Perikunnan osakas on tehnyt ostotarjouksen osalle osakkaista kuolinpesän omaisuuteen sisältyvästä kiinteistöstä. Osa tietää tarjouksesta vain kuulopuheiden perusteella.
Ostotarjous olisi muuten ok (paitsi tietysti siltä osin, että suurimmalle osalle perikuntaa sitä ei ole lähetetty), mutta tarjous sisältää lukuisten kirjoitusvirheiden lisäksi epämääräisen maksuajankohdan.
Ostotarjouksen epämääräisyys liittynee siihen, että pesää hallussaan pitävä osakas haluaa kiusaamismielessä siirtää pesänjaon hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen.
Voiko siis ostotarjouksen hyväksyä ehdollisena?
Kuten esim:
Hyväksyn tarjouksen, jos maksu kiinteistöstä suoritetaan viimeistään maaliskuun 2007 loppuun mennessä, pesä siirretään siihen halukkaan ulkopuolisen pesänjakajan haltuun helmikuun 2007 aikana ja pesä jaetaan huhtikuun 2007 loppuun mennessä.
Kauppa tulee lainvoimaiseksi vasta sitten kun maksu kiinteistöstä on suoritettu ja pesän jako saanut lainvoiman. Ellei kauppasummaa ole maksettu eräpäivään mennessä, kauppa raukeaa.
En pysty arvioimaan sepustustani juridisesti, koska minulla ei ole alalle riittävää koulutusta, joten olisin tosi kiitollinen, jos joku ottaisi kantaa asiaan.
Siis olisiko ehto juridisesti pätevä ostotarjoukseen liitettynä ja sitoisiko se osapuolia?
Kiitos vastauksista.
Ostotarjous olisi muuten ok (paitsi tietysti siltä osin, että suurimmalle osalle perikuntaa sitä ei ole lähetetty), mutta tarjous sisältää lukuisten kirjoitusvirheiden lisäksi epämääräisen maksuajankohdan.
Ostotarjouksen epämääräisyys liittynee siihen, että pesää hallussaan pitävä osakas haluaa kiusaamismielessä siirtää pesänjaon hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen.
Voiko siis ostotarjouksen hyväksyä ehdollisena?
Kuten esim:
Hyväksyn tarjouksen, jos maksu kiinteistöstä suoritetaan viimeistään maaliskuun 2007 loppuun mennessä, pesä siirretään siihen halukkaan ulkopuolisen pesänjakajan haltuun helmikuun 2007 aikana ja pesä jaetaan huhtikuun 2007 loppuun mennessä.
Kauppa tulee lainvoimaiseksi vasta sitten kun maksu kiinteistöstä on suoritettu ja pesän jako saanut lainvoiman. Ellei kauppasummaa ole maksettu eräpäivään mennessä, kauppa raukeaa.
En pysty arvioimaan sepustustani juridisesti, koska minulla ei ole alalle riittävää koulutusta, joten olisin tosi kiitollinen, jos joku ottaisi kantaa asiaan.
Siis olisiko ehto juridisesti pätevä ostotarjoukseen liitettynä ja sitoisiko se osapuolia?
Kiitos vastauksista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Ehdollinen ostotarjous" katsotaan tehdyn tarjouksen hylkäämiseksi, johon sisältyy uusi ostotarjous. Pesää ei välttämättä tarvitse antaa pesänjakajan hallintaan, vaan se voi pysyä osakkaiden yhteishallinnassa, kunhan vain osakkaiden keskuudessa on riittävä luottamus toisiin.
Kiitos vastauksesta.
...vaan se voi pysyä osakkaiden yhteishallinnassa, kunhan vain osakkaiden keskuudessa on riittävä luottamus toisiin...
Kyseessä riitainen pesä, jossa kukaan ei luota toiseen. Muutama osakas yrittää parhaansa mukaan jallittaa muita (ostotarjous jallittavalta puolelta) ja muut eivät ymmärrä perintöasioista sitäkään vähää, mitä minä teen.
Kiinteistöstä olisi tarkoitus päästä eroon. Ja luultavasti kaikki olisivat suostuvaisia kauppaan.
Kysymys on vain siitä, että miten saada kauppasumma (alkuperäisessä tarjouksessa tuo kohta oli jotain sellaista, että arviolta tiettyyn kuukauteen mennessä, ei edes vuotta mainittu, eli se maksu voisi tapahtua vaikkapa viiden vuoden päästä) pesään ja saada pesä jakoon ilman käräjäoikeutta, jonka mukaantulo luultavasti ahnaisisi melkein koko perinnön,
Koska ostotarjous on mennyt vain kolmelle osakkaalle, vaikka osakkaita on kymmenkunta, niin ei kai ostotarjoukseen suostuminen tarkoita sitä, että nuo kolme tulisivat muita enemmän sidotuiksi kauppaan?
pesän yhteishallinta tarkoittaa, että kaikki perilliset osallistuvat siihen. Jos jotain omaisuutta harkitaan myytäväksi, niin se on tapahduttava kokouksessa, johon kaikki on todistettavasti kutsuttu. Riitaissen pesään olisi hyvä pyytää pesänjakajan määräystä käräjäoikeudelta. Tämä ei tarkoita, että käräjätuomari jotenkin ottaisi jutun hoitoonsa, vaan ainoastaan, että puolueeton juristi määrätään " suurimmaksi yhteiseksi nimittäjäksi"
//Jos jotain omaisuutta harkitaan myytäväksi, niin se on tapahduttava kokouksessa, johon kaikki on todistettavasti kutsuttu.//
Tämä on ehdottomasti väärä neuvo!
Ei tälläinen kokous voi mitään myymistä toimittaa, jos joku osakas ei ole paikalla - olkoon vaikka kuinka todisteellisesti kutsuttu. Ja vaikka kaikki osakkaat olisivat läsnä, myyntipäätös edellyttää yksimielisyyttä. Yksikin vastahakoinen osakas siis voi myymisen estää.
Oikeuden määräämä pesänjakaja voi tietyin edellytyksin saada oikeudelta myyntiluvan.
//Perikunnan osakas on tehnyt ostotarjouksen osalle osakkaista kuolinpesän omaisuuteen sisältyvästä kiinteistöstä. Osa tietää tarjouksesta vain kuulopuheiden perusteella.
Ostotarjous olisi muuten ok (paitsi tietysti siltä osin, että suurimmalle osalle perikuntaa sitä ei ole lähetetty)//
Onko pesällä muuta mainittavaa omaisuutta kuin tuo kiinteistö?
Pesän osakas voi ostaa toisen osakkaan koko pesäosuuden. Tällaiseen kauppaan ei tarvita kaupanvahvistajan myötävaikutusta,vaikka pesään sisältyisi kiinteistö. Ostotarjousta ei tarvitse tehdä kaikille osakkaille.
Jos osakas sen sijaan ostaa toisen osakkaan osuuden pesän kiinteistöstä, kauppa pätevöityy vastaa, jos myyjäosakkaan osalle perinnönjaossa on tullut vastaava kiinteistöosuus. Tässä kaupassa todistajana tulee olla julkisen kaupanvahvistajan.
Ei ole kysymyksessä pesäosuuden ostamisesta, vaan pesään kuuluvan kiinteistön ostamisesta.
Kiinteistön arvo suunnilleen sama kuin pesässä olevien rahavarojenkin.
Kysymyksessä olisi siis kauppa, jonka toisena osapuolena on perikunta ja toisena yksi osakas.
luepa perintökaari ja anna tiedoksi muillekin perillisille
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040
Kiitos kaikille vastaajille.
Perillisten yhteinen kokous on aika hankala järjestää, koska kaikki perilliset ovat hajaantuneet ympäri Suomea.
Jos sopu löytyisi, niin kaiketi riittäisi, että kaikki osakkaat toimittaisivat pesänjakajalle valtakirjan myyntiä varten. Sehän kai korvaisi kokouksen, vai mitä?
Onko käsitystä siitä, mitkä kustannukset tulisivat siitä, jos käräjäoikeutta pyydettäisiin määräämään tietty pesänselvittäjä selvittämään pesän eikä asiaa kukaan vastustaisi?
Olen hiukan lueskellut täältä noista mahdollista käräjäoikeuskustannuksista, jos riita pahaksi äityisi, ja olen tullut siihen tulokseen, että pahimmassa tapauksessa vain taivas on kattona.
Jos kustannukset ylittäisivät pesän omaisuuden, niin kaiketi prosessin alkuunsaattanut vastaisi ylimenevästä osuudesta?
Olen ajatellut kirjoittaa pesää hallussaan pitävälle ja kertoa hänelle joitakin faktoja (ihan asiallisesti). Siksi olisin kiinnostunut konkreettisista luvuista, mitä eri vaihtoehdot mahdollisesti voisivat tulla maksamaan.
Ongelmia aiheuttavat ovat lähinnä pari kahdeksankymppistä naista, joten kovin abstraktilla tasolla ei voi pyöriä, vaikka dementoituneista tapauksista ei olekaan kyse, vaan kaikki ovat ihan oikeustoimikelpoisia. Ovat vain pahuksen pahansisuisia.
Lakimieheni vastasi tähän kustannus puoleen että 500€ hoitaa hyvin normaalin pesän ja hankalankin alle 1000€ (paljon perillisiä ja paljon perittävää). ilmeisesti hän meinasi näillä summilla sitä että kaikki ovat yhteistyöhalukkaita, tietenkin jos joku alkaa hankalaksi niin kustannukset nousevat siinä suhteessa mitä ylimääräistä työtä tulee, onhan asianajajan tuntihinta pitkästi yli 100€.
Kiitos, tuosta sain jo vähän osviittaa.