Huoh. Tämmöistä kommenttia sitten tulee ihmisiltä, jotka eivät edes tunne minua..eivät edes ole puhuneet kanssani kuin ehkä muutaman sanan vaihtaneet. Minusta tämä on hyvin huvittava homma, koska en todellakaan ole luonteeltani ilkeä tai aggressiivinen. Mietityttää myöskin, että eräs näistä ihmisistä on hyvin epäkunnioittava ja suoraan sanottuna todella törkeä minua kohtaan(puhuu minusta paskaa, vetää omakeksimiään johtopäätöksiä millainen olen ja kertoo ne muille, ei suoraan minulle, saan kuulla tästä muilta), joten miksi minun siis täytyisi häntä kunnioittaa sen enempää kuin hänkään minua.
Sain kuulla juuri, että eräs henkilö ''pelkää'' minua. Emme tunne yhtään, olen sanonut hänelle ehkä pari sanaa (ja nekin olivat kiitokset minulta hänelle eräästä asiasta).
Mietin, että siinä se juuri on! EN PUHU juuri mitään. En osaa olla sosiaalinen ja siksi minut tuomitaan vihamieliseksi ja ilkeäksi. Ei kyse ole siitä, etteikö heidän seuransa niinsanotusti kelpaa, minä vain en osaa puhua vieraille, enkä edes tutuillekkaan (lukuunottamatta perhettä). Olen ehkä hieman ujo, syrjäänvetäytyvä ja hyvin hyvin vähäpuheinen. Kun kuitenkin mietin, miksi ihmiset vetävät tästä tämänkaltaisen johtopäätoksen. Hittovie, en minä ole mitenkään ilkeä, en vain uskalla tai osaa puhua,vaikka haluaisinkin :(
Onko tämä sitten myöskin kaverittomuuteni syy, näytänkö ulkoapäinkin pelottavalta ja vihamieliseltä? Mielestäni kyllä hymyilen sutkoht usein, mutta kylmää vaikutelmaa on silti vaikea vältää, koska en uskalla edes liikkautaa kasvojani jos joku esim. katsoo minua pitkään. Puhuessani jollekkin toiselle hymyilen kuitenkin.
Vuosi vuodelta olen huomannut, että en hymyile niin kovin usein kuin ennen, masennusta monta vuotta ja masennus johtuu yksinäisyydestä ja yksinäisys johtuu...noh, minusta. Voin vain kuvitella vuodet eteenpäin, kun en enää jaksa edes yrittää hymyillä. Nytkin hymyilen suurimaksi osaksi vain ''pakosta'' koska minulle tulee hieman töykeä olo jos olen kokoajan alakuloisen näköinen kun esim. toinen puhuu.
Nytkin itkettää niin pirusti, vituttaa olla tällainen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Minusta tuntuu, että en koskaan tule saamaan kavereita, vaikka mielestäni saattaisin olla ehkä ihan tutustumisenarvoinen tyyppi. Tai siten en. Ehkä minä vain kuvittelen olevani parempi kuin mitä olen, ehkä minä olenkin juuri tuollainen miksi nuo jotkut ovat minua kuvailleet.
Pyydän anteeksi sitä että en puhu mitään ja sitä että olen niin helvetin typerä. Ehkä mun olisi parempi jossain muualla, elää yksin jossain kun täällä minua ei ymmärretä.. En halua antaa muille kuvaa, että olisin ilkeä, joten mielummin olkoot ihmiset täysin tietämättömiä koko olemassaolostani.

Vastaukset 6
Vanhimmat
jotenkin mennä mukaa ja puhuu ihmisille. kyl sä viel kavereit löyät.
mun mieleni liikkuu
oudoilla mailla mun mieleni liikkuu
mä hukuin ikävääni
vapauden ääni sekoitti mun pääni
sä elät varoen vakaata elämääs
sun lempisatanen on se kun säästöön jää
ja mun on pakko lentää
mulla ei oo aikaa odotella järjen ääntä
mun sydän on rauhaton
kun supersankarin viitta liehuu
ennen pitkää mä katoan sun käsistäs ilmaan
mä oon erilainen näkymätön nainen
mailman on mahdoton käsitellä mua
näkymätön nainen vähän erilainen
maailma on mun labra se on abrakadabra
ja mua ei oo
Kuin häilyvä haave mun sieluni on vaeltava aave
vain uni kukaties ei ihan ihminen
oo näkymätön nainen ilmaa vain
mun sydän on rauhaton ja supersankarin viitta liehuu
ennen pitkää mä katoan sun käsistäs ilmaan
mä oon erilainen näkymätön nainen
mailman on mahdoton käsitellä mua
näkymätön nainen vähän erilainen
mulla ei oo aikaa odotella sua
mä oon erilainen näkymätön nainen
maailma on mun labra se on abrakadabra
ja mua ei oo
Kuin tuuli yllään kaupungin
kuin virran viemää
mun sielustain vain jälki hiekkaan jää...
(tik tak-näkymätön nainen)
-------------------------------------------------
Tämä kuvastaa kummasti minua.
Ulkoisesti vaikutan kyllä hyvinkin sosiaaliselta yms. hauskalta ihmiseltä, minulla on paljon ystäviä, mutta sisältä päin olen 'näkymätön nainen'. Uudet sosiaaliset tilanteet jännittävät minua niin paljon, että usein vain olen hiljaa ja tärisen. En uskalla puhua mitään, koska en saa ääntäni lähtemään jännityksen takia jne...
On ahdistavaa, kun ei voi omalle jännitykselleen mitään. Ei voi vain päättää, että nyt, leuka pystyyn ja rohkeasti, kun olen yrittänyt ja epäonnistunut liian usein. Syö itsetuntoa kummasti. Minulle ei siis ole ongelmana muut ihmiset, vaan minä ja minun yli ujouteni.
Tuoki teksti ois voinu olla vaikka mun näppäimistöstä!! Minä tunnen juuri samoin. en minäkään mikään vihamielinen tai muutoin semmonen syrjään vetäytyvä ole, mutta minä en pysty ees hymyilemään oudossa seurassa. Valitettavasti!! Jälkeenpäin kun miettii niin kai minä aika tylyn kuvan ittestäni annan:(
No täällä ainaki saat ystäviä:)
ihan sama homma. pari päivää sitten kuulin yhen tyypin kautta, et yks henkilö oli sanonu mua vihaiseksi(siis sen olonen oon kuulemmma.) hassu juttu.
Aivan sama homma minunkin kohdallani: jotkut ihmiset saattavat pitää minua leuhkana ja vihaisena, koska olen ujo. Joskus yläasteella kuulin, että olin muka "hirveä nipo". Sen sanoja oli minulle täysin tuntematon, vain yksi henkilö koulun käytävien ihmisvirrassa, eikä siis kovinkaan pätevä arvostelemaan minua ihmisenä, kun ei tuntenut minua muuten kuin ulkonäöltä.
Ulkonäkö voi kylläkin vielä "pahentaa" muiden suhtautumista ujoihin. Jos on suht kaunis ja perusilmeeltään vakava ja piirteiltään ylpeä, ei ainakaan positiivisia kommentteja heru etenkään, kun ei "luonnevialtaan" pysty katsomaan ihmisiä silmiin, ja pyyhältää ihmismassojen ohitse, ettei tarvitse jäädä änkyttämään. Sellainen vaikuttaa tyhmänylpeältä minä-olen-parempi-kuin-muut-eikä-seuranne-sovi-arvolleni-viestiltä.
Mutta minkäs sille voi, etteivät luonne ja ulkonäkö sovi yhteen?
Tietenkin itseään voisi yrittää muuttaa, mutta pitäisikö omaa persoonaa muunnella vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä? Voisihan niin tehdä oman mielenrauhansakin vuoksi, että tietäisi kelpaavansa muille. Mutta kaikkia ei voi miellyttää, eikä aina jaksa vääntää tekovirnettä ja nöyristellä selkä mutkalla ihmisten edessä, ettei vain antaisi huonoa vaikutelmaa. Jos on ujoutensa ansiosta ulosanniltaan surkea, tyhjäkatseinen ja pystyynkuolleen oloinen, eikä oikein pysty olemaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, niin eniten se itse ujoa henkilöä rassaa, ei niitä, joiden silmät tapaavat vääntyä kieroon ujon ihmisen läsnäollessa. Arvostelijan osa on arvosteltavan osaa helpompi.
Tämän ketjun aloittaja, Surullinentyttö, huomautan vain, että anna ihmisten vain pitää luulonsa, jos he kuvittelevat voivansa lukea suoraan sieluasi pelkän ulkonäkösi perusteella. Sellaiset ihmiset toitottavat vain omaa yksinkertaisuuttaan.
Tiedän kokemuksesta, että muiden tuomitsemisien ja itsensä hyväksyminen "vikoineen" on hankalaa, mutta on vain yritettävä elää omista lähtökohdistaan.
Ei kai sille mitään voi, jos ei osaa olla.
Minuun suhtaudutaan kuule aiva samoin koulussani kuin sinuun tyttö, tai niin luulen.. Tosiaan kyllä näytän ulospäin ilkeältä, ainakin joskus. Tosin minkä minä sille voin että kasvoni eivät ole kauniit tai babyfacet yleensäkään? Ja pukeudun myös joskus "goottivaatteisiin", joten minua täällä syrjäkylässä katsotaan kieroon. Mutta olen oikeasti ilkeä vain niille jotka ovat minulle, ja tosiaan, miksi olla mukava ihmisille jotka eivät ole sinulle sitä? Kun olin poissa, minusta puhuttiin halventavasti abijuhlassa, vaikka kukaan ei tunne minua eikä ole ystäväni. Ja tyly vaikutelma jonka annan ympärilleni, johtuu myös osin masennuksesta jne. Ja olen aika läpinäkyvä, en osaa piilottaa sitä jos minulla on huono päivä. Mutta hymyilen kylä ihmisille, jos he ensin hymyilevät minulle.