,että taas Kommarit on vallassa,ja kaikesta huvittavin asia,että nykyinen tilintarkastaja iso M on myös tämän kerhon puheenjohtan miehen(Ankkuristakin ulos heitetyn juopon ja häirikön entinen yhtiökumppani),että kyllä tilit varmasti tulee hyväksityksi,ainakin hänen puoleltaan ja kaikin puolin O.K.
- aika
REPUNKANTAJA kirjoitti:

veijari. Tiedätkö mikä on SKP? Älä hyvä veli sotke sitä suomi-kerhoon!! niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa aatteellisesti. Oikea uskonto ja kommunismi ei onneksi kulje käsi kädessä!!Teidän usko, on kaukana oikeasta uskosta, ja siitä kommunismista myöskin. Puhukaa, mutta puhukaa asiaa, ei tunnu tietämystä olevan oikein kenelläkään. Ei sinullakaan joka yrität pistää hanttiin joka muodossa ja muunnellen itseäsi, olet aika läpinäkyvä, muuta kielellistä ilmaisua, niin et ole aivan tunnistettavissa. Liity meihin, olet etsimämme sananjulistaja!! Kirjoituksellisesti tehoat, mutta aiheesi todella vanhahtava, nuorenna hiukan, niin olet etsimämme henkilö!!
- olevan palkkaamassa
aika kirjoitti:

uutta tiedotuspäällikköä. Ole tarkkana Härski, ettet menetä paikkaasi!
- Kalervo Kytölä
Ja pulinat poistukoot…
Kirjoittanut: yxkax jäsentä 01.03.2006 klo. 14:00:25
Vaikuttaa siltä, että riidat senkun syvenevät joten ehdotamme, että sk lakkautetaan ja ko tiloihin buukataan ekumenia-keskus. Luin taannoin hesarista, että kirkon ulkosuomalaisjohto on perustanut Las Palmasiin toisen papin paikan. Annettakoon hänelle sikäläisen srk johtaminen yhteistyössä Timo papin kanssa ja onhan siellä turistikirkon Sakarikin ja lisäväriä löytynee katolisista joten päästään siihen kuuluisaan yhteistyöhön ja integroitumaan paikallisen kansan kesken. Pidetään katumus ja anteeksipyyntö-ja anto kokouksia niin tiuhaan ja kauan että vanhat kaunat saadaan kuopatuksi. Rakastetaan lähimmäistä kuin itseämme!!!Kulttuurillekin löytyisi vaihtoehtoista toimintaa sk:lta Vapautuvista tiloista. “ PM” voisi ilolla tulla ekumeenista neuvostoa ( maallikko kiintiöstä ) puheenjohtamaan ja valittakoon tosi hyvät ihmiset hänelle kumppaneiksi. Tanssi-ja karaoketilaisuuksia voitaisiin toteuttaa Ankkurissa ja onhan siellä niitä paikallisten ylläpitämiä ravintoloita. Ulkoruokintaan löytyy paljon hyviä ravitsemusliikkeitä ja kyllä ne paikalliset opettavat kieltä tarvittaissa. Ekumenia keskuksesta käsin vapaaehtoistyöntekijät toimisivat hyvässä sisarveli rakkaushengessä yhteisen edeun mukaisesti. Niin että rauhaisia ehtoopäiviä meille kaikille ansioittemme mukaan.
?
Kirjoittanut: ? 01.03.2006. klo: 14:11:28
Siihen sk on menossa!!
Yxkaks jäsentä
Kirjoittanut: “ Primus Motor” 01.03.2006. klo:15:50:02
Tosi hieno ja rakentava ehdotus teiltä. Kiitos omasta puolestani.
Tosin minun on kunniasta kieltäydyttävä.
Kuten ehkä tiedätte, olen terveydellisistä syistä lopettanut vapaaehtoistyöni, eikä suunnitelmiini kuulu palata niihin kuvioihin, ei seurakuntaan, eikä kerholle.
Olen myös lopettelemassa auttamistyöni asunto- ym. asioissa.
Olen järjestellyt elämääni uudet kuviot, joihin ei pienimmässäkään määrässä kuulu Suomi-Kerho, joten minun paluustani on turha maalailla uhkakuvia.
Uudelle puheenjohtajalle ja tulevalle uudelle hallitukselle toivon sydämestäni menestystä.
Nöyryyttä ja viisautta kohdella jäseniä oikeudenmukaisesti ja kykyä muuttaa toiminta avoimeksi ja demokraattiseksi.
Pahitteeksi ei myöskään olisi sisäistää se, että kaikelle on aikansa ja paikkansa, mikään ei ole pysyvää. Itse kullekin tulee hetkensä jolloin on luovuttava meille tärkeistä asioista ja tavaroista, jopa meille rakkaista ihmisistä, mitä sen rinnalla on pieni valta jossain Suomi-Kerholla tai seurakunnassa?
KUN ITSE KYSYY JA ITSE VASTAA EI TULE JÄLKIPUHEITA.
Asioista tietämätön saattaa erehtyä luulemaan, että tässä on kolme kirjoittajaa mutta ei tässä ole kuin yksi, Primus Motor
Ja pulinat poistukoot --- ? erotus noin yksitoista minuuttia.
Ja pulinat poistukoot --- Yxkaks jäsentä erotus noin tunti viisikymmentä minuuttia.
Mitäpä sitä kauempaa odottamaan, joku saattaa tulla väliin.
Kirjoittanut: “Lainattu” 16.03.2006. klo.07:39:13
Tähänkö ollaan menossa
Ykskaks jäsentä
01.03.2006
14:00:25
Ja pulinat poistukoot…
Vaikuttaa siltä, että riidat senkun syvenevät joten ehdotamme, että sk lakkautetaan ja ko tiloihin buukataan ekumenia-keskus. Luin taannoin hesarista, että kirkon ulkosuomalaisjohto on perustanut Las Palmasiin toisen papin paikan. Annettakoon hänelle sikäläisen srk johtaminen yhteistyössä Timo papin kanssa ja onhan siellä turistikirkon Sakarikin ja lisäväriä löytynee katolisista joten päästään siihen kuuluisaan yhteistyöhön ja integroitumaan paikallisen kansan kesken. Pidetään katumus ja anteeksipyyntö-ja anto kokouksia niin tiuhaan ja kauan että vanhat kaunat saadaan kuopatuksi. Rakastetaan lähimmäistä kuin itseämme!!!Kulttuurillekin löytyisi vaihtoehtoista toimintaa sk:lta Vapautuvista tiloista. “PM” voisi ilolla tulla ekumeenista neuvostoa ( maallikko kiintiöstä ) puheenjohtamaan ja valittakoon tosi hyvät ihmiset hänelle kumppaneiksi. Tanssi-ja karaoketilaisuuksia voitaisiin toteuttaa Ankkurissa ja onhan siellä niitä paikallisten ylläpitämiä ravintoloita. Ulkoruokintaan löytyy paljon hyviä ravitsemusliikkeitä ja kyllä ne paikalliset opettavat kieltä tarvittaissa. Ekumenia keskuksesta käsin vapaaehtoistyöntekijät toimisivat hyvässä sisarveli rakkaushengessä yhteisen edeun mukaisesti. Niin että rauhaisia ehtoopäiviä meille kaikille ansioittemme mukaan.
KYLLÄ VAIN TULI JÄLKIPUHEITA.
Samasta koneesta ( ? ). Ja samat virheet.
Näin se teettää kun on suomikerhonkaatomissio.
Vaikka Primus Motor kertoi “ vastauksessaan” , että tästä lähtien hänen elämäänsä
EI ENÄÄ PIENIMMÄSSÄKÄÄN MÄÄRIN KUULU SUOMI-KERHO
Kysyn kuinka paljon ja kuinka monella nimimerkillä hän tämänkin jälkeen Suomi-Kerhoa on yrittänyt kaataa täällä netissä?
Että sellaista kerhonhyväksi toimintaa.
Tämäkin tarina on sanasta sanaan tosi ja se on lainattu suoraan Kaappareiden netti-informaatiopalstalta: ess.fi/keskustelu/Terveisiä Pirunsaarelta eikä tässäkään mainita ketään henkilöä nimeltä joten senkin pitäisi nyt läpäistä sensuuri. - Kalervo Kytölä
Tällainen lentolehtinen julkaistiin vuoden 2005 vuosikokouksen edellä.
Tämän jälkeen “tiedotustoiminta” siirtyi nettiin 20.2.2005
Onko Las Palmasin nykyinen
S U O M I K E R H O
tullut tiensä päähän???
Kuva:
lakastunut
Kukka
Eikä me olla veljeksiä
Suomalainen kansanlaulu
Tässä on sävel jota en osaa kirjoittaa
Ja tässä on sanat, jotka kaikki osaavat
MINÄ ELÄN
sanoi kirjailija Aleksis Kivi aikoinaan.
Näin ei voi sanoa Las Palmasin Suomikerho kun sen toimintaa johtavat henkilöt jo vuosikausia ja eritoten viime vuosina ovat erehtyneet luulemaan, että he voivat tehdä mitä tahansa hankkiessaan hyvinkin epäilyttävää mainetta toiminnoillaan, itsekkäästi omin etuja ahneesti ajaessaan ja perusteettomasti jäsenkunnalta niitä salaten.
Tämänlaisia ajatuksia on tuotu esille muutamissa epävirallisissa keskusteluissa joissa ovat olleet läsnä joukko Suomikerhon entisiä ja nykyisiä jäseniä, myös sen hallituksesta.
Keskusteluissa tuotiin esille, että tarvinneeko mainita kuin muutaman esimerkin niille, jotka eivät Suomikerhon historian taustoja paremmin vielä tunne, sekä sen salailuja ja väärinkäytöksiä.
Niin perusajatukseltaan hyvä kuin Suomikerho onkin, näin sitä pilataan!
-Aikoinaan Suomikerhon hallituksessa toimineet varasivat ylimääräisiä lentoja kerhon nimissä ja myivät niitä matkoja jäsenille huomattavaan ylihintaan ja näin hankkivat salaa itselleen ilmaiset matkat jäsenten kustannuksella.
-Kerhon salattuja ja kirjaamattomia ylimääräisiä varoja on löydetty kenkälaatikoista hallituksen vaihtumisen jälkeen yllättäen.
-Milloin on kerhon puheenjohtajan yksityistä asuntoa korjattu yleisin varoin, eikä suostuttu mitään selityksiä antamaan.
-V.1999 rakennus- ja korjauskustannusten tositteet on hävitetty kirjanpidosta.
-Kerhon kirjanpito ja tilintarkastukset ovat usein antaneet aihetta huomautuksiin, mutta minkäänlaisia korjauksia ei ole tehty.
On vain lakaistu roskat maton alle toivoen, että kohu laantuisi.
Lisäksi todettiin, että koska tilanne tuntuu edelleenkin jatkuvan pääosin samanlaisena erivariaatioineen, on aihetta kysyä “ onko ruukku käynyt kaivolla riittävän usein, että se on mennyt kokonaan rikki ja kannattaako sitä enää korjata vai pitääkö hankkia täysin uusi?”
U U S I S U O M I K E R H O
ei kuitenkaan poista entisen jatkuvasti tekeviä virheitä, vaan vika on sitä vetävissä hallituksen henkilöissä, jotka valheellisesti ja tosiasioita salaten pimittävät jäsenistöltä heille kuuluvaa tietoa toiminnoista ja kerhon taloudellisesta tilanteesta.
Johtotroikka ei kestä eikä siedä arvostelua manipuloidessaan jäseniä ja rakentavastikin toimintaa arvostelevasta tulee heti epäsuosittu, jota uhataan erottamisella ja on aiheetta erotettukin, mutta vain oikeaan suuntaan kumartajat saavat armon.
Näistä erilaisista sekavuuksista kertoo parhaan esimerkin kerhon julkaisema “Canterasin kaikuja” -niminen läpyskä, jonka tosiasiallista informaatioarvoa ei voi suuremmin kehua, mutta sellainen on tilke kuin tekijätkin.
Jäsentiedote 3, Marraskuu 2004, tuo esille kerhon hallituksen/johtokunnan niin sekavasti, ettei kukaan tiedä kummasta on kysymys.
Lisäksi kerrotaan kirjanpitäjän artikkelissa jäsenmaksuilla kustannettavan jäsenläpyskän kulut. Ei kuitenkaan mainita mitään Suomiseuralta Suomesta saatavista erilaisista tuhansien eurojen avustuksista ja ilmoitustuotoista, jotka kattavat mainitut kulut reippaasti. Tekstissä rienataan vielä täysin aiheetta jäsenkuntaa moraalittomiksi parasiiteiksi jäsenmaksuista.
Äänioikeus vaaleissa säilyy kun maksaa sen ennen vuosikokouspäivää. Lisäksi saa vielä kymmenen euron jäsenmaksulla taputuksen olkapäälle. Kun Suomikerhon käyttövarat ovat kymmeniätuhansia euroja, joista kaikista ei ole myöskään jäsenistölle informoitu, niin ei ole mikään ihmekään etteivät kaikki saarella asuvat suomalaiset tunne pienintäkään halua kokea sitä “ONNEA”, että saisivat kympin halauksen.
Ei välitetä ihmisten terveydestä tupakoimalla tiloissa joissa valmistetaan ja myydään ruokia kenelle tahansa ohikulkijalle ja siten kilpaillen veroa maksavien ravintoloiden kanssa, koska se tuo lisää rahaa putiikin kassaan.
Myös “Kirkonkylän Uutisten” jakelu on kerhon johtokunnan taholta kielletty estääkseen jäseniä saamasta oikeata tietoa saaren asioista ja tapahtumista, jotka koskevat kaikkia täällä asuvia, kertoi toim. Tane H. asiaa kysyttäessä.
Tämmöisiä asioita on ihmetelty yhteisten tapaamisten aikana.
Jatkuu- Teksti on kuin
"Moskovan Tiltun" propagandaradiosta viime sodan ajalta, yhtä kömpelöä ja yhtä valheellista!
Huvittavin on lentolehtisen viimeinen kappale,
jossa toim. Tane kommentoi "kysyttäessä" Kirkonylän Uutisten jakelukieltoa. Tulee mieleen, että kun itse kysyy ja itse vastaa, saa aina mieleisensä vastauksen - sen verran,
Teksti on kuin kirjoitti:
"Moskovan Tiltun" propagandaradiosta viime sodan ajalta, yhtä kömpelöä ja yhtä valheellista!
Huvittavin on lentolehtisen viimeinen kappale,
jossa toim. Tane kommentoi "kysyttäessä" Kirkonylän Uutisten jakelukieltoa. Tulee mieleen, että kun itse kysyy ja itse vastaa, saa aina mieleisensä vastauksenettä olen kuullut aikaisemman puheenjohtajan sanoneen Kirkonkylän Uutisten olevan kielletty lehti kerholla.
- olla valheellista
sen verran, kirjoitti:
että olen kuullut aikaisemman puheenjohtajan sanoneen Kirkonkylän Uutisten olevan kielletty lehti kerholla.
ja mikä ei?Voi pulmuset hyvät!
- ei mennyt perille.
sen verran, kirjoitti:
että olen kuullut aikaisemman puheenjohtajan sanoneen Kirkonkylän Uutisten olevan kielletty lehti kerholla.
varmasti "saastaläpykän" jakelu kerholla onkin kielletty - mitä en yhtään ihmettelekään. Se vaan huvittaa, kun koko lentolehtisen kirjoittaja toim. Tane H. haastattelee lopussa itseään.
- Samantyyppisistä
ei mennyt perille. kirjoitti:
varmasti "saastaläpykän" jakelu kerholla onkin kielletty - mitä en yhtään ihmettelekään. Se vaan huvittaa, kun koko lentolehtisen kirjoittaja toim. Tane H. haastattelee lopussa itseään.
Asioista kerhon kirjanpitäjän kertomana tuolla aiemmin. Myös hän oli tietoinen erään entisen puheenjohtajan tavasta säilyttää kerhon rahoja omassa kirjahyllyssään, kerhon kassakaapin sijasta. Sinäkin vuonna rahaa oli hävinnyt huomattavasti suurempi summa kuin sieltä hyllystä sittemmin löytyi ja palautettiin. Kuljetuksessa hukkuivat nekin rahat, jotka yritettiin pelastaa epäonnistuneesta antennikaupasta.
Taisi kirjanpitäjä kertoa tilien heittäneen n. 2000 euroa vuonna 2004. Aika iso summa sekin. Ja jos kirjanpitäjä on toiminut virheettömästi eikä tileissä ole virhettä, niin sitten kait joku on kuskannut senkin summan parempaan talteen ja sille kävi samoin kuin muillekin kyyditykseen joutuneiden rahojen.
2005 taas yksi puheenjohtaja pisti kerhon rahoja omaan säilytykseen. Ikävä vaan nekin rahat hävivivät kuljetuksessa, tai ei niitä ainakaan kerholla enää nähty.
Hienoa Kytölä, että jaksat toimia kerhon hyväksi, näin ainutlaatuisen viisaalla tavalla.
Kaikille muistuu nyt elävästi mieleen nuo edelleen selvittämättömät asiat, jotka ovat täyttä asiaa vielä tänäänkin.
Ainakin minä jätän raapustamatta äänestyslippuun niiden henkilöiden nimet, jotka ovat hallituksessa olleet ennen vuotta 2006 ja niin uskon tekevän monen muunkin. - Et tosiaankaan
Samantyyppisistä kirjoitti:
Asioista kerhon kirjanpitäjän kertomana tuolla aiemmin. Myös hän oli tietoinen erään entisen puheenjohtajan tavasta säilyttää kerhon rahoja omassa kirjahyllyssään, kerhon kassakaapin sijasta. Sinäkin vuonna rahaa oli hävinnyt huomattavasti suurempi summa kuin sieltä hyllystä sittemmin löytyi ja palautettiin. Kuljetuksessa hukkuivat nekin rahat, jotka yritettiin pelastaa epäonnistuneesta antennikaupasta.
Taisi kirjanpitäjä kertoa tilien heittäneen n. 2000 euroa vuonna 2004. Aika iso summa sekin. Ja jos kirjanpitäjä on toiminut virheettömästi eikä tileissä ole virhettä, niin sitten kait joku on kuskannut senkin summan parempaan talteen ja sille kävi samoin kuin muillekin kyyditykseen joutuneiden rahojen.
2005 taas yksi puheenjohtaja pisti kerhon rahoja omaan säilytykseen. Ikävä vaan nekin rahat hävivivät kuljetuksessa, tai ei niitä ainakaan kerholla enää nähty.
Hienoa Kytölä, että jaksat toimia kerhon hyväksi, näin ainutlaatuisen viisaalla tavalla.
Kaikille muistuu nyt elävästi mieleen nuo edelleen selvittämättömät asiat, jotka ovat täyttä asiaa vielä tänäänkin.
Ainakin minä jätän raapustamatta äänestyslippuun niiden henkilöiden nimet, jotka ovat hallituksessa olleet ennen vuotta 2006 ja niin uskon tekevän monen muunkin.raapusta äänestyslippuun noiden henkilöiden nimiä, etkä kyllä muidenkaan, koska äänestämisen edellytyksenä on kerhon jäsenyys, jota sinulla ei ole ollut pitkiin aikoihin!
Sen sijaan voisit antaa lopulta jonkinlaisen selvityksen vääpelikaksikon ja kerhon välisistä tietokonekaupoista. - Kerhon ja vääpelikaksikon
Et tosiaankaan kirjoitti:
raapusta äänestyslippuun noiden henkilöiden nimiä, etkä kyllä muidenkaan, koska äänestämisen edellytyksenä on kerhon jäsenyys, jota sinulla ei ole ollut pitkiin aikoihin!
Sen sijaan voisit antaa lopulta jonkinlaisen selvityksen vääpelikaksikon ja kerhon välisistä tietokonekaupoista.Välinen asia, joka ei ole sinun eikä minun selvitettävissä.
Miksi kerhon hallitus ei ole asiassa toiminut aikanaan?
Siitä kun toinen vääpeleistä oli puheenjohtajana on käsitykseni mukaan 4-5 vuotta?
Ai niin, meinasi unohtua. Minä olen kerhon jäsen.
Olen päättänyt katsoa vielä tämän talven vuosikokouksen , odotan siltä paljon. - Lisää selvyyttä
Kerhon ja vääpelikaksikon kirjoitti:
Välinen asia, joka ei ole sinun eikä minun selvitettävissä.
Miksi kerhon hallitus ei ole asiassa toiminut aikanaan?
Siitä kun toinen vääpeleistä oli puheenjohtajana on käsitykseni mukaan 4-5 vuotta?
Ai niin, meinasi unohtua. Minä olen kerhon jäsen.
Olen päättänyt katsoa vielä tämän talven vuosikokouksen , odotan siltä paljon.Joku kyseli aiemmin, miksi sekoitetaan nämä kaksi eri nimikettä. Toivon, että puhutte johtokunnasta eikä hallituksesta, kun keskustelu koskee nykyistä tai aiempaa johtokuntaa. Vasta uusien, vielä rekisteröimättömien sääntöjen mukaan valitaan hallitus, ei siis sitten enää johtokuntaa. Johtokunta valitaan vanhoilla ja hallitus uusilla säännöillä. Seuraavassa kokouksessa käytetään nykyisiä, rekisteröityjä sääntöjä eli valitaan johtokunta.
- edellinen juttu
Lisää selvyyttä kirjoitti:
Joku kyseli aiemmin, miksi sekoitetaan nämä kaksi eri nimikettä. Toivon, että puhutte johtokunnasta eikä hallituksesta, kun keskustelu koskee nykyistä tai aiempaa johtokuntaa. Vasta uusien, vielä rekisteröimättömien sääntöjen mukaan valitaan hallitus, ei siis sitten enää johtokuntaa. Johtokunta valitaan vanhoilla ja hallitus uusilla säännöillä. Seuraavassa kokouksessa käytetään nykyisiä, rekisteröityjä sääntöjä eli valitaan johtokunta.
Sanon,siltä osin,kun puhutaan säännöistä.Milloin tajutaan,että kolmekymmentä vuotta vanhoja sääntöjä
ei voida enää vuosikokouksessa käyttää?Edellisessä kokouksessa käytettiin eikä katsottu ,mikä niissä mahdollisesti oli nykyisen lain mukaista.Olen
kuullut,että lain mukaan säännöt ovat käytettävissä kolmen kuukauden päästä
siitä,kun ne on viety rekisteröitäväksi ellei viras-
tosta tule moitittavaa. - Oletko tutustunut
Oletko tutustunut tämän palstan keskusteluohjeisiin?
Sinä rikot toistuvasti sääntöjä , olet varsinainen tekstivaras.
Tässä pieni lainaus ,kyseisistä ohjeista.
"Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä."
"myös keskustelupalstan muiden kirjoittajien tekstit kuuluvat tekijänoikeuslain piiriin."
Toisin sanoen rikot tekijänoikeuksia, kun kirjoitat toisten tekstejä palstalle.
Tässä toinen lainaus ohjeista
"Viestit joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan."
Jos sinulla on tietoja ja taitoa saada aikaiseksi ihan omaa tekstiä, niin tee se, mutta jätä muiden tekstit rauhaan.
Toivottavasti palstan sheriffi huomaa sinun toistuvasti rikkovan sääntöjä ja estää jatkossa sinun pääsysi palstalle. - palstan sheriffiä
Oletko tutustunut kirjoitti:
Oletko tutustunut tämän palstan keskusteluohjeisiin?
Sinä rikot toistuvasti sääntöjä , olet varsinainen tekstivaras.
Tässä pieni lainaus ,kyseisistä ohjeista.
"Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä."
"myös keskustelupalstan muiden kirjoittajien tekstit kuuluvat tekijänoikeuslain piiriin."
Toisin sanoen rikot tekijänoikeuksia, kun kirjoitat toisten tekstejä palstalle.
Tässä toinen lainaus ohjeista
"Viestit joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan."
Jos sinulla on tietoja ja taitoa saada aikaiseksi ihan omaa tekstiä, niin tee se, mutta jätä muiden tekstit rauhaan.
Toivottavasti palstan sheriffi huomaa sinun toistuvasti rikkovan sääntöjä ja estää jatkossa sinun pääsysi palstalle.apuun, kun ei kestetä katsella noita rannoilla jaettuja, lapsellisia ja kömpelösti kirjoitettuja kiihotuskirjeitä täällä netissä! Mitä tekijänoikeuksia on kirjoittajilla, jotka lymyävät nimimerkkien takana tai jättävät hengentuotteensa kokonaan allekirjoittamatta? Kyllä on akkamaista porukkaa tämä kaikkien tuntema viisikko, joka tuota saastaa on tuottanut! Onneksi kukaan normaalilla arvostelukyvyllä varustettu lukija ei ota tuollaista "tiltu-propagandaa" täydestä - sairasmielisten, turhautuneiden, elämässään pettyneiden käppänöiden yrityksiä tulla vielä kerran huomatuksi!
- sääntöjä ei
Lisää selvyyttä kirjoitti:
Joku kyseli aiemmin, miksi sekoitetaan nämä kaksi eri nimikettä. Toivon, että puhutte johtokunnasta eikä hallituksesta, kun keskustelu koskee nykyistä tai aiempaa johtokuntaa. Vasta uusien, vielä rekisteröimättömien sääntöjen mukaan valitaan hallitus, ei siis sitten enää johtokuntaa. Johtokunta valitaan vanhoilla ja hallitus uusilla säännöillä. Seuraavassa kokouksessa käytetään nykyisiä, rekisteröityjä sääntöjä eli valitaan johtokunta.
voisi kokouksessa enää käyttää,paitsi niiltä osin,
kun ne noudattavat uutta K:n yhdistyslakia.Eikö
olisi parempi ottaa kokonaan yhdistyslaki ohjenuoraksi
kokoukseen,jos uusia sääntöjä ei voi vielä käyttää.
Vanhat säännöt ovat viimeiset rekisteröidyt säännöt,
mutta eivät valitettavasti enää käyttökelpoiset.
Toivottavasti kerhon johto ottaa tämän huomioon! - sinut
palstan sheriffiä kirjoitti:
apuun, kun ei kestetä katsella noita rannoilla jaettuja, lapsellisia ja kömpelösti kirjoitettuja kiihotuskirjeitä täällä netissä! Mitä tekijänoikeuksia on kirjoittajilla, jotka lymyävät nimimerkkien takana tai jättävät hengentuotteensa kokonaan allekirjoittamatta? Kyllä on akkamaista porukkaa tämä kaikkien tuntema viisikko, joka tuota saastaa on tuottanut! Onneksi kukaan normaalilla arvostelukyvyllä varustettu lukija ei ota tuollaista "tiltu-propagandaa" täydestä - sairasmielisten, turhautuneiden, elämässään pettyneiden käppänöiden yrityksiä tulla vielä kerran huomatuksi!
panee luulemaan, että olet normaalilla arvostelukyvyllä varustettu?
- Mielestäsi
palstan sheriffiä kirjoitti:
apuun, kun ei kestetä katsella noita rannoilla jaettuja, lapsellisia ja kömpelösti kirjoitettuja kiihotuskirjeitä täällä netissä! Mitä tekijänoikeuksia on kirjoittajilla, jotka lymyävät nimimerkkien takana tai jättävät hengentuotteensa kokonaan allekirjoittamatta? Kyllä on akkamaista porukkaa tämä kaikkien tuntema viisikko, joka tuota saastaa on tuottanut! Onneksi kukaan normaalilla arvostelukyvyllä varustettu lukija ei ota tuollaista "tiltu-propagandaa" täydestä - sairasmielisten, turhautuneiden, elämässään pettyneiden käppänöiden yrityksiä tulla vielä kerran huomatuksi!
Sääntöjen ja lakien kunnioittaminen on turhaa touhua?
Turha minun sitä on kysyä, koska vastauksen tiedämme molemmat.
Kerholla ei ole lakeja eikä sääntöjä noudatettu moneen vuoteen, joten miten sitten täällä palstalla?
Nyt kerrotte vuosikokouksessa olevan käytössä samat 30 vuotta vanhat säännöt, jotka uuden yhdistyslain mukaan ovat suurelta osin lain vastaiset.
Pikkuhiljaa meille kaikille selviää mistä kerholla on kysymys.
Kyse ei todellakaan ole muista kun välinpitämättömän ja vastuuttoman johtokunnan hölmöilyistä.
Varmaan kannattaisi lähettää Marja uudelleen kysymään sääntöjen perään. Kannattaisi samalla kysyä voiko vanhoja sääntöjä käyttää niiltäkin osin , kun ne ovat ristiriidassa uuden lain kanssa.
Se kysymys kun taisi jäädä viime vuonna tekemättä?
Jäi myös kysymättä voidaanko sääntöjä muuttaa kesken kokouksen.
Laitonta on niin Kytölän toiminta kuin kerhon johtokunnankin, eikä se muuksi muutu. - Kalervo Kytölä
Tällainen lentolehtinen julkaistiin vuoden 2005 vuosikokouksen edellä.
Tämän jälkeen “ tiedotustoiminta “ siirtyi nettiin 20.2.2005.
Jatkuu:
Basta ya! Nyt riittää!
Lisäksi todetaan ettei Kerhon mottoa “Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta”
pidä käyttää vanhusten yhteiseen huijaamiseen, vaan avuttomampien auttamiseen elämässä.
Meitä on monia kymmeniä jotka haluavat kyseenalaistaa ja lopettaa tämän diktatorismin sillä itsehän olemme vastuussa siitä mitä kerholla meille saa ja voi tapahtua.
Kyllähän saarelta löytyy hyvinkin nuorempia, osaavampia ja kykenevämpiä sekä kielitaitoisempia moderneja ihmisiä noin 300 “parasiitinkin” joukosta asioita hoitamaan, joten seuraavassa vuosikokouksessa 14.2.2005 klo 12.00 herätkää jo ajattelemaan yhteistä parastanne äänestämällä ei niinkään “hyviä ihmisiä”, vaan sen lisäksi päteviä ja toimintakykyisiä sekä vastuuntuntoisia yksilöitä uuteen hallitukseen sekä puheenjohtajaksi.
Vaatikaa kokouksessa yksityiskohtaisia tietoja asioista, siihen teillä jäseninä on täysi oikeus. Suomikerholla ei saa eikä voi olla mitään liike- yms. salaisuuksia jäsenistölle verovapaana yhdistyksenä. Ellei niitä anneta uhatkaa vakavilla jatkotoimenpiteillä ja marssikaa kaikki ryhmänä ulos kokouksesta, jolloin päätösvaltaisuuden kanssa on vähän niin ja näin.
Annetaan kiitos nykyiselle johtokunnalle - “hyvästä työstä” - ja nostetaan muumiot pihalle, sillä ei niiden avulla kerhon toiminta eteenpäin jatku joiden tulevaisuus on jo kaukana vuosikymmenien päässä takanapäin. Ja vuoden päästä loputkin erovuorossa olevat saavat lähteä.
Tämä on ainoa tapa saada Suomikerhon toimintaan viihtyvyyttä ja rehellisyyttä sekä jäsenten etuja ajava yhdistys, kuten säännöissä sanotaan. Muuten saattaa olla odotettavissa “kahden kerroksen väkeä” jos ja kun toista Suomikerhoa aletaan perustamaan.
Joukko Suomikerhon & jäsenten parasta ajattelevia suomalaisia.
JAKELU: Lehdistö
Konsulaatti
Suomiseura
Suomikerhon jäsenet
Post Scriptum. Kommentteja muita asioita.
“Canterasin kaikuja” tammikuu 2005.
*Espanjassa ollessamme ja asuessamme olemme kaikki pääosin Espanja lakien & Real Decreton alaisia, joita ei ulkoministeriökään voi muuttaa.
Kuinka voikaan Ck-lehden vastaava toimittaja antaa sanattoman siunauksensa dementoituneen vanhuksen hyväksikäyttöön, kieltäytymällä aikanaan julkaisemasta kirjallisesta pyynnöstä huolimatta asiaa koskevaa artikkelia hyväksymällä ajatuksen “kukas nyt omaa pesäänsä likaisi?” Nämäkö ovat periaatteet jolla Suomikerho haluaa suojella kaikkia toimiaan ja ja jäsentensä sekä heidän “tyttöystäviensä” hämäriä touhuja aina johtotasolla. Missä on vastuu???
*Eikä liene ole ihme, että tällaiset toimet ovat unettomia öitä tuoneet ja lisäksi vielä kun miettii ja suunnittelee yökaudet toista mieltä olevien jäsenten täysin aiheetonta ja lainvastaista erottamista Suomikerhosta.
*Vaikka vanhuus kultaakin muistelot, niin tosiasiat eivät silti ole miksikään muuttuneet edes “häiriköiden” kohdalta kun jo mantereellakin niistä puhutaan
Mutta ei hyttysen ininä kuulu taivaaseen!
Summa summarum:
Kun kaikki tässä pamphletissa mainitut “roskat” lakaistaan “häirikkökirjeiden” myötä tarkoituksellisesti maton alle piiloon, niin siitä syntyy helposti sellainen kasa, johon saattaa jonain päivänä vielä pahasti kompastua.
Samat Suomikerhon ystävät!
_________________________________________________
EIPÄ TÄHÄN PALJON, mutta yhteen kohtaan yhdyn:
herätkää jo ajattelemaan yhteistä parastanne…
Ja jättäkää äänestämättä kaappareita tai heidän edusmiehiään seuraavassa vuosikokouksessa. He ovat nyt tehneet meille kolme palvelusta:
Ovat saaneet aikaa työvoimapulan ja myös lounasvieraiden vähenemisen.
Ovat tehneet meille täysin toimimattomat säännöt ja
Ovat tehneet toimimattoman keittiöremontin, jonka lopullinen hinta ei selviä edes vuosikokouksessa vaan vuosikokouksessa ilmoitettavaan hintaankin on vielä lisättävä tiettyjä asioita.
Niin kuin sanonta kuuluu: meillä ei ole varaa tarjota heille heidän koulutustaan vastaavaa työtä. - Tuutin täydeltä

Niin kuin sanonta kuuluu: meillä ei ole varaa tarjota heille heidän koulutustaan vastaavaa työtä.Minun mielestäni, lounasruuat ovat niin heikot ettei ole halua niitä syödä.
Emäntä ja sinä yhdessä muodostatte semmoisen tehokaksikon joka rassaa työhalut monelta vapaaehtoiselta.
Ne Kaappareiden säännöiksi kutsumat säännöt eivät ole olleet kerholla voimassa yhtäkään minuuttia, joten niiden vuoksi kerho ei ole sekaisin.
Kun johtokunta on ollut täysin kykenemätön tekemään uusia sääntöjä ,niin ei johtokunnalla eikä sinullakaan ole aihetta irvailuun.
Mikä se johtokunnan miehitys olikaan?
Laskeskelin mielessäni sinun porukoitasi olevan ainakin 4 ellei 5. ( vanhan linjan edustajia) Kaksi siellä taitaa olla niitä , joiden syyllisyyttä joka asiassa revittelet. Muistutan vaan että demokratiassa enemmistön äänet ratkaisevat ,jos ei ole päästy yksimieliseen päätökseen,niin kaksi Kaapparia ei pysty tekemään hyvää, eikä pahaa.
Meillä on siis odotettavissa tilinpäätös, joka ei johtokuntaa mairittele?
Ilmeisesti kerho menee pohjanmaan kautta ennenkuin ne tunarit sieltä lähtevät?
Oletko muuten se sama Kalervo Kytölä Perälästä, jonka nimi on Esko Seppäsen kannattajalistalla? - että K.K:lla
Tuutin täydeltä kirjoitti:
Minun mielestäni, lounasruuat ovat niin heikot ettei ole halua niitä syödä.
Emäntä ja sinä yhdessä muodostatte semmoisen tehokaksikon joka rassaa työhalut monelta vapaaehtoiselta.
Ne Kaappareiden säännöiksi kutsumat säännöt eivät ole olleet kerholla voimassa yhtäkään minuuttia, joten niiden vuoksi kerho ei ole sekaisin.
Kun johtokunta on ollut täysin kykenemätön tekemään uusia sääntöjä ,niin ei johtokunnalla eikä sinullakaan ole aihetta irvailuun.
Mikä se johtokunnan miehitys olikaan?
Laskeskelin mielessäni sinun porukoitasi olevan ainakin 4 ellei 5. ( vanhan linjan edustajia) Kaksi siellä taitaa olla niitä , joiden syyllisyyttä joka asiassa revittelet. Muistutan vaan että demokratiassa enemmistön äänet ratkaisevat ,jos ei ole päästy yksimieliseen päätökseen,niin kaksi Kaapparia ei pysty tekemään hyvää, eikä pahaa.
Meillä on siis odotettavissa tilinpäätös, joka ei johtokuntaa mairittele?
Ilmeisesti kerho menee pohjanmaan kautta ennenkuin ne tunarit sieltä lähtevät?
Oletko muuten se sama Kalervo Kytölä Perälästä, jonka nimi on Esko Seppäsen kannattajalistalla?on hätä työstään.Siitä tämä kirjoittelu osittain johtuu.Osa on sitten ns.yllytystä.
- mitäs tää on
sääntöjä ei kirjoitti:
voisi kokouksessa enää käyttää,paitsi niiltä osin,
kun ne noudattavat uutta K:n yhdistyslakia.Eikö
olisi parempi ottaa kokonaan yhdistyslaki ohjenuoraksi
kokoukseen,jos uusia sääntöjä ei voi vielä käyttää.
Vanhat säännöt ovat viimeiset rekisteröidyt säännöt,
mutta eivät valitettavasti enää käyttökelpoiset.
Toivottavasti kerhon johto ottaa tämän huomioon!Las Palmas Kytölä vs Kaapparit
Ulkosuomalaiset sivu kerros ylös? - Kalervo Kytölä
Tuutin täydeltä kirjoitti:
Minun mielestäni, lounasruuat ovat niin heikot ettei ole halua niitä syödä.
Emäntä ja sinä yhdessä muodostatte semmoisen tehokaksikon joka rassaa työhalut monelta vapaaehtoiselta.
Ne Kaappareiden säännöiksi kutsumat säännöt eivät ole olleet kerholla voimassa yhtäkään minuuttia, joten niiden vuoksi kerho ei ole sekaisin.
Kun johtokunta on ollut täysin kykenemätön tekemään uusia sääntöjä ,niin ei johtokunnalla eikä sinullakaan ole aihetta irvailuun.
Mikä se johtokunnan miehitys olikaan?
Laskeskelin mielessäni sinun porukoitasi olevan ainakin 4 ellei 5. ( vanhan linjan edustajia) Kaksi siellä taitaa olla niitä , joiden syyllisyyttä joka asiassa revittelet. Muistutan vaan että demokratiassa enemmistön äänet ratkaisevat ,jos ei ole päästy yksimieliseen päätökseen,niin kaksi Kaapparia ei pysty tekemään hyvää, eikä pahaa.
Meillä on siis odotettavissa tilinpäätös, joka ei johtokuntaa mairittele?
Ilmeisesti kerho menee pohjanmaan kautta ennenkuin ne tunarit sieltä lähtevät?
Oletko muuten se sama Kalervo Kytölä Perälästä, jonka nimi on Esko Seppäsen kannattajalistalla?joka ylitti uutiskynnyksen.
Kestikö sen löytyminen näin kauan?
Ei vaan halusitte julkistaa sen vähän ennen vuosikokousta osana vaalikampanjaanne.
Lähdittekö SKP:n, sen ennen Suomessa toimineen, jäsenluetteloista oikealle päin ja Seppäsen kohdalla koitte heurekan löydettyänne etsimänne.
Kyllä, nimeni on hänen postitusluettelossaan mutta jos olisitte jatkaneet vielä eteenpäin olisitte löytäneet nimeni myös Vaihtoehto EU:n listalta. Ja samasta syystä.
Ehkäpä löysittekin mutta sen julkistaminen täällä ei olisi palvellut päämääräänne.
Mitä taas EU:hun tulee niin sehän on jo kuollut mutta haudataan vasta ensi vuonna. Mikä maa mahtaakaan olla ensi vuoden Juhannuksena puheenjohtajana, mielenkiintoinen tehtävä.
Kymmensarvisen tilalle nousee sitten seitsensarvinen. Tämä ryhmähän on jo olemassa:
Espanja, Ranska, Belgia, Hollanti, Luxenburg, Saksa...
JK: Risti olikin vain mitali, hopeinen tosin.
Tarkistin tietolähteestäni.
" ANSIORISTEJÄ KESÄN AIKANA
Reserviläisliiton hopeisen ansiomerkin on saanut..."
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani minä kun en ole oikein perillä noista pyssyhommista vaikka ne muotia tänään ovatkin. - kiinnosta
Kalervo Kytölä kirjoitti:
joka ylitti uutiskynnyksen.
Kestikö sen löytyminen näin kauan?
Ei vaan halusitte julkistaa sen vähän ennen vuosikokousta osana vaalikampanjaanne.
Lähdittekö SKP:n, sen ennen Suomessa toimineen, jäsenluetteloista oikealle päin ja Seppäsen kohdalla koitte heurekan löydettyänne etsimänne.
Kyllä, nimeni on hänen postitusluettelossaan mutta jos olisitte jatkaneet vielä eteenpäin olisitte löytäneet nimeni myös Vaihtoehto EU:n listalta. Ja samasta syystä.
Ehkäpä löysittekin mutta sen julkistaminen täällä ei olisi palvellut päämääräänne.
Mitä taas EU:hun tulee niin sehän on jo kuollut mutta haudataan vasta ensi vuonna. Mikä maa mahtaakaan olla ensi vuoden Juhannuksena puheenjohtajana, mielenkiintoinen tehtävä.
Kymmensarvisen tilalle nousee sitten seitsensarvinen. Tämä ryhmähän on jo olemassa:
Espanja, Ranska, Belgia, Hollanti, Luxenburg, Saksa...
JK: Risti olikin vain mitali, hopeinen tosin.
Tarkistin tietolähteestäni.
" ANSIORISTEJÄ KESÄN AIKANA
Reserviläisliiton hopeisen ansiomerkin on saanut..."
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani minä kun en ole oikein perillä noista pyssyhommista vaikka ne muotia tänään ovatkin.kenenkään sensaatiojutut.Se on ihan sama,mitä on
ennen tehnyt tai jättänyt tekemättä.Milloin päästään
asiallisempaan jutusteluun?Henkilöt voisivat jo väistyä
sivummalle ja asiat esille reilusti.Joku
näyttää välillä yrittävän,mutta sitten jutut taas
karkaavat nimittelyjen ja panettelujen,jopa suorastaan
valehtelujen tasolle.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! - pahaa!!
Tuutin täydeltä kirjoitti:
Minun mielestäni, lounasruuat ovat niin heikot ettei ole halua niitä syödä.
Emäntä ja sinä yhdessä muodostatte semmoisen tehokaksikon joka rassaa työhalut monelta vapaaehtoiselta.
Ne Kaappareiden säännöiksi kutsumat säännöt eivät ole olleet kerholla voimassa yhtäkään minuuttia, joten niiden vuoksi kerho ei ole sekaisin.
Kun johtokunta on ollut täysin kykenemätön tekemään uusia sääntöjä ,niin ei johtokunnalla eikä sinullakaan ole aihetta irvailuun.
Mikä se johtokunnan miehitys olikaan?
Laskeskelin mielessäni sinun porukoitasi olevan ainakin 4 ellei 5. ( vanhan linjan edustajia) Kaksi siellä taitaa olla niitä , joiden syyllisyyttä joka asiassa revittelet. Muistutan vaan että demokratiassa enemmistön äänet ratkaisevat ,jos ei ole päästy yksimieliseen päätökseen,niin kaksi Kaapparia ei pysty tekemään hyvää, eikä pahaa.
Meillä on siis odotettavissa tilinpäätös, joka ei johtokuntaa mairittele?
Ilmeisesti kerho menee pohjanmaan kautta ennenkuin ne tunarit sieltä lähtevät?
Oletko muuten se sama Kalervo Kytölä Perälästä, jonka nimi on Esko Seppäsen kannattajalistalla?Onneksi ketään ei pakoteta lounaille jotka eivät maistu, kaikkien makuhermothan ei ole samankaltaiset.
On siellä kerholla toinenkin tehokaksikko joka vie työhalut monelta!!mutta siitähän sinä olet toistamieltä. Keittiön työpanos sentään näkyy jossakin, mutta toinen kaksikko ei saa mitään näkyvää aikaiseksi, eivät ole luotu kun salkut kädessä kulkemaan ja eripuraa aikaansaamaan. Tuollaisen kerhon "hallinnollisiin" tehtäviin kun ei kovinkaan suuria voimavaroja tarvittane. Huono organisointi tekee tehtävistä kyllä raskaat harteille ja päänupille kantaa!! Minun mielestäni!!!
Kyllä yksikin ihminen pystyy saamaan aikaan niin hyvää kuin pahaa, ja kaksi vielä enenmän!!siihen ei tarvita mitään demokratia sössötystä. - huutomerkit
pahaa!! kirjoitti:
Onneksi ketään ei pakoteta lounaille jotka eivät maistu, kaikkien makuhermothan ei ole samankaltaiset.
On siellä kerholla toinenkin tehokaksikko joka vie työhalut monelta!!mutta siitähän sinä olet toistamieltä. Keittiön työpanos sentään näkyy jossakin, mutta toinen kaksikko ei saa mitään näkyvää aikaiseksi, eivät ole luotu kun salkut kädessä kulkemaan ja eripuraa aikaansaamaan. Tuollaisen kerhon "hallinnollisiin" tehtäviin kun ei kovinkaan suuria voimavaroja tarvittane. Huono organisointi tekee tehtävistä kyllä raskaat harteille ja päänupille kantaa!! Minun mielestäni!!!
Kyllä yksikin ihminen pystyy saamaan aikaan niin hyvää kuin pahaa, ja kaksi vielä enenmän!!siihen ei tarvita mitään demokratia sössötystä.lopu koneestasi.
- Enää
Kalervo Kytölä kirjoitti:
joka ylitti uutiskynnyksen.
Kestikö sen löytyminen näin kauan?
Ei vaan halusitte julkistaa sen vähän ennen vuosikokousta osana vaalikampanjaanne.
Lähdittekö SKP:n, sen ennen Suomessa toimineen, jäsenluetteloista oikealle päin ja Seppäsen kohdalla koitte heurekan löydettyänne etsimänne.
Kyllä, nimeni on hänen postitusluettelossaan mutta jos olisitte jatkaneet vielä eteenpäin olisitte löytäneet nimeni myös Vaihtoehto EU:n listalta. Ja samasta syystä.
Ehkäpä löysittekin mutta sen julkistaminen täällä ei olisi palvellut päämääräänne.
Mitä taas EU:hun tulee niin sehän on jo kuollut mutta haudataan vasta ensi vuonna. Mikä maa mahtaakaan olla ensi vuoden Juhannuksena puheenjohtajana, mielenkiintoinen tehtävä.
Kymmensarvisen tilalle nousee sitten seitsensarvinen. Tämä ryhmähän on jo olemassa:
Espanja, Ranska, Belgia, Hollanti, Luxenburg, Saksa...
JK: Risti olikin vain mitali, hopeinen tosin.
Tarkistin tietolähteestäni.
" ANSIORISTEJÄ KESÄN AIKANA
Reserviläisliiton hopeisen ansiomerkin on saanut..."
Pyydän anteeksi epätarkkuuttani minä kun en ole oikein perillä noista pyssyhommista vaikka ne muotia tänään ovatkin.Sitä miksi kerhon tiskaaja meuhkaa täällä asioista joista ei tietoa ole.
Elämän ainoa saavutus ja sensaatio on päästä E. Seppäsen postituslistalle. Huh huh .
Voiko jonkun ihmisen elämä olla yli 60 vuotta noin tapahtumaköyhä?
Taitaa olla tulossa kaksoishautajaiset. Siinä se kerho kituu samoin kuin EU , ellei pahemminkin. Yritä saada säästettyä kerhon kirstuun sen verran, että saadaan edes kunniallisesti hautaan.
Minulla ei ole mitään päämäärää sinun suhteesi. Luotan siihen, että järjettömät juttusi ja meuhkaamisesi hoitavat sinut sinne minne kuulutkin. Odotellaan vaan rauhassa. - täynnä
Enää kirjoitti:
Sitä miksi kerhon tiskaaja meuhkaa täällä asioista joista ei tietoa ole.
Elämän ainoa saavutus ja sensaatio on päästä E. Seppäsen postituslistalle. Huh huh .
Voiko jonkun ihmisen elämä olla yli 60 vuotta noin tapahtumaköyhä?
Taitaa olla tulossa kaksoishautajaiset. Siinä se kerho kituu samoin kuin EU , ellei pahemminkin. Yritä saada säästettyä kerhon kirstuun sen verran, että saadaan edes kunniallisesti hautaan.
Minulla ei ole mitään päämäärää sinun suhteesi. Luotan siihen, että järjettömät juttusi ja meuhkaamisesi hoitavat sinut sinne minne kuulutkin. Odotellaan vaan rauhassa.on koko palsta. Kytölän ei vaan läheskään niin rienaavia kuin täällä suurinman osan. Aivan hatustahan sen jutut ei kuitenkaan ole, jos olisi täällä ei niihin kukaan kommentoisi puolella pisteellä. Enkä todellakaan usko että viettää mitään tapahtumaköyhää elämää, oma ideologia ja idealismi pitävät huolta siitä, että elämä ei ole nuukahtanutta. Mutta teillähän ei ajatus riitä kuin oman imagon ja reviirin tarpeisiin.
Sinulla on päämääriä vaikka muille jakaa, et osaa yhdessäkään kirjoitelmassasi olla niitä tuomatta esiin, mutta onneksi sinulla on edes niitä tarpeita olemassa vielä, siis kirjoitus tarpeita. - teille kaikille
pahaa!! kirjoitti:
Onneksi ketään ei pakoteta lounaille jotka eivät maistu, kaikkien makuhermothan ei ole samankaltaiset.
On siellä kerholla toinenkin tehokaksikko joka vie työhalut monelta!!mutta siitähän sinä olet toistamieltä. Keittiön työpanos sentään näkyy jossakin, mutta toinen kaksikko ei saa mitään näkyvää aikaiseksi, eivät ole luotu kun salkut kädessä kulkemaan ja eripuraa aikaansaamaan. Tuollaisen kerhon "hallinnollisiin" tehtäviin kun ei kovinkaan suuria voimavaroja tarvittane. Huono organisointi tekee tehtävistä kyllä raskaat harteille ja päänupille kantaa!! Minun mielestäni!!!
Kyllä yksikin ihminen pystyy saamaan aikaan niin hyvää kuin pahaa, ja kaksi vielä enenmän!!siihen ei tarvita mitään demokratia sössötystä.kun tanaan on "Valentins day",etta menisitte sinne katolilaiseen kirkkoon Padrelle tunnustamaan syntinne.Rangaistus ei tule olemaan suuri ehkä 10 Ave Mariaa,ja lupaus että et enää tee samaa syntia,mutta sina olet saanut absoluution ja nama synnit eivat seuraa sinua viimeiselle tuomiolle kuten Lutherin facist kirkossa.
Have A Nice Valentins Day! - käyvän luonnolle
Enää kirjoitti:
Sitä miksi kerhon tiskaaja meuhkaa täällä asioista joista ei tietoa ole.
Elämän ainoa saavutus ja sensaatio on päästä E. Seppäsen postituslistalle. Huh huh .
Voiko jonkun ihmisen elämä olla yli 60 vuotta noin tapahtumaköyhä?
Taitaa olla tulossa kaksoishautajaiset. Siinä se kerho kituu samoin kuin EU , ellei pahemminkin. Yritä saada säästettyä kerhon kirstuun sen verran, että saadaan edes kunniallisesti hautaan.
Minulla ei ole mitään päämäärää sinun suhteesi. Luotan siihen, että järjettömät juttusi ja meuhkaamisesi hoitavat sinut sinne minne kuulutkin. Odotellaan vaan rauhassa.oman tekstin näkeminen nettipalstalla Kytölän julkaisemana. Eipä niiden "rantakirjeiden" sanoma kovin mieltäylentävältä tosiaan näytäkään, vai mitä Härski?
- Tainnut sattua
käyvän luonnolle kirjoitti:
oman tekstin näkeminen nettipalstalla Kytölän julkaisemana. Eipä niiden "rantakirjeiden" sanoma kovin mieltäylentävältä tosiaan näytäkään, vai mitä Härski?
Rantakirjeet arkaan paikkaan?
Kerholle ne enemmän ovat ja olivat häpeäksi, "rantakirjeet" kun kertoivat kerhon tapahtumista.
Minä en nähnyt niissä "rantakirjeissä" Härskin nimeä, joten sinun olisi paras olla väitteissäsi oikeassa, tai huomaat yhtenä päivänä olosi kaikkea muuta kuin mieltäylentäväksi.
Luin juuri että jotkut henkilöt ovat jättäneet kerhon hallitusta koskevan rikostutkintapyynnön Kanarian poliisille.
Ei ne siis pelkkiä suunsoittajia olleetkaan !
- Kalervo Kytölä
Saaren valloitus epäonnistui.
Kun veljeksiä kuljettava kone oli ensimmäistä kertaa laskeutumassa Gran Canarian maaperälle sanoi toinen vieressään istuvalle saarella korkeassa asemassa olevalle suomalaiselle:
“ Olemme tulleet valloittamaan saaren”.
Tämän lauseen saa jokainen tulkita niin kuin haluaa.
Sanonta kuuluu: suuria ei ole kielletty ajattelemasta.
Mutta suuruuden hulluus on vaikea sairaus, joka tuhoaa aivot ja sen mukana koko hermoston.
Tästä on Isossa lännessä kaksi hyvää esimerkkiä:
Mohamed Ali ja Ronald Reagan. Ali oli suurin julkisesti, Ronald salaisesti.
Alilla oli kykyjä omalla alallaan, Ronaldilla ei.
Alin sairaudesta (Alzhaimerin tauti ) on sanottu, että se johtuu lukuisista päähän osuneista iskuista, mutta kuka satakiloinen Ronaldia nyrkitti? Ei kukaan, eikä Alinkaan sairaus nyrkin iskuista johtunut vaan suuruudenhulluudesta.
Veljestenkään kyvyt eivät riittäneet saaren valloitukseen. He yrittivät Lions-Clubilla, Seurakunnassa ja Suomi -Kerholla, eikä aina rehellisesti.
Kun tässä tilassa oleva joutuu luopumaan tavoitteestaan ( esim. saaren valloitus ), siihen on aina syyllinen joku toinen ja hän kantaa koko loppuelämänsä kaunaan “syyllistä” kohtaan ja tauti vain pahenee. Siksi tämä Kaappareiden vaino jälkeensä tulevia kohtaan on niin katkeraa eikä se lopu ennen kuin kuolemassa.
Suomi- Kerholla he kokevat syyllisiksi ne ihmiset, jotka heidät syrjäyttivät ja siksi viha ja kosto näitä “ syyllisiä “ kohtaan on rajaton. Pahaa on tietenkin myös se, että jälkeen tulevat TIETÄVÄT liian paljon veljesten tekemisistä ja se tieto halutaan katkaista hintaan mihin hyvänsä ( vaikka Suomi- Kerho tuhoamalla). Täydellisyydethän eivät tee virheitä, siksi todisteet on tuhottava, että saisi keinotekoisen rauhan omalletunnolleen.
Jos kuitenkin käy niin, että tieto jää elämään vielä kuoleman jälkeenkin niin jonkinlaista lohtua taivastielle antaa Reservin Upseeriliiton Hopeinen Ansioristi.
Veljekset keräsivät ympärilleen muidenkin tavalla tai toisella Suomi- Kerholla epäonnistuneiden ( tai ei tavoitteisiinsa yltäneiden ) joukon, joka ei myöskään ymmärrä lopettaa ennen kuin kuolemassa mutta muille alemmassa asemassa oleville sanon:
Lopettakaa jo se nautana oleminen!
Luule Viilman mukaan symboolisesti NAUTAENERGIA ON SELLAISTA, ETTÄ HÄNET HUOMATAAN VAIN SILLOIN KUIN HÄNTÄ TARVITAAN, MUULLOIN HÄNTÄ EI OLE OLEMASSAKAAN. Naudasta leikataan kappale, pihvi, silloin kun on nälkä, kun maha on täynnä nautaa ei tarvita.
Hyväksi käytetty ihminen on nauta, joka kutsutaan paikalle silloin kun tarvitaan, muulloin häntä ei edes nähdä. Tässä tapauksessa naudat ovat eurooppalaisia hormonihärkiä, joita yksi ( tai kaksi) pirullinen cowboy paimentaa ja ohjaa.
Johtoseitsikko jatkaa varmaan Johtajansa tapaan hautaan saakka mutta alemman tason kaappareiden pitäisi lopettaa se likaisen työn tekeminen ja palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.
Lopettakaa jo se nautana oleminen ja tulkaa takaisin ihmisiksi ihmisten joukkoon.
Suomi- Kerhon jäsenille sanon: Älkää enää äänestäkö Kaappareita tai heidän edusmiehiään, emme me heitä tarvitse eikä meillä ole heihin varaakaan.
He tulevat meille liian kalliiksi henkisesti ja taloudellisesti.- tällä kertaa
kahlata kirjoituksesi läpi.Ihmettelen sanatulvaasi
ja haukkumistasi.Emmekö me kaikki ole ihmisiä ja
kerhon jäseniä?Jos haluat tehdä vaalityötä,muuta
jo suuntaa.Ole ihminen ihmiselle!Asioista ja eri-
laisista käytäntötavoista voidaan olla eri mieltä,
mutta nimittelyt ja henk.kohtainen kauna on
pahasta.
Kun tapaan Sinua kerholla,tunnut inhimilliseltä
mieheltä ja varmaan sitä oletkin.Älä usko vanhoja
juttuja tai jos uskot,jätä ne omaan arvoonsa.Ei
kaiveleminen ja haukkuminen, vielä vähemmän valehte-
leminen,
ole mitenkään rakentavaa.Olen tätä
mieltä muidenkin kirjoittajien suhteen.Itse satun
kuulumaan siihen ryhmään,joita sanot kaapppareiksi.
Tämä siitä syystä,että satuin olemaan listalla,johon
"pitkin hampain" viime keväänä
suostuin.Mutta olen halunnut yhteistyötä
ja avoimuutta,en muuta.Tämä ei ollut mikään vaalikirjoitus,
sillä enää en tule olemaan ehdokas.
Tuskin jaksan tulla enää Las Palmasiin riitelemään.
Olen eläkkeellä,kuten muutkin täällä.Väistyn.
Mutta toivon Suomi-Kerholle parempia aikoja ja
inhimillisiä ja suurpiirteisiä johtajia sekä jäseniä. - Kaikkien nautojen Nauta
Antoiko kummitäti Viemäri ennen matkalle lähtöä sinulle viikkotehtävät valmiiksi, vai omasta hatustako vedit kirjoittamasi soopaa?
Nyt kerhon turvajoukot asemiin, koko kortteliin.
Me kaikki KAAPPARIT ollaan ihan nurkan takana vaanimassa sinun tiskarin pestiäsi, pidä harjastasi kiinni kaksin käsin.
Ettei vaan oteta haltuumme kauppaneuvosten ostoskärrytkin , halut on tosi kovat.
Eikä me sitten enää päästetä teitä juorupenkillekään, vallankaapataan koko penkki.
Nyt on kuule totiset paikat ja menetettävää paljon.
Kerro kummitädille terveisiä ja pyydä lisää törkyä levitettäväksi, SILLÄ MUUTEN NE KAUHEAT KAAPPARIT TULEVAT . - sinänsä ansiokkaaseen
kirjoitukseesi. Reserviupseeriliitto ei jaa ansiomerkkejä Rottakoulun käyneille aliupseereille. Kysymyksessä täytyy olla Reseviläisten yhdistys.
- kirjoittaa
tällä kertaa kirjoitti:
kahlata kirjoituksesi läpi.Ihmettelen sanatulvaasi
ja haukkumistasi.Emmekö me kaikki ole ihmisiä ja
kerhon jäseniä?Jos haluat tehdä vaalityötä,muuta
jo suuntaa.Ole ihminen ihmiselle!Asioista ja eri-
laisista käytäntötavoista voidaan olla eri mieltä,
mutta nimittelyt ja henk.kohtainen kauna on
pahasta.
Kun tapaan Sinua kerholla,tunnut inhimilliseltä
mieheltä ja varmaan sitä oletkin.Älä usko vanhoja
juttuja tai jos uskot,jätä ne omaan arvoonsa.Ei
kaiveleminen ja haukkuminen, vielä vähemmän valehte-
leminen,
ole mitenkään rakentavaa.Olen tätä
mieltä muidenkin kirjoittajien suhteen.Itse satun
kuulumaan siihen ryhmään,joita sanot kaapppareiksi.
Tämä siitä syystä,että satuin olemaan listalla,johon
"pitkin hampain" viime keväänä
suostuin.Mutta olen halunnut yhteistyötä
ja avoimuutta,en muuta.Tämä ei ollut mikään vaalikirjoitus,
sillä enää en tule olemaan ehdokas.
Tuskin jaksan tulla enää Las Palmasiin riitelemään.
Olen eläkkeellä,kuten muutkin täällä.Väistyn.
Mutta toivon Suomi-Kerholle parempia aikoja ja
inhimillisiä ja suurpiirteisiä johtajia sekä jäseniä.dekkari tuosta hassusta tilanteesta. Paras olisi, jos tuo pitkien sepustusten suoltaja itse sen kirjoittaisi, mutta siitä tulisi vain hänen terapiaansa. Joku toinen osaisi nähdä koko sotkun huvittavuuden, korostaa 'kaappareiden' pahoja aikomuksia ja 'varkaiden' rikoksia. Jonkun pitäisi kuolla, dekkarissa, ja muuhun kuin vanhuuteen. Joten kiire on.
Tämä asia on aidosti hauska. - Kaapparit tuloo
Kaikkien nautojen Nauta kirjoitti:
Antoiko kummitäti Viemäri ennen matkalle lähtöä sinulle viikkotehtävät valmiiksi, vai omasta hatustako vedit kirjoittamasi soopaa?
Nyt kerhon turvajoukot asemiin, koko kortteliin.
Me kaikki KAAPPARIT ollaan ihan nurkan takana vaanimassa sinun tiskarin pestiäsi, pidä harjastasi kiinni kaksin käsin.
Ettei vaan oteta haltuumme kauppaneuvosten ostoskärrytkin , halut on tosi kovat.
Eikä me sitten enää päästetä teitä juorupenkillekään, vallankaapataan koko penkki.
Nyt on kuule totiset paikat ja menetettävää paljon.
Kerro kummitädille terveisiä ja pyydä lisää törkyä levitettäväksi, SILLÄ MUUTEN NE KAUHEAT KAAPPARIT TULEVAT .ja pian tulookin.Varokaa,varokaa!
- tässä myös
kirjoittaa kirjoitti:
dekkari tuosta hassusta tilanteesta. Paras olisi, jos tuo pitkien sepustusten suoltaja itse sen kirjoittaisi, mutta siitä tulisi vain hänen terapiaansa. Joku toinen osaisi nähdä koko sotkun huvittavuuden, korostaa 'kaappareiden' pahoja aikomuksia ja 'varkaiden' rikoksia. Jonkun pitäisi kuolla, dekkarissa, ja muuhun kuin vanhuuteen. Joten kiire on.
Tämä asia on aidosti hauska.Suomi-Kerholle uusi jazz- tai muu nopeatempoinen
nimikkokappale:Kaapparit, kaapparit,kaaapparit!! - Kerhoa varjelkoon
tällä kertaa kirjoitti:
kahlata kirjoituksesi läpi.Ihmettelen sanatulvaasi
ja haukkumistasi.Emmekö me kaikki ole ihmisiä ja
kerhon jäseniä?Jos haluat tehdä vaalityötä,muuta
jo suuntaa.Ole ihminen ihmiselle!Asioista ja eri-
laisista käytäntötavoista voidaan olla eri mieltä,
mutta nimittelyt ja henk.kohtainen kauna on
pahasta.
Kun tapaan Sinua kerholla,tunnut inhimilliseltä
mieheltä ja varmaan sitä oletkin.Älä usko vanhoja
juttuja tai jos uskot,jätä ne omaan arvoonsa.Ei
kaiveleminen ja haukkuminen, vielä vähemmän valehte-
leminen,
ole mitenkään rakentavaa.Olen tätä
mieltä muidenkin kirjoittajien suhteen.Itse satun
kuulumaan siihen ryhmään,joita sanot kaapppareiksi.
Tämä siitä syystä,että satuin olemaan listalla,johon
"pitkin hampain" viime keväänä
suostuin.Mutta olen halunnut yhteistyötä
ja avoimuutta,en muuta.Tämä ei ollut mikään vaalikirjoitus,
sillä enää en tule olemaan ehdokas.
Tuskin jaksan tulla enää Las Palmasiin riitelemään.
Olen eläkkeellä,kuten muutkin täällä.Väistyn.
Mutta toivon Suomi-Kerholle parempia aikoja ja
inhimillisiä ja suurpiirteisiä johtajia sekä jäseniä.Entisekaltasilt suurpiirteisilt pomoloilt. Se o miu mielpide tasa.
Siin mennöö tuhkatki pesästä jos samaa suurpiirteisyyttä jatketahan.
Vuan ei hättää mitiä. Eilal on tuas hyvä ehokas, jonka puolesta pittee turpakäräjää .
Ja jos ei Puavo ruppee nii hae mummokulta Olli takas, siin se on siul hyvä mies, ain baarissakki jaksoo olla.
Pistäkee baarikaatit pystyy vaa , kauhia kaapparivihollinen o huhu mukkaa iha sissää tunkeutumas. - toinen mummo
Kerhoa varjelkoon kirjoitti:
Entisekaltasilt suurpiirteisilt pomoloilt. Se o miu mielpide tasa.
Siin mennöö tuhkatki pesästä jos samaa suurpiirteisyyttä jatketahan.
Vuan ei hättää mitiä. Eilal on tuas hyvä ehokas, jonka puolesta pittee turpakäräjää .
Ja jos ei Puavo ruppee nii hae mummokulta Olli takas, siin se on siul hyvä mies, ain baarissakki jaksoo olla.
Pistäkee baarikaatit pystyy vaa , kauhia kaapparivihollinen o huhu mukkaa iha sissää tunkeutumas.vastauksestais!On siul nii ihana murrekiel.Tulee
iha mielee yks mukava juttukaver Cataliina puistost.
Anteeks ku mie en taia tätä nii hyvi,vaik yritän.
Yritänkin siis tästä eteenpäin tällä vähemmän mukavalla
murteellani.
Niin,olet oikeassa siinä,että
emme tarvitse sellaisia entisenlaisia suurpiirteisiä
"pomoloit".Tarkoitin suurpiirteisyydellä lähinnä
jäseniin kohdistuvaa kohtelua.Siis:Kerho koostuu erilaisista ihmisistä ja
kaikkien suunsa aukaisevien mielipiteet voivat olla tärkeitä ja kaikkia
olisi suvaittava.Asiat on silti hoidettava tarkasti eikä
jätettävä huomioimatta tai kertomatta uusia päätöksiä ym.
tälle tavalliselle rahvaalle. - täyspäisiä
Kerhoa varjelkoon kirjoitti:
Entisekaltasilt suurpiirteisilt pomoloilt. Se o miu mielpide tasa.
Siin mennöö tuhkatki pesästä jos samaa suurpiirteisyyttä jatketahan.
Vuan ei hättää mitiä. Eilal on tuas hyvä ehokas, jonka puolesta pittee turpakäräjää .
Ja jos ei Puavo ruppee nii hae mummokulta Olli takas, siin se on siul hyvä mies, ain baarissakki jaksoo olla.
Pistäkee baarikaatit pystyy vaa , kauhia kaapparivihollinen o huhu mukkaa iha sissää tunkeutumas.siellä kanarialla. Työ "mummelit"ootte jotenki kaks hormoonisia, teillä tuntu menevän väkisin hormoonit sekal sen teijä kerhon kans. Oikeita savolaisia teistä ei liene kukaan, kun teiltä ei huumoria löydy kuin väkisin kekemällä. Ei kukaan järkevä ihminen rupea tuollaisen kerhon vetäjäksi, mutta toivotaan että joku ottaa haaskana olemisen vastaan, ilo silmäkulmassa.
- Me ollaan
täyspäisiä kirjoitti:
siellä kanarialla. Työ "mummelit"ootte jotenki kaks hormoonisia, teillä tuntu menevän väkisin hormoonit sekal sen teijä kerhon kans. Oikeita savolaisia teistä ei liene kukaan, kun teiltä ei huumoria löydy kuin väkisin kekemällä. Ei kukaan järkevä ihminen rupea tuollaisen kerhon vetäjäksi, mutta toivotaan että joku ottaa haaskana olemisen vastaan, ilo silmäkulmassa.
Sykoloki Kytölän mukkaan nautoja.
Ei auta hormoonit ei sykiatrit meittii.
Lihakimpalita uhkas meiltä otettava.
Heil kuittenii on onni onnettomuudes, et meill tuo kinkkupuoli on riski , siit heill riittää purtavoo.Sitkeetä saattapi olla, vuan kaikinpuoline närhimine on heitin ominta puuhaa.
Ei muut ku tekarit kinkkuun. - kaaheen haaskoo
Me ollaan kirjoitti:
Sykoloki Kytölän mukkaan nautoja.
Ei auta hormoonit ei sykiatrit meittii.
Lihakimpalita uhkas meiltä otettava.
Heil kuittenii on onni onnettomuudes, et meill tuo kinkkupuoli on riski , siit heill riittää purtavoo.Sitkeetä saattapi olla, vuan kaikinpuoline närhimine on heitin ominta puuhaa.
Ei muut ku tekarit kinkkuun.tämä on, aenaki näen ulukopuolisen näkövärkkelistä, tiijä tuota oesko niin mukavoo olla siellä paekan piällä mukiloetavana. Ehottaesin kyllä kytöläesille hetelmätieettiä. Länssuomalaenen kinkku on työlästä purtavoo.
- ennestää
kaaheen haaskoo kirjoitti:
tämä on, aenaki näen ulukopuolisen näkövärkkelistä, tiijä tuota oesko niin mukavoo olla siellä paekan piällä mukiloetavana. Ehottaesin kyllä kytöläesille hetelmätieettiä. Länssuomalaenen kinkku on työlästä purtavoo.
laihalle miehelle!! et tunnu olevan kovinkaan ulkopuolinen!! Kytölä siellä tuntuu olevan ainoa lähelläkään viisasta. Alappa pureskelemaan sitä omaa kinkkua, siinä sitä vasta purtovoo. Ei kolahda murteesi, ei yhtään, varsinkaan kun tietää minkälainen pärstä on siellä takana.
- saavutetut tulokset
kuten sotilasarvon (palkan) kohoaminen kunniamerkit ja muut koristeet, saavutetaan yleensä läsnäololla (virkavuosilla), eivätkä ne ole todisteita kyvykkyydestä mihinkään siviilielämässä hyödynnettävissä olevaan taitoon.
Sotilasala on hierarkinen(nuollaan anusta ylöspäin ja potkitaan päähän alaspäin),sillä alalla normaalit käsitteet oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus,jotka ovat osa johtamiskykyä, ovat vain haitaksi uralla,alalla pitempään toimineet omaksuvat kieroutuneen(rikollisen) katsantokannan.
Eikö joukossanne ole NAISIA jotka olisivat ylipuhuttavissa Seuran johtotehtäviin,olen varma että he hoitaisivat Seuran asiat hyvin ja ilman juonitteluja ja silloin voisivat Herrat käyttää aikansa tärkeämpiin asioihin,esimerkiksi syventyä pohtimaan maailman poliitista tilannetta. - Lappenrannan
Rottakoulussa ( tunnetaan myös Maasikakouluna ja Puupääopistona ) hankkimat johtamistaidot, jotka perustuvat lähinnä kovaan komentoääneen, eivät toimineet myöskään Suomi Kerhossa. Vääpeliveljen puheenjohtajakausi jäi lyhyeksi. Jäsenet valitsivat uuden puheenjohtajan, ja veljekset saivat väistyä takavasemmalle.
Ei ihme, sillä puheenjohtajan päivittäinen ja samalla ainoa työpanos muodostui virkaan kuuluvan ilmaisen lounaan nauttimisesta. Kävi myös ilmi, että veljekset kunnostautuivat käytetyn tavaran välittäjinä kerhon tietokonekaupoissa. Tosin perien kerholta hinnan uudesta koneesta. Ahneudella on tunnetusti pirullinen loppu. Kumpikaan ei ole enää kerhon jäsen, mutta katkerilla kirjoituksilla pidetään yllä tätä nettipalstaa jo toista vuotta. - Em. koulutukseen
Lappenrannan kirjoitti:
Rottakoulussa ( tunnetaan myös Maasikakouluna ja Puupääopistona ) hankkimat johtamistaidot, jotka perustuvat lähinnä kovaan komentoääneen, eivät toimineet myöskään Suomi Kerhossa. Vääpeliveljen puheenjohtajakausi jäi lyhyeksi. Jäsenet valitsivat uuden puheenjohtajan, ja veljekset saivat väistyä takavasemmalle.
Ei ihme, sillä puheenjohtajan päivittäinen ja samalla ainoa työpanos muodostui virkaan kuuluvan ilmaisen lounaan nauttimisesta. Kävi myös ilmi, että veljekset kunnostautuivat käytetyn tavaran välittäjinä kerhon tietokonekaupoissa. Tosin perien kerholta hinnan uudesta koneesta. Ahneudella on tunnetusti pirullinen loppu. Kumpikaan ei ole enää kerhon jäsen, mutta katkerilla kirjoituksilla pidetään yllä tätä nettipalstaa jo toista vuotta.rättimikko Aarne K:n olemattomat kyvyt.
- pärstävärkkeliä
ennestää kirjoitti:
laihalle miehelle!! et tunnu olevan kovinkaan ulkopuolinen!! Kytölä siellä tuntuu olevan ainoa lähelläkään viisasta. Alappa pureskelemaan sitä omaa kinkkua, siinä sitä vasta purtovoo. Ei kolahda murteesi, ei yhtään, varsinkaan kun tietää minkälainen pärstä on siellä takana.
nähnyt, etkä tule nekemään. Palamun alla se minäkii lekottelen, van töetä tehen, vielä, eekä oo kantturaesille rannoelle minkäällaesta vettoo. Kyllä tiällä meellä päen on avarammat horisontit. Tuo aekasempi ehotus nirhailijoehin männä jyrsimään kinkkua oel niin haaskasti sanottu, että näättäs siitä vielä jottae tulevan, jos se oel paekallisen kirjottama.
No, jopa on minullakkii käännä aeka pitkäks, kun tänne pittää tunkee ihan väkisin. - Se tippui
Lappenrannan kirjoitti:
Rottakoulussa ( tunnetaan myös Maasikakouluna ja Puupääopistona ) hankkimat johtamistaidot, jotka perustuvat lähinnä kovaan komentoääneen, eivät toimineet myöskään Suomi Kerhossa. Vääpeliveljen puheenjohtajakausi jäi lyhyeksi. Jäsenet valitsivat uuden puheenjohtajan, ja veljekset saivat väistyä takavasemmalle.
Ei ihme, sillä puheenjohtajan päivittäinen ja samalla ainoa työpanos muodostui virkaan kuuluvan ilmaisen lounaan nauttimisesta. Kävi myös ilmi, että veljekset kunnostautuivat käytetyn tavaran välittäjinä kerhon tietokonekaupoissa. Tosin perien kerholta hinnan uudesta koneesta. Ahneudella on tunnetusti pirullinen loppu. Kumpikaan ei ole enää kerhon jäsen, mutta katkerilla kirjoituksilla pidetään yllä tätä nettipalstaa jo toista vuotta.Hänen seuraajansakin. Vaan kun vallanhalua piisaa, niin asettui vielä johtokuntaankin ehdolle. Eikä tullut valittua, vaan tippui varajäseneksi. Taitaa se oma pettymys ja katkeruus olla syynä halveksivien kirjoitusten esittämiseen.
Eivät tehneet jäsenet järin viisasta valintaa Seuraajan suhteen. Jos hän ei olisi kerholla mameroinut ilman minkäänlaisia johtajan taitoja, tilanne olisi tänä päivänä aivan toinen.
Kuten Topi jo aikanaan sanoi, kyseisellä henkilöllä ei ole puheenjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia ja oikeassa oli.
Ei tuo kerholle klooriaa teidän yksityishenkilöitä halventavat kirjoituksenne, mutta kun ette pysty asioita käsittelemään asioina, niin nyt näemme tuloksen. Kerhosta on tullut pelkkä vitsi. - Totuuden murjasit ?
saavutetut tulokset kirjoitti:
kuten sotilasarvon (palkan) kohoaminen kunniamerkit ja muut koristeet, saavutetaan yleensä läsnäololla (virkavuosilla), eivätkä ne ole todisteita kyvykkyydestä mihinkään siviilielämässä hyödynnettävissä olevaan taitoon.
Sotilasala on hierarkinen(nuollaan anusta ylöspäin ja potkitaan päähän alaspäin),sillä alalla normaalit käsitteet oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus,jotka ovat osa johtamiskykyä, ovat vain haitaksi uralla,alalla pitempään toimineet omaksuvat kieroutuneen(rikollisen) katsantokannan.
Eikö joukossanne ole NAISIA jotka olisivat ylipuhuttavissa Seuran johtotehtäviin,olen varma että he hoitaisivat Seuran asiat hyvin ja ilman juonitteluja ja silloin voisivat Herrat käyttää aikansa tärkeämpiin asioihin,esimerkiksi syventyä pohtimaan maailman poliitista tilannetta."Sotilasala on hierarkinen(nuollaan anusta ylöspäin ja potkitaan päähän alaspäin),sillä alalla normaalit käsitteet oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus,jotka ovat osa johtamiskykyä, ovat vain haitaksi uralla,alalla pitempään toimineet omaksuvat kieroutuneen(rikollisen) katsantokannan."
Siinä tuli suora lainaus kirjoituksestasi.
Miten nyt pitäisi suhtautua siihen, että kerhon kirjanpitäjä , varainhoitajanakin toiminut henkilö on varsinaisen uransa tehnyt sotilasalalla?
Hän uskoo olevansa heti jumalasta seuraava, joten saattaa olla uhkarohkeaa sanoa, mutta sanon silti. Olen kanssasi useimmista väitteistäsi täysin samaa mieltä. - sotilasarvon
Totuuden murjasit ? kirjoitti:
"Sotilasala on hierarkinen(nuollaan anusta ylöspäin ja potkitaan päähän alaspäin),sillä alalla normaalit käsitteet oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus,jotka ovat osa johtamiskykyä, ovat vain haitaksi uralla,alalla pitempään toimineet omaksuvat kieroutuneen(rikollisen) katsantokannan."
Siinä tuli suora lainaus kirjoituksestasi.
Miten nyt pitäisi suhtautua siihen, että kerhon kirjanpitäjä , varainhoitajanakin toiminut henkilö on varsinaisen uransa tehnyt sotilasalalla?
Hän uskoo olevansa heti jumalasta seuraava, joten saattaa olla uhkarohkeaa sanoa, mutta sanon silti. Olen kanssasi useimmista väitteistäsi täysin samaa mieltä.omaavilla ei ole edes oikeutta omaan mielipiteeseen se katsotaan purnaamiseksi,ja siitä rangaistaan,joten päällystön valta alamaisiaan kohtaan on jumalan luokkaa,ja monet luulevat olevansa jumalia.
- alemmuudentunne
sotilasarvon kirjoitti:
omaavilla ei ole edes oikeutta omaan mielipiteeseen se katsotaan purnaamiseksi,ja siitä rangaistaan,joten päällystön valta alamaisiaan kohtaan on jumalan luokkaa,ja monet luulevat olevansa jumalia.
purkautuukin usein siviilissä ylikorostuneena pätevyydentarpeena ja vallanhimona sekä vääristyneenä käsityksenä omista kyvyistään.
- kuoliaaksinaurattaja
Me ollaan kirjoitti:
Sykoloki Kytölän mukkaan nautoja.
Ei auta hormoonit ei sykiatrit meittii.
Lihakimpalita uhkas meiltä otettava.
Heil kuittenii on onni onnettomuudes, et meill tuo kinkkupuoli on riski , siit heill riittää purtavoo.Sitkeetä saattapi olla, vuan kaikinpuoline närhimine on heitin ominta puuhaa.
Ei muut ku tekarit kinkkuun.on mille vaan kerholle kullanarvoinen - olit sitten jäsen tai katselija. Olet tosi hauska! Oletko ihan ainut hauska ihminen siellä jurnukoiden joukossa?
- Apua saanut
Asiallinen huomio,puolet tämän palstan vatvojista olisi hyvä käydä sivulla,sieltä saattaa saada ammattiapuakin ennenkuin on liian myöhäistä.
- Sivu?
Galluppi meistä Ulkosuomalaiset-Las Palmas KK vs Kaapparit
- etta on hiljaista
S-kerhon aqui ja sivupersonat ovat matkalla afrikassa ,on niin hiljaista
toivon mukaan oli vaan menolippu - asiasta
etta on hiljaista kirjoitti:
S-kerhon aqui ja sivupersonat ovat matkalla afrikassa ,on niin hiljaista
toivon mukaan oli vaan menolippuerimieltä. Eipä taida matkalla olla yhtään kirjoitteliaa, sinne kun, ei jäseniä ole mennyt. Suomioin että huomena vietetään seukak. ystävänpäivää tietääkseni kerholla. Eiköhän siellä suurin parjaajien joukko ole talkoissa. Outoa tosin, että synnittömät voivat juhlia niin syntisessä ja moraalittomassa paikassa. Mutta niinhän se on , kun tekijät saadaan ilmaiseksi, niin miksi bailata muualla, eikä varmaan tarvitse vuokraakaan maksaa tilojen käytöstä. Toivottavasti maksavat ainakin sapuskansa, ettei mene tilit siltäosin sekaisin.
- Sitten se on
asiasta kirjoitti:
erimieltä. Eipä taida matkalla olla yhtään kirjoitteliaa, sinne kun, ei jäseniä ole mennyt. Suomioin että huomena vietetään seukak. ystävänpäivää tietääkseni kerholla. Eiköhän siellä suurin parjaajien joukko ole talkoissa. Outoa tosin, että synnittömät voivat juhlia niin syntisessä ja moraalittomassa paikassa. Mutta niinhän se on , kun tekijät saadaan ilmaiseksi, niin miksi bailata muualla, eikä varmaan tarvitse vuokraakaan maksaa tilojen käytöstä. Toivottavasti maksavat ainakin sapuskansa, ettei mene tilit siltäosin sekaisin.
Varmasti ollut maksullinen retki ?
Oletko huomioinut sitä, että kerhon puheenjohtaja ja sihteeri ovat myös seurakuntaneuvostossa?
Kerhossa juhlapaikkana ei ole mitään vikaa.
Ei ole synnitöntä ihmistä seurakunnassa , eikä kerholla. Turhaan heittelet kiviä mihinkään suuntaan.
Moraalittomia ovat vain ihmiset, jotka käyttävät heille osoitettua luottamusta väärin.
Heitä kerholta löytyy, se on ikävä tosiasia.
Tosin kerholta löytyy myös mukavia ja rehellisiä suomalaisia ihmisiä, joita käy ihan sääliksi. He ja heidän työpanoksensa jää tämän mielikuvituksellisen kaapparijahdin jalkoihin. - Oivallus Sinulta
etta on hiljaista kirjoitti:
S-kerhon aqui ja sivupersonat ovat matkalla afrikassa ,on niin hiljaista
toivon mukaan oli vaan menolippuAgui ja sivuperoonat. Monella tapaa oikeaan osunutta. Papukaijamerkki!
- Erään kirjoituksesi tiimoilta
Oivallus Sinulta kirjoitti:
Agui ja sivuperoonat. Monella tapaa oikeaan osunutta. Papukaijamerkki!
Missä kokouksessa jäsenet vaativat tehtäväksi rikosilmoituksen sinun keksimistäsi kaappareista?
En muista kyseistä asiaa käsitellyn yhdessäkään kokouksessa. Sinulla on varmasti yleiskokouksen pöytäkirjat kuten muutkin faktat, joten tarkasta ja kerro vastaus.
Seuraavassa lainaus sinun tekstistäsi.
"MUUN MUASSA näiden selvien rikosten ja monien muiden kaappareiden jälkeensä jättämien epäselvyyksien täydellistä selvittämistä jäsenistö hallitukselta vaati O.S:n varkausinfossa. Hallitus teki jäsenistön toimeksiannon mukaan enemmistöpäätöksellään tutkintapyynnön Helsingin Poliisille, joka ei halunnut asiaa tutkia muka vanhentuneena"
O.S :n tapauksen tiedotustilaisuudessa ei puhuttu muista kuin edellämainitun varkauksista.
Valehtelet jos muuta väität. - seurakunnassa
Sitten se on kirjoitti:
Varmasti ollut maksullinen retki ?
Oletko huomioinut sitä, että kerhon puheenjohtaja ja sihteeri ovat myös seurakuntaneuvostossa?
Kerhossa juhlapaikkana ei ole mitään vikaa.
Ei ole synnitöntä ihmistä seurakunnassa , eikä kerholla. Turhaan heittelet kiviä mihinkään suuntaan.
Moraalittomia ovat vain ihmiset, jotka käyttävät heille osoitettua luottamusta väärin.
Heitä kerholta löytyy, se on ikävä tosiasia.
Tosin kerholta löytyy myös mukavia ja rehellisiä suomalaisia ihmisiä, joita käy ihan sääliksi. He ja heidän työpanoksensa jää tämän mielikuvituksellisen kaapparijahdin jalkoihin.istujista. Todellako ihan säälit niitä kaikkia "työmuurahaisia" jotka siellä kerholla sen näkyvän ja raskainman työn tekevät. Ketkä niitä hienoja ja rehellisiä ovat? Sinähän se teet kahtiajakoa. Olen kuvitellut että tätä "kaappausta" käydään niiden toimesta , joilla ei ole kerhon kanssa varsinaista tekemistä ollut. Mutta sisälläkö sitä nyt käydäänkin kerhon sisällä? kun siellä mielestäsi on niitä moraalittomia ja ne täytyy puhaltaa pois. Keitä ne ovat?
Varmaankin tarkoitat tätä paria, (joka sinne on yks kaks päässyt pomoilemaan) näillä rehellisillä ja moraalillisilla ihmisillä, et voinne siis sääliä oikein monikossa, vai!
Kerhohan on mitä hienoin juhlapaikka, vaikka siellä näitä moraalittomia onkin pistämässä kemuja pystyyn. Toivotaan että ruokakirstu kilisee ystävänpäivän kunniaksi! ja sietä väestä löytyy lisää syöjiä ruokajonoon, joka on kummasti kutistunut viimetalvesta. (Siihen lienee syynä se , viikkoturistit eivät tulee enään tänne, vaan menevät etelään, joten kerhon maineella ei ole sen kanssa tekemistä varmaankaan). Joten meidän kaikkien "muuttolintujen" pitäisi syöksyä ruokajonoon että saataisiin kassa kolisemaan ja vaje kutistumaan. Mikä suurelta osin on saatu aikaiseksi tällä keittiö fiaskolla!
Toivotaan tosiaan että sieltä moraalisista ihmisistä löytyy oikeaa apua, ja sillä liekillä valaistaan kaikki moraalittomat! silloinhan olemme kaikki jäsenetkin ja ei jäsenet, taas pelastettuja
ja puhtoisia. Mielikuvittelua on moneen lähtöön! - kassa
seurakunnassa kirjoitti:
istujista. Todellako ihan säälit niitä kaikkia "työmuurahaisia" jotka siellä kerholla sen näkyvän ja raskainman työn tekevät. Ketkä niitä hienoja ja rehellisiä ovat? Sinähän se teet kahtiajakoa. Olen kuvitellut että tätä "kaappausta" käydään niiden toimesta , joilla ei ole kerhon kanssa varsinaista tekemistä ollut. Mutta sisälläkö sitä nyt käydäänkin kerhon sisällä? kun siellä mielestäsi on niitä moraalittomia ja ne täytyy puhaltaa pois. Keitä ne ovat?
Varmaankin tarkoitat tätä paria, (joka sinne on yks kaks päässyt pomoilemaan) näillä rehellisillä ja moraalillisilla ihmisillä, et voinne siis sääliä oikein monikossa, vai!
Kerhohan on mitä hienoin juhlapaikka, vaikka siellä näitä moraalittomia onkin pistämässä kemuja pystyyn. Toivotaan että ruokakirstu kilisee ystävänpäivän kunniaksi! ja sietä väestä löytyy lisää syöjiä ruokajonoon, joka on kummasti kutistunut viimetalvesta. (Siihen lienee syynä se , viikkoturistit eivät tulee enään tänne, vaan menevät etelään, joten kerhon maineella ei ole sen kanssa tekemistä varmaankaan). Joten meidän kaikkien "muuttolintujen" pitäisi syöksyä ruokajonoon että saataisiin kassa kolisemaan ja vaje kutistumaan. Mikä suurelta osin on saatu aikaiseksi tällä keittiö fiaskolla!
Toivotaan tosiaan että sieltä moraalisista ihmisistä löytyy oikeaa apua, ja sillä liekillä valaistaan kaikki moraalittomat! silloinhan olemme kaikki jäsenetkin ja ei jäsenet, taas pelastettuja
ja puhtoisia. Mielikuvittelua on moneen lähtöön!ystävänpäivästä, eiköhän tuotto mene seurakunnalle.
Mutta työntekijät ovat varmaankin näitä kerhon omia murkkuja, että pahassa ja hyvässä kelpaavat raatajiksi, nälän ja janon sammuttamiseen. Vai onko mahdollisesti niin että siellä sihteeri ja muut kirkkoneuvostolaiset huseeraavat
kokin hatut päässä? - se aina
kassa kirjoitti:
ystävänpäivästä, eiköhän tuotto mene seurakunnalle.
Mutta työntekijät ovat varmaankin näitä kerhon omia murkkuja, että pahassa ja hyvässä kelpaavat raatajiksi, nälän ja janon sammuttamiseen. Vai onko mahdollisesti niin että siellä sihteeri ja muut kirkkoneuvostolaiset huseeraavat
kokin hatut päässä?on ollut, SRK järjestää ja SK talkoolaiset tekee, olisi edes sihteeri/tiedottaja laittanut ilmoituksen Canterasin kaikuihin, että seurakunnan ja Suomikerhon yhteinen ystävänpäivätilaisuus!! Onhan siellä 30 v juhlakin yhteinen!
- kerhon väki
se aina kirjoitti:
on ollut, SRK järjestää ja SK talkoolaiset tekee, olisi edes sihteeri/tiedottaja laittanut ilmoituksen Canterasin kaikuihin, että seurakunnan ja Suomikerhon yhteinen ystävänpäivätilaisuus!! Onhan siellä 30 v juhlakin yhteinen!
käy myös seurakunnan järjestämissä jumalanpalveluksissa ja kahvitilaisuuksissa?Olen
ymmärtänyt,että seurakunta olemme me eli suomalaiset Las Palmasissa. - Vaarit ja mummot.
kerhon väki kirjoitti:
käy myös seurakunnan järjestämissä jumalanpalveluksissa ja kahvitilaisuuksissa?Olen
ymmärtänyt,että seurakunta olemme me eli suomalaiset Las Palmasissa.Olettako teki olleet pienenä Poskisäästöpankin Kultapossukerhossa niinku mun vaari,ajattelin vaan ku teki ootta yhtä kärtysiä.se lukkee aina näitä sivuja ja nauraa että meinaa tukehtua räkään. Ei se anna mun lukea näitä mutta nyt se sammu ja sen veivattava Pentium 2 jäi auki että ajattelin kysyä miten Kultapossukerho juttu oli.
Miikka 10 v - Aikaisemmista Ystävänpäivän
se aina kirjoitti:
on ollut, SRK järjestää ja SK talkoolaiset tekee, olisi edes sihteeri/tiedottaja laittanut ilmoituksen Canterasin kaikuihin, että seurakunnan ja Suomikerhon yhteinen ystävänpäivätilaisuus!! Onhan siellä 30 v juhlakin yhteinen!
juhlista?
Mikä on sinun mielestäsi aina?
Kirjoitat taas ilman parempaa tietoa .
Tosi ikävää lukea sinun katkeraa vuodatustasi, päivänä jolloin seurakunta ja kerho yhdessä järjestävät mukavaa juhlaa kaikille niille joille se kelpaa ja tuottaa iloa.
Onko sinulla vaikeuksia oman itsesi kanssa, vai mistä sinun ilkeytesi oikein pulppuaa? - Näin on
Aikaisemmista Ystävänpäivän kirjoitti:
juhlista?
Mikä on sinun mielestäsi aina?
Kirjoitat taas ilman parempaa tietoa .
Tosi ikävää lukea sinun katkeraa vuodatustasi, päivänä jolloin seurakunta ja kerho yhdessä järjestävät mukavaa juhlaa kaikille niille joille se kelpaa ja tuottaa iloa.
Onko sinulla vaikeuksia oman itsesi kanssa, vai mistä sinun ilkeytesi oikein pulppuaa?"Tosi ikävää lukea sinun katkeraa vuodatustasi, päivänä jolloin seurakunta ja kerho yhdessä järjestävät mukavaa juhlaa kaikille niille joille se kelpaa ja tuottaa iloa."
Kyse olikin ilmoituksesta olisi voinnut mainita "yhteinen ystävänpäivätilaisuus Suomikerhon kanssa", eikä ainoastaan jonka järjestää SRK!!
Minkä itse myös totesit! - mielestäsi
Aikaisemmista Ystävänpäivän kirjoitti:
juhlista?
Mikä on sinun mielestäsi aina?
Kirjoitat taas ilman parempaa tietoa .
Tosi ikävää lukea sinun katkeraa vuodatustasi, päivänä jolloin seurakunta ja kerho yhdessä järjestävät mukavaa juhlaa kaikille niille joille se kelpaa ja tuottaa iloa.
Onko sinulla vaikeuksia oman itsesi kanssa, vai mistä sinun ilkeytesi oikein pulppuaa?tässä nyt on olevinaan, jos kerhoa ja seurakuntaa arvostelee yhdessä!! Ei todella ole kitkeryyttä tai katkeruutta omassa mielessä, toivottavasti sitä ei ole teilläkään, kun sulassa sovussa nautitte yhteisestä ilonpidosta, eipä sitä juuri muuloin tapahdukkaan.
On todella ilo katsella teidän iloisia naamoja, kun kerholle on taas tuttuun tapaan järjestetty juhla, joka jokaiselle siellä olevalle tuottaa vain iloa, ja siellä on vain sellaisia ihmisiä keille se kelpaa ja tietysti niille joille se on varsinaisesti tarkoitettu!!!
Vaikeuksia ei ole kenenkään kanssa, toivotaan että sinulla on samoin, tämänkin päivän jälkeen. - Kanterasilla
Erään kirjoituksesi tiimoilta kirjoitti:
Missä kokouksessa jäsenet vaativat tehtäväksi rikosilmoituksen sinun keksimistäsi kaappareista?
En muista kyseistä asiaa käsitellyn yhdessäkään kokouksessa. Sinulla on varmasti yleiskokouksen pöytäkirjat kuten muutkin faktat, joten tarkasta ja kerro vastaus.
Seuraavassa lainaus sinun tekstistäsi.
"MUUN MUASSA näiden selvien rikosten ja monien muiden kaappareiden jälkeensä jättämien epäselvyyksien täydellistä selvittämistä jäsenistö hallitukselta vaati O.S:n varkausinfossa. Hallitus teki jäsenistön toimeksiannon mukaan enemmistöpäätöksellään tutkintapyynnön Helsingin Poliisille, joka ei halunnut asiaa tutkia muka vanhentuneena"
O.S :n tapauksen tiedotustilaisuudessa ei puhuttu muista kuin edellämainitun varkauksista.
Valehtelet jos muuta väität.Tosi kauheta on että tämmööset vanhat könttyrät pääsevät internettiin kirjoittelemaan perättömiä kirjoituksia.
On teillä nuorilla tekemistä meidän kanssa.
Joku kerhon uusvanhassa johtokunnassa( uusia jäseniä 3 vanhoja 4) varajäseniä en laske, koska heillä ei ole päätösvaltaa, on ottanut herneen nenäänsä ja loukkaantunut kun johtokuntaa haukutaan.Minä sanon että aiheesta haukutaan.
Tuskin sinun on aiheellista ottaa nokkiisi vanhan johtokunnan moittimisista, kun et ole kertomasi mukaan edellisessä johtokunnassa ollut.
Uusi Kirkonkylän Uutiset tietää kertoa , että vanhan johtokunnan tekemisistä on jätetty tutkintapyyntö Kanarian poliisille.
Uusi johtokunta olisi tietysti voinut paikkailla
ja parantaa asioita, mutta mitä vielä.
Nimimerkillä puheenjohtajakin uskaltautuu palstalle kertomaan että lain vastaiset vanhat säännöt ovat käytössä kerhon seuraavassa vuosikokouksessa.
Sitten on vielä se kuuluisa keittiöremontti. On mielenkiintoista nähdä ovatko tilintarkastajat hyväksyneet sen että ostetaan kalliita laitteita, jotka kannetaan ulos saman tien ja myydään pilkkahinnalla eteenpäin.
Mutta se on Kytölän tavalla sitä KERHON HYVÄKSI TOIMINTAA. - Utelias
Kanterasilla kirjoitti:
Tosi kauheta on että tämmööset vanhat könttyrät pääsevät internettiin kirjoittelemaan perättömiä kirjoituksia.

Mutta se on Kytölän tavalla sitä KERHON HYVÄKSI TOIMINTAA.Mitäs tutkimista poliisilla niin hienossa johtokunnassa on?
- Saattaa olla
Utelias kirjoitti:
Mitäs tutkimista poliisilla niin hienossa johtokunnassa on?
Vaan tarttis olla paljon muutakin.
- Kirkonkylän Uutiset, Kevät ...
Saattaa olla kirjoitti:
Vaan tarttis olla paljon muutakin.
Suomi-Kerho Palmasissa juhlii arvokasta ja ansiokasta 30-v. taivaltaan 6. maaliskuuta, armon vuonna 2007.
Sitä ennen on mielenkiintoinen vuosikokous 26. helmikuuta 2007??
Näin suuren juhlan kunniaksi on jo useammalla nettipalstalla ollut asiaan liittyviä arvokkaita ja yleviä sekä sivistyneitä juhlapuheita, joka kuvastaa kansanluonteen hienoimpia piirteitä yhteishenkiseen toimintaan. Lieneekö jo viides tai kuudes palsta menossa, mutta kuitenkin noin 60.000 lukijaa on saanut nauttia näistä tasapainoisista ja toisiaan kunnioittavista puheenvuoroista kansamme jaloimpien hengenlahjojen tuloksista.
Suomi24 Keskustelu > Ulkosuomalaiset > osoitteesta ja Gran Canariaan tai Las Palmasiin viittaavista alaotsikoista ne löytyvät, kuten esim. Mirjan ja Lassen 23.12.06 aloittama ja kuukauden kestänyt iloittelu Gran Canarian Suomalaisille, johon tuli reilut parisataa kirjoitusta ja yli 18.000 lukijaa. 18.1.2007 on alkanut seuraava: Las Palmas Suomalaiset, jatkuupi... sekä muitakin suomenkielen 10 ansaitsevia hienoja nettipalstakirjoituksia.
Suomikerhon kunniakkaisiin saavutuksiin kuuluu myös rikosilmoituksen teko Helsingin rikospoliisille v. 2005 lopussa useaa henkilöä vastaan. Vastauksena Helsingin rikospoliisi kertoo ettei mitään rikosta ole tapahtunut eikä he edes aloita tutkimuksia, sillä asia ei heille kuulu.
Suomikerhon johtokunta ei uskaltanut tehdä tutkintapyyntöä Las Palmasin poliisille, pelätessään muidenkin jo maton alle lakaistujen erilaisten rikkeiden, kuten varkauksien ja rahaepäselvyyksien ilmituloa.
Nyt heidät kuitenkin on tästä pelosta päästetty, sillä nämä mainitut henkilöt ovat puolestaan tehneet tutkimuspyynnön espanjalaisen lakimiehen avustuksella ja jättäneet sen Las Palmasin rikospoliisin tutkittavaksi.
Perusteena on MUUN MUASSA, rikokseen suunnittelu sekä siihen yllytys, perättömien ja todistamattomien rikosväitteiden esittely, kunnianloukkaukset, jne. Saamieni tietojen perusteella muitakin henkilöitä muistetaan. Tästä ovat todisteena nippu erilaisia dokumentteja eikä mitään perättömiä väitteitä, sillä niillä ei pitkälle potkita - kuten on nähty.
En su virtud; Que habiendo por presentado esta denuncia se digne a admitirla y entiéndase con nosotros las sucesivas diligencias.
Kerholle parempaa jatkoa toivottaen, kuusi allekirjoittajaa.
Tauno Hartikainen - voisitko kertoa,
Kirkonkylän Uutiset, Kevät ... kirjoitti:

Tauno Hartikainenketkä muut viisi(?) henkilöä ovat allekirjoittajina? On mukava nähdä, että ensimmäisen kerran kirjoitat oikein omalla nimelläsi!
- Selvyyttä lisää
Kanterasilla kirjoitti:
Tosi kauheta on että tämmööset vanhat könttyrät pääsevät internettiin kirjoittelemaan perättömiä kirjoituksia.
On teillä nuorilla tekemistä meidän kanssa.
Joku kerhon uusvanhassa johtokunnassa( uusia jäseniä 3 vanhoja 4) varajäseniä en laske, koska heillä ei ole päätösvaltaa, on ottanut herneen nenäänsä ja loukkaantunut kun johtokuntaa haukutaan.Minä sanon että aiheesta haukutaan.
Tuskin sinun on aiheellista ottaa nokkiisi vanhan johtokunnan moittimisista, kun et ole kertomasi mukaan edellisessä johtokunnassa ollut.
Uusi Kirkonkylän Uutiset tietää kertoa , että vanhan johtokunnan tekemisistä on jätetty tutkintapyyntö Kanarian poliisille.
Uusi johtokunta olisi tietysti voinut paikkailla
ja parantaa asioita, mutta mitä vielä.
Nimimerkillä puheenjohtajakin uskaltautuu palstalle kertomaan että lain vastaiset vanhat säännöt ovat käytössä kerhon seuraavassa vuosikokouksessa.
Sitten on vielä se kuuluisa keittiöremontti. On mielenkiintoista nähdä ovatko tilintarkastajat hyväksyneet sen että ostetaan kalliita laitteita, jotka kannetaan ulos saman tien ja myydään pilkkahinnalla eteenpäin.
Mutta se on Kytölän tavalla sitä KERHON HYVÄKSI TOIMINTAA.En ole puheenjohtaja, mutta tiedän, että hän ei lue näitä sepustuksia eikä myöskään varmasti kirjoittele "roskapostipalstalle". Minä kerroin vain, mitä kerhon ilmoitustaululla ja Canterasin kaikuja-lehden viimeisessä numerossa sivulla 3 olevissa vuosikokouskutsuissa kerrotaan. Oleellista kirjoituksessani oli selvitys siitä, milloin pitäisi puhua johtokunnasta ja milloin hallituksesta.
- He kaikki
voisitko kertoa, kirjoitti:
ketkä muut viisi(?) henkilöä ovat allekirjoittajina? On mukava nähdä, että ensimmäisen kerran kirjoitat oikein omalla nimelläsi!
Joita vastaan kerho on käynyt henkilökohtaista viemärikampanjaansa.
Toivottavasti myös Kytölää on muistettu ansioittensa mukaan?
Onneksi olkoon Hartikainen ja kumppanit!
Toivottavasti teidän toimienne tuloksena tulee avattua kerhon kirjanpito kuitti kuitilta,sekä tietysti johtokunnan kokouspöytäkirjat.
Samassa rytäkässä olisi mielenkiintoista nähdä kuinka viranomaiset suhtautuvat siihen että yhdistys toimii verovapaana yleishyödyllisenä yhdistyksenä ilman lainmukaisia sääntöjä ja uudelleen rekisteröintiä. - Papparainen Kanterasilla
Selvyyttä lisää kirjoitti:
En ole puheenjohtaja, mutta tiedän, että hän ei lue näitä sepustuksia eikä myöskään varmasti kirjoittele "roskapostipalstalle". Minä kerroin vain, mitä kerhon ilmoitustaululla ja Canterasin kaikuja-lehden viimeisessä numerossa sivulla 3 olevissa vuosikokouskutsuissa kerrotaan. Oleellista kirjoituksessani oli selvitys siitä, milloin pitäisi puhua johtokunnasta ja milloin hallituksesta.
Lukemalla palstan kirjoituksia ja Kanterasin Kaikuja on selvästi nähtävissä kuka on kirjoittanut ja mitä.
Kaikki kerholaiset joilla on mahdollisuus lukevat näitä palstakirjoituksia ja Kytölä jakaa kirjoituskopiot niille, joilla ei tietokonetta ole.
Siinä teillä on mahottoman hyvä mies pilaamaan loputkin kerhon maineesta! - tämä nyt kerrankin
Kirkonkylän Uutiset, Kevät ... kirjoitti:
Suomi-Kerho Palmasissa juhlii arvokasta ja ansiokasta 30-v. taivaltaan 6. maaliskuuta, armon vuonna 2007.
Sitä ennen on mielenkiintoinen vuosikokous 26. helmikuuta 2007??
Näin suuren juhlan kunniaksi on jo useammalla nettipalstalla ollut asiaan liittyviä arvokkaita ja yleviä sekä sivistyneitä juhlapuheita, joka kuvastaa kansanluonteen hienoimpia piirteitä yhteishenkiseen toimintaan. Lieneekö jo viides tai kuudes palsta menossa, mutta kuitenkin noin 60.000 lukijaa on saanut nauttia näistä tasapainoisista ja toisiaan kunnioittavista puheenvuoroista kansamme jaloimpien hengenlahjojen tuloksista.
Suomi24 Keskustelu > Ulkosuomalaiset > osoitteesta ja Gran Canariaan tai Las Palmasiin viittaavista alaotsikoista ne löytyvät, kuten esim. Mirjan ja Lassen 23.12.06 aloittama ja kuukauden kestänyt iloittelu Gran Canarian Suomalaisille, johon tuli reilut parisataa kirjoitusta ja yli 18.000 lukijaa. 18.1.2007 on alkanut seuraava: Las Palmas Suomalaiset, jatkuupi... sekä muitakin suomenkielen 10 ansaitsevia hienoja nettipalstakirjoituksia.
Suomikerhon kunniakkaisiin saavutuksiin kuuluu myös rikosilmoituksen teko Helsingin rikospoliisille v. 2005 lopussa useaa henkilöä vastaan. Vastauksena Helsingin rikospoliisi kertoo ettei mitään rikosta ole tapahtunut eikä he edes aloita tutkimuksia, sillä asia ei heille kuulu.
Suomikerhon johtokunta ei uskaltanut tehdä tutkintapyyntöä Las Palmasin poliisille, pelätessään muidenkin jo maton alle lakaistujen erilaisten rikkeiden, kuten varkauksien ja rahaepäselvyyksien ilmituloa.
Nyt heidät kuitenkin on tästä pelosta päästetty, sillä nämä mainitut henkilöt ovat puolestaan tehneet tutkimuspyynnön espanjalaisen lakimiehen avustuksella ja jättäneet sen Las Palmasin rikospoliisin tutkittavaksi.
Perusteena on MUUN MUASSA, rikokseen suunnittelu sekä siihen yllytys, perättömien ja todistamattomien rikosväitteiden esittely, kunnianloukkaukset, jne. Saamieni tietojen perusteella muitakin henkilöitä muistetaan. Tästä ovat todisteena nippu erilaisia dokumentteja eikä mitään perättömiä väitteitä, sillä niillä ei pitkälle potkita - kuten on nähty.
En su virtud; Que habiendo por presentado esta denuncia se digne a admitirla y entiéndase con nosotros las sucesivas diligencias.
Kerholle parempaa jatkoa toivottaen, kuusi allekirjoittajaa.
Tauno HartikainenTOTTA, on sitä odotettu jo monta vuotta, ja totta puhut,
tositteet on tallessa, ei tarvitse huhupuheisiin vedota,
mutta katsotaan ensin mitä sieltä sinun nipustasi löytyy.
KK Uutisia ja sen kirjoituksia useamman vuoden ajalta löytyy myös kerholta,
samoin muita lehdykäisiänne, joita Kytölä on jo osittain julkistanutkin
ja sitten, kun vielä saadaan kirjanpito auki,
olettekin tehneet kerholle melkoisen palveluksen, kiitos - liioittelet
Papparainen Kanterasilla kirjoitti:
Lukemalla palstan kirjoituksia ja Kanterasin Kaikuja on selvästi nähtävissä kuka on kirjoittanut ja mitä.
Kaikki kerholaiset joilla on mahdollisuus lukevat näitä palstakirjoituksia ja Kytölä jakaa kirjoituskopiot niille, joilla ei tietokonetta ole.
Siinä teillä on mahottoman hyvä mies pilaamaan loputkin kerhon maineesta!tämän palstan merkitystä meille jäsenille. Enpä paljon liene väärässä, jos sanon että koneen omistajia on täällä hyvin vähän. Kenenkään en ole kuulut nettikahviloissa käyvän näitä lukemassa, saatikka että Kytölä näistä jakelisi monisteita jäsenille, kyllä on huvittavaa tämä teidän tarinointinne. Tehän sitä mainetta yritätte pilata , ei suinkaan Kytölä. Voin aivan tavallisena jäsenenä saanoa että kerhon maine on aina ollut tapetilla ennen kokousta, joka vuosi hiukka eri teemoilla vain. Sama melskaaminen joka vuosi. Tähän päivään mennessä mitkään kalinat ei ole mainetta vieneet, tuskin niitä hautajaisia vietetään tänäkään vuona. Näkeehän kerhon suosion esim. joka tanssi-ilta, paikat pullistelee iloisista ihmisistä. Ei veikkosella, huonomaineisella kerholla tuollainen kävijä määrä ei olisi mahdollinen. Ette nähtävästi liiku kerholla esim.tanssi-iltoina, näkemässä minkälainen meno on hautaanpanijaisissa. Tietenkin teidän ulkopuolisten mielestä maine on mennyttä, ottakaa kuitenkin huomioon että teitä on yhtä pieni prosentti, kuin niitä joilla on tietokone.
Joku laskeskeli että täällä on yli 200:taa kirjoittajaa, tuohon ei usko kukaan. Kirjoitelmia on varmaan sadoittain, mutta kirjoittajia tuskin tusinaa. Että palatkaa siltä osin maankamaralle, ette te nyt niin kuuluisia papparaisia ole, kuin mitä ehkä kuvittelette. Että suomessakaan ylitä vielä uutiskynnystä.
Kukaan täyspäinen ei täällä - te ole
He kaikki kirjoitti:
Joita vastaan kerho on käynyt henkilökohtaista viemärikampanjaansa.
Toivottavasti myös Kytölää on muistettu ansioittensa mukaan?
Onneksi olkoon Hartikainen ja kumppanit!
Toivottavasti teidän toimienne tuloksena tulee avattua kerhon kirjanpito kuitti kuitilta,sekä tietysti johtokunnan kokouspöytäkirjat.
Samassa rytäkässä olisi mielenkiintoista nähdä kuinka viranomaiset suhtautuvat siihen että yhdistys toimii verovapaana yleishyödyllisenä yhdistyksenä ilman lainmukaisia sääntöjä ja uudelleen rekisteröintiä.samanlaisella henk.kohtaisella viemärikanpanjalla olleet liikenteessä. Sieltähän se on varsinainen haju lähtenyt alunalkain, eikö niin?
Perusta fan-klubi tälle härskille, pääset sitä kautta pitämään ikiomaa kirjanpitoa, ja kokouksia, tunnut olevan aivan sellaista toimintaa vailla.
Ihailijakerhon saa rekistöröityä yhdistykseksi muutamalla ihailijalla, kunhan jäsenmaksut on suoritettu. Jäsenlehtihän teillä on jo valmiina, joten ei kun toimeksi vaan. - liioittelua
liioittelet kirjoitti:
tämän palstan merkitystä meille jäsenille. Enpä paljon liene väärässä, jos sanon että koneen omistajia on täällä hyvin vähän. Kenenkään en ole kuulut nettikahviloissa käyvän näitä lukemassa, saatikka että Kytölä näistä jakelisi monisteita jäsenille, kyllä on huvittavaa tämä teidän tarinointinne. Tehän sitä mainetta yritätte pilata , ei suinkaan Kytölä. Voin aivan tavallisena jäsenenä saanoa että kerhon maine on aina ollut tapetilla ennen kokousta, joka vuosi hiukka eri teemoilla vain. Sama melskaaminen joka vuosi. Tähän päivään mennessä mitkään kalinat ei ole mainetta vieneet, tuskin niitä hautajaisia vietetään tänäkään vuona. Näkeehän kerhon suosion esim. joka tanssi-ilta, paikat pullistelee iloisista ihmisistä. Ei veikkosella, huonomaineisella kerholla tuollainen kävijä määrä ei olisi mahdollinen. Ette nähtävästi liiku kerholla esim.tanssi-iltoina, näkemässä minkälainen meno on hautaanpanijaisissa. Tietenkin teidän ulkopuolisten mielestä maine on mennyttä, ottakaa kuitenkin huomioon että teitä on yhtä pieni prosentti, kuin niitä joilla on tietokone.
Joku laskeskeli että täällä on yli 200:taa kirjoittajaa, tuohon ei usko kukaan. Kirjoitelmia on varmaan sadoittain, mutta kirjoittajia tuskin tusinaa. Että palatkaa siltä osin maankamaralle, ette te nyt niin kuuluisia papparaisia ole, kuin mitä ehkä kuvittelette. Että suomessakaan ylitä vielä uutiskynnystä.
Kukaan täyspäinen ei täällätuo aikaisempi kirjoitus.Minä en ole sitä kirjoittanut,
mutta käyn silloin tällöin kyllä nettikahvilassa lukemassa
näitä juttuja ja tiedän hyvin
monen muunkin käyvän.Lähinnä tuttavani käyvät lukemassa
sähköpostiaan ja vastailemassa niihin.
Samalla he kurkistelevat näitä palstakirjoituksia ja
ihmettelevät.Suomesta tulee yhtenään viestejä ja
ihmetystä,minkälainen Suomi-kerho täällä on.
Kytölän jakamia kirjoituksia ja palstamonisteita
on minullekin näytetty.Näyttäjät ovat kertoneet saaneensa
ne suoraan Kytölältä. - todella oleellista?
Selvyyttä lisää kirjoitti:
En ole puheenjohtaja, mutta tiedän, että hän ei lue näitä sepustuksia eikä myöskään varmasti kirjoittele "roskapostipalstalle". Minä kerroin vain, mitä kerhon ilmoitustaululla ja Canterasin kaikuja-lehden viimeisessä numerossa sivulla 3 olevissa vuosikokouskutsuissa kerrotaan. Oleellista kirjoituksessani oli selvitys siitä, milloin pitäisi puhua johtokunnasta ja milloin hallituksesta.
Voi kuinka naivia puhua jostain nimityseroista silloin,kun olisi tärkeitä asioita hoidettavana
ja korjattavana.On se aika samantekevää,puhutaanko
hallituksesta vai johtokunnasta.Mutta ehkäpä se ei sitten kaikille ole sitä! - 200
liioittelet kirjoitti:
tämän palstan merkitystä meille jäsenille. Enpä paljon liene väärässä, jos sanon että koneen omistajia on täällä hyvin vähän. Kenenkään en ole kuulut nettikahviloissa käyvän näitä lukemassa, saatikka että Kytölä näistä jakelisi monisteita jäsenille, kyllä on huvittavaa tämä teidän tarinointinne. Tehän sitä mainetta yritätte pilata , ei suinkaan Kytölä. Voin aivan tavallisena jäsenenä saanoa että kerhon maine on aina ollut tapetilla ennen kokousta, joka vuosi hiukka eri teemoilla vain. Sama melskaaminen joka vuosi. Tähän päivään mennessä mitkään kalinat ei ole mainetta vieneet, tuskin niitä hautajaisia vietetään tänäkään vuona. Näkeehän kerhon suosion esim. joka tanssi-ilta, paikat pullistelee iloisista ihmisistä. Ei veikkosella, huonomaineisella kerholla tuollainen kävijä määrä ei olisi mahdollinen. Ette nähtävästi liiku kerholla esim.tanssi-iltoina, näkemässä minkälainen meno on hautaanpanijaisissa. Tietenkin teidän ulkopuolisten mielestä maine on mennyttä, ottakaa kuitenkin huomioon että teitä on yhtä pieni prosentti, kuin niitä joilla on tietokone.
Joku laskeskeli että täällä on yli 200:taa kirjoittajaa, tuohon ei usko kukaan. Kirjoitelmia on varmaan sadoittain, mutta kirjoittajia tuskin tusinaa. Että palatkaa siltä osin maankamaralle, ette te nyt niin kuuluisia papparaisia ole, kuin mitä ehkä kuvittelette. Että suomessakaan ylitä vielä uutiskynnystä.
Kukaan täyspäinen ei täälläkirjoitusta sama, kuin 200 kirjoittajaa?
Luet huolimattomasti tai vedät äkkivääriä johtopäätöksiä.
Katso ensi lauantaina paljonko kerholla on jäseniä tanssimassa. Veikkaan että suurin osa n. 70-80% on turisteja joille tanssi ja hauskanpito ovat pääasia. Harva heistä tietää tai välittää kerhon ongelmista.
Montakos konetta siellä kerholla onkaan ?
Ei ole jäsenillä tarvetta Internetkioskeille . Tosiasia on sekin, että Kytölä jakaa monisteita palstakirjoituksista.
Lukiessani Kanterasin Kaikujen pari viimeistä numeroa tulin siihen tulokseen että enempi teitä harmittaa kuin huvittaa, mutta hyvä jos sinulla riittää hauskaa. - todella
200 kirjoitti:
kirjoitusta sama, kuin 200 kirjoittajaa?
Luet huolimattomasti tai vedät äkkivääriä johtopäätöksiä.
Katso ensi lauantaina paljonko kerholla on jäseniä tanssimassa. Veikkaan että suurin osa n. 70-80% on turisteja joille tanssi ja hauskanpito ovat pääasia. Harva heistä tietää tai välittää kerhon ongelmista.
Montakos konetta siellä kerholla onkaan ?
Ei ole jäsenillä tarvetta Internetkioskeille . Tosiasia on sekin, että Kytölä jakaa monisteita palstakirjoituksista.
Lukiessani Kanterasin Kaikujen pari viimeistä numeroa tulin siihen tulokseen että enempi teitä harmittaa kuin huvittaa, mutta hyvä jos sinulla riittää hauskaa.että täällä on 200:taa eri henkilöä kirjoittamassa? Hoh hoh..onpa sitte yhdenmukaista ajattelutapaa ja yhdet ja samat asiat mitkä päässä pyörii. Kaikki siis siihen härskin fan-klubiin kuuluvia. Perustakaa ihmeessä se klubi, johan jäsenmaksut nousevat huimiin summiin.
Voi iloisella mielellä kyllä sanoa että hauskuutta minulla riittää, sitä on joka ikinen päivä, voisin jakaa sitä vaikka sinullekin, jossa on kovasti masentavaa tämä saarella elely.
Valitettavasti ainoatakaan Kytölän monistusta ei ole vastaan tullut, ehkä niitä jaetaan sitten vaan harvoille ja valituille.
Minä tanssi-iltoina kyllä tunnistan jäseniä aivan kiitettävästi, ehkä me olemme siellä aina eri iltoina, ja eri lasit silmillä. Älä vaan väitä että muuttolinnuille ei ilonpito kelpaa, siinä missä turisteillekin. Taidat olla tavallinen kalkkis. - Olla kalkkis,
todella kirjoitti:
että täällä on 200:taa eri henkilöä kirjoittamassa? Hoh hoh..onpa sitte yhdenmukaista ajattelutapaa ja yhdet ja samat asiat mitkä päässä pyörii. Kaikki siis siihen härskin fan-klubiin kuuluvia. Perustakaa ihmeessä se klubi, johan jäsenmaksut nousevat huimiin summiin.
Voi iloisella mielellä kyllä sanoa että hauskuutta minulla riittää, sitä on joka ikinen päivä, voisin jakaa sitä vaikka sinullekin, jossa on kovasti masentavaa tämä saarella elely.
Valitettavasti ainoatakaan Kytölän monistusta ei ole vastaan tullut, ehkä niitä jaetaan sitten vaan harvoille ja valituille.
Minä tanssi-iltoina kyllä tunnistan jäseniä aivan kiitettävästi, ehkä me olemme siellä aina eri iltoina, ja eri lasit silmillä. Älä vaan väitä että muuttolinnuille ei ilonpito kelpaa, siinä missä turisteillekin. Taidat olla tavallinen kalkkis.mutta sinä olet tyhmä.
Kukaan ei ole yhdessäkään kirjoituksessa väittänyt kirjoittajia olevan 200.
Kyseisessä kirjoituksessa kirjoittaja sanoi eräälle palstalle tulleen n. 200 kirjoitusta.
Sinä tai joku lukutaidoton kaverisi muutitte sen 200 kirjoittajaksi.
Tyhmyys näyttää olevan alati lisääntyvä luonnonvara. Ei voi mitään.
Jos te vastaanväkertävät opettelisitte edes lukemaan , saattaisi tämän palstan sävykin vähän muuttua.
Samoin voisitte lopettaa toisten puolesta vannomisen, varsinkin jos olette tietämättömiä toistenne tekemisistä. - olla kalkkis hiukan,
Olla kalkkis, kirjoitti:
mutta sinä olet tyhmä.
Kukaan ei ole yhdessäkään kirjoituksessa väittänyt kirjoittajia olevan 200.
Kyseisessä kirjoituksessa kirjoittaja sanoi eräälle palstalle tulleen n. 200 kirjoitusta.
Sinä tai joku lukutaidoton kaverisi muutitte sen 200 kirjoittajaksi.
Tyhmyys näyttää olevan alati lisääntyvä luonnonvara. Ei voi mitään.
Jos te vastaanväkertävät opettelisitte edes lukemaan , saattaisi tämän palstan sävykin vähän muuttua.
Samoin voisitte lopettaa toisten puolesta vannomisen, varsinkin jos olette tietämättömiä toistenne tekemisistä.mutta siitä huolimatta tai juuri siksi ihmettelen,miten ihmiset ovat tietävinään asioista
ja ovat niin varmoja, niin varmoja."Ei ole levitetty
mitään,ei ole keksitty mitään.Kaikki on joidenkin fanien herjausta."Voi vain ihmetellä silmät ummessa kulkemista, ikäänkuin talutusnuorassa. - Sanoit
tämä nyt kerrankin kirjoitti:
TOTTA, on sitä odotettu jo monta vuotta, ja totta puhut,
tositteet on tallessa, ei tarvitse huhupuheisiin vedota,
mutta katsotaan ensin mitä sieltä sinun nipustasi löytyy.
KK Uutisia ja sen kirjoituksia useamman vuoden ajalta löytyy myös kerholta,
samoin muita lehdykäisiänne, joita Kytölä on jo osittain julkistanutkin
ja sitten, kun vielä saadaan kirjanpito auki,
olettekin tehneet kerholle melkoisen palveluksen, kiitosKytölä on julkaissut eräitäkin kirjoituksia ja mikä mielenkiintoisinta, niissä kaikissa lukee kirjoittajan kohdalla Kalervo Kytölä.
Jos hän kopioi omiin nimiinsä muiden kirjoituksia, vastuu julkaisuista jää yksin hänelle.
- Boca Raton
Toivon että riita rahoista saadaan selvitettyä ja sitten taas palataan entiseen !
- pudonnut
kärryiltä jo aikoja sitten.Ei kannata jatkaa täällä,
jos et pääse jyvälle. - Vaan nyt
pudonnut kirjoitti:
kärryiltä jo aikoja sitten.Ei kannata jatkaa täällä,
jos et pääse jyvälle.Ihmettelen vetikö turistiripuli vaiko syntymäpäiväkohmelo sinut ja kaikki viemärikaverisi hiljaisiksi?
- ihmetellyt
Vaan nyt kirjoitti:
Ihmettelen vetikö turistiripuli vaiko syntymäpäiväkohmelo sinut ja kaikki viemärikaverisi hiljaisiksi?
tätä hiljaisuutta.Mutta en ole viettänyt syntymäpäiviä
enkä ole ollut muidenkaan päivillä.
Katsos kun tämä asia on paisunut niin paljon.Ei ole
enää kysymys vain velan tai varkauden korvaamisesta.
Näyttää olevan niin paljon muutakin. - onkin
ihmetellyt kirjoitti:
tätä hiljaisuutta.Mutta en ole viettänyt syntymäpäiviä
enkä ole ollut muidenkaan päivillä.
Katsos kun tämä asia on paisunut niin paljon.Ei ole
enää kysymys vain velan tai varkauden korvaamisesta.
Näyttää olevan niin paljon muutakin.jopa niin paljon että nämä henkilöt jotka ovat aikaisemmin olleet johtotehtävissä,puolella tai toisella eivät enää nauti jäsenien luottamusta.
Kerhon tulevaisuutta ajatellen olisi johtoon valittava henkilöt jotka eivät ole osallistuneet mihinkään epäoleelliseen jäsenaikanaan,tietääkseni kukaan naispuolinen jäsen ei ole ollut osallisena petoksiin tai parjauskampanjoihin.
Uskon että heidän joukostaan löytyisi monia jotka voisivat toimia kerhon johdossa. - Vallankaappaus Las Palmasissa
ihmetellyt kirjoitti:
tätä hiljaisuutta.Mutta en ole viettänyt syntymäpäiviä
enkä ole ollut muidenkaan päivillä.
Katsos kun tämä asia on paisunut niin paljon.Ei ole
enää kysymys vain velan tai varkauden korvaamisesta.
Näyttää olevan niin paljon muutakin.Keittiöremontti oli suunnitelmien ja budjetin mukaan toteutettu .
Kerholle on myönnetty erioikeus pitää edelleen voimassa, vanhat vuonna 1977 vahvistetut säännöt.
Vanha johtokunta valittiin uudelleen,ilman vaaleja, toteamuksella kokemus tuo varmuutta ja vanhuus viisautta.
Ilmajoelta kotoisin oleva maalarimestari Sutin puoliso, oli valinnut herra P Herban puheenjohtajaksi ja niinpä kokouksen puheenjohtaja kopautti Ilmajoelta tuodun nuijan napakasti pöytään sen merkiksi, että P Herba oli valittu yksimielisesti kerhon puheenjohtajaksi.
Säästösyistä johtuen kerho ei tänä vuonna tarjonnut jäsenille kokouskahvia, näin säästettiin monta pakettia Juhla Mokkaa, parempaan käyttöön.
Tilintarkastajat totesivat tilit ja hallinnon olleen virheetöntä ja koko johtokunnalle myönnettiin kerhon viirit ja diplomit erinomaisesta työstä.
Mainittakoon ettei yksikään kerholta erotettu tai eronnut jäsen ollut saapunut paikalle.
Tosin kerho oli valinnut 5 raavainta miestä ovelle erottelemaan jyvät akanoista.
Kaikilta osanottajilta vaadittiin passi, jäsen- ja residenciakortti, osanottajat myös kuvattiin mahdollista myöhempää tarvetta silmälläpitäen. Maalarimestari Suti oli henkilökohtaisesti vastuussa siitä että mattimyöhäisiltä evättiin sisäänpääsy.Yksi henkilö tulikin paria minuuttia yli tasatunnin, niinpä hänet heivattiin ulos, ei myönnetty anelusta huolimatta, edes kuunteluoikeutta.
Vastaisuudessa johtokunta päätikin pitää vuosikokuksen omassa keskuudessaan. Turha on jäseniä sekoittaa meidän juttuihin. - ole?
onkin kirjoitti:
jopa niin paljon että nämä henkilöt jotka ovat aikaisemmin olleet johtotehtävissä,puolella tai toisella eivät enää nauti jäsenien luottamusta.
Kerhon tulevaisuutta ajatellen olisi johtoon valittava henkilöt jotka eivät ole osallistuneet mihinkään epäoleelliseen jäsenaikanaan,tietääkseni kukaan naispuolinen jäsen ei ole ollut osallisena petoksiin tai parjauskampanjoihin.
Uskon että heidän joukostaan löytyisi monia jotka voisivat toimia kerhon johdossa.Vai ei ole osallistunut parjauskampanjoihin???
HY, HY, HY, HY. - Club members only
Raha on kaiken pahan alku ja juuri ?
Jäsenyys pitäisi tuoda samat edut !
kaikille ! - Liehuhelma
ole? kirjoitti:
Vai ei ole osallistunut parjauskampanjoihin???
HY, HY, HY, HY.Pahimmasta päästä.
Varajäsenen puoliso, joka puhuu johtokunnalle kuuluvista asioista, johtokunnan suulla, siitä huolimatta ettei itse ole ollut kerhon johtokunnan jäsenenä.
Kerholla on naispuheenjohtaja, joka on onnistunut olemaan vain "näkymätön".
Hän ei ole onnistunut ottamaan omaa tilaansa ja tahtipuikkoa hallintaansa, ne ovat pysyneet johtokunnan voimakastahtoisten miesten hallinnassa.
En kannata sukupuolikiintiöitä kerholle. Vain osaavia IHMISIÄ, joilla on vielä terveyttä ja potkua tehdä asioita kerhon hyväksi. - hyvä
Liehuhelma kirjoitti:
Pahimmasta päästä.
Varajäsenen puoliso, joka puhuu johtokunnalle kuuluvista asioista, johtokunnan suulla, siitä huolimatta ettei itse ole ollut kerhon johtokunnan jäsenenä.
Kerholla on naispuheenjohtaja, joka on onnistunut olemaan vain "näkymätön".
Hän ei ole onnistunut ottamaan omaa tilaansa ja tahtipuikkoa hallintaansa, ne ovat pysyneet johtokunnan voimakastahtoisten miesten hallinnassa.
En kannata sukupuolikiintiöitä kerholle. Vain osaavia IHMISIÄ, joilla on vielä terveyttä ja potkua tehdä asioita kerhon hyväksi.puheenjohtaja ja on onnistunut vaikeassa tehtävässään hyvin, ei ole kenenkään pompoteltavissa. On osaava ihminen!
Siellä ei tarvita tahtipuikon heiluttajaa, vaan ihmistä joka pystyy ojentamaan kätensä joka taholle.
Puheenjohtaja ei ole kuitenkaan niin suuri viskaali että jollekin jalustalle pitäisi nostaa, saatikka ottaa jotakin tilaa hallintaansa. Tälläinen "kukko" siellä jo on, toista ei tarvita. - kuomaseni
hyvä kirjoitti:
puheenjohtaja ja on onnistunut vaikeassa tehtävässään hyvin, ei ole kenenkään pompoteltavissa. On osaava ihminen!
Siellä ei tarvita tahtipuikon heiluttajaa, vaan ihmistä joka pystyy ojentamaan kätensä joka taholle.
Puheenjohtaja ei ole kuitenkaan niin suuri viskaali että jollekin jalustalle pitäisi nostaa, saatikka ottaa jotakin tilaa hallintaansa. Tälläinen "kukko" siellä jo on, toista ei tarvita.Miksi se vaihtamalla tulee?Asiat ovat todella olleet niin sekaisin,että vaikeaa varmasti on ollut.Kukaan
ei olisi enempään pystynyt.Sitäpaitsi,ei puheenjohtajan tarvitse olla aina esillä ja joka
paikassa.Hänen tehtävänään on delekoida tehtäviä myös muille. - siellä
Liehuhelma kirjoitti:
Pahimmasta päästä.
Varajäsenen puoliso, joka puhuu johtokunnalle kuuluvista asioista, johtokunnan suulla, siitä huolimatta ettei itse ole ollut kerhon johtokunnan jäsenenä.
Kerholla on naispuheenjohtaja, joka on onnistunut olemaan vain "näkymätön".
Hän ei ole onnistunut ottamaan omaa tilaansa ja tahtipuikkoa hallintaansa, ne ovat pysyneet johtokunnan voimakastahtoisten miesten hallinnassa.
En kannata sukupuolikiintiöitä kerholle. Vain osaavia IHMISIÄ, joilla on vielä terveyttä ja potkua tehdä asioita kerhon hyväksi.täällä. Tänään oli johtokunnan kokous kirjastossa. Vaan kirjasto on eristetty kangaisella verholla, ja verhon toisella puolella istui ainakin viisi liehuhelmaa odottelemassa karvojensa tupsuttelua. Kyllä varmasti kokouksen kulku ja siellä käsitellyt asiat tuli monelle helmalle ja lahkeelle selväksi. Sata varmaa että asioista tiedettiin jo ennen kuin kokous oli edes loppu, eikä kukaan minun tietääkseni niistä odottelijoista ole ollut johtokunnassa. Siksi toisekseen, tämä on toistuva tapa, akat istuu
käsittelyssä kun kokouksia on pidetty. Että
silleen!! - Fiksuja naisia
siellä kirjoitti:
täällä. Tänään oli johtokunnan kokous kirjastossa. Vaan kirjasto on eristetty kangaisella verholla, ja verhon toisella puolella istui ainakin viisi liehuhelmaa odottelemassa karvojensa tupsuttelua. Kyllä varmasti kokouksen kulku ja siellä käsitellyt asiat tuli monelle helmalle ja lahkeelle selväksi. Sata varmaa että asioista tiedettiin jo ennen kuin kokous oli edes loppu, eikä kukaan minun tietääkseni niistä odottelijoista ole ollut johtokunnassa. Siksi toisekseen, tämä on toistuva tapa, akat istuu
käsittelyssä kun kokouksia on pidetty. Että
silleen!!Etten paremmin sanoisi.
Ovat keksineet mahtavan tilaisuuden saada ensikäden tietoa johtokunnan kokouksista.
Seuraavaan johtokuntaan kaivataan juuri tuollaisia nopeaälyisiä ja kiinnostuneita naisia.
Vaan eikös se kerhon "pimeä kampaamo-parturi" tupsuttele meidän miespuolistenkin karvoja?
Muuten hyvä juttu sinulta , mutta tuo kangaisella meni vähän överiksi.
- takaisin!
YLEn lyhytaaltolähetyksiä ulkosuomalaisille jatkettava
YLE:n hallintoneuvosto päätti lakkauttaa Porin lyhyt- ja keskipitkien aaltojen lähetykset vuoden vaihteessa.
Lyhyt- ja keskipitkien aaltojen lähetykset ovat olleet erittäin tärkeä linkki Suomeen kaikille ulkosuomalaisille. YLEn päätös on tehty ilmeisesti sillä olettamuksella, että jokaisella on käytössään Internet-yhteys ja että jokainen pääsee näin käsiksi YLEn ohjelmiin tätä kautta. Näin ei kuitenkaan ole etenkään vanhemmilla sukupolvilla tai internet-yhteydettömissä paikoissa kuten laivoilla ja lomilla!
Liikenne- ja viestintäministeriön vastauksen mukaan Yleisradiosta annetun lain mukaisesti yhtiöstä vastaavat yhtiön hallintoelimet, jotka toimivat suoraan eduskunnan vastuulla ja valvonnassa. Eli YLEn julkisen palvelun järjestämiseen littyvistä ratkaisuista vastaavat YLEn hallintoelimet - ei liikenne- ja viestintäministeriö.
Ulkosuomalinen tai lomailija; allekirjoita adressi osoitteessa;
http://www.adressit.com/yle - LPA-palsta
kohta täyttyy, toivon sydämestäni, ettei kukaan "valopää" vaan mene avaamaan enää uutta palstaa. Olette tarjonneet kustannuksellanne jo ihan riittävästi naurun aihetta suomalaisille!
- Valmiiksi
Johtokunnan kokoonpanossa täytyy tapahtua 4 henkilön vaihdos, muussa tapauksessa riita ja palstakirjoitukset tulevat jatkumaan.
- luuloa
Valmiiksi kirjoitti:
Johtokunnan kokoonpanossa täytyy tapahtua 4 henkilön vaihdos, muussa tapauksessa riita ja palstakirjoitukset tulevat jatkumaan.
että riidat loppuu henkilö vaihdoksilla. Entinen meno jatkuu, ja takuu varmasti muuttuu pahenmaksi. Jos tämä "kukon" johtama troikka siellä pääsee mellastamaa, sitten sitä kirjoitettavaa vasta löytyykin. Siellä kun ollaan jo niin johtajaa ,vaikka kokus on vielä pitämättä. Jos vaihdetaan, niin silloin vaihdetaan koko sakki! tarpeeksi on näiden uusienkin kontolle tullut ylilyöntiä, ja karkeita sellaisia.
Henkilökemian toimiminen on yksi tärkeinmistä ominaisuuksista, mitä tulee johtamistaitoon. Joillakin sitä on ja toiset ei ymmärrä sen päälle yhtään mitään.
Oman lukemiseni perusteella nämä sinun tarkoittamasi neljä( miksi et voi kirjoittaa nimillä, kun tiedetään keitä tarkoittanet)eivät ole täällä riidelleet eivätkä myöskään kirjoitelleet minkäänlaisia herjoja, kuten tämä "rottakomitea"joka tätäkin palstaa on kiitettävästi pitänyt temmellyskenttänään. - Niitä, jotka
Pelkäävät, että seurauksena on "itku pitkästä ilosta."
Kierrä hyvä ihminen nämä Las Palmas palstat kaukaa, jos et nauraa halua.
Toinen keino olisi nostaa kissa pöydälle ja kysyä vuosikokouksessa, kuinka viimetalvinen varkausasian tutkiminen on edennyt, entä uudet säännöt ja rikosilmoitukset joita käsittääkseni on jätetty useitakin.
Asioiden avoin ja rehellinen selvittäminen olisi tehokkain keino lopettaa palstakirjoitukset kerhon osalta.
Kerhon tiskari on nimitellyt ja syytellyt monia henkilöitä kerhoon liittyvien asioiden yhteydessä.
Olisi paikallaan kertoa meille, kenen valtuutuksella hän sen tekee?
Niin ja ehdotetaan alkometrin ostoa ettei johtokunnan jäsenten tarvitse kulkea hengityksiä haistelemassa. Kauheata se tietysti olisikin, jos jonkun henki haisisi viinalle.
Ei muuta kun pykälä sääntöihin, jos henki haisee on epäkelpo ja erotetaan ainiaaksi kerhon jäsenyydestä.Jos alkometriin ei ole varaa, niin ilmoittakaa , minulla on hyvä ehdokas haistajaksi. - puolestasi vastata,
Niitä, jotka kirjoitti:
Pelkäävät, että seurauksena on "itku pitkästä ilosta."
Kierrä hyvä ihminen nämä Las Palmas palstat kaukaa, jos et nauraa halua.
Toinen keino olisi nostaa kissa pöydälle ja kysyä vuosikokouksessa, kuinka viimetalvinen varkausasian tutkiminen on edennyt, entä uudet säännöt ja rikosilmoitukset joita käsittääkseni on jätetty useitakin.
Asioiden avoin ja rehellinen selvittäminen olisi tehokkain keino lopettaa palstakirjoitukset kerhon osalta.
Kerhon tiskari on nimitellyt ja syytellyt monia henkilöitä kerhoon liittyvien asioiden yhteydessä.
Olisi paikallaan kertoa meille, kenen valtuutuksella hän sen tekee?
Niin ja ehdotetaan alkometrin ostoa ettei johtokunnan jäsenten tarvitse kulkea hengityksiä haistelemassa. Kauheata se tietysti olisikin, jos jonkun henki haisisi viinalle.
Ei muuta kun pykälä sääntöihin, jos henki haisee on epäkelpo ja erotetaan ainiaaksi kerhon jäsenyydestä.Jos alkometriin ei ole varaa, niin ilmoittakaa , minulla on hyvä ehdokas haistajaksi.millä valtuuksilla kerhon ulkopuoliset henkilöt
arvostelevat kerhon hallituksen toimintaa ja repostelevat kerhon asioita vuodesta toiseen näillä palstoilla? - kuulu
Niitä, jotka kirjoitti:
Pelkäävät, että seurauksena on "itku pitkästä ilosta."
Kierrä hyvä ihminen nämä Las Palmas palstat kaukaa, jos et nauraa halua.
Toinen keino olisi nostaa kissa pöydälle ja kysyä vuosikokouksessa, kuinka viimetalvinen varkausasian tutkiminen on edennyt, entä uudet säännöt ja rikosilmoitukset joita käsittääkseni on jätetty useitakin.
Asioiden avoin ja rehellinen selvittäminen olisi tehokkain keino lopettaa palstakirjoitukset kerhon osalta.
Kerhon tiskari on nimitellyt ja syytellyt monia henkilöitä kerhoon liittyvien asioiden yhteydessä.
Olisi paikallaan kertoa meille, kenen valtuutuksella hän sen tekee?
Niin ja ehdotetaan alkometrin ostoa ettei johtokunnan jäsenten tarvitse kulkea hengityksiä haistelemassa. Kauheata se tietysti olisikin, jos jonkun henki haisisi viinalle.
Ei muuta kun pykälä sääntöihin, jos henki haisee on epäkelpo ja erotetaan ainiaaksi kerhon jäsenyydestä.Jos alkometriin ei ole varaa, niin ilmoittakaa , minulla on hyvä ehdokas haistajaksi.Niihin. Sinä se varsinainen humoristi olet. Haisteluineen ja maisteluineen. Jos mielestäsi on osoitus älykkyydestä se, että johtoryhmän jäseniä pyydetään todistamaan kirjallisesti jonkun olleen selvinpäin kokuksessa, niin suuntaanpa on menty. Eikös se yleensä ole niin, että jos haiskahtaa niin on ottanu, ei siinä mitään kokeita tarvita.
Tiskariko on mielestäsi ainoa syytteliä täällä? Kyllä tältä "kukko" klubilta ne törkeinmät tarinat on tullu. Mutta sinähän luet ja ymmärrät vain tiskarin herjat. Minä olen lukenut tiskarin kirjoituksia tänään, ja tottahan teksteissä kerrotaan. Sen verran kauan olen teidän touhujanne seurannut, puurtamistanne oman hyvänne eteen, että eipä tiskari ole kovinkaan väärässä kirjoituksissaan. Kumotkoon väittämät ken pystyy.
Kolmas keino on nostaa kana pöydälle kokouksessa ja kysyä hiukan tuoreenpiakin asioita, että ei jää ensivuoteen. Miten on mahdollista että keittiörenppaan on saatu menemään hulvaton summa euroja(40.000) kyllä jossain mättää ja pahasti. Varsinkin kun keittiö ei todellakaan olen remontoidun näköinen. Yhtään kelvollisenman näköiseksi se ei tule vaikka parila/rasvakeitinyhdistelmä takaisin sijoitetaan. Työn laatu kertakaikkiaan alaarvoista. Tuolla raha summalla olisi pitänyt saada uusittu keittiö, se on kaikkea muuta kuin uusitun näköinen. Mihin tuo rahasumma on saatu uppoamaan? Kun työvoimakin oli lähes ilmaista. Suomi on kallis maa, mutta tuolla summalla siellä saadaan jotakin vastineeksi, ainakin työnjäljestä siellä joku vastaa.
Nosta sinä kissasi pöydälle ja vaadi vastauksia, et sinä täältä niihin vastausta saa.
Kanani nostetaan jokatapauksessa pöydälle. - toimittanut
kuulu kirjoitti:
Niihin. Sinä se varsinainen humoristi olet. Haisteluineen ja maisteluineen. Jos mielestäsi on osoitus älykkyydestä se, että johtoryhmän jäseniä pyydetään todistamaan kirjallisesti jonkun olleen selvinpäin kokuksessa, niin suuntaanpa on menty. Eikös se yleensä ole niin, että jos haiskahtaa niin on ottanu, ei siinä mitään kokeita tarvita.
Tiskariko on mielestäsi ainoa syytteliä täällä? Kyllä tältä "kukko" klubilta ne törkeinmät tarinat on tullu. Mutta sinähän luet ja ymmärrät vain tiskarin herjat. Minä olen lukenut tiskarin kirjoituksia tänään, ja tottahan teksteissä kerrotaan. Sen verran kauan olen teidän touhujanne seurannut, puurtamistanne oman hyvänne eteen, että eipä tiskari ole kovinkaan väärässä kirjoituksissaan. Kumotkoon väittämät ken pystyy.
Kolmas keino on nostaa kana pöydälle kokouksessa ja kysyä hiukan tuoreenpiakin asioita, että ei jää ensivuoteen. Miten on mahdollista että keittiörenppaan on saatu menemään hulvaton summa euroja(40.000) kyllä jossain mättää ja pahasti. Varsinkin kun keittiö ei todellakaan olen remontoidun näköinen. Yhtään kelvollisenman näköiseksi se ei tule vaikka parila/rasvakeitinyhdistelmä takaisin sijoitetaan. Työn laatu kertakaikkiaan alaarvoista. Tuolla raha summalla olisi pitänyt saada uusittu keittiö, se on kaikkea muuta kuin uusitun näköinen. Mihin tuo rahasumma on saatu uppoamaan? Kun työvoimakin oli lähes ilmaista. Suomi on kallis maa, mutta tuolla summalla siellä saadaan jotakin vastineeksi, ainakin työnjäljestä siellä joku vastaa.
Nosta sinä kissasi pöydälle ja vaadi vastauksia, et sinä täältä niihin vastausta saa.
Kanani nostetaan jokatapauksessa pöydälle."Kanasi" hyvissä ajoin johtokunnalle tiedoksi, muussa tapauksessa sinun kanankynimisesi jäävät tekemättä.
Sanoisin, että olet ulkona kuin lumiukko ja oikeinkirjoituskin edelleen pahasti hakusessa. - Kerholla
puolestasi vastata, kirjoitti:
millä valtuuksilla kerhon ulkopuoliset henkilöt
arvostelevat kerhon hallituksen toimintaa ja repostelevat kerhon asioita vuodesta toiseen näillä palstoilla?hoidettu huonosti myös ihmissuhteet?
- Anonyymi
Suomalaiset yrittäjät Las Palmasissa – miten menee? https://www.laspalmas.fi/gran-canaria/suomalaiset-yrittajat-las-palmasissa-miten-menee/
- Anonyymi
Kannattaa pysyä kaukana Las Palmasin Suomikerhosta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926