Pärnu

Suunnittelemme perheen kanssa ensi kesäksi
lomareissua Pärnuun.
Onko siellä kylpylöitten ja hiekkarantojen
lisäksi muuta näkemisen arvoista.
Minkälaisia ostospaikkoja ja markkinatoreja
sieltä löytyy.
Yleensä hintataso verrattuna esim. Tallinnaan.
4676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hotelli tai kylpylä nyt jo tai olette kyllä jo vähän myöhässä. Kylpylät varataan tavallisesti jo talven aikana samoinkuin hotellit.
Ei siellä muuten kovin suuria ostospaikkoja ole, muta ruoka ym palvelut ovat halpoja ja hyviä. Eipä siitä ole kovin pitkä matka piipahtaa Latvian puolelle ja käydä päiväseltään Riiassa ostoksilla.
Itse olen tilannut jo hotellin ja aion uiskennenella Pärnun lahdella kesällä.
Ryhmämatkojan sinne saa melkein milloin vain,mutta ajattelin, että olette autolla menossa sinne.

Äänestä
  • Kiitän hyvästä ohjeesta.
    Työporukalla perheineen oli kesällä tarkoitus käydä. Eli matka olisi ollut eräänlainen seuramatka. Mitään konkreettisia matkavalmisteluja ei ole tehty, saati varattu hotellihuoneita. Tuo olikin hyvä pointti, eli niitä ei todennäköisesti sesonkiaikana saada.
    Tuolla samalla porukalla kävimme viimekesänä Tallinnassa ja tuon hyvän reissun innoittamina etsimme tuolta suunnalta tulevalle kesälle uutta matkakohdetta.
    Riika olisi yksi mielenkiintoinen kohde joka on meille täysin tuntematon.

    Hyviä matkakohdevinkkejä otan mielenkiinnolla vastaan.

    Tallinnan reissulla useimmat meistä tekivät ostoksia toreilla, antiikki-, optiikka-, työväline-,autotarvike-,ym. kaupoissa, eikä kukaan tunnustanut huonoja kauppoja tehneensä.

    Jotain tuollaista tuntuisi porukka kaipaavan.

    Äänestä

hei

olen pari kertaa ollut omatoimimatkalla pärnussa.

ensin muutama hotellivinkki:
* www.delfine.ee =pieni, mukava, perheille sopiva ja edullinenkin (700eek/2hh/yö) hotelli lähellä rantaa, varaus hoituu sähköpostilla, aamupalan niukkuus ainoa miinus. ainakin viime vuonna noin kuukautta ennen matkaa ehti huoneet saamaan, mutta aina ajoissa kannattaa olla.
* www.hot.ee/hostellouna/ =hostelli, huoneet 2-4 tai 5-7 hengelle, hinta 200-250eek per nuppi.
en ole itse testannut tasoa, lienee huomattavasti heikompi kuin edellinen.

nähtävyyksistä ranta on ykkönen ja lapsiperheille varmaan mukavakin kohde jos ilmat suosii. shoppailun kanssa täytyy muistaa se että pärnu on paljon pienempi kaupunki kuin tallinna, joten ostosmahdollisuudet ovat rajallisemmat. yhdelle tori/markkinapaikalle eksyttiin. ravintolat on hyviä, joten kaiken kaikkiaan reissu on painottuu helposti melko paljon ranta-ruokailu-juhlintaosastolle. hinnat lienevät yleisesti ottaen hieman alemmat kuin tallinnassa, kuitenkin soome turisteille hinnat on usein kummasti korkeammat joten kannattaa olla tarkkana.

hauskaa matkaa!

Äänestä
  • Olin kesällä 2001 Hostel Lounassa. Vaatimaton nukkumapaikka, suihkut käytävällä hostellitapaan. Ei aamiaista, 500 eek/yö kahdelta. Parkkipaikka sisäpihalla. Käy silloin, jos tarvitsee vain nukkumapaikan, siihen se oli ihan siisti ja rauhallinen. Koin hinnan palveluihin nähden korkeana, mutta ei minulla ole varsinaista vertailukohtaa.

    Emme varanneet etukäteen, menimme vain sisään ja olimme liikkeellä heinäkuun alussa. Ei näyttänyt täydeltä muutenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jp kirjoitti:

Suunnittelemme perheen kanssa ensi kesäksi
lomareissua Pärnuun.
Onko siellä kylpylöitten ja hiekkarantojen
lisäksi muuta näkemisen arvoista.
Minkälaisia ostospaikkoja ja markkinatoreja
sieltä löytyy.
Yleensä hintataso verrattuna esim. Tallinnaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu