Bernard Cornwell

oli hyvä, seuraavia osia en olekaan lukenut kiitos suomentamattomuuden ja sen ettei paikalinen kirjasto ollut kiinnostunut kirjoja hankkimaan.

Minä siis e nole lukenut kuin suomennetun Talvikuninkaan, mutta pakko silti sanoa, että Cornwellin Arthur-tarina on ollut minulle kovasti mieleen. Luin talvikuninkaan viimeksi tuossa keväällä 2005, samaan aikaan kun luin Marion Zimmer Bradleyn Avalonin Usvia ja siinä tuli sitten vähän vertailtua kirjailijoiden erilaisia näkemyksiä henkilöistä. Varsinkin Lancelotien erilaisuus oli todella huvittavaa.

Tarina on ronskisti erilainen kuin mitä olemme tottuneet lukemaan Arthurista, mutta syy erilaisuuteen selitetään ja sen selityksen myötä koko juttu on paljon helpommin nieltävissä kuin ne tutummat versiot täydellisine henkilöineen. Talvikuninkaankin perusteella voi jo sanoa, että kirjan monien hauskimpien asioiden ymmärtäminen vaatii kyllä jonkinlaista Arthur-tarujen tuntemista.

Suurin hauskuus Talvikuninkaan lukemisessa viimeksi oli juuri se Avalonin Usviin vertailu, Usvat on tosiaan siirappinen versio, makeaa ja tahmeaakin vielä, joten kun Talvikuninkaassa mentiin aivan toiseen ääripäähän, se tuntui lähinnä parodialta. No ehkä hauskuuden näkee vain jos tosiaan lukee niitä rinnakkain.

Derfel kertojana oikeastaan mahdollistaa koko tarinan kertomisen sellaisena kuin se on, hän haluaa kertoa oikean tarinan, eikä mitään bardien koristelemaa versiota. Annetaanhan vihjeitä myös siitä, että se tarina sitten myöhemmin laitettiin aivan uuteen uskoon ja Derfelin tarina katosi.

Pitää varmaan ihan oikeasti taas alkaa tutkia mahdollisuuksia kahden seuraavan osan hankintaan.