Puheenvuoro

Olen tässä eläintenystävänä seurannut näitä kissat ja koirat palstoja. Täytynee vaan sanoa, että olisi kiva täällä koirienkin palstalla useammin käydä pulinoita vaihtamassa ja jokusen kerran olen yrittänytkin, mutta tuntuu että menee aina vähän tappeluksi nämä keskustelut. Suurin tappelun aihe tuntuu olevan rekisteröityminen ja varsinkin jos et ole rekisterissä niin aina sinua luullaan joksikin häiriköksi. Niitäkin kyllä palstalla riittää, mutta luulen että kyse on vain yhdestä tai muutamasta riidan haastajasta ja loukkauksien suoltajasta ja suurin osa rekisteröimättömistä on ihan asiallisia henkilöitä.

Kissat palstalla on aivan eri tunnelma. Kaikki ovat ystävällisiä toisilleen ja viihdynkin itse siellä paremmin. Haluaisin kuitenkin osallistua myös koiria koskeviin keskusteluihin, koska koirakin kotoa kissojen lisäksi löytyy. Rekisteröidä en itseäni halua, olen hieman vanhanaikainen, enkä mikään internet lahjakkuus. Nyt kuitenkin viimeaikoina olen huomannut myös joidenkin rekisteröityneiden käyttäjien käytöksen muuttuneen välillä hieman ilkeäksi. Tuolla eräässä keskustelussakin oikein yhdessä hyökkäsivät "sivistymättömän" kirjoittajan kimppuun, aluksi pidin asiaa hauskana huumorina, mutta tekstin luonne muuttui aina vaan ivallisemmaksi. Ja keskustelu näyttää jatkuvan edelleen, mikä on erittäin ikävää. Olen miettinyt, että onko osa rekisteröityneistä saanut nyt niin paljon lokaa ja uhkauksia niskaan joiltain rekisteröimättömiltä, että ovat nyt puolustuslinjalla jokaista rekisteröimätöntä kohtaan. Tuntuu nimittäin tiettyjen myssyä kiristävän nykyisin aina kun joku rekisteröimätön edes yrittää asiallisesti osllistua keskusteluun. Tähän asialliseen yritykseen kuuluu myös mielestäni se, että on erimieltä keskusteltavasta aiheesta.

Yritettäisiinkö nyt hieman parantaa keskustelujen ilmapiiriä kukin omalta osaltamme. Ei riitelyitä ja toisten älykkyyden vähättelyä, vaan fiksua ja asiallista keskustelua ja sallitaan myös ne eriävät mielipiteet. Kiitos.
11867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja heipat sulle sinne kattipalstalle valehteleen

Äänestä

Ihan asiaa oli tuo kirjoitukses! Toivoa sopii, mutta tuskin koskaan saadaan täysin asiallista ketjua täällä aikaseks.

Äänestä

Rekisteröityminen ei ole pakollista ja näin ollen vapaaehtoista :)
Kyllähän se niin on että aikuisten pitäisi pystyä keskustelemaan asioista vaikka eri mieltä olisivatkin. Toisaalta ne jotka häiriköivät tuskin ovat kovin aikuisia.
Kyllä tämä hauskempaa olisi kun ei turhan henkilökohtaiseen mentäisi, mutta kun meitä on niin moneksi. Kyllä täällä ihan hyviä keskustelujakin on käyty ja asiassa pysytty.

Äänestä

kyllä menee överiksi yhdellä sun toisella ja siihen sitten helposti lähtevät muut mukaan. No onneksi täällä kyllä ihan sivistyneestikin ollaan keskusteltu. Kyllähän niitä ennakkoluuloja helposti tulee kaikkia nikittömiä kohtaan, kun yhdet tolvailee. Pysytään asialinjalla ja pidetään mölyt mahassa.

Äänestä

Yleistä koirista- palstalla?
Siellä laitto valvoja ikuisen porttikiellon näille häiriköille.
Sama tulee tänne.

Äänestä
  • Heitit tuohon aikas pahan väittämän / olettamuksen !

    Koitappas nyt jotenkin todistaa väittämäsi oikeaksi!!!

    Äänestä

koirista niin yleistä koirista palsta on paras. Jostain syystä sinne ei tule rekatutkaan haukkumaan rekkaamattomia hörhöiksi niinkuin täällä tehdään. Johtuiskohan siitä että siellä on sefu joka ei anna minkään ringin hallita siellä.

Äänestä

ketjussasi näyttää ilkeilevän vain ei rekatut? =)

Äänestä

Siellä on sefu, eikä tuota 3- 4 nimimerkin häirintäporukkaa siellä näy. Tää palsta on ihan pilalla ollut noitten takia pitkään. Sefua ootellaan ja pitäis kohta kuulemma olla tulossakin valvontaa.

Äänestä
  • olen kyllä yleisellä ihan tänäänkin viimeksi kirjoitellut,se siitä bannista =)heh heh.

    Äänestä

Ei tämän näin pitänyt mennä:( Tässä on nyt tämä sama rumba menossa, vaikka kirjoitukseni tarkoitus oli nimenomaan saada tämä riitely pois täältä palstalta.

Haukulliselle semmoisia terveisiä, että en tosiaankaan ketään täällä vihaa ja vähiten rekisteröityneitä. Siihen Davalyanin puolustukseen tuolla toisessa kestustelussa, johon viittasit, niin mielestäni siinä ei Davalyania mitenkään henkilökohtaisesti tämä kyseinen väittelykumppaninne loukannut..vai?? Edelleen olen sitä mieltä, että hän vain vastasi hatamin esittämään kysymykseen. Jos olen mielestäsi vääräässä niin se on minun mielipiteeni ja anna minun myös pitää tämä mielipiteeni vaikka et sitä hyväksyisikään.

Minä en todellakaan ole täällä ketään häirikköä puolustamassa ja nimenomaan kirjoituksessani asiaan viitasin. Tottakai täällä saa ystäviään puolustaa ja pitääkin, mutta aiheesta. Tämäkin tappeluketju nyt harmittaa, vaikka alku oli ihan fiksu. Tuossa kahdeksannen vastaajan jälkeen alkoi taas tämä väittelyketju. Antakaa toistenne olla rauhassa ja jos joku sinua alkaa kiusaamaan viesteillään toimi samoin kuin koirien kanssa, jätä huomioimatta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nimetönkö kirjoitti:

Olen tässä eläintenystävänä seurannut näitä kissat ja koirat palstoja. Täytynee vaan sanoa, että olisi kiva täällä koirienkin palstalla useammin käydä pulinoita vaihtamassa ja jokusen kerran olen yrittänytkin, mutta tuntuu että menee aina vähän tappeluksi nämä keskustelut. Suurin tappelun aihe tuntuu olevan rekisteröityminen ja varsinkin jos et ole rekisterissä niin aina sinua luullaan joksikin häiriköksi. Niitäkin kyllä palstalla riittää, mutta luulen että kyse on vain yhdestä tai muutamasta riidan haastajasta ja loukkauksien suoltajasta ja suurin osa rekisteröimättömistä on ihan asiallisia henkilöitä.

Kissat palstalla on aivan eri tunnelma. Kaikki ovat ystävällisiä toisilleen ja viihdynkin itse siellä paremmin. Haluaisin kuitenkin osallistua myös koiria koskeviin keskusteluihin, koska koirakin kotoa kissojen lisäksi löytyy. Rekisteröidä en itseäni halua, olen hieman vanhanaikainen, enkä mikään internet lahjakkuus. Nyt kuitenkin viimeaikoina olen huomannut myös joidenkin rekisteröityneiden käyttäjien käytöksen muuttuneen välillä hieman ilkeäksi. Tuolla eräässä keskustelussakin oikein yhdessä hyökkäsivät "sivistymättömän" kirjoittajan kimppuun, aluksi pidin asiaa hauskana huumorina, mutta tekstin luonne muuttui aina vaan ivallisemmaksi. Ja keskustelu näyttää jatkuvan edelleen, mikä on erittäin ikävää. Olen miettinyt, että onko osa rekisteröityneistä saanut nyt niin paljon lokaa ja uhkauksia niskaan joiltain rekisteröimättömiltä, että ovat nyt puolustuslinjalla jokaista rekisteröimätöntä kohtaan. Tuntuu nimittäin tiettyjen myssyä kiristävän nykyisin aina kun joku rekisteröimätön edes yrittää asiallisesti osllistua keskusteluun. Tähän asialliseen yritykseen kuuluu myös mielestäni se, että on erimieltä keskusteltavasta aiheesta.

Yritettäisiinkö nyt hieman parantaa keskustelujen ilmapiiriä kukin omalta osaltamme. Ei riitelyitä ja toisten älykkyyden vähättelyä, vaan fiksua ja asiallista keskustelua ja sallitaan myös ne eriävät mielipiteet. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu