Onko joku joskus palannut takaisin lesbosta entiseen minäänsä. Huomasin ihmisessä, johon luulin rakastuneeni, piirteitä, joista en pidä kenessäkään ihmisessä. Kyse ei ole loukkauksesta eikä loukkaantumisesta, vaan ”asian” seuraamisesta. Rakastan häntä vielä edelleenkin, mutta siihen se jää. Voin antaa anteeksi, vaikka mitään anteeksiannettavaa ei edes ole, mutta en voi elää näinkään. Mieheni on tyytyväinen, vaikka en tiedä, onko sekään oikea ratkaisu. Päätin elää yksikseni jonkin aikaa.
Saa nähdä, mitä edessä on.
Saa nähdä, mitä edessä on.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kuvailit rakkauden aiemmin niin hienosti, että ajattelin vau, ota mallia. Kaikki muuttuu...
Minulla on sellainen yksinäisen yhdessäolon selibaattikausi käynnissä. Perinteisesti olen voinut pysyä selibaatissa vuosikaudet.
Entäs jos on ollutkin aina lesbo?
... ettet olekaan lesbo vaan biseksuaali?
Jotenkin luulisi, ettei lesbo ajattele noin: "rakkaus naisen kanssa meni pieleen - palaanpa miehen syliin".
Oletko muuten koko ajan elänyt miehesi kanssa?
On kyllä hyvä pohtia sitä, mitä elämältä loppujen lopuksi haluaa. Ehkä se joskus edellyttääkin yksinoloa.
oikein ymmärtänyt. Miten niin palata entiseen? Viittaatko siis sihen, että lesbo on aina ollut ensin jotain muuta? Oioioi...tuosta lauseesta eheyttäjät olisivat innoissaan. Nyt kaikki lesbot vaan palaamaan entiseen minäänsä;-)
Puhut lesboudesta ja sitten sanot, että sinulla on mies. En ymmärrä. Oletko siis sellainen naimisissa oleva nainen, joka on yhtäkkiä ihastunut naiseen ja vetänyt siitä ne johtopäätökset, että on lesbo? Ja nyt sitten ei enää tunnukaan siltä?
Älkää puhuko lesboudesta, jos ette sitä oikeasti tarkoita. Ei siinä bisseydessäkään mitään pahaa ole! Sekin on ihan hyvä asia. Ja tietysti nainen, jolla on joskus ollut mies, voi myöhemmässä vaiheessa kokea olevansa ihan täyslesbo ja ihan oikeutetusti käyttää itsestään nimitystä lesbo. Mutta silloin kun naiset ja miehet vaihtuu ajatuksissa edestakaisin, ei varmaan voida oikein puhua lesboudesta.
No, sama se. Jotenkin vaan niin moni itseään lesboksi sanova sitten yllättäen kertookin,että hänellä on mies! Niin täällä, kuin tuolla oikeassakin elämässäkin. Se tuntuu jotenkin kummalliselta ja epärehelliseltä.
Olen eronnut, kun rakastuin naiseen. Miehen luokse en pysty palaamaan enkä edes halua. Olen kyllä lesbo, mistä en pääse mihinkään. Olen vaan elänyt lähes koko tähänastisen elämäni (alle 40 v.) miehen kanssa. Minulla on aikuinen lapsikin. Kyllä tämä tästä vielä selviytyy. Mies tuntui jonkin aikaa parhaimmalta ratkaisulta, mutta ajatusmaailmani (siis minä) löytää hapuilun jälkeen oikean ratkaisun. Miehet haluavat useimmiten sitä yhtä, mikä ei tyydytä minua. Kaipaan hellyyttä ja hyvyyttä – hyvää naista.
Varmaan tuntuu kummalliselta ja epärehelliseltä. Ja aika ailahtelevaiselta. Meitä on moneen junaan. Minusta itsestäni tuntuu epärehelliseltä linnoittautua minkään lipun alle (lesbo, bi...), sen tarkemmin asiaa tässä selvittelemättä. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka pitävät meistä sellaisina kuin olemme, ongelminemme ja heikkouksinemmekin.
Niin tai näin, minusta on reilua kertoa potentiaaliselle kumppanille jo alkuvaiheessa, kuinka asiat ovat. Se, ymmärtääkö toinen puhetta vai näkeekö kaiken (myös omat mahdollisuutensa) ruusunpunaisten linssien läpi, jää myös tämän kumppanin vastuulle.
häilyvän ihmisen kuvan täällä.
Hällä väliä. Se on varmaan totta, sillä en vieläkään tiedä, mikä olen.
mieltä aloittajasta, tosi ufoo tekstiä!!!
tossa muutama viesti ylempänä sanot olevasi lesbo, etkä pääse siitä mihinkään. Nyt tässä viestissä sanot, että et tiedä, mikä olet. Joo, aika häilyvä tosiaankin olet! Teitähän riittää.
Pohdiskelet asioita puolelta jos toiseltakin, prosessi meneillään. Harvalla nämä jutut ovat niin helppoja, että tuosta poikki ja pinoon, varsinkaan, jos ei vielä ole päässyt syventämään suhdetta ihastusta pidemmälle. Minä ainakin annan arvoa ajattelulle ennen syöksyä.
vois kyllä hoidella hissukseenkin eikä tulla tänne palstalle joka risauksesta raportoimaan!
kenties ainoallle taholle kertoa tunteistaan ja olemisestaan.
ei kaikki ole todellakaan kaikille yksinkertaista. varsinkaan rakastuminen samaan sukupuoleen.
Muistan varsin elävästi kun uskaltauduin ensi kertoja pohtimaan täällä lesbouden olemustani, tai mikä se nyt onkaan.
Hirveä melskaus ja selkkaus ja myöhemmin vasta tajuaa noiden kahden suuren sanan eron lesbo tai bi, minulle ne ainakin oli yksi ja sama asia, eikä vieläkään jyrkkää eroa.
tsemiä vaan matleenalle mitä sitten tekeekin.
sinua... minkä vuoksi???
huvitti lukea että sinulle lesbous ja bisseys on sama asia? Ettei niissä ole eroja, edes se että esim. lesbot ei "palaa" entiseen, koska mies ei vain ole se juttu. Onhan se niin että lokerointi on niiin väärin, mutta on hyvä noin yleisen keskustelun vuoksi ottaa edes vallitsevista käsitteistä hiukan selvää niin ei tulee melskausta.
Koska asioista puhutaan, niille on nimensä, bi ja lesbo on täysin eriasiat.
pelottaa. Häilyvillä on joskus nääs tapana olla kertomatta häilymisestään. Ja koska jotkut häilyvät kokee, että heillä on oikeus häilyä muiden ihmisten tunteiden kustannuksella, niin siinä saattaa käydä ikävästi. Mutta useinkaan häilyvät ei paljon siitä piittaa, koska heillä on niin kauhea kiire kokea uusia ja ihmeellisiä asioita. Ei siinä muiden ihmisten tunteet paljon paina. Eli siis sen vuoksi, ei ärsytä, vaan lähinnä pelottaa. Sillä aina on vaara, että tutustuu häilyvyytensä salaavaan häilyjään. Mutta tätä pelkoa häilyvä tuskin ymmärtää.
siksi en lokeroi ihmisiä koska jokaisella on omat lähtökohtansa.
Tätä systeemiä en jaksa jauhaa.
Ihan pienenä heittona vielä
mikä on se sitten joka vasta aikuisiällä oltuaan lesbo (ei miehiä) 20vuotta alkaakin olemaan vain miehiin päin?
Ennenhän hän on ollut lesbo entäpä nyt.. Niin ydin on se että seksuaalisuus muuttuu ihmisen mukana koko elämänajan ja mikään ei ole pysyvää.
Mäkin luulin 30vuotta olevani hetero.
Eri tilanteessa ja paikassa olisin voinut elää toisinkin tai alkaa elämään eri vaiheessa.
Eipä ihme että lopetin pohtimiseni silloin lyhyeen täällä.
minäkin häilyjä pelkään monia asioita. Häilymisestäni kyllä kerron aina ajoissa, jos joku sellaista tietoa tarvitsee :)
että on biseksuaali?
"Ihan pienenä heittona vielä
mikä on se sitten joka vasta aikuisiällä oltuaan lesbo (ei miehiä) 20vuotta alkaakin olemaan vain miehiin päin?"
ihan pikku tietona, että semmoinen on bi. biseksuaalille voi käydä noin, että kiinnostus kääntyy.
ja bisse taidat olla sinäkin.
sängyssä ole miehen kanssa koskaan ollut.Toki huomaan kauniin tai vetoavan miehen kadulla. Mutta se on mulle sama ku taulu seinällä kaunis katsella vaan ei kiinnosta kotiin raahata ja katella siellä.
Lue tuosta alempaa muuten huomasin että siellä pohditaan näitä samoja asioita. edelleen mulle on sama onko joku bi/tai lesbo ihmisiä kaikki.
Kenties tällainen voimakas ilmaisu kuuluu tiettyyn ikäluokkaan ja kenties asuinpaikkana on kehäkolmosen sisäpuoli, ihan siksi vaan tuumaan koska tietyissä paikoissa ja missä on muitakin samanlaisia ihmisiä ovat jutut juuri samanlaisia.
Porukka luo turvaa ja yhteinäisyyttä niin jutuille kuin ajatuksillekin.
En nyt kyllä ymmärrä. Palata mistä ja minne? Minä olen ainakin ollut koko ajan sama ihmisparka joka on kyllä yrittänyt sopeutua normeihin ja elää siististi (ja yrittää edelleen). Se mikä olen, ei mitenkään riipu siitä kehen ihastun, rakastun tai kenen kanssa elän, pikemminkin päinvastoin. Ei myöskään siitä, keneltä saan positiivista ja keneltä negatiivista palautetta, kuka ihailee minua ja kuka ei.
Mietin ihan oikeasti, voisinko minä palata jonnekin. Tulin siihen tulokseen, että en voi. Vuosia (vuosikymmeniä) sitten olisin voinut valita toisin ja elämäni olisi muodostunut täysin erilaiseksi. Tai ehkä onkin niin, etten olisi niissä olosuhteissa ja sillä tiedolla voinut valita mitään muuta, vaikea sanoa näin jälkeenpäin.
Joku tekee tiedostamisen myötä elämässään radikaalin muutoksen, toinen ei. Jollekin tällainen muutos on hyvä, toiselle ei. Useimmiten nämä muutokset vaikuttavat useamman ihmisen elämään ja vaikka olemme vastuussa itsellemme ja omasta elämästämme, olemme vastuussa myös siitä, miten läheisemme voivat.
Olen varmasti liian vanha kirjoittamaan tälle palstalle. No, kirjoitin kuitenkin.
Olen palannut entiseen, mikä tarkoitta mieheni luo. Ei lesbous tuonut mulle mitään uutta, ei edes onnistunutta rakkaussuhdetta. Miehen kanssa suhde parani myös yhdynnät. Totesin vaan, etten ole lepakko. Mieluimmin muhinoin mieheni kanssa kuin jonkun naisen. Toivon kaikkea parasta kaikille! Onneksi suuntaansa voi muuttaa ja itsekin muuttua.
Näkyy aihe kuitenkin yhä kiiinnostavan, kun täällä kirjoittelet, etkä ole esim. juuri parhaillaan aivan jumalaisessa yhdynnässä miehesi kanssa :D
Kiva, että seksi miehen kanssa parani. Mutta älkää sanoko, että suuntaansa voi muuttaa! Jotkut (bi-orientoituneet) ehkä voivatkin valita, mutta lesbo ei oikein voi. Tai ainakaan siitä ei kovin hyvää seuraa, jos niin pakottaa itsensä tekemään.
Miksi jokaisen kokeilijan pitää heti kutsua itseään lesboksi? Olkaa rehellisesti kokeilijoita ja sanokaa, ettette tiedä mitä olette. Silloin säästytään monilta sydänsuruilta, puolin sun toisin.
... tuli minullekin mieleen.
Miksi naisen pitää heti alkaa määritellä itsensä lesboksi, jos ihastuu/rakastuu naiseen tai seksuaalisesti kiinnostuu naisesta? Minun näkemykseni mukaan tällaiset "suuntaansa vaihtelevat" naiset ovat biseksuaaleja.
Milloin kokelaan voidaan sanoa valmistuvan lesboksi?
L-koodin inspiroima oli sana "hasbian", joka käännettiin kai lesbahdukseksi.
"Olen varmasti liian vanha kirjoittamaan tälle palstalle."
Etkä ole. Olen paljon oikeutetumpi olemaan liian vanha (virn).
olen myös raihnainen! Ainakin nyt.
No joo. Tämä ikääntyminen teettää sitä, ettei jaksa niin kiihkeästi olla puolesta eikä vastaan ja on oppinut epäilemään omienkin ajatuksiensa järkevyyttä (ja varsinkin sitä). Ja sen olen myös oppinut sen, että aina kun kuvittelen ehdottomasti olevani oikeassa, olen mitä suurimmalla todennäköisyydellä väärässä (virn).
Sinä voitit, ainakin nyt. Paranemista! Jos se on flunssaa, niin toisin kuin usein tuntuu, räkä ei ole ikuista.
Mitä tulee siihen, että edes epäilet olevasi väärässä, voin vanhemman tyyneydellä todeta: vaihe menee ohi. Nykyisin en ole juuri koskaan väärässä, muut yrittävät kyllä väittää vastaan.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä vähemmän enää jaksaa karsinoida tai lokeroida ihmisiä.
Kun oli nuorempi, oli jotenkin hyvinkin tärkeätä saada sanottua olevansa lesbo. Sittemmin olen määritellyt itseni naiseksi, jonka kaikki tähänastiset (vähät) rakastumisen kohteet ja kumppanit ovat olleet naisia. Kerran olen elämäni aikana platonisesti rakastunut pojan mieleen, ajatusmaailmaan, keskusteluihin. Sekin tasaantui sieluntoveruudeksi ja ystävyydeksi.
Silti, jos pitää lokeroida, olen ehdottomasti lesbo eli nainen, joka rakastuu naisiin ja seurustelee sellaisen kanssa parhaillaan haaveena elämänpituinen kumppanuus --- joka toivottavasti ollaan saavuttamassakin. Mihinkäs sitä hyvää ja toimivaa parisuhdetta enää tässä iässä vaihtamaan:-)
Olen pikkutytöstä asti ihastunut tyttöihin/naisiin, ensimmäisen kerran 5-vuotiaana. Vasta 16-vuotiaana kuulin sanan lesbo ja tulin lukeneeksi Rakkauden monet kasvot - ja se valaisikin enemmän asiaa. Joten jos palaisin alkuperäiseen minääni palaisin itseeni nykypäivässä.
En olisi myöskään koskaan voinut valita toisin, koska kyse ei ole valinnasta. Sitä jouduin uskonnollisen taustani takia pähkäilemään tavanomaista enemmänkin. Sitä -- minkä synnin valitsen. Senkö, että menen valheellisin perustein naimisiin jonkun miespolon kanssa, joka ei koskaan saa minulta rakkautta vain saadakseni sen perheen ja lapset, jotka olisin halunnut. Silloin olisin valehdellut kaikille sukulaisille ja ystäville ja päässyt elämästä helpolla. Mutta Jumalan silmissä se olisi ollut syntiä sekin.
Yksin eläminen ei olisi sekään ollut rehellistä, vaan valheessa elämistä.
Valitsin sitten sydämen rehellisyyden ja parisuhteessa elämisen, enkä ole katunut, vaikka osa suvusta ei puhukaan minulle:-)
Paluuta uskonnolliseen menneisyyteen ei ole, enkä toisaalta koe rikkoneeni ihmisyyttä vastaan tai koe tehneeni mitään sen syntisempää kuin mitä päivittäin ihmiset muutenkin tekevät.
Ystäväpiirissäni on heteroita, jotka ovat kokeilleet uteliaisuudesta seksiä oman sukupuolensa edustajan kanssa opiskeluaikoinaan.
On myös nainen, joka ehti elää 30-vuotiaaksi kuvitellen olevansa lesbo, mutta törmäsikin unelmiensa mieheen ja tajusi olevansa bi. Oli huvittavaa katsella tuttavapiirin reaktioita. Alle 30-vuotiaat jotakuinkin murjottivat "jengipetturille" kun taas yli 30-vuotiaat kohauttivat olkiaan. Elämä on muutosta, miksi ei sitten kiinnostuksen kohdekin voi yllättäen muuttua? Kaikki ei ole mustavalkoista. Vaikka itse koen olevani vain naisista kiinnostunut, voi tielle sattua joku ohimenevä henkinen ihastus/rakastunminen, kuka tietää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi aina toimia kuten sydän hetkellisesti tuntee:-) Aion nimittäin elää tämän ihanaisen naiseni kanssa niin pitkään kun hän minua elämässään katselee.
Minä olen liian vanha ja väsynyt kirjoittamaan muulla kuin ajatuksenvirtatekniikalla....
Minusta paluuta entiseen ei ole siksi, että se entinen ei ole enää sama entinen, kun palaa. Entinen ei välttämättä ole muuttunut miksikään mutta sen sijaan itse on muuttunut kääntäessään uuden sivun, alkanut katsella asioita uudesta näkökulmasta ja entinen näyttäytyy aivan toisessa valossa sen jälkeen. Jos paluussa aikoo onnistua, tämä on syytä ottaa huomioon.
Vanha viisaus sanoo, että älä koskaan palaa kaupunkiin, jossa olit onnellinen. Riski pettymykseen on toisinsanoen vakava.
Aivan samoin kuin paluu muihinkin kaukaisiin asioihin olisi mahdotonta, myös paluu siihen aikaan, kun en vielä tiennyt olevani lesbo, olisi yhtä mahdotonta. Yksinkertaisesti siksi, etten ole sama ihminen enää. Ja tunnen erinomaisen vahvasti, että vuosi vuodelta olen tullut enemmän ja enemmän ihmiseksi, joka todella olen, joten en näe edes mitään syytä miksi pitäisi haikailla taaksepäin.
Olen ollut kauan tietoinen lesboudestani, eikä minua ahdista yhtään sanoa olevani lesbo. Minulle "lesbo" on vain sana ja määre, joka kertoo kommunikoinnissa muille, että olen nainen, joka pitää naisista. Se on myös vallitseva totuus tällä hetkellä, joten en koe mitenkään karsinoivani itseäni sanomalla suoraan, että olen lesbo. Miksi johonkin asiaan sitoutuminen olisi pelottavaa, jos on asiasta varma?
Mikäli joskus jostain syystä muuta tapahtuisi, sitten voi tarkistaa kantaansa ja sijoittaa palikat uudelleen. Mutta pysytellä välimaastossa vain siksi, että jossain yläviitteessä on pikkuruinen maininta, että VOI teoriassa ainakin olla mahdollista joskus vähän ihastua mieheen, koska ihmisluonto on eriskummallinen - tosin sellaista ei ole tapahtunut koko aikuisikänä?! Ei sovi minulle.
Voi siinä käydä niinkin, että huomaa, ettei naiset tai nainen olekaan sitä, mitä haluaa. Entinen uusin silmin katsottu elämä tuntuu elämisenarvoiselta ja monta kertaa paremmalta vaihtoehdolta. Täytyy tutkia kaikki tiet ja koluta kaikki portit.
Viisaita sanoja, LaikaQ. Paluuta entiseen ei ole. Matkan varrella takkiin tarttuu kaikenlaista eikä se enää ole entisensä, ei, vaikka miten pesisi ja silittäisi. Se voi silti olla käyttökelpoinen ja jopa mukavampi päällä kuin uutena ;-)
Minä pidän muutoksen mahdollisuutta onnena. Vuosien kuluessa olen oppinut ymmärtämään niitä ajatuksiani ja tekojani, jotka joskus tuntuivat itsestänikin käsittämättömiltä. Olen myös oppinut hyväksymään itseni paremmin. Toivon oppivani lisää, eikä minua enää pelota se, joudun kyseenalaistamaan arvojani ja valintojani. Toisaalta tunnen olevani vastuussa myös muiden ihmisten hyvinvoinnista, ainakin hiukan...
Tuossa ylempänä ketjussa kirjoitin valinnoista, joita olisi voinut/pitänyt tehdä kymmeniä vuosia sitten. Minun kohdallani nämä valinnat eivät niinkään koskeneet seksuaali-identiteettiä (ei tainnut tulla edes mieleen) vaan muita tulevaisuuteen ja sen hetkiseen olemiseen liittyviä asioita. Lähisukulaisen äkillinen kuolema oli sekin taustalla vaikuttamassa. Niinpä valitsin silloin sen tutuimman ja turvallisimman tien. Sen lisäksi löysin ihmisen, joka huoli minut kaikkine kummallisuuksinenikin, mutta jolle en kuitenkaan osannut oman ristiriitaisuuteni ja kypsymättömyyteni vuoksi antaa hänelle kuuluvaa arvoa. Yritin paikata tilannetta miettimättä kovin tarkkaan, mihin sitoiduin. Ja taas minulla oli hyvä tuuri. Tästä kaikesta on vuosia, mutta nämä asiat vaikuttavat edelleen elämässäni.
Minun oloani on helpottanut paljon saada vaihtaa ajatuksia niiden naisten kanssa, joiden seksuaali-identiteetti on valtaväestöstä poikkeava ja myös niiden kanssa, joille oma sukupuoli-identiteetti ei aina ole ollut kovin selvä tai ainakaan sellainen, kuin ympäristö odottaa.
Ehkä yksi tärkeimpiä taitoja tässä elämässä on se, että oppii olemaan itselleen armollinen. Että ei jyrkästi tuomitse omia ehkä epäkypsiä valintojaan loputtomasti. Että osaa olla itselleenkin armollinen ja suvaitsevainen, kun kerran muitakin kohtaan on. Se on ollut minulle se kivisin tie, se vaikein taito. Enkä vieläkään ole ihan tien päässä, vaan kehityn ja kasvan jatkuvasti --- onneksi on lupa muuttua ja kasvaa ihmisenä koko elinikä.
Suhtautumiseni omaan identiteettiin on ollut hyvin vaihteleva koko elämäni ajan. Paluuta kiltin tytön ja kunnolliseen seurakunnan työntekijän imagoon ei enää ole, mutta en ole varma haluaisinko enää ollakaan niin sinisilmäinen ja lapsenuskoinen.
Muutoksen mahdollisuus on tosiaan onni, kuten Chirsicca totesi. Se pelastaa meidät jumiutuniselta, urautumiselta ja paikalleen jymähtämiseltä -- mikäli älyämme välillä katsoa peiliin ja katsoa elämää taaksepäin.
Oma arvomaailmani on mennyt uusiksi moneen kertaan. Olen oppinut antamaan itselleni luvan olla ihminen, antamaan muille mahdollisuuden tutustua itseeni virheineni päivineni ja katsomaan nöyrästi peiliin. Oma elämänasenteeni meinasi kuluttaa minut loppuun, joten muutama vuosi sitten opettelin tervettä itsekkyyttä ja pistin muutaman ystävyyssuhteen tauolle.
Huomasin, että elämässä ei voi miellyttää kaikkia eikä voi tehdä kaikkien eteen palveluksia oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa kustannuksella --- tajusin myös, että todennäköisesti poden yhä alitajuisesti huonoa omaatuntoa sen johdosta, että olen lesbo ja yritän hyvittää sitä ostamalla henkisiä kymmenyksiä. Se oivallus avasi silmäni ja lakkasin pyytelemäastä anteeksi olemassaoloani. Parempi myöhään...minä en tuohon entiseen halua palatakaan;-)
thornbird Oletko sinäkin svenska talande bättre folk?
Viisaita sanoja kaikilta.
Toivottavasti tarinani ei pitkästytä.
Isoisäni syntyi 1917 Tampereella. Ihan pienenä vauvana hänelle 1918 sattui niin, että samassa kaupungissa makasi kuoleita vauvoja ja lapsia pitkin katuja. Turha mainitakaan ettei elävistäkään lapsista välitetty paljoa. Häntä siis laiminlyötiin, mutta selvisi hengissä.
1939 kävi miehille kutsu tositoimiin Kollaalle ja Taipaleenjoelle, mutta isoisäni jäi kotirintamalle tärkeisiin tehtäviin ja oli niissä myös jatkosodan. Hän joutui koko ajan kuulemaan jermuilta siitä, ettei hän palvellut rintamalla.
No hän kyllä todisti miehisyytensä toisilla tavoin, nimittäin rääkkäämällä ja hakkaamalla poikiaan. Toinen pojista hankki isäänsä kiusatakseen kapteenin arvon.
No tämä kapteeni sitten sovelsi sitten isänsä ja armeijan kasvatusmenetelmiä tyttäreensä, joka olen minä. Elämä oli minulle kuin jokin ikuinen esterata, jossa minua piiskattiin aina vain parempiin suorituksiin yrittäessäni miellyttää vanhempiani. Paloin loppuun jo ennen ylioppilaskirjoituksia. Tähän liittyi sitten uskonto, jossa samalla tavalla vanhemmat lataavat lapsiin epärealistisia odotuksia. Olin omassa seurassani. Kun en lopulta voinut olla hyvä, niin olin sitten paha. Huoraaminen kävi minulta luontevasti eli muuta elämässä tehnytkään kuin aavistanut miesten tarpeita pienimmästäkin vihjeestä.
2007 suhtaudun jollakin paranoidisella miellyttämisasenteella miehiin. Hyvin kaukana on se, että voisin jotenkin rentoutua miesporukassa. Jos mies antaa minulle jotain, mietin heti mikä on taka-ajatus, mikä on peli, milloin tulee selkään, millä nokitan.
Kun katson itseäni peilistä, niin minä näen itseni kriittisesti. Sama on muiden naisten kanssa, löllyvä perse, selluliitti, liikaa karvaa, ryppyjä. Kauneinkin ihminen alastomana häpeää vartaloaan ja syystä.
Mutta nainen on ovela ja kun on kiltin tytön syndrooma naisella, niin hän pystyy manipuloimaan minua niin, että minä unohdan miellyttää, minä unohdan olla vahva, minä unohdan manipuloida, piru vie, minä olen oma itseni. Valtava vapautumisen tunne. Onko se seksuaalista. Nainen ymmärtää, ovat muidenkin naisten isoisät eläneet sota-aikoina. Naiset ovat kärsineet hiljaa. Kohtalotoveri tässä mielisairaassa maailmassa!
No enpä hehkuta enempää. Mutta minulla on trauma miesten suhteen enkä kuolaa naistenkaan perään. Naisen kanssa olen kuitenkin kokenut jotain perin ihmeellistä.
Nyt Myllärniemi sanoo, että pitää oppia sietämään yksin ja onnistuneen suhteen edellytys on se, että on sinut oman yksinäisyytensä kanssa. Ettei pelko yksinäiseksi tai hylätyksi jäämisestä sanele parisuhteita. Se on minun seuraava haasteeni.
Ihanaa luettavaa, tuli hyvä mieli :). Miksi, siksi koska hullun hauska huomata, kuin samanlaisia ajatuksia meillä on.
helkkari sen pystyy sanomaan vieraan ihmisen puolesta?