IP-osoitteen

Seiska-lehden keskustelupalstan ohjeissa sanotaan: "Toistuvasta häiriköinnistä seuraa IP-osoitteen jäljitys." Onko moinen luvallista touhua? Teknisesti ei kyllä vaikeaa liene?
122510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eipä ole, ellei sinua epäillä jostain rikoksesta.

Luulen ettei sieltä tule muuta kuin estot kyseiselle ip-osoittelle.

Operaattorin kautta tuo ei ilmeisesti vaikeaa ole selvittää, mutta kun ne eivät saa niitä tietoja luovuttaa kenellekkään muulle kuin poliisille ja tosiaan silloinkin pitää olla vahvat perusteet.

Äänestä
  • Kiitokset selvityksestä!

    Äänestä

Jostain tietystä IP-osoitteesta tulevasta häiriköinnistä voidaan valittaa ko. osoitteen palveluntarjoajalle, joka sitten oman harkintansa mukaan ryhtyy tai ei ryhdy toimenpiteisiin. ISP ei kuitenkaan ilmoita häiriköivän asiakkaansa nimeä muille kuin poliisille. Silloin pitää olla jo varsin vakavaa uhkailua tms. todennettu.

Minäkin 'jäljitän' oman palomuurini koputtelijoita ihan huvikseni aina silloin tällöin, ei se ole laitonta, sillä kyllä kai nyt jo kaikki tietävät, että sillä jäljityksellä ei päästä henkilöön asti, vaan palvelutarjoajaan, ISP:hen?

Äänestä
  • Eivät kaikki netin käyttäjät tada noita kikkoja tietää. Tommosesta ISP:stä ole kuultukaan! Mistäs toi on lyhennys?

    Jokin välihässäkkä se tietysti on. Internet Security...mikä?

    Äänestä

  • amatöörejä kirjoitti:

    Eivät kaikki netin käyttäjät tada noita kikkoja tietää. Tommosesta ISP:stä ole kuultukaan! Mistäs toi on lyhennys?

    Jokin välihässäkkä se tietysti on. Internet Security...mikä?

    l. palveluntarjoaja.

    Äänestä

  • service provider kirjoitti:

    l. palveluntarjoaja.

    Meni omassa arvauksessa sentään eka sana oikein!

    Äänestä

  • Jokainen jättää jälkiä surffaillessaan. Saattaa muuten olla yllättävä helppoa jäljittää IP-henkilöön, riipuu tietenkin mitä henkilö on netissä puuhaillut ja tuuristakin, eli kuinka paljon IP kertoo henkilöstä, esim. organisaation IP tai kiinteistöliittymä saattaa paljastaa yllättävä paljon.

    Google voi kertoa paljonkin, palvelinten statistiikka on usein julkinen ja kertoo missä jokin IP surffailee. Samoin on laita useiden forumien, IP:n perusteella henkilön mielenkiinnon kohteet voi tältäosin kartoittaa.

    Yhdistelemällä sitten näitä pikkupalasi voi sada selville paljonkin.

    Testaapa omalla iP:lläsi...

    Äänestä

  • ........---. kirjoitti:

    Jokainen jättää jälkiä surffaillessaan. Saattaa muuten olla yllättävä helppoa jäljittää IP-henkilöön, riipuu tietenkin mitä henkilö on netissä puuhaillut ja tuuristakin, eli kuinka paljon IP kertoo henkilöstä, esim. organisaation IP tai kiinteistöliittymä saattaa paljastaa yllättävä paljon.

    Google voi kertoa paljonkin, palvelinten statistiikka on usein julkinen ja kertoo missä jokin IP surffailee. Samoin on laita useiden forumien, IP:n perusteella henkilön mielenkiinnon kohteet voi tältäosin kartoittaa.

    Yhdistelemällä sitten näitä pikkupalasi voi sada selville paljonkin.

    Testaapa omalla iP:lläsi...

    Hakusi - xx.xxx.xxx.xx - ei vastaa yhtään sivua.
    IP haettu whatismyip-palvelusta ilman proxya.
    Proxy päällä eli ulos näkyy ISP:n välityspalvelimen ip:
    "Tulokset 1 - 10 noin 462 osuman joukosta haulle 194.xxx.xxx.xxx. (0,12 sekuntia) "

    Löydökset näyttävät olevan foorumeita, jotka näyttävät aina keskustelijan ip:n (tai ISP:n ip:n proxyn ollessa päällä).

    Eipä näkynyt tuttuja foorumeita.

    Äänestä

>"Toistuvasta häiriköinnistä seuraa IP-osoitteen jäljitys."
-Eivät pysty jäljityksellä saamaan selville mitään muuta kuin Operaattorin tiedot kenelle Ip-osoite kuuluu, se tieto näkyy heidän palvelimillaan ilman jäljittämistäkin.

>Onko moinen luvallista touhua?<
-On.

>Teknisesti ei kyllä vaikeaa liene?<
-On hiton helppoa.
Voithat sinäkin katsoa kenelle joku IP-numero kuluu klikkaa linkkiä ja kirjoita IP-osoite klikkaa Search, näet kenelle IP-osoite kuuluu, tosin siitä tiedosta ei sinulle liene varmaankaan yhtään minkäälaista iloa?
http://www.ripe.net/whois

-Ei Ip-osoitteen perusteella pysty saamaan selville mitään kenenkään henkilön henkilöllisyys, osoite tms. tietoja,
IP-osoitteen perusteella saa selvitettyä vain sen mille operaattorille IP-osoite kuuluu.
Operaattorit ei saa luovuttaa kenenkään surffailu tms. tietoja kuin ainoastaan poliisille vakavien rikosten tutkintaa varten, myös poliisi tarvitsee surffailutietojen saamiseen käräjäoikeuden lupapäätöksen.

Voit itse todeta asian:
mene linkkiin ota talteen: Your IP Is 80.xxx.xxx.xx eli nykyinen IP-osoitteesi
http://www.whatismyip.com/

Mene sitten tähän linkkiin, kirjoita IP-osoitteesi, klikkaa Search hetken päästä näet mitä tietoja saa selviettyä IP-osoitteesi perusteella.
http://www.ripe.net/whois

Keskustelu palstan ylläpitäjät voivat tietenkin ottaa yhteyttä siihen operaattoriin jonka IP-numerosta tulee jatkuvasti törkeitä häirikkö viestejä keskustelupalstalle, operaattori pystyy törkeimmissä tapauksissa estämään kyseisen häirikön pääsyn jollekin tietylle palstalle jossa väitettyä häiriköintiä on tapahtunut,
ei operaattorit varmasti ihan vähällä uskalla ryhtyä kenenkään surffailua rajoittamaan ja toimimaan sensuurina, mahdollisten oikeudellisten seuraamusten vuoksi.

Äänestä
  • Sulla oli hyvät tiedot, kiitosta vain.

    Äänestä

Siellä heti ja voidan asettaa bannit..

Mutta siellä ei näy sen kummempia henkilö tietoja.

Jos henkilötiedot halutaan selville tarvitaan jo poliisia että ne selvitetään ja annetaan käytettäviksi..Tässä kohtaa ehkä tarvitaan vielä oikeuden päätös jotta poliisi voi ne saada... En ole varma asiasta..

Sitten on vielä vietävä asia oikeuteen jos halutaan jotain korvauksia ..seuraamuksia..

Äänestä
  • aina selville saa.

    Helvetti perustuuhan koko Internet kaksisuuntaiseen liikenteeseen !

    Miten muuten muka kuvittelette pystyvänne selaamaan näitäkin sivuja jollei esim. Suomi24:än (joka BTW, sijaitsee Ruotsissa :-) ) palvelin tiedä IP:osoitettanne johon lähettää dataa (WWW-sivu pyyntö) takaisin ?

    Se taas kenelle kyseinen IP-osoite kuuluu ja
    saako sen avulla mitään tietoa surffaajasta onkin sitten toinen juttu.

    Seiska, Kelan jne, jne kaltaiset teknisesti kehittymättömät tahot voivat bannata minun puolestani niin paljon IP-osoitteita (ei niitä ole kuin about n. 4 miljardia IPv4-versiossa ja 18 triljoonaa IPv6-versiossa) kuin sielu sietää ... sivuille pääsyä se EI estä.

    Kiitos proxyjen, Tor-verkon, sekä langattomien verkkojen.
    :-)


    Tämän (tällä kertaa käytössä olevan) IP-osoitteen käyttäjä ei ole lähelläkään Saksaa jos nyt joku yliaktiivinen ylläpitäjä haluaa whois-tietokannasta asian tsekata.

    Ja turha kysellä ISP:kään mitään.
    Yhteys kun menee kryptattuna "naapurin" (kun vain itsekin tietäisi kenen :-)) langattoman verkon kautta.

    Joo, olen tosi hirveä rikollinen kun käytän toisen nettiä uutisten/keskustelupalstojen lukuun !

    Hui hirveää!
    (*sarkastinen hymy*)

    Happy hacking!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jäljitys kirjoitti:

Seiska-lehden keskustelupalstan ohjeissa sanotaan: "Toistuvasta häiriköinnistä seuraa IP-osoitteen jäljitys." Onko moinen luvallista touhua? Teknisesti ei kyllä vaikeaa liene?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu