Hän rakasti kaikkia vuodenaikoja omalla tavallaan, kevättä, kesää, syksyä ja talvea, kaikissa oli omat hyvät puolensa. Hän olisi halunnut elää unelmaansa, mutta tiesi ,että se ei olisi ollut mahdollista, joten hän tyytyi unelmointiin. Kuitenkin hän yritti elää niin kuin haluaisi, se ei aina ollut helppoa.
Hänellä oli paljon ystäviä, mutta he eivät ymmärtäneet häntä. Ystävät eivät tienneet sitä, mutta hän ajattelit ettei heidän tarvitse tietää sitä, koska hän kuitenkin halusi ettei häntä ymmärrettäisi. Joskus hän kuitenkin suri sitä ettei häntä ymmärretty, eikä hänelle edes annettu tilaisuutta kertoa mitä hän ajatteli tai olisi halunnut sanoa.
Hän halusi auttaa ihmisiä, koska hänelle tuli auttamisen jälkeen hyvä olo. Se oli ainoa keino tuntea itsensä tehneen jotakin hyödyllistä. Mutta hän ei voinut auttaa ihmisiä usein, koska hänelle ei annettu tilaisuutta.
Hän rakasti ruokaa, mutta ei tiennyt johtuisiko jatkuva syöminen siitä että hän halusi hyvän olon. Hänellä ei ollut ruokaan liittyviä sairauksia, hän ei ollut edes allerginen millekään. Hän piti paljon makeisista.
Hän mietti usein mikä hänen “tehtävänsä” oli maan päällä. Hän pohti joskus ,että miksi hän edes oli syntynyt. Ja hän mietiskeli paljon muitakin asioita. Miksi kaikesta piti tehdä niin vaikeaa? Miksi piti sotia ja riidellä, elää kuin sotilaat? Miksi ei voinut elää niin kuin tahtoo? Miksi ei ollut tasa-arvoa? Miksi syntyä köyhäksi, keskelle sotaa, tai kuninkaallisten lapseksi? Hän mietti paljon asioita. Hän oli päättänyt antaa paremman elämän lapsilleen toisin kuin hänelle itselleen oli annettu. Ei huutavia, paljon alkoholia ja tupakkaa nauttivia vanhempia. Rakastava ja välittävä perhe.
Hän rakasti hiljaisuutta, nukkumista, raikasta ulkoilmaa, palapelejä, eläimiä, musiikkia, monia asioita. Hän elätti toivoa, vaikka oli vaikeaa. Hän toivoi että huono onni kääntyy joskus.
Tämä oli tarina minusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaunis präntty. Ai sinustako? Joskus minustakin on tuntunut aivan samalta. Joten, et ole ainoa, joka on kokenut tuon tunteen.
Täytyy sanoa, että olet hieno ihminen.