Sheltit

Kiinnostus ko. koirarotua kohtaan on herännyt, vielä mietityttää kuitenkin muutama asia.

Useammalta taholta olen kuullut herkkävatsaisuudesta, eli vain joku tietty ruoka sopii koiralle. Miten yleistä tämä on ja millainen ongelma, jos on yleinen vaiva. (Miten siis jos aikomus syöttää sheltille suureksi osaksi kotiruokaakin?)

Turkin hoito, ulkonäkö on yksi syy miksi olen rodusta kiinnostunut, ihailen sheltin turkkia. Miten usein turkkia pitää harjata/kammata ja pestä. Eli miten paljon vaatii tältä osin aikaa ja vaivaa?

Rotua on kehuttu myös aktiiviseksi, eli miten koira käyttäytyy jos joutuu olemaan joskus useampia tunteja yksin kotona, pennusta alkaen.

Onko jotain erityspiirteitä jotka pitäisi ottaa huomioon jos ja kun sheltin koirakseen valitsee?
5183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tarvii paljon aktiivista toimintaa harrastuksen. Agility on hyvä. Vaatii siis toimintaa kuten kaikki koirat. Normaali kerran päivässä harjaus riittää. Kurapuku on hyvä olla olemassa. Itselläni ei ole mutta ystävällä on. Kiva koira. Tokoilevat ihan avoimessa luokassa:))

Äänestä
  • Yhdellä mummolla oli sheltti ihan vaan seurana
    ja koira eli 13 onnellista vuotta. Itse lenkitin koiraa pari kertaa kuukaudessa ja voi sitä riemua kun vein sen takaisin mummon luo.
    Tietysti sheltin kanssa voi harrastaa kaikenlaista kivaa, mutta kyllä se seurakoiranakin on ihan onnellinen.
    Turkin hoito on ihan helppoa, ehkä sitä nyt ei joka päivä tarvitse harjata. Kerran viikossa taitaisi olla aika hyvä. Kuraisimmilla ilmoilla tietysti joutuu tassut ja mahan alustan suihkuttamaan, mutta niinhän monella muullakin koiralla. Itselläni on pitkäkarvainen collie ja luulisin että sen turkin hoito on samanlaista kuin sheltin, eli ei nyt niin hankalaa kuin saattaisi luulla.

    Äänestä

Mulla on itselläni kaksi shelttinarttua, 5-ja 4-vuotiaat (nelivuotias saa pennut huhtikuun puolessa välissä:)
Eka koira oli meidän perheen ihka ensimmäinen koira ikinä ja oltiin ja ollaan yhä todella tyytyväisiä rotuun. Pennusta asti ollut todella kiltti ja kultainen eikä ole mitään ongelmia käytöksen kanssa ainakaan ollut. Ennen kuin meille tuli toinen koira se pärjäili yksin koulun aikana ihan mainiosti, nukkuen luultavasti. Nykyään asumme kerrostalossa, eikä ole valituksia tullut, vaikka nuorempi yleensä kyllä alkaa haukkua kun ovikello soi ja posti tulee...
Maha ei ole mun koirilla ainakaan ollut mitenkään sen herkempi kuin muillakaan koirilla, tottakai se maidosta yms. menee sekaisin mutta tavallista koiran kuivamuonaa ne ovat syöneet päälle jotain kotiruokaakin. Nuoremmalla tuli joskus paha naaman turpoamisreaktio kun se sai vahingossa palan paprikasipsiä. Se meni kyytabletin puolikkaalla ohi. Turkki on mun tytöillä vähän keskivertoa lyhyempi, mutta korvakarvat ja kainalot kannattaa kyllä kerran viikossa harjata, kun siellä on karva niin hienoa, että takkuuntuu helposti. Muuten harjailen aika harvoin, mutta hyvässä kunnossa on turkki pysynyt. Pestä ei tarvii useesti, ite oon pessy ehkä noin kolme kertaa vuodessa. Ja kurakelillä huuhtelen vedellä lian pois.
Sheltti on todella mukava ja helppo pikku koiruli, joka ei kuiteskaan räksytä tai oo niin arka tai pelokas kuin useat pikkukoirat. Harrastamiseen se sopii kuin nenä naamaan ja sitä rataa. Suosittelen :)

Meillä on 2 shelttinarttua. Toinen on täyttänyt juuri vuoden ja toinen 7 kuukautta. Herkkävatsaisuus on yksilöllistä. Nuoremman maha kestää mitä vaan, mutta vähän vanhemman kanssa ollaan tarkempia. Ei siedä perunaa yms. ja menee herkästi ripulille. Me annamme koirillemme uunissa tehtyä koiranpuuroa(tehdään kerralla iso määrä pakkaseen) lisäksi eläinkaupan nappuloita(kana riisi)sekä kermaviiliä, raejuustoa jne, kotiruokaa unohtamatta.

Turkin hoito on yllättävän helppoa. Harjaus kerran viikossa riittää, mutta pennulla voi kammata useammin korvan taustakarvat.

Pesu koiran likaisuuden ja käytön mukaan 2-3 kertaa vuodessa riittää, sekä pari viikkoa ennen näyttelyitä.

Meidän sheltit ovat työpäivän ajan keskenään kotona. Eivät pidä meteliä tai tee tuhoja. Oppivat olemaan yksin, kun vähitellen pennusta opettaa.

Lisäksi tulevat loistavasti toimeen perheen muiden lemmikkien kanssa. Meillä on koirien lisäksi 2 kääpiöhamsteria, 2 kultahamsteria ja 2 chinchillaa. Seuraavat näiden liikkeitä, mutta eivät saalista.

Suosittelen lämpimästi tätä pientä toimeliasta paimenkoiraa, jolla on kuitenkin ison koiran ominaisuudet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harkitsija kirjoitti:

Kiinnostus ko. koirarotua kohtaan on herännyt, vielä mietityttää kuitenkin muutama asia.

Useammalta taholta olen kuullut herkkävatsaisuudesta, eli vain joku tietty ruoka sopii koiralle. Miten yleistä tämä on ja millainen ongelma, jos on yleinen vaiva. (Miten siis jos aikomus syöttää sheltille suureksi osaksi kotiruokaakin?)

Turkin hoito, ulkonäkö on yksi syy miksi olen rodusta kiinnostunut, ihailen sheltin turkkia. Miten usein turkkia pitää harjata/kammata ja pestä. Eli miten paljon vaatii tältä osin aikaa ja vaivaa?

Rotua on kehuttu myös aktiiviseksi, eli miten koira käyttäytyy jos joutuu olemaan joskus useampia tunteja yksin kotona, pennusta alkaen.

Onko jotain erityspiirteitä jotka pitäisi ottaa huomioon jos ja kun sheltin koirakseen valitsee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu