Hei!
Mulla on yksi juttu, jota olen miettinyt jonkin aikaa ihan tosissani. Olen meidän perheen nuorin, minulla on useampia sisaruksia, jotka ovat muuttaneet jo omilleen. Minä olen 15, tai no, pian jo 16.
Ongelmana on se, etä minua pidetään välillä ihan pienenä kakarana, ainakin se tuntuu siltä.
Olisi minulla pari esimerkkiä.
Muutama kuukausi sitten, sisaruksiani oli päässyt käymään kotona. Muut perheenjäsenet, jotka olivat paikalla, olivat puhumassa juttujaan keittiössä. Asia koski muistaakseni muita sisaruksiani. Minä olin nukkumassa olohuoneessa varasängyssä, ja kuulin tietysti kaikki sisarusteni puheet. Koko ajan satoi sivukommentteja minulle: Kato nyt, tuolla se kuuntelee! No niin, kahtokaa nyt!" Jutut eivät olleet kyllä ihan mitään lasten juttuja, mutta minähän olen meidän perheessä se pikkuinen, jolla ei niitä vapauksia ole. Käväisin välillä ottamassa lasin vettä, ja heti koko keittiöparlamentti hiljeni, kun astuin keittiöön, mikäli ei oteta lukuun "mene siitä!"-kommenttia jonka kuulin selkäni takaa.
-
Viime keväänä, kun terveystiedossa käsiteltiin seksiasioita, pidettiin lopuksi koe opituista asioista. Kokeessa käsiteltiin mm. ekaa kertaa, kondomin käyttöä ja sukupuolitauteja. Onneksi koetta ei ollut pakko tuoda nimellä varustettuna takaisin alkavan loman vuoksi, ja niinpä hävitin kokeen (josta olin saanut hyvän numeron), ettei äitini olisi nähnyt sitä vahingossa. Ei pienen lapsen pidä tietää sellaisia asioita. Äitinihän oli aikaisemmin varoittanut koulun seksivalistuksesta. En voisi kuvitellakkaan, mitä äitini olisi sanonut kun olisin antanut kokeen hänelle. Uskomatonta, mutta totta.
-
Tämä tapahtui jo pari vuotta sitten ,olin silloin 13-vuotias.
Oli tapaninpäivä. Meillä oli vieraita, ja talo lasten hälinää täynnä. Siskoni oli menossa poikaystävälleen, ja toinen siskoni oli lähdössä viemään hänet autolla. Kysyin, että voisinko lähteä seuraksi. Siskoni oli jotenkin oudon etäinen, hän pyysi minua jäämään. Aavistin ehkä jotakin, ja lähdin pois. Kului tunti, puolitoista.
Siskoni tuli huoneeseeni. "Hei, minulla oli puhuttavaa siskoni kanssa, ja nyt oli hyvä tilaisuus. Meinasin jo antaa periksi, mutta sitten ajattelin olevani luja..." Siskoni selitti asiaa minulle aivan kuin pikkulapselle. Halusin olla yksin sinä iltana. Minusta oli kamalaa, että minulle ei voitu puhua suoraan. Enkö ollut luottamuksen arvoinen?
Myöhemmin illalla kuulin sattumalta sisarustni välisen keskustelun. "Joo, heti silläkin tulee paha mieli, kun ei jollekkin autoreissulle päässyt!"
-
Pelkään, että riitaannun tällä hetkellä elämässäni tärkeimpien ihmisten kanssa. Tiedän sellaisia tapauksia, että joku on joutunut katkaisemaan perhessuhteet kokonaan, että ne voitaisiin rakentaa uudelleen. Opettajatkin ovat puhuneet tästä asiasta joillakin tunneilla.
Keskusteluyhteyteen on hankala päästä, kun asia on näin vaikea. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tekisin, olen puhunut kavereillekkin. Mutta on hankalaa tehdä asialle mitään, kun en tiedä mitä teen. Tuntuu siltä, että se on nyt vaan siellä heidän selkäytimessään. Jos aloittaisin keskustelun, se ei auttaisi mitään, kun on niin monta ihmistä, jotka ovat eri mieltä kuin minä. Eihän minun mielipidettäni otettaisi varmaan totenakaan.
-
Tämä viesti on pieni toivonkipinä. Ole kiltti, lue se, ja mieti edes minuutti tai pari. Toivottavasti joillakin on ideoita.
Mulla on yksi juttu, jota olen miettinyt jonkin aikaa ihan tosissani. Olen meidän perheen nuorin, minulla on useampia sisaruksia, jotka ovat muuttaneet jo omilleen. Minä olen 15, tai no, pian jo 16.
Ongelmana on se, etä minua pidetään välillä ihan pienenä kakarana, ainakin se tuntuu siltä.
Olisi minulla pari esimerkkiä.
Muutama kuukausi sitten, sisaruksiani oli päässyt käymään kotona. Muut perheenjäsenet, jotka olivat paikalla, olivat puhumassa juttujaan keittiössä. Asia koski muistaakseni muita sisaruksiani. Minä olin nukkumassa olohuoneessa varasängyssä, ja kuulin tietysti kaikki sisarusteni puheet. Koko ajan satoi sivukommentteja minulle: Kato nyt, tuolla se kuuntelee! No niin, kahtokaa nyt!" Jutut eivät olleet kyllä ihan mitään lasten juttuja, mutta minähän olen meidän perheessä se pikkuinen, jolla ei niitä vapauksia ole. Käväisin välillä ottamassa lasin vettä, ja heti koko keittiöparlamentti hiljeni, kun astuin keittiöön, mikäli ei oteta lukuun "mene siitä!"-kommenttia jonka kuulin selkäni takaa.
-
Viime keväänä, kun terveystiedossa käsiteltiin seksiasioita, pidettiin lopuksi koe opituista asioista. Kokeessa käsiteltiin mm. ekaa kertaa, kondomin käyttöä ja sukupuolitauteja. Onneksi koetta ei ollut pakko tuoda nimellä varustettuna takaisin alkavan loman vuoksi, ja niinpä hävitin kokeen (josta olin saanut hyvän numeron), ettei äitini olisi nähnyt sitä vahingossa. Ei pienen lapsen pidä tietää sellaisia asioita. Äitinihän oli aikaisemmin varoittanut koulun seksivalistuksesta. En voisi kuvitellakkaan, mitä äitini olisi sanonut kun olisin antanut kokeen hänelle. Uskomatonta, mutta totta.
-
Tämä tapahtui jo pari vuotta sitten ,olin silloin 13-vuotias.
Oli tapaninpäivä. Meillä oli vieraita, ja talo lasten hälinää täynnä. Siskoni oli menossa poikaystävälleen, ja toinen siskoni oli lähdössä viemään hänet autolla. Kysyin, että voisinko lähteä seuraksi. Siskoni oli jotenkin oudon etäinen, hän pyysi minua jäämään. Aavistin ehkä jotakin, ja lähdin pois. Kului tunti, puolitoista.
Siskoni tuli huoneeseeni. "Hei, minulla oli puhuttavaa siskoni kanssa, ja nyt oli hyvä tilaisuus. Meinasin jo antaa periksi, mutta sitten ajattelin olevani luja..." Siskoni selitti asiaa minulle aivan kuin pikkulapselle. Halusin olla yksin sinä iltana. Minusta oli kamalaa, että minulle ei voitu puhua suoraan. Enkö ollut luottamuksen arvoinen?
Myöhemmin illalla kuulin sattumalta sisarustni välisen keskustelun. "Joo, heti silläkin tulee paha mieli, kun ei jollekkin autoreissulle päässyt!"
-
Pelkään, että riitaannun tällä hetkellä elämässäni tärkeimpien ihmisten kanssa. Tiedän sellaisia tapauksia, että joku on joutunut katkaisemaan perhessuhteet kokonaan, että ne voitaisiin rakentaa uudelleen. Opettajatkin ovat puhuneet tästä asiasta joillakin tunneilla.
Keskusteluyhteyteen on hankala päästä, kun asia on näin vaikea. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tekisin, olen puhunut kavereillekkin. Mutta on hankalaa tehdä asialle mitään, kun en tiedä mitä teen. Tuntuu siltä, että se on nyt vaan siellä heidän selkäytimessään. Jos aloittaisin keskustelun, se ei auttaisi mitään, kun on niin monta ihmistä, jotka ovat eri mieltä kuin minä. Eihän minun mielipidettäni otettaisi varmaan totenakaan.
-
Tämä viesti on pieni toivonkipinä. Ole kiltti, lue se, ja mieti edes minuutti tai pari. Toivottavasti joillakin on ideoita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jotenkin ymmärrän sinua ja harmitustasi. Minulla on ollut samaa ja usko tai älä, mutta on vieläkin vaikka olen jo 50 vuotias.
Olen siis kuudesta lapsesta nuorin eli perheen vauva ikuisesti.
Haluaisin kirjoittaa enemmänkin, mutta nyt on niin turkasen myöhä etten enää jaksa. Ehkä huomenna. Tsemppiä sinulle! Vaikutat fiksulta ja ajattelevalta nuorelta.
Olen jo nelikymppinen, mutta tilanteeni oli ihan sama. Muutin kotoa 19v kun menin töihin, niin jos en mennyt viikonlopuksi kotiin, minun piti selittää miksi! Sama opiskelukaupungissa, vaadittiin että olen viikonloput kotona. Ei puhettakaan, että olisin tuollaisia seksikokeita vienyt kotiin. Itse olen tehnyt kaksi rikosta: väärentänyt isäni nimikirjoituksen. Kokeista oli kiitettävät, mutta en minä niitä uskaltanut kotona näyttää. En tiedä millaisen neuvon antaisin. Omat vanhempani olivat tosi vanhoillisia. Vein ensimmäisen kerran poikaystävän kotiin 22v, se oli tämän jonka kanssa menin naimisiinkin. Kun muutimme yhteen, en uskaltanut sanoa, annoin heidän vain huomata.
Itse aloittaisin siskoistasi - en tiedä onko välttämättä hyvä neuvo, mutta antaisin samalla mitalla takaisin. Alkaisin puhua heille kuin vanhoille ihmisille, jotka eivät ymmärrä nuorten asioita kun ovat jo niin vanhoja. Pieni näpäytys nääs.